5 October 2013

Kuvattomia kuulumisia

(No on oikeesti yksi kuva, huijasin)

Toivottavasti miun ei tarvitse aloittaa millään vakuutteluilla, että blogi ei ole kuolemassa hiljaisesta päivittelytahdista huolimatta. (Aloitinpa sit kuitenkin) Muutamissa cosplayblogeissa on taas näkynyt syksyn mittaan epävarmuutta jatkosta ja osa on siirtynyt päivittämään lähinnä FB-sivujaan, miun hiljaisuuden taustalla ei ole kiinnostuksen lopahtaminen cosplayta tai blogaamista kohtaan vaan ihan laiskuus. Tai saamattomuus jos se sana kuulostaa kivemmalta. Maximan wip-juttuja saatte tänne heti kun olen ensin saanut aikaisiksi kirjoitella niitä tuonne toisaalle, Traconista en oikein osaa muuten kirjoittaa mitään. Koko coni pyöri niin pitkälle WCS:n ympärillä, että tälleen kuukausi tapahtuman jälkeen en juuri muista muuta kuin bäkkärin tunnelmia.

Coni-ikävä kyllä meinasi iskeä tällä viikolla aika pahasti ja hetken aikaa leikittelin ajatuksella lähteä käymään tänään alkavassa Fanfestissa. Ohjelman puolesta olisin löytänyt melkein koko viikonlopuksi täytettä, mutta Kuopion maantieteellinen sijainti yhdistettynä oikeasti tekemättömiin työjuttuihin ja koko viikon kerääntyneeseen univelkaan kallisti vaa'an kotiviikonlopun puolelle. Kaksi viikonloppua peräkkäin Etelä-Suomen sykkeessä tulisi liian kalliiksi niin kukkarolle kuin normaalille elämänrytmillekin. Mutta pääsenpähän ensimmäistä kertaa seuraamaan conia etänä, kun tähän asti olen lähinnä ollu ConTV:n kuvattavana, tällä kertaa aion pitää lähetyksen päällä koko viikonlopun ja katsella millaisia tunnelmia Paasitornista välittyy. 

Viikon päästä alkaa ainakin näiden leveysasteiden syysloma ja mikäs sen ihanampi tapa aloittaa lomailua kuin tulla taas Glorialle DesuTalkseilemaan :3 Jotain vaatettahan sinnekin pitäisi taas päälle laittaa, ettei ihan nakuna tarvitse mennä. Mukava puku, toivottavasti lämpötilaan sopivasti vaatetta päällä ja vielä kivat lainakengät jalassa. Asusta puuttuu vielä housut (on tekeillä, vaikka viimeisimmästä housuttomasta puvusta on kyllä kulunut jo ihan luvattoman pitkän aikaa. Maxima oli rajatapaus kun alushame oli läpinäkyvä) ja koru, mutta muuten on aika valmista. Aluspaita on ihan ostopaita johon lisäsin kauluksen, neuleen kivasti saurumilla surruutterin, hiukan vain ommellessa ärräpäitä ikkunasta ulos heittelin. 

No pitäis olla aika helppo arvata.
Koska vasta aamulla laitoin tämän kuvan Facebookin puolelle ja pyysin arvaamaan mikä hahmo on kyseessä, niin enpä huuda sitä vielä täälläkään! Otetaan kisa onko blogin lukijat vai facebookin seuraajat nopeampia tunnistamaan kenestä opehahmosta tässä on kyse :3

Haastan itseni tekemään tänä viikonloppuna ainakin yhden cosplayasun valmiiksi etäconifiilistelyjen lomassa. Eli ainakin tuo Talksin puku pitäisi valmistua nyt kokonaan, että ensi viikon voin pyhittää pakkaamisella. Minulla olisi tuossa toki vaikka mitä muitakin pieniä kivoja projekteja joita voisi jatkaa hiljalleen eteenpäin... Nyt on juuri se fiilis, että voisin elää ja hengittää pelkästään cosplayta ainakin vuorokauden putkeen! ...tai no ehkä katsoa vähän piirrettyjäkin siinä jossain välissä.

Ainiin! Gmailin uudistusten (no jotka tapahtui ikuisuus sitten mutta kuitenkin) takia sähköpostini ei huuda enää naama punaisena aina jos blogini saa kunnian toimia uuden kommentin vastaanottajana. Eli käytännössä huomaan uudet kommentit jos huomaan selailemalla tai muistamalla tarkistaa sen sähköpostin toisenkin laatikon. Ei sillä, että teillä lukijoilla tähän mennessä olisi ollut vielä mitään tulipalokiireasioita tuolla kommenteissa, mutta jos oikeasti on jotain kysyttävää tai haluatte varmasti saada vastauksen, niin laittakaa aina mieluummin sähköpostilla. Joka löytyy tuolta sivupalkin Ilona? kohdasta. 

Heissulivei ja pitäkää hauskaa ketkä olette fanfestailemassa, odotan innolla coniraportteja että voin kiemurrella tuskissani kun en ollut paikalla! Nyt kuulen jo ompelukoneen vaativan surinan korvissani!

Ilona

Summary:
I've been so lazy about updating this blog, even though I'm (again. Still. like always) super excited about all cosplay stuff and would just like to do so many costumes like right away. Can you guess who's the teacher in green that I'm doing for DesuTalks?


No comments:

Post a Comment

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.