Suursiivous, kuvailua ja ultimate inhokkipuku

Kovin kuvapainotteinen päivitys edessä!

Oon avautunu ennenkin, että se yksi osa-alue tästä harrastuksesta, johon tahtoisin panostaa enemmän, on valokuvaus. Harmittavan monesta puvusta on ainoastaan conikäytävällä napattu derppauskuva tai nykyään vain peilin kautta otettu selfie. Olen ihan äärimmäisen laiska pukemaan pukuja toista kertaa päälle, kovin usein puku ei selviä conista kotiin vaurioitumattomana, jolloin pitäisi jaksaa fiksata se kuntoon. Sen sadan puvun kanssa en kuollaksenikaan muista, että mikä puku on ihan kunnossa, minkä peruukki on jo modattu seuraavalle hahmolle, minkä kengät jäi Japaniin jne. 

Käytin yhden kesäpäivän siivoamalla cosplayvarastohuoneeni eli nykyään välittömässä naapurissa sijaitsevan oman vanhan huoneeni. Olen survonut sinne oikeastaan kaikki larppi- ja cosplayasuni siitä asti kun asuja olen alkanut valmistaa ja sen näköinen se huone sitten olikin. Kuuden tunnin taistelun jälkeen olin käynyt huoneen jokaisen nurkan läpi ja samalla tutkaillut kaikki siellä majailevat puvut.

Osa puvuista päätyi suoraan kierrätyspinoon. Se on yks tämän hetkisistä tavoitteistani, kierrättää niitä pukuja, joista tiedän että en tule niitä koskaan enää pitämään. Oikeastihan en tule varmaan 99% puvuistani enää uudestaan pukemaan, mutta on siellä kymmenittäin niitä pukuja jotka _voisin_ vielä uudelleen käyttää sellaisenaan ja kymmenittäin sitten niin, joihin liittyy niin paljon muistoja, että tahdon säilyttää ne, vaikka eivät enää kunnossa olekaan. 

Mutta nyt suursiivouksen aikana kymmenittäin pukuja päätyi myös kierrätyskasaan, eli vetoketjut talteen, kankaat uudelleenkäyttöön, napit ja nepparit irti. Minulta on vain kerran kysytty myisinkö pukujani ja se oli sellaisen puvun kohdalla, josta en haluaisi luopua. Mutta ei noista kyllä mitään kehtaisikaan myydä, suurin osa juuri niitä viime hetkellä tai parissa päivässä askarreltuja simppeleitä pukuja.

Mutta niin! Tässä kesän aikana olen kaivanut kolme vanhaa pukua kuvattavaksi! Iltasanomat otti yhteyttä tuossa alkukesästä, että tekivät juttuja vähän vanhemmista cosplayaajista. Annoin haastattelun oikein mielelläni ja sen voi lukea verkosta nyt täältä. 

Kuvaus sovittiin samalle viikolle ja sitten iski paniikki että voi apua, minkä puvun haluan ikuistaa kansalliseen iltapäivälehteen! Viimeaikaiset puvut, joihin olin tyytyväinen, eivät oikein olleet näyttäviä tai semmoisia, että kokisin ne kelpaavan lehteen. Joo joo 70% puvuistani on juuri niitä ei-näyttäviä ja tosi simppeleitä omituisia sivuhahmoja, joten nyt näyttävän puvun valitseminen on vähän huijaamista, myönnän!

Kaikki Hilda-kuvat kuvasi Timo Hartikainen.

Päädyin sitten ottamaan varastoni naftaliinista puvun viiden vuoden takaa. Kuningatar Hilda oli eka menestyksekäs kisapukuni ja on roikkunut hengarissa vuodesta 2010 saakka. Puvun rakennen ja ompelujälki on semmoista, että tykkään siitä vieläkin. Tosin miksi olen ommellut niin kauhean paljon käsin, en ymmärrä! Referenssikuvaahan puku ei niinkään muistuta. Kun nyt tein kruunun uusiksi, löysin pari Hildan arttikuvaa, joista vuonna 2010 minulla ei ollut mitään tietoa, vaan silloin tein puvun juuri niiden pikselimössökuvien perusteella. Ja sain ottaa ihania taiteellisia vapauksia!

Joten päätin nytkin olla ahdistumatta ja tehdä kruunun vain hiukan soveltaen ja vaihtaa peruukin. Hilda on yksi niistä harvoista puvuista, josta pyysin tuomareilta palautetta ja edelleen muistan miten Hootti kommentoi, että ehkä peruukin kuuluisi olla semmoiset prinsessa Leia -tyyliset nutturat sivuilla. No uusien refekuvien perusteella ei pitäisi, mutta tahdoinpa tehdä semmoiset kuitenkin!

Tukkanutturat näkyy näissä parhaiten. Ja nassussa oli vähän enemmän meikkiä kuin viis vuotta sitten.

Oli jännää olla ammattikuvaajan kuvattava, joka ei ollut cosplayasuja koskaan ennen kuvannut. Kuvista tuli tosi kivoja ja tunnin kuvaussetti oli tosi mukava, vaikka asuna tuo mekko ei anna ihan kauheasti poseerausvaraa. Nyt sain kesäisiä kuvia Hildasta lumessa tarpomisien lisäksi. (Ja pääsin lehteen, wup wuu!)

Melkein juostiin oikeesti aaltojen päällä.

Toisena kuvailuhommana oli videokuvailua Ponyosta ja Ponyon äidistä cosplaydokkaria varten. Nyt alkoi olla viimeiset hetket Helinälle pitää tuota pukua, leveys ei ole ongelma mutta mekon helma ei kyllä ole ihan sillä korkeudella kun mitä alunperin parisen vuotta sitten sen tein :D 

Mut ihan se vesi ei kuitenkaan kantanut.

Ei Granmamareakaan, kivasti kahlailin.

 

Videokuvailtiin lähirannalla ja kun olin kerran laittanu Granmamaren meikit nassuun ja pukua oli kiva pitää päältä, jatkettiin vielä parin kuvan verran kotirannassa. Husbandosta saa koulutettua vielä oikein etevän cosplaykuvaajan nyt kun ei tarvitse lähteä kuin ulos omasta ovesta ja on jo keskellä mitä erilaisimpia kuvausympäristöjä.

Granmamaren kuvista tuli vielä kivempia kuin oletin, tykkään väreistä ihan sikana ja veden kanssa on aina kiva kuvata. Vesi oli suurinpiirtein 18 asteista ja tuntui jäätävän kylmältä kun pulahdin sinne viimeisiä kuvia varten. 

Näistä lopun uintikuvista tuli suosikkejani, koska kerrankin hahmo voi kelluskella ilman hukkumisviboja.

Seuraavana päivänä päätin kaivaa esille yhden murheenkryynini, Yukiconissa kisalavalla käväisseen Moon Maiden Clairen Final Fantasy IXstä. 

Puvun tekeminen oli tosi mukavaa, tykkäsin ihan sikana kaikista kivoista yksityiskohdista mitä pääsin sen kanssa tekemään ja joululoma hurahti tuon ja Eikon kanssa näperrellessä. Puvun osien katselemisesta tulee vieläkin hyvä mieli. Facen puolelle lisäilin just wip kuvia aikamoisen liudan, käykääs sieltä kurkkaamassa

Ja sitten pistin puvun päälle. Voi jumpe että voi jotain pukua vihata! En tiedä onko se vanhuus vai mikä, mutta puku, jossa päätä painaa miljoona pinniä, naaman peittää hengistystä vaikeuttava kuono, kengillä ei voi kävellä normaalisti (vaikka jalassa olivatkin ihan miellyttävät) ja sormissa on makkarat oli aivan kamala. Olin unohtanut tän tuskan Yukiconin jälkeen ja ihmettelin et miks puvusta jäi jotain negailufiilikset. (Kisahommista muuten kirjoitan vielä juu juu!) No muistin eilen kun aloin pukemaan sitä päälle. Itsensä maalaaminen harmaaksi oli vielä ihan fine, mutta hrrrr kaikki siitä eteenpäin. Tuskailin puvun kuitenkin päälleni, että sain siitä muutaman kuvan. Kuvista tuli kyllä ihan kivoja, joten oli se tuskan arvoista. 

Tykkään edelleen pöksyistä ja topista ja hihoista ja kaikesta ei-ikävästä puvussa ihan tosi paljon, joten siinä missä häntä ja korvat lähti Helinän leikkeihin, säästelen edelleen puvun muita osia. Minulle heräsi eilen nimittäin halu kuvata Cleyran tanssailijaa ihmisversiona, ilman kaikkia ikäviä rajoittavia ulokkeita. Mutta opettavaisena kokemuksena koitan muistaa tämän jatkossa hahmovalintoja tehdessä. Liikkuvuus on aika tärkeetä ja jotenkin semmoinen yleinen mukavuus. Jos puvussa tuntuu ihan tuskaiselta, niin ei se niin kauhean hyvältä kyllä silloin näytäkään.

No sitten vielä tuommoinen yks Eiko oli sitä mieltä, että häntä pitää kuvata kanssa. Ihan mielettömän helppoa kuvata tytyä, joka viihtyy kameran edessä ja itse kommentoi että tää ja tää pose sopis varmaan Eikolle. Söpöin tyty, ihanin Eiko :3

Oishan tuolla komerossa vaikka kuinka monta pukua, jotka kuvauksia vielä ansaitsisivat. Mutta ehkä nyt on aika keskittyä tuleviin pukuihin.... eikun siis töihin, jotka alkaa kohta!

Ja tosiaan kuvia ja kaikkea muuta päivittyy edelleen huomattavasti ripeämmällä tahdilla tuonne fb:n puolelle. Sinne hus hus!

Ilona