Ei, en tarkoita vain Mion housuja, vaan kaikkia Desuconissa ottamiani valokuvia ja niiden lataamista nettiin! Että voi ihmistä vaivatakin näin paha muistamattomuus. Onneksi miun joulusiivous kohdistui tänä vuonna tuonne kovalevyjen puolelle, josta yksi unohdettu desukansio löytyi vain odottamassa julkistusta. Parempi reilu puoli vuotta myöhässä kuin ei ikinä, luulisin. Nyt vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi latailin ne kaikki desugalleriaan, tageja lisäisen lähipäivinä.
Suurimman osan siitä ajasta, mitä en Desussa viettänyt ohjelmissa, minut pystyi bongaamaan alemman parven portaikosta kuvaamassa pahaa-aavistamattomia conittajia. Paparazzikuvista voidaan ollamontaa (tai ainakin kahta) mieltä. Joka conin jälkeen, missä olen kuvia ottanut, on tullut useampiakin kiitoksia kuvista, joissa kuvattavat eivät pönötä yhdessä ja samassa poseasennossa vaan ovat rennosti omia itsejään. Toisaalta taas jatkuvasti joku valittaa myös siitä, miten ikävää on kun otetaan kuvia, joissa asu ei ole täydellisesti tai jossa on vaikka asuun kuulumaton laukku mukana tms.
Mie olen harrastanut valokuvausta vaihtelevalla aktiivisuudella ja enemmän innolla kuin taidolla nyt kymmenisin vuotta, ja coneissa käyminen on antanut ihan uutta intoa, niin loistavia kuvauskohteita sieltä löytyy. Ihmisten kuvaaminen kun arkipäivänä on aina vähän haasteellisempaa, jos ei aina niitä omia perheenjäseniä halua kuvata ruokapöydässä/dataamassa. Mie en niinkään siis kuvaa pukuja, vaan ihmisiä, joilla nyt vaan usein sattuu olemaan jokin tavallisuudesta poikkeava puku päällä. Miun kuvat ei useinkaan ole siis varsinaisesti cosplaykuvia, enemmänkin vaan conikuvia. Nyt napsuttelin muistikortille menemään sen tuhat kuvaa, joista tyhmät ilmeet, tärähtäneet kuvat ja muuten julkaisukelvottomat (Rora, you know what I mean) karsimalla tuli tämän näköistä matskua:
Muutamaankin otteeseen olen harkinnut ihan viralliseksi conikuvaajaksi menemistä, mutta yleensä mukavuudenhaluni voittaa. Puolet ajasta miulla on aina päällä jokin uskomaton cosplayasu, jossa kuvaaminen on käytännössä mahdotonta, ja toisen puolen haluan pyöriä jossain muualla kuin ohjelmissa. Ja sitten välillä tulee myös niitä tapahtumia, että ei tule otettua oikeestaan yhtään kuvaa conikansasta, kun ei täydellistä kuvauskohtaa löydy. Ja totta kai myös se kriittisyys omia kuvia kohtaan vaikuttaa, tiedän että coneissa pyörii tuhat kertaa parempiakin kuvaajia kuin minä, niin taidoiltaan kuin välineiltään. Miun Canonin 450d on kuitenkin melkoinen lelu monen muun järkkärin rinnalla, miulle tosin ihan riittävä.
Aivan hirmuinen nostalgiapuuska iski kun kävin näitä läpi. Ja nyt on sellainen into pukujen tekemiseen, että ihme jos ei kohta nouse savua korvista.
Otsikko olisi taas voinut ollamuutakin, kun käsittelen vaan omia pukujani ja kisaa, mutta se ei saisi highlighteja vinkumaan yhtään niin tehokkaasti :P
Ensinnäkin, kisa oli kovatasoinen, kuten kuuluikin olla. Oli mukava nähdä, että kaikki kisassa olleet olivat mukana tosissaan ja varmasti olisivat olleet hyviä edustajia Suomelle. Suurinta osaa enemmän tai vähemmän stalkanneena voin olla myös varma, että jatkossakin puvut tulee olemaan yhtä korkeatasoisia, niin hienoja pukuja monien cosplaymenneisyydestä löytyy.
Miulta kysäistiin kisan jälkeen, että olenko pettynyt kun en sijoittunut kolmen parhaan joukkoon. Ja ihan rehellisesti sanottuna kyllä se kirpaisi. Kilpailuhenkisyys on miulla niin kova, ja lähden kisaan nimenomaan hakemaan sitä sijoittumista, oli kisa sitten kuinka kovatasoinen tahansa, että pientä pettymystä ei voinut välttää. Lähinnä pettymys kyllä kohdistuu omaan jaksamattomuuteeni ja esitykseen, josta jaksan angstata edelleen. Ehdottomasti oikea pukuilija kyllä voitti, ja kärkikolmikko oli muutenkin aivan mielettömän upea. Jos en olisi Maijun Balthier-pukua jo aikaisemmin kuvista nähnyt, olisi fanityttökirkumiset ollut aika lähellä. Satuin vielä olemaan ihan Maijun vieressä kun voitto julkistettiin, ja se ilme oli kyllä näkemisen arvoinen.Tuomareiden hommaa ei kyllä voinut kadehtia, puvut olivat loistavia, mutta myös todella erilaisia. Esimerkiksi miun asu nyt ei mikään ompelutyön taidonnäyte ollut, kun koko asussa oli jotain 5 ommeltavaa saumaa, kaikki muu oli (kuuma)liiman, peruukin, sulkien ja maalien taistelua. Monen muun puku taas nimenomaan sisälsi haastavaa kaavoitusta ja ompelua.
En ole vieläkään uskaltanut katsoa sitä omaa esitystäni youtubesta, kun en siihen itse ollut esityksen jälkeen tyytyväinen. Tekniset ongelmat, eli se ettei meidän kisaajien esittämät valotoiveet olleet päätyneet valovastaaville, vaan valot meni suurimman osan esityksissä improvisoiden, olivat samoja kaikille kisaajille ja tuomaristo ei arvioinnissaan valoja tai niiden puuttumista huomioinut, mutta itse annoin sen vaikuttaa ihan liikaa. Tieto siitä, että valot ei tule olemaan ne, mitä olisin toivonut, häiritsi keskittymistä ja koko homma meni vähän plörinäksi. Eli ihan oma moka, olisi pitänyt vaan vetää täysin valoista välittämättä, mutta nyt meni näin. Harmittaa.
Kisajärjestelyistä ei ole moitteen sanaa, valo-ongelmat tai myöhästelyt nyt ei olleet estettävissä, muuten Hoothoot kyllä piti loistavaa huolta kisaajista ja erityisesti ennakkotiedoista ja aikatauluista plussaa, kaikkea kun oli oikeasti mietitty, niin kisaajien jaksamista kuin tuomaroinnin mahdollisimman sulavaa sujumistakin. Näin ne kisat pitäisikin hoitaa.
Tuomariston palautetta en jäänyt kisan jälkeen kuuntelemaan ihan karmivan kiireen takia, ja tällä hetkellä olen vielä kahden vaiheilla kysynkö sitä ollenkaan. Palaute on opettavaista, rakentava kritiikki on tarpeellista, mutta sen vastaanottaminen on välillä vaan ihan tosi vaikeeta. Ehkä sitten, jos tekisin puvun, johon itse olisin ihan täysin tyytyväinen, haluaisin tietää mitä vikaa muut siinä näkee, nyt ne omat virheet loistaa sieltä puvusta ja esityksestä niin pahasti, että ei enäähalua kuulla samoja asioita muiltakin. Tosin, selvästi se kärkikolmikosta pois jääminen vaikuttaa tässä, Hildasta kyllä uskalsin kysyä palautteen, kun sillä puvulla olin jo voittanut. Nyt houkuttaisi kyllä vähän tietää miten kaukana se kärkikolmikko olikaan. Mutta saatan kyllä pyytää palautteen ja odottaa sitten jonkin aikaa ennen kuin luen sen. Kyllä, välillä voi olla tämmöinen pelkuri.
Väliaikashow ja näytös menivät pikkuisen sumussa, piilareiden ja esitysjännityksen loppumisen takia, osa esityksista oli ihan mielettömän upeita, osa aiheutti pikkuisen myötähäpeää, mutta niinhän se on aina. Älyttömän hyvä ja toimiva idea tämä etukäteistuomarointi → kisa → väliohjelmaa → tulokset. Tämmöistä lisää.
Ja sitten niitä miun omia pukuja:
Ane-uelle kiitos Sibbellä otetuista kuvista.
Sookie Stackhouse, True blood.
Sookie oli tosiaan miun lauantain cossina silloin kun en ollut Ultimecia. Kaksi (2) ihmistä tuli pyytämään kuvaa ja vain yksi näiden lisäksi ilmaisi tunnistaneensa puvun. Merlotte's paita on tosiaan Seppälän perus t-paita ja siirtopaperille tulostettu ja siitä silitetty logo. Paita oli malliltaan täydellinen, mutta niin läpinäkyvä, että alla piti pitää toppia. Ja kyllä, conin alkamista odotellessa kerkesi tulemaan kylmä, mutta olisihan se pitänyt arvata, että kesäkuu ja shortsit on huono yhdistelmä, vaikka olikin sukkahousut alla. Sookieta kyllä varmasti käytän jatkossakin jos samantyylistä mukavaa hengascossia tarvitsen. Ja kaikki puvun osaset pääsevät myös arkikäyttöön. Hampaiden välissä oleva pikkuinen lisärako hoitui grimasin hammaslakalla.
millamon oli toinen miut tunnistaneista ja kuvanneista
Ultimecia
Ultimeciaksi muuttuminen kesti melkein minuutilleen kaksi tuntia lauantaina. Tatuoinnit oli maalattu ihan Grimasin vesiliukoisilla maaleilla, jotka kesti varsin hienosti sen ajan, mitä niiden pitikin kestää. Tein kaikista kuvioista piirrokset ja kontaktimuovista sapluunat, niin että kuvioista tuli ainakin melkein symmetrisiä ja ne asettuivat samoille kohti. Melkein-patentoidut rintsikkani toimivat loistavasti, useampikin kävi ihmettelemässä miten puku pysyi päällä, kun lavalta keskellä olevaa silikoniosaa ei erottanut kuulemma ollenkaan. Kaulus oli kiinnitetty rintsikoihin mustapäisillä nuppineuloilla, jotka kivasti jäivät sulkien peittoon ja pitivät koko etumuksen kasassa. Hakaneula taas piti mahaosan kiinni minishortseissa (no myönnetään, ne oli vaan hipster-malliset alushousut) ja asennusteippiä oli pikkuisen kauluksen yläosassa toimittamassa kaksipuolisen teipin virkaa. Sen pito vaan oli melko huono.
Siivistä tuli oikeasti ihan kivat, kaikesta niihin kohdistuneesta angstista huolimatta. Ne eivät olleet erityisen painavat, vaikka parin tunnin pitämisen jälkeen kyllä käsien verenkierto oli jo vähän koetuksella. Siivistähän löytyypi kanaverkkoa, josta on tehty keskiosa, sitten puurimoja, jotka lähtevät keskiosasta ja tekevät sen perusmuodon, lakanakangasta näitten rimojen päälle ja sitten ihan helskutin paljon niitä sulkia. Sulkiahan tilasin Piikulta, joskin suurin osa niistä oli liian pientä höyhentä juuri näihin siipiin, kauluksen kukon sulat on ebaystä ja maksoin niistä kyllä itseni kipeäksi. Nätiltä ne tosin näyttävät. Siipien isoimmat sulat on joutsenen sulkia, semmoinen kun lensi sähkölankaan joskus reilu vuosi sitten ja mie kierrätin sen ruumiista toisen siiven, jota koira ei vielä ollut kerinnyt pureskelemaan. Jos samaan hommaan lähtisin uudestaan, tilaisin varmaan jenkkilästä kerralla noita isoja sulkija ja paljon, nyt oli välillä vähän piipertelyä. Ainiin siipien keskellä, siis siellä selässä, oli myös kaksi höyhenpuuhkaa antamassa vähän volyymiä sinnekin.
Mutta en ajatellut ihan heti tehdä pukua, jossa tarvittaisiin sulkia. Että FFVIII Siren cossia saatte odotella vielä aika pitkään ;) Ultin siivet olivat kiinni paksuilla kuminauhahihnoilla, joissa oli semmoiset klipsut. Kauluksen höyhenet peitti hihnat varsin tehokkaasti, paitsi silloin kun tuuli tuiversi juuri väärään suuntaan.
Näin käy kun ei posettaessa mieti että kainalossa menee hahmolle sopimattomia hihnoja. Mutta näättepähän tuosta että mitä mie niillä klipsuilla ja muilla meinaan.
Paljain jaloin hyppely on tullut tutuksi aikaisemminkin Miyun ja Shivan kanssa, nyt saatoin jättää mustia jalanjälkiä kaikkialle, kun jalkaterät oli maalattu mustaksi, tosin muista maalauksista poiketen rasvaliukoisella värissä, jota löytyy varpaiden välistä varmasti vielä juhannuksenakin.
Sivuvaloa kannattaa näköjään käyttää luomaan illuusiota tisseistä
Päähine oli se epämukavin osa, siivet sentään sai pois silloin kun halusi oikeasti liikkuakin, mutta 1,5 metriä leveä päähine oli vähän haasteellisempi. Onneksi se oli sen verta tukevaa tekoa, että ei hajonnut vaikka paukuttelin sitä antaumuksella vähintään joka toiseen ovenkarmiin tai käytävän seinään. Tai Squallin naamaan. Netistä löytävät muut Ulti-cossaajat ovat tehneet päähän harmaat sarvet mitä erilaisimmista materiaaleista, ja samaa meinasin alunperin minäkin. Muistan miten tuijottelin refekuvia ja mietin, että kummasti nuo sarvet vaan on prikulleen saman väriset kuin edessä olevat hiukset. Ja sitten konkreettinen facepalm kun tajusin että perhana, pakko niiden olla Ultin tukkaa, mihinkäs muuhun ne loput hiukset olisivat hävinneet.
Pitäisi melkein tehdä galleria vaan näistä epäonnistuneista otoksista, en vaan välillä ymmärrä ilmeitäni. Tosin tässä taustalla kuuluva caramelldancen saattaa kyllä vähän selittää.
Tötteröiden alla on pahvista tehdyt kartiot, jotka antaa sen muodon. Kartiot on kiinni peruukissa rautalankaviritelmällä, joka pitääpi ne kivasti paikallaan ja oikeaan suuntaan sojottamassa. Miehän ostin alunperin valkoisen pitkän peruukin, jota sitten sävytin harmaammaksi ja josta 90% Ultin tukasta on peräisin. Käytännössä tein kaksi saparoa ylös takaraivolle, leikkasin ylijäävän tukan irti, tein siitä liuskoja ja liimasin kartioihin. Takaa paljastunut kauheus, eli peruukkiverkko, peittyi sitten vanhasta peruukista napsituilla ja värjätyillä hiuksilla.Violetit pahvikartiot tötteröiden päihin ja keskelle ehkä omituisimpia virityksiä mitä olen pitkään aikaan tehnyt. Softiksen tapaista matskua, remonttitasoitetta, gessoa ja maaleja, ja lopputuloksesta tuli yllättävän kestävä, mutta sen verran joustava, että se ei halkeillut.
Violetit simpukkamalliset osaset on tehty ehkä finnfoamista. Pelastinuseampiakin levyjä yhden koulun kaatopaikkavarastosta, niitä oli käytetty freskoissa ja sitten autuaasti unohdettu, olettaisin ainakin että ne on finnfoamia. Ja olen aivan rakastunut tähän materiaaliin, Lanin kirves on pakko päästä tekemään jossain vaiheessa ihan vaan senkin takia, että tästä levystä se oikeasti onnistuisi nätisti ja kevyesti. Ultin koruista mie näytinkin jo tekovaihetta pari kirjoitustusta sitten.
Mitäs muuta... Ultimecia on ihan kiva cossi, se on näyttävä, se ei ollu niin epämukava, kuin vois kuvitella, suurimpana ongelmana oli varmaan nuo piilarit ilman vahvuuksia, kun koko maailma oli vähän sumea. En ole tähänkään pukuun täysin tyytyväinen, jotkut pienet yksityiskohdat häiritsee ja yleinen semmoinen suttaisuus, varsinkin noissa conikuvissa, kun puku oli joutunut matkaamaan autossa. Luultavasti laitan puvun päälle korkeintaan kerran enää, kun hovikuvaaja oli niin innoissaan sen kuvaamisesta. Sitten taitaapi äidin vinttikomero saada taas lisää asukkaita muun muassa Shivan peruukin seuraksi.
Mio Sakamoto, Strike Witches
Edit: kuvaajana Blaze :)
Ekaa kertaa conissa tuntui, että miulla on fanityttö, niin innoissaan yksi Miku-cossaaja tästä puvusta oli. Eikä tainnut olla ainoa. Maanantaiaamuani hämmensi tieto, että kuvalaudallakin on kyselty miun miokuvien perään, ja ainakin yksi blogimainintakin on jo bongattu. Sunnuntaipäivän aluksi tuntui kyllä siltä, että suurin osa vaan luuli miun unohtaneen housut kotiin, mutta kyllä käytäväkuiskuttelussa ihan oikeankin sarjan nimeä kuului. Ja sitten ne, jotka sitä kuvaa kävivät pyytämässä tai muuten vain kommentoimassa, saivat miut ihan punastelemaan, en ilmeisesti ollut ainoa, jonka mielestä SW-cosseja on ollut ihan liian vähän. Ja tämä oli tietääkseni (korjatkaa jos olen väärässä) ensimmäinen kerta Suomessa kun cossaaja oikeasti valitsi hahmon jolla niitä housuja ei ollut, eikä luikerrellut housuttomuudesta hahmovalinnoilla. (kts. Esim viime vuoden summit karsinnan ihanat SW-tytöt)
Tälle kuvalle oli jo pakko nauraa kun kuvalaudalta bongasin.
Pikkuisen korvat punoitti sunnuntain aamun paneelissa kun paljastavien pukujen käyttäjien huomiohuoraus maineesta puhuttiin, mutta tottahan se on, tämmöisten asujen pitäminen vaatii oikeasti enemmän niitä teräspalleja kuin moni muu puku, vaikkaasuna tämä oli miun mielestä huomattavasti kesympi kuin monet yläosaa varsin avomielisesti esittelevät puvut, mitä desussakin näkyi. Tai ehkä mie en vaan koe jalkojen esittelyä ja pantsujen vilauttelu yhtään niin paljastavana, kuin vähän isommalla rintavarustuksella varustettujen pukuilijoiden kaula-aukkoja.
Pukuun kuului siis univormun takki, peruukki, silmälappu, kengät, sukkahousut ja (huom huom, ei siis suinkaan pantsut vaan) uimapuku. Joista viimeksi mainittukin oli allekirjoittaneen itsensä tekemä, kun nopeampi oli itse ommella kuin etsiä sopivaa kaupasta. Jokainen Strike Witchesiä katsonut tietää, että se pantsujen esittely on oleellinen osa sarjaa, ja se että omani vilkkuivat kun kuvasin parvitasolta, ei minua haitannut pätkääkään, lähinnä nauratti ne ihmiset jotka kävi asioikseen siitä sanomassa. Siis kyllä, ei edes pyytämässä kuvaa vaan pelkästään kertomassa että alhaalta katsottuna miun takin alle näkee. Ihan kuin tuon mittaiseen takkiin pukeutuva ihminen ei itse tulisi asiaa ollenkaan ajatelleeksi... Takki saattoi jopa olla sentin verran liian pitkä ;)
Harmittaa hiukan kun itse en ihan täysin tyytyväinen pukuun ollut, takkikangas meneepi vielä vaihtoon.Eli mitä todennäköisimmin päivitetty Mio saapuupi housuttomuudellaan hämmentämään myös Traconiin, korvien ja hännän ja mahdollisesti jopa oikeammalaisten kenkien kanssa. Katanan tekeminen on myös harkinnassa, jos ylimääräistä aikaa ja innostusta löytyy.
Desurapotti numero kolme, eli muiden kävijöiden pukujen bongausta ja kuvaspämmiä tulossa jahka nuo pari sataa kuvaani päätyvät anikin kuva-arkistoon.
Otsikko voisi vähemmän kirjallisuusviitteellisesti olla myös Desuraportti osa 1, yleistä höpötystä, mutta se ei kuulosta niin kivalta. Tässä siis ensin yleisiä tunnelmia, kommenttia ohjelmista, järjestäjistä ja immeisistä, toisessa osassa sitten kisasta, (omista) puvuista ja kuvista.
Huh huh. Desutus tuntuu yhden kotona nukutun yön jälkeen vieläkin koko kehossa. Joku on ilmeisesti koittanut iskeä pinnejä päänahan läpi, silmät on vieläkin sirrillään piilareiden liikakäytöstä, niska tuntee Ultimecian päähineen painon, vaikka koko hökötys periaatteessa olikin kevyt, hartiat muistaa siipien kantamisen, erityisesti siinä tuulessa ja tuiskussa, molemmat kädet on Momoin keikan heilumisen jälkeen edelleen kipeät, vatsalihaksia on ilmeisesti koetellut nauraminen, istumalihakset ja jalat kärsivät eilisestä 6 tunnin autolla ajamisesta ja varpaat huomauttelevat, että niitä Mion kenkiä olisi voinut testata kunnolla ennen conia.
Mutta siitä huolimatta suupielet nousee kyllä hymyyn väkisinkin kun muistelen viikonloppua, oli kyllä kevyesti elämäni paras con ja nyt jo on ikävä sinne takaisin.
Matkahan alkoi viime postauksen jälkeen tunkemalla enemmän tai vähemmän helläkätisesti autoon niin omat tavarani kuin Hämeenlinnaan vietävän miehekkeenkin kamppeet. Olo oli vähän kuin sillillä purkissa ja jokaisessa käännöksessä piti toivoa ettei päähine ota kovin pahasti osumaa kun se matkusti takapenkillä siipien seurassa. Kuopio-Jyväskylä-Hauho -matka sujui vielä ihan mukavasti, mutta heti kun pääsin ylhäiseen yksinäisyyteeni, alkoi jännittämään ihan hirmuisesti. Ja taivaalta välillä kaatamalla tuleva vesi ei ollut omiaan vähentämään jännitystä.
Matkalla opittua osa 1. Ota kartta mukaan, se että tuijottelet sitä tietokoneen ruudulta ennen lähtöä, ei riitä. Ei vaikka kuinka kuvitteletmuistavasi sen. Lahtikaan kun ei ollut kaksiulotteinen katujen verkosto, johon katujen nimet olisi kivasti kirjoitettu katuun itseensä. Ensimmäinen eksyminen tapahtui siis jo majoituspaikalle mentäessä, onneksi Sibelius-talon kyltit löytyivät, kävin pyörähtämässä Sibbe-talolla, kilauttamassa pikkuveljelle, joka onneksi aina istuu netin ääressä ja sitten uusien ajo-ohjeiden kanssa majoitukseen. Yksi harvoja miinuksia koko viikonlopusta on kylttien vähyys, kaiken maailman (Suomen) presidenttien katuja piti pyöriä pitkän aikaa, ennen kuin oikea sisäpiha löytyi. Lauantaina siinä onneksi taisi jokin kyltti ollakin ilmestynyt.
Jo päivä ennen virallista vanhenemista huomasin olevani liian vanha lattiamajoitukseen, pitkin rakennusta kipittely suihkujen tai tilavampien vessojen perässä, yli-innokkaat kanssanukkujat, jotka onneksi kaikki kiltisti hiljenivät kymmeneltä, mutta heräsivät klo 0630 metelöimään, ja kielto, ettei suurempia tavaroita saanut tuoda nukkumasaliin, joka esti siis viimeisen illan paniikinomaiset siipikorjailut tai peruukkiahdistuksen, saivat miut kyllä varmistumaan, että Traconiin varaan hotellihuoneen, jossa saapi olla ihan itsekseen. Oli majoituksessa jotain hyvääkin, savolaisuus toimii kuin magneetti, joten viereen tuli oikee savolaenen immeinen nukkumaan, jonka kanssa sai viäntee oikeitten immeisten kieltä, kun ei niitä kaikkia muita edes ymmärtänyt kun puhuivat niin hassusti. Että jos Saara päädyt tänne blogiin joskus niin kiitos seurasta :)
Lauantaina oli tosiaan herätys aivan liian aikaisin, kahdeksaan astihan piti periaatteessa olla nukkuaikaa, mutta puoli seitsemästä eteenpäin vessassa juokseminen, pukujen vaihtaminen, pakkaaminen ja yleinen jännitys kyllä täyttivät luokan semmoisella metelillä että piti itsekin herätä. Sookien puku päälle, kiroilua kylmästä ilmasta ja ei kun Sibelius-talolle. Tosin onnistuin ensin eksymään, taas. Varmaan karman tapa rangasta minua siitä, etten tarjonnut kellekään kyytiä majoituksesta conipaikalle, mutta jälleen Sibelius-talon kyltit pelasti tilanteen. Taas olisi kaivattu selkeämpiä kylttejä itse conipaikan ulkopuolle, kun rannekkeiden vaihto -teltan lisäksi muualla ei lukenut miten milloin ja mistä kukakin sisälle pääsee. Kylmähän siinä jo kerkesi tulla, mutta oma vika jos shortseilla lähtee Suomen kesään.
Sibeliustalo toimi conipaikkana ihan loistavasti. Viime vuoden Desun kuvien perusteella odotin enemmänkin väljyyttä, mutta tuplamäärä ihmisiä kyllä tuntui välillä. Mikä ei haitannut minua yhtään, conissa pitääkin olla ihmisiä, ja aina pääsi kuitenkin kulkemaan. Pääsali oli ihana, metsähallin parvilla tuli vietettyä paljon aikaa paparazzisoimassa viatonta conikansaa ja muutenkin tilojen käyttö oli miun mielestä onnistunutta. Pukuhuoneet toisessa kerroksessa olivat hyvät ja kaksi pukuhuonetta naisille oli todella fiksu veto, vaikka toinen pukuhuone ilmeisesti sitten loppupäivästä poistuikin yleisestä käytöstä? Ainoana miinuksena pukuhuoneiden sijoittelu niinkin lähelle myyntisalia, ihmisiä ramppasi siinä käytävässä jatkuvasti ja jotenkin se pukuhuoneen oven laittaminen kiinni perässään oli aika monelle liian hankalaa. Noh, pahoittelut jos huomaamattani strippailin kovin julkisesti puvun vaihdossa.
Desunoteni hiukan kärsinyt lauantaisivu, jonka luulin jo hukanneeni lauantaina.
Ohjelmaa oli paljon ja ensimmäistä kertaa conissa tuli tunne, että välillä on pakko pitää taukoa kun kiinnostavaa ohjelmaa olisi tullut ihan ihan koko ajan. Kunnia ja ylistys desutiimiin pohjattomalle viisaudelle tallentaa ohjelmat, muuten olisi oikeasti itkenyt lauantaina maalaillessani kinttujani samaan aikaan kun Utena -ohjelma oli menossa. Avajaiset sopivat tapahtumaan kuin nappi nallekarhun silmään ja Momoin esitys siellä oli ihana lisä. Kunniavieraita en kerinnyt näkemään kuin Momoin keikallaan ja Fukumoton Maydayssa jatkoilla, sen verran tiiviillä aikataululla meni koko lauantai. Avajaisten jälkeen hetken kiertelyä ja sitten pitikin sulkeutua pukuhuoneeseen kahdeksi tunniksi, kipittää kuvaan ja kisaan. Kisasta enemmän sitten ensi entryn yhteydessä.
Momoin keikalle piti myös käytännössä juosta, kun piti vaihtaa vaatteetkin. Ultin päähine ei olisi ihan ollut sopiva keikkavaruste. Sookien shortsit, tukka ja paidat päälle, piilarit pois, meikinpoistoaineella enimmät värit naamasta veks ja keikalle. Eipähän tarvitse mitään käsitreeniä tehdä vähään aikaan, sen verran tehokasta heilumista se oli. Illan viimeinen ohjelma oli Yuri-paneeli, jonka viivästyminen vähän koetteli väsyneitä hermoja, mutta joka ehdottomasti oli kuulemisen arvoinen. Koko kongressisiiven läpi ulottunut jono vihjailee, että en ollut ainoa, jonka mielestä yuri-ohjelmaa saisi coneissa olla vielä nykyistä enemmänkin.
Info toimi, vaikka Desunotet loppuivatkin kesken. Ja vesipisteet <>
Ihaninkaan ohjelma ei kuitenkaan voi pelastaa conitunnelmaa, jos koko viikonlopun hiihtää ihan yksikseen epäsosiaalisena. Onneksi näin ei käynyt, aikaisempien tuttujen lisäksi, joista Ane-ue ja Zero erityisesti tarjosivat korvaamatonta apua puvun kanssa, juttelin varmasti useamman ihmisen kanssa kuin missään aikaisemmassa conissa. Sydän hypähti riemusta joka kerta, kun joku lukija kävi kysymässä olenko Ilona, tai onnittelemassa syntymäpäivien johdosta tai kehumassa pukuvalintaa (lähinnä sunnuntaina :D). Otin myös itseäni niskasta kiinni ja pakottauduin ujouskohtauksista huolimatta juttelemaan monella niistä ihanista cossaajista ja muista ihmisistä, joita aikaisemmin on tullut ahdisteltua vaan netin välityksellä, ja uskomatonta kyllä, internetin ihmemaailmassa mukavilta tuntuneet tyypit oli livenä vielä ihanampia! Erityiskiitos siis ihanille bloggaajakollegoille ja lukijoille, you made my weekend <>
Jakoavain cossasi nähtävästi välillä mukinokkadelfiiniä.
Lauantai-ilta jatkui viihteellä aamukolmeen asti, ja vaikka hetkellisesti meinasi iskeä ikäkriisi ja angsti pitkän päivän jälkeen tuntemattomassa kaupungissa ilman kavereita, korjaantui sekin lopulta. Conimaailman kiemuroiden ihmettely aamuyön tunteina hyvässä seurassa nostatti kyllä Lahden yöelämän pisteitä kummasti.
Conimaailman parannusta Teerenpelissä
Sunnuntaiaamuna oli hiukan heikko happi, mutta vesisade piristi kummasti ja ei kun taas matkaan! Aamun Crossplay, consept cosplay ja saabisu -paneeli oli rautaa, osaavat puhuja, aiheessa pysyminen ja aktiivinen yleisö tekivät siitä todella nautittavan kokemuksen.
Paneelin peejii Maiju, jonka voitokas Balthier asu oli, Rimpun sanoja lainaten, kuuminta hottia ever.
Animefanien pariutumisen määrä lähtee taatusti nousuun, sen verran loistavan ohjelman herra OTM piti seuraavaksi, enkä ilmeisesti ollut ainoa ohjelmasta tykännyt, niin ääriään myöten täynnä sali näytti olevan.
FFFight ei ole miun teekupposeni, ja vaikka nyt olikin tarkoitus käydä sitä vilkaisemassa, päädyinkin vaan parantamaan cosplaymaailmaa muun muassa ihanan Hoothootin seurassa. Tässä vaiheessa alkoi jo iskeä haikeus kun coni läheni loppuaan, ja päättäjäisissä koetin vain muistuttaa itselleni, miten pian Tracon on, ettei ihan kerinnyt suru tulla puseroon. Housut jalkaan, viimeiset kuvat conipaikasta, lohduttavana olkapäänä toimimista ja auton nokka Hämeenlinnan kautta takaisin Lahteen ja sitten kohti Kalakukkokaupunkia. Kyllä se aurinko tietysti sitten kotimatkalla paistoi, vaikka koko viikonlopun koettikin pysyä piilossa.
Nyt on vuorossa satojen valokuvien läpikäyminen ja nettiin latailu, rohkeuden kerääminen, että kehtaisin katsoa youtubesta oman kisaesitykseni (oikeasti en vielä siihen pysty) ja normaaliin arkeen palaaminen. Eli Traconin pukujen tekeminen alkakoon! Desuhaikeus iski jo eilen ja tuntuu tänään vielä voimakkaampana. Ensi vuonna uudestaan.
Auto kohti Lahtea starttaa heti, kun saan pakattua loppuun ja survottua kaiken vielä autoonkin.
Enää ei voi sanoa, että jännittäisi, tämä alkaa olemaan jo ihan oikeaa paniikkia.
Mion takin surauttelin suunnitellusti yhdessä päivässä, ei se ole oikeaoppisesti tehty ja taskut puuttuu, mutta näillä näkymin kehtaan sen sunnuntaina pistää päälle.Sookiehan on kaupasta ostettuna ollut valmiina jo pari päivää.
Ultimecia. Valmistui. Nyt jos vielä saan sen kunnialla Lahteen, jotenkin päälleni lauantaina ja pysyn lavalla, niin olen tyytyväinen. Cosplayorjaa kyllä kaipaan lauantaille, tänään kuvauksissa selvisi että siivet eivät mene selkään pelkästään tahdonvoimalla ja meikkaamiseen menee se kaksi tuntia. Itken verta, kun Utena -luento jää miulta nyt välistä, ja katsotaan kerkiänkö Momoin keikkaakaan näkemään alusta asti. Mutta ehkä se kaikki on sen arvoista.
Eipä tässä muuta hellurei ja hellät tunteet, tulkaahan moikkaamaan Desussa!
Vuorokauteen kun saisi sen 12 tuntia lisää aika, niin saisi ehkä kaiken tarpeellisen tehtyä. Varmaan nykyisilläkin tuntimäärillä se onnistuisi, jos osaisi jättää kaiken sen tarpeettoman pois, mutta sehän olisi ihan liian helppoa. Kolmen viikon päästä eletään jo Desuconin jälkeistä aikaa ja puku näyttää... noh, melko surulliselta edelleen. Hetkittäin kun epätoivo iskee, olen ihan varma että puku ei millään kerkiä valmistumaan, mutta kolme viikkoa on kuitenkin aika pitkä aika, kun ottaa huomioon, että yleensä aloitan pukuni kaksi viikkoa ennen conia. Kaksi viikkoa työttömän/opiskelijan elämässä on kuitenkin huomattavasti enemmän tehokasta puvuntekoaikaa, kuin kolme viikkoa opettajan arjessa. Olen koettanut saada itseäni lupaamaan, että puku on valmis viikko ennen conia, viimeistään maanantaina 7.6. Ainoa mikä tuolloin saa vielä olla kesken, on puvun kaulus, kun en ole tyytyväinen tämän hetkisiin sulkiin ja tilasin uusia vasta hetki sitten. Nyt siis sormet ristiin, ettei uusi tuhkapilvi yllätä ja pidätä miun sulkia Atlantin toisella puolella. Jos niin sattuisi käymään niin sitten äkkiä jonkin sortin suunnitelma b käyttöön.
Ainoa puvun osa, jota voi edes vähän sanoa melkein valmiiksi, on siivet, jotka odottelevat vielä viimeistelyä mutta alkavat jo näyttämään siiviltä. Voitte kuvitella kuinka monta koriste-esinettä on tippunut kun kävelen kahden 1,5 m leveän siiven kanssa 42 neliön asunnossa. Niinpä. Päähäppeninki on... noh, juuri siinä ikävässä vaiheessa, että sitä pitäisi jatkaa. Kaikilla muillakin elämänaloilla havaittava taipumus aloittaa asioita ja jättää kesken, vallitsee myös tässä. Jos kerralla saa jotain valmiiksi niin hyvä, uudelleen toimeen tarttuminen on jotenkin kamalan vaikeaa.
Toiveikkaana hankin myös mustaa lycraa (kiitos jälleen Savon Pala, buu Eurokangas) Mion alusasua varten, mutta katsotaan nyt alanko tekemään sitä ollenkaan ennen Desua vai jääkö suosiolla myöhemmäksi. Koetan pähkäillä mitä ihmettä pistän päälleni jos koko viikonlopun ainoa uusi asu on Ultimecia. Olen semmoinen perfektionisti, että en tähän mennessä voi sanoa olevani täysin tyytyväinen mihinkään asuuni, joten niiden laittaminen uudestaan päälle ilman suuria muutoksia, on vähän vaikeaa. Ja niille muutoksille kun ei nyt ole ollenkaan aikaan. Buffy valkoisessa mekossaan saattaisi haluta uusintakierrokselle, jos en olisi niin ärtynyt puvun etuosaan. Faye voisi hyvinkin hypätä komerosta esille, jos kengät ei olisi niin uskomattoman tuskaiset pitää päivää jalassa. Quistis lähtisi mielellään Lahteen, mutta uniformupuku keskellä kesää ei oikeasti houkuttele. Ja siinäpä oikeastaan onkin puvut, joita nyt tekisi mieli pitää päällä. Joten pähkäilyä on luvassa.
Toinen pähkäilyn aiheeni liittyy Traconiin. Yksi puvuista on jo selvä ja päätetty, eli Giselle Pirates of the Caribbeanista, mutta muuten on kaikki vielä ihan auki. Vaikka nyt keskittyminen onkin nimenomaan Desussa ja Desun kisassa, niin haluan pikkuisen jo miettiä Traconiakin, kisaan ilmoittautumisen jälkimmäinen puolisko kun aukeaa kesäkuun alussa. Tiedän, että tahtoisin kisata Traconissa, mutta en tiedä mitenkä paljon jaksamista minulla on enää Desun jälkeen. Ja uskokaa tai älkää, hahmoideat alkavat jo olemaan tällä hetkellä kisojen suhteen lopussa. Toki on muutamia ”ei kukaan oikeasti voi tehdä tuota. Joten sillä vielä joskus kisaan” pukuja, jotka vaatii huomattavasti pidempään kuin kuukauden valmistuakseen, ja sitten on paljon ”ehdottomasti puku, jonka haluan tehdä, vaikkei olekaan kovin näyttävä”, mutta semmoista Upeaa, Voittopukua ei juuri nyt oikein löydy. Kisoihin voi toki lähteä monella mielellä, mutta itse tahdon lähteä kisaan vain puvulla, jolla tiedän olevan mahdollisuuksia oikeasti sijoittua. Perusuniformupuvulla, oli se sitten miten hyvin tehty tahansa, ei oikein voitosta kannata haaveilla, joten Juri esimerkiksi ei tule kysymykseen. Samoin se, että kisa koskee vain japanilaisia hahmodesigneja, rajaa tehokkaasti pois ne muutamat oikeasti Upeat puvut, jotka on suunnitteilla. Yksi puvuista, jota pyörittelen mielessäni tällä hetkellä, on Final Fantasy IX Lani, jossa houkuttaa tuo ihanan kirveen tekeminen. Ihana hahmo, ihana puku, mutta onko riittävän näyttävä tai haasteellinen, että kisassa olisi mitään mahdollisuuksia menestyä? Auttakaa naista mäessä ja kertokaa mielipiteenne.
Kaksi muuta päässäni surraavaa pukua jääköön vielä salaisuuksiksi, kummassakin olisi haastetta ja näyttävyyttä, mutta saattavat olla pikkuisen liiankin haastavia tällä aikataululla ja Gisellen puvun lisäksi. (mitä tapahtui sille yksi puku kerrallaan kunnolla valmiiksi ajatukselle?) Kerron kyllä ensi viikolla jos hulluuspäissäni olen jommalla kummalla mennyt kisaan ilmoittautumaan, sitten pitää vaan toivoa että kesällä cossintekointo pamahtaa katosta läpi.
Pukujen puurtamisen lisäksi olen koittanut saada itseäni muutenkin Desukuntoon. Töitten puolesta tarjotuilla zumbatunneilla on ollut ihan tuskaista, mutta koitan vaan hokea että pömppämaha ei sovi Ultylle. Kaupassa muutama karkkipussi on jäänyt ostamatta saman hokeman takia ja olen käynyt tutustumassa uuden kodin läheisiin lenkkipolkuihinkin. Cosplayn luomista ulkonäköpaineista voisin kirjoittaa joskus erikseenkin pitkät pätkät, mutta miun mielestä asenne on kyllä kiloja tärkeämpää lähes aina. Samaan hengenvetoon todettakoon, että olen aikonut laihduttaa cosseja varten Edeasta lähtien, mutta painan tällä hetkellä edelleen grammalleen saman verran kuin kaksi vuotta sitten. Aikomukseksi on siis jäänyt. Nytkään tarkoituksena ei ole itseni riuduttaminen, mutta jo pelkästään tieto siitä, että on edes vähän paremmassa kunnossa conissa kuin kuukautta aikaisemmin, lisää kummasti sitä hyvää fiilistä, joka sitten näkyy pukua kantaessa.
Ja vielä täytyy ääneen ihmetellä, että mistä näitä käyntejä tänne blogiin oikein tulee? Laitoin tuon sivupalkin kävijälaskurin ihan omaksi ilokseni ja pikkuisen antamaan osviittaa, että käykö täällä kukaan, kun kommenttejen määrästä ei kävijöiden määrää voi päätellä. Ja kyllähän täällä näköjään jokunen ihminen käy, hämmästelen joka kerta noita lukuja. Jatkakaa samaan malliin, toinen toistaan huonompia juttuja luvassa jatkossakin. Ja kommentoida saa vaikka ei olisikaan mitään maailmaa mullistavaa asiaa :)
Bakassa tein päätöksen, jota en ehkä muista aikaisemmin tehneeni. Siis sen joka conin jälkeisen ”perhana ensi kerralla aloitan puvut oikeasti ajoissa!” –päätöksen lisäksi. Nyt loppuu häslääminen ja alkaa oikeasti kunnon keskittyminen YHTEEN pukuun kerrallaan. Ultimecian kohdalla tämä oli kyllä jo päätetty aikaisemmin, mutta jotenkin päätös vaan vahvistui Bakan bakailujen jälkeen, kun muilla oli niin upeasti viimeisteltyjä ja huoliteltuja pukuja, ja itse tunsin koikkelehtivani ympäriinsä vähän häthätää kyhätyissä tekeleissä. Varsinkin, kun ompelu ei oikeasti ole miulle mitenkään helppoa, en ole perillä ihan yksinkertaisimmistakaan jutuista monesti ja keksin omia ompelutapoja sitä mukaa kun pukuja teen.
Mutta päätökseni alkoi horjumaan heti. Kun niitä ihania, upeita, mahtavia pukuja ja hahmoja on vielä do-to-listalla niin paljon! Vaikka olen aloittanut cosplayn vasta vajaa kaksi vuotta sitten (oli taas ihan hullua tajuta se kun Bakan tuomaristo kysyi) on miulla kuitenkin takaraivossa pelko että en kerkiä tekemään kaikkia haluamiani pukuja. Entä jos joku päivä tunnen itseni liian vanhaksi tähän hommaan? Entä jos joku päivä ompeleminen ei enää ole ollenkaan mukavaa? Entä jos joku päivä joudun auto-onnettomuuteen ja en pysty enää tekemään pukuja? (no ei kyllä oikeasti ole ehkä eka asia mitä surisi auto-onnettomuuden jälkeen, mutta you get the point) Joten miulla on jotenkin koko ajan kiire päästä toteuttamaan mahdollisimman paljon niitä unelmapukuja.
Ultimecian tekeminen alkaa näillä näkymin ensi viikolla. Siihen mennessä pitäisi siivota vanhojen pukujen jäljet pois, kuvailla puvut ja pistää sitten kaappiin odottelemaan sitä kertaa kun oikeasti keskityn vaan yhteen pukuun ja tarvitsen muille conipäiville jotain vanhaa puettavaa. Bakaconissa pääsin juttelemaan antaumuksella cosplaysta ja myös EuroCosplay-karsinnoista, ja iski hirmuinen innostus päästä tekemään pukua. Ja nytpä se onkin aloiteltava, kun Desuun on enää vajaat kaksi kuukautta aikaa.
Ja mitä Desucon menee tekemään? Perhana teidän kanssa kun sotkette mahtavalla ohjelmistollanne miun cosplaysuunnitelmat! Se kuparinsävyinen peruukki, jonka kohtaloa lähden kohta taas tiedustamaan lähi-postista, on tulossa Juri-cossiini, jonka olisin tahtonut tehdä jo Bakaconiin. Ja nyt Desucon menee ilmoittamaan, että luvassa on Utena-ohjelmaa! Ja vielä aiheeltaan ihan täydellistä Utena-ohjelmaa! Miun tekisi niin kovasti mieli toteuttaa Juri nyt Desuun, mutta koitan vielä hillitä itseäni. Jahka Ulty on oikeasti valmis, niin sitten saan harhautua tästä keskittymisestäni. Ja pukujen päättäminen ohjelman perusteella ei ole ollenkaan outoa, eihän?
Alkuperäinen Desun kakkospukuni... No menköön, paljastanpa senkin nyt. Strike Witches cosseja on näkynyt Suomessa jonkin verran, mutta tähän mennessä kaikki ovat tainneet olla hameellisia tai housullisia hahmoja. No minähän en mitään pikkutyttöä suostu cossaamaan (ja hys hys siitä että tämäkin hahmo on miuta 6 vuotta nuorempi) joten JOS en pysty tuohon Ultyyn keskittymäään, niin luvassa on Mio Sakamotoa. Tiedän tarvitsevani/haluavani Desuun kolme pukua, kun Ultyn kanssa ei kyllä kisan ja kuvailujen lisäksi paljoa hengata, joten suunnitelma Ulty=lauantaipäivä, Mio=lauantai-ilta ja Juri=sunnuntai kuulostaisi melkoisen täydellisestä. JA TÄYSIN Bakan päätösteni vastaiselta! :D
Liittyen edellisen kirjoitukseni loppuun pitää vielä kertoa, että kerkesin kävellä maanantaiaamuna töissä ehkä kaksi metriä kun tuli ensimmäiset kommentit miten söpö opettaja oli ollut viikonloppuna :)
Ilona
Edit/ps. Lähi-Salessa oltiin autuaan tietämättömiä miun paketista, edelleen. "Onkohan kukaan edes selvitellyt tätä asiaa..." Onneksi sentään vähän pahoittelua tuli siinä vaiheessa kun mainitsin kyseessä olevan Hongkongista asti tulevan paketin, jonka uudelleen postittaminen maksaa rahaa. Pitääpä huomenna ottaa näköjään itse puhelin kauniiseen käteen tai suunnata pääpostille kohteliaan raivokkaasti. Eiköhän peruukki ole kyllä jo puolessa välissä kohti kotimaataan, joten seuraavaksi sitten testatan ebaymyyjän asiakasystävällisyyttä...
Lupasin itselleni eilen, että seuraavan blogitekstin pitää oikeasti jo käsitellä pukujen edistymistä. Tämän päivän töidenvieroksumispuuskassa kävinkin hakemassa postista pehmoisen paketin, jonka kanssa sitten sotkin juuri imuroitua asuntoa.
Höyheniä! Sulkia! Paaaaaaaaaaaljon höyheniä ja sulkia! Nämä höyhenet ja sulat ovat tulossa Ultimeciaan, joten eihän minun näiden kanssa vielä pitäisi tehdä mitään, vaan keskittyä siihen Quinaan, joka pitäisi olla valmiina jo hyvin pian. Mutta ei, höyhenten lajittelu on vaan liian mukavaa puuhaa. Tilailin höyheniä nyt jo näin reippaasti etuajassa, kun en ole niiden kanssa aikaisemmin työskennellyt. Yrityksille ja erehdyksille pitää antaa riittävästi aikaa ja veikkaan että molempia on näiden kanssa kyllä luvassa.
Pelottavana sattumana myös Desun cosplaykisaan ilmoittautuminen avautui tänään. Ehkä olen joskus avautunutkin katkerasti toisaalla siitä, miten paljon animeconin kisan meneminen sivu suun harmitti, joten nyt oikeasti tärisi kädet kun kirjoittelin ilmoittautumista. Nyt ei nimittäin puutu motivaatiota puvun tekemisestä, kun vaan nyt oppisin keskittymään ja jakamaan sitä aikaa jotenkin fiksusti.
Ja jotta oppilaat huomenna saisivat kokeensa takaisin, hillitsen itseni enkä ala opettelemaan sulkien värjäämistä nyt iltani iloksi. Huomenna olisi suunnitelmissa jopa päästä ainakin joidenkin kankaiden kimppuun ja metsästellä vähän lisäkankaita vielä. Kun minulta kysellään paljonko rahaa on mihinkäkin pukuun mennyt, voin aina rehellisesti myöntää etten tiedä, käyn taktisesti aina kangas- ja muissa kaupoissa pienillä ostoksilla niin monta kertaa, etten voi muistaa miten paljon olen rahaa minnekin tuhlannut :P
