Etkö sä oo jo liian vanha eli ikuinen ikäkysymys

(Sorry, Finnish only!)

(Ei, en kirjoita siitä voiko koskaan olla liian vanha harrastamaan cosplayta, eikös tästä olla jo yhteisymmärryksessä että ei, koskaan ei ole liian vanha? Hahmovalinnoista sen sijaan kyllä kirjoitan!)

Hei kattokaa mitä minä keksin, että varmasti oo nähny tämmöstä ennen!

Jännä juttu, miten jotkin keskustelunaiheet nousevat pinnalle ihan eri yhteyksissä hyvin samaan aikaan. Toissa viikolla tapasin nykyisen kollegani, entisen lukion hissanopeni seminaarissa ja hän muisteli miten luotsasi minut ylioppilaskirjoituksiin kymmenen vuotta sitten. En ole itse vielä tajunnut abivuodestani tosiaan kuluneen noin pitkän aikaa, varmaan koska humanistina tuo matematiikka tai vuosien laskeminen ei ole mitään vahvinta alaani, mutta tosiseikka oli toki myönnettävä. Samalla viikolla olin käynyt keskustelua iästä ja iän merkityksestä myös oppilaiden kanssa, joiden mielipide siitä, olenko todella nuori vai järkyttävän vanha tuntuu vaihtelevan päivän ja asiayhteyden mukaan. Eli vertaavatko minua muihin opettajiin, omiin vanhempiinsa vai omaan ikäänsä. Ja sitten cosplayn ikäsidonnaisuus myös nosti päätään irkin ja internetin puolella, vaikka varsinaisen hedelmällistä keskustelua siitä ei oikein saatukaan aikaan.

Toinen jännä juttu on se, miten oma suhtautumiseni ikään on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana. Muistelen harrastukseni alkuaikoina olleeni huomattavasti hysteerisempi hahmovalinnoissani nimenomaan iän suhteen. Tai hysteerinen on väärä sana, pukuilin kyllä juuri niitä hahmoja mitä halusin, mutta söpöt koulutytöt tuntuivat liian nuorilta minulle. Pukuiltaviksi siis. 24-vuotiaana tuntui jotenkin väärältä cossata kymmenen vuotta nuorempia hahmoja. Toki yleensä tykkäsin muutenkin enemmän niistä isosiskohahmoista ja niiden puvut puhuttelivat enemmän, mutta osittain se tykästyminen oli ihan tietoista valintaa. (ja oli poikkeuksiakin, erityisesti Miyu)

Vuosi oli 2009 ja seinää vasten otetut tylsät kuvat oli parhaita.

Nyt 28-vuotiaana kymmenen vuotta nuoremman hahmon pukuileminen ei tunnu ollenkaan pahalta idealta, viidentoista vuoden ottaminen pois henkilökohtaisesta tiimalasistani ei aiheuta myöskään oikeastaan mitään ahdistusta, jos hahmo muuten tuntuu pukuilemisen arvoiselta. En haluaisi sanoa olevani sokea omalle keholleni tai sille mikä näyttää hyvältä tai sopii ruuminrakenteelleni (vaikka varmasti osittain olenkin :D ) vaan kyse on enemmänkin siitä, että tahdon tehdä pukuja joista tykkään. Hahmoja, joista tykkään. Pukuja, joita on kiva tehdä. Kun en koskaan kuitenkaan tule näyttämään 2D tsirpulalta, oli tällä ikää sitten 15, 25 tai 50 -vuotta, miksi ottaa stressiä ja ahdistusta siitä iästä muutenkaan? En sano, etteikö välillä tuntuisi hassulta pukuilla nuoria hahmoja, mutta jos hahmo tuntuu ...omalta? Hyvältä? Pukuiltavalta? Mikä ikinä onkaan se Jokin mikä saa sydämen sykähtämään sen hahmon kohdalla, jos se on olemassa niin heitän kaikki kellot ja kalenterit nurkkaan. Ehkä tulen olemaan se tosi nolo ja ryppyinen 50v, joka edelleen pukuilee kouluasuisia teini-ikäisiä ja aiheuttaa yleistä myötähäpeää, mutta siihen nyt on onneksi vielä aikaa. Ainakin pari vuotta.

Oli vuosi 2013 ja... no tarkoituksella valitsin tämän tylsimmän kuvan.

Väittäisin, että nyt löytämäni ikäliberalismi ei ole suoraan tulkittavissa ikäkriiseilyyn, vaikka jokaisen syntymäpäivän aikana kuuluukin heittää vitsiä miten rypyt lisääntyy ja hiukset harvenee. Tuntuu, että jokaisena elivuotenani olen onnellisempi kuin edellisenä, jatkuvasti enemmän sinut itseni kanssa enkä missään nimessä vaihtaisi osio minkään aikaisemman Ilonan kanssa. Nyt ehkä uskaltaa tehdä asioita, mitä ennen ei kehdannut, olla oma itsensä nolostelematta ja välillä olla kaikkea muuta kuin oma itsensä ilman, että sekään ahdistaa.

 Kolmas jännä juttu on, että en osaa suhtautua yhtä maailmojasyleilevän välinpitämättömästi pituuteeni. Olen tästä ehkä kerran, kaksi, viisitoista kertaa maininnut bloginkin historian aikana, että 178 cm varrellani (okei olen ehkä koneella dataamisen ansiosta kutistunut sentin sitten lukiovuosieni) en ole pieni tai söpö. Voi ne lukemattomat kerrat kun olen vääntänyt kättä aiheesta voiko pitkä olla söpö ja olen edelleen sitä mieltä että ei voi. Pitkä voi olla kaunis ja vaikka mitä muuta positiivista, mutta söpö -adjektiivi on varattu lyhyille. Olen valinnut lähes aina niitä pitkiä hahmoja, myös silloin kun luvassa ei ole ollut mitään cosplayryhmää tai muuta jatkuvasti liiasta pituudestani muistuttavaa vertailukohtaa. 

Tosin tämänkin suhteen olen näköjään hiljalleen muuttumassa itselleni suvaitsevaisempaan suuntaan. En tiedä näkyykö se edes ulkopuolisille pukuvalinnoissa tai muussa, koska harvemmin blogissa esim tulee julkaistua kuvia, joissa pituuteni tulisi kovin epäedullisesti esille. Edelleen esim Heidin kanssa pyritään valitsemaan paripukuiluhahmot niin, että pituudet menisivät oikein, edelleen jos suunnitteilla on ryhmäcosplayta varaan itselleni sen pisimmän hahmon. Toisen pukuilijan tai pukuilijoiden rinnalla pituus vaan jotenkin omaan silmään tuntuu tärkeämmältä kuin yksin pönöttäessä.

Ihania tytyjä :3

Kaiken tämän tekosyvällisen itsereflektion alla on tietysti se ikuisuuskysymys, jonka jokaisen cosplayaajan pitäisi itseltään kysyä ja jonka hahmottaminen helpottaa sitä omaa harrastamista ja itsensä näkemistä hurjasti, eli että onko cosplayssa kuinka oleellista oikeiden vaatteiden, panssareiden tai peruukin lisäksi myös oikeat fyysiset ominaisuudet. Ja nehän ovat juuri niin tärkeitä asioita kuin miten ison painoarvon niille itse annat ja miten paljon tahdot välittää kenenkään muun mielipiteestä.

Tämä taas tämmöisenä väliaika-avautumisena pitkästä aikaa aiheesta, joka on yhtä uusi ja käsittelemätön kuin vaikka tässä jo sivuutettu cosplayn luomat ulkonäköpaineet. Oivalsin tuossa vaan männä viikolla, että blogissa ja cosplaypiirissä on varmasti aina niitä uusia lukijoita, jotka eivät ole näitä asioita vielä sen sadatta kertaa lukeneet ja pohtineet ja että minulle tämä asioiden kirjalliseen muotoon saattaminen voisi olla candy crush sagaa kehittävämpi tapa antaa aivoille työasioiden miettimisen lisäksi jotain muutakin pähkäiltävää. Ja että ehkä on tarpeellista kaiken toisinaan esille pulpahtelevan negatiivisuuden keskellä välillä muistaa tuoda esille sitäkin, miten ihanasta, vapaasti ja vapauttavasta harrastuksesta tässä on kyse.

tl;dr Oot just niin vanha kun susta itestäs tuntuu, paitsi tietty jos välität muiden mielipiteistä.

Eli maanantaipäivän positiivisuusannos: Cossaatkaa ihan mitä haluatte, cosplayn kuuluukin olla rakkautta < 3

Ilona

ps. Ei kellään ois yhtä Lugeria heittää lainaan, tämmöinen yksi nukke tahtoisi kovasti päästä pukuilulistalleni, mutta yritän vielä estellä vedoten puuttuvaan tuliluikkuun... Tai no vähän ehkä jo peruukkia katselin. Pikkaisen hameeseen sopivaa kangasta olisi... Vain 10 vuotta minua nuorempi ja 16 cm lyhyempi tapaus, ihana Ibara Coppelionista.