21 November 2010

”Yhyy, oon liian läski”

Myöntäkää pois, ”Cosplayn luomat ulkonäköpaineet hyvässä ja pahassa” ei olisi yhtään niin raflaava otsikko.


Cosplaysta ja ulkonäöstä on puhuttu iät kaiket ja puhutaan varmasti jatkossakin. Näin ulkonäkökeskeisen harrastuksen kanssa herää aina kysymyksiä ja ajatuksia siitä, missä määrin on ihan hyvä, että sitä oma kroppaansa katsoo arvioiden, ja milloin ulkonäköpaineet taas menevät yli. No minullakin on tämä teksti ollut raakileena jo kuukausitolkulla odottamassa viimeistelyä, ja nyt sain motivaatiota taas ajatella asiaa, kun ihq-galtsu ilmoitti seuraavanlaisesta uudesta Cowboy Bebopin Faye –kuvan kommentista:

Minä saan hirveän harvoin kommenttia painostani tai ulkonäöstä yleensäkään cosplaykuviin tai coneissa livenä. Minulle ei tulisi itelleni mieleenkään sanoa kenellekään, että ihan kiva puku, oisitpa vielä laihduttanu kymmenen kiloa, niin näyttäisit paremmalta. Tai ylipäätänsä kritiikin antaminen jostain muusta kun puvusta tai maskeerauksesta tai propista tuntuisi minusta ihan utopistiselta ajatukseltakin. Kyllä voin hyvin kehua (ja usein kehunkin), jos jonkun kasvot vaikka näyttävät juuri siltä miltä pitääkin (tai kun joku miespuolinen cossaaja näyttää nätimmältä kun kaikki desuconin tytöt yhteensä...), mutta painon tai fyysisen olemuksen kritisoiminen ei tulisi mieleenkään. Raaka totuushan se on, että langanlaihan animehahmon cossaaminen näyttää paremmalta, jos cossaajana on langanlaiha ihminen ja varmasti itse kukin esimerkiksi kuvia katsellessaan huomaa kyllä, jos paino tai kasvonmuodot tai ne tissit selvästi poikkeavat lähteestä, mutta en ymmärrä, mikä mekanismi ihmisen päässä saisi sitten muotoilemaan nämä ajatukset kirjoitukseksi ja kommentoinniksi. Vähän helpompi on ymmärtää jotain 4chanin ketjuja, joissa nyt oletusarvoisesti kuvan kohde itse ei ole kommentteja lukemassa, tai jos on niin luultavasti on jo niihin läski –kommentteihin varautunut, kuin oikeasti kuvissa esiintyvälle henkilölle suoraan kommentointia.


En siis edes rageta tuosta itse saamastani kommentista, tuohan on oikeastaan vaan kohteliaisuus. En haluaisi kyllä näyttää yhtään enempää syömishäiriöiseltä tuossakaan kuvassa. Hirveän usein cosplayn kohdalla puhutaan vaan niistä ulkonäköpaineista ja niiden negatiivisesta puolesta. Ja minäkin puhun ihan kohta, mutta Fayen puku on varsin hyvä esimerkki myös siitä toisenlaisesta vaikutuksesta. Cosplay kun voi tehdä myös ihmeitä itsetunnolle ja myös kehonkuvalle. Sen tajuaminen, että näyttää hyvältä juuri sellaisena kun on, vaikka se sitten vaatisikin pinkin peruukin ja pienen pvc-hameen tajuamista helpottamaan, on varmasti yksi elämän tärkeimmistä oivalluksista. Cosplayn kohdalla tulee helposti ajatelleeksi, että ne on lähinnä niitä teini-ikäisiä tyttöjä, jotka galleriassa vinkuvat miten läskejä ovat kun mahasta saa pinseteillä kiinni, jotka jotain ulkonäköön liittyvillä kommenteilla tekevät, mutta väittäisin suurimman osan ihmisistä olevan sen verran persoja kehuille, että kaikki cosplayaajat mieluusti kuulevat kehuja puvun lisäksi myös siitä, miten hyvin itse sopii pukuun. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että cosplayaajille se puku ei olisi tärkeintä tai että puvun saamat kehut ja kiitokset eivät sydäntä lämmittäisi. Mutta kukapa ei pitäisi sen kuulemisesta, että näyttää itse hyvältä, puvun hyvältä näyttämisen lisäksi?

Huolestuisin, jos oikeasti näyttäisin tuolta ylemmältä kuvalta.

Minä esimerkiksi olen kuullut melkoisen monta kehua puvuistani, mutta silti yksi mieleenpainuvimmista kommenteista oli, kun Nekoconissa minulle ennestään tuntematon tyttö, johon en sen conin jälkeen ole törmännyt, sanoi odottaneensa pitkään, milloin joku Suomessa tekisi Edean puvun. Ja sitten hän kertoi olevansa hirmuisen iloinen, että nyt tämä ensimmäinen hänen näkemänsä Edea oli juuri sellainen kun pitää, pitkä ja laiha. (Itseasiassa 10 senttiä liian pitkä...) Jotainhan tämä kertoo minunkin vääristyneestä minäkuvasta, kun tämä painoon ja pituuteen liittyvä kommentti on jäänyt paljon paremmin mieleen, kuin tuon puvun tai päähineen saamat kehut. Animeconista en osaa yksilöidä yhtään Fayen pukuun liittyvää kommenttia, mutta sen sijaan muistan päivän kirkkaasti, miten yksi kuvaaja kehui miten hyvältä minä näytän. Selfish much?


Mainitsin itse jo keväällä Ultimecian mahamakkaroista puhuessani, että olen koettanut laihduttaa varmaan jokaista cosplayta varten. Painotus sanalle koettanut. Yleensä se on tarkoittanut viikko ennen conia alkanutta karkkilakkoa, joka pettää viimeistään conia edeltävänä yönä, kun sokerihiiri sisälläni vaatii saada polttoainetta jaksaakseen ommella vielä ne viimeiset pistot. Kesällä 2008 Edean jälkeen muistan suunnitelleeni pieneneväni pikkuisen, että kehtaisin keväällä tehdä Shivan. No Shiva-Ilona painoi tismalleen yhtä paljon kuin Edea-Ilona ja melko hyvin kehtasin siitä huolimatta kuljeskella Pieksämäellä. Shivan jälkeen sama ajattelukaava toistui Fayen ja Daggerin, Prissin ja Ultimecia, sekä viimeisimpänä Lanin kanssa. Voi jos painaisin sen 5-10 kiloa vähemmän, näyttäisin varmasti paremmalta! Pukukritiikkiä olen pyytänyt ja saanut pyytämättäkin välillä, painoon liittyviä kommentteja en tuota galtsukommenttia lukuun ottamatta ole kuullut tai olen jättänyt kuulematta. Opetustyössä oppii sen verran paksunahkaiseksi, että tällä hetkellä haukkumiset eivät paljoa lannistaisi, ja toisaalta tiedän olevani itseni pahin kritisoija. Sen harvan kerran kun minua on lenkkipoluilla tai zumbaamassa nähty, on silmissäni varmasti kiilunut jokin tuleva hahmo. Tiedostan myös itse varsin hyvin, että en ole mikään 150 senttinen ruipelo, vaan sekä pituutta että massaa on enemmän. Se on sitten ihan toinen juttu, vaikuttaako tämä tiedostaminen mitenkään hahmovalintoihin...


Meinasin ihan unohtaa sen pahimmat repeilyt aiheuttaneen galtsukommentin. En itse kyllä näe, että Lady Gagassa ja Prississa olisi paljon yhteistä, mutta: AmericanTaliban: lady gaga yritys epäonnistuu aika rajusti vaikka se on mies se ei oo puolikskaan yhtä ruma ku sä.

Cosplay on monessa mielessä epäreilu harrastus, kun kaksiulotteiselta animetytöltä näyttäminen tosielämässä ei ole mahdollista. Vaikka ajatuksena voi tuntua uskomattomalta, että kenenkään syömishäiriö esimerkiksi puhkeaisi cosplayn takia, ei se ihan niin älytön huomio ole. Tutkimusten mukaan joka viidennellä tytöllä on syömishäiriöoireilua nuoruusvuosien aikana ja varmasti vielä useammalla on jollain tapaa epäterve suhtautuminen omaan kehonkuvaan ja syömiseen. Jos tähän alkuoletukseen liitetään sitten harrastus, jossa pitäisi näyttää gasellilta kilometrin mittaisine jalkoineen samalla kun tissit ovat aivan luonnottoman kokoiset, ei ole mikään ihme jos siinä tuntee itsenä riittämättömäksi (lue= liian lihavaksi). Itselläni nousee niskavillat pystyyn aina kun kuulen normaalikokoisten tyttöjen valittavan omaa lihavuuttaan, ja vaikka iso osa siitä onkin vain huomiohakuisuutta, on cosplayta harrastavilla tytöillä varmasti enemmän paineita näyttää siihen tiettyyn muottiin sopivilta. Tai siis miksei pojillakin, eivät nuo animepojat juurikaan sen terveempiä kehokuvia tarjoa.


Eivät cosplayn ulkonäköpaineet tietenkään ole vain huono asia. Suurimmalle osalle ihmisistä lisäliikunta tai terveellinen ruokavalio tekisi ihan hyvää, joten jos se napapaitainen hahmo siihen motivoi, niin hyvä vain. Ongelmatapauksia lienevät ne ihmiset, joilla tämä sitten menee yli. Tai joiden käsitys terveellisestä ruokailusta ja liikunnasta on parin kuukauden näännytyspaasto ennen conia yhdistettynä liialliseen urheiluun. Joita on siis oikeasti olemassa, niin älyttömältä kun tuo ajatus kuulostaakin.


Cosplayn ollessa niin hurjan kuvakeskeistä, pääsee tässä väkisinkin myös näkemään itseään muutoin kuin vaan peiliin tuijottelemalla. Omien valokuvien näkeminen, varsinkin niiden, missä ei aivan suoraan poseta kameralle juuri sillä peilin edessä harjoitetulla hymyllä, voi olla aluksi hyvinkin omituista. Kuvat kuitenkin auttavat kummasti hahmottamaan sitä, miltä se oma vartalo näyttää. Tai se oma naama. Nykyisten digikameroiden aikana kuvia otetaan enemmän ja herkemmin ilman mitään syytä, mutta nuoruutensa filmikameroiden kanssa eläneenä miulle oli oikeasti melkoinen totuttelu siihen, että kuvista näki itsensä muutenkin kuin vaan se teennäinen hymy kasvoilla sukujuhlissa. Ei, kaikissa kuvissa ei voi onnistua, conikuvien joukosta löytyy varmasti niitä kuvia, joissa naurat niin että kaksoisleuka näkyy, joissa puku on huonosti tai hakaneuloja törröttää vaikka kuinka koetit niitä piilottaa. Mutta onko se taas niin hirveän vaarallista?


(Meinasin laittaa tähän oikeasti älyttömämpiä kuvia mitä miusta coneissa otettu, mutta en ehkä kuitenkaan anna niin helppoa saalista oppilailleni. Plus että jokinlainen kumma sensuurikone on ilmeisesti iskenyt kaikki herpderp-ilmeisiin...)


Cosplayn perimmäisenä tarkoituksena pitäisi aina kuitenkin olla se hauskuus ja nautittavuus. Voidaan vääntää kättä sitten siitä, millaisilla puvuilla pitäisi kisata tai miten paljon kenenkin pitäisi pukuunsa panostaa, mutta ihmisen pitäisi nauttia siitä, mitä tekee. Osa nauttii siitä stressistä ja paineesta mitä täydellisen puvun tavoitteluun liittyy. Jatkuvasti itsensä tai painonsa kyttääminen ja sen oman epävarmuuden ruokkiminen (heh heh) ei tee tästä harrastuksesta yhtään sen nautittavampaa, päinvastoin. On ihan normaalia olla epävarma siitä omasta olemisestaan ja puvustaan ja siitä että voi kamala, mitähän ne muut nyt minusta ajattelee, mutta se ei saisi olla koko harrastusta leimaavana ajatuksena. Kun on tyytyväinen itseensä ja pukuunsa, ja kantaa pukua itsevarmuudella, on aivan sama mitä se mittari puntarissa näyttää.


No niin, nyt voin raksia tämänkin aiheen to-do-listaltani. Blogitekstit itsessään eivät (cosplay)maailmaa paranna, jos niin olisi, kaikki ulkonäköpaineet olisi kaikonneet jo Rimpun paatoksen myötä, mutta tämä ulkonäkökysymys on sellainen asia, että siitä pitää puhua ja pitää aihetta silloin tällöin esillä. Itse elelen taas sitä vaihetta vuodesta, kun lupailen itselleni kuntoilun ensi kesän cosseja varten alkavan ”heti huomenna”. Luultavasti painan kesällä taas grammalleen yhtä paljon kuin nyt, mutta jos jokunen niistä hetkistä, mitä tavallisesti viettää peilin tai vaa’an edessä tuskailussa, tulisi nyt käytettyä pukuihin panostamisessa, olisin parantanut ainakin omaa cosplaymaailmaani.


Ilona

14 November 2010

Talviprojektien edistymättömyys ja vuoden 2011 coniähky

No johan olen taas hiljentynyt tehokkaasti. Parin viikon flunssaputki ja työreissu Italiaan veivät blogittamishalut aika tehokkaasti nolliin, eikä cosplay ole muutenkaan ollut ihan päällimmäisenä mielessä. WCS-karsinnoista on vauhkottu jo yhtäällä ja toisaalla , kun kisaajia on vähän ja niistä vähistäkin puolet peruu tai jättää tulematta, ja vaikka Suomelle saatiinkin niin hyvät edustajat, että kylmät väreet oikein kulki selässä, niin onhan se nyt vähän noloa, että karsinnat eivät saa tätä enempää osanottajia. Tosin se kalikka kalahtaa johon koira kusahtaa, ja niin moni blogaaja on jo innostunut agitaattorin ammatista niin, että ensi vuonna varmasti tilanne on karsinnoissa toinen.

Itse en vielä tee mitään suuria lupauksia karsintaosallistumisesta, koska ainoa syy osallistumattomuuteen on tähänkin asti ollut parikisa-konsepti, eikä se ongelma ole korjautumassa. Veikkaisin monella muullakin osallistumisen tyssäävän siihen, että sellaisen parin löytäminen, jonka kanssa ajatukset, suunnitelmat, tekotavat ja stressinsietokyky menisi sopivasti yksiin, on melkoisen vaikeaa. Tai ehkä olen vaan niin epäsosiaalinen tapaus, että minulle se tuottaa ongelmia. Suomi on toki täynnä ihania ja lahjakkaita cossaajia, joiden kanssa ryhmäcosplayn tekeminen hengaamismielessä esimerkiksi on helppoa ja mukavaa, mutta wcs (varsinkin jos siitä karsinnasta voitto napsahtaa kohdalle) on kuitenkin sen verran pitkä ja varmasti todella raskaskin prosessi, että siihen ei ihan sillä perusteella kannata paria valita, että sarjafanitukset menee yksiin. Mutta ei koskaan pidä sanoa ei koskaan.

Sen sijaan Eurocosplaykarsinnat kutkuttelevat jo vähän mielessä, kun huomaan miettiväni ensi vuoden pukuja ihan vahingossa. Miullahan on miljoona ja yksi ”talviprojektia”, eli pukuja, jotka suunnittelen tekeväni tässä pikkuhiljaa ilman dead lineja ja jotka sitten olisivat käyttövalmiita coneissa semmoisina vähemmän megalomaanisen mahtipontisen mahtavina pukuina. No niistä ei ole vielä yksikään edistynyt pätkääkään, joten luultavasti Nanami, Ritsuko ja Fujin stressaavat minua vielä keväälläkin. Tosin jos työttömyys vuodenvaihteen jälkeen kutsuu, niin eipä sitä muuta olekaan kuin aikaa ommella ja katsella animua.
Näitäkään neitejä ei ole unohdettu. Pitäisi vaan... alkaa tekemäänkin jotain.

Ensi vuoden kisojen suhteen huomaan, että uusia animesarjoja pitää kyllä ottaa katsottavaksi, sillä Mahtavia Kisapukuja ei enää listalla ole kovinkaan montaa. Eurocosplayn suhteen arvon vähintään kahden puvun välillä, kun vähemmän ompelua vaativalle puvulle olisi melko muikeaa esitystä jo mietitty, monipuolisempi ja vähemmän askartelukeskeinen puku taas ei ole vielä aiheuttanut mitään esitysinspiraatiota. Tänä vuonna Gaalaa lukuun ottamatta esitykset kosahteli, joten ensi vuonna koetan panostaa niihin. Edelleen koetan myös päästä eroon jättimekoilla huijaamisesta, ja opetella oikeasti ompelemaankin. Katsotaan tarkoittaako se käytännössä sitten mitä.

Ensi vuoden puvuista oikeastaan vain kaksi olen mielessäni lyönyt lukkoon. Jurista olette jo kuulleet kyllästymiseen asti ja kuulette jatkossa vielä enemmän, ja tämä neiti draamaa Shiorin kanssa Desussa. Onashian suunnittelen ajoittavani Animeconiin, jospa sitä saisi muitakin houkuteltua Simoun- poppooseen. Mutta näiden lisäksi mitään muita pukuja en ole vielä ajoittanut mihinkään coniin. Tänä kesänä oppi ainakin sen, että kuumalla kelillä kuumat puvut ovat ihan kamalia, joten jospa ensi kesänä osaisin jo pukeutua vähän järkevämmin. Eli minun tuurilla koko kesä on maksimissaan 10 astetta lämmintä ja palelen bikineissä.

Talviprojekteja on jo moneen kertaan mainittujen lisäksi pari muutakin, ikisuosikkini Vampire Princess Miyun näennäisen harmiton bff- Chisato on tekolistalla siksi, että koulupuku miulla on jo valmiina toissa kesältä. Samoin pelkän peruukinvaihdon verran ponnisteluja vaatii Xu, kun yksi SeeD-uniformu roikkuu koulupuvun vieressä toimettomana. Näistä kivojen kuvien saaminen ei pitäisi siis olla mitenkään ylitsepääsemätön projekti.

Muutamat länsimaiset hahmot ovat erityisen lähellä sydäntä ja tänä talvena aion lopultakin saada kauniita lumikuvia Merlin elokuvan Queen Mabista. Miranda Richardsonilla on elokuvassa useita upeita pukuja, mutta tietysti minä tykkään eniten siitä, joka näkyy lyhyimmän aikaa. Kuten ehkä olen pariinkin kertaan sanonut, peruukki on aina se asia, josta puvun tekemistä aloittelen, ja nytkin olen sitä jo mietiskellyt valmiiksi. Takamukseen asti ulottuva musta peruukki, jonka pitäisi vielä näyttää muulta kuin halvimmat luruperuukit, kismitti kukkaroa siihen asti, että muistin kierrättämisen ihanuuden ja Daggerin tukan toissa kesältä. Ehkä en ole peruukkiriippuvuudessani vielä ihan toivoton, kun uskallan ajatella sen peruukin kierrättämistä tätä tukkaa varten. Lunta! Tuommoisen heposen kun vielä saisi malliksi myös niin jopa olisin tyytyväinen.

Talviprojektipuvuille on kyllä kesäconeja tarjolla ensi vuonna ihan ähkyyn saakka:
Bakacon ilmoitti kolmannesta tulemisestaan, joten luultavasti Pieksämäki kutsuu toukokuun puolessa välissä. Itse tykkäsin kyllä, että se huhtikuussa vähän katkaisi kevättä, nyt ollaan jo melkein kesässä.
Desu nappaa itseoikeutetusti kesäkuusta ison palasen.
Kawacon heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Joensuussa on käsittääkseni pienempi tapahtuma, joka jää näillä näkymin itseltäni väliin, kun sukujuhlat (ja ehkä cosplayasujen esitteleminen siellä) kutsuu muualle.
Nekoconin tiedotus pissii vielä tällä hetkellä, mutta 9-10.7 Kuopion musiikkikeskuksella kissankorvat vilkkuu taas. Oman kaupungin conia odotan tietysti erityisellä innolla, katsotaan laitanko oman lusikkani soppaan järjestämisessäkin, vai nautinko vain ihanan lyhyestä matkasta conipaikalle.
Animecon onkin sitten jo seuraavana viikonloppuna. Kyllä, Kuopio-Turku akselilla liikkuminen viikon väliajalla voi olla vähän haasteellista useammallekin conittajalle, itse kuitenkin suunnittelen urheasti molempiin osallistumista. Joensuu-Kuopio-Turku –conittaminen kolmessa viikossa kuulostaisi jo vähän hasardilta.
Ja sitten vielä Tracon piristää syksyn alussa
Jyväskylän Kosuconista ei ole hetkeen kuulunut mitään, mutta jos sekin vielä järjestetään, niin taas yksi coni joka voisi kiinnostaakin.

Jos normaalilla puku/päivä + ehkä kisapuku silloin tällöin erikseen tahdilla mennään, ensi vuosi tarjoaisi yli kymmenelle puvulle conittamismahdollisuuksia. Eli nyt viimeistään opettelen pitämään samaa pukua useamman kerran, muutenhan tästä ei tule yhtään mitään. Tosin äkkiseltään laskettuna cosplaykansion to-do-listalla on tällä hetkellä 25 pukua, että kyllähän tässä tekemistä riittää...

Ilona