20 June 2022

Puku vuosikymmenen myöhässä, Desucon, maailmantuskaa ja lapsiperhearkea

Juuh elikkäs mites tätä ajetaan... Kuuleeko internet, täällä Ilona!

Yleensä conin jälkeen iskee Inspiraatio, joka näkyy joko tarpeena tehdä kaikki puvut nyt ja heti tai cosplaytarvikkeiden läpikäymisenä tai menneinä vuosina myös tarpeena vuodattaa kaikki conifiilikset blogiin itselle ja muille luettavaksi. Kävin toissapäivänä muutaman tunnin verran Desuconissa ja tänään vastavaikutuksena tunnen noita kaikkia. Blogi on tämän kevään aikana pariinkin otteeseen ollut auki sillä ajatuksella, että kirjoittaisin nykyisistä fiiliksistä ja pukutilanteista, mutta joka kerta kirjoittaminen on jäänyt aloituksesi. Tapasin conissa kuitenkin useampia ihmisiä, jotka erikseen kertoivat miten paljon ovat tykänneet blogini lukemisesta, että nyt tavoitteena on saada tänne uutta luettavaa ihan oikeasti julkaistuakin. Eli kissa elää edelleen kiitoksilla!

Cosplayblogille olisi toki ollut paikkansa myös kuluneiden... melkein neljä vuoden aikana, jotka edellisestä päivityksestä on kulunut, sillä en suinkaan ole kasvanut tästä harrastuksesta yli, vaikka valmistuneiden pukujen määrä onkin ollut hyvin pieni viime aikoina. Toki niin on ollut melkein kaikilla muillakin, kun viimeiset melkein 2,5 vuotta ovat olleet koronan kurittamaa aikakautta. Itsehän katsoin ennustuspallosta, että mitkään etäkouluhommat ei kauheasti kyllä napostelisi ja jäin taktisesti äitiyslomalle juuri samoihin aikoihin, kun ensimmäiset koronatapaukset pistivät ilkeät päänsä pensaansa esille ja tällä mammalomalla olen edelleen, toki nyt tarkoituksena olisi siirtyä hetkeksi opiskelemaan ennen paluuta opehommiin. 

Jesmon kuvaamana Frostissa alkuvuodesta 2020, aikana kun korona oli vasta huhu ja mahani iso kuin tynnyri!


Perheenlisäys on tietysti vaikuttanut myös cosplayhin. Toki nyt olisi entistä enemmän mahdollisuuksia pukea lapsia Söpöihin Asuihin halusivat he sitä tai eivät (sivuhuomiona, voitteko uskoa että se pieni Ponyo-tyttö on nykyään yläkoululainen nuori? Niinpä, ajan rakenne jne!) mutta todellisuudessa kolmen lapsen perheessä äidin kuuluisa Oma Aika on kutistunut niin pieneksi, että cosplaylle ei ole ollut juurikaan aikaa. Tai noh, kun korona pisti conikalenterit tyhjäksi, hävisi samalla se itselleni äärimmäisen tärkeä viime tippa, jonka tuleva coni aina aiheutti ja joka sai puvut oikeasti valmiiksi asti. Eli myöskään halua oikeasti ottaa mitään omaa aikaa pukujen tekemiseen, ei juurikaan viimeisinä parina vuotena ole ollut. Olen kyllä tehnyt pukuja, pari saumaa sieltä ja propin puolikas täältä, mutta valmiiksi asti saaduissa puvuissa oli 2,5 vuoden tauko, jonka sain katkaistua vasta kun pääsin Desuconiin. 

Jäbä kuvasi käpylehmäkauppiaan, tältä näytän normioloissa suurimman osan aikaa.


Tämä oman ajan vähyys ei muuten ole jokaisen lapsen kohdalla ollut sama: kun edellisen kerran ihmettelin äitiyttä, pystyin tekemään monia töyläimmistä puvuistani samalla. Cersein reikämekon kangasta oli helppo leikellä samalla kun Jäbä harjoitteli mahalleen kääntymistä. Sen sijaan kun perheessä nyt aikaa ja huomiota vaativia pieniä ihmeitä on useampi, ei tulisi mieleenkään laittaa kangasta ja saksia lattialle keskellä päivää. Ja jos en ole blogin puolella vielä kertonut, niin rakastan nukkumista, joten yömyöhäiset cosplaymaratonit eivät ole houkutelleet, jos vaihtoehtona on ollut mennä nukkumaan pienimmäisen kanssa samaan aikaan eli kahdeksalta, että jaksaa myös herätä aamulla ajoissa. 

Kuluneet pari vuotta ovat olleet hyvää aikaa pohtia omaa suhdettani tähän harrastukseen ja siihen, millaisena haluan pitää sitä osana elämääni. Olen varmasti ennenkin kirjoittanut, miten rakastan nimenomaan pukujen tekemistä ja erityisesti sitä vaihetta, kun puku on vielä kesken mutta alkaa jo näyttää vähän siltä miltä pitääkin. Rakastan mennä sen inspiraatiokuohun mukana, etsiä sitä flow-tilaa joka niin usein tulee vähän liian lähellä conia ja saa oikomaan aika monta mutkaa. Minulla on aina ollut monia pukuja kesken yhtä aikaa, koska kyllästyn myös nopeasti vain yhden puvun parissa työskentelyyn. 

Jo ennen koronaa mietin jonkin verran cosplayta eettisyyden näkökulmasta. Traconissa oli aivan loistava luento ehkä 2019 tai jopa 2018 missä käytiin hienosti läpi esim kangasteollisuuden ongelmia niin ympäristön kuin ihmisoikeuksienkin näkökulmasta ja sitä miten cosplaykin on tietysti osa länsimaista kulutusyhteiskuntaa jossa uuden hankkiminen (tai tässä tapauksessa tekeminen) on ihailtua ja että cosplay ei aina todellakaan ole eettisesti kestävällä pohjalla oleva harrastus. No nämä mietteet ovat pyörineet viime aikoina mielessä entistä enemmän, kun kuluneena keväänä sukelsin jo parin vuoden takaa tutun konmarin lisäksi vähän minimalismin puolelle ja ahmin kaikki käsiini saamani siivous-, järjestely- ja karsimiskirjat. Tunnistan omassa cosplayharrastuksessani sen ongelman, että nautin nimenomaan uuden tekemisestä, uusista projekteista. Jos pitää valita nopeasti uuden puvun rykäisemisen ja vanhan puvun korjailun välillä, valitsen aina ensimmäisen.

Tai tahtoisin sanoa että valitsin aina ennen ja että nyt tiedän paremmin, mutta enpä ole ihan varma. Ehkä nyt ainakin tunnen huonoa omaatuntoa herkemmin ja kyseenalaistan asioita enemmän. Minullahan on ollut ainakin viimeiset viisi vuotta ikuisuusprojektina käydä läpi kaikki vanhat puvut, joista suurimman osan olen siis jemmannut. Jemmaaminen on ollut minulle enemmän sääntö kuin poikkeus ja tehtyjen pukujen lukumäärän huidellessa nyt jossain 160 kieppeillä, on jemmassa olevia pukujakin pahimmallaan (vai parhaimmillaan?) ollut kolminumeroinen määrä. Tavoitteenani on ollut ja on edelleen, että tallessa olevista puvuista olisi selkeä listaus ja että jemmassa olisi vain pukuja, jotka oikeasti ovat kunnossa ja pitovalmiita. No tähän on vielä pitkä matka tälläkin hetkellä, mutta kuluneen kevään aikana olen aika monesta puvusta pystynyt luopumaan. Ymmärrän täysin itseäni miksi se tuntuu välillä kovin vaikealta, pukujen tekemiseen ja pitämiseen liittyy niin paljon positiivisia muistoja, että hamstraaja-minäni haluaa pitää niistä kiinni kynsin hampain ikäänkuin muistot olisivat kiinni niissä vaatekappaleissa. 

Kuva helmikuulta, kun cosplay/larppivarastohuone oli hetkellisesti siisti. Varastona tämä toimii, mutta joka kerta kun tarvitse oikeasti jotain, homma räjähtää käsiin. Tai siis lattialle, jota yleensä näkyy hyvin pieniä kaistaleita sieltä täältä.


Ja kyllähän ne osittain on! Tai siis juurikin niitä cosplayasuja hypistelemällä, peruukkeja testaamalla, pääsee ihan suoraan sinne memory lanelle menneisiin coneihin ja fiiliksiin! Mutta aika hyvin olen näitä ajatuksia työstänyt ja monta pukua päästänyt erityisesti tuossa vappua ennen kirppikselle josta toivottavasti joku saa niistä vielä iloa. Ja koulun vesivahingossa tuhoutuneiden ilmaisutaitokerhon peruukeille löytyi kummasti parisenkymmentä korvaaja minun "no ei nämä edes ole millekään tietylle hahmolle mutta jemmaampa silti" -laatikosta. 

Pyrin säästämään vanhoista ei-enää-käytössä -puvuista korkeintaan yhden muistojutun, en kaikkea. Esim Poison Ivyn korsetti ei enää mene päälle ja on muutenkin liiman takia kurtistunut vähän kummalliseksi, mutta seinäkoristeena toimii.


Kirjoitan ehkä tuosta eettisyydestä vielä lisääkin ihan omana päivityksenään, mutta yleisesti pitää vielä sanoa, että toki cosplay on lähes jokaisen elämässä aika pieni osio. Yksityisautoilua, lihansyöntiä tai pikamuotia vähentämällä tekee varmasti enemmän kuin cosplayjuttujen karsimisella, eikä kaikesta tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Cosplaytakin voi kuitenkin tehdä eettisemmin ja isoimpana hommana varmasti olisi vanhojen pukujen hyödyntäminen joko käyttämällä niitä uudelleen tai käyttämällä niitä uusien pukujen materiaaleina. Tavallaan sillä jo tehdyllä puvulla joka vain makaa kaapissa vuosikausia ilman että sitä käytetään, jää aika paljon potentiaalia hyödyntämättä. Kaikista tehdyist puvuista en ole hankkiutumassa eroon, mutta aion kyllä hyödyntää sekä yleistä karsimista että konmarista tuttuja ilon pirskahtelua, että mitä puvut oikeasti tahdon säästää. Harmi, että se toinen harrastukseni eli larppaaminen houkuttelee siirtämään cosplaypukujen osia vain huoneen larppipäätyyn, koska vielähän niitä voi tarvita jossain larpissa... Vaikka pelaankin nykyään noin kerran vuodessa.

Mutta niin, pyrin tällä hetkellä pukuja tehdessä miettimään kuinka minimoida esimerkiksi uusien kankaiden tai peruukkien hankkimista. Jos uutta kangasta pitää hankkia, katson aina ensiksi olisiko Kangaskapinan valikoimassa sopivaa (tämä ei ole maksettu mainos, mutta Kangaskapina on ensimmäisiä kangaskauppoja Suomessa jossa ympäristö ja ihmisoikeusasioita on oikeasti kunnolla mietytty ja mietitään edelleen. Kysyin juuri viime viikolla vieläkö eettisyysperiaatteisiin kiinnitetään huomiota, kun nettisivujen päivityksen takia tietoa sivuilta ei löydy (asioiden kyselyä suosittelen kaikille muillekin!) ja kyllä kiinnitetään!) kangasta. Aina ei tietenkään ole, mutta koetan jotenkin erotella päässäni puvut, joissa Juuri Oikeanlaisella kankaalla on väliä niistä puvuista, joissa  minulle itselleni riittää, että se on aika lähellä, jos kangas löytyykin käytettynä. 

Uusien materiaalihankintojen välttämisen lisäksi koetan miettiä voisiko cosplaypuvun osia käyttää ihan normivaatteina tai normivaatteita cosplayssa. Että jos ns. normivaatecosseja tulee tehtyä niin pyrkisin tekemään ne niin, että niitä voi oikeastikin käyttää. Näitä on listalla parikin, mutta toistaiseksi tunnen vetoa enemmän tuonne ei-käytännöllisiä-pukuja puolelle, vaikka mikä toisaalta estäisi hengaamasta jossain kaapuviritelmässä myös normipäivänä...

Vanhojen pukujen uudelleenpitämisen osalta usein ongelma on, että jokin osa puvusta on kärsinyt kolhuja ja sitten se on sellaisenaan pistetty vaan jemmaan. Eli ikuisuusprojektin osana on oikeasti korjata ne puvut, joita kuvittelen vielä joskus pitäväni. Siinä missä KonMarissa ohjeistetaan käymään tavaraluokka kerralla kokonaan läpi ja ajatuksena on, että sillä yhdellä perusteellisella (ja pirskahtelevaan onneen liittyvällä) karsimisella pidetään homma kurissa jatkossa aina, suosin itse erityisesti näiden tunteisiin vetoavien tavaroiden kohdalla jatkuvan karsimisen periaatessa. Puku tai puvun osa, josta puoli vuotta sitten en voinut kuvitellakaan hankkiutuvani eroon, saattaakin nyt kolmannella karsimiskerralla tuntua ihan siltä, että sen on aika lähteä eteenpäin. En ole ikinä myynnyt pukuja sellaisenaan itse, koska koen sen vaivalloiseksi, hahmovalintani ovat monesti sen verran ug että ne tuskin kiinnostavat, olen pituuteni puolesta eri kokoinen kuin suurin osa pukuilijoista eikä suuressa osassa puvuissa tekojälki ole niin hyvää että kehtaisin niitä myydä. Joten yleensä laitan käyttökelpoiset pukuosat Konttiin ja sitten sellaiset mistä ei enää saa mitään, irrottelen neppari yms ja siirrän esim protokankaiden pinoon. Kaatopaikalle saisi päätyä mahdollisimman vähän, mutta esim worblaosien kierrätämisen mahdollisuuksista en ole kovin varma.

Toki se yksi ikuisuusaihe liittyy myös vanhoihin pukuihin, eli ULKONÄKÖPAINEET. Vitsi vitsinä, mutta olen harrastanut cosplayta 14 vuotta ja sinä aikana vanhentunut 14 vuotta ja synnyttänyt 2 lasta. Tuntuu aivan pöljältä, että joudun itselleni perustelemaan miksi ei ole outoa tai väärin, että esim kymmenen vuotta vanhat pukuni eivät enää mahdu päälle tai tunnu sopivilta. Mutta totta kai se tuntuu ikävältä, kun jokin puku johon muuten on tyytyväinen, kinnaa kiinni jo reisien kohdalta. Aikomuksenani ei ole (edelleenkään) rypeä uliuuu näytän ikävältä -suossa, koska elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita, joten jos jotkin cosplayt tuottaa enemmän pahaa mieltä muistuttamalla koko ajan että olisin nyt muka väärän kokoinen, niiden pukujen taitaa olla aika mennä. Jännä juttu sinänsä, muistan monta kertaa silloin noin kymmenen vuotta sitten miettineeni että voi vitsi jos olisin sen X kiloa kevyempi, niin olisipa hyvä. Niinku voi vit miten tyhmien asioiden sitä onkaan antanut viedä energiaa ja hyvää oloa elämässään! Kai nykyään on jo yleistä tietoa, että ns tavoitevaatteita ei kannata jemmata, sama voisi toki päteä myös cosplayhin. Samassa lauseessa on kyllä todettava, että on minulla pari ikuisuusunelmapukua edelleen, jotka ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että jotain pitää kropalle tapahtua ennenkuin viitsin niiden tekemistä edes aloittaa. 

Niin siis kuulumisista piti kirjoittaa... Pukuja käyty siis paljon läpi, uusia pukuja puuhailtu, kisalavallekin kaivattu varsin säännöllisin väliajoin! Selvästi lähestyvä Desucon pisti keväällä cosplayhyrrät pyörimään erityisellä taajuudella ja monet pitkään kesken olleet projektit liikahtivat eteenpäin, vaikka tiesinkin pääseväni coniin vain päiväkäynnille. Pyörittelin montaa pukuajatusta vielä kuukausi ennen conia mutta sitten törmäsin korvakoruihin ja otsakoristeeseen, jotka olin valmistanut kymmenen vuotta sitten ja tiesin, että Last Exile Famin Lilianan olisi nyt aika valmistua jos ikinä aion sen saada tehtyä. 

 

Voi Liliana, anteeksi että näin pitkään sinua jemmasin vain laatikoiden pohjalla puolivalmiina palasina!

 

Ekaa kertaa ikinä oikeasti keitin kankaita, yleensä heitän kiehuvaa vettä värin kanssa vaan ämpäriin ja toivon parasta. No ei tästä aivan niin violettia tullut kuin toivoin (koska keinokuitu ja ei-keinokuidille tarkoitetut värit) mutta riittävän hyvä kyllä tuli!

Ja kylläpä teki itselleni hyvää tehdä puku suhteellisen lyhyessä (....10 vuotta) ajassa (loppuun) ja antaa itselleni juuri niin paljon taiteellisia vapauksia kuin halusin. Päätin heti, että tätä pukua varten en hanki mitään uusia kankaita vaan koetan pärjätä niillä mitä jo on, siitäkin huolimatta että olen kovasti pyrkinyt pienentämään kangasvarastojani. Vuosikymmenen takaisia kangasosia puvusta oli jonkinverran jäljellä, mutta en tykänny tavasta jolla olin maalannut puvun violetteja osia, joten aikalailla kaikki meni uusiksi. Vaikka muuten pyrin nykyään siihen, että teen puvut useampaa kuin yhtä käyttökertaa varten, tästä tuli varsin pian fiilikset että Liliana lähtee vain kerran Desuconiin ja sitten saan pistää kankaat taas uuteen käyttöön. Nurinkurisesti tämä ei tarkoittanut, että olisin tehnyt kaiken mahdollisimma nopeasti, vaan lisäsin pukuun ihan referenssikuvan vastaisesti kirjontaa käsin. Ja kylläpä olikin kiva lapsiperhearjenkin keskellä välillä kirjoa muutama sentti eteenpäin! 

Ei lainkaan referenssikuvaiset saumat, mutta nätit ja kivat tehdä.


Nimenomaan tämän puvun tekeminen teki kauhean hyvää kun jouduin miettimään (taas) ketä varten pukua teen. Niin siis tietysti itselleni, tärkeintä olisi että tykkään siitä itse. Aivoni ovat nyrjähtäneet jo aikapäivää sitten kisapukumoodiin niin, että jokaisessa puvussa olen pyrkinyt mahdollisimman tarkkaan jäljittelyyn referenssistä. Vaikka mitä hiton väliä sillä on onko puvun saumat samassa kohtaa jos puku on 11 vuotta vanhassa (varsin huonossa) animessa yhdessä jaksossa 10 sekuntia näkynyt puku, jota kukaan ei varmasti kyttää referenssikuva kourassa? JA ENTÄ SITTEN VAIKKA KYTTÄISI? Aivoissani napsahti jotain toiseen suuntaan kun mietin että ihan hyvin voin tehdä puvusta sellaisen, että se miellyttää omaa silmääni siitäkin huolimatta, että se ei olisi 100% reffin mukainen. Koska eihän mikään puku ikinä oikeasti ole, 2D ja 3D jne. (Vähän aiheeseen liittyen jos kaipaatte cosplaykuunneltavaa niin itse kuuntelin (taas) nämä kaksi luentoa ja mietin juurikin tätä eroa eurooppalaisen jäljittelyä painottavan tekemisen ja esim Etelä-Amerikan paljettilisäilyjen välillä, että kyllä tässä on kyse isommastikin meidän koko cosplaykulttuurista, joka arvostaa sitä jäljittelyyn pyrkimistä, vaikka muunlainen tekeminen on aivan yhtä oikein ja voi näyttää aivan yhtä hyvältä!)

Kankaita mm Cruise-anekin juhlamekosta, Saberin pyllyviitasta, Mori Summerin huivista.

Tällä hetkellä en tosiaan olisi Lilianaa valinnut hahmoksi, koska lähes kokovalkoinen puku ja tuhkablondi tukka ei tunnu jotenkin yhtään omalta. Toki puvun siluetti oli sellainen, että ei tarvinnut miettiä mahtuuko se päälle ja conissa se oli ihan kiva. Ei tuntunut siltä kuin parhaissa puvuissa, jotka tuovat koko ajan sellaista positiivista pöhinää kun niitä pääsee pitämään, mutta ihan kiva. Ja kun tarkoituksena oli nyt lopulta saada tämä kymmenen vuotta satunnaisesti takaraivossa olemisestaan muistutellut puku pois päiväjärjestyksestä, hoiti se kyllä tehtävänsä ja olo oli monella tapaa helpottunut kun puku oikeasti oli siinä. Ja kun Hootti vielä nappasi parit kuvat, että oikeasti jotain todisteitakin jäi jäljelle. 

Pakollinen peiliselfie. Pahimmillaan näidenkin ottaminen on conissa unohtunut.


Se on muuten myös yksi syy, miksi vanhoista puvuista luopuminen on välillä vaikeaa: kaikista puvuista ei ole todellakaan ole kunnon valokuvia. Osasta vain conissa räpsäisty selfie. Joten aika moni, tai no ainakin kymmenkunta, pukua on vielä jemmassa sillä ajatuksella että kunhan siitä saa kunnon kuvat, voi puvun pistää eteenpäin. No jos palaan pari kappaletta taaksepäin, pukuun pitäisi ehkä mahtua että siitä saisi otettua kuvia...  Mutta onneksi tämä ei ole mikään nopea projekti, Helkky kasvaa niin nopeasti että kohta voin kuvauttaa vanhoja pukujani hänen päällään!

Desuconista raportti on helppo ja nopea kirjoittaa, koska olin paikalla noin neljä tuntia ja tuosta ajasta 90% seisoin infon edessä ja nautin siitä, että lopultakin tapasi niin monia ihania ihmisiä! Neljässä tunnissa ehtii nähdä aika monta, ja kun alunperinkin tiesin ajan olevan lyhyt eikä mitenkään kaikkien tapaamiseen riittävä, ei iskenyt kova ahdistus siitä, että moni ihana ihminen jäi myös tapaamatta. Luotetaan siihen, että seuraavaan (desu)coniin ei ole yhtä pitkää taukoa kuin nyt! Yhteisöllisyyden osalta viime vuodet, osittain jo ennen koronaa, ovat kyllä olleet hiljaiseloa omalta osaltani, en ole koskaan esim discordissa osannut olla tai jotain näitä nuorison tiktokkeja tms ottanut haltuun, joten cosplaykeskustelut tai tosiaan se yhteisöllisyyden tunne on selvästi kyllä vähentynyt. Nyt teki hyvää tavata vanhoja tuttuja ja monen kanssa jatkaa keskusteluja kuin mitään taukoa ei edes olisi ollut! Toki meillä on ollut Kuopiossa onneksi cosplaytätien tapaamisia aina silloin tällöin ja ne on pitäneet vähän kiinni siinä tosiseikassa että ei ole harrastuksensa kanssa ihan yksin.

Tosiaan, conin jälkeen räjäytin kangasvarastoa entisestään, kaivelin puolivalmiita pukuja esille ja latasin puhelimeen myös cosplannerin, joka sovelluksena on ilmeisesti jo vähän aikansa elänyt. Yleensä teen pukusuunnitelmat erinäisiin muistikirjoihin, joista osan jemmaan ja osan pistän kierrätykseen sen jälkeen kun puku on tehty, mutta nyt tuntui ihan kivalta pistää puhelimeenkin muistiin pukuja, vaikka osien valmistumisen arvioiminen prosenttimäärällisesti tuntuikin hyvin vieraalta. No listalle tuli 12 pukua. Kaksitoista pukua, jotka ovat jollain tapaa kesken, suurimpaan osaan on kankaita tai jopa kaikki kankaat, jokaiseen on tehty jotain. Ja nyt kun tätä kirjoitan niin muistan toki ainakin kaksi pukua jota tuosta listasta puutuu.... Eli siis hei, samanlainen cosplayholismi on edelleen voimissaan kuin blogin kulta-aikoina, hirmuisesti cosplaysuunnitelmia, keskeneräisiä pukuja ja huomion jakamista monen puvun kesken! Mutta kuten sanottua, tämä on yksi itselleni eniten iloa tuova tapa harrastaa, joten mitäpä sitä (liikaa) muuttamaa. Ehkä nyt kuitenkin yritän olla kasvattamatta tuota listaa... Osa puvuista on ihan viimeistelyä vaille valmiina, eli hommana olisi nyt oikeasti saada ne valmiiksi. 

About viikko ennen conia cosplayhuone näytti tältä. Nyt näyttää pahemmalta, tai siis kuvasta pois rajautuva lattia on hävityksen kauhistus. Eikä tämä oikeastaan ole cosplayhuone vaan mm työhuone, mutta siinä on cosplaynurkka, joka leviää aina kun jotain oikeasti tekee.


Seuraavana tapahtumana olisi vuorossa Kuopion oma Nekocon, jossa olen juontohommissa ja jossa conin teemana on hirmuisen kutkuttavasti sankarit. Vähintään kuusi pukua inspiroisi juuri nyt tuon teeman mukaisesti tai juuri sen vastaisesti, mutta en ole vielä lyönyt mitään ihan varmaksi lukkoon. En tiedä mikä edelleen tässä pukusalailussa oikein on, että ei tunnu kivalta huudella suunnittelussa olevista projekteista liikoa nettiin, mutta tunnistan senkin piirteen edelleen itsessäni. Ehkä se on se fiilis, että projekti sitten pitäisi oikeasti saada valmiiksi jos siitä kertoo julkisesti ja joku vaikka odottaa sitä sitten tiettyyn coniin. Kuten vaikka jokin Liliana jonka Desuconissa yllättävän moni sanoi näyttävän tutulta sen takia että oli nähnyt kuvia siitä sen kymmenen vuotta sitten täällä blogissa :D Ja sori Majo edelleen siitä, että tämä paricosplay oli nyt tälleen vähän myöhässä...

Desuun mennessä ajomatka oli sen 3,5h enkä halunnut peruukki+piilari-päänsärkyä jo ennen Visulahtea, joten ajelin puku puoliksi päällä. Jotenkin haluan silti saapua coniin ihan valmiina, joten tein peruukkipysähdyn Heinolan abcille, jossa ilmeisesti ei oltu kuultu värikkäiden vanhusten tapahtumassa naapurikaupungissa, sen verran hämmentyneitä katseita sain osakseni.


Conipuvuissa tuntuu myös että mukavuus menee näinä päivinä kaiken muun edelle, joten mitään kovin epämukavaa tai kuumaa pukua esim en ole Nekoon kyllä pukemassa. Maleficentin musta versio on yksi viimeistelyä vailla olevista ja tavallaan kutkuttaisi juontaa pahiksena hyvisten keskellä, mutta ajatus Musiikkikeskuksesta vaikkakin kuinka uusitulla ilmastoinnilla heinäkuun helteissä musta kaapu päällä ei ihan hirmuisesti houkuttele... Mutta ehkä yritän silti viimeistellä puvun ja kokeilla sitä, voihan se yllättää! Mutta tosiaan mukava puku jolla pystyy liikkumaan hyvin ja jossa on mukavat kengät, voisi olla aika kova juttu! Ja peruukki joka ei purista liikaa.

Vieläköhän oli jotain... Ehkä ei. Tai jos oli niin voisin vaikka kirjoittaa seuraavan kerran ihan pian enkä vuosien päästä! Kiitos vielä jokaiselle, jonka kanssa juttelin blogistani viikonloppuna, en varmasti osannut edes kunnolla kiittää miten hyvältä tuntui kuulla, että tämän lukeminen on tuonut iloa tai inspiraatiota. Pitää ehkä jokin sadepäivä käyttää itsekin vanhojen päivitysten lukemiseen, sieltä kun niitä muistoja löytyisi ilman sen suurempaa tarvetta hamstrata kauheasti materiaa. 

Ensi kertaan!

Ilona

4 November 2018

Ai vuoden conikuulumiset yhdessä päivityksessä? Oi kyllä!

On se hyvä, että ei eletä blogihuuman vuosia, muuten tuntisin suurtakin huonoa omaatuntoa siitä, että tämä blogipoloiseni on saanut sammaloitua internetin arkistoissa näin pitkään aivan koskemattomana. Kun ei huvita kirjoitella niin ei huvita kirjoitella, vaikka virallisena syynä tässä hiljaisten kuukausien aikana olenkin aivoni nalkuttavalle äänelle sanonut, että ei ole aikaa. On niin paljon mukavampiakin juttuja millä täyttää niitä päivän kuuluisia oma aika -hetkiä, kuten esim nukkuminen ja pukujen tekeminen, että niistä kirjoittaminen on sitten ihan kokonaan jäänyt.

Jos arvon lukijani ovat eläneet kuluneet kahdeksisen kuukautta siinä harhaluulossa, että nyt se Ilona on tämän hassun pukuiluharrastuksena kuopannut, niin älkää peljätkö, näin ole ollenkaan käynyt! Ja nyt viimeistään suosittelen seuraamaan minua facebookissa, kun ihan oikeasti en juuri muualle cosplaysisältöä tule tuottaneeksi. Klikedi klik sinne tykkäyksiä satelemaan vain, vaikka kaikki ja niiden cossaavat isoäiditkin pakenevat facebookin pirullisia algoritmeja jo ties mihin muihin kuvioihin. Ehkä minäkin palaan aktiivisemmin tänne blogiin ja liitän lopultakin tuonne päivitysten loppuun jonkin klikkausnamiskan, jota voin käyttää tykkäysten korvikkeena.

Mutta niin, tässä jos yhdellä päivityksellä yritän kuitata suunnilleen conihommat ja osittain pukuhommat viime vuoden Traconin jälkeen, niin pääsen sitten ihan puhtaalta pöydältä kirjoittelemaan niitä oikeasti tärkeitä ulkonäköpaine ja/tai tissipylly -juttuja!

Tämän kirjoittamiseen meni lopulta noin kuukauden päivät, joten ajan rakenne on taatusti tekstin sisällä muuttunut moneen kertaan. Mutta ei anneta sen haitata!


Leonardo Da Vinci, Fate/Grand Order. Mikael Peltomaa otti viralliset potretit

Aloitetaan Cosplayn SM -kisoilla, kun niistä on nyt jo vuosi aikaa eli ihan ajankohtaiset ovat taas heti huomenna tänään! Kisathan kisattiin viime vuoden marraskuussa Messukeskuksella Game Expon yhteydessä. Olin vähän miettinyt osallistumista ja kun vuosi sitten upposin suohon nimeltä Fate/Grand Order (odottakaa vaan, tulette tästä kuulemaan ja näkemään vielä pitkään ja paljon...) ja sieltä Da Vincin hahmo kutkutteli ihan kamalasti JA sain yöllisen inspiraation esityksestä, joka oikeasti tuntui hyvältä ja toimivalta, niin menoahan se sitten oli. 
Oi ihana Da Vinci
Nyymix kuvasi lavan taulukauppaa.
Da Vincin puku oli ihana, haastava ja jotenkin kauhean mukava tehdä. Virkkasin puvun kaikki pitsit itse käsin ja oli jotenkin hirmuisen kivaa, kun puku saattoi tehdä missä vaan. Ompelun ja pitsien lisäksi pukuun sai tehdä myös worbla-osia ja tein myös bling blingejä itse. Eli ihan hirmuisen paljon ihan hirmuisen moninaisia juttuja ja kaikkia oli jotenkin kiva tehdä. Aivan ihana puku! Toki sen kanssa lopulta tuli enemmän kiire kuin olisin halunnut, mutta jotenkin lehmänhermoisena en tällä kertaa edes stressannut asiasta vaan niillä mentiin mitä oli. Ja voi että minulla oli kiva kisa ja lavalla oleminen oli niin ihanaa! Puvun kaikkien härpäkkeiden lisäksi oli aivan ihana maalailla proppitauluja ja muutenkin tehdä aika paljon lavastehommaa.
Yksittäistä suosikkijuttua olisi paha valita kun monet yksityiskohdat oli niin kivoja, mutta ehkä tämä kirja kohokuvioineen ja kännykän sisäänsä mahduttavine sisälmyksineen on yksi ihan lempparijuttu.
Worblaan kanssa oli taas kiva työskennellä ja jalokivien valaminen itse oli pitkästä aikaa mukavaa.
Hän on nimeltään Muna-Liisa ja on viettänyt onnellisia eläkepäiviä Helkyn kirjahyllyn päällä,  mistä joutuu toisinaan larppaamaan pokemonia leikeissä.
Kaaosta ja sauvahärdelliä.
Halvalla lähtee aitoa Da Vincin taidetta!
Pitsejä tuli kivasti kaikkialle, kauluksesta


kenkiin asti. Ja noita oli oikeasti ihana virkata.
Kisa meni ihanasti ja hyvin, mutta se että sijoituin toiseksi, tuli melkoisena yllärinä. Olen sokea arvioimaan itseäni suhteessa muihin kisaajiin, kun omasta puvusta aina näkee vaan ne virheet ja muiden puvut näyttää superupeilta, eikä esityksiä toisaalta tule yleensä nähtyä ollenkaan. Mutta oli kieltämättä kiva kiillottaa kolmen vuoden takainen SM pronssi nyt hopeiseksi.

Sinällään SM-kisoilla on minusta edelleen vähän samoja ongelmia kuin mitä aikaisemminkin, eli siitä ei vieläkään tule se fiilis, että tämä on nyt Se Iso ja Tärkein Kisa, eikä Messukeskuksen lava esimerkiksi tietenkään vastaa monen conipaikan pääsaleja, mutta ainakaan tällä kertaa ei tarvinnut huolehtia mistään televisioinnista ja sen tuomista kommervenkeista.

Ja koko komeus vielä. Sauvan pistin palasiksi kotimatkalla, mutta muuten puku vaan odottelee että milloin malttaisin lähteä sitä jonnekin kuvauttelemaan.
Kolme minuttia sen jälkeen kun astuin alas SM-lavalta, olin jo miettimässä että millä puvulla tahdon lavalle takaisin. Frostbiten ECG-karsintaan osallistuminen tapahtui siis huomattavasti lyhyemmällä aikajänteellä ja ihan erilaisella fiiliksellä kuin SM-kisaan valmistautuminen. Lavaeuforia vain vaati saada lisää enkä osannut sanoa ei, vaan jatkoin FGO-suossa talsimista. 





Frostbiteen valmistin siis Artemiksen karhukaverinsa Orionin kanssa. Siinä missä Da Vincin esityksestä itselläni oli fiilis että nyt oikeasti on hyvä, Artemis oli koko ajan siinä "ihan ok" -kastissa. ECG:n suhteen minulla on vain sellainen heikko kohta, että kun kätilön ominaisuudessa saatoin kisan Suomeen asti, tahtoisin kauheasti että karsinnat olisivat täällä täynnä. Tarvittaessa vaikka niin että kipuan lavalle itse, kuten nyt.

Talvella pukujen tekeminen on kyllä siitä ikävää että sraymaalauksetkin pitää tehdä sisällä ja autotallissa jossa on pimeää.

Tää on siis se oikee sankari, tissimuikkeli on vaan sidekick.

Tässäkin puvussa oli paljon kivoja juttuja, kuten liukuvärjäämistä vähän eri tavalla ja ledivaloja.



Ja sit jotain ihan älyttömiä juttuja, kuten tämmöinen leivuva asia selässä. Pysyi peruukissa kiinni kahdella klipsulla.

Ja sit tämmöinen jousi joka ei näytä jouselta mut johon sai tosi kivat valot.

Löysin paljon yhteistä Hellun kanssa, kuten valkoisen värin puvussa ja näyttävät silmät.

Ihanin Korppu!

Ja Ilse!

Ja voi juku lisää tis--- FGO ihanuutta!

Jesmon lavakuvissa jopa hetken aikaa näkyy nuolikin ja jousen valot!

Lavalla etsin mykyjä, jotka joku karhu oli syönyt. Mikko Karsisto kuvasi.
 Artemis oli kuitenkin kiva puku tehdä ja minulla oli hauskaa sen kanssa lavalla, joten tehtävä suoritettu niiltä osin. Puku ei oikein kestänyt kotimatkaa ja nyt siitä suurin osa on kierrätetty, mutta esimerkiks tuon hervottoman kokoisen jousen kanssa mietin edelleen että mitähän sillä tekisi, mihin seinälle nostan sen koristeeksi kun tuli tehtyä se oikeasti vähän turhankin kestäväksi :D
Kaksiosaisesta mekosta sai myös kätevän lyhyemmän meko lavasteiden purkamista varten!

Sit oli jotain ihania tyyppejä jossain anniskeluravintolassa.

Ja tämmöinen unikaveri. Joka tiesi että oon allerginen kissoille.
Sunnuntaina oli luvassa lisää Fate-pukuilua, kun kaivoin Rinin parin vuoden takaa taas päälle. Simppeli puku on simppeli, mutta oi että miten ihana. Madu kuvasi.

Bäkkäripeilitunnelmat best.

Madun kuvaamana.

Frostbitessa tein vain yhden yön taktisen lahteutumisen ja molempina päivinä oli Fate-meiningit korkealla. Oli tosi kiva nähdä muita Fate-pukuilijoita, vaikkakin lauantaina valitettavan lyhyen aikaa, ja Frosti nyt on aina taattu Frosti, oikein ihana, erityisesti kun oli ihana yöpaikka.

Lavailua Mikael Peltomaan kuvaamana

Kevät oli conipuolelta hiljaisempaa. Periaatteessa siis aikaa tehdä kaikkia ikuisuusprojekteja! No yhden siis jopa sain tehtyä... Tein kyllä paljon vaikka mitä pientä, mutta suurin osa projekteista ei vielä tähänkään päivään mennessä ole tulleet valmiiksi. Mutta se tekeminenhän minulla aina on ollut koko harrastuksessa parasta, joten en itseäni kovasti suomi vaan taputtelin enemmänkin itseäni päähän että kiva kun jotain edes touhuilen.

Ai coneja on pohjoisenkin suunnassa Kuopiosta katsottuna! Matkaan!
Matsucon oli aika extempore -reissu Ouluun, kun kuulin että siellä pääsee ennakkoon katsomaan cosplayelokuvaa, johon minua ja Helkkyäkin oli useampaan otteeseen kuvattu. Lisäksi kesällä ei Savossa ollut mitään conia coninälkäiselle Helkylle, joten auto suuntasi Oulua kohti yhdeksi päiväksi toukokuussa. Matkahan on suunnilleen sama kuin jos ajaisi Tampereelle tai Lahteen, aavistuksen lyhyempi vain ja pohjoiseen ajaessa on jotenkin ihan eri fiilis. Matkaseuraksi saatiin vielä Nnancy joten reissu sujui hyvin rattoisasti.

Perille selvittiin!

Yritin hyödyntää peiliä...
Voi purjo...

 Helkyllä oli pukuna koulun vappujuhlaan tehty Hatsune Miku. Jotenkin en 10 vuotta sitten kun aloin cosplayta harrastamaan, ikinä varautunut siihen että oikeasti ostan kaupasta purjon pukua varten...Mutta niin vaan jutut tulee takaisin, Hatsune Miku purjoineen on taas muotia alakouluikäisten parissa. Miku oli tosi kiva puku kyllä tehdä, varsinkin kun sitä teki jollekulle muulle kuin itselleni :D Helkylle on siis muutenkin tosi kiva tehdä pukuja, koska yhdessä keksitään paljon parempia ratkaisuja ja viime kädessä Helkky saa päättää esimerkiksi materiaalit tai miten jonkin asian haluaa toteuttaa. Ei tule sitä päättämisen tuskaa joka omissa puvuissa välillä on. 

Ja joo en usko, että kovin monella muulla lapsella oli koulun vappujuhlassa ledivaloja kuulokkeissaan ja mahdollisuus soittaa musiikkia niistä oikeasti... Ehkä vähän meni niiltä osin överiksi, mutta onneksi puvulle tuli Matsuconissa sitten myös käyttöä! 

Voi sitä riemua kun on pitkä peruukki!


Oma pukuni oli aina nopealla tahdilla tehty Nibutani Shinka versio numero en edes muista, eli noin puoli minuuttia näkyvä söpö meidoasu. Hirmu kiva päällä ja ehdottomasti jatkossa semmoinen luottopuku jos tarvitsee jotain söpöä ja helppoa pistää coniin päälle.

Matsuconissa oli aivan ihana maakuntaconifiilis, nuoria kävijöitä ja hyvin vähän minua kiinnostavaa ohjelmaa. Mutta niin kiva reissu kyllä oli ja Helkky tykkäsi, että hyvinkin voipi olla, että jatkossakin pitää kääntää auton keula välillä pohjoisenkin suuntaan. 

Ihanat siniset kaapit! Nnnancy kuvasi sekä minua että Helkkyä että kaappeja.
Ja aina niin kiva pukuiltava Hiuspinni


Muutamaan kuvaan kokeiltiin saada liikettä mukaan ja ne onnistui aika kivasti.
Kevään kaikenmaailman projektien etenemistä heikensi se, että tarkoituksenani oli osallistua ECC-karsintoihin Desuconissa. Puku oli hyvällä mallilla, mutta sitten aktiivimalli iski eikun siis kävin työhaastattelussa ja sain syksystä alkaen opehommia. Totesin viettäväni mieluummin loppukevään ihan vaan rentoutuen Jäbän kanssa kotona sen sijaan, että käyttäisin jokaisen irtoavan hetken kisapuvun kanssa. Lisäksi aina edustuskisaan lähtiessä haluan tietää, että jos voitto napsahtaisi niin pystyisin varmasti lähtemään finaaliin, enkä tosiaan tiennyt oisko nyt syksyllä riittänyt paukkuja uusien opehommien ohella miettiä mitään kisajuttuja. Joten pistin puvun pakettiin ja peruin osallistumiseni ja oikein hyvä päätös oli. Katsotaan pääseekö se vielä jossain vaiheessa sieltä lavalle asti!



Desuconia varten iski FGO-hysteria taas ja annoin itselleni luvan tekaista Quetzacotl puvun parissa viikossa ilman sen suurempia stressejä. Ja voi juku oli kiva tehdä ihan erilaisia juttuja taas, eva-foamia eli Bilteman mattoa ei ole tullut kovin monesti käytettyä näin paljon. Tykkäsin sen työstämisestä ja nyt sormet syyhyää kokeilemaan vähän ohuempaakin evaa.

Pakollinen Desun narikkapeiliselfie
Coniräpsyjen lisäksi sain kuvautettua tätä pukua paremminkin loppukesällä kun Kristiina oli käymässä




Desuconissa pääsin myös töihin perjantaina, kun DesuCruise risteili lyhyemmän version Vesijärvellä. Anekin asu on aina ihana pistää päälle ja oli muutenkin kivaa viettää taas aikaa vesillä hyvässä seurassa.


Mahtui vielä päälle!






Koska olen oppinut jotain kymmenessä vuodessa, en edes yrittänyt (no saatoin yrittää, en enää muista, mutta lopetin yrittämisen jossain vaiheessa kuitenkin!) tehdä kahta uutta pukua yhteen coniin liian lyhyellä varoitusajalla, joten sunnuntaille halusin jotain vanhaa ja kivaa. 

Mori Summer hiuspinneilyä

Never stop the Nibutani madness, eli parin (=viiden) vuoden takainen Mori Summer -versio pääsi Lahteen ja ihana Janita sai ihania kuviakin siitä. Jokin tässä puvussa on miusta ihan erityisen kivaa, tykkään miltä se tuntuu päällä ja miltä se näyttää. Jos joskus vielä hoksaan mikä mystinen jokin se on, niin osaan ehkä valita jatkossa vastaavanlaisia pukuja...
Ihana Lahti, ihana kesä!





Conin kohokohta, tapasin Huldan!
Sit oli jotain skumppaa ja ihania ihania ihmisiä!

Animeconiin ei ollut tarkoitus lähteä, mutta sitten Kamui Cosplay oli kanssa tulossa sinne ja jos joku cosplayaaja (Jessica Nigrin ja Yaya Hanin lisäksi) on semmoinen että saa minut matkustamaan vaikka toiselle puolelle Suomea, niin Kamui. Cosplaykisa oli vielä juontajaa vailla ja juontohommia on aina hurjan kiva tehdä, joten lava kutsui taas.

Kaikkihan toki tämän hahmon tunnistaa, eiks niin... ai ei?

 Puvun suhteen tahdoin jotain missä olisi kiva juontaa (en tykkää larppailla edes lavalla, mutta silleen kevyesti kyllä yhdistää hahmoa ja itseäni juonnossa) ja joka ehkä liittyisi cosplaykunniavieraaseen jotenkin. No Kamuin puvuista oma suosikkini on Xena ja Xenan kolmoskauden musikaalijaksosta olin katsellut Calliston narriasua jo pitkään joten päätös oli nopeasti tehty. Ja pukukin tuli tehtyä aika nopsasti ja siihen nähden siitä tuli yllättävän kiva! Jaksoin oikeasti kaavoittaa ja tehdä vuoritukset ja painaa kuvioita koko mekkoon, harmi vaan että kangasväri kuivuessaan muuttui liian vaaleanvihreäksi eikä aikaa tai jaksamista ollut korjata sitä enää pari päivää ennen conia.
Timo Koriseva kuvasi!



Taas yksittäinen suosikkijuttu: silmälaukku


Jotkut puvut vaan on sellaisia, että ne tuntuu kivoilta ja sopii kantajalleen paremmin kuin jotkin toiset. Enpä muista olenko ikinä kuullut yhtä monesti kehuja miten hyvin mikään puku minulle sopii kuin Callisto. Tontun ja pääsiäistipun yhdistelmä oli aivan ihana siitäkin huolimatta, että siinä on blondi peruukkia, joiden sopimisesta itselleni en ole vieläkään varma. Ja muiden kommenteista tuli vielä niin kiva olo, että muistin taas itsekin miten tärkeää on kivojen juttujen sanominen ääneen cossaajille.

Juonto tarjosi kyllä parhaat naamailmeet taas, mutta jos nyt laitan vaan tämän semiedustavan kuvan. Timo Koriseva kuvasi tämänkin.
Juontaminen oli taas tosi kivaa ja juontojuttuja teen hurjan mielelläni jatkossakin. Kamuita en sen sijaan kerinnyt lauantaina näkemään, joten yhteiskuva Calliston ja Xenan kanssa jäi ottamatta. Parasta Animeconissa taisi kuitenkin olla Animeconiin liittymätön iltahengailu Teeriksessä ja siitä eteenpäin, meno niin kovin 2012 ja blogimiitit ja ihania ihmisiä ja ihanan lämmin kesäyö ja punaviiniä ja voi että!  

Callisto jäi kyllä kaipaamaan vielä kuvailuja jossain metsässä tai muualla fantasiaympäristössä... Ehkä ensi kesänä sitten!
No mutta kappas

Hellou!
Seuraavana aamuna olo oli vähän vähemmän freesi mutta onneksi olin suunnitellut helpon puvun sille päivälle. Pääsin conipaikalle asti Mine Fujikon puvun kanssa (tai siis noh, puku päällä ja puvun päällä vähän lisävaatetta koska mekko on AIKA lyhyt) ja ehdin greenroomiin hakemaan ja kahvia ja kaadoin kahvit sitten päälleni. 

Vähän ehkä väsytti.
Onneksi tuli otettua edes yksi vessaselfie ennen kahvikatastrofia. Ja onneksi juon kahvini maidon kanssa joten se ei ollut edes polttavan kuumaa.

Eli se siitä sen päivän cossisuunnitelmista, vaihdoin siviilit päälle ja nautiskelin vaan päivästä. Kamui oli supersuloinen ja juna kuljetti vaivattomasti kotia kohti, eli oikein kiva reissu Animeconiin Animeconista huolimatta.
Kamui oli ihana!
Traconiin ostin lipun heti kun ne tuli myytiin, vaikka epäilin että en jaksaisi lähteä vaan koomaisin arkussani viikonlopun kuten kaikki opettajat oikeasti tekevät. No kyllähän tämä syksy on teetättänyt paljon töitä ja häsäri ruuhkavuosista on ollut varsin kovalla käytöllä kun töiden lisäksi päivät täyttyy harrastuksiin kuljettamisista. Lisäksi tykkään nukkua, eli siinä missä muut ehkä aloittavat omat harrastuksensa yhdeksän aikaan kun lapset nukkuu, minä menen myös nukkumaan. Kahden vuoden tauko opehommista on sulattanut aivojani sen verran, että hyvin paljon juttuja on pitänyt nyt opettaa itselleni uudestaan ja tuntisuunnitelmia ei todellakaan ole valmista varastoa josta vaan porskuttaa eteenpäin, joten valmisteluhommiin on mennyt ja menee jatkossakin reilusti aikaa.

Parin vuoden takainen Buffy, josta pyydettiin ihan hämmentävän paljon kuvia. Tosin veikkaan että kaikki kuvaajat kuvasivat kyllä Punahilkkaa eikä Buffyä...
Joten annoin itselleni luvan mennä ihan fiiliksen mukaan, joko lähteä Traconiin tai olla lähtemättä. Ja lopullisen päätöksen tein lauantaiaamuna :D Kauhuteemaiseen coniin nappasin mukaan Buffyn Halloween -version, eli Punahilkan ja tein yhden päivän reissun Tampereelle. Ja olipa hyvä päätös, seitsemän tuntia autossa ihan vaan äänikirjojen (Hercule Poirot ehti ratkaista parikin murhaa) ja itseni kanssa oli oikeasti aika mukava tapa nollata aivoja ja Traconissa ehdin nähdä ainakin vilaukselta montaa ihmistä joita oli jo kova ikävä. Toki enempi olisi ollut parempi...

Löysin ainakin yhden vampyyrin!

Ja sit esim yhden noituritytyn auttamaan vampyyrien jahtaamisessa.

Kävin myös kokeilemassa photoshootissa (joo en vieläkään tykkää tuosta termistä, voisko vaan sanoa että... ööö... eikun niin, ei sille vieläkään ole järkevää suomen kielistä versiota) avustajana olemista ja olipa kiva nähdä Cidin ja Lisan puvut, Ninan kameratyöskentelyä ja höpötellä Hapsun kanssa. Kuvaamishommien seuraamisesta tuntuu saavan aina uusia ideoita myös omia kuvia varten. 
Reflahommat on vakavaa bisnestä! Tulitomaatti kuvasi
Kuten näkyy!



Cosplaykisoja on aina ihana seurata Traconissa ja nyt ekaa kertaa ties kuinka pitkään aikaan olin ihan vaan taviksena katsomossa takarivissä. Kyllähän tuo WCS-erityisesti herätti taas "vielä joskus uudestaan" -fiiliksiä, niin ihanilta kaikki näytti lavalla. Final Fantasyt on minun heikko kohtani joten vollotin saman tien kun Fukkan ja Emilian esitys alkoi ja sitten vähän lisää kun he voittivat. Yhyhyy niin upeaa mahtavuutta lavalla ja niin loistavat edustajat Suomelle!
Hiiiiiih! Kuva: Mikko Karisto

Nämä tyypit! Oi että!

Ja sit tää yks tyty meni ja loisti lavalla ja lähtee NCC:hen edustamaan Savoa eikun siis Suomea
Siinä missä Traconiin lähtö oli lopulta aika viime tipassa tehty ratkaisu, seuraavan viikonlopun Mimiconiin Mikkelissä piti olla henkisesti valmiustilassa jo ties kuinka kauan aikaisemmin. 

Näitä tuli väkerrettyä muutama ilta. Ja hyödynnettyä vanhoja käyntikorttejakin..
Kehiteltiin Helkyn kanssa keväällä yhteinen uusi harrastus eli fimokorujen tekeminen. Minäkään en pysty kaikkia niitä korviksia pitmään mitä meidän käsityöpaja tuotti, joten lähdettiin taidekujapöydälle kokeilemaan tätä ennennäkemätöntä puolta conittamisesta. Joten pukujen viimeistelyn ohella piti varmistaa että kaikki korut oli valmiina ja kunnossa, hinnoitultu ja pakattu nätisti. 

Kiki ja Kokiri

Pukuina meillä oli Kikin lähettipalvelusta Kiki ja Kikin äiti Kokiri. Kokirissa olen erityisen ylpeä siitä, että puku on aivan kokonaan tehty kierrätysmateriaaleista, siinä Larvan kaapu ja Vanessan yöpaita saivat uuden elämän samalla kun Mikurun peruukki taipui oikein hyvin tähänkin päähän. Kuten olen ehkä jopa ennen blogihiljaisuuttakin kertonut, minulle toisinaan iskee materialistinen ahdistus cosplaysta, että kuinka paljon kangasta ja muovia ja kaikkea mahdollista tulee hankittua yhtä pukua varten, jota sitten tulee pidettyä todennäköisesti vain kerran. Minulla on ollut jo parin vuoden projektina siivota naapurissa sijaitseva varastohuoneeni ja oikeasti käydä kaikki cosplayasunikin läpi niin, että säilytän vain ne puvut, joista oikeasti kaikki osat on löyteillä, ehjiä ja joita vielä haluan ehkä joskus käyttää. Ja kaikki muu armotta kierrätykseen, joko omiin pukuihin tai ihan vaan kirpputorille. No tämä siivousprojekti etenee etanan vauhtia jos sitäkään, mutta sentään siis yhden puvun olen nyt saanut tehtyä ihan kierrätysmatskuista. 

Nnancy kuvasi ihania kuvia ihan conipaikan vieressä! Oikeanlaista luutaa ei ehditty tekemään niin Nimbus-luuta sai toimia lainaluutana.






Taidekujailu oli ihan kivaa, erityisesti kun Mimiconissa taidekuja oli heti eteisaulassa ja sen edessä ole paljon tilaa, joten kaikki ne noin viisi kaveria joita conissa olivat, saattoivat hengata siinä meidän pöydän edessä (ja kuunnella Helkyn myyntipuheita). Pienessä conissa myynti jäi aivan minimaaliseksi enkä oikeasti tiedä haluaisinko enää muulloin viettää coniani yhdessä paikassa istumassa, mutta tulipahan testattua! Ja myymättömistä koruista suurin osa päätynyt jo minun käyttööni, voin vaihtaa töihin uudet korvikset vaikka kuukauden jokaiselle päivälle. 

Toisena päivänä mentiin Potter -meiningillä ja Verso pääsi ekaa kertaa coniin asti. Tosin koska alkueperäinen peruukki oli jo hävitetty, nappasin mukaan nuoremmalle Versolle sopivan kiharapilven.
Helkky taikomassa ostopäätöksiä.

Ja sitten ollaankin kai jo tässä hetkessä. Pukuja tekeillä taas vaikka kuinka monta, vaikka koetankin keskittyä edes hiukan aina yhteen kerralla niinä hetkinä kun oikeasti ehdin pukuasioita miettimään. Mitään oikeasti isoa tai kisapukua ei ole edes suunnitteilla, vaikka hinku lavalla kyllä taas heräilee ja huomenna tänään varmasti huokailen kerran jos toisenkin Cosplayn SM -streamia kotona katsellessani. 

Viimeisin puku, kierrätysmateriaaleista tämäkin tuli tekaistua Halloweenin kunniaksi, ehkä vielä joskus johonkin coniinkin! Willow Buffystä.
Kyllähän vuoteen mahtui aika monta muutakin cosplayhetkeä näiden puhtaiden conireissujen lisäksi, mutta minäpä luulen että säästelen ne jutut ja kuvat ihan omaksi päivityksekseen... Jonka voisin rustailla vaikka ihan tässä lähiaikoina, sanotaan vaikka seuraavan kahdeksan kuukauden sisällä. 

Ilona