Cosplaykriiseilyä

Oikein kuulen, miten siellä ruutujen toisella puolella veikataan jo että siellä se Ilona taas kirjoittaa cosplayn ulkonäköpaineiden aiheuttamasta ahdistuksesta ja siitä seuraavasta kriisistä! Tai ehkä se on lopultakin huomannut olevansa liian vanha pukuilemaan koulutyttöjä! Vaan hahaa, enpä kirjoita (enkä ole huomannut)! Enkä kirjoita myöskään niitä kahta coniraporttia loppuun, jotka kumpikin tuijottavat minua syyttävästi tuolla luonnoksissa! Hahaa!

Sen sijaan yritän pukea sanoiksi sitä omituisen ikävän kalvavaa fiilistä, joka minuun on viime kuukausina iskenyt. Ylistin alkuvuodesta ihanaa deadlinetonta elämää, kun sain tehdä pukuja ihan vaan omaksi ilokseni ja omaan aikaani ilman mitään sitoutumisia mihinkään coniin. Olen jäljittänyt nykyisen kriiseilyni alkulähteen tuohon fiilikseen. Se oli aluksi tosi hyvä fiilis. Oli kiva tehdä pukuja. Ja siis edelleen on kiva tehdä pukuja. Paras harrastus on edelleen paras ja nautin siitä suunnattomasti joka hetki.

Paitsi silloin, kun minulle iskee materiaähky. Ja nyt se on vähän iskenyt. Siis se tilanne, että kaapeissa on vanhoja pukuja kymmenittäin ja tiedän, että niistä kaikista ei edes ole kunnon kuvia, ainoastaan joku peiliselfie. Että mikä oikeastaan on se pukuilun perimmäinen tarkoitus ja onko oikeasti mieltä tehdä kauheaa määrää uusia pukuja koko ajan, kun vanhojakaan ei ole ehtinyt kuvauttamaan ja conissakin pitämään vain ihan hetken. Tai osaa ei edes pitämään conissa, jos jatkaa tätä minun keväistä "no teenpä vaan omaksi ilokseni kotona" -linjaa. 

Monesti kun olen yrittänyt määritellä cosplayta jollekin ulkopuoliselle, on sen "tekee tai ostaa asuja" lisäksi tullut mainittua perään, että pitää niitä asuja jossain tapahtumassa. Ja sitten yleensä muistan myös mainita että niin, ei se muuten ole mitenkään pakollista, voi cosplayta harrastaa ihan vaikka kotona omaksi ilokseen. Mutta tässä tänä vuonna, kun coneja on ollut vähän vähemmän (no tätä kirjoittaessa aloin kyllä miettiä, että eipä Desuconin ja Aconin lisäksi kesiini muutenkaan yleensä taida kuulua sen usempia tapahtumia, mikä lienee perspektiiviharha iskenyt, tai sitten muistelen Hullua Reissu Vuotta Kaksikooviistoista edelleen) olen huomannut itsessäni miten vajavaiseksi pukuilukokemus jää, jos asua ei pääse pitämään missään tapahtumassa päällään. 

Tai sitten jos siitä ei saa edes kunnon kuvia. Ehkä minulla on kuvauskriisi oikeastaan päällä, kun yritän konmarittaa vanhoja pukujani ja huomaan miten harvasta on oikeasti sellaisia kuvia, joita nyt olisi kiva katsella. Yhtään liioittelematta pystyn luettelemaan melkein 50 pukua, joista tahtoisin saada lisää (tai ylipäätänsä) kunnollisia valokuvia, ja jotka edelleen ovat tuolla kaapissa tai laatikoissa melkolailla kunnossa. 

Eli siis. Olen kriiseilyäni tutkailtuani huomannut, että tarvitsen conikokemuksen puku päällä ja kunnollisia valokuvia, että cosplaykokemus on kunnollinen. No nyt voisi hyvinkin kysyä miksi en vaan tee vähemmän pukua, ihan rauhassa ja kunnolla, niin että olisin jokaiseen niistä tyytyväinen ja pitäisi yhtä ja samaa pukua useammin päälläni?

No kun se tekeminen on juuri se paras osa! Se semmoinen käsittämätön flow-tila, johon pääsee kun tekee pukuja, mielellään siis vielä useampaa yhtä aikaa, semmoinen sopiva kaaos kaikkilla ja pieni kiire. Se on minulle se cosplayn paras osa ja paras hetki, jota kaipaan vaikka kuinka olisi coni- ja kuvaushommat kondiksessa. Eli jos joskus eläköidyn itse tapahtumissa juoksemisesta, niin alan varmaan vaan vaatettamaan Helkkyä ja Jäbää, koska tarve luoda uutta ja nähdä itse tekemiään asioita, on ihan valtaisa.

Mutta samalla on vähän huono omatunto kaikesta materiasta mitä tähänkin harrastukseen menee. Maapallo ei pelastu jos kaikki tuhlaisivat materiaaleja yhtä kevytkenkäisesti kuin minä pistän kankaita ja muoveja pukuihin. Ja aika usein huomaan edelleen tekaisevani pukuja. Siis vähän silleen sinne päin, kun kyseessä ei ole kisapuku, ei se ole niin justiinsa. Ei tarvitse tehdä tarkasti vaan voi vähän tekaista siihen suuntaan. Ja välillä sekin harmittaa. Ei niinkään siksi, että minua kiinnostaisi mitä mieltä muut ovat puvuistani tai niiden laadusta, vaan jotenkin se turhuus, että miksi tekaista puku, johon en itse ole ihan täysin tyytyväinen, ottaa siitä yksi peiliselfie ja sitten pistää se varastoon muka odottamaan sitä aikaa kun sitä ehtii kuvata kunnolla? 

Että ihan samperin savolainen kriisi. Suattaapi olla että ahdistaa kun teen niin paljon pukuja, mutta suattaapi olla että se on just ihan parasta ja voe tokkiinsa kun pittää olla monta pukua yhtä aikaa kesken! Ja ehkä kriisi nyt yleisestikin oli vähän klikkiansaotsikointia, enemmänkin tämä on jotain eksistentiaalista pohdiskelua suhteestani cosplayhin ja sen lukuisiin lieveilmiöihin. 

Ja oikeastaanhan olen ratkaissut tämän kriisin jo. Ensinnäkin aion nyt ihan oikeasti käydä läpi vanhat pukuni. Jokaisen pukuni joka vielä on tallella. Niitä on siis yhteensä tullut tehtyä 147 mutta ei ne kaikki sentään enää ole tallella. Annan itselleni luvan säilyttää a) vain puvut, joista on kaikki osat tallella tai b) yhden muistoesineen jokaisesta puvusta. Huomasin nimittäin siivousprojektin alussa, että suurimmasta osasta puvuistani on jäljellä jotain 70%. Kengät puuttuu tai peruukki on jo leikattu seuraavaa pukua varten ja silloin voi perustellusti kysyä, että onko sitä muutakaan pukua järkeä pitää tallessa. Olen kuitenkin sen verran materialisti, että tykkään säilyttää jokaisesta puvusta jotakin. 

Sitten aion hyödyntää KonMarin tekniikka cosplayasuihinkin ja oikeasti miettiä jokaisen puvun kohdalla, että tuleeko sen säilyttämisestä hyvä mieli. Konmaritusta tuntemattomille tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta yksinkertaistettuna se on juuri tuota, pidetään esinettä kädessä ja fiilistellään että tuleeko sen säilyttämisestä hyvä mieli. Eli ei edes niinkään mietitä tarvitaanko sitä tai onko siitä hyötyä, vaan mennään ihan tunteet edellä. Ja tällä periaattella aion siis käydä läpi ne puvut, jotka on esim pientä korjausta vaille kunnossa tai ihan kokonaisia. 

Tähän asti homman pitäisi olla aika helppoa, se vaatii vaan aikaa ja tilaa levitellä ihan sikana vaatteita. Mutta sitten tullaan minun valokuvauskriiseilyyn. Tahtoisin otattaa puvuista kuvia, erityisesti niistä puvuista, joista olisin valmis luopumaan. Omat valokuvauskontaktini Kuopiossa ovat pyöreä nolla, joten tämä vaihe vaatii vähän miettimistä. Ehkä vaan treenaan tosi hyväksi kaukosäätimen ja jalustan käyttäjäksi tai jatkan Helkyn cosplaykuvaajakoulutusta. 

Kuvaajakontaktien vähyyden lisäksi olen myös ihan superhuono pyytämään ketään kuvaamaan itseäni. Muistaakseni twitterissä joku kuvaaja laittoikin kyselyn, että onko kivempaa jos kuvaaja pyytää saako kuvata vai että itse kysyy kuvaajaa kuvaamaan. Kuulun itse siihen porukkaan, joka ei vaan saa pyydettyä ketään kuvaamaan itseään, ellei ole joku ihan tuttu ja koko homma hoidu jotenkin tosi vaivattomasti sille kuvaajalle. Jotenkin sitä aina tulee se fiilis että en minä tai puku nyt näytä niin hienolta ja hyvältä että kenenkään toisen aikaa kannattaisi haaskata sen kuvaamiseen. Ja sitten harmittaa kun niitä kuvia ei yllättäen jälkikäteen ole! Tämän suhteen aion törmistäytyä Traconissa ja oikeasti huolehtia siitä että pyydän jonkun tietämäni kivan kuvaajan kuvaamaan, vaikka kuinka tuntuisi epäkuvaukselliseltä ja tyhmältä oma olo. Animeconissa muuten muistin tehdä tämän kahden puvun osalta, hyvä minä!

Ja niin ne puvut, jotka eivät läpäise säilytyskriteerejä, niistä hankkiudun oikeasti eroon. Ihmettelen suuresti, jos oikeasti myyn niistä kovinkaan montaa missään julkisesti, koska suurin osa näyttää omaan silmään niin huonosti tehdyiltä. Käyttövaatteet laitan eteenpäin kierrätykseen ja Helkky saa valikoida haluaako säästää jotain, lopuista taidan ottaa käyttökelpoiset kankaat, nepparit ja sen semmoiset talteen.Yritän myös päästä eroon tarpeestani säilyttää esim KAIKKI kengät, kun kuvittelen ettei kirppareilta muka löydy minun kanoottikinttuuni sopivia sitten kun niitä tarvittaisiin. Löytyy kyllä.

Lisäksi aion arkistoida puvut siististi. Huilailee taisi tehdä vastaavaa tässä kesällä, eli että puvut on siististi pussitettu ja nimi vielä päällä. Ai juku, voisinpa hypätä aikakoneella katsomaan että miten kivalta lopputulos näyttää! 

Kaiken tämän järjestelytyön lisäksi luulen löytäneeni tekemisen suhteen tarvitsemani tasapainon. Minulla pitää olla yksi nillitysprojekti, jossa oikeasti vaadin itseltäni niin hyvää jälkeä kuin mihin tiedän pystyväni, ja sen tasapainona saa olla sitten niitä tekeleitä. Koska ne tekeleetkin on tärkeitä ja uuden tekeminen on minulle niin oleellista. Nyt vaan ehkä tiedostan paremmin tämän materiaähkyn ja toivottavasti saan vähän vältettyä sitä, niin että tekeleetkin päätyisivät sitten kunnon kuviin ja coniin, eikä vaan arkistoon. 

Että tämmöisillä mietteillä aloitellaan elokuuta! Sieltähän se Tracon jo puksuttelee ihan kulman takana ja pukuja saisi tehdä nyt jo ihan tosissaan. Jotenkin näistä pimenevistä elokuun illoista tulee minulle aina hirmuisen nostalgisia ja cosplaysävytteisiä muistoja, kun niin montaa kivaa pukua on tullut tehtyä juuri tälleen kesän lopulla. Eipä muuta kuin uusia muistoja tekemään!

Ilona

ps. juu juu Desuconin ja Aconin päivitykset tulee kyllä vielä joskus, kun kirjoitusinspiraatio iskee. Kyllä se jossain kohti iskee, vähintään kun pitää pitää taukoa pukujen siivoamisesta. 

pps. käykö muille niin, että ette kuollaksennekaan muista että mitä olette tehneet jollekin peruukille? Minä tiedän omistaneeni vaaleansinisen peruukin jota en ole ikinä käyttänyt ja nyt oo yhtään varma että oonko antanut sen jollekulle vai värjännyt ihan muun väriseksi. Voisin tosiaan järjestellä nuo peruukitkin taas tässä samalla...