26 January 2013

No voe tokkiinsa että jottain pukuloita!

Tammikuun viimeisiä päiviä elellään ja havahduin taas siihen, että blogihan on ollut aivan hunningolla. Puolustuksekseni sanottakoon, että aivotasoinen työskentely, silloin kun se ei ole oman tai empatiasta johtuvan kuvitteellisen flunssan johdosta täyttä räkää, on kyllä miettinyt ainakin muutaman ihan oikeasti hyvänkin päivityksen. Nyt aivojeni pitäisi vain potkia persaukseni ja mahdollisesti muutkin ruumiinosat tekemäänkin asialle jotain. (Ja ei, persauspuheista huolimatta kyseessä ei ole cosplayaskelkyykkytreenivideo, vaikka sellaiseenkin olisi matskua välillä tarjolla. Melko harvoin kyllä.) 

Vierailin naapurikaupunki Jyväskylässä toisen hassun harrastukseni takia leikkimässä larppaajaa ja samalla parantelin parin illan verran cosplay- ja conimaailmaa puimalla aina niin ajankohtaisia kysymyksiä parin ihanan tytön ja pojan kanssa. Se on kumma, miten samojenkin asioiden sanominen ääneen jotenkin selkeyttää kaikkea ja uusi innostus suorastaan pulppusi. Vaikka reissu ei siis tehnyt maksalle erityisen hyvää, sielua ja cosplayinnostusta se kyllä kivasti hiveli.

Havahduin reissun jälkeen siihen, että Frostbite kurkistelee jo kulman takana. Hommat näytti sujuvan oikein sulavaisesti, pikkaisen motivaatiopulaa oli havaittavissa parinkin puvun kohdalla, mutta noin ajankäytöllisesti ei mitään paniikkia vielä. Kunnes. DUN DUN DUUUN. Takavasemmalta, aivan kuolleesta kulmasta kimppuuni hyökkäsi pahimmanlaatuinen MUUTTOVIHA. Oon saattanu avautua bloginkin puolella, että vihaan muuttamista varsin suuresti. Suorastaan häkellyttävän, suunnattoman paljon. Edellisestä Suuresta Muuttovihasta, jota lukuisat irkkikanavat edelleen pelolla muistelevat, ja jonka blogissakin mainitsin, on kulunut aikaa alle vuosi, ja sisäinen raivoni, kun minut nyt yllätettiin lähestulkoon housut kintuissa idyllisten ”asummepa tässä nyt ikuisuuksiin asti ihanassa kodissa” kuvitelmieni kanssa karuun ja likakaivontuoksuiseen todellisuuteen nimeltä putkiremontti, on varsin myllertävä. Laastarikin pitää repäistä nopeasti pois niin kipu on nopeammin ohi, samalla logiikalla toivon pikamuuton olevan parempi vaihtehto, kuin hidas ja puuduttava koko kevään kestävä mateleva muuttoprosessi. Joten huppista heijakkaa, tässä pitäisi saada koti pakettiin viikossa ja siirtää koko helahoita vajaan kilometrin päähän vielä nykyistäkin väljemmille vesille.

Mutta osaatte varmaan aavistaa mitä tämä tarkoittaa cosplayrintamalla? No ensinnäkin sitä, että koetan tehdä oikeasti valmiiksi ne kaksi pukua, jotka realistisesti ovat valmistumassa, Nibutanin ja Julian, ja sitten fiiliksen mukaan puran uudessa asunnossa Lilianan ja Marushiinan pahvilaatikoista jos aikaa ja jaksamista on. Voisin ottaa niistä stressiä ja ahdistusta, mutta enpä ota. Valmistukoon tai olkoon valmistumatta. Osa minusta on jopa tyytyväinen, jos oikeasti lähden coniin vain kahdella puvulla, koska tykkään sekä Nibutanista että Juliasta jo nyt (tai vielä nyt, kuka tietää sitten conin tilanteen) niin paljon, että itkin jo ajatuksesta, että kesken päivän pitäisi vaihtaa pukua. Tosin aloin tässä kyllä heti pähkäilemään, että esim Sonosheen voisin kyllä ottaa uusintakierrokselle ilta-asuksi oikein hyvin, koska lumi ja jää ja mikroshortsit nyt vaan sopii yhteen niin hyvin. 

Ichikan keltainen paita-asia lainassa mallailua varten.
Mutta niin edistymistä! Nibutanin hame on kyllä nyt yksi suuria ylpeyden aiheitani, koska muistan elävästi, kuinka sanoin Hoothootille kun tutkailin hänen vastaavaa Rikka-hamettaan Excel Centerin käytävällä lokakuussa, että miulla ei ikinä riittäisi kärsivällisyys ommella itse kanttinauhakuviota koko vekkihameen mitalle. Mutta niin vaan riitti! 

Moi, minusta riippuu vielä lankoja ja olen ihan rytyssä, mutta ihan hyvä minusta vielä tulee.
Takki on sen sijaan joskus ammoisina aikoina ostettu jakku, joka nyt koki lyhennys- ja muokkausoperaation. Puvusta puuttuu enää rusetti ja kengät pitäisi katsastaa, muistaakseni omistan ainakin yhdet ruskeat kengät, jos ei muut niin laitan samat kuin Miyulla

Julian vyö pohjamaalauksessa.
Julian ompeleminen oli upeaa, koska ei lainkaan yhtä älyttömiä saumoja kuin neiti nahkataikahiuksilla oli syksyllä. Käytin oikeasti juuri tuota kangasta, jonka ostin vuosia sitten ja se oli niin upeaa, että voisin ostaa vastaavaa mustaa kultakaivosta ainakin 10 metriä varastoon ihan vaan vastaavia projekteja varten. Se venyy ja paukkuu ja muotoutuu eikä purkaannu ja kiilteleekin niin kauniisti! Vanhat talvikenkäni pääsevät conikengiksi pienen varrenlyhennys-operaation jälkeen, joten kaiken järjen mukaan jalkanikin pitäisi olla ihan hyvässä kunnossa sunnuntain jälkeen, eikä perinteisessä conikrampissa.
Vyö uupuu vielä ja aurinkolaseissakin arvon vieä kaksien sankojen välillä.
Rora irkin puolella jo harmittelikin, että miksi kirjoittelen nykyään kaiken enkuksi. Noh, koetan tässä ottaa sopivan kansainvälisen suhtautumisen kielikysymykseen, eli kirjoittelen in english silloin kun siltä tuntuu ja kun kirjoitettava teksti on tasoa ”here is a costume, here is a picture”, mutta nämä pidemmät liirumlaarumit kirjoitan kyllä mieluummin kirjoitusvirheitä pursuilevalla kotimaisellani, kun ei tarvitse niin pitkästi miettiä ja pääsen oikeasti ehkä ilmaisemaankin itseäni hiukan paremmin. Tai sekavammin, mikä useimmiten kuvaa kutakin päänsisäistä pohtimishetkeäni varsin hyvin. Tässä päivityksessä saatoin purkaa taas kielellisiä patoutumiani tavallista enemmän, joten jos tyylillinen iloitteluni aiheutti ahdistusta, ei huolta, saatan palata asiallisempaan tekstiin taas joskus. Toisaalta luultavammin en. Todennäköisesti tämä vain pahenee. Suatan alakoo kirjottoo vaekka savoks.
Pienet yksityiskohdat on parhaita, kuten Julian vetoketjupingu :3
Yritän nähdä muuttovihan yli aikaan, jolloin minulla lopultakin on oma COSPLAYHUONE, (tai ompelu/askartelu/harrastushuone mutta kuitenkin!) jonne pääsen järjestelemään sellaisen cosplaypajaluolan, että heikompia hirvittää. Jos siis saan oikesti tehtyäkin sen järjestelemisen, niin voin jopa esitellä teillekin millaisessa ympäristössä jatkossa nuppineulani katkon ja hartsikäryjä haistelen. Luultavasti ompelen koko kevään pahvilaatikkojen keskellä, ja sitä te tuskin haluatte nähdä. 

Ilona

Translation: blaa blaa, have to move to a new house, so not going to do so many costumes for Frostbite, blaa blaa, some wip-pictures, lots of crappy Finnish.

3 comments:

  1. ihana toi käännösteksti XD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Et ole edes eka joka sitä kehuu, eli selkeesti tässäkin päivityksessä englanninkielinen osuus oli parasta :D

      Delete
  2. Hii~~
    Kysyisin vain että onko mitään vinkkiä taikka ohjetta ruutu-kuvion tekoon hameeseen kanttauksella vai kannattaako soveltaa?

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.