Koolla on väliä - eli tarina Lanin kirveestä

En ole ollut aikaisemmin mitenkään erityisen innokas kookkaiden proppien tekijä tai kannattaja yleensäkään. Coneissa jättimäiset, painavat miekat ovat lähinnä tiellä, niiden ympäriinsä kuljettaminen näyttää jo rasittavalta ja monesti näkee hyvin epätasapainoisia yhdistelmiä loistava puku – huonosti tehty jättiproppi tai toisinpäin, proppiin on nähty vaivaa ja puku hutaistu kuten joten kokoon. Ja tämän sanoo siis nainen, joka kulki Desuconissa 3 metristen siipien kanssa...

Lanin hahmo on ollut cosplaykansioni asukkaana jo pitkän aikaa, mutta mitään suurempia intohimoja tämän upean palkkionmetsästäjän toteuttamisen suuntaan ei tullut, ennen kuin kesällä sain ensimmäistä kertaa hyppysiini Finnfoam levyä. Voittofanfaarit kajahtivat korvissani kun tajusin, että tämä on täydellistä materiaalia fantasiatyylisten ja isojen proppien tekoon. Lani on nimittäin niitä hahmoja, joilla täytyy olla se kirves mukanaan. Suurin osa FF hahmoista kyllä omistaa jonkinlaisen aseen, mutta suurin osa heistä ei kantele kuitenkaan niitä jatkuvasti näkyvillä, Daggerin hahmo on aivan yhtä tunnistettava ilman mitään sauvaakin, Rinoa on Rinoa ilman Blaster Edgeäkin, mutta Lanilla kirves on oleellinen osa hahmoa, se on pakko olla mukana.

Asehan on aivan naurettavan kokoinen. Se on yhtä pitkä kuin Lani itse, ja kirveen terän taakse mahtuisi piiloutumaan vaikka pienikokoinen armeija. Terä on myös varsin paksu, joten aseen toteuttaminen mistä tahansa muusta materaalista, kuin kevyestä finnfoamista vaatisi kanniskeluvaiheessa huomattavasti enemmän habaa kuin mitä minulla on. Miekkojen ja muiden litteiden proppien tekemiseen netti on pullollaan hyviä ohjeita myös kevyisiin versioihin, mutta tämän kokoista asetta ei mitenkään näppärästi askarrellakaan esimerkiksi pahvista. Noh, en kyllä tiedä mitenkä näppärää se minulla muutenkaan oli. Vakaana aikomuksenani oli ottaa kuvia jokaisesta valmistusvaiheesta, mutta unohdin tietysti kameran kotiin joka kerta, kun lähdin valloittamaan äidin autotallia.

Finnfoam levyjä on eri paksuisia, omani on 70 millistä. Yhden levyn leveys on 60 senttiä, ja kun kirvestä varten tarvitsin 90x90 cm palan, oli ensimmäisenä tehtävänä levyjen yhdistäminen. Levyt on onneksi oikeastikin tarkoitettu liitettäväksi limittäin, joten niiden muotoilu auttoi tätä tehtävää kummasti. Liimaa vaan väliin ja pariksi päiväksi kuivumaan. Samalla piirsin kirveen muodon levyyn. Jo aikaisemmin esittelemäni piirros oli tässä hommassa aivan välttämätön.

Sitten alkoi muotoiluvaihe. Finfoamia voi katkoa sahalla tai puukolla, mitä hienoteräisempi saha, sen parempi, koska tuommoisella peruspuusahalla pinta hajoaa aika röpelöksi ja levittää koko autotallin täyteen pientä finnfoammöhnää. Testattu on. Levyn sahaaminen oli kuitenkin sotkuisuudestaan huolimatta yllättävän helppoa, suoraankin sahaaminen onnistui. Ainoa takapakki oli tässä vaiheessa liiman pitämättömyys, kun levyjen liitoskohtaan kohdistui painetta, petti liima samantien. Asiasta lannistumatta muotoilin kahta palasta erikseen ja yhdistin ne sitten liimalla ja ilmastointiteipillä vasta lopuksi. Kirveen kaarevat muodot ja terän kaventuminen on tehty ihan vuolemalla puukolla. Mitä terävämpi puukko, sitä siistimpää jälkeä tietysti tulee. Jos haluaa hienostella, voi kaikki pinnat vielä hioa hiomapaperilla, niin ei jää vuolujälkiä tai sahattua röpelöreunaa. Minä tiesin päällystäväni koko komeuden, joten vuolujälkiä sai jäädä. Liimasin terän puolikkaat siis uudestaan yhteen ja lisäsin vielä teippikerroksen päälle. Hyvin pysyy, mutta teippi aiheutti ongelmia myöhemmässä vaiheessa.

Finnfoamin ongelma on sen pehmeys. Kaikista terävistä esineistä, kynsistä tai pöydän kulmista jää painettaessa jälki. Eli päällystämätön levy on osumaherkkää. Ja päällystettykään ei terävistä kulmista tykkää. Samoin liimaussauma kahden levyn välillä, vaikka sen kuinka koittaisi tiukasti liimata, jää selvästi näkyviin. Pienet kolhut eivät mielestäni tässä tapauksessa haittaisi, vaikka ne päällystyksen jälkeenkin jäisi näkyviin, Lanin on ahkera kirveenheiluttaja, että kyllähän siihen niitä lommoja tulee. Teippasin ilmastointiteipillä hiukan lisätukea koko terän pituudelta. Ennen päällystyksen alkamista piti yhdistää kirveen terä ja varsi. Vartena käytin kangaskaupasta ostettua pahviputkea. Samanlaista tavaraa saa varmasti ilmaisiksikin, jos vaan tietää mistä tai jaksaa selvittää, minä nyt arvelin että euron hinta yhdestä pötkylästä ei ole vielä liikaa. Tosin tarvitsin niitä tietysti kaksi, kun yksi olisi ollut 15 senttiä liian lyhyt. Pituutta koko kirveellehän tuli 180 senttiä, juuri saman verran kuin oma pituuteni on kengät jalassa. Pahviputki on kestävä ja juuri sopivan paksuinen varreksi. Kiinnitys tapahtui varsin brutaalisti ilmastointiteipillä. Ensin tosin tein pientä kaiverrusta foamlevyyn, että putki asettui paremmin.

Päällystyksessä käytin keinonahkaa. Värillä ei ollut niin väliä, joten satuin ostamaan punaista, joka oli sopivan joustavaa, eli asettui oikein nätisti myös kaareviin kohtiin. Paljon liimaa vaan alle ja kaikkien kuprujen ja ilmakuplien tasoittelua. Kuivumisen, trimmailun ja aukkokohtien paikkaamisen jälkeen homma näytti hyvältä. Paitsi että ei.

Nahan alta näkyi ilmastointiteippien kohdat niin terän reunassa kuin keskellä koko komeuttakin. Ummistin silmäni koko asialle ja maalasin vannehopealla koko terän. Sitten kiroilin pitkään ja hartaasti kauniissa syyspäivässä reilu viikko ennen conia täydellisyydentavoitteluani. Maali nimittäin vain pahensi tilannetta, teippien jäljet näkyivät edelleen aivan selvästi. Tässä näkyy taas tämän blogin vaikutus puvuntekooni. Olin juuri saman päivänä kirjoittanut, että tämän puvun tavoitteena on olla sellainen, että sen kehtaa ottaa uudestaan käyttöön milloin vain. Ei sellaisia kompromisseja, jotka myöhemmin harmittaisivat. Joten kukkaron huokaillessa syvään suuntasin taas kangaskauppaan, josta lähti tällä kertaa pitkien vertailujen jälkeen toisenmallista keinonahkaa, joka jousti myös kuin unelma, mutta jossa oli varsin jämerä pohja, ja joka edellisen kerroksen päälle liimattuna peitti kaikki alla olevat kauheudet. Tai noh, tietyssä valossa kirveen keskellä olevan liitoskohdan näkee edelleen, mutta tuskin sitä minun lisäkseni kovin monet huomaa.

Kirveen päässä oleva pallon löytyminen oli täysin onnenkauppaa, en olisi tullut ajatelleeksikaan, miten täydellisesti muovinen lampun päälle tarkoitettu pallo sopii, ellei äidin autotallin hyllyssä olisi nököttänyt juuri oikeanlainen ja juuri oikean kokoinenkin pallo. Teippasin pallon kiinni putken päähän ja lisäsin retkipatjasta yksityiskohtia, jotka myöskin päällystin keinonahalla. Pallon päähän tehty retkipatjaympyrä teki kirveen käsittelystä paljon helpompaa, kun pehmeää patjaa oli hyvä pitää lattiaa vasten. Uusi pohjamaalaus sprayllä ja sitten viimeistelemään.

Keinonahka on päällystysmateriaalini loistavaa muuten, paitsi että maalin pysyvyys siinä vähän kiikun ja kaakun. Tälläkin hetkellä kirveen terä tuntuu hiukan tahmealta ja jos kirveen asettaa nojaamaan mihinkään niin, että terä koskettaa jotain pintaa, jää hopeinen tahra ja terästä pilkottaa punaista keinonahkaa. Joten kirvestä piti kohdella conissa hyyyyyvin varovaisesti ja hopeisella maalilla korjailla pahimpia vaurioita. Muuten maalaamisesta ei liene mitään ihmeempiä kerrottavaa, jotain Tiimarin maaleja näytti suurin osa maaleista olevan ja kyllähän sen tuhertamiseen useampi tunti meni. Mutta ihan kivalta se näyttää.

Kirveen keveys ei ihan ollut sitä luokkaa kun alussa otaksuin, kaksi päällystyskerrosta liimoineen lisäsi painoa sen verran, että conin jälkeen kyllä tunsi jotain kanniskelleensa. Tai enhän minä sitä edes paljoa kannellut, kun kirves vietti suurimman osan conista kauniisti narikassa.

Arvatkaa mikä sitten on ongelmana? Minun uusi vanha autoni, ’97 Skoda Felicia, jota ei varmaan valmistusvaiheessa oltu suunniteltu kuljettamaan melkein kaksi metrisiä kirveitä. Onneksi vääntämisen, kääntämisen, sommittelun, penkkien liikuttelun ja pienen kiroilun jälkeen kirves mahtui autoon. Juuri ja juuri, ei jäänyt kyllä sentinkään pelivaraa. Toisaalta olisi kyllä ollut varsin tyylikästä ajaa coniin kirves köytettynä auton katolle :P

Lisää samantyylisiä proppeja teen varmasti jatkossa, sen verran mukava, utta opettavainen kokemus Lanin leipäveitsi oli. Conikäytöstä olen edelleen sitä mieltä, että isot propit ovat ihan höpsöjä, varsinkin jos hahmoa ei oikein tunnista ilman proppia ja se pitää jättää narikkaan. Tosin kesäconissa nurmikolla hengailu kirveen kanssa ei kuulosta mitenkään huonolta.

Ilona