Actually I'm just kidding. I’m
quite well aware of the time. Lots and lots of things to do and so on, but my
style of doing has always been like this: last minute is the best inspiration.
I need to get in to the flow mood in order to get things done the way I like
them.
Glasses on their way. At the moment with the right rainbowish colors.
While making my last costume,
Leon, a friend of mine asked why I didn’t just do one piece at a time and
make it ready. Wouldn’t it be easier to keep track what was done if I actually
first made the shoes, then start with the wig and so on. I was like Whoah. Can
you do that?! ‘ Couse I sure can’t. I just randomly do things that I happen to
like to do at that moment, or that need to be done in order to do something
else. My chaotic method works for me. Or well, works and works, it always gives
me the false feeling that I’m almost ready, when in fact there’s tons of the
finishing things to be done.
This
was just a silly pic to check out the lenght of the hairpiece. I've
shorten it about 5cm, so it's not so like Marge Simpson hair. I hope.
The lack of updates is usually
explained either by the fact that I haven’t been doing anything cosplay related
and I’m too embarrassed to admit in the blog, or that I’m so excited about doing
stuff that I can’t take a long enough brake to write or choose pictures. That’s
why using facebook as a quicker way to let everyone know I’m actually doing
something is quite nice. This time it’s both reasons, there’s been so many lazy
days when I haven’t felt like doing or writing anything, and those days that
I’m on fire with the costume I just can’t make my self sit by the computer.
Felt like I was back in school, in a geometric class when drawing these out :D
And
some shoes. They were good but needed like an extra half an inch to
them, so I used a piece of Worblas that I had from the Dog Day's
costume. I have to wear these for the next month in order to walk with
them the way Bayonetta does :P
It wasn’t a surprise that I
love Bayonetta’s outfit, because of the details. The leather magic hair thing
isn’t so nice to sew and really not that flattering, but all the details are so
nice! I’ve just been jumping around with joy of making all the bits and pieces.
Most of the small things, like the circles in the back, the hair ribbon, the
glasses are almost done, same with the shoes. The wig was supposed to be ready
this weekend, but I just had the sudden urge to do the guns instead of fighting
with the fibers. So maybe some wig action tomorrow.
I really would love to have a working space that's something else than my kitchen table, because I tend to make some mess.
The plane tickets are bought,
hotel and everything ready. I just need to decide whether to use my mom’s old
luggage or actually buy myself a new one. (For once I’ll have luggage with me!
I usually fly with just the hand bag) It depends on the amount of stuff
I'll be needing, Bayonetta herself should fit in quite a small package expect
for the wig. And because I’ll be staying in London only for the weekend, I will
not have time shop too many shoes or dresses. I think.
So much fake leather... and from this pile of fabric, only one was good.
I still haven’t decided
whether I’ll take some other costume with me for the Sunday or not. I’ll not
have time to make a new one, so some simple and not too space consuming outfit
might be good. Ichika, or Sonoshee maybe? I’m so excited about the whole
convention, meeting everyone and seeing London again. The whole
competition is like the nice bonus and excuse to get to know amazing people all
over Europe and thanks to Facebook, I already know many of them.
My
very first business cards! They turned out great, and in them you can see my love for Final fantasy, side characters, props and a typical finnish
lake view.
And now I’m off to do some
late night sewing to finish the shoes. I’ll promise to do at least one good
wip- update before actually flying to UK, and my sincere goal is to get good
pictures of the costume before the convention, just in case it breaks during
the flight or something.
Ilona
ps. Traconista pitäisi kirjoitella varmaan vielä jotain, mutta odottelen vielä meidän kisaajien virallisia poseerauskuvia. Luultavasti saatte vaan kuvapäivityksen, kun kerkiän tässä jo unohtamaan, mitä kaikkea piti kirjoittaa :P
Huh huh, tässä on Bayonettan
aloittelun ja katkeran kirvelevän tappion (no nyt saattaa olla jo ironiaa vähän
äänessä) toipumisen lomassa pitänyt keksiä kaikkea kivaa puuhastelua
sadepäiviksi.
Ensinnäkin tein listan kaikista
puvuistani tuonne Cosplays so far –sivulle. Puvut järjestyksessä tuoreimmasta
vanhimpaan, ihan jokainen puku, josta kuvamateriaalia on. Eli yksi Buffy
puuttuu joukosta ainakin. Niin ja Juri, josta on vain kännykkäkameralla peilin
kautta otettu kuva.
Idea tämmöisestä koonnista on
ollut mielessä pienen ikuisuuden, Yumin vastaava potkaisi vähän lisää vauhtia
ja lopulta kun tutustuin ihanaa somepalveluun nimeltä ThingLink, oli pakko
saada tämä julkaisukuntoon. Pientä hienosäätöä vailla vielä, mutta kyllä tuota kehtaa
jo pällistellä. ThingLinkin käyttö oli onneksi niin helppoa, että miunkinlainen
tumpelo siitä selvisi. Ja antaa nuo tagaukset (onko tag –sanalle jotain
suomalaista järkevää vastinetta? Taivuttaminen on ainakin ihan kamalaa) muuten
aika paljon lisää cosplaykuvalle, varsinkin kun tunnetusti kukaan ei mitään
varsinaisia tekstejä kuvien lisäksi kuitenkaan lue :D
Kuvien läpikäyminen oli sekä mukavaa että kamalaa, oma naama rupesi tympimään nopeasti ja joissain puvuissa kivojen kuvien puute harmitti kovasti. Toisaalta taas monet puvut ja kuvat olin ihan kokonaan unohtanut.
Ja sitten kaikki naamakirjailevat
cosplay(sta kiinnistuneet)ihmiset, painakaapa peukkua Ilona Cosplayn Facebooksivulle! Sieltä löytyy nopeiten kaikki höpsöt väliaikapäivitykset
puvusta, joista en heti kehtaa omaa päivitystään tehdä tänne. Ja kuvia ja mitä
nyt sitten löytyykin.
Twitteristähän minut on löytänyt
jo reilun vuoden, @iloedeae on miun henkilökohtainen twitteritili, mutta suuri
osa sen höpötyksistä käsittelee kyllä cosplayta. Tosin päivästä riippuen kerron
myös #lainaspawnin toilailuista, säätilasta ja hiekkalaatikkojutuista. Mutta
sieltä ja facebookista voipi pällistellä semmoiset reaaliaikaisemmat
pukupuuhastelut.
No Deviantartiinkin tein kyllä
tilin, mutta en nyt vielä niin syvällä tässä itsensä markkinoimisessa ole, että
olisin sitä opetellut käyttämään. Ehkä se on sitten seuraavan sadepäivän homma.
Miun Worldcosplay tunnushan on
kaikilla toki jo muutenkin selvillä?
Mainostaminen loppuu tähän, ensi
kerralla jotain muuta asiaa!
Ilona
ps. Eikun mainostanpa vielä vähän
ja muistutan, että CosplayGaala tulee taas tänä vuonna! Markkinointinsa
puolesta hiljaiseloa viettänyt tapahtuma pidetään jälleen Glorialla 25.11. ja
toivottavasti tänä vuonna nähdään pukuloistoa ja mielenkiintoista ohjelmaa. Erona
edellisiin vuosiin on ainakin alennetut osallistumismaksut kisaajille ja
varmasti usein kaivattu aloittelijoiden sarja. Gaalan etuna on hyvin liberaali
suhtautuminen lähteisiin ja pukujen uudelleenkäyttö. Eli länsimaiset puvut on
ihan okei ja aikaisemmin voittaneellakin puvussa saa kisata! Ilmoittautuminen
alkaakin jo huomenna maanantaina.
Tämä ei ollut edes maksettu
mainos (saa kyllä maksaakin Niksu ja Jaksu...), vaan toivon, että saataisiin
tästä tapahtumasta cosplayvuoden mukava päätös ja oikeasti kisat, joissa olisi
osallistujia edellistä vuotta enemmän. Itse en tiedä omasta gaalaroolistani
muuta kuin että olen paikalla. Lavalla, lavan takan vai katsomossa, selvinnee
joskus Lontoon reissun jälkeen. Oishan tuolla muutama puku, jotka pienellä
fiksaamisella kehtaisi lavalle läväyttää...
pps. Minut tavoittaa seuraavan
vuoden ajan myös sähköpostiosoitteesta cosplay at desucon.fi.
Katsotaan miten useamman desukisavuoden kokemukset näkyy tässä
cosplayvastaavuudessa :3
Jos odottelisin pari päivää,
saisin varmaan kokoon vähemmän rehellisen ja itkuisen päivityksen, mutta
mennääs nyt tällä rehellisellä tunnevyörykuvauslinjalla senkin uhalla, että
vaikutan tämän tekstin perusteella pissapäiseltä, ylimieliseltä ja itsestäni
liikoja luulevalta. Fiilisten välittäminen kirjallisessa muodossa tuntuu nyt
varsin haastavalta, mutta tässäpä tekstiä Traconin WCS-karsinnoista. Kuten
Rorakin, olen hirmuinen itkutäti, eli itken todella herkästi tunneskaalan
kaikissa ääripäissä, niin onnesta kuin väsymyksestä, surusta ja pettymyksestä. Ja
blogia kirjoittaessa myös.
(Testailen ThingLinkä, näillä näkymin ei ole paluuta tavalliseen kuvien uppaamiseen, tagaaminen on liian mukavaa!)
Asiaa seuraamattomille nopea
summas: Osallistuin Hoothoot-Heidin kanssa WCS-karsintoihin Dog Daysin
pörroisen paijattavina Millhinä ja Leonina. WCS-kisaajia oli lopulta
kisapäivänä vain neljä paria. Tulimme kilpailussa toiseksi. Kaikki neljä esitystä: (me kolmansina about 11 minsan kohdalta alkaen)
Huolimatta pitkästä
kisaajaurastani, oli tällä kertaa paljon aivan uutta. Ensimmäistä kertaa
osallistuin parikilpailuun, ensimmäistä kertaa en pakertanut yksin vaan
internetin lankoja pitkin koko ajan Heidin kanssa yhteistyössä. Ensimmäistä
kertaa harjoittelin esitystä sen 50 kertaa, mietin oikeasti mitä asioita tahdon
kertoa tuomaristolle ja pähkäilin oikeasti omia mahdollisuuksiani voittoon.
Ensimmäistä kertaa kisapäivänä vallitsevana fiiliksenä oli vain maailmoja
syleilevä rakkaus ja innostus, ensimmäistä kertaa tuntui, että sain tuomaroinnissa
selitetty oikeasti ne asiat, mitä tahdoinkin sanoa. Ensimmäistä kertaa olin
niin innoissani menossa lavalle, että en jännittänyt juuri ollenkaan, ensimmäistä
kertaa olin niin tyytyväinen lavalta poistuessani, että nauroin ääneen.
Ensimmäistä kertaa palkintojenjaossa
oikeasti olin varma meidän voitostamme. Ja kun sitten tuomariston perusteita
kuunnellessa tajusin, että jäimme toiselle sijalle, tuntui ihan kuin sydän
olisi tipahtanut jonnekin vatsan tietämille. Olen itkenyt lavalla monta kertaa,
mutta aina tähän mennessä onnesta. Sanoin jo viime vuoden Desuconin jälkeen,
kun minulta kysyttiin, olinko pettynyt kolmanteen sijaani ja senkö vuoksi
itkin, että en todellakaan itkisi pettymystäni lavalla, hymyilisin vaan
vittuuntuneen näköisenä. Nyt ei siis näkynyt itku-ilonaa lavalla, lavalta
poistumisen jälkeen vietin yhden elämäni hirveimmistä tunneista, kun kaikki se
pettymys ja paha olo purkautui. Se, että tunteet pystyi jakamaan toisen kanssa
teki kaikesta ristiriitaisesti sekä parempaa että tuhat kertaa pahempaa. Jaettu
pettymys ei ole puolitettu pettymys, kun miettii mitä olisi itse voinut vielä
tehdä paremmin, että lopputulos olisi ollut toinen, ettei parilla olisi niin
paha mieli.
Tiedän, että on hyvin
epäsuomalaista oikeasti kehua itseään ja sanoa, että olimme mielestäni oikeasti
karsintojen paras pari. Voin sanoa sen kyllä silti. Tiedän itse monia pukuni
epätäydellisyyksiä, jotka tällä hetkellä suorastaan syyttävästi paistavat
silmään, mutta siitä huolimatta kisapäivän tunne siitä, että olisimme Heidin
kanssa olleet todella loistava pari edustamaan Suomea Japanissa, on edelleen
ihan yhtä vahvana. Siihen lienee kuitenkin syynsä, että kisaajat eivät itse ole
omia tuomareitaan.
Kuulin pariltakin ihmiseltä
kommenttia jo lauantaina, että olimme näyttäneet lavalla pettyineiltä ja että
oli tökeröä käytöstä olla kättelemättä tuomareita. Että näytimme huonoilta
häviäjiltä. Lavakäytös selittynee sekä sillä, että olimme molemmat ”mitä just
tapahtui” –moodissa ja oli suorastaan ihme, että edes osattiin kävellä lavalle,
että ainakin omalta kohdaltani tietoisella päätöksellä olla katsomatta tai
puhumatta kenellekään muulle kuin Heidille lavalla, koska olisin ruennut
itkemään aivan varmasti ja joutunut lähtemään koko lavalta pois samantien. Huonoa
häviäjyyttä en allekirjoita. Olin lavalla pettyneempi kuin mitä olen ehkä ikinä
elämässäni ollut, miksi se ei saisi näkyä? Olen kertonut kisaavani tosissaan ja
nyt kun siitä omasta voitostaan oli niin varma, sai se pettymys kyllä näkyäkin.
En sentään irvistellyt. Muistaakseni.
Sen suhteen en ole huono häviäjä,
ettenkö voisi onnitella voittajia, Satua ja Päiviä, vaikka teinkin sen vasta
sunnuntain puolella epäfiinissä parkkipaikkaympäristössä. Sunnuntaina juttelin
myös kaikkien tuomareiden kanssa, ja vaikka en ollut (tai ole vielä
tänäänkäään) siinä vaiheessa, että oikeasti voisin kysyä palautetta tai jutella
aiheesta pillittämättä silmät punaisena, ei miun ja tuomareiden välillä ole
mitään huonoja fiiliksiä. Lauantaina illalla epäilin, että voisinko tuomaroida
itse esityskisaa sunnuntaina samojen ihmisten kanssa, joita en voinut katsoa
silmiin vollottamatta, mutta hyvin se meni ja olen tyytyväinen, että
tuomarointihomman takia oli pakkokin jutella (ja vollottaa) lauantaista ja
käsitellä juttua jo vähän.
Olin kauhean otettu kaikista
kehuista mitä sain puvusta ja esityksestä. Ja onnitteluista ja pahoitteluista,
joista jälkimmäiset osasin varmaan ottaa paremmin vastaan. En kaivannut (enkä
kaipaa) mitään piristystä, se että kaverit omatoimisesti kertovat, että olihan
tuo ihan arvattava järjestetys, ei mitenkään helpota oloani, kuten ei myöskään
tulevalla Lontoon reissulla muistuttelu. Teki mieli hyvin monta kertaa sanoa,
että antakaa minun nyt olla pettynyt ja oikeasti surra tätä häviötä, koska
siltä tämä toinen sija ihan täysin ja puhtaasti tuntuu, ilman että koetatte
puhua sitä vähemmäksi. En minä vaadi kavereita tai teitä lukijoita olemaan
ollenkaan sitä mieltä, että me olimme parempia enkä missään nimessä tahdo
tästä mitään dramua, mutta ei minulle myöskään tarvitse kertoa miksi juuri _sinun
mielestäsi_ meidän ei kuulunutkaan voittaa. Ainoat ihmiset, joiden palautetta
tulen tahtomaan, ovat tuomarit, ja sitä kysyn sitten kun olen sen valmis
vastaanottamaan.
Sen tietäminen, että
pistemäärällisesti ero meidän ja Sadun ja Päivin välillä oli hyvin pieni, ei
mitenkään tee tätä helpommaksi. Senkin takia rohkaistun tässä vielä jokin päivä
kysymään sen palautteen, koska muuten vietän vielä pitkän aikaa monta unetonta
yötä miettien vaan, että mitä olisin voinut tehdä paremmin, mitkä pienetkin
jutut olivat ne ratkaisevat. Entä jos olisin vielä hionut kirvestä lisää, entä
jos lavalla olisi ollut vähemmän lavasteita, entä jos olisimme selittäneet
esitystä enemmän tuomareille etukäteen, entä jos olisin vielä miettinyt
panssareiden kiinnityksen uudestaan, olisiko se muuttanut lopputuloksen?
Pystyin kuitenkin jo lauantaina
sanomaan, että jos voisin mennä takaisin siihen hetkeen, kun lopullisesti
päätimme karsintaan osallistua, tietäen tämän lopputuloksen, tekisin sen silti
uudestaan. Edellisen päivityksen positiivisuus ei ollut mitenkään feikattua,
tämä matka minkä Heidi ja minä olemme tehneet yhdessä oli aivan mieletön, ikinä
en ole nauttinut puvun tekemisestä yhtä paljon. En ikinä uskonut löytäväni
samaan aikaan niin samanlaista ja kuitenkin niin täydentävästi erilaista paria,
kuin mitä Heidi on ollut. Olen ihan hirmuisen ylpeä meistä, tsemppasimme
toisiamme ja kumpikin paransi niitä omia heikkoja kohtiaan. En ole koskaan
purkanut ja ommellut pukua uudestaan yhtä monta kertaa eikä Heidin lavasuoritusta
katsoessa voi uskoa, että hänellä olisi koskaan ollut mitään ongelmia ilmehtiä
lavalla. En voi edes sanoa, että toivoisin meidän suhtautuneen
voittomahdollisuuksiimme eri tavalla, vaikka poliittisen korrektimpi epävarmuus
itsestään olisikin säästänyt nyt aika paljon tunteita ja nenäliinoja.
Jatkoa en ole ajatellut. Näin
pian kilpailun jälkeen minulla on lähinnä tunne, että tämän parempaan en pysty.
Kun tämä panostus ei riittänyt voittoon tänä vuonna, ei se tule riittämään ensi
vuonnakaan. Pohdin viimeksi Desuconin cosplaykisaluennolla, että pelkästään
voiton takia kisaaminen olisi varmasti kauhean uuvuttavaa, mutta olen
ilmeisesti liian kilpailuhenkinen, että voisin lähteä näin isoon projektiin,
jos en kokisi itse pystyväni voittoon. Vuosi on tietysti pitkä aika, enkä sano
mitään varmaa.
Leonin pukua en pysty tällä hetkellä katsomaan ollenkaan, yritän
edelleen hillitä haluni heittää se kokonaan menemään tai pilkkoa heti jonkin
toisen puvun osiksi. Ehkä tämä on sitä itsensä kasvattamista paremmaksi ihmiseksi,
että vielä jossain vaiheessa otan sen puvun oikeasti esille ja katson mitä on
tullut tehtyä. Kirveen voisin kyllä iskeä kiveen.
Mutta kyllä tämä tästä!
AINIIN!
uguu, missä olet liila kissapallurainen :(
Viskelimme lavalla varsin suuren
määrän kissapalloja, joista suurimman osan olimme jo etukäteen suunnitelleet
lahjoittavamme rakastaviin koteihin tukijoukoille ja cosplayapureille.
Ainoastaan yksi lilan värinen ja suurisilmäinen kissapallo ei ollut
luovutusiässä, koska se oli Erityisen Tärkeä, sitä rakastaa pieni prinsessa 3-v
täällä Kuopiossa. Ja juuri tämä kissapallo katosi jossain vaiheessa kisan
jälkeen, ilmeisesti sunnuntaina bäkkäriltä. Elättelen vielä toivoa, että se on
löytynyt siivoamisen aikana, että joku on vain nostanut sen paikkaan, josta en
tajunnut etsiä ja pommitan Traconin löytötavaroita heti kun ennätän, koska en
halua uskoa, että kukaan on tahallaan vienyt toisten cosplaypropin. Kiitos
kaikille pallon etsintään osallistuneille, toivotaan että se löytää vielä
tiensä kotiin. (Kyllä, voimme tehdä myös uuden, mutta noin niinkuin periaatteesta
miusta on käsittämätöntä jos joku on sen pöllinyt.)
Mustat hiuskuidut ja keinonahka kutsuvat, Bayonettan tekeminen alkaa nimittäin heti. Blog-blog-blog ääniä kuulunee taas hetken kuluttua, ehkä Traconista on muutakin sanottavaa kuin tämä ulina. Ehkä.
Onneksi tavoitteenani ei ole
uusia Vuoden animeblogi –titteliä, koska tällä päivitystahdilla se jäisi
haaveeksi! Syytä blogihiljaisuuteen ei toivottavasti tarvitse kovinkaan pitkään
arvailla kun Tracon ja WCS-karsinnat ovat jo pelottavan harvojen yöunien päässä.
Koska kisapuku on Suuri Salaisuus ja Mahtava Mysteeri aina lauantaihin asti,
ette saa wip –päivitystä.
Sen sijaan olen viime viikkoina
havahtunut niin monesti pohtimaan tämän harrastuksen upeutta, että saatte
kuulla siitä!
Cosplayonnea on...
...hioa hartsia parvekkeella pimeänä
elokuisena yönä kun ilmassa tuoksuu jo syksy.
...saada ebayn pelotteluista
huolimatta ihana peruukki kotiin saakka ja todeta se täydelliseksi.
...kuulla kannustusta kolmevuotiaalta, joka tahtoo myös isona oman ompelukoneen ja osallistua
pukukilpailuihin.
...kokeilla uusia materiaaleja ja
todeta, että Worblas näyttää piparkakkutaikinalta, tuoksuu hämmentävän hyvältä
ja käyttäytyy kuin unelma.
...keskustella nappikaupan myyjän
kanssa miten tärkeää napin pinnan tietynlainen kiilto onkaan.
...yrittää ottaa kuvaa omasta
pyllystään, että näkee ovatko takataskut varmasti oikealla kohdalla.
...huomata oppineensa asioita
viimeisen neljän vuoden aikana ja taputtaa itseään hiukan päälaelle.
...kuulla mielessään tuomareiden kommentit ja parannusehdotukset ja hyödyntää niitä uusissa projekteissa.
...aloittaa niin ajoissa, että ehtii
purkaa ja tehdä uudestaan. Ja vielä uudestaan.
...tajuta erehtyneensä, kun on vuosia
luullut, ettei voisi nauttia parikilpailuun osallistumisesta.
...löytää upein cosplaypari, jonka
kanssa visiot menee häkellyttävästi yhteen.
...järjestellä peruukit keskellä yötä.
...tiedostaa omat vahvuutensa ja
heikkoutensa ja pyytää apua.
...hykerrellä itse kisaesitykselle.
...mennä turhautuneena nukkumaan ja
herätä aamulla uusien ideoiden ja vaihtoehtojen kanssa.
...katsella loputtomalta tuntuvia
kangaskasoja pitkin asunnon lattiaa.
...löytää lankakorista juuri se oikean
sävyinen lanka, jota ei muistanut omistavansa.
...syödä kakkua ja olla uhraamatta ajatustakaan mahamakkaroille tai ulkonäköpaineille.
...lykätä yöunia vielä puolella
tunnilla ajattelemalla juuri ennen nukahtamista, miltä lavalle meneminen
kisapäivänä tuntuu.
...huomata, miten monia muistoja voi liittyä pelkkään tietyn hiuslakan tuoksuun.
...todeta viikko ennen conia, että
eihän se puku valmiina ole, mutta ei ole koskaan kyllä ollut näin lähellä
valmistumista näin hyvissä ajoin.
...pitää muka taukoa ompelusta ja ommella sillä aikaa kultaiset nahkahousut.
...innostua ihan uudenlaisista hahmoista ja puvuista.
...oppia arvostamaan julkisia
pukuja, joista saa tehdä wip-päivityksiä ja puhua ja hehkuttaa kaikille.
...seurata muiden pukujen edistymistä ja odottaa innolla pukujen näkemistä livenä.
...kerätä lisää hahmoja ja kuvia cosplaykansioihin, joiden voimilla voisi jo pukuilla eläkeikään saakka.
...päästä yli kaikesta sufferoinnista ja nauttia harrastuksesta, jota parempaa on vaikea edes kuvitella.
Lista
voisi jatkua vielä piiiiiiiiitkästi, mutta saatte spesifioidumpaa
ihanuutta eli oikeasti edistymiskuvia sitten ensi viikolla. Traconissa
miut näkee varmimmin kisalavalla jossain vaiheessa klo 17-20 lauantaina
sekä desupöydän tuntumassa varmasti pitkin viikonloppua. Hiihtelen myös pitkin ja poikin conia höpsö hymy huulillani ja juttelen
mieluusti kaikkien ihanien blogilukijoiden ja muiden otusten kanssa :3
Traconissa nähdään!
Ilona
ps. okei, saatan olla vähän kuumeessa kun tätä kirjoitan, mutta flunssapöpöt eivät vähennä ihanuuden määrää!
