”Yhyy, oon liian läski”

Myöntäkää pois, ”Cosplayn luomat ulkonäköpaineet hyvässä ja pahassa” ei olisi yhtään niin raflaava otsikko.

Cosplaysta ja ulkonäöstä on puhuttu iät kaiket ja puhutaan varmasti jatkossakin. Näin ulkonäkökeskeisen harrastuksen kanssa herää aina kysymyksiä ja ajatuksia siitä, missä määrin on ihan hyvä, että sitä oma kroppaansa katsoo arvioiden, ja milloin ulkonäköpaineet taas menevät yli. No minullakin on tämä teksti ollut raakileena jo kuukausitolkulla odottamassa viimeistelyä, ja nyt sain motivaatiota taas ajatella asiaa, kun ihq-galtsu ilmoitti seuraavanlaisesta uudesta Cowboy Bebopin Faye –kuvan kommentista:

Minä saan hirveän harvoin kommenttia painostani tai ulkonäöstä yleensäkään cosplaykuviin tai coneissa livenä. Minulle ei tulisi itelleni mieleenkään sanoa kenellekään, että ihan kiva puku, oisitpa vielä laihduttanu kymmenen kiloa, niin näyttäisit paremmalta. Tai ylipäätänsä kritiikin antaminen jostain muusta kun puvusta tai maskeerauksesta tai propista tuntuisi minusta ihan utopistiselta ajatukseltakin. Kyllä voin hyvin kehua (ja usein kehunkin), jos jonkun kasvot vaikka näyttävät juuri siltä miltä pitääkin (tai kun joku miespuolinen cossaaja näyttää nätimmältä kun kaikki desuconin tytöt yhteensä...), mutta painon tai fyysisen olemuksen kritisoiminen ei tulisi mieleenkään. Raaka totuushan se on, että langanlaihan animehahmon cossaaminen näyttää paremmalta, jos cossaajana on langanlaiha ihminen ja varmasti itse kukin esimerkiksi kuvia katsellessaan huomaa kyllä, jos paino tai kasvonmuodot tai ne tissit selvästi poikkeavat lähteestä, mutta en ymmärrä, mikä mekanismi ihmisen päässä saisi sitten muotoilemaan nämä ajatukset kirjoitukseksi ja kommentoinniksi. Vähän helpompi on ymmärtää jotain 4chanin ketjuja, joissa nyt oletusarvoisesti kuvan kohde itse ei ole kommentteja lukemassa, tai jos on niin luultavasti on jo niihin läski –kommentteihin varautunut, kuin oikeasti kuvissa esiintyvälle henkilölle suoraan kommentointia.

En siis edes rageta tuosta itse saamastani kommentista, tuohan on oikeastaan vaan kohteliaisuus. En haluaisi kyllä näyttää yhtään enempää syömishäiriöiseltä tuossakaan kuvassa. Hirveän usein cosplayn kohdalla puhutaan vaan niistä ulkonäköpaineista ja niiden negatiivisesta puolesta. Ja minäkin puhun ihan kohta, mutta Fayen puku on varsin hyvä esimerkki myös siitä toisenlaisesta vaikutuksesta. Cosplay kun voi tehdä myös ihmeitä itsetunnolle ja myös kehonkuvalle. Sen tajuaminen, että näyttää hyvältä juuri sellaisena kun on, vaikka se sitten vaatisikin pinkin peruukin ja pienen pvc-hameen tajuamista helpottamaan, on varmasti yksi elämän tärkeimmistä oivalluksista. Cosplayn kohdalla tulee helposti ajatelleeksi, että ne on lähinnä niitä teini-ikäisiä tyttöjä, jotka galleriassa vinkuvat miten läskejä ovat kun mahasta saa pinseteillä kiinni, jotka jotain ulkonäköön liittyvillä kommenteilla tekevät, mutta väittäisin suurimman osan ihmisistä olevan sen verran persoja kehuille, että kaikki cosplayaajat mieluusti kuulevat kehuja puvun lisäksi myös siitä, miten hyvin itse sopii pukuun. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että cosplayaajille se puku ei olisi tärkeintä tai että puvun saamat kehut ja kiitokset eivät sydäntä lämmittäisi. Mutta kukapa ei pitäisi sen kuulemisesta, että näyttää itse hyvältä, puvun hyvältä näyttämisen lisäksi?

Huolestuisin, jos oikeasti näyttäisin tuolta ylemmältä kuvalta.

Minä esimerkiksi olen kuullut melkoisen monta kehua puvuistani, mutta silti yksi mieleenpainuvimmista kommenteista oli, kun Nekoconissa minulle ennestään tuntematon tyttö, johon en sen conin jälkeen ole törmännyt, sanoi odottaneensa pitkään, milloin joku Suomessa tekisi Edean puvun. Ja sitten hän kertoi olevansa hirmuisen iloinen, että nyt tämä ensimmäinen hänen näkemänsä Edea oli juuri sellainen kun pitää, pitkä ja laiha. (Itseasiassa 10 senttiä liian pitkä...) Jotainhan tämä kertoo minunkin vääristyneestä minäkuvasta, kun tämä painoon ja pituuteen liittyvä kommentti on jäänyt paljon paremmin mieleen, kuin tuon puvun tai päähineen saamat kehut. Animeconista en osaa yksilöidä yhtään Fayen pukuun liittyvää kommenttia, mutta sen sijaan muistan päivän kirkkaasti, miten yksi kuvaaja kehui miten hyvältä minä näytän. Selfish much?

Mainitsin itse jo keväällä Ultimecian mahamakkaroista puhuessani, että olen koettanut laihduttaa varmaan jokaista cosplayta varten. Painotus sanalle koettanut. Yleensä se on tarkoittanut viikko ennen conia alkanutta karkkilakkoa, joka pettää viimeistään conia edeltävänä yönä, kun sokerihiiri sisälläni vaatii saada polttoainetta jaksaakseen ommella vielä ne viimeiset pistot. Kesällä 2008 Edean jälkeen muistan suunnitelleeni pieneneväni pikkuisen, että kehtaisin keväällä tehdä Shivan. No Shiva-Ilona painoi tismalleen yhtä paljon kuin Edea-Ilona ja melko hyvin kehtasin siitä huolimatta kuljeskella Pieksämäellä. Shivan jälkeen sama ajattelukaava toistui Fayen ja Daggerin, Prissin ja Ultimecia, sekä viimeisimpänä Lanin kanssa. Voi jos painaisin sen 5-10 kiloa vähemmän, näyttäisin varmasti paremmalta! Pukukritiikkiä olen pyytänyt ja saanut pyytämättäkin välillä, painoon liittyviä kommentteja en tuota galtsukommenttia lukuun ottamatta ole kuullut tai olen jättänyt kuulematta. Opetustyössä oppii sen verran paksunahkaiseksi, että tällä hetkellä haukkumiset eivät paljoa lannistaisi, ja toisaalta tiedän olevani itseni pahin kritisoija. Sen harvan kerran kun minua on lenkkipoluilla tai zumbaamassa nähty, on silmissäni varmasti kiilunut jokin tuleva hahmo. Tiedostan myös itse varsin hyvin, että en ole mikään 150 senttinen ruipelo, vaan sekä pituutta että massaa on enemmän. Se on sitten ihan toinen juttu, vaikuttaako tämä tiedostaminen mitenkään hahmovalintoihin...

Meinasin ihan unohtaa sen pahimmat repeilyt aiheuttaneen galtsukommentin. En itse kyllä näe, että Lady Gagassa ja Prississa olisi paljon yhteistä, mutta: AmericanTaliban: lady gaga yritys epäonnistuu aika rajusti vaikka se on mies se ei oo puolikskaan yhtä ruma ku sä.

Cosplay on monessa mielessä epäreilu harrastus, kun kaksiulotteiselta animetytöltä näyttäminen tosielämässä ei ole mahdollista. Vaikka ajatuksena voi tuntua uskomattomalta, että kenenkään syömishäiriö esimerkiksi puhkeaisi cosplayn takia, ei se ihan niin älytön huomio ole. Tutkimusten mukaan joka viidennellä tytöllä on syömishäiriöoireilua nuoruusvuosien aikana ja varmasti vielä useammalla on jollain tapaa epäterve suhtautuminen omaan kehonkuvaan ja syömiseen. Jos tähän alkuoletukseen liitetään sitten harrastus, jossa pitäisi näyttää gasellilta kilometrin mittaisine jalkoineen samalla kun tissit ovat aivan luonnottoman kokoiset, ei ole mikään ihme jos siinä tuntee itsenä riittämättömäksi (lue= liian lihavaksi). Itselläni nousee niskavillat pystyyn aina kun kuulen normaalikokoisten tyttöjen valittavan omaa lihavuuttaan, ja vaikka iso osa siitä onkin vain huomiohakuisuutta, on cosplayta harrastavilla tytöillä varmasti enemmän paineita näyttää siihen tiettyyn muottiin sopivilta. Tai siis miksei pojillakin, eivät nuo animepojat juurikaan sen terveempiä kehokuvia tarjoa.

Eivät cosplayn ulkonäköpaineet tietenkään ole vain huono asia. Suurimmalle osalle ihmisistä lisäliikunta tai terveellinen ruokavalio tekisi ihan hyvää, joten jos se napapaitainen hahmo siihen motivoi, niin hyvä vain. Ongelmatapauksia lienevät ne ihmiset, joilla tämä sitten menee yli. Tai joiden käsitys terveellisestä ruokailusta ja liikunnasta on parin kuukauden näännytyspaasto ennen conia yhdistettynä liialliseen urheiluun. Joita on siis oikeasti olemassa, niin älyttömältä kun tuo ajatus kuulostaakin.

Cosplayn ollessa niin hurjan kuvakeskeistä, pääsee tässä väkisinkin myös näkemään itseään muutoin kuin vaan peiliin tuijottelemalla. Omien valokuvien näkeminen, varsinkin niiden, missä ei aivan suoraan poseta kameralle juuri sillä peilin edessä harjoitetulla hymyllä, voi olla aluksi hyvinkin omituista. Kuvat kuitenkin auttavat kummasti hahmottamaan sitä, miltä se oma vartalo näyttää. Tai se oma naama. Nykyisten digikameroiden aikana kuvia otetaan enemmän ja herkemmin ilman mitään syytä, mutta nuoruutensa filmikameroiden kanssa eläneenä miulle oli oikeasti melkoinen totuttelu siihen, että kuvista näki itsensä muutenkin kuin vaan se teennäinen hymy kasvoilla sukujuhlissa. Ei, kaikissa kuvissa ei voi onnistua, conikuvien joukosta löytyy varmasti niitä kuvia, joissa naurat niin että kaksoisleuka näkyy, joissa puku on huonosti tai hakaneuloja törröttää vaikka kuinka koetit niitä piilottaa. Mutta onko se taas niin hirveän vaarallista?

(Meinasin laittaa tähän oikeasti älyttömämpiä kuvia mitä miusta coneissa otettu, mutta en ehkä kuitenkaan anna niin helppoa saalista oppilailleni. Plus että jokinlainen kumma sensuurikone on ilmeisesti iskenyt kaikki herpderp-ilmeisiin...)

Cosplayn perimmäisenä tarkoituksena pitäisi aina kuitenkin olla se hauskuus ja nautittavuus. Voidaan vääntää kättä sitten siitä, millaisilla puvuilla pitäisi kisata tai miten paljon kenenkin pitäisi pukuunsa panostaa, mutta ihmisen pitäisi nauttia siitä, mitä tekee. Osa nauttii siitä stressistä ja paineesta mitä täydellisen puvun tavoitteluun liittyy. Jatkuvasti itsensä tai painonsa kyttääminen ja sen oman epävarmuuden ruokkiminen (heh heh) ei tee tästä harrastuksesta yhtään sen nautittavampaa, päinvastoin. On ihan normaalia olla epävarma siitä omasta olemisestaan ja puvustaan ja siitä että voi kamala, mitähän ne muut nyt minusta ajattelee, mutta se ei saisi olla koko harrastusta leimaavana ajatuksena. Kun on tyytyväinen itseensä ja pukuunsa, ja kantaa pukua itsevarmuudella, on aivan sama mitä se mittari puntarissa näyttää.

No niin, nyt voin raksia tämänkin aiheen to-do-listaltani. Blogitekstit itsessään eivät (cosplay)maailmaa paranna, jos niin olisi, kaikki ulkonäköpaineet olisi kaikonneet jo Rimpun paatoksen myötä, mutta tämä ulkonäkökysymys on sellainen asia, että siitä pitää puhua ja pitää aihetta silloin tällöin esillä. Itse elelen taas sitä vaihetta vuodesta, kun lupailen itselleni kuntoilun ensi kesän cosseja varten alkavan ”heti huomenna”. Luultavasti painan kesällä taas grammalleen yhtä paljon kuin nyt, mutta jos jokunen niistä hetkistä, mitä tavallisesti viettää peilin tai vaa’an edessä tuskailussa, tulisi nyt käytettyä pukuihin panostamisessa, olisin parantanut ainakin omaa cosplaymaailmaani.

Ilona