7 December 2012

DesuTalks ja CosplayGaala: Kauhalla päähän ja avaruuspiratointia

Vuorossa perinteisen pinnallinen yleiskatsaus ja kuvallinen pläjäys nyt jo parisen viikkoa sitten olleista Talksista ja Gaalasta. Talks puhututti kolmatta kertaa ja Gaalakin oli minulle itselleni kolmas, joten tuttuja juttuja oli paljon, mutta paljon uuttakin ihanuutta mahtui viikonloppuun. 

Pyryn kategorinen imperatiivi. Hemuli ei sentään höpise palkeista.
Ihan ensimmäisessä Talksissa olin vain kävijänä, viime kerralla hengasin paria puheohjelmaa vaille koko ajan narikassa ja nyt pääsin näkemään koko kuvion ohjelmanpitäjänä. Tällä kertaa istuin kuuntelemassa lähes jokaisen puheohjelman ja tykkäsin tosi paljon yhtenäisestä teemasta joka puheohjelmissa tänä vuonna oli. 
E-e-ei sillä että jännittäisi tai mitään. Japsu kuvasi.
Omaa ohjelmaani en sen tarkemmin lähde enää viime päivityksen jälkeen ruotimaan, voin sanoa että kyllä taas kummasti jännitti, varsinkin kun piti mennä lavalle niin ihanien poikien kuin Matiaksen, Valtterin ja Mikon jälkeen. Cosplaysta puhuminen on aina kivaa, tosin jälleen huomasin miten erilaista on puhua yleisölle, josta suurin osa ei tätä itse harrasta, yleisökysymykset eläytymisestä tai pukujen säilyttämisestä eivät ole sellaisia mitä “normaalin” conin luennoilla kuulee. En sitten tiedä olisiko koko luento aiheensa puolesta sopinut paremmin jonnekin, jossa kuulijoissa olisi ollut enemmän cosplayaajia.
Ihania kuvia ihanan Rikkan kanssa ihanan Japsun ikuistamana.
Miullehan Gaalan pukukoodi on aina ollut cosplay, niin tälläkin kertaa, vaikka jollain tasolla olisi kutkuttanutkin olla kerrankin siviileissä puhumassa cosplaysta. Tai cosplayata Ilonaa. Hootin Rikkaa olin ihastellut jo Lontoon reissulla, nyt Japsu kuvasi meistä ihania yhteiskuvia. 

Tooka (Vai Touka, kumminko se nyt kirjoitetaankaan) oli tosi kiva puku pitää, pitkä peruukkikaan ei aiheuttanut muita ongelmia kuin jäätävän päänsäryn keskellä päivää, kun se oli tavallista pienemmän kokoinen. Siksi vaihdoin iltapippalointiin melkein siviilit päälle, eli vaihdon vaatteet ja toisen peruukin. 
Iltabileet loppuivat ikävän aikaisin, olisin itse tahtonut tanssailla tai jutustella vielä pidempäänkin, mutta toisaalta nyt oli vain kevyt väsymys kun maalasin huuleni mintun sävyisiksi sunnuntaiaamuna ja saavuin kaatosateessa pystyttämään desupöytää CosplayGaalaan. 
Jotain ihania opeja jatkoilla. Ja pingu.
Kamppailin ennen Gaalaa Mouretsu Piratesin Misan ja Mawaru Penguindrumin Masakon välillä ja päädyin kaikille tuntemattomaan avaruustätiin, joka tässä valitsemassani asussa esittää koulun terveydenhoitajaa (uskottavaa, eikö?), koska se oli helpompi ja nopeampi toteuttaa. Taskut jäivät vielä tekemättä, mutta muuten ole yllättynyt siitä, että sain oikeasti tehtyä nuo labratakin kauluksetkin aika hyvin. (Ja tajusin sitten, että valmiin takin olisi voinut tilata about 15 dollarilla kyllä netistäkin, mutta tulipahan harjoiteltua) Ainoa, mitä asussa muuttaisin, ovat sukat, jotka ompelisin kiinni sukkahousuihin. Ne on vaan leikattu sukkahousuista ja rullailevat siksi hyvin innokkaasti alaspäin heti mahdollisuuden saatuaan. 
Japsu kuvasi tämänkin.
Misa oli pukuna hurjan veikeä, vihreät huulet teki koko kasvot ihan kummallisiksi ja mekko oli sen verran antelias, että kyllä sai olla melkoiset teippaukset ja toppaukset taas alla. Peruukin värjääminen oli ehkä oma suosikkijuttuni, testasin ihan alunperin oikeille hiuksille tarkoitettuja shokkivärejä joita minulla oli jäänyt kylppärin kaappeihin pyörimään. Loogisesti ajattelin, että koska ne pirulaiset värjäävät kaikki kaakelista muovilattiaan ikuisesti ja pysyvästi, niin oli edes pieni mahdollisuus, että ne pysyisivät myös hiuskuidussa. Koska muoviahan se sekin on, eikä väreissä ole ollenkaan hapetteita. 
Olin kyllä varautunut myös musteilla ja sinoleilla ja hyvä niin, koska eihän ne shokkivärit mitään pysyneet, vaikka yön yli annoin peruukin niissä muhia. Joten perinteisellä sinolisuihkuttelulla muutin kylmän valkoisen peruukin ruotsalaiseksi. Tämä on muuten kolmas tismalleen samanlainen peruukki minkä omistan, ensimmäisestä tuli sininen, toisesta Sonoshee ja kolmas sai nyt myös tuplavärityksen. Melkein pitää taas ostaa yksi, koska kylmän valkoinen peruukki on ihan hyvä olla varastossa, eikös? Eikö kaikilla ole?
Oikeesti oli ihan vahinko. Paras paita.
Gaalassa istuin muutamia tunteja tiss- anteeksi desupöydällä ja kävin katsastamassa aloittelijoiden ja kokeneiden pukukisan sekä Ilsen luennon. Desupöytäily oli kivaa, oli mukava jutella ihmisten kanssa ja eteisaulasta näki kivasti kaikki tulijat ja kaikki cosplayt. Väljää oli tällä kertaa ja ohjelmien aikana aulassa oli aivan tyhjää. 
Oltiin Ilsen kanssa aika vastaväreinä. Lähimäkkärissä käyminen oli varsin huvittava kokemus.
Ilse piti luennon cosplayn ihanuudesta (seuratkaa myös ihanuuden joulukalenteria täällä), josta oli ensimmäisen kerran puhetta varmaan jo taannoisen Nekoconin “Cosplay pilaa elämäsi” setin jälkeen. Ensimmäiseksi puheohjelmaksi Ilse oli valinnut miun mielestä vaikean aiheen, mutta suoriutui oikein hyvin, ja osasi kääntää jännittämisen ja ujostelun myös söpöydeksi. Ja ikävästi itketti minua, koska vollotan herkästi ja cosplayn kautta saaduista ystävistä puhuminen nyt vaan teki silmät entistä punaisemmiksi. 
Kisoja oli tosi jännä seurata pitkästä aikaa ihan vaan katsomosta katsojana. Oli mukava nähdä, että ihan samanlaista kisaajakatoa kuin vuosi sitten, ei nyt nähty ja lavalla oli oikeasti tosi tasokkaita pukuja ja esityksiä. Edelleen huomasin miten äkkiä itse pitkästyn esityksissä, minuutti on aika maksimi minkä ajan yksilöesitykset pysyvät mielenkiintoisina. Top kolmoset oikeastaan kaikissa sarjoissa olivat lopulta aika lähellä omia veikkauksiani. Tuloksista herännyt tuomarikeskustelu oli taas ehkä ihan tarpeellinen ja siihen voi edelleen osallistua esim täällä.
Kivasti desupöytäilin.
 
Kova kaipuu tuli myös itse päästä kisalavalle. Minulle ei ole tullut oikeastaan missään vaiheessa tätä harrastusta sitä tunnetta, että cosplay ei olisi innostanut tai että olisin tahtonut pitää taukoa. Tietynlaisiin pukuihin voi kyllästyä kyllä ja luulin Bayonettan jälkeen, että tahtoisin pidempään nauttia siitä tilanteesta, että en tee kisapukua vaan kivoja ja simppeleitä pukuja ihan vaan omaksi ilokseni. Mutta noh, näköjään sekin meni ohi näin nopeasti. Seuraava kisa, johon itse pääsisin osallistumaan on varmaan sitten joskus kesällä, että tässä olisi varsin hyvää aikaa alkaa suunnitteluhommat.

Ainiin, joulukalenteria piti kommentoida! Meinasin sellaisen tehdä, mutta sitten tuli muutaman päivän sijaisuus juuri sellaiseen saumaan kun olisi pitänyt kirjoittaa oikeasti luukkuja varastoon. Mutta ehkä ensi jouluna taas!

Maagisia lukuja! Nyt on lukijat taas pari numeroa edellä, pitää siis kirjoittaa ahkerammin! Kiitos kun olette pysyneet mukana :3

Ilona

Translation: I did Touka from Chuunibyou demo Koi ga Shitai to DesuTalks, where I also had lovely Rikka with me, and then Misa from Mouretsu Pirates was my choice for CosplayGaala, because it was easy and fast to do. Had lots of fun in both events :3

Toukakin on oikeasti ihan chuuniböö, ainakin kun pääsee Glorian seinävaloihin leikkimään.

No comments:

Post a Comment

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.