Ilona ja sufferoinnin, epäonnistumisen ja luovuttamisen jalo taito

You all see where I’m going with this?

Meinasin ihmetellä, että mikä kumma tätä cosplayvuotta on vaivannut, kun tuntuu olleen enemmän sufferointia ja vähemmän onnistumisia. Sitten tietysti muistin heti sen syynkin, allekirjoittaneen loputtoman itsepetoksen ajankäytössä, turhan suuret luulot omista kyvyistään, jaksamisestaan, osaamisestaan, innostuksestaan, pukujen vaikeuden aliarvioiminen, kaiken mahdollisen ja mahdottoman haaliminen ja sitten se viime hetkellä iskevä perfektionismi.

Tänä vuonna olen jo kahdesti kirjoittanut ”No perhana, en sitten teekään tuota pukua tuohon coniin” –päivityksen. Ensin Beatrix koki mattoveitsiepisodin ja sitten Fran vaan osui huonoon paikkaan kesän kiireisimpiin viikkoihin. Beatrix oli luovuttamisen hetkellä aika lähellä valmista ja valmistui pari kuukautta myöhemmin ja olin siihen oikein tyytyväinen. Fran oli alkutekijöissään, enkä ole voinut siihen vilkaistakaan kesän jälkeen. Toki näiden lisäksi on karsiutunut vähintään kymmenen alkuvuodesta suunnittelemaani pukua muutenkin pois.

Ja nyt tulee sitten se kolmas kerta. Rouva Lovettia vaivaa nyt sekä aika että perfektionismi. Kahdessa jäljellä olevassa aktiivisessa tekopäivässä saisin aikaan jotain. Jonkinlaisen rytöläjän, johon en itse voisi millään olla tyytyväinen, sillä tuo kankaan maalaaminen ei vaan nyt ollut se toimiva ratkaisu. Pitkät itkut tuli vollotettua, kun yli vuoden verran suunnitteilla ollut puku, jonka tekeminen tähän asti oli ollut niin mukavaa ja jonka osiin oli jo tosi tyytyväinen, kaatuu nyt siihen, etten ollut testannut tekniikoita riittävän ajoissa. Siis ihan omaan tyhmyyteen. Jos saisin sulkeutua yksikseni johonkin kammioon sunnuntaiaamuun asti, pelkästään elää ja hengittää pukua, juoda punaviiniä ja kahvia, kiroilla ja olla juuri niin sufferoiva kun tarpeelliseksi kokisin, voisi Lovettista tulla vielä ihan kelvollinen puku Gaalaan mennessä. Mutta kun en voi. 

Ilona, I'm very disappointed.

Harmittelin ensin, että en luovuttanut jo aikaisemmin. Esimerkiksi kahdessa viikossa olisin pystynyt ottamaan vielä käyttöön Suunnitelma B:n ja kisannut aivan eri puvulla. Mutta kun vuoden ajan on suunnitellut nimenomaan tätä pukua ja nimenomaan tätä esitystä juuri tähän kisaan, ei se olisi kuitenkaan ollut sama asia. Mieluummin luovutan sitten kunnolla ja kokonaan, istun katsomossa kuin teen jotain vähän sinne päin. En tahdo kokea uudestaan sitä, että kisaan omasta mielestäni surkealla puvulla, vaikka sitten kävisikin Desut ja sijoittuisin.

Ja viime päiviin asti puvun tekeminen on ollut ihanaa. Ompeluhommatkin ovat olleet yllättävän kivoja, proppien ja esityksen tekeminen on ollut aivan ihanaa ja se yleinen tekemisen fiilis mitä mukavinta. En sitten tiedä, vieläkö nuo valmistuneet asiat näyttävät ihanilta viikon tai kahden päästä, vai meneekö koko puku roskiin ja takaisin suunnittelupöydän ääreen. Tahtoisin niin esitellä noita proppeja jo täällä, mutta päivänvarjoa lukuun ottamatta taidan pitää ne vielä piilossa. Muistinpahan taas, että askartelu ja näpertäminen on niitä miun lempparipuuhia, ei se ompelu ole niin mukavaa, vaan pitää saada heilua kädet kyynerpäitä myöten paperimassassa, liisterissä ja gessossa. Pitäisi jatkossakin muistaa tämä pukuja valitessa, lisää hulluja lehtikorsetteja ja askartelua, vähemmän oikeasti ompelua.

Jotain valmista ja esiteltävää. Tulisi edes kesä, niin tätä voisi käyttää muuten vain.

Tai sitten voisi vaan opetella ompelemaan oikeasti.

Oikeastaan tuskaisia ovat olleet vaan viimeiset pari päivää, kun tuo maalaushomma kusi käsille ihan kympillä. Levitin sufferointia niin irkin kuin twitterinkin puolella melko tehokkaasti ja vollotan edelleen sille, miten ihanasti ihmiset miuta tsemppasivat. Sanoinkin jo eilen, että nolottaa kamalasti jos joutuu luovuttamaan ja hävettää hirveästi jos menee kisaamaan ihan surkealla puvulla.  Huonoista vaihtoehdoista tämä tuntui kuitenkin vähemmän huonolta. Nyt jos jaksaisin muistaa nämä tekemisen mukavat hetket sufferoinnin sijasta, niin Lovett ei kokisi ehkä Ashen kohtaloa, Ashelia kun ei ole vieläkään kurkistanut kaapista Desun jälkeen.

Mitä Lovettille sitten tästä eteenpäin? Tahtoisin sanoa, että jatkan sen työstämistä ja teen sen valmiiksi seuraavaan kisaan. Mutta en sano, koska näköpiirissä ei ole kisaa, johon tämmöinen kauhistus kuin länsimainen hahmo pääsisi osallistumaan. Lovett on Kisapuku ja sen esitys on valmiina, pelkäksi conipuvuksi rouva Jättihelma ei oikein ole mieluinen. (Tähän mennessä tiedossa olevista) Ensi vuoden tapahtumista ainoastaan Tracon antaisi toivoa siitä, että länsimaisia hahmoja kisalavoilla nähtäisiin, enkä osaa yhtään sanoa, mitkä fiilikset sitten joskus vuoden päästä ovat kisaamisen tai Lovettin suhteen. Tai olenko Traconissa kisaamassa jossain ihan muussa sarjassa...

Olin jo saavuttanut stooalaisen tyyneydentilan äsken, mutta näköjään tämän kirjoittaminen taas heitti v-käyrän äkkijyrkkään nousuun. Onneksi DesuTalks on lauantaina ja olen lupautunut sinne töihin ja Helsingin reissu muutenkin on suunniteltu, muuten oma sänky, peitto ja henkinen sufferointi voisivat olla viikonlopun ohjelmistossa. Näkyykö Gaalassa harvinainen kummajainen Siviili!Ilona, jää vielä nähtäväksi. Junko saattaa toki tulla Gaalaakin ihmettelemään, jos edellisen illan jatkoilta sinne selviää, tai sitten kehitän _jotain_ tässä kahdessa päivässä kotikomerosta. Koetan siivota Lontoon pahimmat piirakat pois näkyvistä mahdollisimman nopeasti, niin ehkä mieli tästä paranee, enkä näytä sitruunan syöneeltä ihan koko viikonloppua.  :3

Ilona

ps. Olipa muuten tosi kiva aloittaa seuraavia sataa päivitystä näin kettumaisella aiheella. Talks- ja Gaala-raporteista koitan saada sitten edes vähän positiivisempia!