18 November 2013

Etkö sä oo jo liian vanha eli ikuinen ikäkysymys

(Sorry, Finnish only!)
(Ei, en kirjoita siitä voiko koskaan olla liian vanha harrastamaan cosplayta, eikös tästä olla jo yhteisymmärryksessä että ei, koskaan ei ole liian vanha? Hahmovalinnoista sen sijaan kyllä kirjoitan!)
Hei kattokaa mitä minä keksin, että varmasti oo nähny tämmöstä ennen!
Jännä juttu, miten jotkin keskustelunaiheet nousevat pinnalle ihan eri yhteyksissä hyvin samaan aikaan. Toissa viikolla tapasin nykyisen kollegani, entisen lukion hissanopeni seminaarissa ja hän muisteli miten luotsasi minut ylioppilaskirjoituksiin kymmenen vuotta sitten. En ole itse vielä tajunnut abivuodestani tosiaan kuluneen noin pitkän aikaa, varmaan koska humanistina tuo matematiikka tai vuosien laskeminen ei ole mitään vahvinta alaani, mutta tosiseikka oli toki myönnettävä. Samalla viikolla olin käynyt keskustelua iästä ja iän merkityksestä myös oppilaiden kanssa, joiden mielipide siitä, olenko todella nuori vai järkyttävän vanha tuntuu vaihtelevan päivän ja asiayhteyden mukaan. Eli vertaavatko minua muihin opettajiin, omiin vanhempiinsa vai omaan ikäänsä. Ja sitten cosplayn ikäsidonnaisuus myös nosti päätään irkin ja internetin puolella, vaikka varsinaisen hedelmällistä keskustelua siitä ei oikein saatukaan aikaan.
Toinen jännä juttu on se, miten oma suhtautumiseni ikään on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana. Muistelen harrastukseni alkuaikoina olleeni huomattavasti hysteerisempi hahmovalinnoissani nimenomaan iän suhteen. Tai hysteerinen on väärä sana, pukuilin kyllä juuri niitä hahmoja mitä halusin, mutta söpöt koulutytöt tuntuivat liian nuorilta minulle. Pukuiltaviksi siis. 24-vuotiaana tuntui jotenkin väärältä cossata kymmenen vuotta nuorempia hahmoja. Toki yleensä tykkäsin muutenkin enemmän niistä isosiskohahmoista ja niiden puvut puhuttelivat enemmän, mutta osittain se tykästyminen oli ihan tietoista valintaa. (ja oli poikkeuksiakin, erityisesti Miyu)
Vuosi oli 2009 ja seinää vasten otetut tylsät kuvat oli parhaita.
Nyt 28-vuotiaana kymmenen vuotta nuoremman hahmon pukuileminen ei tunnu ollenkaan pahalta idealta, viidentoista vuoden ottaminen pois henkilökohtaisesta tiimalasistani ei aiheuta myöskään oikeastaan mitään ahdistusta, jos hahmo muuten tuntuu pukuilemisen arvoiselta. En haluaisi sanoa olevani sokea omalle keholleni tai sille mikä näyttää hyvältä tai sopii ruuminrakenteelleni (vaikka varmasti osittain olenkin :D ) vaan kyse on enemmänkin siitä, että tahdon tehdä pukuja joista tykkään. Hahmoja, joista tykkään. Pukuja, joita on kiva tehdä. Kun en koskaan kuitenkaan tule näyttämään 2D tsirpulalta, oli tällä ikää sitten 15, 25 tai 50 -vuotta, miksi ottaa stressiä ja ahdistusta siitä iästä muutenkaan? En sano, etteikö välillä tuntuisi hassulta pukuilla nuoria hahmoja, mutta jos hahmo tuntuu ...omalta? Hyvältä? Pukuiltavalta? Mikä ikinä onkaan se Jokin mikä saa sydämen sykähtämään sen hahmon kohdalla, jos se on olemassa niin heitän kaikki kellot ja kalenterit nurkkaan. Ehkä tulen olemaan se tosi nolo ja ryppyinen 50v, joka edelleen pukuilee kouluasuisia teini-ikäisiä ja aiheuttaa yleistä myötähäpeää, mutta siihen nyt on onneksi vielä aikaa. Ainakin pari vuotta.
Oli vuosi 2013 ja... no tarkoituksella valitsin tämän tylsimmän kuvan.
Väittäisin, että nyt löytämäni ikäliberalismi ei ole suoraan tulkittavissa ikäkriiseilyyn, vaikka jokaisen syntymäpäivän aikana kuuluukin heittää vitsiä miten rypyt lisääntyy ja hiukset harvenee. Tuntuu, että jokaisena elivuotenani olen onnellisempi kuin edellisenä, jatkuvasti enemmän sinut itseni kanssa enkä missään nimessä vaihtaisi osio minkään aikaisemman Ilonan kanssa. Nyt ehkä uskaltaa tehdä asioita, mitä ennen ei kehdannut, olla oma itsensä nolostelematta ja välillä olla kaikkea muuta kuin oma itsensä ilman, että sekään ahdistaa.

 Kolmas jännä juttu on, että en osaa suhtautua yhtä maailmojasyleilevän välinpitämättömästi pituuteeni. Olen tästä ehkä kerran, kaksi, viisitoista kertaa maininnut bloginkin historian aikana, että 178 cm varrellani (okei olen ehkä koneella dataamisen ansiosta kutistunut sentin sitten lukiovuosieni) en ole pieni tai söpö. Voi ne lukemattomat kerrat kun olen vääntänyt kättä aiheesta voiko pitkä olla söpö ja olen edelleen sitä mieltä että ei voi. Pitkä voi olla kaunis ja vaikka mitä muuta positiivista, mutta söpö -adjektiivi on varattu lyhyille. Olen valinnut lähes aina niitä pitkiä hahmoja, myös silloin kun luvassa ei ole ollut mitään cosplayryhmää tai muuta jatkuvasti liiasta pituudestani muistuttavaa vertailukohtaa. 
Tosin tämänkin suhteen olen näköjään hiljalleen muuttumassa itselleni suvaitsevaisempaan suuntaan. En tiedä näkyykö se edes ulkopuolisille pukuvalinnoissa tai muussa, koska harvemmin blogissa esim tulee julkaistua kuvia, joissa pituuteni tulisi kovin epäedullisesti esille. Edelleen esim Heidin kanssa pyritään valitsemaan paripukuiluhahmot niin, että pituudet menisivät oikein, edelleen jos suunnitteilla on ryhmäcosplayta varaan itselleni sen pisimmän hahmon. Toisen pukuilijan tai pukuilijoiden rinnalla pituus vaan jotenkin omaan silmään tuntuu tärkeämmältä kuin yksin pönöttäessä.
Ihania tytyjä :3
Kaiken tämän tekosyvällisen itsereflektion alla on tietysti se ikuisuuskysymys, jonka jokaisen cosplayaajan pitäisi itseltään kysyä ja jonka hahmottaminen helpottaa sitä omaa harrastamista ja itsensä näkemistä hurjasti, eli että onko cosplayssa kuinka oleellista oikeiden vaatteiden, panssareiden tai peruukin lisäksi myös oikeat fyysiset ominaisuudet. Ja nehän ovat juuri niin tärkeitä asioita kuin miten ison painoarvon niille itse annat ja miten paljon tahdot välittää kenenkään muun mielipiteestä.
Tämä taas tämmöisenä väliaika-avautumisena pitkästä aikaa aiheesta, joka on yhtä uusi ja käsittelemätön kuin vaikka tässä jo sivuutettu cosplayn luomat ulkonäköpaineet. Oivalsin tuossa vaan männä viikolla, että blogissa ja cosplaypiirissä on varmasti aina niitä uusia lukijoita, jotka eivät ole näitä asioita vielä sen sadatta kertaa lukeneet ja pohtineet ja että minulle tämä asioiden kirjalliseen muotoon saattaminen voisi olla candy crush sagaa kehittävämpi tapa antaa aivoille työasioiden miettimisen lisäksi jotain muutakin pähkäiltävää. Ja että ehkä on tarpeellista kaiken toisinaan esille pulpahtelevan negatiivisuuden keskellä välillä muistaa tuoda esille sitäkin, miten ihanasta, vapaasti ja vapauttavasta harrastuksesta tässä on kyse.

tl;dr Oot just niin vanha kun susta itestäs tuntuu, paitsi tietty jos välität muiden mielipiteistä.
Eli maanantaipäivän positiivisuusannos: Cossaatkaa ihan mitä haluatte, cosplayn kuuluukin olla rakkautta < 3

Ilona


ps. Ei kellään ois yhtä Lugeria heittää lainaan, tämmöinen yksi nukke tahtoisi kovasti päästä pukuilulistalleni, mutta yritän vielä estellä vedoten puuttuvaan tuliluikkuun... Tai no vähän ehkä jo peruukkia katselin. Pikkaisen hameeseen sopivaa kangasta olisi... Vain 10 vuotta minua nuorempi ja 16 cm lyhyempi tapaus, ihana Ibara Coppelionista.
 

11 comments:

  1. Itse nyt elän juuri sitä kautta kun koen että mikään hahmo ei minulle sovi ja että olen liian vanha ja pitkä pukuillakseni niitä lyhyitä koulutytyjä :D Varsinkin pituus on haittanu, muistan että silloin kun aloitin cosplayn en välittänyt pituudesta ja paricossailtiin kaverin kanssa ilman huolen häivää (meillä tosiaan se 10cm pituusero), nyt olen kamala natsi siitä että pituudet menee oikein ja jos ei mene niin yyh D:
    Toivon että pääsen jossain välissä tämän vaiheen ylitse sillä kivoja pukuiltavia hahmoja olisi vaikka millä mitalla mutta tällä hetkellä kaikki tuntuu niin.. "väärältä" D:

    ps. haha, ollaan saman pituisia kun täältäkin tosiaan löytyy mittaa sen 178cm, jee! :D Oli pakko vähän hehkuttaa kun en joudu yksin olemaan "ylipitkä" ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ilmeisesti tämä menee semmoisina aaltoina ja vaiheina! Cossataan vielä joskus yhdessä jotain superlyhyitä hahmoja :333

      Delete
  2. "... kyse on enemmänkin siitä, että tahdon tehdä pukuja joista tykkään. Hahmoja, joista tykkään. Pukuja, joita on kiva tehdä."
    Tässä olet nyt jonkin aika perimmäisen jutun jäljillä. Minusta on hirmu jännä (!) miten tässä perfektionismissa on menty niin älyttömän pitkälle, että mitään muuta ei saisi tehdä, kuin itselle "sopivia" hahmoja. Onhan se toki kovin tyydyttävää kun joku sanoo että vautsi, ootpa ihan sen hahmon näkönen, mut eiks sitten saa harrastaa ollenkaan, jos ei näytä keneltäkään? Minä tykkään yleensä eniten sellaisista aikuisista naisista, mutta siihen hahmotyyppiin kuuluu yleensä jotenkin olennaisesti se pituus, joka multa aivan auttamatta puuttuu. Sitten taas niiltä söpöiltä 150-senttisiltä tytsyiltä puuttuu nää mun naiselliset avut. No mitäs tässä sit saisi cosplayata? Varsinkin jos haluaa tehdä itseään kiinnostavia pukuja (joka automaattisesti heivaa minulta 99% koulupukuhahmoista pois - tsori maailma, mut jos selviän elämästäni tekemättä enää yhtään vekkihametta niin kuolen onnellisena). Ja sit kun vielä pitäis pukuilla niitä lempihahmoja, ni huhhuh.

    Että mää en niinku tajua, mikä tarve joillakin on olla jotain ihmeen cossipoliiseja, koska itsehän tää skene itseään kyttäilee. Hirmu viihdyttäväähän sitä poliiseilua on seurata vierestä, mut jotenkin vaan tulee sellainen olo että tätäkö tää nyt sit on.

    Emmä ees tiedä enää mitä olin sanomassa, kahvia ->

    ReplyDelete
    Replies
    1. "eiks sitten saa harrastaa ollenkaan, jos ei näytä keneltäkään?"

      Tämä. Voi jumpe.

      <3

      Delete
  3. Tulipa ihan törkeän hyvään saumaan tämä teksti, olen pitkästä aikaa käynyt suurta vääntöä siitä tekisinkö erään puvun joka aiheuttaa kovaa cosplaysormien syyhyämistä mutta sattuu olemaan fantasia-armorin paljastava (tosin sieltä järkevämmästä päästä, ei sentään panssaribikinit). Tämä teksti antoi sopivan potkun persauksille, joten kiitos! Muutenkin hyvää pohdintaa. :3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa! Selkeesti välillä pitää avata suutaan niistäkin asioista, jotka tuntuu itsestäänselviltä ja/tai monesti sanotuilta, koska ei ne aina ehkä olekaan! Tai sitten jotkin asiat vaan pitää sanoa riittävän monesti ja riittävän usein. :3

      Delete
  4. Ihanaa Iltsi ihanaa. <3

    Olen aina itse ollut juuri toisessa päässä pituuskriisiä, kun 163 cm ei aina taivu niihin ihaniin crossattaviin miehen könsikkäisiin sitten millään. Mutta jotenkin kummassa olen silti aina valinnut sen pitkän huiskeamman hahmon jos on ryhmistä tai paricosseista kyse, sentään useimmiten olen jotenkin onnistunut huijaamaan pituudessa tai pari on sattunut olemaan vieläkin pienikokoisempi.

    Sama juttu kyllä iänkin kanssa, että sitä tuntuu viehättyvän joskus itseään kaksikertaa vanhemmista hahmoista kuin niistä oman ikäisistä. Vaikka joskus saatoin vähän cossia 11-vuotiasta poikalasta, mutta se nyt on ihan nostalgia-arvon piirissäkin eri juttu.

    Cosplay positiivisuus on parasta silloin kun antaa itsensä cossia mitä tykkää. Jos haluaa tehdä itsestään sopivamman näköisen, niin kepulikonsteja kyllä löytyy viimeistään kuvaustilanteissa vaikka millä mitalla.

    Itsellä tämä aihe on kyllä lähellä sydäntä, kun tässä harrastuksessa se muuntautuminen on kuitenkin minulle tärkeintä ja haaste tulee nimenomaan siitä kuinka eri päihin spektriä sitä pääse.

    Ja eipäs höpötetä, oikein on söpö Ilona.

    ReplyDelete
  5. En nyt tiedä keneltä tätä pitäisi kysyä mutta: Kannattaako ekaan coniin laittaa cossia? Sillä haluaisin tehdä mutta en ole oikein varma, että jos se onkin ihan hirveä verrattuna muihin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kysyä keneltä vaan, esim minulta! Cosplayn suhteen ei oikeastaan ole mitään sääntöjä, mutta sanoisin että:

      Ekaan coniin voi oikein hyvin laittaa cossin, tai sitten olla laittamatta. Aivan kuten myöhempiinkin coneihin, mikään pakko ei ole cossata. Tärkeintä on, että ekalla conikerralla (ja noh muillakin :D) viihtyy ja tykkää olostaan. Jos luulet, että conikokemuksesi on parempi jos olet cosplay päällä, laita puku päällesi. Jos tuntuu, että olet jotenkin itse epävarma puvustasi ja miettisit vaan koko tapahtuman ajan onko pukusi nyt riittävän hyvä (Kyllä se on, jokainen voi cosplayata juuri sellaisella puvulla kun itse haluaa!), ei se varmaan lisäisi viihtyvyyttäsi tapahtumassa.

      Coneissa on käytännössä myös aina pukuhuoneet, eli puvun voi halutessaan vaihtaa päälle vasta tapahtumassa jos siltä tuntuu, tai sitten jos tuntuu ettei tahdo olla cosplayssa koko tapahtumaa, voi sen aina vaihtaa poiskin päältä.

      Toivottavasti tästä oli edes hiukan apua. Tästä savolaisesta suattaapi olla tai suattaapi olla olematta -vastauksesta. :3

      Delete
  6. Täytyy hani sanoa, että ei se lyhyyskään ole aina herkkua. Ite just inhoan olla "söpö". Minä en halua olla kani tai hamsteri, olisin mieluummin se kaunis joutsen tai gasellikoipinen amazoni ;)
    Tasataanko vähän?

    Oot kulta just niin vanha ku tunnet olevas <3

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.