7 August 2013

Frostigate: cosplayt animeharrastusta fasdfg

Kirjoitusvimmaani kihelmöi ja lusikka tahtoisi vain päästä yhteen pakkasen puremaan soppaan pyöriskelemään. Mutta eikös kaikki sanottavan arvoinen ole jos sanottu? Pittäisköhän sitä vai eiköhän sitä pittäis? No todellakin pitäisi, on jo niin pitkä aika kun blogissa viimeksi on ollut muuta kuin konkreettisesti pukuihin tai coniraportointiin liittyviä päivityksiä!

Frostbiten k18-ikärajakokeilusta kyllä lienee puhuttu nyt pitkin internettiä niin paljon, että siihen ei oikein uusia tuulia saa puhallettua, eikä niidelin päivityksen jälkeen kauheasti ole tarvekaan. Voin kyllä muistuttaa, että Jussi ei suuressa diktatuurissaan päätöksestä ole yksin vastuussa, kerrankin yhdistyksen hallitukseen kuulumisessa tunsi, että pääsi vaikuttamaan muunakin kuin kumileimasimena. Tosin näin sitten seuraavana yönä jo unta, että uudet (todellakin alaikäiset) oppilaani olivat ensimmäisenä koulupäivänä sitä mieltä, että ikärajan olisi pitänyt olla korkeampi. Kiitos alitajuntani tästä, laitetaan harkintaan.

Mutta niin! Kaikesta kommenttimyrskystä tämän oman blogini ja sen lukijakunnan kannalta mielenkiintoisinta seurattavaa oli cosplayn liittäminen keskusteluun. Ei siis enempiä ikärajakysymyksestä, vaan cosplaysta.

Oikeastaanhan minä ymmärrän ihan täysin miksi joku heitti ilmoille ehdotuksen siitä, että jos (anime)ohjelmista kiinnostumattomien määrää tapahtumissa (no niin tietysti puhun Desuconista ja Frostista, mutta myös yleisemmällä tasolla) tahdotaan vähentää, niin pitäisi kieltää cosplay. 
Ei ole vuottakaan siitä, kun itse kerroin omat päätelmäni cosplayn ja animen erkaantumisesta nykyskenessä ja että rautalangasta vääntäen cosplayaajat eivät ole animeharrastajia. Voivat toki olla, mutta mitään yhtäläisyysmerkkiä näiden kahden harrastuksen välillä ei voi tai kannata vetää. Tuolloin tarkoituksena oli ehkä antaa synninpäästö cossaajille, todeta ääneen että on oikeasti ihan okei olla cossaaja, ei tarvitse esittää olevansa mitään muuta. Cosplay harratuksena on ihan oikea harrastus, joka voi seisoa itsenäisesti omilla jaloillaan ja jos harrastaja ei itse koe tarvetta linkittää sitä osaksi esimerkiksi japanilaisen tai länsimaalaisen populaarikulttuurin harrastamistaan, niin mikään pakko ei ole. 

MUTTA. Tämä ei missään tapauksessa tarkoita, että cosplayaajat cosplaynsa takia olisivat Huonompia Animeharrastajia, JOS kokevat olevansa animeharrastajia. Joku burgeroi katsomistaan sarjoista irkissä, joku toinen osoittaa kiinnostuksensa ja fanituksensa pukeutumalla sarjan hahmoksi. Ei kumpikaan ole toista huonompi tai parempi harrastaja. 

Vaikka ymmärränkin osassa keskustelussa nousseen suuren inhon kaikenlaista luokittelua tai määrittelyä kohtaan, että mikä on oikea harrastaja, mikä ylipäätänsä on animeharrastaja ja tästä luontevasti jatkuvaa päättelyketjua, että kuka on Oikea Kävijä mihinkäkin tapahtumaan, niin mielestäni keskustelu on ihan aiheellista ja tarpeellista. On ikävää, jos osa kokee ettei ole tervetullut johonkin tapahtumaan tai ettei ole kunnollinen harrastaja siksi, että ei seuraa juuri tällä hetkellä julkaistavia animesarjoja tai että ne iänikuiset mal-palkit (Joiden vertailu on oikeasti vitsi, älkää takertuko niihin!) eivät ole kovin suuret. Koska siitähän tässä ei ole kysymys. 

Aivan riippumatta siitä mitä pahimmat palkinvenyttäjät sanovat, animeharrastusta ei mitata määrässä eikä siinä oletko juuri tällä hetkellä mukana aivan kaikissa uusissa sarjoissa, vaan sillä, oletko kiinnostunut animesta. (Aivan kuten mangasta kiinnostuneet ovat mangaharrastajia ja kalastusta säännöllisen epäsäännöllisesti tekevät voivat olla kalastusharrastajia). Sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että olisit kokonaisvaltaisesti kiinnostunut KAIKESTA mitä japanilaiset ovat koskaan animoineet, vaan se voi olla hyvinkin pieni ja spesifoitu osa-alue. Vaikka katsoisit vain sen yhden sarjan vuodessa niin se ei tarkoita ettetkö olisi animeharrastaja, jos olet kiinnostunut animesta, jos haluat oppia lisää. Harrastamisen ei pitäisi olla suorittamista, vaan kummuta siitä aidosta kiinnostuksesta ja innostuksesta. Ja siitä, että omaa harrastustaan ei häpeä tai nolostele, oli kyse sitten animesta tai cosplaysta.

Kiinnostus on ehkä tässä se avainsana, jolla lähtisin itse määrittelemään sekä animeharrastusta että sitä, kenelle tapahtumat on suunnattu. Minä en voi ymmärtää niitä, jotka eivät muka löydä mielenkiintoista ohjelmaa coneista, kun itse katson lähestulkoon minkä tahansa conin ohjelmakarttaa ja löydän niin paljon mielenkiintoisen kuuloisia ohjelmia, joiden suhteen olen utelias. Entä sitten jos aiheena oleva sarja ei ole minulle tuttu? Voin tutustua siihen ennen conia tai sitten mennä paikalle oppimaan uutta. Haluan ajatella sen oman laatikkoni ulkopuolelta, tahdon löytää uusia elämyksiä, uusia sarjoja, uusia näkemyksiä ja kuulla muiden mielipiteitä. 

Meinasin laittaa uteliaisuuskuvan Chitandasta, mutta Ilse-Chitanda oli vielä söpömpi! Olkaa uteliaita! Kiinnostuneita!
Täysin rautalangasta vääntäen: jos tapahtumassa mikään ohjelma (oli se sitten puheohjelmaa, kisoja, pajaohjelmia, lautapelejä, kunniavieraat, show-ohjelmat tai jokin muu) ei kiinnosta sinua, ehkä tapahtuma ei ole sinua varten. Tämä koskee siis muitakin kuin Desuconia. 

Cosplay on yksi tapa ilmaista omaa animeharrastustaan. (Ja länkkäriharrastustaa tai lapsuuden nostalgiaa tai halua leikkiä supersankaria ja vaikka mitä muutakin) Cosplaylla on paikkansa myös Desuconissa, cosplay ei ole sieltä lähdössä minnekään eikä cosplayaajia olla kieltämästä tapahtumiin tulemista, koko ehdotuskin on aivan naurettava. Sen sijaan ajatus siitä, että Desucon ei ole mikään cosplaycon on ihan totta, ohjelman pääpaino ei ole cosplayssa ja jos pelkästään cosplay kiinnostaa, eikä anime, niin tapahtuma ei kauheasti tarjoa. 


Kyllä kavereiden näkeminen on tärkeä osa conia. Kyllä hengaamistakin ja ringissä seisoskelua pitää olla, jokaisen conikävijän ei mielestäni tarvitse juosta koko viikonloppuaan ohjelmissa, mutta jos kavereiden näkeminen ja hengailu on se ainoa syy tulla coniin, niin... No ongelmaahan ei ole, jos tapahtumassa on tilaa, jos sitä ei myydä loppuun parissa vuorokaudessa ja jos oikeasti ohjelmasta eli conin siitä ytimestä kiinnostuneet kävijät eivät jäisi tämän takia ulkopuolelle. Ja tämä ongelmahan tiedostettiin yleisesti Desuconin jälkeen ja mielestäni sen sanominen, että Desuconin kohderyhmää ovat animesta ja mangasta kiinnostuneet kävijät ja siitä sen johtopäätöksen vetäminen, että Desuconin kävijöiden olisi toivottavaa olla kiinnostuneita myös conisssa olevasta ohjelmasta, ei ole ilkeää pakkolokeroimista tai joidenkin harrastajien harrastuneisuuden aliarvioimista tai sitä eniten väärinkäytettyä sanaa elitismiä, vaan ihan totta. Jos conin tarjoama ohjelma ei kiinnosta, niin et varmaan kuulu conin kohderyhmään.

Jokainen cosplayaaja (ja kuka hyvänsä muukin!), joka nyt tätä lukiessa kokee, että ei muka ole tarpeeksi ”hyvä animeharrastaja” tullakseen Desuconiin, niin ei kyse ole niistä palkeista, eikä siitä tiedätkö hurjasti nippelitietoa animoinnista tai ääninäyttelijöiden urista vaan siitä, oletko kiinnostunut animesta ja mangasta, peleistä ja kulttuuri-ilmiöistä ja niihin liittyvistä ohjelmista. Älkää cosplayaajat tunteko huonommuutta hassujen pukujenne takia, ei se tee teistä yhtään sen huonompia animeharrastajia, jos olette kiinnostuneita animesta. Ei ole mikään pakko olla kiinnostunut, ei ole mikään pakko olla sekä cosplay- että animeharrastaja, mutta itse suosittelen lämpimästi molempia.

Ilona

ps. Kaikki Tampereen suunnalla vaikuttavat kangashiiret! Jos kaipaatte ai-mitenniin-oranssi-lakanakangas-ei-käy -tasoista palvelua parempaa otetta cosplaykangashankintoihinne, niin menkääs Ideaparkin Eurokankaaseen ja etsikää käsiinne ihana punanää nimeltä Nina. Annan luvan vaivata Ninaa haastavillakin hankinnoilla, kävimme yhteisen tuttumme häissä pitkällisiä keskusteluja siitä, miten kivoja cosplayaajat ovat asiakkaina. Sanokaa Kuopiosta terkkuja :3

13 comments:

  1. "Ei kumpikaan ole toista huonompi tai parempi harrastaja."

    Kiitos että sanoit tämän, koska vaikka tämä olisikin yleinen oletus, se harvemmin näkyy keskusteluissa aiheesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näinpä! Itsestäänselvyyksienkin sanominen ja kirjoittaminen on välillä näköjään ihan tarpeen :3

      Delete
  2. Jeps, hyvää pointtia.

    Tuntuu, että etenkin Finnconin vanhemman spefi-väen puolella ei ole havahduttu tähän, että se hassusti pukeutuva nuoriso (joka "tuo väriä" tapahtumaan) ei ole siellä sen takia, että puheohjelmassa lukee yhdessä tai kahdessa kohtaa "anime", "Japani" tai edes "yaoi". Vastaavasti myöskään tällaiset ohjalmanumerot, tai se värikkäästi pukeutuneen nuorison läsnäolo ei automaattisesti korreloi kulkuväylen tukkimiseen, roskaamiseen ja pusupiireihin.

    Itseäni ärsyttää aina suunnattomasti, kun jonkin tapahtuman kuviteltujen kävijäryhmien kohdalla tehdään eksklusiivisia "me-ja-ne" -ryhmittelyjä, jotka eivät ota huomioon että ihmiset voivat olla kiinnostuneita useammastakin tapahtuman osa-alueesta eikä esim. cossiasu korreloi sen kanssa, kiinnostaako puheohjelma tai pelihuone tai lautapelit.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Äh, pitäisi oikeasti lisätä se tykkäys-vaihtoehto näihin kommentteihinkin. Nyt pitää ihan kirjoittaa että tykkään kommentista, koska juuri noinhan se on :3

      Delete
    2. Näin Finnconia monta vuotta järjestäneenä väittäisin, että tuo Lammin heitto on vähän kaukaa haettu. Finncon tarjoaa animepuheohjelmaa lähinnä niille Finnconin ydinkävijöille, jotka kaipasivat sitä jo 90-luvulla. Ainakaan 2012 Finnconissa Tampereella ajatus ei missään vaiheessa ollut se, että mahdolliset cossaajat olisivat kiinnostuneita nimenomaan näistä vaan mahdolliset animeharrastajat tai ne scifiharrastajat, jotka ovat kiinnostuneita myös animesta (hei, meitäkin on olemassa ja 2012 coniteassa oli useitakin!). Toisaalta, Finnconin vuodesta toiseen ehkä suosituin ohjelma on Bimbopaneeli, jossa käsitellään usein paljonkin animea eikä tietääkseni sen fokus ole muuttunut tässä vuosien saatossa ainakaan ihan hirveästi...

      Finnconissa 2012 oli myös maskeerausluento, joka ei ollut mitenkään erityisen anime-teemainen. Tämä oli suunnattu niille, jotka olivat kiinnostuneita cosplaysta ja naamiaisista (jos ne edes täytyy erotella sinänsä, monet Finnconin naamiaisasuista eivät ehkä kuitenkaan mene kategoriaan "cosplay"). Luennon veti ammattimaskeeraaja ja hänellä oli esimerkkejä erilaisten juttujen toteuttamisesta, kuten vaikka miten tehdä henkilöstä zombien näköinen. Tänä vuonna Finnconissa oli eräs ammattilainen tekemässä lateksimaskeja näytösmielessä kävijöille.

      Miksi tällaista ohjelmaa ei sitten ole enemmän Finnconissa? Koska kyseessä on ensisijaisesti scifi-kirjallisuustapahtuma. Ohjelmaa on kuitenkin tosi rajallinen määrä ja esimerkiksi kunniavieraat, kirjoittajapaneelit, esikoiskirjailijat ja miksei toki kirjanjulkistuksetkin vievät ohjelmasta ison siivun.

      Jos Lmmz tarkoitti Finncon-Animeconia, palaute toki osuu oikeaan. Mutta kyseessä on kuitenkin pääosin kaksi eri tapahtumaa, joiden fokus on melko erilainen: Finncon ja Finncon-Animecon. Se, että Finncon-Animecon ei lopulta täyttänyt animeharrastajan (tai ehkä cosplayharrastajankaan) tarpeita, on varmasti totta. Se, että Finncon ei näin tee, ei liene yllätys.

      Delete
    3. Tarkoitin vanhempia Finncon-Animeconeja ja erityisesti tämän vuoden Finnconia. Vuosien 2012 ja 2010 puhtaat spefi-Finnconit olivat asia erikseen, ja niissä tätä ilmiötä ei niinkään esiintynyt.

      Delete
  3. Hyvä teksti ja selvensi paljon myös omia tuntoja asian suhteen (katselen kyllä animea ja se on osa jokapäiväistä elämääni, mutta en voi sanoa olevani nippelitietoa hallitseva sujuva burgeroija), kun tässä nyt on tullut mietittyä onko kohdeyleisöä vai ei... Ehkä sitä uskaltaa tulla meininkiä katsomaan vaikkei 100+päivää animea olekaan katsonut.
    Coneissa on viime aikoina tullut kyllä harmittavan harvassa ohjelmassa käytyä, se on myönnettävä, mutta sekin siksi että harvat aihepiirit kiinnostavat (slice of life genrenä ja vanhemmat sarjat kuuluvat lempisarjoihini, uusimmistakin ne jotka eivät niin kovin suosittuja ole :<). Ehkä tässä voisi tuota omaakin lokeroa avartaa, eikä pitäisi olla niin nirso vaan juuri ennemminkin utelias. Nythän olisi myös hyvä haaste ihmisille käydä väh. parissa ohjelmassa, ei ainoastaan tutuista sarjoista vaan myös itselle tuntemattomista sarjoista :) mutta sinänsä tämä veto oli Desulta hyvä; kyllähän sen huomasi että animesta kiinnostumaton väki vain lisääntyi... Hyvä välillä muistuttaa ihmisiä siitä mikä conin aihe on.

    ReplyDelete
    Replies
    1. ;___; Tunnen onnistuneeni elämässä! Kiitos <3

      Delete
  4. Pitänee tehdä Ideaparkiin tosiaan ekskursioita kun keskustan Eurokangas on muuttamisen jälkeen vaan kutistunut ja valikoimat huonontuneet. Thanks for the tip!

    Hyviä pointteja. Itseäni tässä koko jupakassa on nimittäin ärsyttänyt molemminpuoliset yleistykset siitä, että alaikäiset ainoastaan cossaa ja ei edes katso animua vaikka jotenkin kummassa vetävät niitä cosplayasuja jostakin, samalla kun kaikki yläikäiset nähtävästi ovat kuivia burgeroijia jotka nillittää siitä istut edes patterin lähellä pizzalaatikon kanssa ja eivät tee vapaa-ajallaan mitään muuta kuin katsovat animea (siis hentaita) ja juovat.

    Käytös ihan molemmilta puolilta on ollut aivan naurettavan lapsellista ja järkyttävän epäkohteliasta, sitä ei voi sanoin kuvailla kuinka vihaiseksi tällainen hiekkalaatikkko meininkin on ehtinyt tekemään vajaassa parissa päivässä.

    Mietin yön pimeinä tunteina olisiko tältä paskamyrskyltä kenties vältytty jos tulevan Frostbiten ohjelmalinjaus ja teemakin olisi selvennetty heti ekassa blogikirjoituksessa (painotettu nimenomaan sitä, että conikin tulee muuttumaan sisällöltään enemmän aikuiseen makuun muullakin kuin pelkällä asiaohjelman painotuksella), etteivät alaikäiset ja hämmentyneet täysi-ikäiset olisi repineet peliverkkareitaan.

    Tästä kai näkee sen, että Suomessa kaikki eivät ole ihan valmiita vielä K-18 conin konseptille, mutta talvellahan sen näkee kuinka onnistunut kokeilu loppujen lopuksi on.

    Nimim. Spitaaliin hoitoa vänkärilätkällä

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mustavalkoisuus on kyllä tuntunut olevan se kovin juttu viime päivien näkemyksissä puolin ja toisin. Onneksi homma nyt näyttää jo rauhoittuneen.

      Varmasti olisi huolellisemmin harkittu alkuinformaatio ainakin osittain hillinnyt myrskyä. Harmillisesti tieto päätöksestä lähti vuotamaan internetin huhumyllyihin ihan samantien, jolloin oli pakko laittaa virallista infoa heti ja välittömästi.

      Haluan Frostiin oikeasti Lepravastaava -badgen.

      Delete
  5. Minusta K18-conit ovat tarpeen! Sillä ihan pervoksi itsensä tuntee, kun ympärillä on söpöjä tyttöjä paljastavissa cosseissa. K18 tapahtumassa sentään voi olla varmaa, että kaikki ovat täysikäisiä! ;P

    ReplyDelete
  6. Mulle oli valtava pisto, että frostiin iskettiin ikäraja. Viime frostissa olin, viihdyin hyvin ja pidin ohjelmistakin. (koska kerrankin mulla oli sellainen cosplay puku jolla pystyi tunkemaan pienempäänkin väliin eikä tarvinnut pelätä puvun ratkeamista joka suunnalta) Kaikista kurjinta vain on, että ensi vuonna mun vakio-conporukasta kaikki ovat 18, minä vuoden nuorempana joudun romuttamaan kaikkien haaveet frostista, koska porukalla mennään ja ketään ei jätetä! :--D Kaikista harmillisinta on varmaan niin pitkä tauko conien välissä, frosti oli sopivasti siinä välissä piristämässä talven synkkyyttä.

    Itse pyöriskelen coneissa lähestulkoon aina cossi päällä ja olen alkanut kyllä käymään ohjelmissakin paljon enemmän mitä alkuaikoina. Kuitenkin, esimerkiksi viime desuconissa jäi muutama ohjelma välistä sen takia ettei istuma paikkoja enää ollut eikä sitä huvita seisoa kaukaa takana tihrustelemassa vähän epämukavissa kengissä. (täytyy varmaan alkaa kantamaan omaa matkatuolia mukana coneissa jotta saa istumapaikan puheohjelmissa kun 20 min. ennen paikalle tuleminen ei riitä)

    Vaikka aluksi olin todella katkera suoraan sanottuna kaikille tästä päätöksestä tehdä frostista k18, on mieli rauhoittunut ja odotan ja melko kiinnostuneena mitä tässä tulee. Varmasti frostin jälkeen tulee paljon palautetta ulos joka kiinnostaa. Voin kyllä luvata nauravani phaskaista naurua, jos tapahtumaan ei saadakkaan myytyä tarpeeksi lippuja jotta sitä alettaisiin järjestämään. (vaikka tuskin tätä pelkoa tuntuu olevan, sillä täysi-ikäiset harrastajat ovat tuntuneet osa ainakin nauttivan tästä päätöksestä vähän turhankin innokkaasti) Empäs tiedä, sitä odotellessa.

    Viimeisenä kommenttina, että en aijo luopua cosplaysta coneissa! Ja tietyn tyyppisissä ohjelmissa käymisestä on tullut jo vähän kuin perinne meidän con-porukassa, vaikka nautin valtavasti ihmisten kanssa hengaillusta. Niin tuttujen kuin tuntemattomienkin. Ehkä mä tuossa pitkän talven teen jotain niin upeaa cossipukua, jota kaikki voi sitten ihastella kesäconeissa. (Lue: Joo en saa mitään aikaan kun ei ole motivaatiota) 8''---DD

    Jokaisella mielipiteensä.

    http://plastic-teacup-world.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  7. Ihana punapää mainittu.

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.