14 November 2016

Xena

FBssä seuraaville ei juuri mitään uutta auringon alla, tajusin vaan että en ole Xenan kuvia tänne vielä jakanut joten parempi nyt kuin ei ikinä! 

Kaikki päivityksen kuvat on ottanut Anni Savolainen
Niin vaan talvi yllätti cossaajan (vaikka tälle viikolle kovasti taas plussakelejä lupaillaan) ja parikin kuvauksia odottanutta pukua jäi näiltä syksykeleiltä kuvaamatta. Xenaa sen sijaan ehdin ulkoiluttaa tuossa omassa pihapiirissä, joka onneksi tarjoaa geneeristä luontoympäristöä useammankin puvun taustaksi. Vauvan kanssa photoshoottien järjestäminen missään kauempana on vähän haastavaa, tai aikaa ainakin pitää varata tavallista enemmän, kun ruokatauko saattaa yllättää milloin vain. Nyt oli helppo kun Xena saatettiin huudella äititehtäviin kesken kuvaustenkin. 


Xenahan on hahmona minulle ihan tavattoman tärkeä ja rakas. Nostalgisoin sitä jo aikoinaan joulukalenterissakin, kuinka lapsuuden viikonlopuista nimenomaan on jäänyt mieleen se, kun oikeiden lastenohjelmien jälkeen alkoi Hercules ja vähän aikaa Xenakin, kunnes telkkarissa taidettiin tajuta että ei tää ehkä ihan tähän aikaan päivästä sovikaan tämä sarja. Xenan ikonisin taistelupuku on itseasiassa minulla tuolla jossain cosplayhuoneen kaapissa totaalisen kesken ja hylättynä, mutta jossain vaiheessa senkin varmaan vielä kaivan esille jatkoa varten. 


Raskaana ollessa tahdoin tehdä tämän viidennen kauden raskauspuvun, vaikkakin juuri tämä versio, eli jossa Xenalla ei ole semmoista jäätävää talviturkistakkia päällään, näkyy vain yhdessä jaksossa ja oikeastaan vain tässä yhdessä synnytyskohtauksessa. Referenssikuvia oli jälleen ruokottoman vähän ja suurin osa vain kuvakaappauksia sarjasta, eli laadullisesti hyvin heikkoja. Taiteellisia vapauksia piti siis jonkin verran ottaa, mutta tuntui että kerrankin en mennyt niiden kanssa ainakaan helpoimman kautta.


Koko kesän projektina oli hiljalleen kirjoa noita mekon harmaita kasvikuvioita ja se oli taas yllättävän kivaa puuhaa. Sain sen tehtyä ennen sairaalaan menoa, joten ihan en päässyt cosplayta tekemään synnytysosastolla. Kangasosiahan puvussa ei muuta olekaan kuin mekko, jonka yhdistin suoraan rintaliiveihin sekä housut, jotka ovat suoraan kaupasta viitisen vuotta sitten ostetut. Taas huomaa ettei mitään pidä heittää pois, koska bayonetta-pöksyiksi nimetyt puolinahkahousut olivat juuri oikeanlaiset Xenalle. 

Panssareita oli tosi kiva tehdä, kun pääsin kokeilemaan uusia juttuja. Rintapanssareiden pohjana on eva-foam eli siis mitähän äänieristemattoa tuo tuotenimeltään Biltemassa onkaan. Kuin kovaa ja paksua softista! Päällä mustaa worblaata ja sitten jäätävän epärealistiset maalaukset. Kaikki Xenan propit aseista panssareihin astihan näyttävät silleen ysärilarppikamoilta, joten niiitä oli kiva maalailla. Samalla tavalla on tehty myös kaikkien muiden panssariosien kohokuvioinnit. Paljon sirkkoja ja softisosia tekonahalla päällystettynä. Ja kiinnitykset tarranauhalla, eli kaikki osat sai helposti irti ja paikalleen. 

Taisin viimeksi Desun aikaan kirjoittaa miten erilainen fiilis tulee peruukissa ja puvussa, jonka tuntee sopivan itselleen. No Xena on juuri sellainen puku, josta itse tykkään ja jonka koen sopivan omille kasvoilleni ja se välittyy myös kuvissa. Xenan taisteluilmeitä oli yllättävän vaikea saada kuviin aikaan kun repeilin itse niin totaalisesti, mutta kuvaajan kärsivällisyydellä niitä pari saatiin. 


 
Miekka on tehty finnfoam+musta worbla -tekniikalla ja chakram puolestaan finfoamin ja Thibraan yhdistelmästä. Thibraan pinnasta saa huomattavasti helpommin kiiltävän, tasaisen metallisen, mitä chakramiin tarvittiin, miekassa taas riitti se ysärilarppifiilis. 


Kun pukua teki kaikessa rauhassa, tuli siitä mieluinen ja semmoinen, että varmasti ensi kesänä mielelläni sitä vielä jossain conissakin pidän. Kunhan korjaan puvun takaosaa, joka jo kuvauksissa meinasi tipahdella ihan miten sattuu, kun kiinnitys oli huonosti. 

Melkein asiaan liittyen, hurahdin kesällä KonMari -siivoukseen ja cosplayhuonetta lukuun ottamatta koko muu talo on käyty hyvin tiheällä kammalla läpi. Tarkoituksena olisi käydä kaikki cosplayhommatkin, peruukeista vanhoihin pukuihin ja epämääräisiin kangaskasoihin asti ja miettiä että mitä sitä oikeasti haluaa säästää. Tiedän, että suurin osa reilusta sadasta tekemästäni puvusta ei ole enää pitokunnossa, eli joko peruukki on leikattu jo johkin toiseen pukuun tai kengät on hajonneet tai pistetty eteenpäin, ja nyt pitäisi sitten pähkäillä että onko loppuakaan pukua mitään järkeä säilyttää. Jospa tässä joulun aikaan saisin käytyä läpi paitsi tuon cosplayhuoneeni, myös varastohuoneeni naapurissa, jossa suurin osa tehdyistä puvuista oikeasti asustaa. Haaveilen jopa jonkinlaisesta listasta, että oikeasti tietäisin mitkä puvut olisi mahdollista tuosta vaan pistää päälle coniin ja mitä peruukkeja oikeasti omistan. Ja ehkä, siis vaan ehkä, jopa myydä osa peruukeistä eteenpäin. Mutta tuskin sentään. KonMarin periaatteena on, että tavaroisen pitää tuottaa iloa, ja peruukeista kaikki taitaa sitä kyllä tehdä :D

Pienten proppien osalta siivoaminen on helpompaa, kun ne on kivoja sisustusesineitä. Paitsi kun niitäkin on aika paljon...

Lempparikuviani koko kuvauspäivästä. Jäbä pääsi ekaan crossplayhinsa Xenan Eve-tyttärenä
Halloweenin pukuprojektit ansaitsevat myös ihan oman päivityksensä! Ja on tässä muutakin cosplayhommaa koko ajan työn alla! Päikkäriaikojen hyötykäyttöä :)

Ilona

6 September 2016

Jäbän 1kk synttärit eli Tracon 2016


Tämä on oikeastaan nyt suunnittelematonta jatkoa kirjoituksille, jossa kerroin neljävuotiaan Helkyn kanssa ekassa Yukiconissaolemisesta  ja raskausmahan kanssa pyörimisestä Desuconissa .

9kk muna ja muut poksuraskausvitsit heti tähän alkuun.
 
Vaikka en tänne blogiin perheuutista erikseen päivitellytkään, niin fiksuimmat ovat ehkä osanneet jo päätellä, että elokuun alussa perheeseemme tupsahti maailman suloisin Jäbä, jota ihmetellessä tässä viimeisin kuukausi on varsin tiivisti mennytkin. Raskausaikana sitä koetti tietysti mielikuvissa varautua kaikkeen, erityisesti kaikkeen ikävään eli unettomiin öihin, jatkuvasti vatsakipujaan huutavaan vauvaan, omien hormonien heittelyyn sitä pahemmin kun ne raskausaikana olivat niin kiltisti, että en uskaltanut edes toivoa ekan kuukauden menevän näin helposti ja upeasti. Jäbä on todellinen herrasmies, korottaa ääntään vain sillon kun oikeasti hätä eli kun äiti ei heti tajua että on nälkä tai että mahaan koskee. Jäbä nukkuu tosi hienosti ja niin pitkiä pätkiä, että unimurmeli-äitikin on saanut levättyä sekä öisin että päivisin. Ja silloin kun en lepää päivisin, kerkiän tekemään esimerkiksi cosplayjuttuja. 

Raskauden aikana sanoinkin kaikille kyselijöille, että syksyn kaikki suunnitelmat on auki niin pitkään kunnes selviää mimmoinen tyyppi sieltä on syntymässä ja miten arki lähtee rullaamaan. En olettanut tosiaankaan, että mieleni tekisi lähteä vauvan kanssa coniin vain kuukausi synnytyksen jälkeen ja vielä vähemmän, että saisin tehtyä ihan uutta cosplayasua tapahtumaa varten, mutta niin vaan kävi. Nautiskelen täysin rinnoin (eh eh imetysvitsi tähän kohtaan) tästä helppoudesta nyt niin kauan kun sitä riittää, internet osaa varoitella ties mistä hulinoista ja vilinöistä, jotka ovat tuloillaan. 
 
Mutta niin, vajaat pari viikkoa ennen Traconia aloin tosissani miettiä että miksipä ei. Hotellit Tampereella oli sen verran tehokkaasti täynnä, enkä Jäbän kanssa viitsi kenenkään kaverinkaan nurkkiin mennä kun meteliä kuitenkin tulee sen verran paljon ja me tosiaan lähinnä nukutaan, että tuumiskelin päiväreissun tekemistä. Omalla autolla ei tullut mieleenkään lähteä, kun olisin tarvinnut kuskin ja silti olisi pitänyt pysähdellä imettämään ja sylittelemään. Busseissa vaunujen kanssa kulkeminen ei houkutellut, varsinkin kun luottofirmani Onnibus lupaa ottaa pienet lastenvaunut kyytiin, jos mahtuu. Juna sen sijaan kuulosti sivistyneeltä tavalta reissata, varsinkin kun selvittelin lastenvaunuvaunujen sijainnit. 


No VR on tietysti vähentänyt juuri Suomen poikki kulkevaa junaliikennettä, eli Suomeksi Kuopio-Tampere välillä kulkee entistä vähemmän junia. Mennessä se ei vielä haitannut, puoli yhdeksältä lähtenyt juna, jossa oli yksi vaihto Pieksämäellä, oli perillä puoliltapäivin eli ihan sopivasti. Sen sijaan takaisin kotiin piti lähteä kuudelta, viimeisellä mahdollisella junalla joka ajeli ensin aivan epäloogiseen suuntaan eli Tikkurilaan, jossa sitten piti vaihtaa Helsinki-Kuopio junaan, jolla pääsi kyllä kivasti perille, mutta matka-aika oli sitten melkein sen kuusi tuntia... Matkustusmukavuuden kannalta juna oli kyllä aivan loistava, Intercity-junaan vaunut saa sisälle ilman eri nosteluja ja tilaa oli kivasti, vaikka liikkeellä oli muutakin vaunukansaa.

Kiitti VR, tässä reitissä ei oo juuri mitään järkeä.

Miksi tämän ikäisen vauvan kanssa sitten kannattaa matkustaa? Kuukauden ikäinen vauva on tyytyväinen kun saa maitoa, unta ja (äidin) syliä. Sillä missä tämä syli, maito tai nukkumapaikka maantieteellisesti sijaitsevat, ei ole mitään väliä. Jäbä nukkui reissun aikana enemmän kuin normaalisti kotona, kun vaunujen liike oli niin unettavaa ja kun sylissäkin oli niin kiva torkkua. Vanhemman vauvan tai taaperon kanssa pitää alkaa ottaa ihan toisella tavalla huomioon lapsen viihtyvyys ja mukavuus, kun kiinnostus ympäröivästä maailmasta on muutakin kuin pari örähdystä silloin tällöin. Ja täysimetyksessä olevan kanssa ruoka kulkee aina kätevästi mukana ja oikean lämpöisenäkin, ei tarvitse miettiä ruoka-aikoja tai paikkoja! (Paitsi äidin, mutta siitä myöhemmin lisää) 

No Traconhan toki oli loppuunmyyty tässä vaiheessa kun loistavan idean saapumisestamme sain, mutta onneksi on tämä blogi. En muista varmaksi, että olisinkohan korkeintaan kerran blogiurani aikana aikaisemmin käyttänyt blogia hyödykseni sisäänpääsyn saamiseen, vai oliko nyt jopa ihan ihka eka kerta. Traconille pisteet siitä, että minulle kerrottiin jo etukäteen remontin aiheuttamista ongelmista lastenhoitohuonoon suhteen, eli että ainoa isompi vessa/lastenhoitotila oli nyt cosplaypukuhuoneena. Ei haitannut meitä mutta ihanaa että siitä kerrottiin jo etukäteen. 

Vaunut on siitä kätevät coni- ja matkustusvehkeet, että niihin saa jemmattua vaikka kuinka paljon tavaraa. Jäbälle varasin ties kuinka monet vaihtovaatteet (joita ei tietenkään sitten tarvittu) kun toisinaan niille puklutellaan hyvinkin tiuhaan tahtiin, itselläni oli kolmet eri kengät ja cosplayasun lisäksi vielä vaihtovaatteet mukana. Ja tietysti eväitä, vaippahommat ja meikkejä. 

Luulette että siellä on vain vauva, oikeasti vaunuista löytyy koko conin selviytymistarvikkeet!
Cossihommia aloin tosissani miettiä vasta Jäbän nimiäisten jälkeen Traconia edeltävällä viikolla. Puku tuli tehtyä siis vähän turhan nopeasti, mutta toisaalta sain siitä niin paljon iloa jo tekovaiheessa, saati sitten conissa, että en jaksa harmitella nyt niitä juttuja jotka olisi ehkä pidemmällä aikavälillä tullut tehtyä toisin. Pokemon Go on ollut meidän perheessä ihan tosi iso hitti, pelailtiin loppukesä sitä jatkuvasti ja lähdin vielä synnytysosastoltakin valtaamaan lähigymejä, vaikka supistukset iskikin sitten sen verran voimakkaina että piti aika äkkiä palata sairaalalle. Jättimahan kanssa on kierretty Puijon metsät ja Jäbän kanssa istuttiin Snellmannin puistossa poksujahdissa kun pikkumies oli vasta viiden päivän ikäinen. Joten sen ainoan oikean tiimin johtajan tekeminen oli aika luonnollinen valinta tässä vaiheessa. Ja Jäbälle olinkin heti syntymää seuraavalla viikolla tilannut oman pikachu kigurumin, joka kaukomailta maksoi saman verran kuin pelkät nepparit olisivat maksaneet Suomessa... 


Toistaiseksi ainoa kokovartalokuva Candelasta, featuring Jäbä ja Reggy :3

Söpöin Pikachu
Candelan mekkotakkiasia on tehty rakkauskankaastani eli Eurokankaan scuba-kankaasta. Sekä saumurini että ompelukoneeni ovat osoittaneet jo pidemmän aikaa vanhenemisen merkkejä, mutta nyt ne hajosivat sen verran tehokkaasti, että korvasin molemmat uudemmilla versioilla. Saumurin kanssa on vielä tutustumisvaihe menossa, mutta ompelukone läpäisi varsin hyvin testin ja ompeli kiltisti jousto-ommelta ties kuinka monen kangaskerroksen ja softiksenkin läpi. 

Lookki vielä Kuopiosta lähtiessä. Oli hyvin jännää laittaa piilarit ja meikkiä, kun kumpiakaan ei kauheasti arkitohinoissa tule hyödynnettyä.
Candelan puvussa oli oikeastaan tärkeintä tehdä siitä sellainen, että imetys se päällä olisi helppoa, siksi valitsin noinkin joustavan kankaan. Kiinnitys oli pelkästään neppareilla ja kun alla oli mustat shortsit ja musta imetyspaita, oli Jäbän hyvä pitää ruokatauko keskellä Sorsapuistoa ilman mitään ongelmia. Junassa aiheutin yleistä hämmennystä, kun meikki ja peruukki olivat kondiksessa koko matkan ajan, mutta tunti ennen Tamperetta vaihdoin koko puvun päälle salakavalasti vessassa. Ehdin vasta oman paikkani kohdalle kun ensimmäinen ohi kulkenut kanssamatkustaja hihkaisi että Candela!

Tampereelle päästiin siis varsin kivasti, vaikka desusää moikkasikin meitä heti kun astuttiin ulos rautatieasemalta. Candelalle käytin samoja valkoisia korkokenkiä, jotka olivat kasuaalin Bayonettan jalassa ja joilla tanssailin hääni läpi, eli periaatteessa oikein kivat kengät, mutta ei noilla ilokseen pitkään kävele. Lenkkarit varasin meno- ja kotimatkaa varten ja conissa sipsittelin oikeasti mustilla ballerinoilla, jotka hajosivatkin lopullisesti tällä reissulla. Mutta kengät siis mukavasti kastuivat jo Tampere talolle tultaessa!  (Mutta vähänkö muuten oli kivaa kun kengät taas mahtuivat jalkaan! Nimimerkki voi jumpe niitä turvonneita nilkkoja kesällä!)

No mutta sehän on Tampere talo!
Mediabadget olivat puisto-ovella, jossa kohtasin ensimmäisen haasteen. Jyrkät portaat. Pitkähköt jyrkät portaat. Hetken jo harkitsin, että kierrän koko matkan pääovelle ja puhun itseni sisälle mutta kun olin jo niin lähellä badgeja, päätin orjuuttaa järjestyksenvalvojaa nostamaan vaunut sisälle. Se olikin sitten ainoa kerta, kun käytin mitään muuta kuin pääovea, koska mistään muualta en vaunuille sopivia luiskia löytänyt. Pääovellakaanhan ei ole varsinaisia luiskia, vaan se pitkä sivu poispäin Sorsapuistosta. Eli kun haluaa vaunujen kanssa mennä tai tulla, pitää kävellä sinne parkkipaikan kulmalle asti ja takaisin. Aikaa siirtymisiin sai siis varata hiukan enemmän, kuin normaalisti. Ja jos jalassa on ne ikävimmät kengät eikä järkevät lenkkarit, alkaa homma jossain kohti vähän keljuttaa.

Selfietä otin ihan laittoman vähän. Jotenkin nykyään kamera osoittelee vaan tuota pienempää naamaa niin ahkerasti, että itseni kuvaaminen meinaa coneissakin unohtua.
Sisällä vastaan iski trooppinen kuumuus, kun alakerrassa ei happeja tuntunut mitenkään kamalasti riittävän. Kävin pikaisesti kiertämässä myyntipöytäsalin ja yllätyin miten hyvin sielläkin pääsi vaunujen kanssa kulkemaan. Kärsivällisyyttä se vain vaati, mutta muuten fiilis oli aika sama kuin tavallisestikin ihmispaljouden keskellä.  Myyntipöydiltä ei tarttunut mitään mukaan, olisin vain halunnut paljon pokemonkrääsää, mutta sitä näkyi kovin vähän. 

Desupöytä ilmeistyi toiseen kerrokseen vasta vähän myöhemmin päivällä, kerkesin jo pariin kertaan kirota sen puuttumista. Desupöydän funktiona on toimia kohtauspaikkana vaikka en enää vastaavahommia teekkään, sille on aina helppo sopia tapaaminen ja yleensä sen luo ihan sopimattakin kerääntyy niitä ihmisiä, keitä tahtoisinkin tavata. 

Kiinnostavasta ohjelmasta valitettavan harva osui lopulta meidän vierailun ajaksi. Tarkoituksena oli lähinnä käydä katsomassa Mikko Lammin Conanista Haruhiin, mysteerit animessa –luento, mutta onnistuin katsomaan ohjelmakarttaa niin silmät ristissä, että luulin sen alkavan kahdelta. Kahden aikaan ymmärsin erheeni kun olin sujuvasti sotkenut kaksi ohjelmaa, joiden nimessä kummassakin se mysteeri –sana komeili niin selkesti. Harmillista.

Kivasti takarivissä istuskeltiin
No yhdeltä päädyin kuitenkin duetto-saliin kuuntelemaan kunniavieras Jennifer Brozekin ohjelmaa An Editor’s Point of View in Gaming and Writing. Vaikka Brozek ei ole minulle henkilönä entuudestaan tuttu, eikä roolipelipuolikaan edes kauhesti kutkuttele, oli todella mielenkiintoista kuulla erilaisia huomioita kirjoittamisesta ja esimerkiksi kustantajan ja editorin (mikä se nyt suomeksi onkaan, kustannustoimittaja?) työstä. Brozek puhui ihanan luontevasti ja sai myös yleisön houkuteltua kysymään aika hyviä kysymyksiä. 45 minuuttia on aikamoisen lyhyt ohjelma-aika, olisin jaksanut kuunnella juttuja paljon pidempäänkin. Toisaalta taas kaksi tuntia oli meidän yhden päivän visiitille liian pitkä ohjelmapläjäys, siksi tehostemaskeeraus jäi tällä kertaa välistä.

Jäbän arvio kunniavierasohjelmasta oli ”oikein hyvä, nukkuisin uudestaankin”.
Emme suinkaan olleet Jäbän kanssa tapahtuman ainoita vaunuihmisiä, vaan kiinnitin ehkä erityisen paljon huomiota miten moni muukin oli liikenteessä sylivauvan tai vähän isomman taaperon kanssa.  Tässä taisi näkyä taas se, että Tracon yhdistää sekä animeharrastajat että roolipelaaja/scifistit yhteen, Finnconissa ja Ropeconissahan on jo jonkin aikaa näkynyt selkestä enemmän jälkikasvua, kuin puhtaasti animepainotteisissa tapahtumissa.  Desukumi on hoitanut hommansa eiku.

Ties monettako kertaa matkalla Sorsapuistosta sisälle eli ramppia etsimässä.
Tampere talon remontti aiheutti tietysti pientä hämmennystä, kun ovia ei enää ollutkaan siellä missä ennen tai yhtäkkiä olikin ilmeistynyt ihan uusia alueita, joista ennen en ollut tietoinen. Vaunujen kanssa kulkiessa kerroksesta toiseen piti aina mennä hissillä ja se vaati hieman suunnitelmallisuutta kun niitä ei ollut aikaisemmin tullut ikinä käytettyä. Liikkuminen oli kuitenkin varsin mutkatonta ja vaikka hissien käyttäjiä oli muitakin, sopu antoi sijaa tai hissit eivät olleet yhtä hitaita kuin Sibeliustalossa. Ainakin Duetto 2 –luentosaliin mahtui vaunujen kanssa myös hyvin istumaan vaikka siellä oli varsin paljon muitakin paikalla, joten kokonaisuutena Tracon saa ehdottomasti kiitoksia sisätilaliikkuvuudesta vaunujen kanssa. Ulko-ovien osalta se pääoville kiertäminen alkoi syödä naista päivän lopussa, mutta sille ei oikein mitään mahda. 

Oli myös virkistävää käydä ihan tavallisessa cosplaypukuhuoneessa, joka ei siis ollut tarkoitettu vain kisaajille. Tämä olikin muuten varmaan ensimmäinen kerta missään Traconissa kun en ollut bäkkärin pukkarissa! Cossaajat kyllä osaavat levitellä tavaransa ihan uskomattoman laajalle alueelle, mutta mahduttiin kyllä silti Jäbän kanssa sinne sekaan vaippaa vaihtamaan. Sinällään harmi, ettei pukuhuoneen viereisiä invavessoja ole varustettu hoitopöydällä, ne kun kokonsa puolesta toimisivat myös vaipanvaihtohuoneina varsin hienosti. 

Kävin kyllä ison salin bäkkärillä moikkaamassa niitä cosplaykisatyöorjia, joihin ei tapahtuman muissa osissa olisi tullut törmättyä. Ja pitihän Jäbälle bäkkäritilat tietysti esitellä. Ihanat Jenni ja Ina toi Jäbylille myös lahjuksia Japanista asti ja kiitoksena Jäbä näytti parhaat naamanvääntelyilmeensä. 
Iiih ihanimmat Tiku ja Taku pyyhkeet!

Sorsapuiston ruokakojut olivat päivän pelastus, sillä minähän tunnetusti unohdan aika usein syödä coneissa. No nyt imetyksen aikaan olen (viimeistään) oppinut että se on todella huono idea, joten suuntasin (käytyäni ensin esittelemässä tulevaa soturia boffauspisteellä) ruokaostoksille. Toki ruokakojuja olisi voinut olla enemmänkin, mutta kahdesta vaihtoehdosta oli helppo valita se, jolle oli vähemmän jonoa. Perus festariruokaa, olihan se kalliimpaa kuin jos olisi kävellyt pari korttelinväliä pitsalle, mutta mieluusti maksaa vähän enemmän kun ei tarvitse kävellä sitä paria korttelia. Ruokailypöydistä ehdottomasti myös plussaa, oli kiva päästä oikeasti istumaan ja syömään lämmintä ruokaa. 

Ruokaaaaa
Isoin syy lähteä Tampereelle olivat kyllä tietysti ihanat ihmiset, joista suurinta osaa olin nähnyt viimeksi Desuconissa. Vaikka nytkin monen näkeminen jäi lyhyeksi kuulumisten vaihtamiseksi (ja omat kuulumiseni nyt olivat aika pitkälti että hyvin voidaan molemmat, syödään ja nukutaan kaikki päivät!) tuntui niin kivalta nähdä niin montaa kaveria taas! Ja esitellä tietysti tuota ihaninta poitsua, jonka pienuutta kaikki jaksoivat kilvan ihmetellä. Ja eihän Jäbä enää edes ole pieni, kohta kilo tullut lisää syntymäpainoon jo.  Jostain syystä kovin harvalla tuntuu olevan syytä tulla Kuopioon niin olipa kiva yllättää monet nyt sitten Tampereella. 

Ennen kotiinlähtöä kävin vielä toistamiseen myyntipöytäsalissa ja nappasin Helkylle mukaan pokepallon ja pari pokemonia. Kun kuvauspisteelle ei sattunut olemaan jonoa, kävin ekaa kertaa vuosiin myös siellä kuvattavana. Nyt on siis jotain todistusaineistoa Candelastakin, kunhan kuvat julkaistaan. Ajattelin säästää kanssajunailijat suuremmilta hämmennyksiltä ja kävin vaihtamassa siviilit päälle ennenkuin vilkuteltiin Tampere talolle heipat ja juostiin juna-asemalle.

Poksulootti Helkylle. Harmi ettei lemppari bulbasauria löytynyt.
 Juostiin siksi, että Jäbälle iski nälkä ja en viitsinyt jäädä enää conipaikalle syöttämään, ettei vaan myöhästyttäisi junasta. No ehkä vähän turhaan panikoin, hyvin kerittiin, mutta pysyinpähän taas ottamaan kantaa julki-imetyksen puolesta rautatieasemallakin.  Jäbän mielestä reissun ainoa ikävä kohta oli Tikkurilassa, kun jouduimme odottamaan junaa kymmenisen minuuttia ulkona lipan alla samalla kun vettä tuli kuin saavista kaataen ja Jäbä ois vaan halunnu saada maitoa. Onneksi se juna ei ollut enempää myöhässä ja  päästiin sisälle syömään.  Kotimatka oli uuvuttava, kun pilkin Jäbä sylissä enkä saanut itse siis nukuttua kunnolla. Jäbä nukkuu yönsä tosiaan ihmeteltävän hyvin, joten edellisen yön nukkumattomuuteni selittyy ihan vaan cosplayn tekemisellä viimeisenä yönä... Ehkä joskus vielä opin, vielä joskus! Kotiin kuitenkin selvittiin kunnialla ja vaikka kumpikin ollaan nyt vähän flunssassa, en pääse edes syyttämään coniruttoa vaan kyllä nämä on ihan kotoisat, kahdelta eri koululta yhdistyvät pöpöt jotka meihin nyt hyppäsivät. 

Väsynyt mutta tyytyväinen ja ei varmasti väsynyt eikä enää nälkäinenkään Tampereen rautatieasemalla.
Siinä missä kavereiden näkemisestä koitunutta iloa osasin ennakoida, en arvannut miten monta iloista kohtaamista aiheutu Candelan pukuilemisesta. Valor sai ansaitsemaansa ylistystä pitkin päivää ja oli ihana kun pitkästä aikaa minut pysäytettiin ja pyydettiin kuvia.  Ja sitten erityiskiitokset kaikille niille, jotka kertoivat lukevansa blogiani tai seuraavansa minua muualla sosiaalisesa mediassa, ette arvaakkaan miten kivalta kommenttinne tuntuivat! Joskun nelisen vuotta sitten vastaavia keskusteluja kävin paljon useammin, nyt kun blogi on ollut niin hiljaa ja jotenkin ehkä myös blogikulttuuri muutenkin hiljentynyt, ei kukaan ole pitkään aikaan aloittanut keskustelua ”hei etkös sinä olekin Ilona?” –lausahduksella. Tuli jotenkin ihan hirmuisen hyvä mieli jokaisesta kommentista. 

Ihana Chamira ja ihana puku :3


Reissu Tampereelle oli siis oikein onnistunut! Minusta on ollut ihana tässä kuluneen kuukauden aikana todistaa, että vauvan syntyminen ei estä cosplayn harrastamista (lyhyetkin päikkäriajat voi käyttää pienten ompelu/maalausjuttujen tekemiseen ja imettämisen aikaan on loputtomasti aikaa tutustua kaikkiin uusiin sarjoihin!) ja nyt että vauvan kanssa voi ihan hyvin myös lähteä tapahtumiin. Traconin ohjelmakartta tarjosi  semmoisen aika perinteisen määrän kiinnostavaa ohjelmaa, tosiaan harmillisesti suurin osa siihen aikaan kun me ei enää/vielä oltu paikalla. Cosplaykisatkin missattiin, olisin halunnut mieluusti testata mitä mieltä Jäbä niistä on, kun muuten mikään meteli tai ihmispaljous ei tunnu häiritsevät unessa tai hereillä, mutta en tiedä vielä mikä fiilis olisi ollut musiikista ja valoshowsta. 

Nyt jatkuu sitten vauva-arki kotosalla. Xenan raskausmekko on ihan viimeistelyä vaille valmiina, joten kunhan huiputan jonkun kuvaajan mukaan, otetaan siitä varmaan kuvia Jäbän kanssa. Sitten olisikin aika alkaa miettiä mitä kaikkea ei-jättimahaisaa haluankaan alkaa taas tekemään! En tiedä pitääkö vielä tehdä jokin erillinen päivitys aiheesta raskauden jälkeiset ulkonäköpaineet cosplayssa, mutta jospa koitan vältellä sitä eli olla ottamatta mitään paineita. Candela oli viikonloppuna vielä sen vajaat kymmenisen kiloa painavampi kuin vuosi sitten olin eikä ihan kaikki entiset vaatteet mahdu päälle, mutta ei kyllä tunnu siltä että cosplayn osalta tarvitsisi millekään puvulle sanoa ei näiden lisäkilojen takia. Ja taitaapa tuo Jäbä innokkaalla syömisellään huolehtia siitä, että noistakaan kiloista kaikki ei jää pysyvästi hengailemaan kanssani. 

 
Ihana ja erilainen Tracon, ensi vuonna toivottavasti uudestaan! 

Ilona

ps. Joku sitä jo viikonloppuna kysyikin, että mites tuo Frosti. Että harmittaako kun ei samanlaista jäbäilyreissua pysty tekemään. No onhan se myönnettävä, että tässä pikkuriikkisen olen harmitellut, kun k18 leimaan ei jätetty sylivauvojen mentävää aukkoa, mutta toisaalta siitäpä sen rajan vetäminen olisikin ollut hankalaa. 1kk vauva ei nukkuessaan häiritse ketään, puolivuotinen vauva saattaisi jo aiheuttaakin semmoista menoa ja meininkiä, että muutkin conittajat sen huomaisivat. Mutta siis joo, nykyisellä linjauksella tuskin olen Frostiin tulossa, kun Jäbä toivottavasti on silloinkin vielä täysimetyksessä ja vaatisi melkoista kikkailua että voisin käydä pari tuntia conissa, imettää vauvaa jossain lähellä, mennä taas coniin jne tai sitten pitää harjoitella pullohommia ahkerasti. Mutta enpä alunperin ollut Traconiinkaan tulossa, joten mieli ehtii vielä muuttumaan moneen kertaan! Cosplayn SM on seuraava tilaisuus joka on harkintalistalla, mutta fiiliksen mukaan mennään. Suattaapi olla, että tullaan sinne, suattaapi olla että ei.


31 July 2016

Whedonverse 9/12 ja 10/12: Jättimahaleidit

Ei mitään uutta auringon (...tai kuun) alla niille, jotka seurailevat tuolla Facebookin puolella, mutta ajattelin jakaa tännekin pitkästä aikaa ihan vaan kuvia. Koska näistä puvuista nyt ei kauheasti mitään kuvamateriaalia valmistamisen ajalta jäänyt käteen, sen verran simppeleistä tapauksista oli kyse. 

Juu ehkä nyt manaan demonista vauvaa tekemällä tämän puvun...

Darlalta tämä mekko...
...mutta tällä naamalla
Mutta pitkästä aikaa pääsen käyttämään whedonhaaste -tunnistetta! Tuossa joskus ....pari vuotta sitten haastoin itseni tekemään 12 pukua Joss Whedonin luomuksista ja vaikka alkuperäinen aikaraja myös umpeutui samana vuonna ja pääsin vain puoleen väliin, on Buffy, Angel, Firefly ja Dollhouse kyllä edelleen täynnä ihania pukuja, joita tulette täällä näkemään! Angel olisi tarjonnut vielä parit muutkin raskauspuvut samoille hahmoille, mutta päädyin heinäkuuni ratoksi ompelemaan Darlan mustan mekon ja Cordelian valkoisen. 

Huvittavana raskausfaktana; tässä käytetyt, normaalit talvisaappaani eivät menneet lähellekään kiinni, koska kaikki se nilkka- ja jalkaturvotus..

Kyllä osa jo ehdotti että enkä voisi lähteä synnytysosastolle vastaavassa meikissä :D


https://scontent-amt2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/13592626_1008192329250635_4127899273149275915_n.jpg?oh=53c92814f1cb8b33a2b71411d5ad1087&oe=582B7FAD
https://scontent-amt2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/13626642_1008192229250645_8581954388267497019_n.jpg?oh=3144738f8f95c6e52282bc5148ad43fb&oe=581998FF
Naama on tälläkin kertaa tehty lähinnä arpivahalla, kuten Buffylläkin pariköhköh vuotta sitten. Taitaa piilaritkin muuten olla tismalleen samat. 

Darlaa kuvasin jo pari viikkoa sitten ja nyt Cordelia lähti lyhyesti ulkoilemaan tälleen pari tuntia ennen laskettua aikaa. Eipä näistä toukista, maha-asukeista ja uunipullista tiedä, että milloin ne oikeasti tahtovat maailmaan ilmaantua, mutta ajattelin, että parempi olla ottamatta turhia riskejä vaan kuvailla puku nyt :D Xenan raskausversio minulla on tuossa kanssa tekeillä, mutta Xenapa onneksi hengailee samassa asussa vielä babbyn kanssakin, joten aika-avaruusjatkumo on paljon pidempi sen kera. 




Kesävesi on lopultakin niin lämmintä, että ei ees ilme värähtänyt käydä vähän kahlailemassa!

Että yhtenä kappaleena vielä ollaan, jakautumista odotellessa ja poksuja keräillessä! Synnärillä ei näytä ees pokestoppia olevan, valmistaudun jo jättämään palautetta asiasta!

"Tunnen sen jo kasvavan.." jne


Ilona

5 July 2016

Ympäri Eurooppaa: reissuvuosi 2015

Tätä kirjoittaessa ovat ihka ensimmäiset Suomen ECG-edustajat suuntaamassa kohti Pariisia, joten on lopultakin ihan aiheellista julkaista jonkinlaista fiiistelyä omasta reissuvuodestani 2015, kun samoilin pitkin Eurooppaa, poiketen myös Pariisissa, haistelemassa coninjärjestystuulia ja ihan rehellisesti harrastamassa conihengausta kansainvälisten kavereiden kanssa. Jälkiviisaana olisi todellakin pitänyt kirjoittaa jokaisesta reissusta vaikkakin kuinka lyhyt ja pieni päivitys heti reissun jälkeen, tälleen yli vuosi myöhemmin on aika kullannut muistot ja dementia pyyhkinyt vähäisetkin faktatiedot. Mutta edes omaksi ilokseni haluan koota kuitenkin viime vuoden matkamuistelot, josko niistä jollekulle joskus vielä on hyötyäkin! Ja jakaa muutaman selfien. Ihan vaan kun niitä ei täällä blogissa muuten ole tarpeeksi ollutkaan.


Reissukärpänen puraisi minua tietysti WCS:n takia. Kun viettää taianomaiset 10 päivää pienessä porukassa, tulee väkisinkin fiilis kuin joutuisi eroamaan perheestään, kun reissu loppuu. Koska aikamoisen harvalla on mitään syytä tulla lähes poikkeuksetta kylmään ja kalseaan Suomeen, aavistin heti Japanista elokuussa 2014 kotiuduttuani, että joutuisin pakkaamaan matkalaukkuani aika monta kertaa seuraavan vuoden aikana. Aika monta tarkoitti tässä tapauksessa viittä reissua ulkomaisiin tapahtumiin. 

Tuttu näky, bussi Helsingin rautatieasemalta kohti lentokenttää
En ole Elffi, eli reissasin ihan omalla kustannuksellani lentojen ja majoitusten suhteen, eli mikään coni ei niitä sponsoroinut. En kuitenkaan osaa kertoa ihan tavallisen kävijän kokemuksia mistään tapahtumasta, koska olin kuitenkin edes jonkinverran Erityinen ja Spesiaali, eli käytännössä en maksanut itseäni sisälle mihinkään tapahtumaan vaan olin wcs-edustaja -statutuksella (tai ECG/ECC -hommien takia) osana spesiaaliporukkaa vaihtelevilla spesiaalietuuksilla. Käytännössä tämä tarkoitti siis ilmaista sisäänpääsyä ja toisinaan virallisesti, toisinaan epävirallisesti bäkkärihengausta ja järkkäripuolen touhujen seuraamista. Muutenkin en osaa kuvitella, millaista reissuilemaan olisi lähteä jos vastassa ei olisi odottamassa vähintään puoltatusinaa (ja pitkin vuotta määrä vain kasvoi...) tuttua ihmistä, vaan että jos tapahtumiin lähtisi tutustumaan ihan vaan ummikkona. Joku muu ottakoon tehtäväkseen selvittää ja raportoida tämän!

Taloudellisesti Euroopassa reissaaminen on oikeasti aika halpaa ja helppoa. Jos asuisin Helsingissä, olisi kiusaus reissaamiseen vielä varmasti jatkuvasti suurempi, kun lentokenttä olisi vieressä eikä tarvitsisi reissata sitä kuutta tuntia bussilla, että pääsi lentoon pariksi tunniksi. Opehommat ovat siitä anteeksiantavia, että kunnalle tulee aina halvemmaksi palkata joku sijaiseksi jos itse ottaa palkatonta lomaa, joten saatoin pitkin vuotta ottaa sen pari kertaa pidennetyn viikonlopun ihan helposti. Lentäminen on aina halvempaa, jos sen voi tehdä muulloin kuin perjantaina ja sunnuntaina ja itse suosin aina aamulentoja. Mitä aikaisemmin lennot varailee ja mitä omituisimpiin aikoihin on valmis matkustamaan, tarvittaessa pelkillä käsimatkatavaroilla, sitä halvemmalla voi päästä. Edestakaiset reissut maksoivat kymppejä tai satasia, riippuen miten paljon aikaisemmin keksin että nyt on lähdettävä. 

Lentämisen sijasta melkein parhaiten jäi kyllä aina mieleen onnibusseilut, joista aina vannoin että nyt on kyllä viimeinen kerta, kun yöbusseilen Helsinkiin. Kunnes tein sen taas. Osaan nukkua bussissa silleen jotenkuten, mutta kyllä se söi naista kun ensin torkkui bussissa klo 00-05, sitten toikkaroi Helsinki-Vantaalle aamulennolla ja parin tunnin lennon ajan koitti taas torkkua löytääkseen itsensä jostain päin Eurooppaa. Ja sama sitten toiseen suuntaan. Mutta halvaksi se kyllä tuli!

Majoitusten osalta kimppamajoitus on ehdottomasti paras ja omalta osaltani se oli myös superhelppoa, kun jokaisessa tapahtumassa oli joku ulkomaanelävätuttu vailla hotellikaveria jakamaan laskua. Hotelleissa homma on aika pitkäli sama kuin Suomessa, että pitää pähkäillä haluaako maksaa enemmän että saa olla lähellä tapahtumapaikkaa ja jos haluaa, niin pitää varautua varaamaan se huone oikeasti ihan superaikaisin. 


Vuoden aikana kävin siis helmikuussa Tanskassa J-Popconissa, kesäkuussa Alankomaiden Animeconissa, heinäkuussa Ranskan Japan Expossa, syyskuussa Saksan Connichissa ja lokakuussa Lontoossa MCM Expossa. En todellakaan suunnitellut noin montaa reissua kun vuosi alkoi, yleensä lentoliput tuli ostettua siinä vaiheessa, kun palasin edelliseltä reissulta.

Heippa kylmä Suomi, moikka viileähkö Tanska!
Badgeiluhommia!
Vuoden 2015 eka ulkomaanreissu oli Tanskan J-Popcon, joka pidettiin tuolloin vain viikko Desucon Frostbiten jälkeen. Yöpymisen osalta homma poikkeasi muista reissuista sillä, että majoituin Tanskan wcs-tiimin eli tänä vuonna Suomessakin vierailleiden Shinjin ja Alexin luona Kööpenhaminan keskustassa. Oli mukava majoittua paikallisten kanssa, jotka tiesivät kaikesta kaiken ja joiden kotoa löytyi kaikki mahdollinen mitä oli itse saattanut unohtaa. Lisäksi oli hyvin jännää kulkea köpiksen linja-autoissa cosplayasut päällä.

Köpis oli nätti! Ikkunasta näki merelle asti, jos oikein tarkasti katsoi.
Jumppasalin takahuone paras bäkkäri


Mut en ollu ees ainoa, joka otti selfieitä about koko ajan!

Pääsin Tanskan telkkariinkin, titaaninen nenäni lauantain aamulähetyksessä

Muikulat olivat vahvana! Saksan Eva ja ihanin australialainen Will
JPopCon on tapahtumana pieni ja jotenkin sympaattinen. Tai siis pieni ja pieni, siis kotoisan tuntuinen kun kävijöitä on noin se kolmisentuhatta eikä silleen kolmeasataatuhatta. Tapahtumapaikka on suomalaiseen silmään omituinen, kun se on useammassa rakennuksessa ja koostuu pitkälti käytävistä. Ohjelmasaleista näin itse lähinnä jumppasalin ja sitten cosplayohjelmaa tarjonneen messuhallityylisen salin, jonka lava oli ihan kiva, mutta toki nouseviin katsomopenkkeihin tottuneelle vähän silleen totuttelua vaativa. Ohjelman puolesta kävin lähinnä seuraamassa cosplaykunniavieraiden (AmenoKitarou, Yuegene Fay ja JHart) ohjelman, jotka laadullisesti vaihtelivat melkoisesti. Muuten aika tuli melko pitkälti hengattua erinäisissä hengauspaikoissa (kuten jumppasalin rappusistuimilla ja saman salin takaosan bäkkärillä) Koska kyseessä oli eka kerta kun näin suurta osaa wcs-tutuista, oli iso osa tapahtumaa yhtä omg-yhyhyy-nostalgisointia ja myös uusiin ihmisiin tutustumista. Iltahäppeningit olivat useampana iltana pienellä epävirallisella bäkkärillä, jonne tuli sekä pitsaa että virvoikkeita ja uusia ja vanhoja tuttuja.

Kunniavieraiden nimmarihommia

Mieletön JHart


Saksan Eva, allekirjoittanut ja sit tommoset kaksi muuta suomalaista, jotka myös olivat paikalla! Kjc photography näki meidät jotenkin kuvauksellisina.
 Cosplaykisojen osalta Tanska oli ainakin vuonna 2015 kyllä esitysten luvattu ihmemaa. Erityisesti livenä kaikki cosplaykisaesitykset näyttivät aivan huikeilta, niin viimeistellyiltä ja hyvin näytellyiltä, että oksat pois. Cosplaypiirit Tanskassa eivät ole mitenkään erityisen suuret ja kisaajia en ole juurikaan Suomea enemmän, joten ei mikään ihme, että kisaajista suuri osa oli jollain tapaa tuttuja jopa minulle. Kisajärjestely oli siitä jännä, että samassa kisassa kisattiin sekä WCS, ECC ja ECG ryhmät ja soolot (ja oisko ollu vielä jokin viideskin ehkä) eikä yleisölle kerrottu missään vaiheessa kuka kisaaja on missäkin kategoriassa. Itkuilonoimaan pääsi oikein antaumuksella, kun suurin osa voitoista meni tutuille tyypeille, mutta tuntui kyllä että yleisö oli myös voittaja kun pääsi seuraamaan niin hienoja esityksiä.
Lavaa

Onneksi oli muita, joita seurailla julkisiin kulkuvälineisiin
Jokaisen reissun tärkein tehtävä oli saada kunniavieraat testamaan salmiakkia muodossa tai toisessa. Yuegene Fay juotti tuota myös kaikille muille, vaikka itse vihasikin makua.
Ja JHart oli liian kohtelias sanoakseen suoraan että hyi hitto miten pahaa :D

Om nom nom hirmuisesti ruokaa!

Kiva tietää näin yhden aikaan aamuyöstä.

Pukuina tanskanmaalla olivat koulupuku Nibutani (josta näköjään ei tullut edes peiliselfien verran otettua kunnon kuvaa... ) ja Junko ja Sheryl Alton mekoss:
Junko pääsi ulkomaille asti!

Ja tästä Sherylistä löysin Japanista figun, joten ihan on kaanon tässä Alton mekossa!

Jos vannoin helmikuussa, että tämmöinen Frostbite ja heti perään ulkomaille -tahti on liian kuluttava, niin se unohtui kesäkuuhun mennessä.
No kappas, sehän näyttää ihan lentokentältä taas!

Viikko Desuconin jälkeen pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdin Amsterdamin kautta Haagiin, jossa conittajia oli tuplat Tanskaan verrattuna. Tällä kertaa en päässyt/joutunut matkustamaan yksin, kun lentokentän jonossa jo törmäsin samaan suuntaan samoilla suunnitelmilla menossa olleeseen Rimppuun. Ekat synttäriskumpat kippisteltiin jo lentokentällä, sillä tein klassiset ja karkasin kolkytvuotispäivänäni maasta.

Kuvaukselliset suomalaiset valmiina matkaan!


Eeeeeei sillä että oltais vähän eksyksissä. Mutta pikkaisen vähän harhailtiin vain.

Amsterdamista kuljettiin junalla Haagiin, jossa ehkä vähän eksyiltiin parin tanskalaisen kanssa ja käveltiin melkoinen matka ennenkuin hotelli löytyi. Jaoin hotellihuoneen tällä kertaa Saksan wcs-tiimin kanssa, mutta samassa hotellissa yöpyi vaikka kuinka paljon muitakin tuttuja. Hotelli oli periaattessa kävelymatkan päässä World Forumilta, mutta laiskoina olentoina kuljettiin kyllä aina taksilla tai raitiovaunulla. World Forumin yhteydessä oli myös hotelli, siis aivan kiinni tapahtuma-alueessa, niin että pääaulasta pääsi hotellin aulaan, ja se tuntui olevan paikallisten suosima hotelli, jonne myös majoitettiin cosplaykisaajat.
Note to self, ota enemmän kuvia tapahtumapaikoista.


Taas vierailijastatuksella!
Synttäriruokailut
Alkoholipolitiikka ja -kulttuuri on tuolla Manner-Euroopan puolella kovin suvaitsevaisempi kuin täällä kieltolain pohjolassa; tuntui jotenkin hyvin väärältä, että sain poksauttaa lähikaupasta ostamani skumppapullon auki tapahtuman pääaulassa ilman mitään ongelmia, ostaa kaljaa jokaiselta tapahtumapaikan tiskiltä ja fiinimpiä drinkkejä milloin vain hotellin baarin puolelta. Ja minkäänlaista alkoholin väärinkäyttöä tai humalahakuista juomista ei näkynyt missään, koska skottien tapaa juoda kahta kaljaa yhtä aikaa ei voi laskea kumpaankaan kategoriaan. Milloin viskitastingit suomalaisiinkin tapahtumiin, kysyn vain? 
Ohoh, skumppaa
Animecon tahtoi olla kovasti isoa ja suurta ja se näkyi markkinoinnissa ja esim konserteissa. Clara lehmän cosplaykilpailu (Joo siis oikeesti Clara Cow's Cosplay Cup) on Animeconin oma juttu, tai siis sen finaali järjestetään Animeconissa, karsintoja on reilussa kymmenessä maassa lähinnä Euroopassa. Lisäksi Animeconissa nähtiin jos jonkinlaista cosplaykisaa ja karsintaa. Lava oli hieno ja puitteet muutenkin kunnossa.

ECC-tuttuja kolmen vuoden takaa :3


Lavaa

Hämmentäviä rahoja

Omituisinta tapahtumassa olivat sen omat kolikot, joita tarvittiin osassa ruokakojuissa ja joiden vaihtaminen oli jatkuvaa tuskailua. Laukuista ja repuista oltiin myös hyvin tarkkoja, eli käytännössä kaikki laukut piti jättää narikkaan tai anoa niitä varten erillinen laukkulupa. WCS-badge jotkin mystisesti oikeutti semmoiseen lupaan, vaikka varsinaista syytä laukkuilulle ei edes ollut.

Max ja Caroline
Sailor Moon ryhmistä

Pluto
Animeconissa tuli tehtyä ekat kansainväliset ryhmäcosplayt, kun Saksan Evan kanssa pyöräytettiin Tyhjätaskujen kuppikakkubisnes pyörimään lauantaina ja sunnuntaina nostalgisointiin Sailor Moon -ryhmänä. Molemmista ryhmistä otettiin vaikka kuinka muuten kuvia ja turhautuminen kuvien odotukseen ei suinkaan ole vain suomalainen juttu, tälleen yli vuosi tapahtuman jälkeen ei vieläkään kaikilta kuvaajilta ole kuvia tullut. Olen jo luopunut toivosta, mutta kivaa ryhmäpukuilu kyllä oli! 

Lehmäkisassa oli tuttuja ja WCS-karsinnassa oli tuttuja ja lisäksi Bordercosplayssa meidän vuoden wcs-porukkaa, joten kisojen osalta sai jännittää paljon! Jostain syystä muistelen vieläkin kisojen juontojen aiheuttaneen minulle jotenkin ikäviä myötähäpeä wiboja, tai sitten se oli se kun Will ja Reika pistettiin spontaanisti laulamaan lavalla... Eli nämäkään hei ei oo vaan suomalaisten juttuja! 


Vähän piti lainata asetta koska oli niin siisti.
Virallisen epävirallisille afterpartyille oli taas oma pieni huoneensa, joka kävi nopeasti hyvin meluisaksi ja lämpöiseksi. Sailor Pluto saattoi tarvita aurinkolaseja seuraavana päivänä pienen nestehukan vuoksi, mutta salmaria ei voi tarjota juomatta sitä itsekin! Epäilevät jo muutenkin että se on ihan myrkkyä...

Tiivis oli tunnelma!
Hyvä me, tehtävä suoritettu!


Ihanin ruokaporukka jatkoilla

Sunnuntaina käytiin vielä ihanan brittipoppoon kanssa syömässä japanilaisessa ravintolassa ja Suomeen palatessa kaverimäärä oli tuplaantunut siitä, mitä se ennen tapahtumaa oli. Joten ei ihme, että sitten kävi näin...


Joo Ranskahan se sitten kutsui.
Pariisin Japan Expo on kävijämäärältään Euroopan suurin "coni", vaikka kyseessä siis on expo, joka kääntyisi varmasti paremmin messuksi suomen kieleen. Cosplayaajan näkökulmasta siellä on merkittävintä European Cosplay Gatheringin finaali, ja koska olin juoninut karsinnan saamista Suomeen siitä asti kun tapasin oikeita ihmisiä Japanissa ja kun tiesin, että Suomen osallistuminen tullaan julkaisemaan Japan Expon aikana, oli mielestäni ihan perusteltu lähteä todistamaan tapausta ihan livenä! Lähtö tuli aika yllättäen ja onneksi satuin puhumaan asiasta riittävän kovaan ääneen, että pääsin yhteismajoittumaan ihanien suomalaistytyjen kanssa. Ja vielä sellaisten suomalaistytyjen, joista osa oli ollut Japan Expossa jo edellisenä vuonna ja tiesi jotain Pariisista ja siellä liikkumisesta.

Tämmöinen tytytiimi!

Kippis Pariisille!

Huijauskuva, koska ihmisiä ei ole älyttömästi kaikkialla.

No tämä näyttää enemmän siltä miltä näytti koko ajan
Kesä 2015 oli tosi sateinen ja kylmä, se ainoa viikonloppu kun Suomessa oli kaunis ja lämmin sää, oli juuri sen heinäkuun eka viikonloppu kun olin Pariisissa. Jossa oli myös lämmintä ja kaunista. Siis sen 15 astetta lämpimämpää kuin Suomessa ja metrojen ilmastoinnit harvemmin toimivat. Mutta voi juku että oli muuten ihana reissu, Pariisi lumosi kaupunkina ja sitä tuli nähtyä paljon enemmän, kuin mitä Köpistä tai Haagia tai Amsterdamia edellisillä reissuilla. Asuttiin nimittäin ihan Pariisin puolella, josta kesti sitten aina ihan reilusti päästä itse Japan Expoon. Toimiva ratkaisu juuri siksi, että tahdottiin nähdä myös sitä Pariisia!

Ei ees eksyilty julkisilla kulkuvälineillä!
"Pariisi, miksi näytät niin... Pariisilta!" oli ehkä eniten käyttämäni lausahdus koko reissun ajan
Majoituksessa riitti portaita...
Japan Expo kesti sen neljä päivää, joten jäin torstaina suoraan lentokentältä tapahtumapaikalle pöllöilemään ja totuttelemaan ajatukseen, että porukkaa on siellä aivan tajuttoman paljon. Itseäni ihmislaumat eivät sinällään ahdista enkä saa paniikkikohtauksia tai muuta, mutta kyllä se silti veti aika hiljaiseksi nähdä jättimäisessä messuhallikeskittymässä yhtä paljon kävijöitä kuin kotikaupungissani on asukkaita... Ranskalaiset laskevat kävijät muuten niin, että jokainen päivä lasketaan erikseen, eli Desuconistakin saisi sen 2700x3 ihan riippumatta siitä, että samat 2700 kävijää siellä kolmena päivänä pyörivät.

Paikalla eksyminen ei ollut helppoa, koska kylttejä oli paljon. Taisin kyllä pari kertaa siinä onnistua silti..
Harvoja ostoksiani oli alpakkatulijainen

Japan Expossa päällimäisenä oli siis se suuruus. Kaikki oli isoa. Cosplayta oli paljon ja koko tapahtuman ajan, ja cosplaylle oli varattu reilusti tilaa. Jättimäisen yleisömäärän (tai siltä se tuntui ainakin!) imevän päämessusalihalliasian lisäksi oli erilaisia cosplaylavoja pienempiä esityksiä tai ohjelmia varten. Myyntipöytijähän siellä oli loputtomasti. Siis aivan loputtomasti.

Willin ja Reikan pöydälle kummasti ilmestyi salmiakkia. Ja Yaya Han myös maistoi sitä kohteliaasti, vaikka ei kuulemma mitenkään erityisen hyvää ollutkaan :D

Cosplayaajan näkökulmasta kaikissa tapahtumissa oli muuten paljon enemmän cosplaytavaraa, kuin Suomessa. Peruukkimyyjiä oli kaikissa tapahtumissa useita, ripsiä ja worblaata ja melkein mitä hyvänsä olisi saanut ostettua paikanpäältä kaikissa viidessä häppeningissä. Japan Expossa homma tietysti vielä eskaloitui, eli peruukkeja oli ihan tolkuttomasti, kuten kaikkea muutakin. Figujen osalta sain tosissani hillitä itseäni, onneksi piti Pertsalle käydä hakemassa parit muovitytyt niin sain edes vähän shoppailun tuntua.

Kisat oli ihan jeba nähdä eturivistä. Ääni hävisi varsin tehokkaasti.
pienempi kuin kolme kertaa tuhat

ECG:n jälkeen oli European Snack Gathering, eli virallisen epävirallinen puistojuhlinta kisaajien hotellin tuntumassa. Oli mukavaa. Päädyin jäämään yöksi ihanien saksalaisten seuraan ja testaamaan miten paljon nopeampaa oli olla lähempänä tapahtumapaikkaa. No ei kovin nopeampaa. Jos ja kun joskus taas Japan Expoon menen, niin taidan kyllä edelleen ottaa mieluummin hotellin kaupungilta ja reissata sillä kuumuusmetrolla, ainakin jos tarkoituksena on nähdä muutakin kuin Japan Expo tai jos en ole oleellisesti osana kisaajaporukkaa.

Petran kanssa oli ihan parasta seikkailla pitkin Pariisia ja käydä ne pakolliset eli Notre Dame, Eiffelin torni ja riemukaari katsastamassa :3 Pariisi yöaikaan < 3333

Niin ihania taloja majoituksen lähistöllä! Ihanimpaan pikkukahvilaan päästiin käymään vasta viimeisenä aamuna.
Tuoreita croisantteja haettin sen sijaan joka aamu viereisestä myymälästä.
Jäätiin Pariisiin vielä päiväksi tapahtuman jälkeen ja käytiin Versaillessissa, mikä oli tietysti aivan ihanaa. Sitten oli aivan jäätävät kiireet keritä lennolle, kun aikatauluarviot menivät totaalisen pieleen ja lopulta päädyttiin takseilemaan lentokentälle rystyset valkoisina että myöhästytäänkö. No kerittiin ihan hienosti. 

Versailles!
Tavaraa oli hiukan kun tytyjä oli neljä.


Yhyy -fiiliksiä lentokentältä.
Ja puvuthan näyttivät seuraavilta:

Kaori Miyazono: Your Lie in April
Morgiana: Magi

Nibutani: Chuunipöö
Cosmos: FF Dissidia

Syyskuussa kutsui Saksa, jossa oli suorastaan kesäinen säätila Suomen syksyn sijaan.

Niin nätti Kassel ja conipaikka!

Yhtään ei reissussa rähjääntynyt olo saksalaisskotlantilaisessa seurassa!
Connichi on järkkäriporukaltaan tutuin saksalainen tapahtuma minulle, joten se oli looginen ensikurkistus saksalaiseen coniskeneen. Tällä kertaa hotelli oli ratikka/taksimatkan päässä ja huonetoveri skotlantilainen. Johtuikohan tästä kansallisuudesta, että testasimme tapahtumapaikan alkoholitarjontaa ihan silleen testausmielessä lukuisia kertoja. Connichissa on Animeconin tapaan hotelli ihan siinä kyljessä kiinni ja kaikki, jotka olivat jotain, yöpyivät siellä. Hotellin puolelta sai kaljaa, conin puolelta sitä ei pitänyt saada. Eikä ilmeisesti oikeasti hotellistakaan, mutta kansanväliset alkoholitarkastajat paljastivat tämän turvallisuusvajeen.

Taas niin ug-cossi, josta en ees tajunnu ottaa kunnon kuvaa silmälasien kanssa.

Ihan tutkimusmielessä piti testata paikallista olutta.
Englanti on oikein kiva kieli osata Euroopassa. Toki hengasin kovin kansainvälisen porukan kanssa muutenkin, joten puhuttiin lähinnä englantia, mutta kyllä sillä pärjäsi ihan kaikessa asioinnissa kaikkialla missä olin käymässä. Etukäteen Pariisista varmaan varoiteltiin eniten, että siellä ei saa palvelua jos ei osaa ranskaa. Höpönlöpö, kaikki olivat ystävällisiä eikä tullut mitään ongelmia, vaikka en osannut sanaakaan ranskaa. Saksassa terästin kyllä hiukan lukiosaksaani ja taisin jopa tilata kerran kaljaa saksaksi, mutta siihen se sitten jäikin. Positiivinen asenne ja hymy auttoivat kaikissa mahdollisissa asiointitilanteissa, vaikka ei ihan yhteistä kieltä olisikaan ollut.

Tyhjätaskujengi lisääntyi!
Connichi oli pienempi kuin Japan Expo, mutta isompi kuin Animecon. Silleen joitain kymmeniätuhansia kävijöitä suunnilleen. Conipaikka oli kaunis kuin mikä ja rakennuksen vieressä oli ihana puistoalue, jossa saksalaiset cossaajat kävivät kuulemma hengaamassa, vaikka heillä ei olisikaan lippua. Ohjelmasta suurin osa oli saksaksi, joten ihan kauheasti ohjelmasaleissa ei tullut viihdyttyä.

Niin nättiä!
Puistohengarit
Hengaa
Cosplaypuolelta isoin asia Connichissa oli wcs-karsinta, jossain sain kunnian olla yhtenä viidestä tuomarista. Oli jännä nähdä, miten paljon samoja ja toisaalta erilaisiai juttuja saksalaiset toivat esille tai painottivat puvuissaan tai esityksissään. Muuten tuomarointi ei juuri eronnut suomalaisista vastaavista ja esitysten jälkeen oli aikaa vaikka kuinka päättää voittajat, jotka ilmoitettiin vasta seuraavan päivän päättäjäisissä.

WCS-tuomaristo
Jännääää!

Ja koko poppoo lavalla

Yhtään ei väsyttänyt vaikka nukuttuja tunteja oli kertynyt sen pari.

Epävirallisia iltahommia oli jokaisena iltana ja vähän virallisempaa yhteisruokailua myös. Saksalainen ruoka oli oikein hyvä, juomat myös. Conin hotelli suhtautui huonebileisiin hyvin sallivasti, mutta viimeisenä iltana alakerrasta oli varattu erikseen isot hengailutilat yhteisoleilua varten ja siellä tulikin vietettyä sitten aikaa aamun puolelle asti. Lopulta päädyin zombeilemaan aamujunalle ilman, että olisin nukkunut sekuntiakaan ja näytin varmasti tosi edustavalta kaikkien saksalaiset työmatkalaisten keskellä maanantaiaamuna kun nukahdin samalla sekunnilla kun pääsin Frakfurtiin menevään junaan. Onneksi heräsin oikean aseman kohdalla.

Elffikin suosittelee Robin-huulirasvaa.
Saksan pukuina olivat: (Kaikissa oli muuten ihan superpainavat kengät. Matkalaukut painoi ihan sikana)
Sakurako Soda: Aquarion Logos
Max: Tyhjätaskut

Asama: Horizon in the middle of nowhere. Kuvasi n8e
 (Voi ahdistuksen määrää, kun tätä kirjoittaessa huomasin, että olen selkeästi hukannut osan Saksan kuvista. Kuvittelen aina ottavani riittävän usein kopiot kaikista kännykällä olevista kuvista, mutta niin vaan tän reissun kuvamäärä on epäilyttävän vähäinen. Ja tietysti oon jo vaihtanu puhelinta ja kuvat ovat ikuisesti kadoksissa :(()

Lontooseen lähti vain käsimatkatavarat. Cosseja oli mukana itseasiassa kolme kappaletta, mutta päädyin pukuilemaan vain perjantaina ja lauantaina.

Vuoden viimeinen etappi oli vanha tuttu, Lontoon MCM Comic Con (MCM Expo), jossa järjestetään EuroCosplayn finaalit, joiden merkeissä olin ollut siellä kolme vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa majoitus oli Excel Centerin vieressä, vähintään yhtä lähellä kuin kisaajien hotelli ainakin omana vuotenani oli, ja majoitusseurana alankomaalaisia ihanuuksia, joihin olin Animeconissa tutustunut. Meitä luultiin amerikkalaisiksi jo junassa matkalla lentokentältä conipaikalle, kun kuulemma olimme aivan liian äänekkäitä. Kehtasimme siis nauraa ja jutella ääneen, melkoisen hävytöntä!
Alankomaalaisia ihanuuksia

Ulkohengaus oli suosittua briteissäkin
Ja sisällä oli porukkaa myös paljon.
Tapahtuma oli kasvanut kolmessa vuodessa about kolminkertaiseksi tilojen ja varmaan myös kävijöiden puolesta. Vuoden kaksi messutapahtumaa eli Japan Expo ja Comic Con olivat ympäristöltään hyvin samanlaiset, vaikka Lontoo jäikin vielä reilusti Pariisista kävijämäärien osalta. Isoja messuhalleja, paljon myyntipöytiä ja erilaisten yritysten kojuja. Lontoossa olisi ollut vaikka ketä Game of Thrones näyttelijöitä ja muita länkkärinäyttelijöitä, mutta kummallisiin aikoihin ja niin vaikeasti nähtävissä, että enpä kauheasti aikaa niihen bongailuun käyttänyt.

Love love looooove
No mutta sehän on taas suosikki australialaiseni eli Will! Vuoden viidestä tapahtumasta Will oli samoilla mestoilla neljä kertaa :3
Ohoh
Perjantaina oli ECC-kisaajien ja organisaattoreiden illanvietto ja tutustumisiltamat, jotka olivat fiilikseltään vähintään yhtä ihanat kuin omana kisavuotenani. Tällä kertaa niin monet organisaattorit ympäri Eurooppaa ja myöskin kisaajat olivat jo vanhoja tuttuja joten ilta hurahti hirmuisella vauhdilla.  Viralliset hulinat eivät jatkuneet kauhean pitkään, kun seuraavana päivänä kuitenkin oli kisat tulossa, mutta epävirallisesti testattiin myös conipaikan viereinen virallinen jatkobaari, joka oli täynnä ja kovin kovaääninen. 
ECCtä
Kisapäivänä hääräsin bäkkärillä, vaikka varsinaisia apulaisvelvoitteita minulla ei ollutkaan. Oli mukava päästä seuraamaan bäkkärihulinoita ilman, että oli mitään kisapaniikkia itselläni. Kisan kulku oli edelleen hyvin samanlainen kuin omana vuotenani, samalla tavalla epävarmuutta moneltako kisa oikeasti alkoi ja juonto edelleen yhtä... no sellainen mikä nyt oli. Lava oli myös juuri niin pieni kuin muistelinkin. Tuomariston päätökset yllättivät taas hiukan ja seuraavan päivän tuomaripaneeli ei ehkä ihan kaikkia valintoja selittänyt, mutta voi jummijammi, että puvut ja esitykset näyttivät upeilta!

Pitäähän sitä yksi kuva Willin massiivisen hienosta puvusta laittaa. Koska onhan tuo ihan mieletön.
Lauantaillan epäviralliset hengailut piti olla erinäisissä hotelleissa, mutta kuten cgl osasi jo etukäteen kertoa, aikaisempina vuosina hotelleissa on ollut vaikka minkälaista ongelmaa ja niinpä tänä vuonna hotelleissa oltiin erityisen tarkkoja siitä, että huoneissa ei saanut olla kuin huoneen oikeasti yöpyjät. Briteille tämä oli jotenkin aivan kauhean ennenkuulumatonta, että piti juoda hotellin virallisia drinkkejä aulabaarissa eikä omia juomia hotellihuoneessa, vaikka koetin selittää, että Suomessa tämä esim olisi juuri se tapa jolla toimittaisiin. Yksi palohälytys myös koettiin ja aulabaarissa tunnelma kävi välillä kovinkin tiiviiksi. Itse tiesin jo tuossa vaiheessa, että vuoden viimeistä reissua viedään, joten olin jo kevyesti itkuilonointifiiliksisssä. Sunnuntai oli hyvin pitkälti toisinta kisavuodestani, eli olin liian laiska laittamaan cossia päälle ja conipaikka piti jättää taakse jo yllättävän aikaisin, että kerkesin lennolle.

Buffystä ei vieläjään kunnon kuvia, vaikka puku on jotain kolmisen vuotta vanha.

Emi sen sijaan otti ihanat kuvat Edean matron-versiosta.
Lontoosta kotiutuminen poikkeasi muista reissuista sillä, että tein välipysähdyksen Tukholmassa. Tämä ei mitenkään vähentänyt väsymystilaa, kun lopulta Suomen maaperälle pääsin.

Heathrowlla piti tuhlata viimeiset punnat sushiin.
Vuoden viidestä reissailusta jäi käteen ihan mielettömiä muistoja, sen sata selfietä ja uusia kavereita niin paljon, että ikävöintitunnelmia on riittänyt tälle vuodelle oikein riittävästi. Oli aivan ihana huomata, miten samanhenkisiä tyyppejä ympäri Eurooppaa ja maailmaa löytyykään ja toisaalta miten helppoa se yhteyden pitäminen nykyaikana oikeasti on, jos siihen vaan jaksaa panostaa.


Suomi näytti aika usein palatessa tältä

Kunhan tässä jossain vaiheessa taas reissaaminen on mahdollista, tekisi mieli toisaalta lähteä uudestaan katsastamaan parikin noista jo kolutuista tapahtumista, toisaalta taas Eurooppa on täynnä tapahtumia, joihin en vielä ole nenääni pistänyt. Eli reissatavaa kyllä riittää, sitten joskus kun se taas onnistuu.

Jos jotakuta jäi kiinnostamaan tarkemmat tiedot esim hotelleista tai matkareiteistä muuten, niin kerron mieluusti! Kommenttiboksi vaan laulamaan! Nyt olen vuodattanut nostalgiafiiliksiä niin tehokkaasti, että pystyn ehkä seuramaan ECG-touhuja somen välityksellä ilman jatkuvaa ulinointia. Ehkä. Sitten onkin vajaa kuukausi aikaa kerätä kaikki WCS-fiilikset taas hollille ja nostalgisoida vähän niitä. Tai toivottavasti kuukauden päästä on jo niin kiirettä, että ei ole aikaa ihan heittäytyä samanlaiseen tunteiluvyöryyn kuin vuosi sitten...

Ilona