Ilona Cosplay

Onko millään mitään väliä ja miten harrastat cosplayta oikein

2012-01-26T23:14:00.001+02:00

Eli Ilona burgeroi omasta luennostaan osa 2.

Jos luentoni on näkemättä, niin ei huolta, lukekaa vaan. Jos olitte luennolla, lukekaa silti, eksyn aika kauas jopa siitä, mitä luennolla sain sanottua.

Heitin luennollani ilmaan seuraavat kysymykset:

Ja joka kerta päädyin toteamaan ihan saman asian. Tärkeintä on, että itse tunnet olosi hyväksi siinä puvussa.

Kuulen jo, miten huokailette, että ei kai TAAS yhtä päivitystä cosplaysta ja ulkonäköpaineista, eikö tästä nyt ole jo sanottu ihan kaikki moneen kertaan? On, ja monta kertaa paremminkin kuin mitä minä osaan sanoa, mutta kirjoitan silti. Hah! Tosin sanon paljon muutakin kuin vaan ulkonäköjuttuja, joskin niistäkään tuskin mikään on kovin originellia ajatusta. Hah taas! Olen blogiurani huipulla ja se on kilahtanut minulla niin pahasti hattuun, että kirjoitan ihan mitä haluan tänne omaan blogiini! Hah!

Mutta aloitan sillä tiivistyksellä. Koska ei ulkonäöllä, iällä tai sukupuolella ole yhtään mitään väliä tässä harrastuksessa, jos itse olet pukuusi ja omaan olemiseesi tyytyväinen. Piste. Koska:

Tämän oivaltaminen säästää teiltä sekä hermoja että mielenterveyttänne yleisestikin. Mitä pikemmin sen tajuatte, sen parempi. Samaa olen sanonut aikaisemminkin ja käyttänyt itseäni esimerkkinäkin.

Kun lähtökohtana on se, että et koskaan tule näyttämään siltä referenssikuvalta ja kaikki on aina enemmän tai vähemmän kompromissia, on ihan turhaa ottaa stressiä tai ahdistusta asiasta.

Kaikki palaa siihen kysymykseen, ketä varten harrastat ja kenen mielipiteillä on sinulle väliä. Tästä on väännetty kättä aikaisemminkin ja väännetään jatkossa, mutta minun mielestäni cosplay on harrastus ennen muuta itseä varten. Siitäkin huolimatta, että harrastuksesta suuri osa on sitä julkisesti näyttäytymistä ja huomion keräämistä. Se oma fiilis ja oma tyytyväisyys ovat kuitenkin ne ehdottomasti tärkeimmät asiat. Toki joku voi löytää sen motiivin tekemiselle ja jaksamiselle ajatuksesta, että tekee sitä muille, mutta väitän, että suurimmalla osalla se ei kanna kovin pitkälle. Koska jos et saa tästä harrastuksesta hyvää oloa itsellesi ihan siitä tekemisestä ja harrastuksesta itsestään, niin... Noh, olet selvästi erilainen kuin minä, jos siitä huolimatta tätä jaksat jatkaa.

Jos annat painoarvoa sille, mitä internetissä sinusta tai puvustasi kirjoitetaan, niin hyvää matkaa kohti hermoromahdusta. Siitä kauneimmasta puvusta ja laihimmastakin cossaajasta löytyy aivan varmasti hyi että mikä läski ja kauhee horo –kommentteja. On ihan sinusta itsestäsi kiinni a) etsitkö näitä kommentteja b) välitätkö niistä. Itselleen nauraminen on ihan terapeuttista useinkin ja pidän yhtenä oman cosplayurani huippuna kyllä kuvani päätymistä ylilaudalle Kaikki suomalaiset coslayaajat läskejä –tekstillä varustettuna, mutta olenkin huumorintajultani vähän erikoinen.

Jokaisella on varmasti ne omat epävarmuusalueensa, oli ne sitten se paino tai pituus tai ikä. Ne jutut, joiden pitää mennä mahdollisimman yksi-yhteen hahmon kanssa, että pystyy itse olemaan tyytyväinen. Tässä taas itsereflektion paikka, jos et ole tätä aikaisemmin miettinyt. Itse esimerkiksi olen pituuteni puolesta vähän epävarma välillä, koska pientä ja söpöä tyttöä minusta ei vaan saa. Kun olen iso ja en kovin söpö. Samoin kun ikää on yli 19 niin joudun pari kertaa miettimään niitä 14v hahmoja. Ja jos ajatus ei häiritse, niin pukuilen niitä kyllä ihan varmasti, koska jos olen itse asian suhteen tyytyväinen, ei muulla ole väliä. Toki jos taustalla on vaikka vuosien koulukiusaamista painosta, on ihan ymmärrettävästi herkempi painoon kohdistuvista kommenteista ja sama pätee kaikkiin muihinkin (ulkoisiin) piirteisiin, joista itse sattuu olemaan epävarma.

On myös ihan okei loukkaantua ja pahoittaa mielensä. Ei kaikkien tarvitse olla kovapintaisia, mutta se kyllä auttaa elämää huomattavasti. Ei se loukkaantuminen ja mielensä pahoittaminen mitään auta, ja monessa tapauksessa lietsoo sitä kommentointia vain lisää. Tosin palaan jälleen kahteen jo mainitsemaani asiaan a) mieti kenen mielipiteellä on väliä b) mistä sitä mielipidettä etsit.

Mikä itseäni siinä kovaäänisessä kommentoinnissa ja internetin haukkuringeissä erityisesti risoo, on se, että cosplaykin on harrastus, jota voi harrastaa niin monella tapaa. Millä tavalla se on sinun omasta harrastuksestasi pois tai sinun elämääsi pilaa, jos joku, joka ei täysin näytä PIIRRETYLTÄ hahmolta, tahtoo sitä pukuilla?

Onko se jotenkin SINULTA pois, jos joku harrastaa tätä eri tavalla kuin sinä? Onko se sinulta pois, jos joku käyttää ostopukuja? Jos joku nauttii kavereiden kanssa hengaamisesta puvussa, joka on koottu valmiista vaatteista ja on vähän sinne päin? Jos jonkun elopaino on 30 kiloa enemmän kuin hahmolla?

No jos cosplayn tarkoituksena ei ole muuttua piirretyksi, mitä sitten? Palataan osittain eiliseen:

Tämä on taas vain minun mielipiteeni, mutta cosplay on minulle nimenomaan sitä fanittamista. Sen osoittamista, että jokin hahmo, jokin sarja sykähdytti ja herätti tunteita. Sen fanittamisen ei tarvitse olla sokeaa palvontaa eikä vuosien pohdiskelun tulos, se voi olla kevyempääkin, mutta se hahmo pitää tuntea. Sen pitää olla herättänyt JOTAIN tuntemuksia. Tai ainakin sen sarjan/elokuvan/minkähyvänsä mistä se hahmo on.

Ja tästä päästään siihen ainoaan asiaan, josta itse natseilen cosplayssa. Hahmon tuntemiseen. Toki tämäkin on taas mielipidekysymys, mutta minun mielestäni se ON minulta pois, jos joku cosplayaa hahmoa esimerkiksi pelkästään kuvan perusteella. Itse olen käynyt conihistoriani parhaita keskusteluja animesta ja hahmoista, kun ihmiset jäävät juttelemaan kanssani kuvan ottamisen jälkeen, ja jos tuolloin olisin vain vastannut ”Joo tää näytti kivalta ja mulla oli jo valmis peruukki, siksi tein tämän, onko tää muka jostain animesta?” niin... Noh. Se olisi ollut huijaamista.

Mistä päästään tietysti kysymykseen, miten hyvin hahmo pitää tuntea. Voiko Mikurua cossata, vaikka olisi nähnyt vain Haruhin ensimmäisen kauden? Onko peliadaptaation mukaan pukuileva automaattisesti huonompi fani kuin alkuperäisen pelin läpikahlannut?

Käyttäen esimerkkinä taas itseäni, olisiko ollut ihan okei, että pukuilin Irisvieliä jos olisin nähnyt vain Fate/Zeron jo julkaistut jaksot? Tekikö se minusta jotenkin paremman cosplayaajan, että tiesin hahmosta enemmänkin? No ainakin voin vastata, että sillä ei ollut mi-tään väliä, en käynyt yhtäkään syvällistä keskustelua F/Z:n animaatiosovituksen oikeellisuudesta tai Irisvielin kuvaamisen eroista siinä suhteessa alkuperäiseen teokseen. Itselleni se, että hahmo on jollain tasolla tärkeä, on sen sijaan hyvinkin iso asia. Koska sen määritteleminen, mikä on hyvä cosplayaaja, on täysin yhteydessä siihen, miten määrittelee cosplayn, ja koska noita määritelmiä lienee melkein yhtä monta kuin harrastajiakin, ei siihen vastaaminen, tekeekö kaikkien mahdollisten lähteiden perinpohjainen tunteminen cosplayaajasta jotekin paremman harrastajan, ole mitenkään yksiselitteistä. (Tälle virkkeelle on haettu (tulevan) äidinkielen opettajan hyväksyntä)

Tätä aihetta sivusin myös, kun puhuin parhaasta hetkestä jonkin hahmon pukuilemiseen:

Itsellänihän on nyt tapaus Liliana Last Exile Famista, jota olen henkisesti (ja peruukkiselailujen muodossa) valmistautunut pukuilemaan kuluvana vuonna. Sarjahan on edelleen käynnissä (ja kiitos subbaajien hitauden, taidan katsoa sen loppuun vasta joskus keväämmällä) enkä voi vielä lainkaan varmaksi sanoa, mitä Lilianalle tulee käymään ja millaisesta hahmosta kokonaisuutena on kysymys. Last Exile –anime on minulle hurjan rakas ja Fam tähän saakka on kyllä tarjonnut aivan muikeaa katseltavaa, monet itkut on jo itketty ja selkärankaa pitkin on kylmiä väreitä tanssitettu. Näillä meriiteillä sarja lukeutuu kevyesti niiden joukkoon, joita tahdon cosplayata, vaikka loppujaksot feilaisivat kuinka pahasti. Toisaalta taas moni muu aloittamani sarja, oli puvut kuinka nättejä tahansa, ei ole kiilannut varmasti-pukuiltavien-listalle, koska tahdon pukuilla vain hahmoja, joita (tai joiden lähdettä) fanitan edes jollain tasolla. Ihan kiva ei oikein riitä minulle.

Mikä ei taas tarkoita, että kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla. Vilkaisin vain sivusilmällä gallerian puolelle tänään ja siellä näytti leimahtaneen taas ihan uskomaton keskustelu siitä, kuka harrastaa tätä hupsua pukuilua oikein. Tshöjh, sanon minä. Tätä saa harrastaa juuri niinkuin haluaa. Sen, että joku bloginpitäjä näyttää sitruunansyöneeltä, jos tokaisette, ettette ole peliä pelanneet kun tulee ihkuttamaan teidän FFVIII –pukua, ei pitäisi millään tapaa rajoittaa teidän harrastustanne, sikäli mikäli tämän sitruunanaaman mielipiteellä ei ole teille mitään väliä. Ja miksi olisikaan.

Peace and love ja kukkaketoja.

Kiitos. Hajanaiset ajatukset tarjosi omasta puheohjelmastaan hämmentynyt Ilona, nyt annan Japsulle luvan levittää alkuperäistä puheavautumistani youtubeen ja linkkaan sen tännekin ensi tilassa. Siinä homma ei levinnyt ihan yhtä pahasti käsistä. Eiliseen päivitykseeni olettekin jo ihaltavan tehokkaasti olleet eri mieltä, olkaa tästäkin.

Ilona

ps. Ai samperi se puku piti kuvata tänään...

Cosplayaajat animeharrastajia asdfafaf

2012-01-25T22:45:00.001+02:00

Eli Ilona burgeroi omasta luennostaan osa 1.

(Koitan nopeasti suoltaa tätä tekstiä ulos ennen kuin kaikki olette katsoneet samaa shaissea videolta. Oikeasti siis jarruttelin oman videoni julkaisua, että kerkiän kaikesta tarpeetomasta jauhaa)

Jos luentoni on näkemättä, niin ei huolta, lukekaa vaan. Jos olitte luennolla, lukekaa silti, eksyn aika kauas jopa siitä, mitä luennolla sain sanottua.

Koko miun Frostibiten luennon alkuperäinen idea lähti tästä:

Samaa asiaa ovat kommentoineet monet muutkin. Että kuilu animeharrastajien ja cosplayaajien välillä on kasvanut. Ollaan ennen muuta cosplayaajia sen sijaan, että oltaisiin animeharrastajia, jotka osoittavat sitä omaa harrastuneisuuttaan pukeutumalla hassusti.

Sinälläänhän tässä ei ole mitään väärää. Kun itse harrastuksiani luettelen, en animen katsomista yleensä sano, sen sijaan cosplay on jo sen verran tehokas ajantappaja, että se pitää mainita. Miun ja animen yhteiselo on muutenkin ollut vähän ailahtelevaista, viime vuosien melko tasaista katselutahtia lukuun ottamatta. Mutta listallani on edelleen tolkuttomasti ”klassikoita”, joiden katsomattomuus nolottaa, enkä esiinny animuburgeroijana mitenkään edukseni. Tykkään animesta ja sen katsomisesta vaan ihan älyttömästi.

Cosplay kuitenkin on Suomeenkin rantautunut nimenomaan Japanista ja nimenomaan anime- ja mangahahmojen pukuilemisen kautta. Silloin joskus siis, kun allekirjoittanut vielä hyppi metsissä haltiakorvat päässä, mutta olen hissan ope, saan kertoa tästä. Vaikka cosplay nykyisellään onkin hyvin itsenäistynyt harrastus, eikä enää vain animeharrastuksen jatke, on ne juuret juurikin siellä japanilaisessa viihteessä. Siitäkin huolimatta, että harrastuksen alkuperä voidaan löytää Yhdysvalloista, kuten eräs suosikkibloggaajani myös huomautti. Onko näillä historiallisilla juurilla sitten mitään varsinaista virkaa nykyistä harrastusta tarkastellessa, onkin jo toinen asia.

Conit pitävät väkisinkin yllä animen ja cosplayn avoliittoa ja yhteyttä. Animeaiheiset conit kun ovat perinteisesti olleet ainoita paikkoja, joissa cosplayta on voinut harrastaa (kyllä, Finnconin erilliset naamiaiset ja koko spefistiskenen stratrekkailu upeine pukuineen ei ole jääny miulta huomiotta, mutta yleensä näitä tuskin tahdotaan laskea saman kattotermin _cosplay_ alle). Yleensä harrastusta tuntemattomat myös automaattisesti liittävät hassusti pukuilevat ihmiset jollain tapaa tähän ”japani harrastukseen” sen tarkemmin miettimättä.

Mutta minäpä jäin miettimään asiaa. Että mitä oikeastaan on animen harrastaminen ja miten se liittyy tämänhetkiseen suomalaiseen cosplayskeneen, vai liittyykö mitenkään?

Cosplayharrastajat ovat kenttänä äärimmäisen epäyhtenäinen, järjestäytymätön porukka, josta on hyvin vaikea sanoa mitään yleistävää. Olisi kamalan mielenkiintoista esimerkiksi selvittää, kuinka moni cosplayaaja katsoo vaikka yli 5 animesarjaa vuodessa. Tai seuraa tämän hetken sarjoja. Mutta kunnon formaattia tämmöisen kyselyn toteuttamiselle ei ole, koska harrastajista on niin hajallaan. Iällisesti, kiinnostuksen kohteiltaan ja internetin käyttötavoiltaan. Tietysti jonkinlainen otos olisi esimerkiksi Anikissa vaikuttavat cosplayharrastajat, toisaalta olisiko se juurikaan sen parempi otos, kuin vaikka kaikki Suomen cosplyabloggaajat, mene ja tiedä. Ja ensimmäisenä pitäisi ratkaista, kuka lasketaan cosplayaajaksi; riittääkö yksi itsetehty puku, 10 ostopukua vai pitääkö olla vuosien harrastuspohja?

Cosplayhan ei määritelmällisesti liity animeen millään tapaa. Luennolla sanoin näin:

Mikä hyvänsä sarja, mikä hyvänsä teos, oikeastaan mistä hyvänsä lähteestä. On selkeästi niitä cosplayaajia, jotka esimerkiksi profiloituvat tekemään vain pelihahmoja. Tai jotka tekevät vain länsimaisia pukuja. Tai jotka tekevät aina siitä yhdestä ja tietysti animesarjasta eri pukuja.

Miksi koko tämä asia minua rupesi mietityttämään, oli tietysti Desucon. Vaikka Frostbite ei ihan isoveljensä tasolle kamppailussa Suomen animeimman conin tittelistä yltänytkään, oli kuitenkin kyseessä tapahtuma, jolla oli selkeä painotusalue. Ei japanilainen populaarikulttuuri, vaan anime. Ja minä olin menossa sinne puhumaan cosplaysta. Ymmärtänette, että jouduin hivenen perustelemaan asiaa itsellenikin, vaikka viime vuoden animesarjoista pikkuisen höpötteleminen antoikin ihan ok syyn suuni avaamiselle.

On ihan yleisesti hyväksytty tosiasia, että cosplayaaja ei ole hyvä animeharrastaja. Keskiverto cosplayaaja ei seuraa tämän hetken sarjoja. Keskiverto cosplayaajaa ei ole kiinnostunut animesta muuta kuin osana cosplayharrastustaan.

Asetelma on kääntynyt ympäri siitä, että pukuiltasiin hahmoa siitä nimenomaisesta suosikkisarjasta samalla, kun katsotaan animea laajalla skaalalla siihen, että katsotaan animea, jotta voidaan poimia sieltä uusia pukuiltavia hahmoja. Jos siis katsotaan animea ollenkaan. Truu-animistit (edit: animestit, animustit, animestaajat? :D) voivat – ja yleensä ihan oikeutetusti – katsoa nenänvarttaan pitkin conikäytävillä kipittäviä hetalioita, joiden animetuntemus rajoittuu juuri siihen yhteen sarjaan.

Kyllä, kärjistän. Ja jälleen sanon, että ei tässä varsinaisesti ole mitään pahaa. Cosplayta saa ja voi harrastaa katsomatta yhtään ainutta animesarjaa. Kannattaako tällaisen harrastajan tulla coniin, jossa aiheena on anime tai japanilainen kulttuuri, jos omat kiinnostuksen kohteet ovat puhtaasti puvulliset? Tällä hetkelle conit lienevät edelleen niitä tärkeimpiä paikkoja tämän harrastuksen julkiselle esittelemiselle, sille pukujen näyttämiselle, ryhmien kokoamiselle ja kuvaamiselle. Ja kavereiden näkeminen ja hengaaminen ja pukujen esitteleminen on varmasti kävijän itsensä mielestä ihan yhtä valideja syitä tapahtumassa käymiselle kuin aamuöiset animeburgeroinnit, laadukas animeohjelma, kunniavieras tai baarijatkot jollekulle toiselle.

Tällä hetkellä mikään Suomen coneista ei ole rehellisesti ryhtynyt cosplayconiksi. Bakaconilla oli aika tehokkasti cosplaypainotuksia ja monet muutkin conit ottavat esimerkiksi cosplayohjelmaa ilmeisen löysin rantein ohjelmistoonsa, mutta mikään coni ei ole jättänyt animea pois tästä yhtälöstä. (No kirjamessut tai Tampere Kuplii ovat pikkaisen oma lukunsa, jätän ne vaan nätisti pois yleistyksistäni) CosplayGaala on ainoa poikkeus, mutta sitäpä en coniksi sanokaan.

Väitän, että tällaiselle puhtaasti cosplayhin keskittyvälle tapahtumalle olisi kysyntää. Animeaiheisten (huomatkaa, miten joudun kiertämään termin animecon, vaikka en sillä yksittäistä tapahtumaa tarkoittaisikaan) conien aiheuttamat rajoitteet cosplayn puolelle näkyvät esimerkiksi kilpailuissa. On mielestäni täysin perusteltua rajoittaa cosplaykilpailun lähteiksi vain japanilaista alkuperää olevat, jos tapahtuma on japanilaiseen kulttuuriin keskittyvä. Kyllä, itken verta kun en mrs. Lovettia pääse kisalavalle viemään (ainakaan milloinkaan lähitulevaisuudessa), mutta rajaus on mielestäni täysin perusteltu.

Kuulostako siltä, että tahdon erottaa cosplayn ja animen harrastamiset toisistaan? Että olisi parempi kun pukuilijat olisivat omissa tapahtumissaan ja animeharrastajat omissaan? Tämä ei nimittäin ollut varsinaisena tarkoituksena. Kyseenalaista kyllä osittain näiden yhteyden tämänhetkisessä harrastajakentässä, mutta esimerkiksi luennollani oli oikeastaan aivan päinvastainen motiivi. Saada ihmiset katsomaan enemmän animea.

Koska animen katsominen on hyväksi. Sitä saa nykyään käsiinsä niin helposti, myös laillisesti, ja niin laajalla skaalalla, että genrejen tai mieluisten sarjojen puutteeseen ei sen katsomisen ainakaan pitäisi tökätä. Animen tarjoamat mahdollisuudet cosplaylle painivat mielestäni aivan eri sarjassa kuin minkään muun piirretyn tai näytellyn viihteen, tosin tämä lienee vain miun mututuntumamielipiteeni. Anime kannattaa myös katsoa täysin ilman cosplaysilmälaseja, ihan vaan animen itsensä takia. (Ja rakastaa sitä.)

Mutta toisaalta en tahdo olla väkisin kääntämässä tilannetta takaisin anime>cosplay –asetelmaankaan, koska cosplay on selkeästi kasvanut jo osittain irti emostaan ja elää jo aivan omaa elämäänsä. Tahtoisin ennemminkin antaa synninpäästön niille cosplayaajille, joita anime ei varsinaisesti laajempana harrastuksena kiinnosta, vaan jotka tahtovat vain pukuilla sitä yhtä omaa suosikkihahmoaan tai katsovat vain niitä muutamaa sarjaa, joita kaverit suosittelee. Sekin kun on ihan okei, eikä tee teistä yhtään sen huonompia COSPLAYharrastajia. Ei ole harrastajiston vika, että cosplay ja anime väkisin ovat esillä samoissa tapahtumissa. Väkisin tulee vähän mieleen Finncon-Animecon tilanne, jossa Animecon kasvoi selkesti emoaan suuremmaksi, eikä suinkaan ollut niiden Animeconin kävijöiden vika, että spefistit kokivat olevansa antiharrastajien ympäröimänä.

Tämän vuodatuksen jälkeen on tietysti muistutettava siitä pakollisesta, että tämän harrastuksen ei tarvitse olla Hirveän Vakavaa, vaan hauskaa ja mukavaa, eikä tämmöisiä asioita oikeasti tarvitse pähkäillä. Minusta niitä välillä vaan on mukava mietiskellä ja pähkäillä esimerkiksi sitä, koenko itseni ennen muuta cosplayaajaksi vai animeharrastajaksi ja miksi. (Cosplayaajaksi, lähinnä koska tuttavapiirini on niin täynnä animuburgereita, että en koe olevani ollenkaan samassa sfäärissä niiden kanssa).

Tekisi melkein Frostbiten takia lieventää omia yleistyksiäni. Uusista animesarjoista olleiden pukujen määrä, josta jo mainitsinkin, antaisi nimittäin osviittaa siitä, että kyllä jokunen cosplayaaja taitaa sittenkin niitä piirrettyjäkin tapittaa. Toisaalta tässä taas palataan harrastajakunnan epäyhtenäisyyteen ja helposti huijattavissa olevaan mututuntumaan, ei se kourallinen uusien sarjojen pukuilijaa vielä keskiarvoja paljoa hetkauta. Oma tuttavapiiri, äänekkäät internetkäyttäjät ja cosplayblogit kun esimerkiksi hämärtää hyvin nopeasti käsitystä siitä, mitä pukuja todella on paljon ja mitkä puvut ovat juuri nyt in. Tai ainakin itse sokeudun niille hyvin nopeasti.

Oikeasti ei olisi tarvinnut lukea tänne asti, tässä tiivistys:

Koska oma luentoni herätti miussa niin paljon ajatuksia, (naurettavaa, tiedän!) on osa 2 ainakin vielä luvassa, toivottavasti ennen videoiden ilmestymistä. Se ei enää toivottavasti liity ihan tähän samaan aiheeseen, mutta eräs Irtsa ainakin siitä tykkää. Ja kuva saattaa liittyä:

Ilona

ps. Tiedostan täysin, että minulla on alle viikko aikaa toteuttaa tammikuun whedonverse-puku tai tulee tupenrapinat. Onneksi yksi puku on ollut _melkein_ valmiina jo pienen ikuisuuden.

Frostin puvut eli karmeat kengät, jalokiviä, managerointia ja tekstiviestiguru

2012-01-19T10:16:00.000+02:00

Vastatkaahan pikaisesti ensin tuohon oikealla puolella olevaan kyselyyn!

Ja sitten se pakollinen pukupäivitys. Itse suosin nykyään mieluummin tahtia puku/päivitys conin jälkeen, mutta nyt on Irista ja Moekasta niin kovin vähän kuvia ja muutkin puvut vähän herp ja derp niin menköön kaikki neljä kerralla!

Ja kronologisessa järjestyksessä.

Narikka narikoi ja kaulakoru vähän vinossa. Mutta kengät ylhäällä!

Lauantain pääpukuna oli ihastuttava Fate/Zeron Irisviel. Irin viehätyksestä kertoi jo päivän toinen Iri eli Lily, allekirjoitan tuosta kaiken. Alunperin tuumailin talvitakin ja hatun tekemistä tämän lisäksi, mutta ne nyt jäi vain kankaiksi.

Olen oikeastaan hämmentävän vähän tyytymätön (:D) kaikkiin muihin puvun osiin, paitsi kenkiin. Niiden ylhäällä pysyminen oli huolena jo ennen conia, eikä tarranauhaa sukkahousuissa –temppunikaan ihan tepsinyt. En tiedä mikä aivopieru minua myös vaivasi kenkiä tehdessä, että käytin liimana Erikeepperiä. Varmaan mietin, että joo, Erikeepperi on parasta keinonahan liimaamiseen . Kyllä, PROPEISSA. Ei kengissä, joilla kävellään lumassa. Koska se on vesiliukoista. Älkää tehkö samaa virhettä. Noh, onneksi pukkareissa oli kontaktiliimaa ja sain kengät korjattua.

Ei taida olla pitkä aika siitä, kun kirjoittelin pitkistä peruukeista coneissa. Ja aina mukana pidettävästä harjasta, jota minulla ei tietenkään ollut. Darkki kivasti takkutukan ikuisti.

Ylhäällä pysyminen sen sijaan ei korjaantunut ja kaatajaisissa viimeistään opin vihaamaan kenkiäni. Okei, myönnän, oli todella huono veto laittaa luennollani slaidiksi kuva Fate/Zeron hahmoista niin, että Irisvielin kuva oli aivan itseni vieressä. Mutta, että joku ihana poika vielä sitten sanoo siitä, että kengät olivat liian lyhyet, mursi miun sydämen. ;__;

No ei ihan oikeasti, vaikka Valtteria kovasti asiasta kyllä kiusasin ja kiusaan edelleen. Mutta yhtään kuvaa näiden coniräpsyjen lisäksi en kyllä ota tästä puvusta ennen kuin teen uudet kengät! Olen ehkä muutamaan kertaan maininnut, miten huono olen korjaamaan pukujen virheitä conien jälkeen, mutta tämän aion kyllä oikeasti tehdä. Valkoista keinonahkaa heti kun pääsen kangaskauppaan!

Kolme ihmistä kysyi, oliko hameen alahelmassa jotain rautalankaviritystä, kun se pysyi niin ”animesti”. Ei, tuo tuli tuon näköiseksi ihan puhtaasti vahingossa. Mikä jalkojani sen sijaan vaivaa, siitä en ole ihan varma. Darkki kuvasi.

Pam, True Blood. Likaista länkkäriviihdettä desuconissa, hyi minua!

Alunperin suunnittelin lauantain toisen asun vaihtamista jo alkuillalle, mutta kun oma ohjelma kesti sinne ysiin asti, riensin puvun vaihtoon vasta sen jälkeen. Ei olisi riittänyt pokkaa pitää luentoa tuossa mekossa. Ane-uen ja Kimmyn kanssa pidettiin lyhyet kuvailut Metsähallissa, kuvissa kyllä näkee että väsymys jo painaa kun ilmeitä on ehkä kaksi. Tosin Pamin välinpitämätön katse antaa vähän anteeksi. Kuvat by Kimmy.

No vähän näytin ehkä maksulliselta naiselta. Ja Lady Gagalta.

Oikeesti Pam tykkää Sookiesta, juu juu.

Rannekorun ja kaulakorun timangeista muutama kyselikin. Ihan on ebaysta tilattu, taikasanat näiden löytämiseen ovat round faced sew-on flatback resin beads 12mm. Vastaavia sitten löytyy ties kuinka monessa värissä, koossa, muodossa. Rhinestone –sanalla kannattaa myös testailla.

Minä söin vahingossa Sookien, tämä paha? (kyllä, minulla on alushousut ja sukkahousut. Ja toiset alushuosut.)

Jessica, Sookie ja Pam

Sunnuntaina oli vuorossa Macross Frontierista Grace O’Connor, tuo varsin asiallinen manageritäti. Tai jotain ihan muuta, jos sarjan katsoo kokonaan. Meidän ryhmis vähän supistui alkuperäisistä suunnitelmista, mutta ihan nättejä kuvia tuli kahdenkin eri Sheryllin kanssa. Kiitos Darkki ja Jiri.

Posettamassa päälavalla kuin esimiehet

Gracella ainoa hermoja raastanut asia juuri ja juuri riittäneiden kankaiden lisäksi oli paidan kaulus, jota en vaan osaa tehdä siististi. Eli jos into korjailuun vielä joskus iskee, niin kaulus on ensimmäisenä tulilinjalla.

Luentooni liittyen, tässä esimerkki pituushuijauksesta.

Peruukkia olisi saanut kyllä stailata vielä lisää, varsinkin kuvia varten, mutta nyt meni näin, ensi kerralla paremmin.

Ihania idoleita mistä valita.

Sivuosahahmon pukuilu oli antoisaa senkin puolesta, että animaattorit eivät ihan tolkuttomasti jaksaneet nähdä vaivaa pitääkseen Gracen puvun yhtenäisenä kaikissa kuvissa. Kuten voitte näistä nähdä.

Taustalla lurkkailu on parasta!

Ja koska yksi puku päivässä olisi liian tylsää, heitin vielä viimeisiksi tunneiksi ja narikan pahimpaan ryysikseen Steins;Gaten Moekan. Okei, jopa minä myönnän, että tuo hame oli oikeasti LYHYT. Tai lähinnä sillä oli tapana nousta ylemmäs ja ylemmäs ja halkio seikkaili välillä missä sattui. Mutta eipä se kovin säädyllinen oli sarjassakaan! Tästä kokonaista kaksi ihmistä otti kuvan, ainoa minulle asti päätynyt todistusaineisto on Tsubasalta:

Narikan loppuryysis on serious business!

On oikeastikin lyhyt!

Kaikki puvut olivat yllättävän mukavia ja käytännöllisiä. Kenkiä lukuun ottamatta. Irin kenkien piti olla mukavat, mutta kyllä ne koko päivän juoksemisen ja seisomisen jälkeen pistivät jalat niin koville, että lauantai-illasta eteenpäin hipsuttelin suuren osan conia ihan paljain jaloin. Vielä joskus oikeasti mukavat kengät conissa! Vielä joskus!

"Voitais vaikka olla tosi söpöjä" -ilmeet by Irtsa ja Iltsi.

Hämmentävintä on, että Irin kengät poislukien voisin kuvitella pitäväni jokaista viikonlopun pukua uudestaankin ilman juuri mitään korjailuja. Minä yhtäkkiä melko tyytyväinen pukuihini, mitä ihmettä tämä on?

"Sheryll, sä et vaan voi saada hattarakonetta bäkkärille, yritä nyt ymmärtää!"

Uudet projektit odottavat jo kulman takana, kenkäkorjailujen lisäksi olisi aika monta asua, jotka kutkuttavat IHAN JUST NYT. Harmi vaan, että seuraava tapahtuma on vasta Cruise, jossa cossaminen on vielä kysymysmerkki, ja siitä onkin sitten pitkän pitkä matka kesädesuun. Mutta aina ei voi osua innostus ja conit sopivaan saumaan, jospa lopultakin se hiljakseen tekeminen ja ilman deadlineja työskentely alkaisi onnistua. Hetken aikaa annan itselleni aikaa tehdä muita projekteja, sitten alkaakin armoton Eurocosplay-tsemppaus. Mitä on tänä vuonna luvassa, siitä kuulette lähikuukausina.

Ilona

Desucon on paras :D ja Frostbite :D

2012-01-18T12:44:00.000+02:00

Conista toipuminen ei todellakaan ole hyvällä mallilla, (kuten voi päätellä siitä, että sorrun viikonlopun ylikäytetyimpään meemuun jo otsikossa) unta ei ole tullut vieläkään tarpeeksi ja ajatukset koko viikonlopusta varsin hajanaiset. Saatte nyt eka tämän yleispäivityksen, pukuja (kaikkia neljää, hohohoo) näette sitten joskus kun niistä muutamasta, joista kuvia otettiin, saan todistusaineistoa.

Ensinnäkin ajelin Kuopiosta Lahteen omalla luotettavuudessaan kyseenalaisella Skodillakillani ja iloitsin, kun ei tarvinnut miettiä kenenkään muun matkatavaroita pakatessa. Auto jopa käynnistyi nätisti sunnuntai-iltana, vaikka seisoi toista vuorokautta pakkasessa. Onneksi oli parkkihalli vielä su-ma yöksi, niin pääsin takaisin kalakukkolandiaankin. Holtiton tavaramäärän mukaan ottaminen kostautui tietysti moneen kertaan, kun lupauduin tarjoamaan ihmisille kyytejä. Hyvin mahtui autoon 4 cosplayaajaa itseni lisäksi kaikkine tavaroineen. Kahdesti. Tai vähemmän hyvin, mutta ilmeisesti tiivis tunnelma ei haitannut. Edes ulkolaisia edustajia. Hi Stine and Casper!

Frostbitessa kerkesin tekemään aika montaa juttua. Vastasin narikan toimivuudesta ja sen aiheuttamista etukäteisahdistuksista avauduinkin jo. Narikkapaikkoja oli 500 vähemmän kuin kävijöitä ja pinta-alallisesti Metsähallin kakkosnarikka oli vielä perusnarikkaa pienempi. Itse stressasin paitsi narikan konkreettisesta riittävyydestä, myös siitä, millaisena se näyttäytyy kävijöille. Ja matkalaukkukaaoksen alettua myös vänkäreiden jaksaminen oli huolena, koska mikään helppo homma se ei tällä kertaa ollut. Aivan uskomattoman hyvin vänkärit kuitenkin tsemppasivat ja olivat hyväntuulisia, joten ehkä sain kanavoitua kaiken huolen vaan itselleni.

Kivasti vaan kännykällä kuvailin, rakeisia kuvia otin.

Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin pelkäsin. Suuria jonoja ei muodostunut missään vaiheessa ja kävijät olivat kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Paitsi kuulemma kertaalleen joku vanhempi kävijä oli hermostunut, kun oli joutunut odottaamaan ”JO VIISI MINUUTTIA”. Huoh. Metsähallissa tavaroita olisi saanut levitellä vähän väljemmin ja pöytien alaosat ottaa käyttöön jo aikaisemmin. Ihmisten kykenemättömyys järkevään jonottamiseen tuli taas huomattua, kävelevänä megafonina toimiminen oli jatkuvasti hommana. Monia juttuja olisi voinut tehdä toisinkin, ja jos joskus vielä talviconissa narikoista vastaan, niin tämä Frostin narikka opetti kyllä paljon. Ensi kerralla askartelen ainakin lisää narikkalappuja niin, että saadaan kaikkiin narikoihin yhtenäinen numerointi.

Nyt narikkahommat oli semmoisena pienenä jatkuvana sydämentykytyksenä koko conin ajan. Joten jos näytin stressaantuneelta se yleensä johtui siitä, että olin stressaantunut :D Narikkapöydistä kerroinkin jo anikissa, meni pikkaisen opettaja-moodi päälle kun joutui ihmisiä komentelemaan.

Omenahotelli perjantaina about kello 21.

Sitten pidin puheohjelmaa. Jos pukujen kohdalla lupailen jokaikinen kerta, että nyt muuten loppuu se viime tippaan jättäminen, niin näköjään ohjelmien kanssa käy ihan samoin. Viimeiset viilailut ohjelmaan tein perjantaina, vaikka pääpointit ja runko ja huonot vitsit oli päässä olleet valmiina jo pari kuukautta.

Edellinen kuva saattaa liittyä slaideille jääneisiin kirjoitusvirheisiin

En rupea nyt ohjelmaa sen tarkemmin itse ruotimaan, koska odottelen mieluummin palautetta kuuntelijoilta, sanottakoon vaan, että itse en ollut siihen täysin tyytyväinen. Tosin noh, tuleekohan semmoista ohjelmaa koskaan pidettyä, josta jotain paranneltavaa ei löytyisi. Innostuin avautumaan meta-jutuista ja sarjojen käsittely jäi vähemmälle kuin ihan alunperin olin suunnitellut. Siis välillä tosiaan maininnan tasolle. Ohjelma tulee varmasti taas torrenttina/tai youtubevideona tässä kevään aikana jakoon, linkkailen tänne bloginkin puolelle. Huomasi muuten, että edellisestä opetustunnista on reilusti yli puoli vuotta, sen verran jänskätti taas puhua yleisölle.

Ja ketuttaa niin muutama pointti, jotka unohdin sanoa! Argh! No lupaan blogata tästä samasta aiheesta, tai siis noh, hahmovalinnoista yleisestikin vielä pariinkin kertaan.

Toisena vastuullani olleena ohjelmana oli yöcosplaypajan järjestäminen, eli käytännössä tarvikkeiden hankkiminen ja roudaaminen paikalle, sekä sopivan yövirkun vänkärin löytäminen vahtimaan, että kuumaliima ei polta koko taloa yön aikana. Pajalaisilla oli ollut ilmeisen hauskaa ja aikamoisen mielikuvituksekkaita pukuja sunnuntain puolella sitten nähtiinkin. Katsotaan nyt, lähdenkö ainakaan itse vastaavaa pajaa kesälle pitämään, koska yhden vänkärin sitominen pajaan, jossa kävijöitä kuitenkin se max 15 on vähän derp.

Kivasti cossit valmistuu.

Toisaalta taas noh, ihmiset tuntuu nauttivan pajasta. Joten kuulostelen vielä kovasti palautetta ja mietin sitten, olenko ainakaan itse pajaa pitämässä. Eli palautetta, kiitos!

Ohjelmien puolesta en itse katsonut mitään kokonaan. Eurocosplay –infopläystä kävin vilkaisemassa, tuomarointipaneelista kävin kurkkaamassa alun ja yöllinen animen rakastaminen teoria siirsi nukkumissuunnitelmiani tunnilla. Edes Valtterin ja Matiaksen ihanuus ei voinut pitää minua hereillä loppuun asti. Pääsin (huomatkaa miten positiivisena kokemuksena otin tämän!) ensimmäistä kertaa kokeilemaan työvoimamajoitusta eli Kuusisalin lattiaa. Kolmen tunnin yöunien jälkeen oli pakko todeta, että väsyneenä kyllä nukkuu ihan missä vaan, mutta ei sitä juuri levänneeksi itseään voi tuntea sen jälkeen.

Ihanuuden määrä ylitti jo sallitut rajat!

Sunnuntai olikin paljon vähemmän stressaava päivä, kun yöcosplaypajan purkamisen ja lavaosuuden lisäksi ainoana huolena oli edelleen se narikka. Jos näytin stressaantuneelta, se johtui siitä, että se on miun vakioilme silloinkin, kun en oikeasti edes sufferoi :D Sosialisoinnin puolesta Frostbite oli kiireinen, en ehtinyt kovinkaan monen kanssa pidempiä aikoja juttelemaan ja desuperinne Teerenpelin jatkoistakin jäi toteuttamatta. Scooterin tahtiin tanssiminen Metsähallissa osaltaan kyllä piristi tilannetta. Muutamat blogiani ja erityisesti joulukuista peruukkikalenteria kommentoineet ihmiset saitte kyllä sydänalani väpättämään taas.

Hoothoot melko tunnistamattomana

Upeita pukuja näkyi paljon. Luentoni takia kiinnitin erityistä huomiota viime vuoden sarjojen paljouteen, kun Pingviinirumpua, Madokaa ja Steins;Gatea tuli vastaan tasaiseen tahtiin. Ja numero kutosta. Ja sitä AO No Exorcistia. Cosplaykisat jäi itseltäni katsomatta ja vilkuilin kisaajien kuvat vaan jälkikäteen. Varsin vaikuttavaa settiä ja hallcosplay –konseptina toimi ilmeisen hyvin. Yleisöäänestykset on yleensä miun mielestä vähän herp ja derp kun ei oikein voida sanoa, mitä niissä mitataan, mutta nyt oli cosplayagentit sekä löytäneet oikeasti päheitä pukuja, että tuo tuomaroitava osio tasapainottamassa.

Kaatajaisissa houkutti kyllä kummasti ajatus nurkassa nukkumisesta, kun kolmena edellisenä yönä unet oli jääneet yhteensä siihen, mitä yleensä nukun yhdessä yössä, mutta ~~rynnäkkökän-~~ siis hyvä seura ja huonot jutut piristi niin, että Omppuhotelli kutsui vasta aamukolmelta. Kaiken kaikkiaan Frostbite oli viikonloppuna hurjan antoisa. Mie olen sen suhteen vähän kummallinen, että sufferointi ja stressaaminen ei ole pelkästään negatiivisia asioita. Coniasioista huolehtiminen tarjosi todella tarpeellista vastapainoa irl-tilanteelle ja oli kivaa vaihtelua, kun pukustressiä ei sanottavammin ollu. Mutta niistä enemmän ensi kerralla.

Cosplayblogit animeblogeja asdfasfa

Jos Darkki ei olisi eturivistä kameransa takaa huutanut minulle, että en saa itkeä lavalla, olisin vollottanut taas. Tästä kuitenkin lisää joskus hiukan myöhemmin, nyt sanon vaan että vau, olen tyrmistynyt ja hirmuisen otettu. Jos kuva on epäselvä, niin voitin DesuGaalassa Vuoden (anime)blogi kategorian. Kuulin vasta lauantaina, että olin edes ehdolla missään kategoriassa, olin jo ihan itku silmässä pelkästä ehdokkuudesta.

Ei silleen mitään paineita tämän blogin kanssa!

S.S. Astron opettajissa ei ole mitään tuttua.

Ai niin ja olinhan mie melkein läsnä avajaisissakin! Tai miun ääni oli ainakin avajaisvideossa kertomassa tulevaisuuden kauheuksista, jotka Frosti-chan onneksi torjui!

Tästä lähtee tämän vuoden conit oikein näpsäkästi kyllä käyntiin! Ajatukset on samaan aikaan sekä kesädesussa että Cruisessa, jonka hyttejä ei muuten ole enää kovin pitkään myynnissä. Ja tulevissa puvuissa. Ja ihanissa ihmisissä. Postcondepis lähtee vain tulevia coneja suunnitellen!

Ilona

ps. Hourailin väsymyksen takia ilmeisesti aika pahasti, koska kuvittelin kuulleeni viikonlopun aikana ehdotuksen Simoun -ryhmäcosplaysta. Harhakuvat voivat kyllä vahvistaa tämän tiedon esim sähköpostiin mp.edeae at gmail.com

Kerrankin ajoissa! Ainakin melkein!

2012-01-09T22:49:00.000+02:00

Vai niin, luulette blogihiljaisuuden johtuneen siitä, että olen ihan stressipallona keskeneräisten pukujen kanssa kiroamassa syntymääni ja uhkaamassa taas harrastuksen lopettamisella?

Olette väärässä!

Olen ihan hämmentynyt, miten hyvin tämä miun uusi pukusuunnitelmamalli toimi. Tein kaikkia pukuja innostuksen mukaan, kunnes pari viikkoa ennen conia päätin, mikä puku on se tärkein. Sitten tein sen kokonaan valmiiksi ja sitten innostuksen ja jaksamisen mukaan tein loppuja.

Lopputulos:

Minulla on neljä (4) asua 98% valmiina Frostibiteen. Ja coniin on vielä monta päivää aikaa! MITÄ TÄMÄ ON?! (Tekemättä on tiivistetysti sanottuna pientä maalailua, peruukkien stailausta ja langanpätkien leikkaamista.)

Desucon Frostbite lauantai (1):

Irisviel von Einzbern (Fate/Zero)

(Saatte nyt likaista keittiön lattiaa vasten kuvattuja pukuja, oma naamani alkoi tympimään joulukalenterin aikaan.)

Kivasti on langanpätkiä ja rypyssä.

Lauantaipäivä kuluu Irisvielinä. Nuo kengät kyllä ketuttaa minua jo valmiiksi ihan kamalasti, koska noiden ylhäällä pysyminen vaatisi jotain servanttia jatkuvasti nostelemaan. Ja joku saattoi kaventaa niitä kivasti liikaa, joten pikkaisen vaativat vielä fiksaamista. Paidan kanssa meinasi kangas loppua kauniisti kesken, mutta onneksi osasin kerrankin miettiä ennen leikkaamista. (Olen myös kuullut, että kaavojen käyttäminen auttaa tässä. Ehkä ensi kerralla testaan niitä)

Pientä lisämaalausta, nauhoja ja kiinnitystä vaille valmiina!

Lauantai (2)

Pam (True Blood)

Jo kertaalleen esitelty makkarankuori olkatoppauksella varustettuna. Jos minua ei luulla Lady Gagaksi tässä, niin...

Lauantain bonuspukuna on True Bloodin Pam karmeassa makkarankuoressaan. Tämä asu jää muutaman tunnin pidolle, koska en tod. kehtaa pitää omaa puheohjelmaani tässä, ja lopetan höpöttelyn vasta vaille yhdeksältä. Mutta koska paikalla tulee olemaan pari muutakin tosiveristä, enköhän pyörähdä tässä muutaman tunnin ajan ennen yöcosplaypajan starttaamista ja nukkumista.

Pamin koruarsenaali.

Mustat kirpparikorkkarit muuttui glitterpesäkkeiksi Tiimarin glitterliiman kanssa. Jos Sibbellä näette punaista hilettä lattialla, en myönnä mitään.

Sunnuntai (1)

Grace O´Connor (Macross Frontier)

Vähän on tummaa, mutta kyllä sitä vihreäksi voipi sanoa!

Sunnuntain on Macross Frontier –hommia, eli ihq Grace valmistui puvuista ekana. Teoriassa ainakin oikein mukava ja kiva asu, kengätkään ei tapa jalkoja. Pikkuhommina on vielä omien silmälasien ~~tuhoaminen~~ muokkaaminen kun riittävän mieluisia ei ole kirppareilla tullut vastaan (eikä kyllä lukulasiosastolla missään kaupassakaan. Mutta mistä lähtien Tiimari-tasoiset lukulasit on makseneet yli kymppiä, kysyn vaan?)

Pääsinpäs käyttämään Wonderflexia tässäkin puvussa, hajonnut muovihengari toimi hiustikun pohjana.

Gracen koruista puuttuu vielä kultaiset korvikset. (Kuvassa vanhoja koruja ja kynsilakalla lakattuja helmiä)

Sunnuntai (2):

Moeka Kiryuu (Steins;Gate)

Ihan vahingossa Moeka! Valmiin paidan ja hameen muokkaaminen oli liian houkuttelevaa.

Ja sitten oikeasti ihan vahingossa valmistui myös Steins;Gaten tekstiviestiguru Moeka. Katsotaan nyt, vaihdanko tämän päälle vasta kaatajaisiin vai kesken päivää ennen päättäjäisiä ja pahinta narikkaryysistä. Mikurun tukka on aavistuksen turhan punertava, mutta menköön kun on muuten täydellinen kuitupesäke. Refekuvien mukainen kännykkä puuttuu, mutta ehkä koetan pärjätä omallani.

Vertailun vuoksi kuvassa vasemmalla Moekalle muokattu (=lyhennetty kirppari)hame ja oikealla Mikurun kesäinen hame. Minä vahingossa taas lyhyessä hameessa, tämä paha?

Shakkiruutuvyönsolki ja linssittömät näköelimet

Nyt kun puvut on 98% valmiina, höpöttelenkin lauantaihin asti omaa puheohjelmaani läpi. Tulkaa siis Puusepän saliin 19.30 lauantaina, lupaan 75 minuutin verran lukuisia aiheesta eksymisiä, Taatusti Oikeita Mielipiteitä ja tosi diippiä pohdintaa cosplayn ja animen suhteesta sekä viime vuoden animusarjoista.

Ja yövirkut tulkaas yöcosplaypajaan tekemään pukuja. Ja vähemmän yövirkut ainakin katsomaan yöcosplaypajan tuotoksia kello 11 sunnuntaina Susilavalle!

Iiiih, tässähän iskee ihan conifiilikset päälle kun kirjoittelee! Vaikka hetkittäisten narikkastressien takia saatankin ajoittain näyttää myrskynmerkiltä, tulkaa rohkeasti moikkaamaan! Ja jättäkää takkinne kaverin kanssa samaan naulaa. JA pakatkaa vähän ja järkevästi, ainakin jos aiotte narikkaa käyttää. Kiitos :3

Nar-nar-narikka

Ilona

ps.

Omien pukujeni lisäksi olen saanut tehtyä ensimmäisen peruukkeihin liittyvän tilaustyöni. Käykääs kaikki Oulun suunnilla vaikuttavat katsomassa, miltä tämä näyttää livenä Inishmoren luutnantissa!

Mennyt vuosi ja vähän tulevaa

2011-12-31T12:17:00.000+02:00

Ette saa vielä tuskaisia kuvauksia pukujen edistymättömyydestä, vaan käytän hetken aikaa itsereflektointiin ja tämän kuluneen vuoden cosplayjuttujen kertaamiseen. Apuna toimikoon sovelletusti galtsun puolella pyörinyt listaus:

Vuosi 2011

Uudet puvut:

Rinoa (Final Fantasy VIII) Beatrix (Final Fantasy IX) Buffy Summers kahdesti (Buffy the Vampire Slayer) Mikuru (The Melancholy of Haruhi Suzumiya) Ashelia (häämekko) (Final Fantasy XII) Ashelia (perusasu) (Final Fantasy XII) Mizuho (Onegai Teacher) Pris (Blade runner) Faith (Buffy the Vampire Slayer) Poison Ivy (Batman&Robin) Junko (Puella Magi Madoka Magica) Random SeeD Vosu (Final Fantasy VIII) Juri (Revolutionary Girl Utena)

Kierrätetyt/Uudelleen käytetyt puvut:

Faye (Cowboy Bebop) Quistis -> Xu (Final Fantasy VIII) Mio Sakamoto (Strike Witches) Miyu -> Chisato (Vampire Princess Miyu) Giselle (Pirates of the Caribbean )

Kesken jääneet puvut:

Queen Mab (Merlin) valmistuu, valmistuu...

Mrs Lovett (Sweeney Todd) valmistuu seuraavaan Gaalaan.

Fran (Final Fantasy XII) katsotaan valmistuuko ikinä.

Plus noin 20 suunniteltua pukua, joihin osaan on hankittu kankaat, mutta joita en ole sen enempää aloitettu.

Käydyt conit/tapahtumat

DesuTalks

Chibicon

DesuCruise

Bakacon

Desucon

Nekocon

Finncon-Animecon

Tracon

DesuTalks

CosplayGaala

Chibicon

Kisabisnekset:

Chibicon (tuomarina)

Bakacon (jaettu 1. sija)

Desucon (3. sija)

Nekocon (tuomarina)

Tracon (2. sija)

Tein viime vuonna monia ylväitä lupauksia päättyneelle vuodelle. Suurin osa niistä ei pitänyt vuoden aikana ollenkaan. Laatu yli määrän nyt ainakin feilasi varsin pian, ajoissa alottamisesta ei ole vieläkään oikein tullut tapaa. Lupaa feilata ja jättää puku kesken tuli kyllä hyödynnettyä pariinkin otteeseen, vaikka osa kesken jääneistä valmistuikin sitten vuoden mittaan myöhemmin. Alkuvuoden kuntotsemppaus jäi alkuvuoteen ja jokainen kilo on varmasti tullut korkojen kera jo takaisin.

Vuosi 2011 oli cosplayn osalta melko jännä kokonaisuus. Uusien pukujen lista näyttää hämmentävän pitkältä, kun tuntui, että niin moni puku jäi valmistumatta ja suunnitelmat toteutumatta. Vuoden ajalta pukuja, joihin todella olisin tyytyväinen ja joita voisin pitää myöhemminkin, kertyi yhden käden sormilla laskettava määrä, laadussa olisi siis vielä paljon tsemppaamista. Puvuista kehittämäni stressin määrä kipusi välillä turhan korkealle, välillä taas pukuilu oli ihaninta ikinä.

Vuosi 2012:

Vuodelle 2012 on taas piiiiiiiiitkää listaa potentiaalisista hahmoista. Seuraavat nyt on ainakin tulossa:

Irisviel (Fate/Zero) Queen Mab (Merlin) Grace (Macross Frontier) Alto (Macross Frontier) Moeka (Steins;Gate) Mrs Lovett (Sweeney Todd) Liliana (Last Exile Fam) Pam (True Blood)

Näillä ei kyllä päästä kuin alkuvuoteen. Joitain hahmoja poimin varmasti viime vuoden listalta, jos innostus iskee.

Tämän vuoden ainoa lupaukseni cosplayn saralla on innostuksen mukaan tekeminen. Höpöti höp, vaikka olisin lupaillut jotain hahmoa kuukausitolkulla tiettyyn coniin blogissa, jos ei tee mieli tehdä niin en tee. Jos tekee mieli tehdä jokin toinen, niin teen sen.

Eikun eipä muuten olekaan ainoa lupaus! Koska miun potentiaalisten pukujen listaus on loputon, pitää ottaa jotain pidempiä projektia, että se vähän lyhenisi. Jos maailma loppuu ensi vuoden lopulla, tahdon kyllä ennen sitä ehtiä tekemään mahdollisimman monta Buffyä. Tai en edes pelkästään Buffyjä, vaan Buffy/Angel/Firefly/Dollhouse/whedonverse –hahmoja. ”Mahdollisimman monta” on tietysti aivan liikaa. Sen sijaan 12 on oikein nätti tasaluku. Varautukaa siis kuukausittaiseen whedonverse –annokseen! Päätyykö Buffyt ja kumppanit koskaan conipuvuiksi, on sitten eri asia, mutta kuvia kyllä niistä saatte. Keksin jonkin ikävän rangaistuksen, jos en kuukauden viimeisenä päivänä viimeistään toimita kuvia blogiin.

Nämä ei tule ylläreinä, mitä ne loput 10 on, selviää ensi vuoden kuluessa.

Ensi vuoden puolella luvassa pukupanikointia. Ja Frostbite-panikointia noin niinkuin yleisestikin, koska olisihan tuossa pari ohjelmaakin viimeisteltävänä (huomatkaa miten huijaan itseänikin olettamaan, että ne olisi jo melkein valmiita).

Ilona

Luukku 25: Making of the joulukalenteri

2011-12-25T03:00:00.004+02:00

(Ensinnäkin jos nyt nillitetään niin varsinainen joulu on tietysti tänään, eli se 25. luukku on ihan perusteltu. Jos siis viettäisin joulua kristittynä juhlana. Voisin viettää semmoista omaa keskitalven peruukkijuhlaa, jossa syödään paljon, selataan ebayta ja stailataan peruukkeja!)

Koska päivittäiseen blogihöpötykseen jää aivan totaalisesti koukkuun, saatte tänään joitain hassun hauskoja faktoja viimeisten 24 päivän varrelta. Tämän joulukalenterin pitäminen on myös huolestuttavasti laskenut yleistä vaatimustasoani blogitekstieni suhteen, voitte varautua entistä huonompiin juttuihin ensi vuonna!

Joulukalenterin idea tuli tosiaan kaksi päivää ennen kalenterin alkua. Aluksi kuvasin ja kirjoitin luukkuja varastoon. Sittemmin lipsuin kirjoittamaan luukut samana päivänä. Tai samana iltana. Yleensä oikeastaan samana iltana. Motivaatio kirjoitteluun ja kuvaamiseen oli varsin korkealla koko kuukauden, yhden käden sormilla on laskettavissa ne päivät, kun ketutti pelkkä ajatuskin tietokoneen ääreen istahtamisesta.

[19:13] <@Elffin> edeae joutas peruukkivierotukseen

[19:14] <@Elffin> hiukset ajellaan ja et saa ajatella, puhua tai nähdä mitään peruukkeihin liittyvää kuukauteen

[20:41] <@adreena> olikohan tää joulukalenteri nyt se tikku joka katkaisi kamelin selän, ts. onnistui hillitsemään iltsin peruukkivimmaa?

Kalenterin luukut vaihteli paikkaa ja aiheet muuttui vielä ihan viimeisiin luukkuihin asti innostuksen mukaan. Joitain juttuja, joita olin suunnitellut tekeväni, jäi nyt pois (esim demonstraatio Beatrixin pampuloista) ja monia uusia ideoita tuli kuukauden kuluessa.

24 päivän aikana otin noin 920 kuvaa peruukeista. Räpsyti räps räps, aika harvat päätyivät julkisiksi asti.

Tämä ei ole maksettu mainos.

Kiertoilmaisujen keksiminen, ettei peruukki –sana aivan ylikuluisi kuukaudessa, oli yllättävän haasteellista. Tekotukka. Kuitukasa. Hiukset. Vältin sentään irkin puolella suosikkisanana olevan ”perska”:n.

"Jos heilautan tätä tukkaa, niin tulee varmaan tosi siistin näköinen!"

Tätä tuijottelin aika monta kertaa.

Talvella valoisia tunteja on vain muutama ja aika harvana päivänä tuhlasin niitä todella kuvaamiseen. Yleensä posotin kaikki valot täysillä ja kiinteällä objektiivilla vähän myöhemminkin. Jalusta ja kaukolaukaisin olivat ihan ehdottomat, kun tahdoin kuvata edes välillä peruukkeja muuallakin kuin peruukkipäässä.

Torso hengasi ilman jalustaansa kuukauden.

Peruukkipääni teline on kirpputorilta ostetun muotinukketorson jalusta, jonka putki sattuu olemaan tismalleen käypäinen peruukkitelineeksi. Kunnon teline onkin aika ehdoton tai ainakin hermoja säästävä tekijä, kun pitkiä peruukkeja selvittää ja stailaa.

En arvostanut huonosti onnistuneita kiharoita kolmelta aamuyöllä.

Käytännössä kaikki kuvat on otettu keittiön oviaukkoa vasten. Parvekelasien läpi ainakin teoriassa tuli välillä valoa.

Tarkennus on/off. (minulla on isompi nenä)

Kunnioitukseni muoti/lifestyleblogin pitäjiä kohtaan nousi huomattavasti. Itsensä kuvaaminen ja vielä niiden kuvien julkaiseminen joka päivä ei taatusti tee hyvää kenenkään mielenterveydelle, ainakaan pidempinä ajanjaksoina. Muotibloggaajafiiliksiä tuli myös vaatevalinnoista, varsinkin jos kuvasin kerralla useamman päivän merkintöjä. Ihan samalla paidalla kun en kaikkia kuvia kehdannut ottaa. Huomasin taas, että vaikka omistan vaatteita aivan liikaa, ei mitään sopivia vaatteita kyllä löydy silloin kun pitäisi. Ilman kalenteria joulukuuni olisi varmasti kulunut kotiäiteillessä vanhoissa verkkareissa ja reikäisessä paidassa ilman meikkiä, nyt piti näyttää ihmiseltä yllättävän usein!

Ilona 1.12. "No en varmana julkaise tätä kuvaa!" Ilona 25.12. "Ahahaa, näytän niin idiootilta että todellakin julkaisen! Joululahja kaikille tuleville oppilailleni!"

Paitojen lisäksi muilla vaatteilla ei kyllä ollut paljoa väliä, kun kuvasin suurimman osan kuvista alushoususillani :D Kuulemma eräs toinen suomalainen cossaaja kuvailee proppeja lattialla pelkissä boksereissa, ja siksi kuvissa näkyy aina vaan varpaat.

Kiitän Hoottia vielä monta kertaa tästä peruukkiaiheideasta, niin mukavaa tätä oli kirjoitella ja kuvata. Muutamat teistä ovatkin kommentoineet, että osa vinkeistä on ollut hyödyksi tai ainakin tämmöinen peruukkiyliannostus vähentää peruukkipelkoa. Itse ihastuin uudestaan moneen jo unohtuneeseen tukkaan. Välipäivien ostoslistalla on entistä isompi muovilaatikko, jossa olisi myös kansi. Ehkä nuo lapsukaiset hetken aikaa majailisivat kaikki siellä kannen alla.

Peruukkeja, peruukkeja KAIKKIALLA!

Toivottavasti kalenterin lukeminen on ollut yhtä mieluisaa kuin sen tekeminen! Alan ideoimaan ensi vuodelle kalenteria ainakin hiukan aikaisemmin. Vaikka marraskuun kolmanneksi viimeisenä päivänä.

Ilona

Luukku 24: Eihän näitä edes kovin montaa ole! +video

2011-12-24T09:51:00.000+02:00

Karvaista joulunodotusta! Ilona Cosplayn joulukalenterissa puhutaan tänä vuonna pelkästään peruukeista! Joka päivä on esittelyssä yksi tai useampi peruukki sekä jaossa vinkkejä, tarinoita ja turinoita ihanista ja kamalista tekotukista.

Jouluaaton kunniaksi ja sen 100. lukijan rajapyykin ylityttyä, olkaapa hyvä. Videon keskellä näkyy jokainen tällä hetkellä omistamani tekotukka. Valkotasapainot vaihtelee pätkien välillä, deal with it. En ~~kerinny~~ osannut niitä tässä ajassa säätää, tietokoneeni simahteli jo tämän videon säätämisen kanssa. (lipsyncin meni ihan nappiin vielä ennen youtubettamista, oh well...)

Kokonaisluku on tällä hetkellä 56. Jos lasken tuosta pois 4 suomilaatuista, Adel, Shiva ja Ultimecia, joita en osaa pitää peruukkeina ja turhan kiiltävä ja huonolaatuinen pinkki polkka, niin oikeiden peruukkien lukumäärä on 48.

Ei siis juuri yhtään.

Hyvää joulua ja kiitos joulukalenterini seuraamisesta. Kuinka monen joululahjoista löytyy kuitukasaa tänä jouluna?

Ilona

Luukku 23: Jos ihan vähän vaan värjään

2011-12-23T00:35:00.001+02:00

Ja vielä kerkeän värjäämisestäkin puhumaan tämän joulukalenterin kuluessa! Kerroinkin jo tuolla leikkaamisluukussa, että Pamille tuleva peruukki on muuten tosi jees, mutta sävy on väärä.

Ihana, mutta liian vaalea.

Peruukissa on kyllä kivasti raidoituksta ja sävyjä, se näyttää aika realistiselta, varsinkin jo kiiltoa vielä vähän hillitsee. Oikeastaan peruukki näyttää varmaan siltä, miltä Pam tahtoisi hiustensa näyttävän, tai miltä ne näyttäisivät heti kampaamokäynnin jälkeen.

Mutta kun se ei ole oikea sävy! Liian vaalea! Tahdon tehdä asialle jotain!

Pikaraidoitusta/sävytystä/värileikkiä varten tarvitse vain tilkan Sinolia, toisen tilkan vettä, eri kokoisia siveltimiä ja mustetta.

Osa vannoo copictussien täyttösäiliöiden nimeen, itse ostan aina sitä mustetta mikä ekana sattuu askartelukaupassa silmään. Nämä uudet musteet on siitä erityisen ihania, että niissä on sisäänrakennettuna pipetti, ei enää säätämistä ruiskujen tms kanssa. Hinta about 7 egeä/puteli.

Mikron päällä on hyvä tehdä kemiallisia kokeita. Not.

Tahdoin tuhkaista, tummaa ruskeaa tasoittamaan peruukin platinablondeutta. Ostin pikkaisen liian punaruskean musteen, koska lopullisen seoksen sävyä saa muutettua ihan perusväreillä. Tuhkaa eli harmaata saa tietysti mustalla.

Sekoitussuhde vedellä ja sinolilla on about 70% sinoli, 30% vettä. Itse en yleensä mittaa ihan hirmuisen tarkkaan. Mustetta lisätään seokseen pieninä määrinä niin kauan, että sävy on haluttu.

Huom. Tummakin muste vaalenee kuivuessaan kuiduissa ja viimeistään pesuvaiheessa. Eli saa olla pikkaisen (eli paljon) tummempaa kuin lopullisen tuloksen tahdot olevan. Ensin testasin miten punaista pelkkä ruskea muste oli ja sitten lisäsin asteittain mustaa, että sain sopivan värin.

Krautin värjäysohjeessavärjääminen tehdään suihkepullolla, raidoitus hoituu ihan siveltimellä. Ohuella ja tiiviillä siveltimellä saa selkeämpää linjaa, isolla ja harvalla pensselillä hoituu semmoinen ylenen sävyn muokkaaminen varsin huolettomasti. Toki suihkepullollakin voi suihkutella, tasaista jälkeähän tässä nimenomaan ei haeta, joten ei tartte olla turhan tarkkana.

Lisäilin tummaa mustetta hiusrajoihin, jakaukseen ja sitten yleisesti koko tukkaan raitoina.

Välillä käänsin tukan nurinniskoin ja värjäilin alinpia kuituja.

Kun lopputulos näyttää kivalta, annetaan tukan kuivua ihan rauhassa.

Sitten todetaan, että oikeasti tilkka tätä tököttiä olisi riittänyt, nyt joudun pihinä säilömään tämän puoli desiä sinoli+vesi+muste -sotkua jonnekin.

Sitten pestään. Muste ei kyllä leviä näin pieninä määrinä levitettynä pesemättömänäkään, ainakin jo peruukin kanssa ei joudu vesisateeseen tai jos se ei hankaa valkoista paitaa. (Ja pestykin peruukki saattaa tehdä ikäviä ylläreitä valkoisiin vaatteisiin) Sinoli kuitenkin maistuu pahalta, joten tukkapesulle! Tai siis huuhtelulle. Viileällä vedellä huuhdellaan koko tukka reilusti. Mustetta ei pitäisi irrota kovin paljoa, vaan väri on jäänyt kiinni kuituihin.

Ja sitten kuivumaan.

Vai niin, siellä joku takarivin Taneli jo kommentoikin, että ”Ilona, eihän tuota eroa varmana huomaa kukaan muu kuin sinä?” No ei ehkä huomaakaan, mutta tuskin huomaa myöskään mekon pientä sävyeroa suhteessa refekuviin tai korvisten oikeaa pituutta alkuperäisiin nähden. Itsehän sitä aina vaan ne pienet yksityiskohdat todella huomaa ja huomioi. Ja vain itseään se aavistuksen verran liian vaalea peruukki olisi häirinnyt, nytpä ei häiritse.

Joudutte kyllä näiden valaistusolosuhteiden kanssa vaan luottamaan miun sanaan, että kyllä se vähän tummeni. Vähän.

Jos coniaamuna vasta iskee raidoitus/sävytyspuuska, eikä sinolin kanssa kerkiä läträämään, olen esim Buffyn tukkiin kylmän viileästi värittänyt copic/tms tussilla esimerkiksi hiustyveä tummemmaksi tai tehnyt pari raitaa. Päällihiukset eivät ole yleensä kosketuksissa minkään kanssa, joten niihin uskaltaa hätätapauksessa pistää vesiliukoisiakin tököttejä (ja toivoa, ettei ole menossa desuconiin tai että ainakin on sateenvarjo matkassa)

Huomenna sitten viimeistä viedään. Niin se joulu melkein huomaamatta taas tuli!

Ilona

Luukku 22: Supisuoraksi

2011-12-22T17:51:00.000+02:00

Hahaa, innostuinpas kuitenkin tekemään muutaman suoristuksen tämän joulukuun kuluessa! Jos kihartaminen oli simppeli homma, niin tämä suoristus se vasta helppoa onkin!

Tarvikkeet:

Peruukki, joka tahdotaan suoristaa.

Vedenkeitin / jokin muu keino lämmittää vesi lähes kiehuvaksi

Peruukkipää

(kuminauhoja)

Varovaisuutta

Näin kivasti kiharat on pysyneet harjailusta ja huonosta säilytyksestä huolimatta.

Ensimmäisenä uhrina oli jo kertaalleen kiharakäsittelyn saanut ehkä-Nanami. Pitkien ja raskaiden peruukkien kanssa ei tarvitse tehdä mitään kuminauhakikkailuja, jotka toisinaan on tarpeellisia, jotta lyhyempien peruukkien latvakuidut kääntyy oikeaan suuntaan. Pitkän kuidun oma paino kyllä pitää kuidut riittävän suorassa kuivumisen aikana. Ainakin yleensä.

Lämmitetään vettä. Itse tein taas saman tarkan lämpötilamittauksen kuin viimeksikin; vedenkeitin maksimimäärään asti täyteen, vesi kiehuvaksi ja sitten piripintaan asti täyttö haalealla vedellä. Läiskis, vesi peruukin päälle.

Märkää on.

Suoristuksessakin sen veden pitäisi kastella kaikki kuidut. Kihartamiseen nähden tämä on paljon helpomaa, kun kuituja voi liikutella suoristamisen aikana paljon paremmin. Itse harjailin harvalla harjalla kuituja samalla kun kaadoin vettä. Ihan hirveille takkupesille tätä en suosittele, koska märät kuidut menee vaan enemmän takkuun ja irtoavat helposti.

Vesilaskun kannalta suoristaminen on paljon taloudellisempaa kuin kihartaminen. Kokonaiset 4,5 litraa kihartuakseen vaatineet kiharat suoristuivat 1,5 litralla! Tosin Nanamin kanssa varmistin tilanteen vielä laittamalla koko peruukin suihkun alle ja veden mahdollisimman lämpimäksi.

Peruukki kannattaa jättää aluksi kuivumaan peruukkipäähän ja tässä vaiheessa varmistaa, että kuidut on kaikkialta suorassa ja halutussa suunnassa. Jos ne nyt sojottaa esim niskan kohdalta ihan holtittomasti, ei ne maagisesti muutu muuksi kuivutessaan.

Kun latvat on kunnolla kuivuneet, voi peruukin nostaa peruukkipäästä kuivumaan muuallekin, että päällinen pääsee kunnolla kuivumaan. Pitkään muhimaan jäänyt peruukki ei ainakaan parane siitä. Kuten kihartamisen kohdalla sanoin, hellästi tehty kihartaminen ja suoristaminen eivät vaurioita kuituja mitenkään erityisen paljon. En edes heittänyt hoitoainetta tähän tukkaan ja kuitu tuntuu silti aivan yhtä siloisalta kuin ennen kiharrusoperaatiota.

Ja suoristettu versio.

Uhri nro 2. Vähän turhan paljon lainetta.

Toisena, pienempänä projektina suoristin vähän Mikurun tukkaa. Muuten suoraan tukkaan olin kesällä tehnyt/jättänyt pienet kiharat eteen. Nyt ne rupesi ärsyttämään. Tästä tukasta ei ollut tarkoitus saada ihan piikkisuoraa, vaan vähän laineikasta. Mutta ilman mitään selkeitä kiharoita.

Koska ongelmakohdat oli edessä, kaatelin kuumaa vettä vain niiden päälle. Ja koska Nanami oli varastanut peruukkipään käyttöönsä, tein koko suoristamisen ilman sitä.

No en kyllä oikeasti suosittele tätä kuivatustapaa. Skintopit nyt ei ainakaan arvosta pyykkipoikia.

Ja kuivumisen jälkeen:

Sopivan suoraa.

Ilona

ps. (Tässä vielä suoristamaton versio) Kenenkäs tukaksi tämä onkaan seuraavaksi muuttumassa...

Luukku 21: Sakset sanoo nips naps

2011-12-21T00:38:00.001+02:00

Tänään otetaan sakset käteen ja lyhennetään kahta Frostbiteen tulevaa kuitukasaa. Peruukkien leikkaaminen ei ole mitään rakettitiedettä, mutta sitä kannattaa harjoitella kaikessa rauhassa etukäteen. Conia edeltävänä iltana, keittiösaksilla pimeässä tehty leikkaus ei välttämättä aina ole se paras. Peruukkien leikkaaminen on kuitenkin oikeasti mukavaa! Kyllähän se ekalla kerralla pelottaa hirmuisesti, kun pitäisi otsatukka pätkäistä tai lyhentää pituutta radikaalisti, mutta harjoittelemalla oppii.

Nips naps

Omat leikkuuvälineenä näyttävät tältä. Halpismarketista ostetut hiustenleikkuusakset, joita koetan varjella kaikelta muulta leikkaamiselta, ja huuto.netistä kahdella eurolla hankitut koirien trimmaussakset eli ohennussakset. Näillä olen pärjännyt kaikki peruukkivuoteni, voisihan noita ehkä vähän terottaa tässä jonain päivänä, mutta ihan hyvin kuitu vielä katkeaa.

Hi, Grace! Referenssikuvia pitää olla paljon, hiukset mahdollisimman monesta kulmasta!

Niin nätti ja niin liian pitkä

Jostain hutiostoksestaviisastuneena pyrin nykyään ostamaan aina mieluummin liian pitkän peruukin, jos yhtään iskee epäilys millainen pituus olisi sopiva. Poikkeuksen tekee vaan nuo niskasta muotoonleikatut tapaukset, kuten Fujin tai Faye, koska tuollaista leikkausta ei suurimpaan osaan pidemmistä peruukeista pysty itse tekemään ilman lisäkuituja. Mutta heti kun puhutaan tuota pidemmistä tukista, otan mieluummin 50 senttiä liian pitkän kuin 10 senttiä liian lyhyen.

Hiusten pituus pitää tietysti suhteuttaa omaan pituuteesi. Senttimäärien sijaan kannattaa katsoa ulottuuko hahmon kutrit kyynertaipeeseen tai esim vyötärön kapeimpaan kohtaan saakka. Paras mittari on tietysti tissit. Loppuvatko latvat niiden yläpuolelle, keskelle vai jonnekin alle?

Kohta pää poikki

Koska olen hamstraaja ja tiedän, että kuiduille tulee usein yllättävää kysyntää, otan yleensä aina tarteen leikkaamani kuidut. No en aina, jos esimerkiksi pelkästään ohennan, mutta vähänkin pidemmät ja helpommin varastoitavat hiuskiehkurat sen sijaan kyllä! Siksi nytkin teippasin kuidut kiinni leikkauskohdan alapuolelta, jolloin ne on helppo säilyttää eivätkä hajoa kuitupilveksi leikkaamisen jälkeen.

Pussillinen ylimääräisiä kuituja leikkaamisten tai peruukin tuhoamisten jäljiltä. Koskaan ei tiedä milloin tulee tarve juuri yhdelle siniselle kuitunauhalle! Tai pinkille!

Ensimmäinen leikkaus kannattaa tehdä 5-10 senttiä alempaa kuin todellinen pituus tulee olemaan. Mieluummin tässä vaiheessa jätät reilusti liian pitkäksi ja lyhennät pikku hiljaa, kuin itket liian lyhyeksi leikattua tukkaa. (Oikeasti leikkaan yleensä aina peruukkipäässä tämänkin vaiheen. Oli vaan niin kiva kuvata näin)

Pling, kaksi kipaletta violetteja kuitupötkyjä valmiina johonkin jatkokäyttöön. Joskus. Ehkä

Oleellista peruukkien (ja miksei omienkin hiusten) kanssa on se, että jos leikkaan kohtisuorassa kulmassa kuidut poikki, saat leikkauksen joka myös näyttää kohtisuoraan leikatulta, eli todennäköisesti varsin tökeröltä ja keittiösaksimaiselta. Saksien kulmaa kannattaa vaihdella ja testata, millaista jälkeä niillä saa aikaan.

Raaka leikkuulinja näyttää rumalta, mutta tätä lähdetäänkin nyt vasta työstämään.

Sori huonoista kuvista, kuvaaminen ja leikkaaminen yhtä aikaa oli hivenen haastavaa.

Itse käytän ohennussaksia PALJON. Kun haluttu pituus on saavutettu normaaleilla saksilla, käyn kaikki latvat läpi ohennussaksien kanssa. Taaskaan saksia ei pidetä täysin kuitujen vastaisesti vaan kivasti lomittain ja vinossa. Eikä leikata pohjaan asti, vaan silleen pikku hiljaa kynitään sitä tukkaa ohuemmaksi.

Koska suoraan leikattu peruukki näyttää epärealistiselta ennen muuta sen takia, että kuidut ovat yhtä paksuja myös latvassa, kun taas oikeat hiukset ohenevat latvaa kohden ja niiden määräkin vähenee. Realistisuutta tavoittelevan kannattaa ohentaa ihan reilusti. Siis paljon. Ja ei pelkästään latvoista vaan ihan reilusti ylempääkin.

Ohennu! Tuossakin sakset on vielä aika lähellä latvoja, välillä leikkelin tuosta vielä 20 senttiä ylempääkin alkaen.

Ja hei, jos sitä oman pään kokoista peruukkipäätä ei vielä ole, niin hop hop semmoinen tekemään. Koska kuidut asettuvat aivan eri tavalla riippuen siitä, minkä kokoisella alustalla ne ovat. Pienessä styroksipäässä sopivaksi ja tasaiseksi leikattu tukka voikin yllättää hyvin ikävästi, kun sen laittaa omaan isompaan päähänsä. Ja vaikka peruukkipää olisikin tuunattu versio, kannattaa peruukkia silti käyttää jokaisen leikkausvaiheen jälkeen omassa päässä, ettei tule mitään yllätyksiä.

Välillä päähän, tarkasta pituus. Jos hahmolla on kampaus, testaa myös sitä ja katso miten kuidut asettuu.

Kokonaisuudessaan Gracen tukasta lähti tämän verran tavaraa alun lyhennyksen jälkeen. Suurin osa pelkkää ohennusta.

Ja tässä lopputulos.

Ja sama vielä päässä ja osittain kampauksella.

Toisena uhrina on ihana Pam. Tukka on kuidultaan ihanaa, sävy pikkaisen liian vaalea ja pituutta kymmenisen senttiä liikaa. Kuitua on myös selvästi liian paljon.

Tarkasta tissi--- pituus useasta kuvasta.

Taas turhaa pituutta.

Varttitunti myöhemmin, ohennussakset ovat laulaneet suloista lauluaan tehokkaasti.

Tilanne näyttää paljon paremmalta.

Leikkaamiseen liittymättömänä vinkkinä sanottakoon, että kukaan ei oikeasti pakota pitämään peruukkia suorassa. Jos hahmon jakaus on selvästi sivussa, eikä skintop anna periksi sen siirtämistä ihan oikealle kohdalleen, laita koko peruukki vinoon. Varsinkin pitkissä peruukeissa, joissa hiusrajaa ei näe peruukin alta, tämä toimii ihan mainiosta, pinnejä vaan paljon ja kaikkialle!

Jos sen lempiperuukin leikkaaminen pelottaa, niin ei ole iso sijoitus ostaa ebaysta halvin mahdollinen pitkä reuhka ja leikellä sitä harjoituskappaleena. Netti on myös täynnä videoita hiusten leikkaamisesta, ja vaikka kaikkia vinkkejä ei voi suoraan soveltaakaan peruukkeihin, voi niistä kuitenkin jotain kikkoja hyvinkin löytää. Erityisesti ohennuksen kanssa oleellista on muistaa leikellä myös alempia kerroksia eikä aina vain päällimmäisiä kuituja.

Ilona

Luukku 20: Punaista nostalgiaa

2011-12-20T12:00:00.001+02:00

Jos Ultimeciasta olin kirjoitellut blogiin jo vähän aikaisemmin, Adelin tukka on purettu kyllä ihan täysin osiin. Jonkinlainen tutoriaali peruukin tekemisestä löytyy siis vuoden 2010 Traconin jäljiltä (huoh, miksi olen kirjoittanut noin pitkiä päivityksiä ja yhdistänyt aivan liian monta juttua yhteen, en ees ite jaksa lukea).

Mutta kuvitellaan, että ette tekään ole tuota silloin jaksaneet lukea, joten käykääs nyt lukemassa! Tai jos ette jaksa, niin tiivistän: Peruukki on koottu kokonaan welfaamattomista (=irtonaisista) kreppikuiduista, jotka on itse ommeltu nauhoiksi ja sitten kiinnitetty vanhasta suomiperuukisa nyysittyyn peruukkipohjaan. Kuituja meni kolme paketillista ja se määrä riitti oikein hyvin. No ehkä voisi muutama nauha olla vielä lisää tuolla päälaella, myönnän.

Nurinperin käännettynä näyttää tosi viehättävältä.

Hiusrajat on ommellessa se tärkein kohta, mikä pitää kunnolla miettiä. Adelissa pystyi onneksi huijaamaan, kun hiusrajaa ei näkynyt missään.

Koska paino on näköjään tämän viikon sana, niin kahteen edelliseen luukkuun verrattuna Adel on todella mukava ja kevyt peruukki. Kreppikuidulla saa helposti volyymia ilman, että sitä tarvitsee olla päässä kilotolkulla. Tämän kuitukasan kanssa liikkuminenkin oli helppoa, kun ei ollut mitään metrisiä ulokkeita mihinkään suuntaan.

Kuitunauhoja on jopa varsin tiheässä!

Tämä tukka olisi voinut olla ihan karmea, jos kuituja olisi ollut yhtään enempää vapaana. Kreppikuitu kun on etupäässä tarkoitettu rastoihin, eikä rakenteensa takia pysy kovinkaan takuttomana pitkään, ei tuon harjaaminen olisi varmasti ollut mitenkään mieltä ylentävä teko. Nyt kun se on kiinnitetty kivasti nahalla yhdeksi lonkeroksi, ei takuista tarvitse huolehtia.

Ei tötteröitä tällä kertaa, vaan yksi pötkylä.

Adelin kohtalo on ollut lähes sama kuin Shivalla ja Ultimecialla. Eihän tämmöistä tukkaa missään voi pitää. Paitsi jos sattuu harrastamaan larppausta, niin käyhän tuo ehkä jollekin Helvetin esikartanoiden demonittarelle. Sarvineen kaikkineen.

Adelista tuli Kira. G-savo kuvasi.

Harmi, etten muuten ole tyytyväinen Adelin pukuun, koska peruukkinsa puolesta voisin sitä vielä jokus pitääkin. Tai sitten pitää vaan tehdä ne muut osat joskus uusiksi...

Ilona

ps. nostalgiaosuus loppui nyt, huomenna luvassa taas jotain ihan muuta!

Luukku 19: Harmaata nostalgiaa

2011-12-19T22:30:00.000+02:00

Toisessa ”no onko tämä edes peruukki” –tapauksessa palataan vuodeen 2010 ja Desuconiin. Ultimeciasta olen kirjoitellut jo pitkät pätkät tuolloin, mutta kerrataanpa vähän. Ja tarkastellaan miten miun kovakourainen vinttikomerosäilytys on jättänyt jälkiään tähän tukkaa.

Hohohoo, yberpahistötterötukka, muahahaa!

Ultimecian tukassa on selkeästi erotettavissa kaksi isoa tötteröä ja pitkät haituvat tukkaa molemmilla puolilla kasvoja. Suurin osa cosplayaajista on tulkinnut nuo tötteröt erillisiksi rakennelmiksi, eivätkä ole lähteneet tekemään niistä varsinaisesti peruukkia, eli käyttämään peruukkikuituja.

No minä en. Ihan Tiimarista hankitusta kartongista askartelin tötteröt, kiinnitin ne peruukkiin ja liimasin kuituja päälle. Liimana ikuisuussuosikki Erikeeper. Fiksumpi olisi muuten tehnyt noista irrotettavat tai ainakin käyttänyt alla vaikka lyhyttä peruukkia ja sitten liimaamiseen irtokuituja, minä tein vähän turhan vaikeasti. Lisäkuituja tuossa kyllä on puolikkaan suomiperuukin verran nykyiselläänkin.

Mietinkin mihin kaikkia hyvät ponnarini ovat kadonneet.

Ultimecia on melkoinen mummo takaraivostaan.

Liskuituja on uponnut muun muassa tänne taakse, että sain takaosan näyttämään näinkin nätiltä. Tähän ei tarvittu kuin pari kuitunauhaa, joilla päälaen jakausta jatkettiin ihan niskaan asti. Solmuhärvellit on ihan omaa keksintöä, kun tiesin otan tukasta pilkottavan keskiosan alta kuitenkin, enkä tahtonut siellä näkyvän mitään ponnareita.

Kallavesi, tosi eeppinen.

En raaskinut tuhota peruukkia näyttääkseni miltä sen kiinnityssysteemit ja rakenne tarkemmin näyttää, enkä idioottina ole näköjään ottanut tekovaiheesta kuvia. Nuo tötteröt on kuitenkin kiinni toisissaan ja koko yhtenäinen pötkö on kiinnitetty peruukkiin ohuella rautalangalla paristakin kohtaa. Kaikissa peruukeissa, joissa peruukkiin yhdistetään jotain muuta, oli se sitten kartonkia tai finnfoamia tai mitä vaan, pitää se olla kunnolla tuettu ja kiinnitetty.

Ja jälleen vannon sen oman pään kokoisen peruukkipään nimiin, vaikka välillä viritelmää pitää myös testata ihan siihen omaan pääkoppaan, ettei esim rautalangat tunkeudu pahasti aivoihin.

Keskiosa on säilytyksen aikana halkeillut ja rautalankaviritelmää näkyypi jo aika ikävästi.

Verrattuna edellisen luukun Shivaan, on Ultimecia yllättävän kevyt. Tötteröt ovat ontot, eikä lisäkuituakaan ole juuri lainkaan, joten päänsärkyä ei tarvinnut pelätä. Sen sijaan jokainen ovenkarmi, kapeampi käytävä tai vastaan kävelevä ihminen aiheutti vaaratilanteita.

Niin noh, oishan nuo haituvat voinut esim letittää ennen varastoon laittamista...

Tosin sitten ei ois ollu mitään tekemistä.

Tämän peruukin säilyttäminen olisi tuskaa ilman Narnia-komeroani, eli äidin vinttikomeroa, jossa tämä elelee normaalisti Shivan seurassa. Huitulahiukset olivat melkoisessa takussa kun tämän sieltä etsin, mutta Niiskuneiti taltutti nuo melkein hetkessä. Olin ihan unohtanut, että ei tämä peruukki kovin pöljältä näyttänytkään, eikä pukukaan kuvissa aiheuta ihan kamalaa nolostumista. Ehkä Ultia pitää vielä joskus ulkoiluttaa lisäkuvia varten, conikäytävät jätän tämän päähirvityksen kanssa kyllä suosiolla väliin.

Ilona

Luukku 18: Sinistä nostalgiaa

2011-12-18T21:40:00.003+02:00

Peruukkien määrästä puhuttaessa olen aina vähän vaikeana sen suhteen, mitkä peruukit pitäisi tuohon lukuun oikeasti laskea. Omistan ainakin kolme peruukkia, jotka ovat niin stailattuja/liimattuja/tehtyjä vain tietylle hahmolle, oikeastaan vain tiettyyn käyttökertaan, että en jotenkin edes miellä niitä peruukeiksi. Ne ovat conin jälkeen jääneet jonnekin äidin vinttikomeron perälle unholaan odottamaan aikaa, joilloin niitä voi kauhunsekaisen nostalgian vallassa tutkailla.

Time to strike is now! Nostalgisoin tänään ensimmäisestä isosta peruukkimodauksestani, Shivasta.

Ihan heleppo homma! Not.

Vuosi oli 2009 ja Bakacon. Miulla ei ollut oikeastaan mitään kokemusta peruukkien stailaamisesta tätä ennen, mitä nyt Miyun tukkaa vähän laitellut ponnarille. Päätin sitten tehdä massiivisen peruukkipläjäyksen (no siitä muusta puvusta puhumattakaan). Jälkikäteen ihmettelen, miten onnistuin tuon tekemisessä niinkin hyvin.

Naamioitumista omppupuun taakse.

Materiaaleina tässä on kaksi pitkää (yli takapuolen mittaista) sinistä peruukkia, toinen kuiduiksi hajotettuna, toinen kokonaisena. Krepattua irtokuitua on muistaakseni kaksi tai kolme paketillista. Lisäksi pötkylöiden sisällä on sinistä tylliä ja vanua.

Koko komeus painaa vähän turhan paljon. Bakaconiin olin varautunut toisella puvulla ihan just sen takia, että tuota peruukkia ei pystynyt pitämään kuin sen pari tuntia ilman massiivista päänsärkyä. Nyt kuvaillessa varttikin tuntui vähän liialta, selkeesti pääni on joko kasvanut tai pehmentynyt.

Tämmöisissä megalomaanisissa peruukkihärveleissä paino onkin yksi tärkeimmistä asioista, mitä pitää miettiä. Kuulostaisi kovin idealistiselta, että oooo, miten siistiä ois tehdä Shivan peruukki kokonaan peruukkikuiduista! mutta käytännössä ne painaa kuin synti. Ja niitä menisi peruukkiin ihan järjettömän paljon. Kun niitä olisin noin monta pötkylää. Tylli on keveytensä puolesta hyvää täyttö/pötkylöittämismateriaalia, ja peruukin värisenä sekään ei näy tuolta väleistä edes ihan hirveästi. Tai jos näkyy, niin se ei ainakaan pistä silmään. Vanu puolestaan valkoisena pistäisi silmään pahastikin, ellen tehokkaana tyttönä olisi spraymaalannut kaikkia pötkylöitä vielä kokoamisvaiheessa sinisiksi. Keveyttä ajatellen kaikki peruukissa roikkuvat pyörylät ja härpäkkeet on tehty styrox-kuvioista muotoilemalla, paperiliisteröimällä ja gessoamalla.

Näköjään osa kultanahkanauhoista repsottaa, korjailun paikka!

Vaikka pötköihin laittaisikin täytettä ja kuidut olisivat pelkästään peitteenä, kuluu niitä kuituja ihan sikana. Oikeastaan ainoa isompi korjaus, mitä tähän peruukkiin tekisin, jos tätä lähtisin uudestaan työstämään, olisi kuitujen määrä. Ostaisin vielä pari, kolme puntillista sinistä kreppikuitua. Tai neljä. Niin, että sitä olisi kaikkialla ja ylikin. Taisin viimeksi köyhänä opiskelijana vähän rajoittaa yhteen peruukkiin menneitä rahavaroja.

Lähikuva paljastaa paitsi sinistä tylliä, myös pötkylöiden varsinaisen kiinnityskikan, eli läpinäkyvän siiman. Tuotakin meni muutamia metrejä.

Ja korjailisin myös tuota yläosan istuvuutta, eli pingottaisin peruukin riittävän tiukalle peruukkipäähän niin, ettei se pötkyjen kiinnityksessä ja muussa työstövaiheessa pääse kutistumaan. Jonkinlainen tukirakenne myös tuonne peruukin päälle voisi olla ihan jees.

Pelissä Shivalla kaikki pötkylät liehuvat lähes aina selän puolella. Ei muuten onnistu ilman jotain ruuveja päähän, peruukin paino vetää koko peruukin niskaan jos ainakin muutamaa lonkeroa ei pidä koko ajan tuossa etupuolella vähän tasapainottamassa.

Tämän peruukin uudestaan näkeminen oli oikeasti hirveän nostalgista. Hämmästelen, miten olen niin tunnollisen ahkerasti tehnyt jokaisen renkaan yksityiskohdan ja tosiaan spraymaalannut peruukin värisävyjä tasaisemmaksi. Pitäisi tavoittaa jotain tuosta tarkasta tekemisestä uudestaan, se on tässä parissa vuodessa hukkunut jonnekin.

Ilona

Luukku 17: Kiharaa ja kikkaraa

2011-12-17T20:36:00.001+02:00

Jämäköiden, eli lakkauksesta kivikovien kiharoiden tekemisestä kerroinkin jo Jurin kohdalla. Nuo pelkällä lakalla ja pikkuisella lämmöllö tehdyt korkkiruuvit ovat siitä kätevät, että ne saa harjattua ja pestyä kokonaan pois ihan hetkessä, kuitu ei muuta muotoaan pitkäksi aikaa. Jurin kertaalleen epäonnistuneet kiharat pystyi helposti harjaamaan auki ja tekemään sitten uudestaan.

Edellinen kiharatestailujeni uhri, Mizuho. Uusinta uutta kuvaa kesän Aconista, Chibissä käymisestä oli jotain hyötyä kun törmäsin tämän kuvaajaan!

Pussista tänään kaivettuna näyttää tältä.

Nämä kiharat tein lopulta ihan kiharrusraudalla. Semmoisella piipparilla minkä kaikki tytöt on varmaan joskus omistaneet ja jolla hiusten kihartaminen aina aiheuttaa palovammoja ja hermojen menetyksiä. Testasin sitä ennen ~~suoristus~~ muotoiluraudalla kiharoiden tekemistä, mutta ei onnannut.

No eihän ne kuvissa hyvin näy. Sormiin kyllä tuntuu.

Mizuhon pään päältä löytyy ikävästi "kreppaantuneita" kuituja, kun sen sopivan lämpötilan löytäminen oli vähän vaikeaa. Eli siis posotin liian kuumalla piipparilla ja poltin osan kuiduista. Onneksi ne sai piilotettua. Nämä kiharat on pysyneet yllättävän hyvin, vaikka näissä ei ole lakkaa juuri lainkaan. Jos noita harjaisi, korkkiruuvi-rakenne häviäisi, mutta kihara jäisi.

Vähän taipuisa, mutta perusolemukseltaan suora tapaus.

Otin testitukaksi jo kertaalleen yli vuosi sitten vilahtaneen blodin tukan, joka vielä miettii tahtooko olla riittävän tuuhea Nanamiksi vai eikö. Koska näistä kiharista ei ole tarkoitus tulla pysyviä, tein kummallekin puolelle vähän erilaista kiharaa.

No ei ihan tasapainoista.

Toiselle puolelle rullia, eteen pieniä ja taakse isoja.

Rullien koolla ja kierrityssuunnalla on väliä.

Rulliksi eivät enää kelpaakaan vessapaperirullat, kun ne eivät kestä kosteutta. Mitkä hyvänsä rullat toimii, omani ovat jostain halvennuksesta aikoinaan hankittuja. Kannataa hamstrata kaikkea.Tarrarullia en ihan suuresti suosittele, koska ne voipi jumittaa kuituun (ja omaankin tukkaan, en tykkää niistä yhtään) kiinni varsin ikävästi.Tähän tukkaan laitoin taakse pari isoa tarrarullaa. En tykännyt.

Peruukkipäähän rullat saa kivasti kiinnitettyä ihan (pitkillä) nuppineuloilla. Pinneja voi laittaa vielä lisäksi (jos löytää pinnejä, minä en, vaikka niitä tässä asunnossa pitäisi olla parisataa kappaletta)

Toiselle puolelle lettejä.

Kihartamiseen käytetään kuumaa vettä. Ihan kiehuvaa vettä peruukin päälle ei pidä kaataa, koska kuidut menevät pilalle. Itse keitin vedenkeittimessä maksimimäärän vettä kiehuvaksi ja lisäsin sitten haaleaa vettä vielä niin, että kannu oli piripintaan asti täynnä. Ja sitten hulskis vain pään päälle.

Rullat pitää kastella kokonaan, myös alta. Ja koska kuuma vesi on kuumaa, pitää tässä vaiheessa olla aika varovainen, ettei ne omat näpit saa turhan lämmintä kylpyä. Näihin testikiharoihin, joiden ei ihan priimaa tarvinnut olla, käytin 3x 1,5l vettä.

Kun kaikki kuidut on varmasti kastuneet (ja muutama karannut kihara rullattu uudestaan ja kirottu huonoja nuppineuloja), annetaan pään kuivua ihan rauhassa. Jos tahtoo nopeuttaa, niin hiustenkuivaaja kehiin, itse annoin vaan hengata kylpyammeessa yön yli.

Ja lopputulos näytti tältä, kun rullat ja letit oli purettu varovaisesti:

Uuuh, kiharaa, nättiä! Takana tosin vaan aavistuksen verran, isot rullat oli vähän turhan isot.

Lettikiharoista tuli ihan nostalgiset, itselläni oli tämmöinen käkkäräpää aina kaikissa luokkakuvissa ala-asteaikoina!

Jos tahtoo ihan selkeät korkkiruuvikiharat, ei noita kannata harjata ollenkaan auki. Lakkaa vaan päälle sopivaisia määriä ja valmista on. Itse harjasin ihan reilulla kädellä kaikki hiukset ja tuloksena oli tämmöinen kiharapilvi:

En jaksa säätää jalustaa, saatte teinipeilikuvan.

Löysät kiharat antavat heti lisävolyymia ohuellekin peruukille. Kiharakäsittely on kunnolla tehtynä hellävarainen eikä vahingoita kuituja, joten tämän uskaltaa tehdä myös tukalle, jota aikoo joskus käyttää suoranakin. Laitan ~~vaikka huomenna~~ tässä joskus kuvaa, miltä sama peruukki näyttää suoristuksen jälkeen, näin toispuoleiseksi en sitä kehtaa pitkäksi aikaa jättää.

Ilona

ps. Rullia ja lettejä voi myös yhdistää. Irkissä huhut (tai Hoothoot) kertovat, että tekemällä pikkuletit ja kihartamalla ne sitten rullien päälle saa aikaa aika hienoja kiharaisia korkkiruuvikiharoita!

Luukku 16: Pituudella on väliä

2011-12-16T21:30:00.009+02:00

Pituudella on peruukkien kanssa väliä ainakin silloin, kun tahtoo säästää omia hermojaan. Vannon, etten enää koskaan tilaa, ota vastaan, osta, varasta tai muuten hanki omistukseeni peruukkia, jonka pituus lähentelee omia istumalihaksiani.

Tämä on nyt vähän kertausta tuonne kalenterin alkuun ja takkutukkien selvittämiseen. Siellä tuommoinen selkämittainen takkukasa vielä meni ihan kivuttomasti Niiskuneidillä. Sitten törmäsin tässä päivänä muutama tukkavarastoni yksilöön, jonka tiedän olevan jonossa hyvin pian odottamassa selvittämistä. Ja ajattelin, että eihän tämä voi olla ees paha homma!

Olin niin väärässä.

Pitkä peruukki = pitkiä kuituja eli pitkät mahdollisuudet mennä takkuun.

Pitkä huonolaatuinen peruukki = voi hyvä helvetti.

Dun-dun-duuuum.

Tämä peruukki on pitkä ja huonolaatuinen. Ostin tämän vuonna 2009 Daggerin tukaksi. Ymppäsin vielä lisäkuituja toisesta tummasta peruukista, että sain vähän lisävolyymia. Tuon kesäisen aconin ja kuvailujen jälkeen peruukki ei ole ollut missään käytössä, kunnes about vuosi sitten irrottelin pahimmat liimaklöntit ylimääräisistä suortuvista. Ja selkeästikään EN selvittänyt tukkaa silloin.

Sama tukka ylimääräisillä liimalettilisäkkeillä.

Tästä olisi tarkoitus tulla vielä Queen Mabin hieno hiuskuontalo. Siis Merlin –elokuvasta, ei sotketa mihinkään muihin Mabbeihin. Jumalattarilla harvemmin on hiukset takussa, joten tämän selvittäminen tulee ajankohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa kun saan pukua edes vähän edistymään.

Niiskuneitisuihketta. Osioihin jakamista. Harjaamista latvoista lähtien.

"Huoh"

Kiroilua. Irronneita peruukkikuituja kaikkialla.

Sitten muistin yhden vanhan kikan, jota en Niiskuneitisuihkeen löytämisen jälkeen ole käyttänyt, eli huuhteluaineen hyödyntämisen. Pyykinpesussa käytettävän huuhteluaineen tarkoituksenahan on silottaa ja poistaa sähköisyyttä ja se tepsii osittain myös muoviseen kuituun. Tein huuhteluaine+vesiseoksen suihkepulloon, suihkuttelin menemään ja kiroilin vähän lisää.

Jonkinlainen kuollut eläin kylpyammeessani.

Päätin kylvettää peruukin ihan kunnolla. Kylpyammeeseen sopivaisesti kuumaa vettä, huuhteluainetta parhaaksi näkemänsä määrä ja peruukki sinne muhimaan. Jos nesteeseen aikoo koskea, hanskat käteen. Huuhteluaineen käyttämistä en myöskään suosittele, jos on yhtään pesuaine/hajuste tms -allergiaa tai sellainen puku, että hiuskuitu osuu paljon paljaalle iholle. Huuhteluaineen täydellisesti pois huuteleminen on nimittäin vaikeaa ja kokonaan huuhteleminen myös tekee koko tökötin käytön vähän turhaksi. Ja jos uitatte peruukkejanne kylpyammeessa, niin huuhdelkaa se amme kunnolla, ette halua itse kylpeä huuhteluaineessa!

No sielläpä se lilluin tyytyväisenä about vartin verran. Harjasin sormilla kuituja pikkaisen oikeaan suuntaan välillä. Sitten nopea huuhtelu, hoitoainetta taas reilusti kaikkialle, hetken aikaa vaikutusta ja uudestaan huuhtelu.

Vaikuttiko kylpy taianomaisesti ja hävisikö kaikki takut ja sotkut? No ei. Tekikö se peruukista helpommin kammattavan ja käsiteltävän? Kyllä.

Takuton!

Olin unohtanut, että pitkissä peruukeissa se kriittisin takkuosio ei suinkaan ole ne latvat. Kuivia latvoja voi tarvittaessa vähän lyhentääkin jos meinaavat takkuuntua. Ei, todellinen ongelma ainakin tämän peruukin kanssa oli about hartioiden korkeudella, siihen harjatessa muodostuneet takut kun on hivenen ikävä kuljettaa sille latvoihin asti ilman, että koko homma menee takkupesäkkeeksi.

Koko selvitysoperaation aikan lähteneet kuidut. Sakset on tässä vain antamassa kokoluokkaa, yhtään takkua en leikannut. Oisin ehkä päässyt vähemmällä jos olisin.

Edellisellä kerralla kun tätä peruukkia pidin, oli se osittain kiinni. Tuolloin käytin myös (vaikka itse sanonkin) varsin kätevää kikkaa, jolla kuidut pysyivät siististi aivan koko conin ajan eikä yksikään kuitu karkaillut. Tätä varten tarvitset vain tismalleen peruukkisi väristä ohuen ohutta verkkoa.

Esim tätä verkkoa. Vastaavaa ruskeaa myös näkyy toisinaan peruukkipaketeissa ja hiusverkon nimellä taitaa löytyä ihan kaupasta.

Mustaan tukkaan käy lähes jokaisen peruukin mukana tuleva verkko, pitkään tukkaan tarvitse toki mahdollisimman ison. Garnetin kanssa verkon virittäminen oli helppoa, kun sen yläosan sai piiloon päälaen lyhyempien hiusten alle ja alareunan taan soljen taakse. Verkosta käytännössä harsitaan pussi hiusten päälle. Se pitää hiukset paikallaan ja ainakaan musta verkko mustassa tukassa ei erotu kuin ihan lähietäisyydeltä ja salamalla kuvattuna.

Lähietäisyydeltä, salamalla ja ilman, että edes koetin kiinnittää tuota huomaamattomasti.

Ja vuonna 2009.

Voi että kiristää jo hermoja pelkkä ajatus, että pitäisi tämän tukan kanssa olla missään conissa niin että tämä liuhottelisi vapaasti. Hrrrr. Harmi vain, että harsoputkilo toimii oikeastaan vain edes osittain kiinni olevaan tukkaan, liuhutukka on aina liuhutukka.

Queen Mabin tukaksi tämä on omiaan kunha liitän joskus ikuisuus sitten tekemäni pötkylät ja kadotan otsatukan jonnekin. Tämmöisen haitulaotsiksen kanssa sen pois-stailaaminen on parin minuutin ja hiuslakan homma, kas näin:

Kyllä tästä ihan kelpo tukka tuli!

Lämmin suositus: Pitkien peruukkien kohdalla kannattaa satsata laatuun. Niitä peruukkeja kannattaa säilyttää ja kohdella hyvin ja harjata usein. Ja itse mieluummin tinkisin parikymmentä senttiä referenssikuvien tukkapituuksista säästääkseni hermojani, jos peruukin pitäisi sinne nilkkoihin asti ylettää. Tai edes takalistoon asti.

Ilman harjaa ei tämän tukan kanssa lähdetä minnekään.

Ilona

edit. Oh dear goddess, muistin juuri, että tämä taitaa sittenkin olla vain toisiksi pisin peruukkini. Taidan jättää sen toisen selvittämisen kiltisti joulukalenterin jälkeiseen aikaan :D

Luukku 15: Peruukkeja nurinpäin

2011-12-15T03:00:00.053+02:00

Tämän luukun ideasta kiitos Hoothootille! Jos teillä muilla on aiheita, joita ehdottomasti tahdotte miun vielä näiden 9 päivän aikana käsittelevän, niin jättäkääpä äkkiä kommenttia! Vielä kerkiää vaikuttamaan!

Tänään esittelen teille peruukkeja vähän nurinkurisesti, eli käyn esimerkeillä läpi miltä peruukin rakenne siellä kuidun alla voi näyttää.

Suomilaaduttomuutta.

Ensimmäisenä erityisesti suomiperuukeissa tuttu näky, kun tukan kääntää ympäri. Peruukkikuidut on ommeltu kiinteän, verkkomaisen myssyn päälle. Yleensä myssyn reunassa on jossain/joissain kohden kuminauhaa, että peruukki sopisi isopäisille eikä putoaisi pikkupäisiltä. Myssy kuitenkaan harvoin sattuu olemaan juuri oikean kokoinen, joten se voi jäädä ikävästi ryttyyn tai puristaa helpommin kuin useammalla joustavalla osalla varustetut peruukit.

Ihan ebayperuukki, Rinoan tukka, joka myös paljastaa kiinteän myssyn altaan. Tähän oli myös ommeltu kuidut ihan päin sitä itseään ja melkoista korjailua sai tehdä, että tästä tuli siedettävän näköinen. Halpa ei aina ole hyvä.

Suurin osa ebayssä myytävistä peruukeista on rakenteeltaan tämänkaltaisia:

Junko toimikoon esimerkkinä.

Keskellä päälakea on pitsimäistä kangasta, johon kuitunauhoja on ommeltu tiheään vaihtelevalla kaavalla. Keskikohdasta lähtee noin 9 leveää kuminauhamaista nauhaa, joiden välille kuitunauhat on ommeltu ja jotka jatkuvat aina niskarajaan saakka. Lisäksi hiusrajassa kulkee paksumpaa nauhaa.

Niskassa on yleensä oma osionsa ja kiristyshihnat, joita ei kannata katkoa vaikka olisikin isopäinen. Mieluummin ompelee parilla pistolla kiinni.

Kuitunauhoja voi sitten olla määrällisesti mitä vain. Satunnaisotannalla löysin omista peruukeistani niitä, joissa takaraivolla (tuon kiinteän keskiosan jälkeen) laskettuna oli 10 kuitunauhaa ja niitä, joissa vastaava luku oli 25. Pelkästään kuitunauhojen määrä ei kerro täysin peruukin paksuutta, koska toki kuitunauhoissakin voi olla eroja. Mutta pääsääntöisesti mitä ohuempi yksittäinen nauha ja mitä tiheämmässä näitä nauhoja on, sitä paremmalta tai realistisemmalta peruukki näyttää.

Peruukin pitsimäinen keskiosa ja skintop väärältä puolelta katsottuna.

Peruukin päällisessä on joko skintop tai sitten ei ole. Skintop tarkoittaa muovista, ihonväristä palasta, johon osa kuiduista on istutettu yksittäin, ei siis nauhassa. Skintopin avulla voidaan luoda illuusio siitä, että siellä päälaella oikeasti näkyy ihoa. Skintopit on nykyään ebayssä melkein kaikissa peruukeissa, joten mistään erikoisesta luksusjutusta ei ole kyse. Toisaalta skintopin tuoma oooo, täähän näyttää ihan omalta päältä! –fiiliskin katoaa viimeistään toisen tämmöisen peruukin kohdalla.

Jo kertaalleen nähty Huti-Faye ja esimerkki otsatukattomasta skintop -mallista.

Ja tältä sama tukka näyttää nurinpäin.

Skintoppeja onkin sitten monen kokoista ja muotoista ja mallista. Paljon riippuu siitä, millainen peruukin jakaus on ja onko peruukissa otsatukkaa vai ei. Otsatukattomissa malleissa skintop tulee mahdollisimman lähelle otsaa ja on yleensä varsin pitkä. Otsatukallisissa taas muovilärpäke voi olla vain halkaisijaltaan parin sentin kokoinen ja sijaita aika keskellä päätä. Kuidut saattavat lähtiä skintopista ympyränmallisesti tai sitten suorassa jakauksessa.

Rinoankin tukan päällä näkyy nätti ja pyöreä skintop...

...tosin vain kun peruukki on nurinpäin.

On myös suurta vaihtelua, miten paljon skintoppia on näkyvissä kuitujen seasta. Ääriesimerkkinä Quistis ja Faith, joista jälkimmäisessä kuidut on upotettu todella harvaan. Tämä antaa pikkaisen kaljuuntuvan, mutta realistisen lookin. Quisty taas ei vilauta skintoppiaan edes vahingossa, niin tiukkaan kuidut on istuttettu.

Faith ja orastava skintop-kalju

Quistyn tiukka keskijakaus.

Ja samasta toinen kuvakulma.

Skin top toisaalta helpottaa ja toisaalta vaikeuttaa peruukin muotoilemista. Jakauksen paikkaa voi skintopin kanssa vaihtaa vaihtelevan helposti luonnollisen näköisesti sen parin sentin matkalla, minkä levyinen skintop on. Skintopin kanssa hiuksen usein laskeutuvat tasaisemmin, näyttävät vähän littanammilta. Skintopittomien peruukkien etu onkin sitten juuri se, että niitä saa päälaelta nosteltua ja pörrötettyä ja piikitettyä paljon huolettomammin.

Kuten sanottu, skintopin tuoma uutuudenviehätys katoaa nopeasti, enkä itse enää hae peruukkeja ebaystä tuolla hakusanalla ollenkaan. Jos peruukin kuidut on ommeltu kunnolla, ei siinä tarvitse olla skintoppia, että se näyttäisi realistiselta –tai niin realistiselta kuin peruukki nyt voi näyttää-, tai että sitä voisi stailata. Peruukin ja oikean hiuksen erottaa harjaantuneella silmällä kilometrien päähän juurikin hiusrajaa ja jakausta katsomalla, eikä skintop tai sen puute siinä juurikaan vaikuta. (poikkeuksena ne syöpäpotilasperuukit, joilla minuakin voidaan helposti huijata).

Skiptopittomasta peruukista käyköön esimerkkinä Ellonen tukka. Tämän leikkaus nolottaa miuta nykyään, sen verran keittiösaksilla parturoidun näköinen tuo on. Tosin noin ohuesti kuidusta en osaisi varmaan nytkään leikata juurikaan parempaa. Tekisi pikkaisen mieli tehdä tälle jotain testikampausta lyhyestä tukasta, mutta taidan antaa vaan olla.

Ohoh, piikkejä.

Tai noh, testaan sen sijaan vähän piikittämistä ja demonstroin skintopittomuuden ja got2b gluedin voimaa. Näitä kuituja ei ole edes tupeerattu _ollenkaan_, ainoastaan nostettu pienissä erissä ylös, lakattu ja annettu kuivua. Ei edes lämpöä lisätty.

Ainiin, unohdin vastata oleellisimpaan kysymykseen. Miksi peruukkien rakenteella on väliä? No ensinnäkin se vaikuttaa peruukin hintaan. Peruukkikuitu on eniten hintaa nostava tai laskeva tekijä, mutta kun nykyään suurin osa ebaytukista on jo laadukasta japanilaista kuitua, skin top ja muu rakenne alkaa vaikuttamaan. On aivan turha maksaa ylimääräistä skintopista, jos sillä ei ole sinulle peruukin omistajana mitään väliä. Tai jos tiedät pörröttäväsi tai piikittäväsi tukkaa, niin osaat olla ostamatta sitä skintopillista ihanuutta.

Erityisesti rakenteella on väliä, jos alat itse muokkaamaan sitä. Lisäämään tai vähentämään kuitunauhoja. Purkamaan peruukkia tai rakentamaan uutta. Joissain leikkauksissakin peruukin rakenteella on väliä, lyhyttä takaosaa ei leikata hyvännäköisesti tukkaan, jossa kuitunauhoja on koko takaraivossa vain 5. Kampausten tekemisessä ja stailaamisessa yleisestikin tekemistä helpottaa, kun on pikkaisen käsitystä siitä, miten ne kuidut ovat peruukissa asettuneet, mitä rajoitteita ja mahdollisuuksia niillä voi olla. Sen oman lemppariperuukin rakennetta tutkailemalla osaa ehkä seuraavallakin kerralla valkata mieluisen peruukin, tai ainakin välttää pahimmat karikot peruukkimeressä seilatessa.

Ilona

Luukku 14: Kuinka monta melkein samanlaista peruukkia voi nainen tarvita?

2011-12-14T17:00:00.001+02:00

Otsikon kysymykseen ainoa oikea vastaus on tietysti, että ei nämä ole edes melkein samanlaisia! Tämä kalenterin pitäminen on ihan hyvää itsereflektiota kun pitää käydä varastoa läpi, sillä olisin kivenkovaan väittänyt omistavani ”vain” kuusi enemmän tai vähemmän tummaa kiharaa tukkaa. Kuvasinkin ne kuusi ja olin tyytyväinen itseeni, kunnes tänään matkalaukusta löytyikin vielä yksi.

Joudun ehkä myöntämään, että kaikki näistä eivät _välttämättä_ ole aivan tarpeellisia. Ehkä. Mutta luultavasti ovat!

Edetään tummimasta ja vähiten kiharasta vaaleimpaan (mutta edelleen selvästi ruskeaan) kiharakasaan.

Tämä peruukki on tarpeellinen ja selvästi nimetty. (Tekee poikkeuksen näihin muihin tukkiin nähden siis). Kunhan saan itseluottamuksen ja ompelutaitoluottamukseni siihen kuosiin, että kokovartalokumipuku kiinnostaa, pätkäisen tämän olkapäille asti ja pistän Selenen päähän. Pakko myöntää, että tammikuu ja neljännen elokuvan ensi-ilta kutkuttaisivat mielessä ihan potentiaalisena deadlinena, jos Frostbite ei osuisi niin ikävään saumaan.

Otsatukka tekee ison eron. Tai no ei tee näissä kuvissa niinkään, mutta estää tämän peruukin käyttämisen täysin otsatukattomilla hahmoilla, ainakin jos hahmo on jotain muuta kuin piirretty. Näpsäkkä musta tukka tämäkin on, kiiltoa ottaisin talkilla pois, jos oikeasti olisin huijaustukkana käyttämässä ja omaksi tukaksi väittämässä.

Vielä enemmän otsatukkaa löytyy tästä seuraavasta, ihan puhtaasti heräteostoksesta. Ane tahtoi luopua omasta, osittain leikatusta peruukistaan ja minä annoin sille mieluusti uuden kodin. En ole itse tähän saksilla koskenut, joten osa kuiduista on pikkaisen pöhkön mittaisia. Kuitu ihanan kiillotonta ja jättipää-efekti syntyy heti kun tämän laittaa päähänsä. Aconissa tämä palveli lauantai-illan ja sunnuntaisen junamatkan tukkana.

Faithin tukka on kiilloltaan ja kuitujen rakenteeltaan aika jännä verrattuna moniin muihin peruukkeihin. Kuidut on tosi raskaita ja esimerkiksi jakauksen paikan vaihtamiseen tarvitsee tosiaan aika rutkasti lämpöä. Traconia varten talkkasin tätä ihan reilusti, että edes osa kiillosta jäi pois kuvissa.

Kuvausolosuhteet näin joulukuussa on mitä on, enkä jaksa kikkailla valaistuksella, joten tämän peruukin oikea värisävy jää nyt vähän piiloon. Oikeasti ihan näin tummasta peruukista ei nimittäin ole kyse, sävy on melkein samaa kuin Faithillä, mutta valossa heijastaa vaaleampaa ruskeaa. Tätä tuumailin joskus Amidalan tukan pohjaksi. Suunnitelma ei ole kyllä miksikään muuttunut, vaikka tämä tukka onkin larppikäytössä matkustellut jo esimerkiksi Oulussa saakka ja muuttunut vähän sotkuisemmaksi kuin alunperin oli.

Kiharaperheen vaaleimmat jäsenet taitavat molemma olla alunperin Mrs. Lovettia varten ostettuja. Kunhan ~~saan taas inspiraation~~ eräät munapäät julkaisevat sen seuraavan Gaalan päivämäärän, alan pähkäilemään kumpiko pääsee sävytysoperaation kohteeksi.

Tiukat korkkiruuvit ja melkoisesti turhan paljon kiiltelevä kuitu.

Tummempi ja löysemmillä kiharoilla.

Kiharoiden peruukkien kanssa harjaaminen on vähän oma operaationsa. Laadukkaat kiharat tukat kyllä palautuvat muotoonsa hellän harjaamisen ja pesemisen jälkeenkin (kunhan ei ole pesty kuumalla vedellä). Korkkiruuvikiharat eivät kuitenkaan pysy korkkiruuveina, jos niitä harjaa tiheällä harjalla kovakouraisesti auki. Itse koitan välttää näiden peruukkien harjaamista oikeastaan kokonaan, korkeintaan ihan pintakuituja kevyesti harjailen, että näkyvät takut lähtee pois. Samasta syystä talkin käyttö on vähän haasteellisempaa, että jauhon saa leviämään kaikkialle ilman, että kiharoita pitää harjata aivan muodottomaksi.

Ilona

Luukku 13: Haperotukan pelastus

2011-12-13T20:00:00.000+02:00

Yksi peruukeistani on ollut selvästi muita useammin ja stailatummin käytössä.

Blondina larppitukkana, vain pikkaisen tupeerattuna.

Tämä peruukki on nimetty Giselleksi, koska neidin käytössä se on ollut kahteen kertaan, mutta sitä ennen se eli jo pitkän elämän larppailutukkana. Se on myös luottoperuukkini, jos tarvitsen vaalean tukan, joka pitää laittaa kiinni.

Gisellen tupeerattu kiharapilvi vuoden 2010 Traconissa.

Ja Giselle vuonna 2011

Viimeisimpänä peruukki on päässyt ulkoilemaan Random Seed Vosun päässä lokakuussa.

Tätä peruukkia olen myös kohdellut eniten kaltoin. Tupeerausta, hiuslakkaa, lisää tupeerausta, hiustenkuivaajaa. Ja olenko muistanut/jaksanut pestä conien jälkeen? NO EN.

Yyyyh, vuosikertalakkaa ja tupeerausta, ihan hamppua koko tukka!

Lähikuva todistaa samaa.

Joten Gisellestä on tullut ikävän hamppuinen haperopesä, joka kaipasi kipeästi apua.

Niiskuneitilinja jatkuu shampoovalinnassa. No oikeasti ihan mikä tahansa shampoo kelpaa, eikä sitä tarvitse käyttää paljoa. Pesuvesi kannattaa pitää haaleana, turhan lämmin suoristaa peruukkia jos siinä on kiharoita. Peruukkia ei todellakaan hangata samalla voimalla kun ainakin allekirjoittanut retuuttaa luonnolisia kutrejaan, vaan paljon hellävaraisemmin. Shampoo huuhdellaan kunnolla pois.

Sitten hoitoainetta. Halvin kelpaa. Tai sitten jos kylppärin kaappiin on jäänyt lojumaan jotain hiusnaamioita tms, niin kaikkea voi käyttää. Tököttiä _reilusti_ ja kaikkialle. Jätetään muhimaan ihan rauhassa.

Huuhdellaan taas haalealla vedellä. Peruukin kanssa ei ole ihan maailmanloppu, jos hoitoainetta jää siihen kuituun, oikeissa hiuksissahan se aiheuttaa rasvaisen yleisilmeen.

Jätetään kuivumaan rauhassa. Itse roikotin vaan kylpyammeen päällä. Ponitunnistajat tunnistaa!

Kun peruukki on _täysin_ kuivunut, laitoin sen peruukkipäähän ja selvitin takut Niiskuneidin suihkeella.

Ja kyllähän se aivan eri tukalta näyttää! Kuitu on kaikesta tupeeraamisesta karhentunutta ja kuivempaa kuin monessa muussa tukassa, mutta se tekee tästä peruukista myös huomattavan realistisemman näköisen.

Ainiin, tuolla ponnaripäivityksessä esitelty pitkä blondi tukka on tämän Giselle-peruukin isosisko. Pituutta on kymmenisen senttiä enemmän, mutta muuten sävy ja rakenne on ihan identtinen. Ei ollut ihan tarkoitus tilata samanlaista tukkaa, mutta peruukin tullessa en voinut olla kuin tyytyväinen, sen verran ihanasta kuitukasasta on kysymys.

Ilona

Luukku 12: Tuplapunaiset

2011-12-12T19:00:00.001+02:00

Myönnän, että nykyään peruukkikokoelmani alkaa olla niissä mitoissa, että toisinaan oikeasti unohdan jonkin peruukin kokonaan. Tai ainakin muistan ihan väärin sen sävyn tai pituuden. Kun Kizzy kertoi omistavansa muutaman peruukin, jotka etsivät uutta kotia, olin ihan varma, että molemmat olivat aivan erilaisia kuin mikään oma peruukkini. Hopeaa tukkaa miulla ei ollutkaan, mutta joudun kyllä myöntämään, että aivan aavistuksen hienoa sävyeroa lukuun ottamatta kihara punainen tukka oli kyllä melkein identinen erään oman peruukkini kanssa.

"Ohoh, minä vahingossa kaksi samanlaista peruukkia." (tosin tässä ne jo näyttää kovin erilaisilta, problem solved!)

Tämähän ei siis haittaa mitään, koska nyt pystyin tekemään toiselle tukalla vähän radikaalimpaa muodonmuutosta ilman, että punaisen kiharapilven menettäminen olisi harmittanut! Peruukin suoristamisesta ei nyt ole kuvasarjaa, koitan saada jollekin päivälle ihan rautalangasta väännetyt ohjeet. Mutta periaatteessa siis lämmitetään vettä, kaadetaan peruukin päälle, annetaan kuivua. Itse olen joskus erehtynyt kaatamaan ihan kiehuvaa vettä peruukin päälle ja sitä en suosittele kenellekään, mieluummin odotat pikkaisen liian pitkään ja teet haalealla vedellä pari kertaa kuin poltat kuidut.

Punainen ja kihara ja nätti.

Katotaan nyt, löytyykö tälle tukalle sopivaa hahmoa koskaan, larpputukkana tämä on kertaalleen palvellut.

Näissä kuvissa peruukit näyttävät hyvinkin erisävyisiltä. Suoristaminen vähän muuttaa kuitua ja siis on varmaan osasyyllisenä, mutta vielä enemmän tämä demonstroi talkin tekemään sävyeroa.

Suoristettu ja pikkaisen talkattu versio.

Suoristettukin versio oli miulla larppitukkana ja siitä näittekin jo kuvaa. Nyt tein nopean stailauksen tuohon otsatukkaan, kun teki mieli tehdä animusankareille ominaisia piikkejä.

Peruukkilakkakokoelma.

Hehkutin jo Jurin kanssa tuota Got2b Glued lakkaa. Itse olin hyvin skeptinen tämän suhteen, koska en ajatellut lakkapurkin juurikaan eroavan toisesta, varsinkin kun puhutaan _peruukkien_ stailaamisesta eikä omista hiuksista. Tähän kesään asti käytinkin marketin halpislakkoja oikein tyytyväisesti. Mutta pakko myöntää, että kun tuota keltaista purnukkaa kerran testaa, ei taida olla entiseen paluuta. Joku kosmetiikan asiantuntija osaisi varmaan kertoa syvällisesti lakkojen eroista, mutta pikkaisen halpis-lakkoja kalliimpi got2b glued on kyllä ehdottomasti hintansa väärti, jos pitää tehdä kunnon kampauksia peruukkiin. Pieneen stailaamiseen tai silotteluun kyllä nuo halpislakatkin toimii varsin mainiosti. (Got2b tuoksuu myös parhaalta!) (Tämä ei muuten ollut maksettu mainos.)

Yhtäkkiä animumpi versio.

Olisiko raaskinut suoristaa peruukkia, jos olisin omistanut vain yhden kiharan punaisen? No en todellakaan! Kiharoiden saaminen uudestaan on huomattavasti vaativampi operaatio (jota kyllä jonkin tukan kohdalla testaan vielä tämän kuun aikana!) ja kyllä jokaisessa peruukkikokoelmassa on tilaa kahdelle punaiselle tukalle.

(Ja väitän kyllä edelleen, että niissä oli alunperinkin pieni sävy ero. Ainakin jos siristi silmiään ja katsoi kieroon)

Ilona

Ai niin jotain pukujakin!

2011-12-11T22:19:00.001+02:00

Tässä peruukkien kuvaamisen lomassa olen saanut välillä tehtyä jotain pukujen eteenkin. Päätin tehdä Jurin Chibiconiin muutama viikko ennen tapahtumaa ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kirharoiden tekeminen oikeasti näytti jopa ihan mahdolliselta.

Puvunhan piti valmistua jo kesän Desuun, mutta sitten tuli Ashe ja runnoi itsensä prioriteettilistan kärkeen. Olin kuitenkin saanut puvun aika hyvälle mallille, hihoja piti viimeistellä, takkia kaventaa ja housuja fiksailla. Ja tehdä kaikki koristeet. Tietysti taas arvioin ihan väärin noiden tekemiseen menevän ajan ja päädyin viimeistelemään pukua conia edeltävänä yönä. Hrrrr.

Housut kismittää minua eniten, kun ne ei oikein meinaa millään istua. Vaikka Jurin pöksyt onkin semmoiset ei-kovin-istuvat niin ei nuo nyt kuitenkaan ole riittävän hyvät. Luultavasti päädyn purkamaan noita vielä hiukan ja kokoamaan uusiksi.

Joku ei ollut osannut laittaa normipiilareidensa koteloa kiinni ja huomasi coniaamuna, että linssit oli kuivuneet. Pääsivätpähän nämä siniset sirrittimet ensimmäistä kertaa testaukseen.

Kuviahan tästä komeudesta ei ole kuin nämä mitä otin kännykameralla ja peilin kautta (tai noh, Kyuu taisi käydä salakuvailemassa kun käytin badgekonetta), joten pitää tämä joskus vielä uusiksi laittaa päälle. Ja saada yhteiskuvia. Olen tähän kuitenkin sen verran tyytyväinen, että ihan helposti uskallan luvata tämän laittavani päälle kuvailuja varten käytännössä mihin coniin tahansa, kun meikkikään ei vaadi ihmeitä ja nuo kiharatkin saa yhdessä illassa uudestaankin aikaan.

Eli Shiori, Utena, do we have a date? Shiori taitaisi Frostbitessa palella hamosessaan tammikuun nietosten keskellä, joten kesämmällä sitten? (Toisaalta nuo kiharat ehkä kestäisi just kivasti tammikuulle asti...)

Tämä nähtiin edellisen kerran viime kesänä, nyt koru on saanut pintaansa kultaisen maalin ja sisäänsä oikean kuvan.

Chibiconista en muuten osaa sanoa mi-tään. Istuin ja seison badgepöydän ja desupöydän ääressä conin alusta loppuun saakka, en edes käväissyt muissa Työnkulman osissa. Kaikki conittajat eivät varmasti tuonne Ala-Ruplan ”taidekujalle” edes piipahtaneet, sen verran vähän siellä porukkaa välillä pyöri. (”Taidekuja” lainausmerkeissä, koska varsinaisia käsityömyyntipöytiä oli 3, joiden lisäksi Desuconin pöytä, Fennica Comicsin myyntipiste ja badgepaja, jossa sai eurolla tehdä (tai siis laittaa minut tekemään) itselleen pinssin).

Ainoa hetki kun ois kerinny vessaan, en malttanut kun löysin niin mahtavia kuvia Irtsasta.

Pinssihommat oli kivoja, vaikka nyt käteni huutavat hoosiannaa siitä koneen käyttämisestä, sen verran yksipuolisesti tuli lihaksia hyödynnettyä. Pelkällä desupöydällä oleminen olisi saattanut muodostua tylsäksi, nyt kahden pöydän väkenä homma oli pikkaisen liikaa ja koko päivän intoilut kostautui kyllä illan ja tämän päivän täydellisellä koomalla. Mutta oli pitkästä aikaa kiva puuhailla ihmisten kanssa ja badget varsinkin olivat niin suosittuja ja ihania, että voi vitsi!

Winners gonna win.

Cosplayn osalta näin hyvin pienen kattauksen Chibin tarjonnasta, henk. koht. suosikkejani olivat kyllä cosplaykisan voittajat ja aivan hellyyttävä Saksikäsi Edward. Mielenkiinnolla odotan, että Anikiin tulee kuvauspalvelun kuvat ja pääsee katsomaan miltä kisan muut osallistujan näyttivät ja mimmoista muuta sakkia siellä pyöri.

Voi awww!

Mutta koomauksesta huolimatta Frostbite lähestyy! Lahti kutsuu reilun viiden viikon päästä ja pukuhommat on yllättävän kivalla mallilla. Tai siis olen saanut asennoiduttua pukuiluun niin, että valmistukoon mitä valmistuu, ei mitään stressiä tai paniikkia.

Teidän arvailuintonne miun mysteeripukua kohtaan alitti hurjimmatkin oletukseni. Parhaassa jamassa oleva puku, joka on käytännössä sukkahousujen etsimistä ja kenkien vapaaehtoista fiksaamista (niin ja peruukin stailaamista) vaille valmiina, on tietysti True Bloodin ihana Pam.

"Eric nyt paita päälle, pitää keskittyä tämän mekon tekemiseen!"

Vaikka sarjan taso ja kiinnostavuus onkin laskenut kuin lehmän häntä toisen kauden jälkeen, on sen seuraaminen jäänyt pahaksi tavaksi. Ja neljännellä kaudella jaksossa kolme Pam esiintyy niin herkullisen karmaisevassa minimekossa, että pakkohan tuo on tehdä!

Mekko näyttää lyhyeltä ehkä sen takia, että se on lyhyt.

Tämän kankaan värjäämistä mie esittelinkin jo aikaisemmin. Ja korujen tekeminen on kanssa vielä pikkaisen kesken.

Sitten se, mitä oikeasti työstän, eli Grace O’Connor. Kangas on liian tummaa, mutta tämä on sitten niistä kohtauksista kun Grace vaanii jossain kulman takana hämärässä. Kietaisutakki ja hame on ja päällepuettavassa kunnossa, kaulusta ja käänteitä sun muuta saa vielä väkertää pitkään. Ja paitaa ja asusteita.

Ihan varmana on vihreetä! Pakko kuvata Frostissa mahdollisimman valoisassa, muuten tuo vihreys häviää kummasti.

Ja huppista heijakkaa, muistin myös vihaavani bootcovereiden tekemistä. Mutta jotenkin jonkun Irisvielin kengät vaan koettaa saada miuta tekemään itseään. Suunnitelmissa on tehdä perus kauluspaita+hame –asu, johon päälle sitten takkia ja hattua sikäli mikäli aika-avaruusjatkumo tekee jotain todella mystisiä vääristymiä seuraavan kuukauden aikana. Tätä tuskin tapahtuu.

"M-m-mitä, joudunko palelemaan ilman ulkotakkia?"

Ja tosiaan jos kaikelta muulta jää aikaa tai muut puvut rupeaa ottamaan aivoon liiaksi, voin aina askarrella Alton ja ihanan lolimekon kanssa. Tämä on edelleen kankaina. Valmistumisen todennäköisyys varsin pieni siis.

Eli teen taas vaan kaikkia kivoja juttuja kaikista puvuista ja tuossa joulun jälkeen havahdun siihen, että ikävät ompeluhommat on tekemättä :D Mutta onneksi voin aina syyttää joulukalenteria saamattomuudestani, sen kuvailu ja pähkäily vie kaiken potentiaalisen ompeluajan. Jurin jäljiltä jäi kuitenkin semmoinen fiilis, että uusia pukuja on äkkiä saatava, joten eiköhän tässä joulun aikaan tule pipareiden paistamisen sijaan ommeltua saumoja ja paisteltua muovimassoja.

Ilona

ps. Mitkäs numerot miuta tuolta sivun lopusta katselevatkaan. 99 taitaa tarkoittaa sitä, että videota pitää ryhtyä tuumailemaan :3

Luukku 11: Kiilto pois!

2011-12-11T17:41:00.001+02:00

Yksi selkeimmistä eroista keinokuidun ja oikean hiuksen välillä on kiilto. Toki oikeatkin hiukset kiiltää, tai ainakin kiilto on hiustuotemainosten perusteella toivottu piirre, mutta kiilto on erilaista. Perussääntönä tuntuu olevan, että mitä halvempi peruukki, sitä kiiltävämpää muovia sen kuidut on. Tässä luukussa kerron yhden vinkin kiillon vähentämiseen.

Taika-aine on kosteutta imevä ja kiiltoa poistava talkki! Itse suosin ihanan tuoksuista vauvatalkkia.

Talkin huonot puolet on tietysti sen väri, valkoinen jauhe vaalentaa peruukin sävyä väkisinkin vähän, joten tummemmissa peruukeissa tämän käyttöä pitää pikkaisen harkita ja testailla, ettei tule ihan harmaata lopputulosta. Yksinkertaisuudessaan Kiilto Pois –prosessi menee seuraavasti: Tomuta peruukkiin sopiva määrä talkkia. Pöyhi, harjaa, varmista, että se leviää kaikkialle. Harjaa ylimääräiset talkit vielä pois.

Tässä koekaniinina on Lanin tukka, joka on oikein hyvälaatuinen ebay-ostos. Kiilto ei ole edes ihan karmea, mutta mattapintaisempi tukka kelpaisi.

Tästä lähdetään liikkeelle!

Talkkailin nyt peruukkipäässä, että tästä sai vähän parempaa kuvaa, normaalisti viskoisin talkkia myös niin, että peruukki on maassa. Peruukkipäässä saa toki talkin juuri niihin näkyviin hiuksiin parhaiten.

Kun talkkia on ripoteltu jonkin verran, pöyhin hiuksia ja levitän sitä mahdollisimman hyvin. Talkkia kannattaa ensin laittaa vähän ja lisätä sitten tarpeen mukaan.

Ja sitten harjataan ihan roskisti niin, ettei peruukki näytä vain jauhokasassa pyörineeltä.

Tässä yläosasta ja päältä talkattu peruukki. Yleensä en koko tukkaa jaksakaan käsitellä, kun kuvissa nimenomaan noiden päällihiusten kiilto on se ärsyttävin.

Ja sitten koitin keikuilla niin, että valo edes vähän osuisi tukkaan.

Kiiltoa on muuten hituisen vaikea vankita kameralle, joudutte osittain luottamaan sanaani, että ennen ja jälkeen kuvissa on jotain eroa :D

Kuvien katsomisen jälkeen totesin, että ei tuo olekaan hyvä esimerkki, we must go deeper! Tai ainakin kiiltävämpään. Joten kaivoin nykyään leikkikäytössä olevan, maksimissaan kaksi dollaria maksaneen pinkin bobin, joka kiiltonsa puolesta vastaa Suomen karmeimpia vapputukkia.

Kiiltää kuin twilight-vampyyri!

Ja vielä lähikuva näyttämässä, miltä se oikeasti halvan peruukin kiilto näyttää. Hrrr.

Tästä tukasta nyt ei hyvällä tahdollakaan saisi semmoista oikeasti nättiä tukkaa. Tai kiillotonta. Mutta extreme-esimerkiksi tämä sopi mainiosti. En pihtaillut talkin määrässä vaan laitoin sitä oikein reilusti, kuten tästä kuvasta ehkä huomaa.

Ja kun pahimmasta talkkipilvestä oli selvitty, on peruukki hämmentävän mattapintainen.

Ja vielä lähikuva.

Pinkin peruukin kanssa talkkia oli tosiaan aika runsaat määrät ja se pölisi kuin myllärin tai leipurin tukka. Eli ihan tämmöisen käsittelyn jälkeen ei tummien vaatteiden kanssa tukkaa pidetä. Lani sen sijaan ei levittänyt talkkipöllyjä enää harjaamisen jälkeen ollenkaan.

Ilona

ps. Kuvaamaan pitäisi lähteä, talkkia ei kotoa löydy ja kaupat on kiinni? Hätäratkaisuksi kelpaa myös perunajauho!

Luukku 10: Korkkiruuveja ja kiharaa

2011-12-10T21:45:00.000+02:00

Tööt. Ette saa mitään älykästä tekstiä tälle päivälle, kotiuduin Chibiconista pari tuntia sitten ja tahtoisin vaan päästä nukkumaan. Mutta tällekin päivälle pitää saada luukku tehtyä ja Jurin hiukset ansaitsevat ihan oman päivänsä. Etukäteen ajattelin tämän olevan yhden haastavimmista peruukeista mitä oon ikinä stailannut, enkä kyllä ollut ihan väärässä, vaikka paljon vähemmän tämän kanssa piti hampaita kiristellä kuin pelkäsin. Kuvia, kuvia, kuvia:

Jurikin on varmaan hapan, kun joutuu laittamaan tukkaansa niin paljon aamuisin.

Tarvikkeet: harja, hiustenkuivain (omani sulattaa Wonderflexiakin, riittää vähän vähempikin lämpö) ja hiuslakkaa. Got2b on parasta.

Peruukin lisäkuiduista kerroinkin jo täällä. Tässä on puolet otsatukasta käännetty jo ylöspäin. Kuituja nostetaan osioina, suihkutetaan vähän hiuslakkaa ja pösötetaan lämpimällä ilmavirralla. Nätisti asettuu.

Kiharrettava osio suihkutetaan hiuslakkaa täyteen/silleen että sitä on oikeasti ihan reilusti, ja kieritetään kiharrusvälineen (kts havainnollistavat kuvat myöhemmin) ympärille. Samalla suihkutellaan lisää lakkaa.

Kiinnitetään tötsä jotenkin paikalleen. Esim nuppineulalla tuosta pahvin läpi kiinni peruukkipäähän. Lämmitetään reilusti hiustenkuivaajalla, annetaan jäähtyä rauhassa.

Toistetaan sama N kertaa. Voi itse pähkäillä miten ylhäältä kiharan pitää alkaa, kääntääkö tötteröä ennen juuria vai laittaako ihan vaakatasossa. Oleellista on lakan runsas määrä ja sopivan levyiset ja paksuiset osiot. Lämpöä taas ja annetaan jäähtyä. Itse jäähdytin pari tuntia.

No voi perhana, eihän se pysynyt. Tässä vaiheessa olin tyytyväinen että oli conia edeltävä viikko eikä yö. Muutama kiharoista onnistui täydellisesti, osa ei ollenkaan. Vaihtelun syynä oli ihan puhtaasti hiuslakan määrä ja se, miten tunnollisesti jaksoin lämmittää kiharaa ja laittaa sitä lakkaa oikeasti kaikkialla.

No sitten uusi yritys! Conia edeltävä yö! Taas jokainen osio erikseen lakkaan ja rullalle. Koska nuppineuloilla kiinnittäminen ei enää pysynyt, heitin vielä narun koko pään ympärille pitämään rullat paikallaan.

Ontot talouspaperirullat on siitä hyviä, että lämmintä ilmaa saa puhallettua kiharan sisään. Piti vaan muistaa puhallella myös tuonna kikkaroiden alle.

Liika lakka on toki liikaa ja ehkä se pullollinen/peruukki oli pikkaisen överiä. Jos lämmintä ilmaa puhaltelee ihan heti tujun lakkauksen päälle, lakka kuivahtaa pisaroiksi ja näyttää vähän hämähäkin seittimäisiltä rakennelmilta kuitujen päällä. Jos tämä häritsee, niin suihkuta lakkaa melko kaukaa ja pikkaisen kerrallaan. Jos tämä ei ole ihan niin justiinsa niin tee kuten minä ja suihkuta läheltä, paljon ja pistä lämpöä heti siihen päälle.

Lauloin melkein hoosiannaa kun parin tunnin odottelun jälkeen irrotin tötteröt. Nyt nimittäin pysyi! Jokainen kihara!

Tämmöisillä on Jurin kiharat tehty. Talouspaperirullat on parhaita, koska heti jos joutuu yhdistelemään useampaa ja lisäämään teippiä, todennäköisyys sille, että kuituja jää irrotusvaiheessa kiinni noihin teippeihin, kasvaa räjähdysmäisesti. Irrotuksessa muuten kannattaa kiertää tötteröitä samaan suuntaan kuin kihara on, samalla varovaisesti kuitenkin kiharaa paikallaan pitäen. Okei, tästä ehkä pitää tehdä videopätkä, kun en osaa selittää. Mutta kiharaa ei saa purkaa tuossa poistovaiheessa, vaan pötkylät pötkytellään sieltä kiharan keskeltä ulos niin, että kihara liikkuu mahdollisimman vähän.

Ensimmäisellä kerralla kaikki kiharat olit tasapaksuja, mutta Jurin pötkyt oikeasti kapenee latvoja kohti. Joten puristelin osan tämän näköisiksi.

Ja tältä se sitten näytti päässä. Kiharat on melko kovat pötkylät, mutta niiden juuret taas on ihan liikkuvaiset, eli näitäkin voi liikutella. Ainakin vähän.

Ja 10 tunnin conittamisen jälkeen tukka näytti edelleen tältä. Tosin nyt en esim seikkaillut ulkona tuulessa ja myrskyssä, joten ei mikään ihme että aika hyvin pysyi.

Olen Jurin tukkaan varsin tyytyväinen, tein tämmöisiä kiharoita ensimmäistä kertaa. Parannettavaa kuitenkin olisi, kiharoiden muotoa voisi hioa ja niiden asettelua kanssa, nyt ne on vähän turhan paljon edessä. Tapojeni vastaisesti kuljetin peruukin varsin hellästi kotiin, joten kiharoita ei ihan heti tarvitse alusta asti tehdä uusiksi, jos innostun Juria kuvauttamaan.

Huomenna / lähipäivinä enemmän juttua Jurista pukuna. Nyt menen koomaamaan, desupöytäily ja 110 badgemerkin tekeminen vei pikkaisen voimia.

Ilona

Luukku 9: Muutama Buffy-tukka

2011-12-09T03:00:00.065+02:00

Piirrettyjen ihmeellisissä maailmoissa hahmojen hiustyyli pysyy yleensä jokseenkin muuttumattomana koko teoksen ajan. Tai sitten hiustyylin vaihdoksella on jotain Suurta Merkitystä (esim. Garnet leikkaa hiuksensa lyhyeksi (ja varsin hienoksi kampaukseksi yhdellä veitsen viillolla) FFIX). Livesarjoissa (keksin toivottavasti sen fiksumman sanan kuvaamaan ennen tämän julkaisua... tai sitten en) taas oikeiden ihmisten hiuksilla on kumma taipumus vaihtaa väriä, pituutta, kampausta. Ja mitä pidempi sarja, sitä luultavammin radikaalejakin muutoksia tulee. Sitä useampia peruukkeja siis tarvitaan!

Olenko joskus kertonut, että lempparisarjani on eräs 7 kauden mittainen upeus, jossa lyhyt blondi tappaa vampyyreja? Ai on tullut jo selväksi, hyvä. Buffyn hiustyyli vaihtuu kausittain ja myös kausien (ja jaksojen) sisällä, vaikka perusvärinä blodi pysyykin koko sarjan ajan. Jos pitäisi valita yksi hahmo, jota cosplayaisin loppuikäni, olisi se Buffy. Kun olen jo valmiiksi yli 20 cm liian pitkä neiti Summers, ei se olisi edes kovin älytöntä, että olisin 20 vuotta liian vanhakin. Tai 50. Buffy vanhainkodissa.

Mutta kun Buffyllä on niin ihania ja niin älyttömiä vaatteita! Nahkahousuja ja mekkoja ja ysärikuteita ja ihanuuksia. Tähän mennessä olen tehnyt neljä Buffyä, joista tosin kaksi on enemmän tai vähemmän kesken ja ensimmäistä ei peruukin muokkaamisen takia voi enää pitää.

Piirrettyjen hahmojen kanssa voi aina kikkailla sen kanssa, tahtooko mennä aivan karikatyyrisellä peruukilla (neonsininen, piikikäs tms) vai tuoko peruukilla sitä hahmoa lähemmän 3d:tä ja todellista maailmaa. ”Tältä hahmo näyttäisi, jos olisi _oikeasti_ olemassa”. Näyttelijöiden kohdalla se tukka on kyllä varmasti monen tunnin ja ammatti-ihmisen kampaamisen tuotos, mutta oikeaa tukkaa kuitenkin. Joten peruukkien kanssa se luonnollisuus on aika oleellista.

Animecon 2009

Ensimmäinen Buffytukka, Animecon 2009. Loogisesti aloitin viimeisestä, eli 7. kauden päätösjaksosta. Tykkäsin tästä ihan älyttömästi, kuitua oli paljon ja yksittäiset kuidut olivat juuri sopivan ohuita, että vaikutelma pysyi realistisena. Ja sai eeppisiä hiukset-naamalla-tuulessa -kuvia. Tuolloin miulla oli selkeästi terveempi suhde peruukkeihin ja pystyin jopa muokkaamaan niitä eteenpäin, joten kun seuraavan kevään Bakaconiin tahdoin yhtä loogisesti tehdä ensimmäisen kauden loppumekon, joutui tämä tukka leikkaus- ja värjäysmyllyyn.

Buffy, miksi niin seksikäs?

Bakaconissa 2010. Kyllä, lupaan vielä parempiakin kuvia joskus.

Tämä tukka on vähän epäonnistuneen värjäyksen tulos. Jälkikäteen päättelin, että sinoli-vesi –seokseni oli aivan liian sinolista, ja siksi väri ei oikein tahtonut tarttua. Mutta lopputulos on kuitenkin aika kiva, värisävyissä on vaihtelua. Tein pikkaisen sotkuisen hei-hukuin-just-lammikkoon –lookkia erinäisillä hiustuotteilla, joita on peruukissa edelleen. Koska en ole pessyt tätä. Hyi minua.

"Miksi minut hylkäsit, etkä ole vieläkään saanut sitä mekkoa tehtyä uusiksi?"

Näin jälkikäteen toivoisin kyllä, että olisin säästänyt peruukin alkuperäisessä värissään ja pituudessaan ja ostanut uuden muokattavaksi. Mutta peruukkimieltymykseni onkin kehittynyt keräilevämpään ja hamstraavampaan suuntaan noista ajoista.

Eka luukku muuten desupaita päällä! Miten oon onnistunu tässä, yleensä en muita paitoja pidäkään!

Kahdesti jo bloginkin puolella nähty kihara ihanuus on viidennen kaud en vampyyrijahteihin ihan omiaan. Kiharat pysyvät kivasti ja ovat myös hyvin muokattavat, noita tarttee vaan vähän käsissä pyöritellä niin asettuvat kivasti. (Demonstraatio löytyy videon lopusta). Otsatukka on ainoa, jonka kanssa saa välillä tapella, neiti Summers kun ei semmoisia harrasta niin pitää tuo otsis aina jotenkin piilotella.

Sitten on kaksi vielä esittelemätöntä tapausta. Olkoon tämä haasteena lukijoiden joukossa oleville buffstereille (Arana ja Iris, katson erityisesti teitä!), veikatkaapa ainakin Buffyn kausi, jos ihan suoraan jaksoa ette keksi. Kummankin pukuun olisi jo kankaat/osa kankaistakin olemassa, kunhan fiilis iskee, kasvatan vampyyrintappajavaatekaappiani ainakin kahdella. Siis: Minkä kauden (+minkä jakson) Buffy -tukkia nämä ovat?

Mysteeri-Buffy yksi

Lisävihjeet: Tukkaa pitää hiukan suoristaa ja möyhiä sotkuiseksi. Päälle tulee mekko.Tuskainen ilme on ehkä aika IC.

Mysteeri-Buffy kaksi.

Lisävihje: Bronze ja kultaiset housut.

Päivän hektisyydestä riippuen saatatte saada vielä tänään pitkästä aikaa muutenkin kuin peruukkijuttuja, tahtoisin nimittäin rupatella myös puvuista sanan tai kaksi. Mutta koska puvut vähemmän yllättävästi on vaiheessa ja on kiire, voipi niistä päivittäminen vielä pikkaisen lykkääntyä.

Ilona

Luukku 8: Hutiostosten Faye

2011-12-08T03:00:00.027+02:00

Kolmoisperuukkiluukku luvassa. Vuosi oli 2009. Ilona vasta opetteli käyttämään ebayta ja referenssikuvienkin katsominen oli välillä yllättävän haasteellista. Oli anime, joka oli vienyt sydämen ja jonka kurapukuinen naishahmo oli pakko päästä toteuttamaan. Alkoi violetin peruukin metsästys. Tämä tarina ehkä osaltaan selittää, miksi nykyään aloitan sopivan peruukin etsimisen heti enkä kohta kun jokin hahmo kutkuttaa mieltä.

Joo joo, tuota tukkaa vaan kattelette.

En ihan tarkkaan tiedä mitä ajattelin tätä ensimmäistä ostaessani. Tai siis nyt kyllä näkisin heti, että tuossa on ihan erilainen leikkaus, eikä pituus millään riitä Fayen tukkaan. Mutta kun se näytti kuvissa niin nätiltä! Enkä ollut varmaan hahmottanut vielä oman pääni kokoa suhteessa kuvien mallipäihin, niissä olkapäille olevat suortuvat kun miulla loppuvat tuohon leuan kohdalle.

Ensimmäinen yritys.

Mutta tästä hutiostoksesta on pakko olla tosi tyytyväinen. Se on leikkaukseltaan aivan upea ja ei ole yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun sitä on luultu ihan omaksi tukakseni, muun muassa vappuna töissä. Varsinkin silloin, kun omat hiukset oli leikattu lähes samalla tavalla, tällä oli kiva huijata ihmisiä.

Ja yritys numero 2.

Toisen peruukin kohdalla menin sitten ihan toiseen ääripäähän. Ostin värillisesti melko nappiin osuneen, alunperin yli olkapäiden mittaisen tukan, jota suunnittelin pätkiväni ja muokkaavani.

Kuten sanottu, väri osui nappiin, rakenne ja kuitujen määrä ei. Tämä peruukki on yksi littanimmista mitä olen ikinä omistanut. Kuitua on kyllä niin, ettei verkko paista mistään läpi ja muutenkin ihan laadukkaasti peruukista on kyse, mutta littana on vaan kovin littana.

Tämä toimisi täydellisesti monelle muulle hahmolle, mutta kun Fayen tukka on semmoinen tuuhea ja iso, totesin leikkausoperaation puolessa välissä, että ei tästä tule mitään. Tämä on ollut puolittain leikattuna odottamassa, että sopiva hahmo tulee vastaan, ja nyt kuvailemisen lomassa ihastuin varsinkin tähän väriin taas ihan täysillä.

Kolmas kerta toden sanoo..

Kolmatta hutiostosta en sentään tehnyt, vaan lähdin rohkeasti testaamaan ihka ensimmäistä värjäysoperaatiota. Lähtökohtana oli aivan kylmän valkoinen polkkatukka, jonka olin muutamalla dollarilla huutanut ebaysta.

Värjääminen tapahtui tällä Krauterteen mainiolla ohjeella, sinolia, vettä ja tussia. Muutaman värjäyskerran tuo vaati, mutta olin lopputulokseen tyytyväinen. Violetissa näkyy eri sävyjä mikä tekee siitä luonnollisemman näköisen. Mitä toisaalta en kyllä Fayen tapauksessa haluaisi, yksivärinen värikypärä kun toimisi ihan yhtä hyvin. Eikä maistuisi sinolilta.

Toisaalta kuvissa tuo on ollut ihan jees.

Mitä opimme: ~~tuhlataan kaikki opintotuet peruukkeihin~~ Mietitään mitä ostetaan ja ostetaan riittävän ajoissa.

Ilona

ps. Teen tänään tuplakalenterit, kurkatkaapa siis jossain vaiheessa päivää myös Desuconin joulukalenteriin!

Luukku 7: Pon-pon-ponnari

2011-12-07T03:00:00.003+02:00

Silloin tällöin internetin peruukkikeskusteluissa herättää kauhua jo pelkkä ajatuskin poninhännän tekemisestä peruukkiin. Nätin ponnarin tekeminen on ilmeisesti mahdottoman vaikeaa ja tuskien taipaleen takana. Tai sitten ei.

Ponnareiden ja kaikkien muidenkin hiusrajasta ylöspäin suuntautuvien kampausten kanssa isopäisyys nousee jälleen ongelmaksi. Peruukkien säätöhihnojen pitäisi mahdollistaa tekotukkien sopivuus päähän kuin päähän, mutta tosiasiassa suurin osa Aasiassa tehdyistä peruukeista on suunniteltu varsin pienipäisille ihmisille. En tiedä miten itse pärjäisin, jos omaa tukkaa olisi nykyistä enemmän, kun jo tällä tukkamäärällä peruukit ovat nippanappa sopivia ja joidenkin kampausten kohdalla saa tosissaan taistella, että hiusraja ei jäisi näkyviin. Tämä noin niinkuin disclaimerina jo alkuun!

Lakko Noitien Mion ponnaritukka on ainoa kiinteä ponnarikampaus, mitä olen tehnyt. Kiinteä tarkoittaa tässä tapauksessa juurikin sitä, että tuota peruukkia ei pysty purkamaan, korkeintaan poninhännän voi kieputtaa jonkinlaiselle nutturalle jos siltä tuntuu. Tein tämän vuonna 2010 Desuconiin ja tukka on kestänyt hämmentävän hyvin niin säilytystä kuin käyttöäkin.

2010 Traconissa

Ponnari on tehty kahdesta osasta, pohjalla olleen peruukin kuidut on koottu ponnarin tyveen asti, leikattu poikki ja sudittu täyteen liimaa. Tämän jälkeen toisesta peruukista on tehty varsinainen häntäosio, joka on kiinnitettyä tämän töpön päälle. Eli siis stubattu.

Hiusrajan kanssa auttaa paljon, kun omatkin hiukset on tummat.

Tarpeelliset pulisonkihaituvat, joihin palaan vielä.

Koska Miosta ei mitään wip –kuvia ole, enkä mitään toista pysyvästi poninhäntäistä peruukkia tarvitse, testailin simppelimpää ponnarikampausta kahteen peruukkiin. Nämä toimivat loistavana demostraationa ainakin siitä, että peruukkeja on eri kokoisia ja se koko oikeasti vaikuttaa kampauksen lopputulokseen vähintään yhtä paljon kuin ne kuidut.

Potilas ykkönen, aivan ihastuttava baby pink –tukka, jonka ostin nyt syksyllä vain, koska se näytti niin söpöltä. Tätä olen pitänyt vasta yhden kerran larpissa antamassa sopivaa kontrastia turvallisuuspäällikön nahkahousuiseen kovistyyliin. Kuitu hyvää ja kerroksittain leikattua, mutta peruukin koko on vähän turhan pieni omaan päähäni, ilman kampausta se vielä menee eikä pahasti purista, mutta miulla oli omat epäilykseni tämän ponnari-idean suhteen...

Tässä vaiheessa se oman pään kokoinen peruukkipää on ihan pakollinen. Peruukki pitää nuppineulata kunnolla kiinni päähän reunoistaan. Ja tässä tapauksessa venyttää ihan äärimmilleen. Nuppineulat kiinni ainakin keskelle, pari niskaan, yksi otsaan ja yksi molemmille pulisongeille.

Toki sitä tukkaa voi kerätä ponnariin pään ollessa pystyasennossakin, mutta tuhat kertaa helpompaa se on kiepauttamalla peruukkipää vaan vaakaan.

Harjan avulla kuitujen kokoaminen oikeaan kohtaan ja napakalla ponnarilla kiinni.

No ei näytä hullumalta. Selkeästi tässä tukassa on kuituja vähemmän kuin Miossa, hiusraja näyttää jo nyt vähän huonolta.

Ja niin, eihän se omassa päässä näytä kivalta. Tilanne olisi korkeintaan pelastettavissa, jos olisin muistanut käydä kampaajalla ja uudelleen värjäyttänyt niskahaituvani pinkeiksi. Ja silti ne olisi olleet väärää sävyä.

Ponnari itsessään kyllä on ihan kiva, liian pieni myssy vaan teki tästä aika karun, koska millään väkivaltaisella venyttämiselläkään omaa hiusrajaa ei saanut riittävästi piiloon.

En kuitenkaan lannistunut, vaan otin käsittelyyn ensimmäisen käteeni osuneen peruukin, joka tuntui päässä väljemmältä. Tämä tukka ei ole päässyt esiintymään vielä missään, vaikka olenkin omistanut blondin ihanuuden jo varmaan vuoden päivät. Tällä on parikin potentiaalista hahmoa, tällä hetkellä pussin kyljessä lukee vaan ”pitkä blodi”

Sama homma kuin edelliselle. Kunnolla kiinni ja peruukkipää pötkölleen.

Ja voila, heti muuten näyttää paremmalta.

Tässä on niskassa kivasti lyhyitä kuituja, jotka tuo vielä realistisempaa vaikutelmaa.

Pulisongit sen sijaan... No mikään peruukki ei niitä peitä ja kun oman tukan ylikasvanut luonnollinen väri on aika tumma, näkyy ne ikävästi.

Sen takia irrotin molemmille puolille suortuvat, jotka laitoin erikseen menemään korvien taakse. Jos olisin tehnyt tämän kampauksen ihan ”oikeasti”, olisin lyhentänyt noita suortuvia niin, että ne loppuisivat korvaan taakse, eivätkä roikkuisi miten sattuu.

Ei oikeestaan pöllömpi poninhäntä.

Conclusion: Ei se ponnarin/muun takaraivolla olevan kampauksen tekeminen mitenkään mahdottomuus ole. Kunnon työskentelyvälineet, lähinnä peruukkipää, sopivan kokoinen peruukki ja aikaa harjoitella on kaikki mitä tarvitaan. Näissä peruukeissa ei missään ollut edes lakkaa, ja pysyivät oikein nätisti paikallaan.

Ilona

Luukku 6: Huono Suomi

2011-12-06T00:46:00.002+02:00

Otsikko ei ole oikeastaan edes peruukkipoliittinen kannanotto, koska en ole ostellut peruukkeja Suomen markkinoilta sitten vuoden 2007 (?) joten en osaa sanoa mikä nykyinen tilanne on. Ja olen kuullut huhuja, että niitä oikeasti ihan käyttökelposiakin tapauksia on olemassa täällä kotimaassakin! Mutta omat kotimaiset peruukkini eivät ansaitse muuta sanaa kuin ”huono”.

Kuten kalenterin alussa sanoin, en ole suunnitellut kalenteria todellakaan valmiiksi. Suunnilleen se 24 luukkuideaa on, mutta järjestys muuttuu sen mukaan, mitä jaksan kuvata. Joten vähemmän yllättävästi keksin eilen kello 23 että ainoa looginen päivä esitellä omia suomiperuukkejani on tämä itsenäisyyspäivä. Ja koska olen luonut itselleni pakkomielteen ~~tuosta kello kolmesta ja ajan rakenteesta~~ aamuyön aikana julkaisemisesta, niin nämä tukat piti sitten kuvata heti. Tämä noin niinkuin selityksenä kuvien karmeudelle, ilmeiden ilmeikkyydelle ja sille etten jaksanut edes vaihtaa paitaa missään välissä :D

Tällä hetkellä omistan viisi Suomesta ostettua peruukkia. Ainakin kaksi peruukkia on lähtenyt vihreämmille maille, yksi ruskea päätyi Beatrixin tukan lisäkkeiksi ja yksi pitkän larppiuran palvellut blondi taitaa hengata Ultimecian takatukkana. Jälkimmäinen varsinkin oli yllättävän hyvä ostos, kuituverkko kyllä paistoi kuin Naantalin aurinko, mutta historiallisissa larpeissa hienoilla naisilla nyt muutenkin oli jonkinlainen myssykkä päässään, ja muuten kuitu oli hyvin realistista. Löytyi vielä arkistosta kuvakin!

Ilona 19v. Oma tukka oli tuolloin räikyvän sininen, joten Koljonvirran taistelun tiimellykseen sopi peruukki pikkaisen paremmin.

Mutta näihin nykyisiin tapauksiin! Kaikki on siis ostettu ennen cosplayurani alkua larppailukäyttöön.

Tämä taitaa jopa olla ensimmäinen ikinä ostamani peruukki. Kuitu ei edes kiillä kamalasti, mutta on muuten huonossa kunnossa. Tätä voisin kuitenkin ihan hyvin käyttääkin vielä joskus, jos johonkin cossiin tarvitsisi selkeästi överituuheaa polkkatukkaa, joka saisi näyttää peruukilta. Ja huomaanpahan taas, että ei se otsatukka taida sopia minulle.

Jos muistan oikein, ostin tämän samana vuonna kun aloitin opiskelut Joensuussa. Silloin siellä vielä oli Punanaamion kauppa, joka sijaitsi vielä houkuttelevasi viereisessä korttelissa miun kämpiltä. Muutama vuosi taitaa siitäkin olla.

Lyhyin omistamistani peruukeista oli ostoslistalla lähinnä ihmisten säikyttelyä varten aikaan, jolloin oma tukka oli puoliselkään asti. Muuten peruukki on kivaa kuitua, yksittäiset kuidut on paksuja ja niitä on paljon. Päälaella kuitujen asettelu tosin on vähän derp ja herp ja paljastaa tukan feikiksi ihan heti. Tälle peruukille on jo uusi elämä koittamassa, mutta siitä kertoilen joskus tuossa keväämmällä.

Yllättävän kivan näköinen. Tosin yön pimeys kivasti jättää osan kiillosta pois tämänKIN peruukin kohdalla.

Pinkki ihanuus tuli hankittua Animelarpin ensimmäiseen pelautukseen, muistaakseni vain muutama vuosi sitten, oikeasti vuosia taitaa olla kulunut jo yli viisi. Normaalia kotimaista laatua ja laaduttomuutta, kiiltävältä muovikasaltahan tuo näyttää, vaikka näissä salamattomissa kuvissa tuota melkein pystyy katselemaankin. Mutta kerrankin on muuten riittävän iso peruukkimyssy! Hyvin mahtuu miunkin pää tuohon tukkaan. Punanaamiosta taitaapi olla tämäkin.

Tämän seuraavan meinasin jättää jo kuvaamatta. Ja lupaan, että tämä on viimeinen kerta kun tulette tätä näkemään. Tätä en laske mihinkään listaan ja otan asioikseni hankkiuta tästä eroon kuluvalla viikolla.

"Äiti, onko pakko?"

Tahdoin saada ”Aliaksen punaisen” peruukin ja kun Kuopion Käherrystarvikkeessa oli alennukset jonkin joulun jälkeen, ostin tämän ihan laittoman halvalla. Mutta anteeksi kielenkäyttöni, hyi helvetti! Käytin tätä yhden larpin promokuvissa ja siihenpä on käyttöpäivät jääneet.

Ai mitä, näkyykö verkko muka alta, ei ole mahdollista!!

Jos tämmöisen epämääräisen muovin polttaminen ei sotisi hippiaatteitani vastaan, lupaisin pistää tämän uuden vuoden kunniaksi täyteen räjähteitä. Ehkä kiikutan tämän mieluummin kirpputorille, kyllä tästä joku polttariporukka voi jotain kivaa saada aikaan.

Anteeksi. En jaksanut vaihtaa paitaa, mutta sen sijaan jaksoin heittää ihan törkeet meikit naamaan. Looginen olen.

Punanaamiosta. Tarvitsin törkeän, näyttävän, sopivasti cyperin peruukin näyttävälle, törkeän tökerölle ja sopivan cyperille hahmolle larppiin. No sain mitä halusin. Ei tälle sen jälkeen ole kyllä ollut mitään käyttöä, nelisen vuotta pyörinyt vain nurkissa. Mutta koska tämä näköjään herättää sisäisen drag queenini ja kasaridiskotähden eloon samalla sekunnilla kun laitan tämän päähäni, ei tästä raaski ihan heti luopua.

No nyt sorruin tekemään sen giffin. Ja jopa korjaamaan sen toimivaksi!

Ilona

Luukku 5: Apua isopäille

2011-12-05T03:00:00.016+02:00

Peruukkien stailaamisessa on peruukkipää ihan ehdoton apuväline. Tai ehkä jonkinlainen peruukkorja, jonka tehtävänä olisi vaan istua peruukki päässä kun sitä saksitaan tai lakataan, ajaisi saman asian (tosin suoristusta tai muuta kuumakäsittelyä olisi vähän ikävä tehdä ihmisen päässä). Jos se omilla harteilla keikkuva pää kuitenkin sattuu olemaan kokoa VALTAVA, ei pilailupuodeista ostettujen peruukkipäiden aivojen tilavuus ihan vastaa todellisuutta. Vielähän tuo suoristaessa menee, mutta leikatessa liian pieni peruukkipää jo aiheuttaa ongelmia, eikä lopullinen stailaus taatusti näytä samalta omassa päässäsi. What to do?

Tämä kikkahan on ihan vanha, itse katselin joskus vuosia sitten jo aiheesta videon jonka pohjalta muokkasin ensimmäisen oman peruukkipääni. Koska se pää elelee nyt uutta elämäänsä, tarvitsin uuden stailauspään ja fiksuna tyttönä otin siitä joitain kuviakin.

Tarvikkeet: Elmukelmua tai jotain vähemmän brändättyä ja siis halvempaa vastaavaa. Pakkausteippiä. Jotain täytettä, esim vanua. Peruukkimyssy (tai sukkahousut, joista teet peruukkimyssyn) ja oma pääsi. Peili helpottaa elämää heti.

1. Laita peruukkimyssy päähäsi, ihastele kuinka tyhmältä näytät. Asettele tukka niin kuin normaalistikin sitä myssyn alla pidät, jotta pääsi koko on varmasti sama kuin peruukkienkin kanssa.

2. Kääri pääsi elmukelmuun. Ihan reilusti vaan kelmua hiusrajojen yli. Taputtele kelmu kunnolla kiinni päähän. Ihastele taas omaa peilikuvaasi ja mieti että aiotko oikeasti julkaista itsestäsi kuvia muoviin käärittynä. On tärkeää että kelmu peittää kaikki hiukset, muuten lopussa putoaa tukkaa ja tulee pipi.

2. Leikkaa pakkausteipistä palasia valmiiksi ja ala kuorruttamaan päätäsi niillä. Kuorruta pää parilla kerroksella teippiä. Mieluummin liikaa kuin liian vähän.

3. Varmista, että teippi peittää myös takaa kelmun kokonaan. Mieluummin muutamallakin kerroksella.

4. Yritä saada pakkaus irti päästäsi. Tarvittaessa leikkaa VAROVAISESTI siihen halkio
reunaan. Oma pääni putkahti varsin kivuttomasti ulos kypärästä ilman väkivaltaa. Ihastele välitulosta.

5. Asettele tekemäsi kypärän reunoille ja keskelle vanua. Sopivan määrän huomaat kokeilemalla. Kun asetat kypärän peruukkipäähän, sitä pitäisi joutua vähän painamaan että se menee kunnolla.

6. Teippaa koko komeus kiinni peruukkipäähän riittävästi painellen niin, että vanu muodostaa mukavan lisäaivoalueen. Tarvittaessa vahvista vielä vähän teipeillä, mutta varo ettet vedä koko juttua ihan lyttyyn. Lisävahviketta tarvitaan luultavasti päälaella, mikäli kiinnität peruukkisi nuppineuloilla juuri siitä samasta kohtaa kuin minäkin.

7. Ja valmista tuli! Melkoinen munapää vaikka itse sanonkin.

Bonus: Jos tahdot hifistellä (ja tehdä päästä entistä rumemman) voit mittanauhalla mittailla ja merkitä strategisia mittoja, kuten kulmakarvojen paikkoja, korvien sijaintia ja olkapäitä.

Esittelyvuorossa olevan peruukin edellisestä esiintymisestä ei ole kovin pitkä aika. Traconissa olleen Poison Ivyn tukan tekemisessä sopivan kokoinen peruukkipää helpotti elämää huomattavasti.

Peruukki on todella herkullisen värinen, mutta en ole ainakaan toistaiseksi raaskinut irrottaa Ivyn jäljiltä edes lehtiä irti, kun vakaana aikomuksena on vielä joskus pukea lehtikorsetti päälle.

Glitteröidyt muratinlehdet punaisessa tukassa ovat jopa melko jouluisen näköisiä.

Ilona

Luukku 4: Ebayn ihmemaa ja kaksi esimerkkiä

2011-12-04T03:00:00.030+02:00

Ostan kaikki peruukkini Ebaysta. Poikkeuksena on korkeintaan tutuilta hämyisissä parkkihalleissa ostetut yksilöt. Tämän päivän luukku ei ole kuitenkaan mikään kattava opas ebayshoppailuun, vaan muutama oma huomioni erityisesti peruukkien ostelusta.

Joskus miun peruukkishoppailua on pitänyt vähän rajoittaa.

Ebay on ihana. Ebay on myös hyvin kamala. Se ei kerro kaikkia salaisuuksiaan hetkessä ja sen kanssa neuvottelemiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Siihen jää koukkuun ja kun sen oppii tuntemaan, rupeaa siitä tykkäämään ja se vastavuoroisesti tuo eteen mitä upeimpia ja halvempia löytöjä.

Hakusanat ovat ebayssa kaiken A ja Ö. Ja toki sekin auttaa, että tiedät mitä olet etsimässä. Pituus, paksuus ja jakaus/otsatukka on niitä asioita mitkä pitää miettiä etukäteen. Hakusanojen kohdalla väljyys tarkoittaa enemmän selaamista ja työtä, mutta myös todennäköisemmin halpoja löytöjä, koska hakusanojen kirjoittajien käsitykset peruukkiensa pituudesta, laadusta tai yleisimmin väristä, voivat olla jotain ihan muuta kuin mitä sinun käsityksesi. ”Wig red long” tarjoaa paljon enemmän hakutuloksia kuin ”wig burgundy red medium -bangs”, mutta on mahdollista, että sieltä pidemmästä listasta löytyykin se juuri oikean sävyinen peruukki halvalla, jota myyjä vaan ei ole ajatellut burgudyn punaisena ja siksi on jättänyt sen hakusanan pois.

Kuvat valehtelee. Tahattomasti tietokoneen näyttö voi näyttää sävyjä erilaisina ja tahallisesti peruukit on tietysti laitettu mahdollisimman edustaviksi kuviin. Yleisin pettymyksen aihe on paksuus, pituutta kun sentään voidaan ilmoittaa sentti- tai tuumamäärissä ja niissä harvemmin huijataan. Itse olen todennut parhaaksi ostaa mieluummin kaksi halvempaa ja selvästi yksinään liian ohutta peruukkia ja yhdistää ne yhdeksi paksuksi, kuin pelata arpapeliä kalliimpien, ehkä sopivien peruukkien kanssa.

Tästä on esimerkkinä lainaperuukki, jonka tilasin paypalittomalle kaverilleni viime kuussa. Kuva näytti oikein nätiltä, tosin itse epäilin paksuutta jo tuossa vaiheessa.

Joo-oo, ei näytä pahalta.

No ei vieläkään näytä ihan kauheen pahalta. Paitsi että...

Nuo lurut on ainoat pitkät hiukset mitä koko peruukissa on. Ilmeeni kun.

Ja mitä sitten tuli postissa? Päältä runsailla kerroksilla varustettu, todella kaunista kuitua ja kivan värinen tukka, jonka pitkät osiot olivat ihan pelkät luirut. Onneksi en ole tätä vielä luovuttanut varsinaiselle omistajalleen (joka ei tätä kyllä cosplaykäytössä voi käyttää, kun on niin ohut. Saara, voin adoptoida tämän kyllä jos pienellä hinnalla myyt ;)) koska tämä on tosi hyvä esimerkki siitä, miten pahimmillaan voi käydä. Tämän takia PERUUKIT TILATAAN AJOISSA. Itse ostan peruukin aina ensimmäisenä kun alan hahmoa suunnittella, koska hutiostoksille pitää antaa aikaa.

Oot kyllä muuten ihan söpö tukka.

Oma ”no selailempa ihan muuten vaan” –hakuni koostuu ”wig” sanan lisäksi pitkästä litaniasta –lego –doll –cap rajoituksista, jos tahdon selailla oikeasti halvimmat peruukit läpi. Itse olen sen verran laiska, että ostan käytännössä aina Buy it now –kohteita enkä jaksa lähte huutokisoihin, joissa ehkä säästäisi muutaman dollarin.

Hakusanoihin kannattaa laittaa –dog

Minulla on aika vähän vakiintuneita myyjiä, yleensä ostelen hinnan ja kuvien perusteella aika surutta myyjiä vilkuilematta, mutta tietysti muutaman voi mainita, jos oikeasti tahtoo laatua ja olla varma, että saa sitä mitä kuvissa näkyy. Nämäkin myyjät vaihtavat välillä kauppansa nimeä, joten ikuisesti tämän listan linkit ei toimi.

http://stores.ebay.com/laurawu-123

http://stores.ebay.com/CosplayDNA-Wigs-for-Cosplay

http://stores.ebay.com/cosplaydna2009

http://stores.ebay.com/cosplay-wig

http://stores.ebay.com/jcpunk

http://stores.ebay.com/COSPLAY-WIG-FEVER

Hakusanat “cosplay” tai hahmon nimi lisäävät hintaa käytännössä aina, toisinaan ihan törkeän paljon. Tapauksesta riippuen hahmojen mukaan stailatut peruukit saattavat olla parasta ikinä, tai sitten tekijän käsitys hahmon hiustyylistä voi olla aivan toisesta ulottuvuudesta oman näkemyksesi kanssa. Painovoimaa uhmaavien stailausten kestävyyttä kuljetuksen aikana on myös syytä vähän kyseenalaistaa.

Jos joku on tämmöisiä tilannut, niin voi mieluusti kertoa miltä se on näyttänyt perille päästyään.

Omista peruukeista nostan tänään esimerkkinä esille Ashelian, joka tekee poikkeuksen miun normaaleihin ebayselailuihin. Taisin hakea ihan suoraan ”wig ashe” ja tuo oli ensimmäinen löytö. Hintaa hyvin vähän ja laatu erinomainen. Eli välillä se hahmonimellä hakeminenkin kannattaa.

Tätä voisin – eikun olenkin pitänyt joskus ihan tavallisena huonona hiuspäivänä ja täydestä menee.

Ja ihan cosplaykäytössä kesällä. Olin ihan unohtanut, että miusta oikeasti oli joku kuva tämänkin puvun kanssa. Pararin kävi tekemässä sopimuksia kameran kanssa.

Ilona