See you later B!

Eli tarina yhdestä tapaturma-alttiista keskiviikosta.

Olen tässä muutaman ihmisen kanssa keskustellut siitä, miten työturvallisia asentoja puukkojen tai askarteluveitsien tai muiden teräaseiden kanssa työskentelyyn ei opi kunnolla ennen kuin onnistuu satuttamaan itseään, sitten vasta se oppi menee selkäytimeen asti. Jotkut oppii viisivuotiaina, toiset 15v ja sitten on yksi Ilona, joka vielä 25-vuotiaana onnistui Beatrixin miekkaa tehdessään leikkaamaan keskelle reittä askarteluveitsellä oikein näpsäkän haavan. Puoli reittä on paketissa ja vaikka haava itsessään nyt ihan nätisti alkaakin jo mennä umpeen, on parin seuraavan päivän ohjelmassa lähinnä jalan lepuuttamista vaaka-asennossa.

Voitte tietysti arvata, että nämä pari päivää olivat kriittiset hetket saada Beatrix valmiiksi ennen Chibiconia, joten joudun tässä taas toteuttamaan yhden uudenvuodenlupaukseni; jos puku ei meinaa valmistua niin jätän sen suosiolla kesken. En lähde könkkäämään kisaan kipeällä jalalla ja puvulla, johon en ole tyytyväinen. 

Huomatkaa, miten stooalaisella tyyneydellä suhtaudun asiaan tänään, eilen saattoi kuulua muutama ärräpää ja itkupotkuraivareita oli myös ilmassa samalla, kun aitonaisellisesti meinasin pyörtyä aina verta nähdessäni. Tämän päivän mantrana on Onni onnettomuudessa: olisi voinut sattua paljon pahemminkin, vältänpähän kahden päivän karmean stressin ja kiireen, olihan siinä puvussa jo nyt pari kohtaa jotka tahtoisin tehdä uusiksi, kerkiänpähän nyt hiomaan kaikkia yksityiskohtia rauhassa, onpahan Bakaconin kisapuku sitten päätetty tässä samalla.

Vielä en tiedä, jääkö Chibin tämän myötä kokonaan välistä vai lähdenkö ulkoiluttamaan jotain vanhaa pukuani. Toki kotona mököttäminen ja oman kömpelyyden soimaaminen on aina yhtä viehättävä vaihtoehto, mutta jos jalka tuosta parantuu niin, että pääsen Työnkulman portaita nousemaan, voisi olla virkistävää lähteä ainakin cosplaykisaa katsomaan ihan katsomon puolelta.

Ilona