21 November 2010

”Yhyy, oon liian läski”

Myöntäkää pois, ”Cosplayn luomat ulkonäköpaineet hyvässä ja pahassa” ei olisi yhtään niin raflaava otsikko.


Cosplaysta ja ulkonäöstä on puhuttu iät kaiket ja puhutaan varmasti jatkossakin. Näin ulkonäkökeskeisen harrastuksen kanssa herää aina kysymyksiä ja ajatuksia siitä, missä määrin on ihan hyvä, että sitä oma kroppaansa katsoo arvioiden, ja milloin ulkonäköpaineet taas menevät yli. No minullakin on tämä teksti ollut raakileena jo kuukausitolkulla odottamassa viimeistelyä, ja nyt sain motivaatiota taas ajatella asiaa, kun ihq-galtsu ilmoitti seuraavanlaisesta uudesta Cowboy Bebopin Faye –kuvan kommentista:

Minä saan hirveän harvoin kommenttia painostani tai ulkonäöstä yleensäkään cosplaykuviin tai coneissa livenä. Minulle ei tulisi itelleni mieleenkään sanoa kenellekään, että ihan kiva puku, oisitpa vielä laihduttanu kymmenen kiloa, niin näyttäisit paremmalta. Tai ylipäätänsä kritiikin antaminen jostain muusta kun puvusta tai maskeerauksesta tai propista tuntuisi minusta ihan utopistiselta ajatukseltakin. Kyllä voin hyvin kehua (ja usein kehunkin), jos jonkun kasvot vaikka näyttävät juuri siltä miltä pitääkin (tai kun joku miespuolinen cossaaja näyttää nätimmältä kun kaikki desuconin tytöt yhteensä...), mutta painon tai fyysisen olemuksen kritisoiminen ei tulisi mieleenkään. Raaka totuushan se on, että langanlaihan animehahmon cossaaminen näyttää paremmalta, jos cossaajana on langanlaiha ihminen ja varmasti itse kukin esimerkiksi kuvia katsellessaan huomaa kyllä, jos paino tai kasvonmuodot tai ne tissit selvästi poikkeavat lähteestä, mutta en ymmärrä, mikä mekanismi ihmisen päässä saisi sitten muotoilemaan nämä ajatukset kirjoitukseksi ja kommentoinniksi. Vähän helpompi on ymmärtää jotain 4chanin ketjuja, joissa nyt oletusarvoisesti kuvan kohde itse ei ole kommentteja lukemassa, tai jos on niin luultavasti on jo niihin läski –kommentteihin varautunut, kuin oikeasti kuvissa esiintyvälle henkilölle suoraan kommentointia.


En siis edes rageta tuosta itse saamastani kommentista, tuohan on oikeastaan vaan kohteliaisuus. En haluaisi kyllä näyttää yhtään enempää syömishäiriöiseltä tuossakaan kuvassa. Hirveän usein cosplayn kohdalla puhutaan vaan niistä ulkonäköpaineista ja niiden negatiivisesta puolesta. Ja minäkin puhun ihan kohta, mutta Fayen puku on varsin hyvä esimerkki myös siitä toisenlaisesta vaikutuksesta. Cosplay kun voi tehdä myös ihmeitä itsetunnolle ja myös kehonkuvalle. Sen tajuaminen, että näyttää hyvältä juuri sellaisena kun on, vaikka se sitten vaatisikin pinkin peruukin ja pienen pvc-hameen tajuamista helpottamaan, on varmasti yksi elämän tärkeimmistä oivalluksista. Cosplayn kohdalla tulee helposti ajatelleeksi, että ne on lähinnä niitä teini-ikäisiä tyttöjä, jotka galleriassa vinkuvat miten läskejä ovat kun mahasta saa pinseteillä kiinni, jotka jotain ulkonäköön liittyvillä kommenteilla tekevät, mutta väittäisin suurimman osan ihmisistä olevan sen verran persoja kehuille, että kaikki cosplayaajat mieluusti kuulevat kehuja puvun lisäksi myös siitä, miten hyvin itse sopii pukuun. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että cosplayaajille se puku ei olisi tärkeintä tai että puvun saamat kehut ja kiitokset eivät sydäntä lämmittäisi. Mutta kukapa ei pitäisi sen kuulemisesta, että näyttää itse hyvältä, puvun hyvältä näyttämisen lisäksi?

Huolestuisin, jos oikeasti näyttäisin tuolta ylemmältä kuvalta.

Minä esimerkiksi olen kuullut melkoisen monta kehua puvuistani, mutta silti yksi mieleenpainuvimmista kommenteista oli, kun Nekoconissa minulle ennestään tuntematon tyttö, johon en sen conin jälkeen ole törmännyt, sanoi odottaneensa pitkään, milloin joku Suomessa tekisi Edean puvun. Ja sitten hän kertoi olevansa hirmuisen iloinen, että nyt tämä ensimmäinen hänen näkemänsä Edea oli juuri sellainen kun pitää, pitkä ja laiha. (Itseasiassa 10 senttiä liian pitkä...) Jotainhan tämä kertoo minunkin vääristyneestä minäkuvasta, kun tämä painoon ja pituuteen liittyvä kommentti on jäänyt paljon paremmin mieleen, kuin tuon puvun tai päähineen saamat kehut. Animeconista en osaa yksilöidä yhtään Fayen pukuun liittyvää kommenttia, mutta sen sijaan muistan päivän kirkkaasti, miten yksi kuvaaja kehui miten hyvältä minä näytän. Selfish much?


Mainitsin itse jo keväällä Ultimecian mahamakkaroista puhuessani, että olen koettanut laihduttaa varmaan jokaista cosplayta varten. Painotus sanalle koettanut. Yleensä se on tarkoittanut viikko ennen conia alkanutta karkkilakkoa, joka pettää viimeistään conia edeltävänä yönä, kun sokerihiiri sisälläni vaatii saada polttoainetta jaksaakseen ommella vielä ne viimeiset pistot. Kesällä 2008 Edean jälkeen muistan suunnitelleeni pieneneväni pikkuisen, että kehtaisin keväällä tehdä Shivan. No Shiva-Ilona painoi tismalleen yhtä paljon kuin Edea-Ilona ja melko hyvin kehtasin siitä huolimatta kuljeskella Pieksämäellä. Shivan jälkeen sama ajattelukaava toistui Fayen ja Daggerin, Prissin ja Ultimecia, sekä viimeisimpänä Lanin kanssa. Voi jos painaisin sen 5-10 kiloa vähemmän, näyttäisin varmasti paremmalta! Pukukritiikkiä olen pyytänyt ja saanut pyytämättäkin välillä, painoon liittyviä kommentteja en tuota galtsukommenttia lukuun ottamatta ole kuullut tai olen jättänyt kuulematta. Opetustyössä oppii sen verran paksunahkaiseksi, että tällä hetkellä haukkumiset eivät paljoa lannistaisi, ja toisaalta tiedän olevani itseni pahin kritisoija. Sen harvan kerran kun minua on lenkkipoluilla tai zumbaamassa nähty, on silmissäni varmasti kiilunut jokin tuleva hahmo. Tiedostan myös itse varsin hyvin, että en ole mikään 150 senttinen ruipelo, vaan sekä pituutta että massaa on enemmän. Se on sitten ihan toinen juttu, vaikuttaako tämä tiedostaminen mitenkään hahmovalintoihin...


Meinasin ihan unohtaa sen pahimmat repeilyt aiheuttaneen galtsukommentin. En itse kyllä näe, että Lady Gagassa ja Prississa olisi paljon yhteistä, mutta: AmericanTaliban: lady gaga yritys epäonnistuu aika rajusti vaikka se on mies se ei oo puolikskaan yhtä ruma ku sä.

Cosplay on monessa mielessä epäreilu harrastus, kun kaksiulotteiselta animetytöltä näyttäminen tosielämässä ei ole mahdollista. Vaikka ajatuksena voi tuntua uskomattomalta, että kenenkään syömishäiriö esimerkiksi puhkeaisi cosplayn takia, ei se ihan niin älytön huomio ole. Tutkimusten mukaan joka viidennellä tytöllä on syömishäiriöoireilua nuoruusvuosien aikana ja varmasti vielä useammalla on jollain tapaa epäterve suhtautuminen omaan kehonkuvaan ja syömiseen. Jos tähän alkuoletukseen liitetään sitten harrastus, jossa pitäisi näyttää gasellilta kilometrin mittaisine jalkoineen samalla kun tissit ovat aivan luonnottoman kokoiset, ei ole mikään ihme jos siinä tuntee itsenä riittämättömäksi (lue= liian lihavaksi). Itselläni nousee niskavillat pystyyn aina kun kuulen normaalikokoisten tyttöjen valittavan omaa lihavuuttaan, ja vaikka iso osa siitä onkin vain huomiohakuisuutta, on cosplayta harrastavilla tytöillä varmasti enemmän paineita näyttää siihen tiettyyn muottiin sopivilta. Tai siis miksei pojillakin, eivät nuo animepojat juurikaan sen terveempiä kehokuvia tarjoa.


Eivät cosplayn ulkonäköpaineet tietenkään ole vain huono asia. Suurimmalle osalle ihmisistä lisäliikunta tai terveellinen ruokavalio tekisi ihan hyvää, joten jos se napapaitainen hahmo siihen motivoi, niin hyvä vain. Ongelmatapauksia lienevät ne ihmiset, joilla tämä sitten menee yli. Tai joiden käsitys terveellisestä ruokailusta ja liikunnasta on parin kuukauden näännytyspaasto ennen conia yhdistettynä liialliseen urheiluun. Joita on siis oikeasti olemassa, niin älyttömältä kun tuo ajatus kuulostaakin.


Cosplayn ollessa niin hurjan kuvakeskeistä, pääsee tässä väkisinkin myös näkemään itseään muutoin kuin vaan peiliin tuijottelemalla. Omien valokuvien näkeminen, varsinkin niiden, missä ei aivan suoraan poseta kameralle juuri sillä peilin edessä harjoitetulla hymyllä, voi olla aluksi hyvinkin omituista. Kuvat kuitenkin auttavat kummasti hahmottamaan sitä, miltä se oma vartalo näyttää. Tai se oma naama. Nykyisten digikameroiden aikana kuvia otetaan enemmän ja herkemmin ilman mitään syytä, mutta nuoruutensa filmikameroiden kanssa eläneenä miulle oli oikeasti melkoinen totuttelu siihen, että kuvista näki itsensä muutenkin kuin vaan se teennäinen hymy kasvoilla sukujuhlissa. Ei, kaikissa kuvissa ei voi onnistua, conikuvien joukosta löytyy varmasti niitä kuvia, joissa naurat niin että kaksoisleuka näkyy, joissa puku on huonosti tai hakaneuloja törröttää vaikka kuinka koetit niitä piilottaa. Mutta onko se taas niin hirveän vaarallista?


(Meinasin laittaa tähän oikeasti älyttömämpiä kuvia mitä miusta coneissa otettu, mutta en ehkä kuitenkaan anna niin helppoa saalista oppilailleni. Plus että jokinlainen kumma sensuurikone on ilmeisesti iskenyt kaikki herpderp-ilmeisiin...)


Cosplayn perimmäisenä tarkoituksena pitäisi aina kuitenkin olla se hauskuus ja nautittavuus. Voidaan vääntää kättä sitten siitä, millaisilla puvuilla pitäisi kisata tai miten paljon kenenkin pitäisi pukuunsa panostaa, mutta ihmisen pitäisi nauttia siitä, mitä tekee. Osa nauttii siitä stressistä ja paineesta mitä täydellisen puvun tavoitteluun liittyy. Jatkuvasti itsensä tai painonsa kyttääminen ja sen oman epävarmuuden ruokkiminen (heh heh) ei tee tästä harrastuksesta yhtään sen nautittavampaa, päinvastoin. On ihan normaalia olla epävarma siitä omasta olemisestaan ja puvustaan ja siitä että voi kamala, mitähän ne muut nyt minusta ajattelee, mutta se ei saisi olla koko harrastusta leimaavana ajatuksena. Kun on tyytyväinen itseensä ja pukuunsa, ja kantaa pukua itsevarmuudella, on aivan sama mitä se mittari puntarissa näyttää.


No niin, nyt voin raksia tämänkin aiheen to-do-listaltani. Blogitekstit itsessään eivät (cosplay)maailmaa paranna, jos niin olisi, kaikki ulkonäköpaineet olisi kaikonneet jo Rimpun paatoksen myötä, mutta tämä ulkonäkökysymys on sellainen asia, että siitä pitää puhua ja pitää aihetta silloin tällöin esillä. Itse elelen taas sitä vaihetta vuodesta, kun lupailen itselleni kuntoilun ensi kesän cosseja varten alkavan ”heti huomenna”. Luultavasti painan kesällä taas grammalleen yhtä paljon kuin nyt, mutta jos jokunen niistä hetkistä, mitä tavallisesti viettää peilin tai vaa’an edessä tuskailussa, tulisi nyt käytettyä pukuihin panostamisessa, olisin parantanut ainakin omaa cosplaymaailmaani.


Ilona

10 comments:

  1. Mo muistan kun olis cossannut ramdom street fighteria ja toisen silmäni päältä vedettiin sitten ideaali sidettä yli,maskeerattiin veriseksi ja muutenkin haavoilla olevaksi. Joku teini tuli itkemään gallerian kuvaani että, -mitä oot tehny ittelles hullu!- Totesin hälle että, juu kaivoin lusikalla silmäni kuuleppa irti.
    So pohdiskelet asioita aina niin ihanan kiehtovasti :)

    ReplyDelete
  2. Se on jännä, miten ainakin suomalaisessa cosplayskenessä puhutaan aina ulkonäköpaineiden huonoista puolista ("byhyy, teinitytöt kokee huonommuutta, anoreksia, byhyy"), mutta hyvistä ei niinkään. Tämä postaus taitaa olla melkein ensimmäisiä sillä saralla...

    Tekisi mieli esittää veikkaus, että ulkonäön ja ulkonäön huomioimisen aliarviointi ja aliarvostus johtuu siitä, että kun niin moni animunörde loppujen lopuksi kuitenkin on koulussa sosiaalisen arvoasteikon häntäpäässä ja joutuvat kuuntelemaan pilkkaa ulkonäköönsä panostavilta pissiksiltä, ulkonäköön panostaminen assosioituu yleisesti huonoksi jutuksi - ja tämä moodi jää päälle myöhemminkin, ts. ulkonäköön panostaminen nähdään yksiselitteisesti huonona asiana. Hui varmaan kirjoittaakin asiasta jossain vaiheessa Bubukuutiin Kuragehimeen liittyen...

    Mutta eihän se näin mene. Totuus on, että (ainakin) kuntoileminen tekee varmaan itse kullekin ihan hyvää. Eivät ne 120 vatsalihasliikkeen sarjat olisivat ihan huvikseen tulleet ilman Kamina-ajatuksia. Ja mikäli tämänhetkiset cosplay-suunnitelmani alkavat kohta konkretisoitua, niin ensi kesäksi pitäisi saada taas ainakin samanlaiset vatsalihakset - tai mielummin paremmat. :F

    ReplyDelete
  3. Kiitos tästä! Cosplay ja ulkonäkö on sellainen yhdistelmä, josta voisi vaahdota ikuisuuksiin asti. Olen niin samaa mieltä sinun ja niidelin kanssa. Cosplayn harrastamisella on ulkonäköpaineiden lisäksi myös ehdottoman positiivisia vaikutuksia - en nyt tarkoita tällä pelkästään elämäntaparemonttia, vaan myös sitä, että cosplay kohottaa itsetuntoa. Itse ainakaan en ole oikein ikinä saanut kehuja ulkonäöstäni, mutta ulkonäkööni kohdistuvien cosplaykommenttien kuuleminen on parantanut itsetuntoani ja kehonkuvaani huomattavasti. :B Vaikka huomionhakuisuus on suomalaisten mielestä kamala sairaus, niin suurin osa cosplayereista myöntänee kuitenkin sen, että joskus on ihan kiva kuulla olevansa söpö tai nätti tai hottis.

    ReplyDelete
  4. Hyppään "itsetuntoni on parantunut cosplayn myötä" -junaan. :D Omalla kohdalla itsetunto on kasvanut tosin siitä, että olen saanut kehuja asujeni suhteen, vaikka olen aina koulun terkkarinkin mukaan ollut lievästi ylipainoinen. Olen oppinut, että ainakaan täällä Suomessa skene ei ole niin pinnallista, etteikö minun malliseni persjalkainen päärynävartalo voisi saada osakseen hyväksyntää. Ja se on vähentänyt stressiä huomattavasti.

    On kyllä totta, että cosplay toimii hyvänä nakkina oman painon vahtimiseen ja liikunnan aloittamiseen. Täällä päässä tosin on aina tehty enemmän aloitteita kuin saatu oikeasti tuloksia aikaan. Ehkä vielä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa. B'D

    ReplyDelete
  5. Onhan toki totta, että mitä lähempänä oma vartalo on hahmon vartaloa, sitä parempi. Mutta millä hinnalla, se onkin toinen juttu. Cosplay vuoksi aloitettu kuntoilu ja laihdutus sen_terveenjärjen_ rajoissa on mielestäni kannustettava asia. Hyvännäköisen kropan eteen on yleensä tehty paljon töitä, ihan kuin cossipukuunkin ja tätä pitäisi arvostaa.
    Joskus pisti vihaksi, että ihmiset pitivät treenattua vartaloa itsestään selvyytenä. Sitähän se ei ole, vaan takana on paljon työtunteja siellä punttisalilla.
    Kehut kropasta ja puvusta (coneissa ja muuallakin) ovat nostattaneet itsetuntoa, mutta sen myötä ovat paineetkin kasvaneet. Omat tavoiteet kropan suhteen ovat harrastuksen myötä kasvaneet, mikä kuitenkaan ei ole osoittautunut huonoksi asiaksi. Päin vastoin!

    Jokainen tietenkin cossaa tavallaan ja tiimalasi/kukkakeppivartalo ei ole cosplay harrastuksen edellytys. Saamasi kaltaiset komentit ovat juuri sitä luokkaa, että kannattaa vaan ignoorata. Keltainen lateksi asusi oli hot ^^

    ReplyDelete
  6. Miullakin on ensimmäisen cossini jälkeen kummasti ryhti parantunut ja jalkaterät osoittavat kerrankin suoraan ensimmäistä kertaa elämässäni, minkä lisäksi osaan posettaa nätimmin. Osaan myös sanoa paremmin, millaiset asut eivät sovi vartalotyypilleni. Omien cossi-valokuvien näkeminen internetistä on opettanut minulle paljon itsestäni ja olen nyt itsevarmempi kuin puolitoista vuotta sitten, kun aloitin cossaamisen.

    Itsellänikin on tavoitteena lopettaa herkut "ensi viikolla" ja alkaa kuntoilla päivittäin, että näyttäisin kesällä paremmalta, mutta totta puhuen en pelkää näyttäväni ihan samalta kuin viime kesänä. Mukavaa on, että on olemassa tällainen harrastus, joka inspiroi tekemään jotain mahamakkaroille (kun muut pelaus- ja piirtämisharrastukset inspiroivat vain viettämään aikaa huonossa ryhdissä sohvan ääressä)! Mukavaa myös, että joku kirjoittaa näistä asioista ja hyvin kirjoittaakin! Siun tekstejä on ihanaa lukea ja asuja katsella. Olet todella nätti mielestäni! *_*

    ReplyDelete
  7. Tämä! Tämä! Valokuvataiteilija Miina Savolainen kävi vast' ikään meillä koulussa kertomassa projekteistaan ja valokuvaamisen "parantavasta voimasta" (http://voimauttavavalokuva.net/) ja tajusin, että vau, tämähän on rinnastettavissa cosplay-kuvaamiseen.

    Ei minunkaan ulkonäköäni ole hirveästi kehuttu ja yleensä olen alkanut väännellä puolustusmekanismina naamaani jos joku on yrittänyt kuvata, mutta cosplay on vähän kuin pakottanut ottamaan välillä rauhallisemmin ja keskittymään siihen kameraan. Se on ihan mieletön tunne, kun saa itsestään jonkun oikeasti tosi nätin kuvan (ja mielellään ilman hirveää photoshoppaamista...). Sitä alkaa vain miettiä, että voiko tuossa oikeasti olla minä. 'D

    Ja sama voi toimia pukua kantaessa tietysti ihan livenäkin.

    ReplyDelete
  8. Voisinpa tähän potkaista erään pointin, joka on pyörinyt mielessäni aina silloin tällöin. A)cossaaja on määrän x lihavampi, kuin alkuperäinen hahmo ja B)cossaaja on määrän x laihempi, kuin alkuperäinen hahmo. Vaihtoehto A näyttää ehdottomasti paremmalta. Ihan tosi.

    ReplyDelete
  9. Aww, ihanaa kommentointia! <3

    Tinde: Hohoo, teinit :D Tuommoisten kehujen jälkeen pohdiskeluja luvassa varmasti jatkossakin :3

    niidel: Niinpä, syömishäiriökortti on kyllä ollut keskustelua hallitsemassa. Ja ilkeä kommentointi, joka murentaa viimeisetkin itsetunnon rippeet. Miun pitäisi varmaan liimata hahmojen kuvia jääkaapin oveen, se saattaisi vähän motivoida herkuttelujen vähentämisessä :D

    Vorona: Se on kyllä kumma, miten suomalaiseen itsetuntoon ei vaan mahdu se itsensä hyvänä pitäminen tai kehujen vastaanottaminen ilman, että heti olla huomiohuoraksi sanomassa. Perhana! Ollaan kaikki söpöjä, nättejä ja hottiksia!

    Biitti: Veikkaan että ei olla ainoita kaukaiseen tulevaisuuteen luottavia kuntoilun aloittajia :D

    Apbe Rullarinkeri: Totta, se pyykkilautavatsa ei ilmaannu suurimmalle osalle ihmisistä itsestään, vaan vaati(si) oikeasti treenaamista. En tiedä kertooko se miun huonosta huumorintajusta, mutta tämänkin päivityksen esimerkkikommentit on saaneet miut vaan nauramaan vedet silmissä :D

    ywi: Voi mie ihan häkellyn taas näistä kehuista :3

    Wepi: Miekin olen itseasiassa tuosta projektista joskus lukenutkin, ja ihana kun valokuvia tajutaan käyttää tähänkin tarkoitukseen!

    pumpkin: Kyllä, olen ihan samaa mieltä. Suurimmassa osassa hahmoja. Ja kun määrä X ei ole sitä 30 kiloa :)

    ReplyDelete
  10. En usko että galtsussa ollut kommentoija edes meinasi että olet läski tai edes iso, sanoi vain että Faye on anorektisempi - mitä piirretyt animetyöt tuppaavat olemaan. Mielestäni olet tosi laiha.

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.