Tai olin ainakin hetken taas tänään. Olen niin kiltti bloginpitäjä, että toteutan lukijoiden toiveita flunssasta, allergiasta ja huonosta olosta huolimatta. Joten Romykuvia luvassa! Romystä on tähän mennessä nettiin tiensä löytänyt muutama kuva, jotka todistavat taas että en vaan osaa kuvissa olla hiljaa ja poseerata, vaan aina pitää puhua tai mulkoilla samalla. Ja sehän tunnetusti näyttää todella viehättävältä kuvissa.
Joten pidin itseni riemuksi pienen kuvauksen Romystä ja kun en jaksanut vaivata hovikuvaajaa, pyörin sekä kameran etu- että takapuolella. Anttilasta ostettu halpis-jalusta pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin ja yllätti kyllä positiivisesti. Kaukolaukaisimen hankkiminen olisi ehdottomasti ostoslistalla, jos näitä omia kuvauksia rupeaisi ahkerammin pitämään. Koska ulkona on edelleen tuollaista... rumaa, niin sisäkuvaukset oli ehdottomasti paremmat. Päivänvaloakin oli hiukkasen ja lampuilla valoa sai ihan riittävästi lisää.
Peruukki on vanha ebayostos, joka on palvellut jo parissa larpissa ja jolle on kyllä lisäsuunnitelmia tämäkin cossin jälkeen. Huivi on puhtaanvalkoista, ohutta sifonkia, jota sai jonkin verran metsästää että löytyi mieluista. Mekko on Eurokankaasta Jamaican-puuvilla nimellä myytyä tavaraa, jossa viehätti väri. Kävin viime syksynä ekan kerran etsimässä marjapuuronpunaista kangasta ja tuolloin Joensuussa myytiin ei-oota koko syksy, mutta nyt löytyi juuri sopivan sävyinen. Kangas on pikkaisen läpinäkyvää, joten alla on toppi, joka jossain kuvassa näkyy ikävästi. Romyn mekon kaula-aukko tosiaan muuttuu sarjan aikana ilman eri selitystä, alkutunnarissa se on vain yhden olkapään yli menevä, sari-tyylinen, jossain vaiheessa kaula-aukko on pyöreä, joskus kulmikas. Mie päädyin tekemään v-aukkoisen kaulan, jollainen mekossa on kun Romy ensimmäisen kerran pukee sen päälleen.Hame on jotain keinokuitusekoitusta, laskeutuu kauniista mutta rypistyy myös pitkän conipäivän aikana. Hame joutaisi jo pesuun, kun keräsi likaa Pieksämäeltä niin tehokkaasti.
Vaikka teinkin hahmosta ihmisversion enkä violettia kissaa, tahdoin kuitenkin pitää vähän sitä animoitua fiilistä myös mukana, erityisesti koruissa. Otsan koru, joka pitää samalla huivin paikoillaan, on tehty softiksesta samoin kuin rintakoru. Aluksi meinasin tehdä molemmat Fimosta ja tein jo malliversiotkin, mutta tykkäsin softiksen lopputuloksesta kuitenkin enemmän. Ranne- ja käsikorut, yhteensä siis kuusi rinkulaa, on tehty (ja tässä päästään tämän puvun kierrätysosioon) suihkun vanhasta muoviletkusta. Sopivan kokoisiin paloihin on pistetty kuminauhaa sisälle, joka pitää ne ympyrän muodossa ja myös antaa vähän joustoa, jolloin nuo käsivarressa olevat korut pysyvät paikoillaan. Maalattu ihan Tiimarin kultasprayllä, jonka pito ei ollut kyllä ihan toivomaani. Jos tekisin uudestaan, käyttäisin automaalia, mutta en jaksanut lähteä sillä maalailemaan.
Meikistä tein Bollywood-tyylisen. Ei historiallisesti mitenkään paikkaansapitävä, mutta enpä siihen kyllä tämän hahmon kohdalla muutenkaan pyrkinyt :P Paksut, nestemäiset rajaukset ylös reippailla jatkoilla sivuille, musta rajaus alapuolelle, ripsaria niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Luomiväreistä käytin kullan ja pronssin lämpimiä ja kimaltelevia sävyjä. Kulmat harjasin kuntoon, lisäsin pikkuisen väriä (ei liikaa, vaikka tukka olikin musta, ja kulmat olisivat voineet olla tummematkin, niillä Romystä tuli liian kovan näköinen) ja otsaan tein punaisen bindin jonka keskelle liimasin vielä punaisen kyynelenmuotoisen kynsikorun. Bindiähän käyttävät naimisissa olevat hindunaiset, joten piti vähän miettiä laitanko sitä Romylle vai en, mutta veikkaisin että kun nainen aiotaan polttaa miehensä ruumiin mukana, heidän avioliittoaan pidetään kyllä edelleen voimassaolevana. Ja bindi kuitenkin lisäsi sitä intialaistafiilistä melkoisesti.
Kasvot, kädet ja kaiken muun näkyvän ihon värjäsin Grimasin Creme Make-up Pure sävyllä B6 ja meikkisienellä. Kyseessähän on vahvabigmenttinen meikkiväri, ei samanlainen kuin Grimasin rasvaliukoiset värit, tämä leviää paljon kauniimmin, pysyy pitkään ja näyttää yllättävän tasaiselta. Iholla ei näissä kuvissa edes ole kuin pikkuinen sipaisu aurinkopuuteria, conissa sitä oli vähän enemmän. Valotus tekee paljon, osassa näistä kuvissa näytän vain pikkuisen ruskettuneelta, osassa taas varsin tummaihoiselta. Sävy on livenä kuitenkin juuri sopivan tumma miun mielestä.
Buffy-kuvia ja Quina-otoksia tulossa varmaan ensi viikolla. Ja ehkä jotain edistystä Ultynkin suhteen, toivottavasti.
Ilona
ps. Ilonan uudet päivitykset näkyypi nykyään myös ani.mu sivustolta.
Tekstitulvavaroitus. Itsesensuuri on pistetty nolliin, joten tätä tekstiä on ihan hemmetin paljon. Osa on aika tylyäkin, elekee ottako itteenne.
Bakassa oli paljon hyvää ja melkoisesti myös huonoa. Jos olisin kirjoittanut tämän merkinnän lauantain jälkeen, olisi nuo huonot puolet kenties jopa olleet hallitsevina, mutta sunnuntain jälkeen kokonaiskuva on kuitenkin ihan ok. Pikkuisen pettynyt kyllä olen coniin noin niin kuin kokonaisuutena, jotenkin odotin enemmän.
Ohjelmistosta valittelin vähän jo etukäteen. Sitä oli vaan niin hirveen vähän ja se oli jopa miun mielestä, joka kuitenkin cosplaysta voin puhua ja kuunnella melkein loputtomiin, liian yksipuolista. Hyviäkin ohjelmia oli, mutta conikävijänä haluaisin että minulla on vaihtoehtoja, mieluummin liikaa kuin liian vähän.
Ohjelmista kerkesin (puvun vaihto/kuvaus/tuomaroinnissa pyöriminen vei hetkoset lauantaista) kaikkiin neljään PikminLink –ohjelmaan, Cosplay-photoshoot, Mikä tässä mättää, Cosplaymaskeeraus ja Suurin dubattu otaku.
Ohjelmiston plussat oli ehdottomasti nuo PikminLinkin ohjelmat, olisin voinut kuunnella niitä kyllä vaikka kaksi päivää putkeen. Sydän ihan suli, kun hän oli niin osaava, ammattitaitoinen ja kuitenkin helposti lähestyttävän ja sympaattisen oloinen. (En kuitenkaan uskaltanut edes mennä juttelemaan, meni pupu aina pöksyyn). Jotkut ihmiset vaan osaa olla lavalla niin, että sitä on miellyttävä katsella ja kuunnella. Ehkä se on sitä paljon puhuttua karismaa. PikminLinkin lisäksi toinen jolta sitä tuntui löytyvän oli Elf-Janne, joka olisi saanut sunnuntaiaamuna olla enemmänkin äänessä.
Muuten ohjelmisto oli vähän silleen plaah. Toivoin niin, että nyt oltaisiin päästy oikeasti syvemmälle aiheisiin eikä aina toistettaisi samoja asioita, mutta ei. Erityisesti Mikä tässä mättää –ohjelmassa luulin joutuneeni aikakapseliin, kun olin kuullut tismalleen samat argumentit tasan vuosi sitten Bakaconissa, ihan samat asiat massacosplaysarjoista, huonosta käytöksestä conissa ja niistä iänikuisista pusupiireistä. Onneksi en sattunut Glomp me –ohjelmaan, jonka voisin kuvitella käsitelleen jälleen ihan näitä samoja asioita.
Ehkä mie olen vaan liian vaativa ohjelmien suhteen. Haluaisin mennä katsomaan ohjelmia, jotka on oikeasti loppuun asti mietittyjä ja valmisteltuja. Nyt monesta ohjelmasta jäi vähän semmoinen häsläämisen maku, että ei oltu oikeasti mietitty ajankäyttöä, sitä miten kuvilla voisi asioita oikeasti selventää, tai ei oltu rajattu sitä käsiteltävää aihetta tarpeeksi. Ja hei, en tiiä onko termi tässä miun kouluvuosien jälkeen muuttunut, mutta viimeksi kun tarkistin, paneelikeskustelu tarkoitti keskustelua, jonka siihen valmistautuneet ihmiset käyvät siellä lavalla puheenjohtajan johtamana. Nyt tuntui, että ihan mikä tahansa ohjelma kulki nimellä paneeli. Ei, ne on sitten jotain luentoja tai keskusteluja, ei paneelikeskusteluja, jos yksi tyyppi puhuu koko ajan tai jos tarkoituksena on vaan saada yleisöltä niitä mielipiteitä. Itse nökötin Quinana lauantain ajan hyvin hiljaa ja enkä jaksanut puuttua asiavirheisiinkään, joita välillä kuului. Ehkä suurimpana ongelmana ohjelmissa, ei siis pelkästään tässä conissa, on se kun yritetään kattaa ihan liian iso ja laaja aihe siinä 45 minuutissa tai tunnissa. Itse tykkäisin mieluummin kuunnella vaikka yksityiskohtaista luentoa crossplaymeikistä vaikka vaiheittain, kuin että 60 minuutissa koetetaan käydä läpi kaikki perusmeikkaamisesta arpivahan käyttöön tai tatuointeihin.
Viime vuoteen verrattuna parannuksia oli tapahtunut selvästi tilankäytössä, eli nyt kaikki oleelliset paikat oli keskitetymmin lähekkäin. Ehkä kyseenalaistaisin kyllä kahvilan paikan siinä käytävällä, mutta muuten oli kyllä varsin hyvin suunnitellut paikat ja auditorion käytön lisääminen viime vuoteen verrattuna (ainakin kuvittelin tämmöisen kehityksen tapahtuneen) oli plussaa. Opasteita olisi kyllä vieläkin saanut olla enemmän, kun conikävijät nyt välillä vaan sattuu olemaan niin bakoja. Jonotus oli ihan hanurista, ilmeisesti lauantaiaamuna oli joku tietokoneongelma jonka takia miun hieno taktikointi, että saavuin paikalle juuri ennen avajaisia ja suunnittelin vaan kipittäväni äkkiä rannekkeen hakuun, muuttuikin 45 minuutin jonottamiseksi. Joku varmaan selittää asiasta tarkemmin anikissa ja muutkin aiheesta valittelee, joten mainitsenpa nyt vaan itsekin että olihan se melko ikävää se jonotus.
Mistä päästäänkin cosplayasioihin. Pienestä ärtymyksestäni conin tarjontaan cosplayaajan näkökulmasta syytän ihan täysin kuutia, joka tuossa vähän aikaa sitten peräänkuulutti cossaajien halua vaatia itselleen parempia oloja ja pitää riittävästi meteliä itsestään. No minähän törmistäydyin ja naureskellen laitoin Bakan cosplayvastaavalla sähköpostia liittyen pukuhuoneisiin. Jotka viime vuonna oli ihan surkeat. Joten halusin nyt vaan varmistaa että onhan tänä vuonna asiat paremmin, että löytyy peiliä ja hakaneuloja vaikka ja lankaa ja kaikkea nyt semmoista mitä cosplaypukuhuoneessa voisi olla tarjolla. Cosplaygaalasta opin ite sen verran että kuumaliimapistooli on pukuhuoneessa kätevämpi kuin pikaliima, kun joku tomppeli aina unohtaa sen liimatuubin auki ja se siitä liimasta sitten. Ja oletin tosiaan että nämä kaikki jutut on kyllä jo tulossa ilman miun muistutteluakaan. Noh. Kuten kaikki pukuhuoneissa käyneet tietävät, varustelutaso oli: kokovartalopeili, vesipiste. Piste. Cosplayvastaava toki vastasi minulle jo ennen conia, joten olin tähän surkeaan varustelutasoon varautunut, mutta kylläpä se silti vähän kismitti. Perustelut siitä, että kun conissa ei ole näytöstyylistä kisaa, eli kyseessä ei ole kisan backstage ei sinne voida/haluta hankkia mitään ylimääräistä, ettei joku pihistä vaikka niitä hakaneuloja taskuunsa, ei miun mielestä pidä ollenkaan paikkaansa. Koska sehän oli myös kisaajien pukuhuone, nyt kisaajat menivät tuomariston eteen ilman mahdollisuutta esimerkiksi silittää pukuaan. Tulipaloriskiin vetoaminen tässä kohtaa oli sinällään ihan ymmärrettävää, mutta kun niitä vänkäreitä tuntuu olevan tyrkyllä ovista ja ikkunoista, niin sellaisen cosplayorja--- pukuhuonevänkärin hankkiminen, joka huolehtisi siitä että kukaan tomppeli ei sitä silitysrautaa jätä päälle, ei luulisi olevan mahdotonta.
Ja ennen kuin kukaan sanoo, että jokaisen cossaajan pitäisi ruodata semmoista puvun ensiapulaukkua mukana niin tiedetään. Kyllä miulla aina on mukana oman pukuni korjaamiseen tarvittavia asioita, mutta ei kaikki muista niitä ottaa. Ja kun itse esimerkiksi tuomareiden luokse suunnatessani huomasin pukuhuoneessa peilatessani tarvitsevani kaksi hakaneulaa, olisi ollut mukavampaa pyytää vaikka pukuhuonevänkäriltä kaksi hakaneulaa ja mennä tyytyväisenä tuomareiden luokse, kuin että kipitän---tassuttelen niitä ensin autosta/narikasta etsimään, sitten suuntaan takaisin pukuhuoneeseen niitä laittelemaan ja sitten tassuttelen tuomareiden luokse.
Eikä siinä mitään jos kyseessä olisi ollut mikä tahansa muu coni, mutta nyt itseään cosplaypainotteisena conina markkinoivassa conissa olisi voinut toivoa että cosplayaajat olisi huomioitu paremmin. Kuvauspiste oli auki vain suhteellisen lyhyen aikaa lauantaina ja varmaan silloinkin ennen muuta kisaajien käytössä, ainakaan en huomannut että sitä olisi kovasti muille kävijöille markkinoitu. Pukuhuone, noh, olihan se ainakin olemassa. Cosplaykisa... no itselleni jäi siitä vähän huono maku, useastakin syystä.
Hall cosplay- kisatyyppinä on miun mielestä loistava, ei toki sovi kaikkiin coneihin, mutta siinä tuntee olonsa jo melkein voittajaksi kun tulee valituksi kisaan. Viime vuoteen oli tehty se tarvittava lisäys, eli nyt tuomarointi oli ihan livevisiitin perusteella eikä vain kuvista, mutta ei se homma oikein pelittänyt. 30 cossaajan pukujen arviointi kestää pitkään, vaikka jokaiselta kysyttäisiin vaan se muutama kysymys, joten tuomarointi olisi pitänyt jotenkin porrastaa. Myös tieto siitä, milloin tuomarointi alkaa, tuli vasta siinä vaiheessa kun sai kutsun kilpailuun. Kilpailun kuvaus:
Kaikki kilpailijat kuvataan ja jokaisesta otetaan 3 - 4 kuvaa (edestä, takaa ja sivuilta). Kuvaus kestää noin klo 12.30-16.30. Tuona aikana myös muiden on mahdollista käydä kuvauttamassa itsensä. Kuvien yhteyteen kilpailja voi liittää vapaamuotoisen kuvauksen puvustaan tai sen yksityiskohdista. Kisa-ajan jälkeen kilpailijat pääsevät yksitellen tuomaristomme eteen esittelemään asujaan ja saavat samalla palautteen puvuistaan. Kilpailuun osallistujat pitävät numerolappuaan esillä koko loppu conin ajan asussaan.
Itse ymmärsin, että kisa-ajan jälkeen tarkoittaisi tämän tekstin perusteella kello puoli viittä. Ei kuutta, niin kuin nyt. Itse olisin vaihtautunut Quinaksi tunti tai kaksi myöhemmin jos olisin tiennyt jo silloin että tuomarointi on noin myöhään. Refenrenssikuvat aiheutti ilmeisesti osalle ongelmia (tosin tästä osittain syytän cossaajia itseään, jos cossaat jotain hahmoa joka vilahtaa maailman harvinaisimman mangan viidennessätoista osassa kolmen ruudun ajan ja tiedät että niitä ruutuja ei ole netistä saatavilla, niin jos oletat pääseväsi kisaan, ota itse ne referenssikuvat mukaan tai ilmoita siinä vaiheessa kun sinua kisaan pyydetään, että referenssikuvia ei sitten ole.) ja muutenkin siinä sitten aika venähti ja alkoi päivän toinen jonotus. Eikä miulla ole edes juuri mitään valitettavaa, kun pääsin kuitenkin kahdeksantena sisään, säälin kyllä niitä jotka siellä jonon perällä olivat.
Ohjelmakuvauksen lupaus palautteen saamisesta puvustaan ei myöskään ainakaan meikäläisellä toteutunut, yksi ohje tulevaisuuden vannealushameita varten tuli joo, mutta eipä juuri mitään muuta. Ja ensimmäistä kertaa missään cosplaykisassa poistuin tuomariston huoneesta tosi paskoissa fiiliksissä, kun en tuntenut saavani mitään positiivista palautetta. Se on kuitenkin pukuilijoille iso paikka seistä siinä arvosteltavana ja tällä kertaa minusta tuntui kuin olisin ollut syytettynä jostain. Eli ihan sikapelottava tuomaristo! Kuulin hivenen kisan jälkeen spekulointia siitä, oliko suomalaisilla tuomareilla kenties jopa pientä esittämisen tarvetta amerikkavahvistuksen takia? Mene ja tiedä, kaikki kisaajat joiden kanssa kokemuksia vaihdoin, tuntuivat olevan sitä mieltä että tuomaristo oli pelottava ja jotenkin tylyn oloinen.
Kisan tuloksista sanottakoon, että voi kun olisi vedonlyöntimahdollisuus niistä, olisin nyt jo rikas. Jos tuomareiden luota poistuin semmoisissa fiiliksissä että eipä nyt kyllä mennyt ihan putkeen, niin sunnuntaina oikeasti kaikkien asujen näkeminen kuvissa kyllä karisti kaikki luulot kolmen parhaan joukkoon sijoittumisesta. Ihan mielettömän hienoja ja viimeisteltyjä pukuja. Jannen voiton kyllä arvasin kun sitä pukua jonottaessa pääsin ihan lähietäisyydeltä katselemaan, oli nimittäin melkoisen hienoa jälkeä.
No sitten ehkä vielä muutama sananen omista puvuistani. Quinahan oli miun ykköspuku ja olin siihen varsin tyytyväinen coniaamuna. Illalla en enää niinkään, kun tuntui että tuomaristo ainakin näki vaan että juuttikangasta oli saanut olla enemmän. Pukuhan oli ihan suunnattoman epämukava lähinnä sen kuumuuden takia. Istuminen onnistui Hilda-puvun tyylillä lattialla, vaikka se kyllä rypistikin pukua aika tehokkaasti. Pääosa oli irrallinen, joten kävin välillä hengaamassa pukuhuoneessa ja haukkaamassa raitista ilmaa.Kunhan hovikuvaajani kerkiää, otatan puvusta kyllä jotain kivoja luontokuvia ja samalla selostan vaikka tarkemmin, että mitä kaikkea se puku kätkee sisäänsä. Mutta kerrottakoon vielä niille, jotka pohdiskelee, että miten mie näin mitään tuon kanssa, niin hatun röyhelöiden alla on kurkistusaukko, joten näin kaikkien jalat.
Kuva: Miika Ojamo
Quina oli hämmentävä kokemus siinä mielessä, että sain enemmän haleja kuin varmaan kaikissa muissa coneissa yhteensä. Nyt olin niin söpö, että kukaan ei arvannut siellä puvun alla lymyävän pelottavan vanhuksen. Pahoittelen jos en jotain kuvauspyyntöä tms huomannut, kuuleminen oli vähän niin ja näin ja kun tosiaan näkee vaan varpaat niin piti aina vähän arvailla että milloinhan se kuva on otettu. Ilmeisesti herätin kuitenkin yleistä hilpeyttä :P Saamani tunnustus, kunniamaininta ”Hahmoon eläytymisestä” hämmensi kyllä aika tehokkaasti. Olen varmaan tuolla esittelytekstissä tullut kaapista ulos toisen harrastukseni suhteen, eli vietän aikaa myös live-roolipelien ihmeellisissä maailmoissa, joten vähän nyt tuntui että larppaamisestako tässä palkittiin. Ja älkää ymmärtäkö väärin, olen toki otettu että sain kunniamaininnan ja lavakommenttini ei ollut tarkoitettu mitenkään vähättelyksi, mutta en vaan kykene ymmärtämään missä välissä tuomaristo huomasi minun hahmoeläytymisen, kun tuomarointihuoneessa kuitenkin vastailin mielestäni kysymyksiin ihan kokonaisilla lauseilla, en yrittänyt syödä kaikkea ja olin omasta mielestäni ihan normaali. Että siis kertooko tämä jotain nyt minusta itsestäni? Olenko oikeasti Quina?
Kun lopulta tuomarointi oli ohi, viskasin Quinan tuhannen ruttuun auton takapaksiin ja vaihtauduin Buffyyn. Buffystä tuli ihan kiva, joten oli vähän pettynyt kun en sitä pidempään saanut pitää päällä, sillä siinä vaiheessa kun silmät alkoi luppasemaan ja tiesin että pitää vielä kuopioon ajella yöksi, läksin kotia kohti. Buffyssä on kuitenkin aika paljon juttuja mitä haluaisin korjailla, joten katellaan millonka saan siitä tätä vessakuvaa parempia kuvia otatettua. Ehkä joskus.
Sunnuntaina oli sitten Romyn vuoro. Olin ennen conia aika varma, että kukaan ei voi tunnistaa sitä hahmoa, paitsi jos on sattunut lukemaan tätä blogia. Mutta ei, sieltä oikeasti löytyi ihmisiä, jotka ihan spontaanisti tunnisti Romyn! Se oli ihan huippua. Romy oli ihanan helppo cossi pitää päällä, niin mukava Quinan jälkeen että huh huh. Olin laiska enkä jaksanut edes peitellä tatuointejani, joten jos joku on ottanut miusta kuvan takaapäin niin sori vaan, Romyllä ei pitäisi olla tatuointia siellä lapaluussa. Pikarusketukseni oli peräisin Grimasin purkista ja siihen olin varsin tyytyväinen, kyllähän se levisi melko tehokkaasti vaatteisiin, mutta pysyi myös hyvin ja oli tasainen. Tai näin ainakin luulen vielä nyt, muutan mielipidettäni sitten kun näen kuvia. Ja alkuviikon pidän pitkähihaista poolopaitaa julkisilla paikalla, kun ei tuo väri ihan yhdellä suihkukerralla näytä lähtevä.
Ennen conia lupasin itselleni, että nyt törmistäydyn ja juttelen kaikille niille cossajille, joille olen aina halunnut jutella tai joiden pukua tahtoisin kommentoida, mutta eihän siitä mitään tullut, kun en kehdannut seuraani tyrkyttää. Onneksi paikalla sattui olemaan muutamia sen verran tuttuja immeisiä että välillä tunsin oloni muutakin kuin sosiaalisesti rajoittuneeksi. Ja conin yllättävin hetki oli kyllä kun minulta kysyttiin olenko Ilona. Sisäinen reaktioni oli että ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! vaikka koetinkin pysyä tyynenä, oli aivan ihanaa kun muutamat ihmiset kävi kertomassa että lukevat tätä blogia, tosin se oli samalla hyvin outoa. Mutta enemmän ihanaa kuin outoa. Ja saa tulla jatkossakin juttelemaan, en mie ole kauhean pelottava, vaikka heitänkin välillä ihan tosi huonoja juttuja. Ehkä juttujen tason takia hakeuduin sinne Desupöydän luo hengaamaan :P
No tässäpä nyt kaikki mitä tältä istumalta haluan vuodattaa. Lisää tekstiä tulee varmasti kunhan muistan mitä halusin vielä sanoa ja kuvia tuleepi jos on tullakseen. Nyt menen nukkumaan ja huomenna toivon että kovin moni oppilaista ei kuittaile miun viikonloppuaktiviteeteistä ;)
Mietin eilen, että mikä on cosplayssä se ihanin hetki. Kun laittaa valmiin puvun ensimmäistä kertaa päälle? Kun joku pyytää lupaa ottaa valokuva? Kun saapuu tapahtumaan onnistuneessa puvussa? Ihania hetkiä on niiden onnistuneiden pukujen kanssa paljon, mutta tänä viikonloppuna olen taas kokenut ehkä ne omat suosikkihetkeni, sen kun puvusta on valmistunut niin paljon osasia, että ensimmäistä kertaa tulee tunne että tässähän on valmistumassa oikeasti kiva puku. Siitä tulee niin suuri innostuksen ryöppy, kun kaikkien ongelmien jälkeen puku on jo selvästi hahmottumassa, mutta vielä on jotain tehtävää, jotain mihin purkaa sitä innostusta. Jos tuo innostus vielä pysyisi päällä hetkeä pidemmän aikaa ja kohdistuisi välillä myös työjuttuihin...
Tänä viikonloppuna olen hiljaisuuden vallitessa (en kyllä varmaan ilman angiinaakaan juttelisi kamalasti itselleni pukuja tehdessä. Muistaakseni) muun muassa värjäillyt, kihartanut, suoristanut ja leikannut peruukkeja, ommellut, purkanut, lyhentänyt, pidentänyt, leventänyt ja kaventanut hameita ja mekkoja, paistanut fimo-kakkusia, maalannut kultasprayllä, tiputellut tavaroita kulkemalla ympäriinsä jättimäisessä mekossa, peilaillut pitkään ja hartaasti ja hymyillyt yllättävän paljon. Paljon on vielä tekemistä, pari kohtaa aiheuttaa oikeasti ensi viikolla taatusti harmaita hiuksia, mutta nyt puvut alkaa näyttämään jo puvuilta. Alkaa tuntua, että noista tulee oikeasti jotain. Aivan tautinen (eh eh) kiire on kyllä taas luvassa, varsinkin kun työjutut on myös suunnittelematta ja angiinalääkitys väsyttää niin, ettei yöajan aktiivinen käyttö oikein tule kysymykseenkään.
Mutta kun puvut ovat siinä kunnossa, että jos mitään ihmeempiä ei tapahdu (koputtelen täällä puuta varmuuden vuoksi) pitäisi kaikkien valmistua Bakaconiin mennessä, kerrottakoon nyt mimmoisina kuvatuksina sinne olen ilmestymässä:
Lauantai 1: Quina Quen, Final Fantasy IX.
En vieläkään pääse eroon crossplay-neitsyydestäni, Quina kun on kaikkien Qu-rotuisten tapaan sukupuoleton olento. (Pakko kyllä sanoa että itse pelatessa mielsin Quinan enemmän kyllä mieheksi kuin naiseksi.) Iso, epämukava, hankala ja varmasti parin tunnin jälkeen kivulias puku, jonka kanssa ei syödä eikä juoda (tosin jos olisi oikeasti kuuma kesäconi, niin kehittelisin kyllä sellaisen letkusysteemin että nesteytyskin onnistuisi) eikä varmaan istuta edes alas. Hyvä minä, taas todella hyvin valittu puku siis! Bakacon on jo perinteisesti ollut miulle myös päänsärkycon, nyt taitaa enemmän hartiat olla kärsimässä. Näkökenttä on tämän puvun kanssa myös näillä näkymin aika minimaalinen, joten käytännöllisyys on ihan huipussaan. Minut löytänee siis lauantaina pääosin seisoskelemassa salin takaosassa sellaisessa kohdassa josta juuri ja juuri näen lavalle :D Tosin puku tulee luultavasti aiheuttamaan myös lämpöhalvauksen, joten todennäköisesti nököttelen myös ulkosalla ison osan ajasta.
Lauantain 2: Buffy Summers, Buffy the Vampire Slayer Season 1, episode 12 ”Prophecy girl”
Buffynähän olen ollut jo aikaisemmin, viime kesän Animeconissa oli pukuna tv-sarjan viimeisen kauden viimeinen jakso, nyt palataan ihanaan ysäriin ekan kauden finaalin merkeissä. Luvassa morsiussatiinia ja sifonkia. Käytössä on sama peruukki kuin kesällä, mutta leikattuna, värjättynä ja muokattuna. Buffy on vaan ihanin sankaritar koskaan, ja Prophecy girl saa aina kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. En aiheuta conin turvallisuusvastaavalle harmaita hiuksia, vaan saavun paikalle kyllä ihan aseettomana.
Sunnuntai: Prinsessa Romy (ihmisenä) Maailman ympäri 80 päivässä animaatiosarja
Jos jokin yksittäinen piirretty pitäisi mainita, mikä on lapsuudesta jäänyt mieleen, se olisi tämä Maailman ympäri 80 päivässä. Jopa enemmän kuin Alfred J. Kwak tai Muskettikoirat, jotka myös ovat ainaisen nostalgisointini kohteina. Ette voi edes kuvitella miten iloiseksi tulin kun pari vuotta sitten koko sarja ilmestyi dvdlle alkuperäisillä dubbauksilla ja muutenkin täydellisenä. Dvditä katsellessa on tullut ommeltua puku jos toinenkin ja olenpa käyttänyt Passepartoun ja Tikon toilailuja Bombayssa myös opetusmateriaalina imperialismin ajasta. Alkuperäinen Jules Wernen kirja on myös aivan vastustamaton.
Romy on 1800-luvun tyypillinen nainen hädässä, ei kovin moniulotteinen tai mielenkiintoinen hahmo, mutta häneen liittyy itselläni niin paljon tunnesiteitä ja muistoja, että Romyn cossaaminen jossain vaiheessa oli ihan itsestäänselvää, ja kun se yksi peruukki teki oharit, tuli tästä nyt sunnuntain puku. Ehkä lapsuuteni vaikuttavimpia tv-kokemuksia oli jakso ”Romyn pelastaminen”, joka pelotti ja kiehtoi samaan aikaan. Ja vaikutti myös näin jälkeenpäin ajateltuna varmasti mielikuviini Intiasta ja hindulaisuudesta. Niin sitä vaan lapsia aivopestään.... Mutta siis Romyn pelastaminen sekopäisiltä Kalin palvojilta, jotka tahtoivat polttaa hänet kuolleen aviomiehensä ruumiin mukana, oli ihan järisyttävää.
En kuitenkaan valinnut Romyn puvuksi tuon jakson surupukua, vaan sen toisen sarjassa esiintyvän puvun, jonka kaula-aukko kyllä tekee melko jännittäviä muutoksia koko sarjan ajan. Kuten kuvasta näkee, Romy on myös tuollainen violetinsävyinen kissa. No minä en tällä kertaa halua olla kissa, enkä violetti, niin sunnuntaina on luvassa ihan ihmishahmoinen Romy. En kuitenkaan tahtonut tehdä hahmosta täysin realistista, joten esimerkiksi korujen kanssa olen koettanut tehdä niistä vähän övereitä.
Että näin. Tekemistä riittää, nyt taidan korjata vähän kokeita. Ja ottaa päiväunet.
Ilona
ps. Homma näyttää olevan todella hyvin kasassa. kirjaimellisesti. Sängyn päälle kasatusta sotkukasasta pilkotteleepi jokaisesta puvusta jokin osanen :)
