19 June 2015

Voi laiminlyötyä blogiparkaani :(

Mikä olisikaan parempi tapa viettää sateisana alkavaa juhannusaattoa kuin oman saamattomuuden surkuttelu? (no pukujen tekeminen, mutta sitä jatkan heti kun olen tämän päivityksen päräyttänyt eetteriin)

Blogin perusteella voisi helposti tehdä virheellisen päätelmän, että olen pitänyt kevään ajan cosplaytaukoa. Toivottavasti kaikki lukijat tykkäilette Ilona Cosplaysta myös Facebookissa (ja olette laittaneet ne helvetilliset asetukset niin, että oikeasti jopa näette päivitykseni terveisin nimimerkki viimeisimmän päivityksen nähnyt 100 ihmistä kahdeksastasadasta) jolloin olette päässeet seurailemaan miun seikkailujani myös kevään ajan. Facebookiin lyhyet kommentit tai kuvan päivittäminen kun on lähtökohtaisesti nin matalamman kynnyksen takana, kuin tänne sieluni syvyyksien tulkkaaminen, että ihan puolivahingossa ja huomaamattani olen siirtynyt sinne. 

Mutta en toki kokonaan! Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan teille juhannukseni ratoksi vielä koosteen kevään puvuista, tapahtumista, reissuista ulkomaille ja muutamasta pähkäilyä vaativasta teemasta. Tajusin myös olevani pari vuotta myöhässä tuolla pukulistauksessa, joten muutenkin blogin päivittäminen olisi paikallaan. Niin ja videoitakin taitaisi muuten olla pari kappaletta päivittämättä tuonne videot -sivulle...

Siinä missä oma blogini on ollut hunnigolla, olen kyllä autuaasti jättänyt myös muiden blogien lukemisen tässä kevään aikana ihan nollille. Olen varmasti missannut ties kuinka monet skenedraamat tai -myrskyt, ulkonäköpaineistakaan en ole moneen kuukauteen lueskellut! ani.mun nopea selaaminen julistaa lähes kaikkien ei-cosplay -blogien kuolemaa, joten ilmeisesti minulla olisi jonkin verran lueskeltavaa muiden blogaajien edesottamuksista ja koko kevään coniraporttisaldot selviteltävänä. Niin ja kai oikeasti voisin niistä itsekin kirjoittaa. 

Ottakaapa kuvitukseksi vaikka täysin tarkoituksettomasti kuva vapulta, jolloin nautiskelin työpäivästä ilman cosplayta. 

Ai vaikuttaako tämä epäilyttävästi "Hei oon elossa" blogaukselta, joita olen luvannut välttää viimeiseen asti? Äh tsjäh oottakaas kun koitan keksiä äkkiä jotain oikeaa asiaa. 

Hei jooo! Mullahan on tullut nyt (yksilö)kisataukoa oikeastaan WCS:n karsinnoista asti ja melkein joka kerta kun seuraan kisoja katsomosta iskee ihan hirmuinen hinku päästä lavalle. Eilen iski pitkästä aikaa semmoinen pakottava inspiraation puuska, joten tässä reilu viikko menee nyt portfoliohommien tekemiseen. Sikäli mikäli portfoliojumalattaret ovat suosiollisia ja minut kelpuutetaan kisailemaan, paljastan kyllä millä puvulla suunnittelen valloittavani tuon itselleni varsin nostalgisen Glorian pienen ja pimeän lavan Cosplayn SM -kisoissa :3

Ilona

No comments:

Post a Comment

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.