6 April 2017

My[Cosplay]Day 4.4.17

Minulta silloin tällöin kysytään ehdinkö tai miten ehdin tekemään cosplayhommia vauva-arjen keskellä ja koska olen koukuttunut katsomaan sivusilmällä youtuben MyDay -videoita (oikeasti niin tylsä konsepti, kuvataan vaan esim ihan tavallista päivää, mutta kumman koukuttavaa se on silti kurkata muiden ihmisten arkeen) niin nappailin kuvia yhden tiistaipäivän lomassa. Eli tältä näytti yksi ei-niin-onnistunut cosplaypäivä.
 
6:40 herätyskello soi. Jäbä kiskoo vähän hiuksista ja varmistaa, että herätys oikeasti toimii. Aamupalaa, Helkky koulukuntoon.

07:45 Jäbän aamupalalistalla marjoja ja sotkua.
Kahdeksan aikaan talo hiljenee ja luetaan Jäbän kanssa aamun sanomalehti. Antaumuksella kuten aina. Eli Jäbä haluaa syödä sen. 

09:15 Zzzzz
Jäbä nukkuu joka päivä kahdet tai kolmet päiväunet ja yleensä ensimmäiset ajoittuvat noin klo 9-10. Niin tänäänkin. 9:15 alkaa kuulua unituhinaa ja minulla alkaa cosplayaika! Koska aikaa on aina rajallisesti, pyrin hyödyntämään sen olemalla mahdollisimman tehokas eli höyryämällä miljoonaa pukua ja miljoonaa puvun osaa ihan fiiliksen mukaan kuin mikäkin tuulispää. Kuten edellisessä päivityksessä kerroin, on minulla tällä hetkellä menossa ihana cosplayholismiaika, eli teen kaikkia mahdollisia pukuja juuri sen verran kun tekee mieli, ilman mitään isompia deadlineja. Eli tässä luultavasti käy niin, että minulla on tusinan verran pukuja kesken... Tai siis noh niin tilanne taitaa jo tällä hetkellä olla.

Edelleen refekuvia kaapinovessa, osa näköjään vaan piilossa. Ja heti kun jostain puuttuu tulostettu kuva, on tekeminen paljon vaikeampaa.
Koska paljon ikävämpää on aina etsiä kännykkä ja katsella sieltä kuvaa. Tässä siis jälleen yksi menneiden vuosien hahmo joka haluaa tulla tehdyksi! Zessica Aquarion Evolista. Zessicalla on myös toinen puku, joka ei ihan just nyt houkuttele... :D
Cosplayhuoneen lattia luonnollisessa elinympäristössään. Saatan käväistä ompelemassa tai maalaamassa sen viisi minuuttia ja sitten pitää jo tehdä muuta, joten siivoaminen aika usein ei ole listalla ykkösenä. Pitäisi pitää taas kunnon siivouspäivä!


Hetkonen hetkonen, mitkäs nuo sarviasiat on ja mikä on tämä puku joka ei olekaan vuodelta 2012?? Lucoa Miss Kobayashi's Dragon Maidista kutkutteli koska niin kivoja värejä ja pieniä juttuja. [ja isoja juttuja, tirsk] Halusin tehdä nuo sarvet finnfoamista koska sillä saa kivaa tekstuuria ja mukavan kevyet, vaikka ovatkin kyllä sitten aika herkät ottamaan osumaa.
Onko muilla sama tilanne, että spraymaaleja on epämääräinen kasa epämääräisissä paikoissa eikä suurimmasta osasta ole ihan varma että paljonko sitä maalia on...
Vuolin sarvet edellisenä iltana ja gessosin yhden kerroksen. Sitten tänään päätin kokeilla mustaa kumimaalia, jolla saa kivan pinnan ja maalipohjan. Tuo pesuastia on saanut kokea kovia erilaisissa värjäyspuuhissa kun ei aina ole ollut pahvilaatikkoa saatavilla. Maalasin kyllä ulkona, koska yyh tuo haisee pahalta.
Toinen siivousta vaativa juttu olisi taas nämä peruukit. En halunnut ostaa Lucoalle mitään uutta peruukkia vaan kokeilla josko jostain vanhasta saisi värjättyä sopivaa.

Ja löytyihän sieltä oikein hyvä potentiaalinen ehdokas!

Zessican shortsit olikin lähes valmiit, takasaumaa piti vaan kavennella ja ommella pari viimeistelyjuttua.
Ja shortsien vyötä piti vielä fiksailla.
No niin, entäs sitten se peruukin värjääminen... Värilaatikosta löytyikin kaikkia tarvittavia musteita. Mutta sinoli oli kokonaan loppu :(


Klo 10:05 Wäwäwäää! 

Jäbä ilmoittaa että nyt on akut ladattu ja aika keskittyä ryömimisharjoituksiin! Liikkumisen ihmeet alkoivat kiinnostaa suunnilleen viikko sitten ja nyt kovasti ryömitään kaikkien lelujen perässä ja kurkitaan cosplayhuoneeseen jos ovi on unohtunut auki. 

Äitiiiiii, oon heränny jo!

Aamuinen kuppi kahvia on ainoa kahvi mitä tällä hetkellä juon, mutta päivällä pitää keitellä välillä teetä.
 Klo 11: 10 Ruokaaa!

Höyrytetyt kasvikset best! Ja parsakaalin heittäminen minun päähäni!
Kantoliinat ja -reppu on satunnaisesti käytössä, Jäbä tykkää päästä liikkumaan minun mukana, joten tässä mallailtiin Zessican paitaa yhdessä.
Pääsiäinen on muuten kohta tulossa! Kerrankin on ruohohommat ajoissa hoidossa!

Vaille 12 oli aika päivän ulkoilulle. 

Tiistai oli viimeinen ennakkoäänestyspäivä ja halusin päästä näkemään tarjoaisiko Citymarket cosplaymateriaalia Lucoaa varten. Koska hei, pinkit tennarit ja valkoinen lippis, kuinka vaikeita sellaiset muka olisi löytää?

. Muistakaahan äänestää sunnuntaina jos ette ole vielä tätä velvoitetta hoitaneet!

Hei jes, tennareita tarjouksessa! ...mut ei pinkkejä. No ei sitten. Mut lippis on varmasti helppo löytää!
...tai sitten ei. Ja sinoliakaan en jaksanut etsiä, kun muistelin että sitä joko ei kuulu Citymarketin valikoimaan tai sen etsiminen on kuin Graalin maljan etsiskelyä.

Hei mut jes, Rogue One on tullut dvd:lle, pääsen lopultakin katsomaan sen kun en käyny leffateatterissa! ...paitsi että tää oli ihan huijausta, tuolla oli myynnissä vaan legoja ja leffa tulee vasta ensi viikolla. Samperin huijarit.
Täysin tuloksettoman kauppareissun jälkeen (No onneksi sain äänestettyä ja ostettua vaippoja, ei ollu ihan turha reissu sentään) käppäilin takaisin kotiin ja Jäbä otti pienet unet iltapäiväauringossa. Ja sitten jälkikäteen mietin että oikeastaan ne valkoiset tennarit ois voinut hankkia ja maalata, kun lippiksen kanssa kuitenkin tulee maalaushommia.
Lunta on vielä Kuopion korkeudella ihan tosi paljon, mutta aurinko jo lämmittää.

Terassilla odottivat myös aamulla maalatut sarvet. Minulla oli aamulla semmoinen pieni epäilys että liittyiköhän noiden spraymaalien käyttämiseen jotain mitä piti muistaa, mutta aattelin että tuskimpa sentään kun on gessokin tuossa finnfoamin päällä. 

No voi... Kyllähän se ois jo pitäny muistaa, että gessoa pitää olla monta kerrosta jos meinaa spraymaalilla maalata, ettei finnfoam ala kuplimaan.
Purin kiukkuani epäonnistuneen maalaushomman jäljiltä repimällä kumimaalia maalauspöntöstä. Ai että tuo oli terapeuttista.

Kolmelta yleensä talo täyttyy äänistä kun Helkky tulee koulusta ja tehdään läksyt, mutta tänään Helkky meni suoraan kaverin luokse käymään ja Jäbäkin nukahti vielä kertaalleen kun oltiin sisällä vähän aikaa leikitty, joten kerkesin jatkaa cosplaytouhuiluja. Melkein kyllä nukahdin Jäbän kanssa päikkäreille ja jos en ois suunnitellut tämän kirjoittamista niin oisin varmaan nukahtanutkin. No kampesin itseni ylös sängystä ja jatkamaan Mouretsu Pirates -animen Misan tutkailua. Uusi bodysuit-puku on tulossa Kiinasta, kun edellinen oli tosiaan ihan väärän sävyinen violetti. (kts edellinen päivitys) Jospa se uusi olisi sopivampi! Nyt testailin vyöhameasian kappaleita, joita suunnittelin tekeväni keinonahasta jota maalailin.

Maalaushommia
Sitten testiversio yhdestä kappaleesta kultaosien kanssa. Ompelu meni vielä kivasti, mutta kääntämisen kohdalla aloin epäillä että ei tämä ehkä näin toimi...
Uliuu sehän on ihan jäätävän ruma. Palaan suunnittelupöydän ääreen. Tod. näk. ihan vaan ostamalla riittävän sopivaa kangasta..

Saappaisiin tulevia yksityiskohtia. Joilla on varmaan jonkinlainen funktio, muukin kuin näyttää aika pöljiltä.

Maalikerroksia saa laitella vielä parit että tulee tasaisen violettia.
Noh, Misa ei enää huvittanut joten jatkoin Zessican shortsien viimeistelyä!
Viiden aikaan ruokahommia, läksyjä, ryömimistä, Pikku Kakkosta.

Imuri hengaa nykyään aika usein cosplayhuoneen ovensuussa, josta sillä on kätevä imuroida sekä cosplaysotkuja että tuota takana näkyvää leikkialuetta, jonne kummasti kulkeutuu esimerkiksi ruokaa.
Leikkihommia. Ja ihan väärän päivän sukat jalassa.
Noh. Iltapuhteena päästin tarttua Lucoaa sarvista ja veistellä uuden parin noiden maalista kuplineiden tilalle. Finnfoamin veistely on ihan hurjan terapeuttista jos a) et viillä itseäsi askarteluveitsellä b) et joudu siivoamaan tuota sotkua. Tällä kertaa vältin haavat ja imurikin oli onneksi ihan vieressä, joten kaikenkaikkiaan oikein kiva oli tehdä uudet sarvet.
Sitten vielä hiomista ja pölyn imuroimista.
Sekä uusi yritys gesson kanssa. Tällä kertaa aion ihan suosiolla gessota sen kymmenen kerrosta, hioa vähän ja maalata suoraan gesson päälle, kumimaali jääköön odottelemaan tuota yhtä eva-foam -projektia, joka ei taida edes vilahtaa näissä kuvissa.
19:15 Iltapalaa, lukemista, hampaiden harjaamista ja muuta iltapuuhailua
 
Jos joku ei vielä tiennyt, olen ihan hirmuinen unimurmeli ja tarvitsen suunnilleen kymmenen tuntia unta yössä että en ole päivisin väsynyt. Tästä syystä teen cosplayjuttuja illalla tai yöllä ihan tosi harvoin, lähinnä silloin kun iskee ihan älytön inspiraatio tai tiedän, että saan nukkua seuraavana päivänä rauhassa päiväunia. Lapset menevät nukkumaan meillä kahdeksan, yhdeksän aikaan, joten sen jälkeen kerkiää hyvin touhuta vielä cosplayhommia tai vaikka siivota keittiötä (hah). Tai nukahtaa sohvalle jonkin turhanpäiväisen telkkarisarjan ääreen.

Klo 20:30 Nukutushommien jälkeen istun hetken koneella katselemassa keinonahkavaihtoehtoja, mutta sen sijaan että jaksaisin oikeasti naputella ostoskoria eteenpäin, menenkin pesemään hampaat.

Ja nukkumaan vartin yli yhdeksän. No okei, katsoin yhden youtubevideon vielä ja sen jälkeen nukahdin kuin tukki. Että eipä tullut yöcosplayhommia tuolle päivälle!
Että semmoinen ei-kovin-tuottoisa cosplaypäivä! 

Taisin tästä erilaisesta cosplayarjesta kirjoitella jo viime päivityksessäkin. Suurimpana erona menneisiin vuosiin on se, että aikaan ei voi enää luottaa. Ei voi laskea minkään viimeisen kahden viikon varaan tai edes että no teen jonkin jutun sitten huomenna päiväunien aikana. Voi olla, että seuraavana päivänä nukutaankin vain vartin unet. Tai seuraavana iltana itketään vartin välein nukuttajaa vierelle, jolloin ei tosiaan tehdä mitään pitkällisiä projekteja. Oon niin onnellinen siitä, että minulla on tuo cosplayhuone, jossa projektit voi oikeasti jättää ihan kesken ja jatkaa sitten siitä, mihin on jäänyt, ilman että kaikkea tarvitsisi pistää joka välissä omalle paikalleen tai siivota. Nyt kun Jäbä osaa jo ryömiä, ei mitään askarteluasioita voi pitää muualla kuin cosplayhuoneessa, joten esim Cersein mekon tapaista tilannetta, että istuin lattialla leikkaamassa kankaaseen reikiä monta tuntia päivässä samalla, kun Jäbä tyytyväisenä katseli vieressä, ei enää voi tehdä. Nyt Jäbä kiipeäisi syliin ja tunkisi joko kankaan tai sakset suuhunsa. 

Tässä touhuillessa miulla jatkuvasti vahvistuu se tietoisuus, että minulle cosplayssa se paras osa on nimenomaan tuo tekeminen. Voisin hyvin tehdä pukuja vain omasi iloksi ilman, että ikinä pitäisin niitä missään tapahtumassa päällä. Ja tavallaan nyt teenkin juuri sitä, sillä minulla ei ole mitään hajua mihin häppeninkiin olen seuraavaksi osallistumassa. Tai no jos seuraava tapahtuma on vasta heinäkuussa niin joo Animecon kutsuu, mutta sen lisäksi. Samaan aikaan kuitenkin tuntuu, että ei projekti ole oikeasti valmis, ennenkuin siitä on edes yksi kiva kuva, joten kuvattavien pukujen pino kasvaa tässä jatkuvasti. Viime vuoden puolelta Ilolehti ja Buffyn Halloweenasu odottavat molemmat kuvaajaa ja hankien korkeiden nietosten sulamista, ja epäilen että tuo Zessica nyt ihan oikeasti valmistuu tässä lähipäivinä myös. (Peruukki on siis ollut valmiina ja stailattuna peruukkipäässä puolentoista vuoden ajan :D) Jotenkin kuvaideoitakin alkaa putkalle päähän ihan uudella tavalla nyt kun aurinkoakin taas näkee ja tekisi mieli ottaa monet vanhatkin puvut uusintakuvautukseen. Ehkä tämä vois olla se vuosi kun oikeasti kaappaan itselleni pari valokuvaajaa ja käyn pukuvarastoani läpi. Ehkä.

Tämmöinen tosiaan oli tuo tiistai cosplayhommien osalta! Kirjoitushetki ja tämän julkaisu tapahtuvat nyt torstaina, kun eilen ei ollut mitään huvitusta istua koneella päikkäriaikoja. Tätä kirjoittaessa on sinolivarastoa täydennetty ja lippiskin löytyi eksoottisesta kaupasta nimeltä Tokmanni, joten Lucoan tekeminen jatkunee tänään iltaunien aikaan. 

Youtube on aivopessyt minun niin tehokkaasti, että meinasin jo kirjoitella jotain tilaamisesti ja isojen peukkujen laittamisesta jos tykkäsit päivityksestä, joten nyt taitaa olla luvassa parin päivän tauko noista vlogeista. Ehkä vaan jatkan Buffyn kertaamista ja sieltä uusien pukuideoiden bongaamista!

Toteemihahmoni askartelupöydän lampun päällä. Aina antamassa cosplayvoimaa!
  
Ilona

1 comment:

  1. Kun voisikin pistää tykkäyksiä sun muita ;). Kiva oli lukea tälläistä!

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.