Tämä vuosi on ollut kyllä monessa suhteessa ihan hirveen raivostuttava. Muutenkin kuin tapaturmaherkkyyteni takia. Tein mahtipontisia suunnitelmia puvuista, sovin pari- tai ryhmäcosplayjuttuja ja toitotin vielä suunnitelmani ääneen. Ja nyt tuntuu, että koko vuosi on vaan noiden suunnitelmien lykkäämistä tai perumista. You see where I’m going?
Elämä heittelee edelleen eteen odottamattomia palapelin palasia, ja kun pukustressi yhdistettynä TosiElämän stressiin ei oikein tähän pääkoppaan mahdu, puvut sai taas väistyä. Fran oli jo aika nätisti kasautumassa ja aikaakin olisi ollut riittävästi sen valmiiksi saamiseen ilman viimeisimpiä käännöksiä, mutta näköjään kosmiset voimat päättivät toisin. Ashe-stressin vielä kesti, kun se oli kokonaan puku- ja esitysahdistusta, mutta nyt aivot käsittelee ihan cosplayhin liittymättömiä juttuja, ja silloin ei pukuun keskittyminen onnistu. Cosplay kun kuitenkin on vaan cosplayta, jotkut muut asiat on tärkeämpiä ja ne nyt vaatii enemmän aikaa.
Nähdään myöhemmin Fran. Ehkä housujesi kangasmääräkin kasvaa syksyyn mennessä.
Pohdin jo tuolla ihan blogin alkuaikoina sitä, miksi ihmiset salaavat pukujaan niin pitkään, eivätkä kerro niitä julkisesti. Yhdeksi syyksi päättelin epäonnistumisen tunteen, jos puku ei valmistukaan. Ja voi kuinka oikeassa olinkaan: ärsyttää ja sapettaa ja –paremman sanan puutteessa - nolottaa, kun ei omia suunnitelmiaan pystykään toteuttamaan. Varsinkin, kun tämä nyt sattuu heti Juri-feilauksen jälkeen, on olo hivenen ääliömäinen. Tosin, jos osasin jo puolitoista vuotta sitten ajatella, että so what, ei ketään oikeasti yksittäisen pukuilijan epäonnistumiset tai suunnitelmanmuutokset kiinnosta, osaan toivottavasti ajatella sen pätevän myös itseeni, edelleen.
Nekon puvuista en nyt sitten osaa vielä sanoa mitä tuleman pitää. Jurin valmiiksi saaminen houkuttelisi, jollei univormupuku tappaisi heinäkuun helteillä. Mikurua tahtoisin ulkoiluttaa uudestaan ja Rinoa huutelee myös kovasti Musiikkikeskuksen perään. Toisaalta taas viime kesäinen Giselle houkuttaisi vähän, sitä kun ei ainakaan Animeconiin asti viitsi raahata jättimäisen alushameen takia. Faye on myös yksi vaihtoehto kesäpuvuksi, vaikka ehkä säästänkin keltaisen pvc-unelman johonkin sellaiseen kaupunkiin, jossa en suunnittele tekeväni töitä ihan lähitulevaisuudessa.
Ai mites Franin jatkosuunnitelmat? Traconin suhteen olen vääntänyt itseni kanssa kättä suuntaan jos toiseenkin, että olenko kävijänä vai tekisikö mieli testata vaikka cosplaymammailua, vai toteuttaisiko tosiaan hetken innostuksen ja lähtisi sinne wcs-karsintoihin. Jos taivaankappaleet asettuvat sopiviin uomiin, Fran voisi lähteä Tampereelle ihan peruskisaan. Ehkä. Turha kaivertaa mitään kiveen, kun tilanteet tuntuu muuttuvan vähän turhankin sukkelasti tällä hetkellä.
Miun Nekocon kuluu siis kisaamisen sijasta tuomaroidessa, nekokorvapajan pyörityksessä ja pidän mie klo 17 alkaen lauantaina puheohjelmaakin, jonka sisältö selvinnee teille, samoin kuin minulle itselleni, sitten lauantaina. Vielä kerkiää tilata lipun ennakkoon, säästätte 4 euroa, kun ette jätä ostamista ovelle asti :3 Liputhan saatte kätevästi täältä.
Lapsukaiset. Askarteluveitset on teräviä. Pitäkää vaatteet päällänne hanskat kädessä kun leikkelette niillä juttuja.
Tällä kertaa Ilonan juhannussuunnitelmat meni vähän uusiksi, kun Franin kenkiä tehdessä onnistuin leikkaamaan vasemman peukaloni ihan kunnolla auki. Onneksi ja epäonneksi askarteluveitset on teräviä; haavasta tuli tosi syvä, mutta siistireunainen ja tätä kirjoittaessa on jo teippausten avulla alkanu mennä melko nätisti kiinni.
Ei tällä vielä kamalasti askarrella ja olisihan sen juhannuksen voinut muutenkin viettää, kuin arpomalla, että lähteekö tikattavaksi vai ei. Mutta näillä näkymin pienempi onnettomuus siis kuin helmikuussa, tämä ei Franin edistymistä estä, hidastaa vaan vähän. Paitsi, jos nyt tämän sanomisella jinksaan koko sormen menemään kuolioon ja tippumaan pois...
Ois pitäny aavistella pahaa jo tätä kuvaa ottaessani...
Niistä kengistä on parempi kyllä tulla ihan loistavat, kun niihin nyt on sydänsormiverta vuodatettu
Kuvastaa täydellisestä epäuskoisen kettuuntuneen huvittunutta oloani. ”Ei voi olla totta” tuli sanottua ehkä taas muutamaan kertaan.
Mutta sitten vähän kuvaspämmiä Ashesta. Ihan vaan koska voin. Ja koska en näitä kuvia varmaan enää sen jälkeen julkaisisi, kun olen pukua korjaillut. Sitten joskus, kun saan sitä korjailtua.
Ja tähän kuvaan on hyvä lopetella. En vaan pääse yli noista ilmeistäni.
Seuraava päivitys käsitteleekin sitten neiti Puputyttöä, (paitsi jos saan siitä Mikurusta kuvia...) jonka peruukki on levittäytynyt olohuoneeseen hyvin tehokkaasti. Niitä luvattuja hellepäiviä odotellessa pistän kuumailmapuhaltimen jo valmiiksi, että pääse sopivaisesti saunomaan wonderflexin kanssa. Ei mitään kiirettä vielä, saisi sormi vaan parantua, että pääsisin jatkamaan rengaspanssarin tekemistä.
Ennen esitystä oli helppo näyttää mietteliäältä, kun ei paljoa hymyilyttänyt. Tsubasa twitteröi.
Koska unohtelen tänne tarkoitettuja päivityksiä ihan jatkuvasti, pitää nyt laittaa jo jotain Ashe-tekstiä, vaikka kuvien puolesta valmiista puvusta on varsin vähän näytettävää. Kävelin puku päällä koko conissa vain matkan pukuhuone-kuvauspalvelu-salin bäkkäri, ja vaikka jäinkin kivasti kameranalkkiin siinä välillä keskelle Metsähallia, ei kuvia kovin montaa ole. Kunhan Franilta jää aikaa (hah) teen niitä korjailuja, jotka puvussa vielä itseäni häiritsevät ja otatan sitten ihan oikeasti kunnon kuvia.
Mutta nyt saatte nähdä puvun osasia ja WIP juttuja. Miljoona päivitystä Ashesta, jei!
Esitystä ei kyllä voi aloittaa millään surullisella draamalla, minä ainakaan. Heti lavalle astuttua oli pakko hymyillä kuin riemuidiootti kaikesta stressistä huolimatta. (c) Tomi Väisänen
Ensimmäisenä se angstaamani esitys.
Nyt oikeasti jo itseäni vähän naurattaa, että miksi tämän takia piti niin kamalasti vollottaa, kun ei tuo tosiaan ihan kamalalta näytä. Toki siinä jäi laittamatta kaikki käsipanssarit ja liivikin meni kauluksesta ihan mutkalle ja olihan se viimeistelemätön, mutta so what. Mutta mitkä on nuo holtittomasti huitoilevat kädet ja ihan jäätävät ilmeet välillä... Ainakaan ei voi sanoa, että en olisi eläytynyt. Sitä euforian tunnetta on muuten ihan mahdoton kuvata, mikä tuli tuossa ihan alussa, kun musiikit alkoivat ja valot lävähtivät päälle. Sillä hetkellä tiesin, että kyllä tämä tästä vielä onnistuu.
Valotoiveet toimivat tänä vuonna juuri kuten pitikin. Joku idiootti vaan oli antanut vähän tyhmiä toiveita, suruhunnun pukeminen esimerkiksi olisi saanut vielä näkyä parempien valojen kanssa, mutta pikkuvikoja. Olen itse varsin tyytyväinen esityksen tarinaan, tosin kolmeen minuuttiin meinasi tulla vähän ähky, kun vaatteiden vaihtoon piti varata puoli minuuttia ja alussa tahdoin pitää sen lähinnä seisoskelua sisältäneen hääkohtauksen kokonaisena, että puku näkyi oikeasti kunnolla ennen kun aloin sitä riisumaan. Lopullinen musiikkinauha oli kolmea sekuntia vaille 3 minuuttia ja alkuperäinen ideani olisi kestänyt varmasti sen viisi. Niin ihania draamarepliikkejä olisi ollut paljon enemmänkin, mutta toivottavasti tuosta sitä tarinaa kuitenkin välittyi.
Suruhuntuun metsästin muutamaan otteeseen sopivaa pitsiä, tämä oli riittävän lähellä.
Kisasta muuten pitikin antaa palautetta, joten kirjoitan siitä tähän väliin. Tänä vuonna homma toimi kuin rasvattu, harmittaa kun se oma aika meni stressaamiseen, niin en ehtinyt kunnolla nauttimaan järjestelyistä. Ennen kisaa aikataulutukset ja tiedottaminen toimi loistavasti, vaikka osa kisaajista ja näytösläisistä olikin tainnut jättää infonsa lukematta. Bäkkäritilat on Sibbellä tosi kivat ja sieltä löytyi minullekin vielä ihanan harjoittelusoppi ennen esitystä.
Jokaiselle kisaajalle annettiin etukäteen tietoon tuomarointiaika, joten epätietoista odottamista tai jonottamista ei tullut. Paitsi minä kyllä hilluin paljon vaan puolet puvusta päällä, joten häiritsin vähän aiottua aikataulua. Tuomaroinnissa oli suhteellisen lyhyt aika varattu kisaajaa kohti, varsinkin kun itse voisin aina höpötellä puvusta puoli tuntia, mutta kun aikataulusta pidettiin kiinni, sujui tuomarointi hyvässä tahdissa. Cosplayvänkäreitä oli juuri sopivasti ja apua sai aina kun tarvitsi, oli se sitten mehun saamista verensokereiden nostattamiseksi tai lavasteiden siirtämistä lavalle. Tiivistettynä tämä oli juuri niin hyvin järjestetty kisa, kuin toivoa vain saattoi. Hoothoot on miun idoli.
Esitykseen palatakseni isoin ongelma oli tosiaan tuo hame ja siitä poispääseminen. Testailin varmaan kymmentä erilaista tapaa alushameen asettelussa ja vanteiden paikoissa, että onko ne alushameessa vai varsinaisessa hameessa ja aina meinasin jäädä jumiin. Loppujen lopuksi esitysversiossa alushameen alareunassa on yksi metallivanne, joka piti tyllit sun muut poissa jalkapanssareistani varsin kiitettävästi. Alushame on harsittu vyötäröstä kokonaan kiinni päällyshameeseen.
Möhköfantti sängyllä. Hameen kuvioiden maalausta pitää vielä vähän jatkaa. Ja kuka käski hakea miekan autosta sadekuuron aikana, hame meni ihan likaiseksi :(
Hame itsessään oli kiinni päälläni pelkällä tarranauhalla, takahärpäke erikseen ja varsinanen hame vielä omalla nauhallaan. Hameessa on takana pitkä halkio (kai sitä sanotaan halkioksi, vaikka se on siellä ylhäällä) niin että tarranauhan avaamisen jälkeen se tipahtaa aika kivasti pois. Pikkaisen kyllä jännitti, että jos hameen helman päälle olisi joku astunut, olisiko koko komeus tipahtanut ennen aikojaan. Hame ja yläosa on tehty vähän Eurokankaan perusmorsiussatiinia paksummasta morsiussatiinista, mutta nurin päin. Kankaan nurjapuoli antoi just sopivasti kiiltoa olematta kuitenkaan... no semmoista morsiussatiinimaista :D
Takahärpäke.
Ei tylliä enää ihan heti minulle kiitos.
Niidelin mukaan tämä näyttää kuulemma seksiasulta. En ehkä voi edes olla eri mieltä.
Rintakoristeet ja rannekorut on tehty pöytätableteista ja muovimatosta, pikkaisen paikoittain wonderflexilla tuettuna. Rintakorut on kiinni toisissaan keskellä tarranauhalla (...jota ei tietenkään just silloin ollut kuin mustana kun tuota osaa tein) ja pikkaisella palalla tarranauhaa vielä kiinni yläosassa. Eli päältä riuhtominen onnistui varsin helposti. Tosin alunperin oli tarkoitus ottaa ne käsikorut pois ensin, mutta tietysti unohdin sen lavalla joten vähän riuhtomiseksihan se meni. Huntu menee uusintalistalle, kun siitä puuttuu osa tarvittavista koristeista kokonaan ja sen kiinnitys oli... niin mikä kiinnitys, oikeastaan se vaan pysyi tahdonvoimalla ja yhdellä pinnillä päässäni sen aikaa, että pääsin sen heittämään pois, eli kaikissa kuvissa se kellottaa takaraivolla ihan väärin.
Päähineen keskiosa valmistui finnfoamista, kun piti saada kevyttä ja muotoiltavaa materiaalia.
< 3 pikaliima ja kohokuvioväri
Sekalaisia osia ennen maalausta.
Päähinesuunnitelmia
Lopullista päähinettä. Hajosi vain kaksi kertaa conipäivän aikana.
Päähineessä on irrallinen pitsiosa ja sen päällä paksusta pahvista tehdyt ympyrähärdellit, joissa on softiskoristelut. Lisänä rautalankaa, kuminauhaa ja helmiä. Helmet menee vaihtoon, kun pitäisi olla oikeasti valkoiset helmet eikä läpinäkyvän lasiset. Ja noiden pienimpien kultakoristelujen muoto on myös väärä, kun ei enää riittänyt hermot oikeanmallisten kuusikulmioiden leikkaamiseen.
"Mikä mango tuo oikein on?"
Proppeina löytyi tällä kertaa miekka ja jo jonkinlaiseksi hedelmäksi tituleerattua Dawn Shard. Dawn Shardista kerroinkin jo lavalla, että siihen on kulunut kaksi pääsiäismunaa, silkkipaperia, led-kynttilöitä, mehupillejä ja tekokukan varsia. Ja maaleja ja yksi väriä vaihtava koristevalo ja kuumaliimaa. Valitettavasti väriä vaihtavaan valoon tuli kosketushäiriö heti kun olin koko komeuden liimannut kuumaliimalla kiinni, joten se toimii vain koko Dawnin ollessa väärinpäin, tai kun sitä heilutti. Onneksi väpättävää valoa antavat ledit kuitenkin toimivat. En tiedä näkyikö valot yhtään minnekään, mutta jo pelkästään propin tekeminen itsessään oli ihan hurjan mukavaa.
led-kynttilöiden purkamista ja mehupillien liimailua. Keinokukan vartta tuli mehupillien sisälle tukea antamaan.
Kuumaliimapistoolilla saa myös poltettua muoviin reikiä.
Asettelua ja mallailua. Tässä vaiheessa kaikki valot vielä jopa toimi.
Tältä se olisi voinut näyttää. Tai koko propin pitäisi olla toisin päin, niin ettei rakenteet heijastuisi noin, mutta koska kosketushäiriö, niin ei sitten. Ylhäällä vasemmalla perusvalo ilman vammaavaa vaihtovaloa.
Miekasta minulla oli kolmea eri vaihtoehtoa. Aluksi meinasin tehdä tämän promokuvan mukaisen lyhyen miekan, joka olisi kivasti mennyt esimerkiksi piiloon hameen helman alle. Tarinallisesti se ei kuitenkaan ollut yhtä kiva, joten sitten meinasin tehdä Treaty Bladen. Ostin jo puupahviakin sitä silmällä pitäen, mutta totesin sen olevan liian vaikea tällä aikavälillä. Onneksi Sword of Kings sopii tarinallisesti aivan yhtä hyvin, tai oikeastaan jopa vähän paremmin. Materiaalina käytetty finfoamia, gessoa ja maaleja, sekä pikkuisen wonderflexin palasia ja muoviympyrä, jonka leikkasin sorbettipurkista.
Beatrixin miekan jälkeen jäi kivasti tilaa juuri tätä miekkaa varten samalle levylle.
Maalaukseen en ole ihan täysin tyytyväinen, kunhan sitä aikaa taas jää, maalailen lisää yksityiskohtia. Tämä oli jälleen kevyt kuin tuulen henkäys ja pikkaisen pelotti tuon rakenteen kestävyys, kun en lisäilly mitään tukirakenteita. Hyvin kuitenkin kesti koko conireissun, pelkästään yksi reunapala lohkesi. Finfoamin saaminen täysin tasaiseksi ilman keinonahkapäällystystä on ihan mahdoton homma, kuten jo Beatrixin kanssa totesin, mutta tässä miekassa se ei haitannut yhtään, sillä pinta saikin näyttää elävältä.
Paljon teräviä askarteluveitsiä ja hiomapaperia.
Ai kenellä muka on sotkuinen parveke?
Kyllähän tämä melkein on sisustuselemetti. Yksi keskikohdan kolmioista jäi matkalle.
Puvussa on korjattavaa siis vielä aika paljon. Maalausten viimeistelyä ja siistimistä melkein kaikissa osissa, kultaosien pientä varjostamista ja hunnun ompelua. Mutta kerrankin tuntuu siltä, että tahdon nuo korjailut vielä tehdä ennen uusien kuvien ottamista. Pahimmassa tapauksessa tämä kyllä tarkoittaa vasta animeconin jälkeistä aikaa, kun siihen asti veikkaan kalenterin olevan varsin tiukasti täynnä.
"Ohoh, kestääköhän tämä miekka muuten oikeasti lyömistä ja mitenhän pahasti minulla näkyy pantsut?" (c) Timo Väisänen
Taistelu-Ashella on sama tilanne, tosin korjattavaa on vaan huomattavasti enemmän. Liivin koristelut puuttuvat ja kenkiä pitää korjailla ja muutenkin viimeistellä monia juttuja, jotka nyt jäivät ajan loppumisen takia tekemättä. Jalkapanssarit varmaan vievät eniten aikaa, ne kun eivät meinaa mitenkään asettua mieluisasti. Tosin nyt niiden onneksi ei tarvitse mahtua siististä hameen sisälle, joten ehkä niiden uudestaan tekeminen ei ole ihan kamalaa hommaa.
Onneksi Darkki julkaisee vain nättejä itkukuvia. (c) Tomi Väisänen
Että tämmöistä tällä kertaa. Lisää Ashe -kuvia tulee kun on tullakseen, lisäilen kuvauspalvelun kisakuvia tuonne alkuun jos en satu näyttämään idiootilta niissä kaikissa. Nyt menen jatkamaan rengaspanssaritalkoita parvekkeelle. Jospa juhannuksen aikaan saisin Mikuruakin ulkoilutettua hiukan, niin saisi siitäkin muutaman kuvan tänne.
Viime vuoden desu on ollut lyhyen coniurani huippuhetkiä, joten nyt oli pieniä paineita miten tämän vuoden kanssa käy. Huolimatta kaikesta siitä stressistä ja itkusta, jonka onnistuin Eurocosplayn takia itselleni hankkimaan, oli tämän vuoden Desu kyllä minulle Paras Con Ikinä. Tai ainakin Tähän Mennessä ;)
Sibeliustalo oli edelleen ihana.
Tämän vuoden desussa en ollut peruskävijänä, vaan hääräsin toisena päivystävistä työvoimavastaavista aka työvoiman ylivänkärinä aka narikkavastaavana. Pahimpiin ruuhka-aikoihin hyörin siellä narikan puolella apuna, muuten hommana oli varmistaa, että työvuorojen vaihdot sujui ja kaikki rullasi kuten pitikin, sekä tuurata muita työvoimavastaavia tarvittaessa. Tämä yhdistettynä kisahommiin tarkoitti sitä, että ohjelmat jäivät kokonaan välistä tänä vuonna ja coni muutenkin hurahti ohi ihan karmealla vauhdilla.
Kiinnostavaa ohjelmaa olisi taattuun desulaatuun ollut taas koko ajan, mutta onneksi niitä näkee jälkeenkin päin. Koko conin aikana kävin vaan vähän vetistelemässä onnenkyyneleitä Gotoon haastattelun loppuvaiheessa, kun Mikurun livelaulun kuuleminen sai aikamoiset kylmät väreet kulkemaan selkärangassa.
Coni tuntui menevän nopeasti, vaikka kerrankin sille olin oikeasti varannut reilusti aikaa. Ajelin perjantaina Lahteen ja Kuopio kutsui vasta maanantaina. Omppuhotelli oli ihan kiva yöpymismestana, vaikka huone kävikin neljälle hengelle pikkaisen ahtaaksi. Sijainti oli kuitenkin jees ja auton sai kivasti linja-autoasemalle parkkiin. Kaikkien tavaroiden roudaaminen hotellille ei olisi yksin onnistunut, onneksi nappasin perjantaina ja lauantaina mukaan orjiakyytiläisiä. Tänä vuonna en eksynyt Lahdessa kertaakaan, mikä on jo aika hyvä saavutus viime vuoteen verrattuna.
Perjantai oli conin rakentelua, narikkahommien varmistelua ja porukalla syömistä. Näytin kuulemma varsin kuolleelta, kun olemattomat yöunet ja parin päivä itkukohtaukset eivät yleisilmettä kauheasti paranna. Fanityttöminäni sai ensimmäiset sydänkohtaukset kun Gotoo istui ravintolassa melkein viereisessä pöydässä. Karmein pukuepätoivo pikkaisen helpotti illan aikana, kun vakuuttelin itselleni, että jos esitys feilaa vielä huomenna, teen pelkän poseerausvisiitin lavalle. Pe-la välisenä yönä nukuin enemmän kuin varmaan kahteen viikkoon, mitä ei kyllä huomannut lauantaiaamun silmäpusseista :D Lauantain yleistunnelmat oli pelkoa ja inhoa ja ahdistusta kisan takia, muuten olin ihan fiilareissa narikkahommista ja yleistunnelmasta ja ihan kaikesta. Narikka toimi kuten pitikin, joten sen suhteen ei onneksi tarvinnut turhia stressata.
info oli tänäkin vuonna < 3
Kisan hämmennyksen jälkeen epätodellinen fiilis siivitti iltabileisiin asti. Iltabileet oli ihan paskat, kun kajareiden päällä tanssiminen kiellettiin. Iltabileet oli varsin loistavat. Paikka oli ihan kiva, vaikka ääntään joutuikin korottamaan musiikin yli. Desujuomia taisi tällä kertaa riittää paremmin ja QB oli nom nom nom oikein hyvää. Ja Mikuru valitettavan pahaa, vaikka sitä asuvalintani takia olikin ihan pakko juoda :D Yksityistilaisuuden päättyminen ”jo” kello 00 muutti tietysti vähän tunnelmaa kun normibaareilijoita pelmahti paikalle, joten vaihtauduttiin vielä Teerenpeliin muutamille ja sitten kiltisti kahden, kolmen aikaan nukkumaan.
Sunnuntai menikin vähän ”ohoh, joko tämä on loppumassa” –tunnelmissa. Ilman kisastressiä pääsi kyllä edellistä päivää paremmin nauttimaan yleisestä olemisesta. Narikassakin päättäjäisten jälkeinen loppuryysis saatiin ohi vartissa, mikä oli aivan mahtavaa. Sitten oli purkua ja kaatajaisia ja koko ajan semmoinen onnellinen virne naamalla, ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta.
Narikka saatiin melko tyhjäksi sunnuntaina.
Ennen conia olin ihan rikki puvun takia, lauantaina stressitasot kävi välillä niin korkealla, että ihan huimasi ja sunnuntai hurahti ohi hurjan nopeasti. Yleisfiilis oli kuitenkin aivan mahtava! Järjestelyt pelasivat hyvin, mitään isompia ongelmia ei ollut ja se ihana fiilis, kun oli edes pikkaisen omalta osaltaan mukana conin tekemisessä, antoi melkoisia kiksejä. Conin näkeminen järkkääjän vinkkelistä oli mielenkiintoinen kokemus ja lisäsi omia suunnitelmia jatkossakin tehdä jotain muutakin kuin vain peruskävijöidä ja kisailla.
Ihanat ihmiset tietysti tekivät ison osan conista, oli mahtavaa taas nähdä tuttuja ihmisiä ja tutustua uusiin. Ja sydän pakahtui aina, kun joku tuli kertomaan lukevansa tätä blogia. Viikonlopun paras blogiin liittyvä kommentti oli kyllä Teerenpelissä kuultu: En lue muita cosplayblogeja, kun niitä ei ymmärrä, sinun juttuja tajuaa tavallinen, cosplayta harrastamaton ihminenkin. Pelkkä ihmisten tapaaminen ja hengaaminen ei tee hyvää conia, mutta nyt ihmiset yhdistettynä hyvin hoidettuun coniin oli aivan awwwww.
Ja kunniavieraat. Purrrrrrrrrrrr~
< 3 Onneksi kaatajaisissa rohkaistun tätä nimmaria kysymään, Gotoo oli vaan niiiiiiiiiiiiiiiiiiin ihana < 3
Ei kait siinä sitten, ihan karmeet afterconfiilikset on edelleen. Tämä päivä oli vielä varattu fiilistelylle ja siivoilulle, huomenna alkaa tositoimet Franin kanssa. Oikeastaan olen siis tänään vaan istunut koneella ja nukkunut päiväunia, joten yösiivoamista luvassa.
Puvuista tulee juttuja kun on jotain kerrottavaa, ihan pelkkää Perrine+Mio –päivitystä kolmella kuvalla en taida kehdata tehdä. Tai sitten kehtaan. Katellaan.
Oikeaa ja kattavaa desujuttua tulossa myöhemmin, nyt ennen Suuren Siivousoperaation käynnistymistä päivitän vaan kisafiiliksiä. Taustatietona niille, jotka eivät olleet paikalla: tulin kisassa kolmanneksi ja itkin varsin holtittomasti palkintojenjaossa.
En päivittänyt blogia enää viime viikolla, koska kielenkäyttöni olisi viimeisinä päivinä ennen coniin lähtöä ollut sellaista, mitä en täällä blogissa halua julkaista. Olemattomia yöunia, pitkiä päiviä puvun parissa ja kasvavaa epätoivoa, just sitä mitä olen koittanut välttää. Tekemistä oli liikaa aikaan nähden, en ollut tyytyväinen oikein mihinkään.
Torstaina sain puvun siihen kuntoon, että pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan esitystä, joka feilasikin sitten ihan täysin. Musiikkia tehdessä mietityt ajoitukset eivät toimineet ollenkaan puvun kanssa, jäin joka kerta jumiin mekkooni ja kaikki meni vähemmän kauniisti sanottuna perseelleen. Itkuhan siitä tuli ja ilman #cosplay.fi:n kannustusta olisin oikeasti saattanut jättää koko puvun perjantaina kotiin ja jättää kisan siihen.
Puku lähti kuitenkin mukaan, en ollut siihen tyytyväinen ja pidin luultavimpana vaihtoehtona pelkkää lavalla poseerausta ilman esitystä. Testailin esitystä vielä lavan takana ja kun en kaatunutkaan pantsut vilkkuen enää, uskaltauduin kuitenkin sen esityksen vetämään. Se meni paremmin kuin pelkäsin, mutta olihan se ihan helvetin raakile. Esityksen jälkeisen nollauksen jälkeen tuli itku, kun samaan aikaan kaikki stressi oli ohi ja kuitenkin harmitti niin moni asia, jonka olisi voinut tehdä paremmin. Silmät punaisina niistin juuri nenääni kun palkintojenjako alkoi, joten kun täysin odottamatta se oma nimi sieltä kuului, itkuhanat eivät suinkaan menneet kiinni, mutta syy vaihtui angstista tyrmistykseen.
Koska viitisen ihmistä kysyi minulta kisan jälkeen, olinko pettynyt, pitää vielä ihan oikeasti erikseen sanoa että en ole. EN TODELLAKAAN! Itkin ihan puhtaasti tyrmistyksestä, kun olisin kanssakisaajien pukuja katsellessani sijoittanut itseni sinne ihan häntäpäähän. Sekä puku, että esitys olivat omasta mielestäni viimeistelemättömiä raakileita. Ja en sano tätä edes vaatimattomuuttani, vaikka omaa pukuaan katsookin aina kriittisemmin kuin muiden.
En ole pitkään aikaan yllättynyt yhtä paljon, kuin tulosten julkistamisessa, varsinkin kun top kolmonen kuulemma oli pisteissä hyvin lähekkäin. Tämä oli niin uskomattoman ihana, iloinen yllätys, että vieläkin on vähän höhlä olo. En siis ole niin ylimielinen biaatch, että kolmossija olisi pettymys, ei missään kisassa eikä varsinkaan tällä kertaa. Ne oli vaan hysteerisiä ilon kyyneliä.
Tätä kyllä kehtaa esitellä, lasiset palkitopystit ftw!
Että semmoista. Omat stressinsietorajani tulivat selvästi vastaan ja se meinaa nyt tahdin hiljentämistä. Mutta niistä tulevaisuudensuunnitelmista kertoilen myöhemmin, nyt afterconi-fiilistelyt jatkukoon. Desuraporttia ja kuvia seuraa jahka jaksan kirjoittaa ja jotain kuvia päätyy nettiin, pitkästä aikaa kun miulla ei ole kuvan kuvaa itsestäni koko viikonlopulta.
...jätä pukua näin viime tippaan. Ja tästä kommentista yllättyi kuinka moni?
Kyllä. Jälleen ollaan siinä vaiheessa, että Ilona paiskii 19 tunnin (voi kumpa edes liioittelisin...) mittaisia päiviä taistellen omaa hulluuttaan vastaan. Tänään olisi Virallisen Suunnitelman mukaan viimeinen oikeasti ompelulle yms suunniteltu päivä ja huominen olisi varattu pakkaamiselle, esitykselle ja panikoimiselle. En kyllä usko itsekään aikataulun pitämiseen, luultavasti ompelukone laulaa vielä perjantaiaamuna ennen Lahteen lähtöä.
Mutta edellisessä päivityksessä peräänkuuluttamani positiivinen asenne on kuitenkin ollut edelleen vallitsevana mielentilana. Mitä nyt naurettavan vähät yöunet alkaa sitä pikkaisen nakertamaan, kun normaalin 12 tunnin sijaan kuuden tunnin unet tuntuvat jo melko pitkiltä.
Sitten seuraa sekalainen kuvarykelmä viimeisten viikkojen ajalta.
Kesän kaunein ja lämpiminen päivä, Ilona piirtelee kaavoja sisällä.
VIhreää kofeiiniunelmaa, jota on kulunut ehkä muutama kannullinen viime aikoina.
Sormusmaalari.
Maston 995sta on kulunut purkkitolkulla taas.
"Ei helvetti näitä on paljon..." 24-koristepuikulaan kaksipuolisen softiskoristelun tekeminen vei vähän hermoja.
Kiinnittämistä vaille valmiina.
Ehkä on muutama kommentti taas kuulunut asunnon siivottomuudesta.
Ihan kuin ompelisin hääpukua. Oh wait, niinhän mie ompelenkin.
Maalaushommien aloittelua.
Sulkien värjäystä tämänkin vuoden Desuun. Nyt tosin ihan suoraan vaan automaalilla.
Mikurun tukka oli ensin liian kihara, sitten liian suora. Uudelleenkiharrusoperaatio menossa.
Panssarikoristejuttuja
Maalattuja osia. Vielä pitäisi vähän varjostuksia noihin saada.
Sotkuinen olohuone + jonkinlainen pukuviritelmä.
Päähine valmistumassa + random paita.
En onneksi harrasta täällä blogissa tekemättömien asioiden listaamista, tulisi edelleen julmetun pitkä lista. Ashe on silleen vaiheessa, että pikkaisen on paniikki, Mikurun paita pitäisi fiksata ja Juri parka on ihan lapsipuolen asemassa. Housut on ihan pientä huolittelua vaille valmiit, takkikin on ommeltu viimeistelyä vaille, peruukkiin en ole vielä koskenutkaan ja kaikki muu... Noh, Ashelle on pyhitetty tämä päivä, huomenna koitan kursia sitten noita muita vielä kokoon.
Jos jostain syystä en satu sitä synttärilahjaksi toivomaani ajanpysäyttäjää saamaan, niin seuraava päivitys lienee luvassa Desun jälkeen. Luultavasti vähäunisten öiden ansiosta kuukahdan jonnekin nurkkaan heti conin alussa , sieltä saa tulla minua sitten herättelemään :D
