6 September 2016

Jäbän 1kk synttärit eli Tracon 2016


Tämä on oikeastaan nyt suunnittelematonta jatkoa kirjoituksille, jossa kerroin neljävuotiaan Helkyn kanssa ekassa Yukiconissaolemisesta  ja raskausmahan kanssa pyörimisestä Desuconissa .

9kk muna ja muut poksuraskausvitsit heti tähän alkuun.
 
Vaikka en tänne blogiin perheuutista erikseen päivitellytkään, niin fiksuimmat ovat ehkä osanneet jo päätellä, että elokuun alussa perheeseemme tupsahti maailman suloisin Jäbä, jota ihmetellessä tässä viimeisin kuukausi on varsin tiivisti mennytkin. Raskausaikana sitä koetti tietysti mielikuvissa varautua kaikkeen, erityisesti kaikkeen ikävään eli unettomiin öihin, jatkuvasti vatsakipujaan huutavaan vauvaan, omien hormonien heittelyyn sitä pahemmin kun ne raskausaikana olivat niin kiltisti, että en uskaltanut edes toivoa ekan kuukauden menevän näin helposti ja upeasti. Jäbä on todellinen herrasmies, korottaa ääntään vain sillon kun oikeasti hätä eli kun äiti ei heti tajua että on nälkä tai että mahaan koskee. Jäbä nukkuu tosi hienosti ja niin pitkiä pätkiä, että unimurmeli-äitikin on saanut levättyä sekä öisin että päivisin. Ja silloin kun en lepää päivisin, kerkiän tekemään esimerkiksi cosplayjuttuja. 

Raskauden aikana sanoinkin kaikille kyselijöille, että syksyn kaikki suunnitelmat on auki niin pitkään kunnes selviää mimmoinen tyyppi sieltä on syntymässä ja miten arki lähtee rullaamaan. En olettanut tosiaankaan, että mieleni tekisi lähteä vauvan kanssa coniin vain kuukausi synnytyksen jälkeen ja vielä vähemmän, että saisin tehtyä ihan uutta cosplayasua tapahtumaa varten, mutta niin vaan kävi. Nautiskelen täysin rinnoin (eh eh imetysvitsi tähän kohtaan) tästä helppoudesta nyt niin kauan kun sitä riittää, internet osaa varoitella ties mistä hulinoista ja vilinöistä, jotka ovat tuloillaan. 
 
Mutta niin, vajaat pari viikkoa ennen Traconia aloin tosissani miettiä että miksipä ei. Hotellit Tampereella oli sen verran tehokkaasti täynnä, enkä Jäbän kanssa viitsi kenenkään kaverinkaan nurkkiin mennä kun meteliä kuitenkin tulee sen verran paljon ja me tosiaan lähinnä nukutaan, että tuumiskelin päiväreissun tekemistä. Omalla autolla ei tullut mieleenkään lähteä, kun olisin tarvinnut kuskin ja silti olisi pitänyt pysähdellä imettämään ja sylittelemään. Busseissa vaunujen kanssa kulkeminen ei houkutellut, varsinkin kun luottofirmani Onnibus lupaa ottaa pienet lastenvaunut kyytiin, jos mahtuu. Juna sen sijaan kuulosti sivistyneeltä tavalta reissata, varsinkin kun selvittelin lastenvaunuvaunujen sijainnit. 


No VR on tietysti vähentänyt juuri Suomen poikki kulkevaa junaliikennettä, eli Suomeksi Kuopio-Tampere välillä kulkee entistä vähemmän junia. Mennessä se ei vielä haitannut, puoli yhdeksältä lähtenyt juna, jossa oli yksi vaihto Pieksämäellä, oli perillä puoliltapäivin eli ihan sopivasti. Sen sijaan takaisin kotiin piti lähteä kuudelta, viimeisellä mahdollisella junalla joka ajeli ensin aivan epäloogiseen suuntaan eli Tikkurilaan, jossa sitten piti vaihtaa Helsinki-Kuopio junaan, jolla pääsi kyllä kivasti perille, mutta matka-aika oli sitten melkein sen kuusi tuntia... Matkustusmukavuuden kannalta juna oli kyllä aivan loistava, Intercity-junaan vaunut saa sisälle ilman eri nosteluja ja tilaa oli kivasti, vaikka liikkeellä oli muutakin vaunukansaa.

Kiitti VR, tässä reitissä ei oo juuri mitään järkeä.

Miksi tämän ikäisen vauvan kanssa sitten kannattaa matkustaa? Kuukauden ikäinen vauva on tyytyväinen kun saa maitoa, unta ja (äidin) syliä. Sillä missä tämä syli, maito tai nukkumapaikka maantieteellisesti sijaitsevat, ei ole mitään väliä. Jäbä nukkui reissun aikana enemmän kuin normaalisti kotona, kun vaunujen liike oli niin unettavaa ja kun sylissäkin oli niin kiva torkkua. Vanhemman vauvan tai taaperon kanssa pitää alkaa ottaa ihan toisella tavalla huomioon lapsen viihtyvyys ja mukavuus, kun kiinnostus ympäröivästä maailmasta on muutakin kuin pari örähdystä silloin tällöin. Ja täysimetyksessä olevan kanssa ruoka kulkee aina kätevästi mukana ja oikean lämpöisenäkin, ei tarvitse miettiä ruoka-aikoja tai paikkoja! (Paitsi äidin, mutta siitä myöhemmin lisää) 

No Traconhan toki oli loppuunmyyty tässä vaiheessa kun loistavan idean saapumisestamme sain, mutta onneksi on tämä blogi. En muista varmaksi, että olisinkohan korkeintaan kerran blogiurani aikana aikaisemmin käyttänyt blogia hyödykseni sisäänpääsyn saamiseen, vai oliko nyt jopa ihan ihka eka kerta. Traconille pisteet siitä, että minulle kerrottiin jo etukäteen remontin aiheuttamista ongelmista lastenhoitohuonoon suhteen, eli että ainoa isompi vessa/lastenhoitotila oli nyt cosplaypukuhuoneena. Ei haitannut meitä mutta ihanaa että siitä kerrottiin jo etukäteen. 

Vaunut on siitä kätevät coni- ja matkustusvehkeet, että niihin saa jemmattua vaikka kuinka paljon tavaraa. Jäbälle varasin ties kuinka monet vaihtovaatteet (joita ei tietenkään sitten tarvittu) kun toisinaan niille puklutellaan hyvinkin tiuhaan tahtiin, itselläni oli kolmet eri kengät ja cosplayasun lisäksi vielä vaihtovaatteet mukana. Ja tietysti eväitä, vaippahommat ja meikkejä. 

Luulette että siellä on vain vauva, oikeasti vaunuista löytyy koko conin selviytymistarvikkeet!
Cossihommia aloin tosissani miettiä vasta Jäbän nimiäisten jälkeen Traconia edeltävällä viikolla. Puku tuli tehtyä siis vähän turhan nopeasti, mutta toisaalta sain siitä niin paljon iloa jo tekovaiheessa, saati sitten conissa, että en jaksa harmitella nyt niitä juttuja jotka olisi ehkä pidemmällä aikavälillä tullut tehtyä toisin. Pokemon Go on ollut meidän perheessä ihan tosi iso hitti, pelailtiin loppukesä sitä jatkuvasti ja lähdin vielä synnytysosastoltakin valtaamaan lähigymejä, vaikka supistukset iskikin sitten sen verran voimakkaina että piti aika äkkiä palata sairaalalle. Jättimahan kanssa on kierretty Puijon metsät ja Jäbän kanssa istuttiin Snellmannin puistossa poksujahdissa kun pikkumies oli vasta viiden päivän ikäinen. Joten sen ainoan oikean tiimin johtajan tekeminen oli aika luonnollinen valinta tässä vaiheessa. Ja Jäbälle olinkin heti syntymää seuraavalla viikolla tilannut oman pikachu kigurumin, joka kaukomailta maksoi saman verran kuin pelkät nepparit olisivat maksaneet Suomessa... 


Toistaiseksi ainoa kokovartalokuva Candelasta, featuring Jäbä ja Reggy :3

Söpöin Pikachu
Candelan mekkotakkiasia on tehty rakkauskankaastani eli Eurokankaan scuba-kankaasta. Sekä saumurini että ompelukoneeni ovat osoittaneet jo pidemmän aikaa vanhenemisen merkkejä, mutta nyt ne hajosivat sen verran tehokkaasti, että korvasin molemmat uudemmilla versioilla. Saumurin kanssa on vielä tutustumisvaihe menossa, mutta ompelukone läpäisi varsin hyvin testin ja ompeli kiltisti jousto-ommelta ties kuinka monen kangaskerroksen ja softiksenkin läpi. 

Lookki vielä Kuopiosta lähtiessä. Oli hyvin jännää laittaa piilarit ja meikkiä, kun kumpiakaan ei kauheasti arkitohinoissa tule hyödynnettyä.
Candelan puvussa oli oikeastaan tärkeintä tehdä siitä sellainen, että imetys se päällä olisi helppoa, siksi valitsin noinkin joustavan kankaan. Kiinnitys oli pelkästään neppareilla ja kun alla oli mustat shortsit ja musta imetyspaita, oli Jäbän hyvä pitää ruokatauko keskellä Sorsapuistoa ilman mitään ongelmia. Junassa aiheutin yleistä hämmennystä, kun meikki ja peruukki olivat kondiksessa koko matkan ajan, mutta tunti ennen Tamperetta vaihdoin koko puvun päälle salakavalasti vessassa. Ehdin vasta oman paikkani kohdalle kun ensimmäinen ohi kulkenut kanssamatkustaja hihkaisi että Candela!

Tampereelle päästiin siis varsin kivasti, vaikka desusää moikkasikin meitä heti kun astuttiin ulos rautatieasemalta. Candelalle käytin samoja valkoisia korkokenkiä, jotka olivat kasuaalin Bayonettan jalassa ja joilla tanssailin hääni läpi, eli periaatteessa oikein kivat kengät, mutta ei noilla ilokseen pitkään kävele. Lenkkarit varasin meno- ja kotimatkaa varten ja conissa sipsittelin oikeasti mustilla ballerinoilla, jotka hajosivatkin lopullisesti tällä reissulla. Mutta kengät siis mukavasti kastuivat jo Tampere talolle tultaessa!  (Mutta vähänkö muuten oli kivaa kun kengät taas mahtuivat jalkaan! Nimimerkki voi jumpe niitä turvonneita nilkkoja kesällä!)

No mutta sehän on Tampere talo!
Mediabadget olivat puisto-ovella, jossa kohtasin ensimmäisen haasteen. Jyrkät portaat. Pitkähköt jyrkät portaat. Hetken jo harkitsin, että kierrän koko matkan pääovelle ja puhun itseni sisälle mutta kun olin jo niin lähellä badgeja, päätin orjuuttaa järjestyksenvalvojaa nostamaan vaunut sisälle. Se olikin sitten ainoa kerta, kun käytin mitään muuta kuin pääovea, koska mistään muualta en vaunuille sopivia luiskia löytänyt. Pääovellakaanhan ei ole varsinaisia luiskia, vaan se pitkä sivu poispäin Sorsapuistosta. Eli kun haluaa vaunujen kanssa mennä tai tulla, pitää kävellä sinne parkkipaikan kulmalle asti ja takaisin. Aikaa siirtymisiin sai siis varata hiukan enemmän, kuin normaalisti. Ja jos jalassa on ne ikävimmät kengät eikä järkevät lenkkarit, alkaa homma jossain kohti vähän keljuttaa.

Selfietä otin ihan laittoman vähän. Jotenkin nykyään kamera osoittelee vaan tuota pienempää naamaa niin ahkerasti, että itseni kuvaaminen meinaa coneissakin unohtua.
Sisällä vastaan iski trooppinen kuumuus, kun alakerrassa ei happeja tuntunut mitenkään kamalasti riittävän. Kävin pikaisesti kiertämässä myyntipöytäsalin ja yllätyin miten hyvin sielläkin pääsi vaunujen kanssa kulkemaan. Kärsivällisyyttä se vain vaati, mutta muuten fiilis oli aika sama kuin tavallisestikin ihmispaljouden keskellä.  Myyntipöydiltä ei tarttunut mitään mukaan, olisin vain halunnut paljon pokemonkrääsää, mutta sitä näkyi kovin vähän. 

Desupöytä ilmeistyi toiseen kerrokseen vasta vähän myöhemmin päivällä, kerkesin jo pariin kertaan kirota sen puuttumista. Desupöydän funktiona on toimia kohtauspaikkana vaikka en enää vastaavahommia teekkään, sille on aina helppo sopia tapaaminen ja yleensä sen luo ihan sopimattakin kerääntyy niitä ihmisiä, keitä tahtoisinkin tavata. 

Kiinnostavasta ohjelmasta valitettavan harva osui lopulta meidän vierailun ajaksi. Tarkoituksena oli lähinnä käydä katsomassa Mikko Lammin Conanista Haruhiin, mysteerit animessa –luento, mutta onnistuin katsomaan ohjelmakarttaa niin silmät ristissä, että luulin sen alkavan kahdelta. Kahden aikaan ymmärsin erheeni kun olin sujuvasti sotkenut kaksi ohjelmaa, joiden nimessä kummassakin se mysteeri –sana komeili niin selkesti. Harmillista.

Kivasti takarivissä istuskeltiin
No yhdeltä päädyin kuitenkin duetto-saliin kuuntelemaan kunniavieras Jennifer Brozekin ohjelmaa An Editor’s Point of View in Gaming and Writing. Vaikka Brozek ei ole minulle henkilönä entuudestaan tuttu, eikä roolipelipuolikaan edes kauhesti kutkuttele, oli todella mielenkiintoista kuulla erilaisia huomioita kirjoittamisesta ja esimerkiksi kustantajan ja editorin (mikä se nyt suomeksi onkaan, kustannustoimittaja?) työstä. Brozek puhui ihanan luontevasti ja sai myös yleisön houkuteltua kysymään aika hyviä kysymyksiä. 45 minuuttia on aikamoisen lyhyt ohjelma-aika, olisin jaksanut kuunnella juttuja paljon pidempäänkin. Toisaalta taas kaksi tuntia oli meidän yhden päivän visiitille liian pitkä ohjelmapläjäys, siksi tehostemaskeeraus jäi tällä kertaa välistä.

Jäbän arvio kunniavierasohjelmasta oli ”oikein hyvä, nukkuisin uudestaankin”.
Emme suinkaan olleet Jäbän kanssa tapahtuman ainoita vaunuihmisiä, vaan kiinnitin ehkä erityisen paljon huomiota miten moni muukin oli liikenteessä sylivauvan tai vähän isomman taaperon kanssa.  Tässä taisi näkyä taas se, että Tracon yhdistää sekä animeharrastajat että roolipelaaja/scifistit yhteen, Finnconissa ja Ropeconissahan on jo jonkin aikaa näkynyt selkestä enemmän jälkikasvua, kuin puhtaasti animepainotteisissa tapahtumissa.  Desukumi on hoitanut hommansa eiku.

Ties monettako kertaa matkalla Sorsapuistosta sisälle eli ramppia etsimässä.
Tampere talon remontti aiheutti tietysti pientä hämmennystä, kun ovia ei enää ollutkaan siellä missä ennen tai yhtäkkiä olikin ilmeistynyt ihan uusia alueita, joista ennen en ollut tietoinen. Vaunujen kanssa kulkiessa kerroksesta toiseen piti aina mennä hissillä ja se vaati hieman suunnitelmallisuutta kun niitä ei ollut aikaisemmin tullut ikinä käytettyä. Liikkuminen oli kuitenkin varsin mutkatonta ja vaikka hissien käyttäjiä oli muitakin, sopu antoi sijaa tai hissit eivät olleet yhtä hitaita kuin Sibeliustalossa. Ainakin Duetto 2 –luentosaliin mahtui vaunujen kanssa myös hyvin istumaan vaikka siellä oli varsin paljon muitakin paikalla, joten kokonaisuutena Tracon saa ehdottomasti kiitoksia sisätilaliikkuvuudesta vaunujen kanssa. Ulko-ovien osalta se pääoville kiertäminen alkoi syödä naista päivän lopussa, mutta sille ei oikein mitään mahda. 

Oli myös virkistävää käydä ihan tavallisessa cosplaypukuhuoneessa, joka ei siis ollut tarkoitettu vain kisaajille. Tämä olikin muuten varmaan ensimmäinen kerta missään Traconissa kun en ollut bäkkärin pukkarissa! Cossaajat kyllä osaavat levitellä tavaransa ihan uskomattoman laajalle alueelle, mutta mahduttiin kyllä silti Jäbän kanssa sinne sekaan vaippaa vaihtamaan. Sinällään harmi, ettei pukuhuoneen viereisiä invavessoja ole varustettu hoitopöydällä, ne kun kokonsa puolesta toimisivat myös vaipanvaihtohuoneina varsin hienosti. 

Kävin kyllä ison salin bäkkärillä moikkaamassa niitä cosplaykisatyöorjia, joihin ei tapahtuman muissa osissa olisi tullut törmättyä. Ja pitihän Jäbälle bäkkäritilat tietysti esitellä. Ihanat Jenni ja Ina toi Jäbylille myös lahjuksia Japanista asti ja kiitoksena Jäbä näytti parhaat naamanvääntelyilmeensä. 
Iiih ihanimmat Tiku ja Taku pyyhkeet!

Sorsapuiston ruokakojut olivat päivän pelastus, sillä minähän tunnetusti unohdan aika usein syödä coneissa. No nyt imetyksen aikaan olen (viimeistään) oppinut että se on todella huono idea, joten suuntasin (käytyäni ensin esittelemässä tulevaa soturia boffauspisteellä) ruokaostoksille. Toki ruokakojuja olisi voinut olla enemmänkin, mutta kahdesta vaihtoehdosta oli helppo valita se, jolle oli vähemmän jonoa. Perus festariruokaa, olihan se kalliimpaa kuin jos olisi kävellyt pari korttelinväliä pitsalle, mutta mieluusti maksaa vähän enemmän kun ei tarvitse kävellä sitä paria korttelia. Ruokailypöydistä ehdottomasti myös plussaa, oli kiva päästä oikeasti istumaan ja syömään lämmintä ruokaa. 

Ruokaaaaa
Isoin syy lähteä Tampereelle olivat kyllä tietysti ihanat ihmiset, joista suurinta osaa olin nähnyt viimeksi Desuconissa. Vaikka nytkin monen näkeminen jäi lyhyeksi kuulumisten vaihtamiseksi (ja omat kuulumiseni nyt olivat aika pitkälti että hyvin voidaan molemmat, syödään ja nukutaan kaikki päivät!) tuntui niin kivalta nähdä niin montaa kaveria taas! Ja esitellä tietysti tuota ihaninta poitsua, jonka pienuutta kaikki jaksoivat kilvan ihmetellä. Ja eihän Jäbä enää edes ole pieni, kohta kilo tullut lisää syntymäpainoon jo.  Jostain syystä kovin harvalla tuntuu olevan syytä tulla Kuopioon niin olipa kiva yllättää monet nyt sitten Tampereella. 

Ennen kotiinlähtöä kävin vielä toistamiseen myyntipöytäsalissa ja nappasin Helkylle mukaan pokepallon ja pari pokemonia. Kun kuvauspisteelle ei sattunut olemaan jonoa, kävin ekaa kertaa vuosiin myös siellä kuvattavana. Nyt on siis jotain todistusaineistoa Candelastakin, kunhan kuvat julkaistaan. Ajattelin säästää kanssajunailijat suuremmilta hämmennyksiltä ja kävin vaihtamassa siviilit päälle ennenkuin vilkuteltiin Tampere talolle heipat ja juostiin juna-asemalle.

Poksulootti Helkylle. Harmi ettei lemppari bulbasauria löytynyt.
 Juostiin siksi, että Jäbälle iski nälkä ja en viitsinyt jäädä enää conipaikalle syöttämään, ettei vaan myöhästyttäisi junasta. No ehkä vähän turhaan panikoin, hyvin kerittiin, mutta pysyinpähän taas ottamaan kantaa julki-imetyksen puolesta rautatieasemallakin.  Jäbän mielestä reissun ainoa ikävä kohta oli Tikkurilassa, kun jouduimme odottamaan junaa kymmenisen minuuttia ulkona lipan alla samalla kun vettä tuli kuin saavista kaataen ja Jäbä ois vaan halunnu saada maitoa. Onneksi se juna ei ollut enempää myöhässä ja  päästiin sisälle syömään.  Kotimatka oli uuvuttava, kun pilkin Jäbä sylissä enkä saanut itse siis nukuttua kunnolla. Jäbä nukkuu yönsä tosiaan ihmeteltävän hyvin, joten edellisen yön nukkumattomuuteni selittyy ihan vaan cosplayn tekemisellä viimeisenä yönä... Ehkä joskus vielä opin, vielä joskus! Kotiin kuitenkin selvittiin kunnialla ja vaikka kumpikin ollaan nyt vähän flunssassa, en pääse edes syyttämään coniruttoa vaan kyllä nämä on ihan kotoisat, kahdelta eri koululta yhdistyvät pöpöt jotka meihin nyt hyppäsivät. 

Väsynyt mutta tyytyväinen ja ei varmasti väsynyt eikä enää nälkäinenkään Tampereen rautatieasemalla.
Siinä missä kavereiden näkemisestä koitunutta iloa osasin ennakoida, en arvannut miten monta iloista kohtaamista aiheutu Candelan pukuilemisesta. Valor sai ansaitsemaansa ylistystä pitkin päivää ja oli ihana kun pitkästä aikaa minut pysäytettiin ja pyydettiin kuvia.  Ja sitten erityiskiitokset kaikille niille, jotka kertoivat lukevansa blogiani tai seuraavansa minua muualla sosiaalisesa mediassa, ette arvaakkaan miten kivalta kommenttinne tuntuivat! Joskun nelisen vuotta sitten vastaavia keskusteluja kävin paljon useammin, nyt kun blogi on ollut niin hiljaa ja jotenkin ehkä myös blogikulttuuri muutenkin hiljentynyt, ei kukaan ole pitkään aikaan aloittanut keskustelua ”hei etkös sinä olekin Ilona?” –lausahduksella. Tuli jotenkin ihan hirmuisen hyvä mieli jokaisesta kommentista. 

Ihana Chamira ja ihana puku :3


Reissu Tampereelle oli siis oikein onnistunut! Minusta on ollut ihana tässä kuluneen kuukauden aikana todistaa, että vauvan syntyminen ei estä cosplayn harrastamista (lyhyetkin päikkäriajat voi käyttää pienten ompelu/maalausjuttujen tekemiseen ja imettämisen aikaan on loputtomasti aikaa tutustua kaikkiin uusiin sarjoihin!) ja nyt että vauvan kanssa voi ihan hyvin myös lähteä tapahtumiin. Traconin ohjelmakartta tarjosi  semmoisen aika perinteisen määrän kiinnostavaa ohjelmaa, tosiaan harmillisesti suurin osa siihen aikaan kun me ei enää/vielä oltu paikalla. Cosplaykisatkin missattiin, olisin halunnut mieluusti testata mitä mieltä Jäbä niistä on, kun muuten mikään meteli tai ihmispaljous ei tunnu häiritsevät unessa tai hereillä, mutta en tiedä vielä mikä fiilis olisi ollut musiikista ja valoshowsta. 

Nyt jatkuu sitten vauva-arki kotosalla. Xenan raskausmekko on ihan viimeistelyä vaille valmiina, joten kunhan huiputan jonkun kuvaajan mukaan, otetaan siitä varmaan kuvia Jäbän kanssa. Sitten olisikin aika alkaa miettiä mitä kaikkea ei-jättimahaisaa haluankaan alkaa taas tekemään! En tiedä pitääkö vielä tehdä jokin erillinen päivitys aiheesta raskauden jälkeiset ulkonäköpaineet cosplayssa, mutta jospa koitan vältellä sitä eli olla ottamatta mitään paineita. Candela oli viikonloppuna vielä sen vajaat kymmenisen kiloa painavampi kuin vuosi sitten olin eikä ihan kaikki entiset vaatteet mahdu päälle, mutta ei kyllä tunnu siltä että cosplayn osalta tarvitsisi millekään puvulle sanoa ei näiden lisäkilojen takia. Ja taitaapa tuo Jäbä innokkaalla syömisellään huolehtia siitä, että noistakaan kiloista kaikki ei jää pysyvästi hengailemaan kanssani. 

 
Ihana ja erilainen Tracon, ensi vuonna toivottavasti uudestaan! 

Ilona

ps. Joku sitä jo viikonloppuna kysyikin, että mites tuo Frosti. Että harmittaako kun ei samanlaista jäbäilyreissua pysty tekemään. No onhan se myönnettävä, että tässä pikkuriikkisen olen harmitellut, kun k18 leimaan ei jätetty sylivauvojen mentävää aukkoa, mutta toisaalta siitäpä sen rajan vetäminen olisikin ollut hankalaa. 1kk vauva ei nukkuessaan häiritse ketään, puolivuotinen vauva saattaisi jo aiheuttaakin semmoista menoa ja meininkiä, että muutkin conittajat sen huomaisivat. Mutta siis joo, nykyisellä linjauksella tuskin olen Frostiin tulossa, kun Jäbä toivottavasti on silloinkin vielä täysimetyksessä ja vaatisi melkoista kikkailua että voisin käydä pari tuntia conissa, imettää vauvaa jossain lähellä, mennä taas coniin jne tai sitten pitää harjoitella pullohommia ahkerasti. Mutta enpä alunperin ollut Traconiinkaan tulossa, joten mieli ehtii vielä muuttumaan moneen kertaan! Cosplayn SM on seuraava tilaisuus joka on harkintalistalla, mutta fiiliksen mukaan mennään. Suattaapi olla, että tullaan sinne, suattaapi olla että ei.


2 comments:

  1. Voi kuinka pieni ja hellyyttävä voi olla ihminen. Perheellisyys toki hidastaa ihan ihan kaikkea harrastustoimintaa, mutta koskaan ei kannattaisi lopettaa täysin, sillä muuten kyllä harmittelee jälkikäteen. Eli täysin ilahduttava artikkeli! Päädyin tosin nyt pahasti söpöilytuulelle. Katsokaa nyt noita TikuTakupyyhkeitäkin!

    ReplyDelete
  2. Voi aivan ihana pieni pikachu! Ompa kiva nähdä että vauvankin kans voi harrastaa, kun aina kuulee vain niitä "ollaan maattu täällä kuusi kuukautta vauvan syntymän jälkeen sohvalla"-tyylisiä juttuja. :--D Liia söpö yhyy. <3

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.