Frosti16; ECG-riemua ja haikeita heippoja

Conirutto strong! Yritin yhden päivän jo käydä töissä tällä viikolla, mutta kurkku ilmoitti, että kommunikoin loppuviikon viittomakielellä. Tässä on siis niistämisen ja nukkumisten välissä ollut kivasti aikaa fiilistellä viikonloppua ja sen seikkailuja. 

pukusuunnitelmat muuttui matkalla noin tuhat kertaa, mut lopullinen line up näytti tältä

Miulle tän vuoden aloittanut Frostbite oli monessa mielessä erilainen coni. Tiesin, että tein cosplayvastaavahommia nyt viimeistä kertaa ja nytkin vähän erilaisella lisämaulla, kun huolehdin ulkomaanelävien viihtyvyydestä. Viikonlopun jäljiltä fiilikset ovat tyytyväisen myhäilevät, parannuskohtia on tietysti aina ja niistä toivottavasti isoimmat on jo tiedossa, mutta kokonaisuuteen olen kovin tyytyväinen. 

European Cosplay Gathering -karsinnan saaminen Suomeen on nyt sellainen kruununjalokivi, että kanniskelen sitä suurella ylpeydellä cosplay-CV:ssäni. Kisan finaalit nähneenä ja useamman vuoden sen kehitystä seuranneena on se sellainen kisaformaatti, johon todella mielelläni lähetän kisaajia ja tiedän, että heistä pidetään siellä hyvää huolta. Mikään ihan läpihuutojuttu kisojen saaminen ei ollut, mutta jotain hyötyä siitä WCS-reissusta ja siellä solmituista kansainvälisisistä kontakteista oli, ei pelkästään henk koht minulle vaan suomalaisille cosplaykisaajille, kun kisat nyt Suomeen saatiin. Ja todella puolueellisesti tietysti olen sitä mieltä, että Sibeliustalo tarjoaa parhaat puitteet karsinnalle. 

Rakkautta!

No Frostbiten kylmyys nyt ehkä oli ainoa viikonlopun miinus. Vaikka olin pelotellut Ranskasta tullutta ECG-organisaattoria ja tanskalaisia tuomareita, että Lahdessa suattaapi olla kylmähkö, en kyllä ollut itsekään valmistautunut viikonlopun pakkasiin. Lähinnä moitteita saa Scandicin parkkipaikka, jossa ei ollut riittävästi tavallisia parkkipaikkoja, saati sitten lämmityspaikkoja. Joten jääkylmä auto parina aamuna aiheutti pieniä kuumotuksia (heh heh). Luotettava Laguna kuitenkin hyrähteli käyntiin ihan nätisti. Kylmähän se sisältä oli varsinkin kun ulkomaanelävät oli välillä niin pöljiä, että jättivät kaikki ulkovaatteet hotellille.

Conietkopaikkavalinta varmasti yllättää kaikki.

Tää on tää cossaaja normitilassaan, eli aamukahvin kanssa. Arghy halusi jostain syystä ikuistaa tämänkin.

Tulin Lahteen jo torstaina ja pakollisen Teeris-keikan jälkeen nukuin oikein makoisat painajaisunet, joissa puolen tunnin välein heräsin keskellä mitä moninaisimpia conikommelluksia. Perjantai meni kiireisesti cosplayhommien laittamisessa kuntoon ennen kuin lähdin hakemaan tanskaranskaa lentokentältä. 

Perjantaina heitin päälle Rinin, mutta laiskottelin enkä jaksanut vaihtaa omia silmälasejani pois. Lähes kaanonin mukaiset nuo burgerointilasit kyllä olivatkin.

Niin kivaa kuin olikin, että näin Shinjiä, Alexia ja Beniä taas, ei minusta kyllä olisi mihinkään kunniavieras tms hommiin, koska toisten viihtyvyydestä ja kuljetuksista ja kaikesta huolehtiminen vie aivokapasiteetista ja yleisesti ajasta niin ison osan. Perjantaina ECG-treenailtiin ja kyllähän ne edellisen illan treenit on edelleen ihan tosi ihana asia olla olemassa. Ihanin Anette toimi vara-ilonana koko viikonlopun ajan ja hommien delekointi kummasti helpotti yleistä kiirettä. Ilman kakkosnaista en tosiaan ois vieraiden kuskailua omalle kontolleni ottanutkaan.

Paras vara-iltsi!

Vaikka kuva antaisi muuta ymmärtää, arvostan tässä rikon puvun mittasuhteiden oikeudellisuutta! Ja harmittelen ettei tajuttu koordinoida, olisin hyvin voinut laittaa myös Junko päälle ja oltais voitu hämmentää ihmisiä! kuvasi madu

Missasin avajaiset, mut siellä näky kuulemma esim tämmönen video:

Lauantai olikin sitten pitkä päivä, kun ecg:n molempien sarjojen tuomarointi hoidettiin samalla tuomarointiporukalla. Bäkkäri kävi siis kuumana kevyet seitsemän tuntia ja tunnelma oli melkoisen tiivis, kun hall -kisaajat lisättiin vielä soppaan. Mutta aivan aavistuksenomaista myöhästymistä lukuun ottamatta homma rullasi ihan näpsäkästi. 

Silmät ja paita mätsää! Vai kangaskassikohan se oli mitä olin mainostelemassa. Kuvasi Arghy

Koska en jaksanut stressata englannintaitoisen juontajan etsimisellä (kun Lydia pirhana karkasi maasta), juonsin kisat itse. Uusi homma oli uusi, mutta yllättävän mukava. Assassination Classroomin Irina on enkunope, joten sen larppaaminen varmaan auttoi ääntämisen kanssa. Ainoa mitä tuosta lauantaista muuttaisin, olisi muunkin kuin Reta-paran käyttäminen suunnitelma b:nä, kun tuomarit tarvitsivat enemmän aikaa voittajien päättämiseen. Onneksi Reta on ihana, lauloi ihanasti ja palautetta lueskeltuani sieltä löytyy myös kiitoksia siitä, että taas ei ollut mitään idolitanssitytyjä hyppimässä väliaikaohjelmana. 

Meno kovin opehommat. Kuva: Tytti Levänen

Kuten Reta kommentoi, tässä kuvassa ilmeet kertoo niin kovin paljon :D Tästä opittiin taas, ettei ikinä pidä vitsailla että joo joo sit hätätapaksessa tuun lavalle. Tää on nyt jo toinen kerta kun tälleen vitsaillut on oikeesti löytänyt itsensä lavalta laulamasta/tanssimasta... Kuva: Jesmo

Toinen meidän eläköityvistä vastaavista kirjoitti majoituksen osalta päivityksen Desublogiin, minä en viitsi sinne mitään tässä vaiheessa kirjoitella, koska meno ois ollu aivan liian lopullisten hyvästien oloinen :D Samalla toisaalta cosplaykisoissa ei ehkä ole yhtä selviä kehityslinjoja tai maallikoille epäselviä kohtia kuin mitä majoituksessa, joita Allu avasi tuolla tosi kivasti. Tai no niin, toki ne pari pakollista. Myhäilen toki partaani kun sen kerran kun tuomaristosta enemmistä on Suomen ulkopuolelta eivätkä oikeasti tunne (tietäminen tai facebookkaveruus ei välttämättä vielä ole tuntemista) kisaajia, tulee syytteitä tuomariston kaverisuosimisesta. Mutta hei, täähän on jo niin vanha tuttu juttu, epäilisin että skenessä on jotain pahasti pielessä jos kaikki ois tyytyväisiä kaikkien kisojen tuloksiin. Tai oikeestaan edes yhen kisan kaikkiin tuloksiin.

Selfieiden määrä jäi koko viikonlopulta hälyyttävän vähäiseksi, mutta onneksi lauantaina ainakin muutamaan kuvaan tallentui bäkkäritunnelmaa. Ina on aina yhtä hurmaava.

Mun suosikkityty! Featuring cosplayvänkäri-lei, niin kovin viehättävä tapa erottaa vänkärit kisaajista.

Palkinnoista muuten piti kommentoida, kun rullarinkeli toi ne esille tuolla omassa blogissaan, että tällä kertaa rahapalkintoja ei ollut jaossa siitä yksinkertaisesta syystä, että niillä rahoilla maksetaan voittajien lennot Pariisiin. Cosplaybudjetti paisui tällä kertaa jo muutenkin, koitin pitää sen edes palkintojen osalta suunnilleen aisoissa :P

Bitch-sensei muisti sentään ottaa peiliselfien.

Ja ehkä yhden normiselfien. Kun niin moni huomautti miten epänormaalin vähän olin kuvannut itseäni.

Jos annat kisaajille sotkea lavaa, siivoat myös lavaa. Viimeinen lavahommani oli siis näinkin loistelias :D

Kisan jälkeen olo oli tavallistakin hämmentyneempi, kun vuoden mittainen valmistelutyö oli ohi ja ECG-karsinnat oli saatu kunnialla päätökseen. Ja samalla hieman haikeutta hiipi huomaamatta, kun sen seitsemän kisaa tuli tuolla bäkkärillä organisoitua. Iltabileet olisi olleet ihan miun tyyliset, mutta ulkomaaneläville iski väsy (Mamma Mariassa ahdetut pitsat saattoivat vaikuttaa yleiseen unisuuteen) joten kävimme vain pyörähtämässä paikalla. 

jesmo otti kivasti salakuvan. Kuten rikokin.

Korpun ja miun sunnuntaifiilikset

Sunnuntain piti olla ihan vaan hengailupäivä, ja aika pitkälti siinä onnistuinkin! Jotenkin kaikkea pientä puuhaa sinnekin kertyi, mutta oli kiva ottaa koko päivä rauhassa ilman sen suurempia huolia kuin kunniakirjojen kirjoittaminen ja greenroomin teelaatujen testailu. Kävin kuuntelemassa jopa yhden ohjelman, eli Aleathan ja AG:n pitämän kuvaussetin, joka herätti taas ihan jäätävän halun päästä oikeasti kuvailemaan jotain pukua ihan ajan kanssa ja conin ulkopuolella. Tämä coni on taas malliesimerkki siitä, että saanut koko viikonlopun aikana pyydetty ketään ottamaan edes yhtä kunnollista kuvaa itsestäni. Mutta hei vielä joskus mie opin, vielä joskus!

Onneksi oli animelehti kuvaamassa!

 Sunnuntain pukuna oli siis Saber Alter Fate/Kaleid liner Prisma Illyasta, ei sama puku jossa sain turpaani WCS-lavalla. Tällä kertaa tällä armorittomalla versiolla, joka sarjassa vilahtaa myös hetken aikaa. Mukava puku oli mukava ja oli kiva huomata että mahduin tuohon edelleen.

Sunnuntaina vieraatkin kerkesivät hengaamaan conipaikalla! Alex

Ja Shinji

Sit tämmösiä paikallisia rakkaita pöljiä.

Sunnuntait kuluu aina ihan naurettavan nopeasti, niin tälläkin kertaa. Ihan liian pian piti siivota pukuhuoneet ja pakata peruukkipäät. Onneksi ulkkaritkin olivat Suomessa maanantaihin asti, joten pikaisen hotellivisiitin jälkeen päästiin vielä kaatajaisiin parantamaan coni- ja cosplaymaailmaa oikein olan takaa. Ja Scandicin parkkipaikka oli tyhjä kuin Siperian erämää sunnuntai-iltana, joten kerrankin sai auton lämmitykseen!

Kaatajaisissa esim katsellaan videoita. Tai no se avajaisvideo pieleenmenneine otoksineen.

Oli siis ihana coni! Erilainen ja silti niin tuttu ja turvallinen. Näin viikon toipumisen jälkeen tuntuu tietty jälleen siltä, etten ehtinyt tapaamaan puoliakaan niistä ihmisistä keihin toivoin törmääväni, enkä jutella ja olla oikein kenenkään kanssa riittävästi. Mutta tämä lienee se normaali post-con-depressio jälleen kerran. Eikä desuilut tähän lopu, vaikka cosplayvastaavahommat nyt siirtyvätkin eteenpäin. Katsotaan mitä sitä jatkossa keksin. Yukicon ei minua kutsu, kun en ollut lippujen kanssa skarppina, mutta sen sijaan maaliskuussa olisi tarkoitus conitella kotikonnuilla. Ja sittenhän sitä kevät onkin jo kovin pitkällä, huh huuh!

Tää desuperhe ♥

 

Ilona

 

ps. Joku ehkä muistaakin vuoden takaisiset Mamin ja Madokan seikkailut eli Korpun kiusaamisen närhillä ja närhikuvilla koko conin ajan. Minulle maksettiin tällä kertaa potut pottuina, kun happaminkorppu viljeli törkeästi turmellun Dorian Grayn naamaa kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin. Pitää ehkä hakeutua infoon töihin ihan vaan että pääsen vielä joskus jatkamaan tätä kissa-hiiri-leikkiä!

Vuosi sitten

 

Kosto oli ilmeisen suloinen. Tui tui.

Cosplayn SM: vöitä, nahkaa ja kehitysmahdollisuuksia

Joo-oo, blogitaukoa on piisannut pitkään ja hartaasti ja nyt joulukuussa olen lomaillut myös facebookin ääreltä. CosplaynSM päivitys, ulkolaisconiturinat ja jonkinlainen katsaus kuluneen vuoden pukuihin olisi tässä kuitenkin tarkoitus puristaa vielä blogiin, jos nyt ei kaikkia tämän vuoden puolella, niin jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa kuitenkin!

Hassua, että yksi suosikkikuvista koko reissulta on napattu kännykkäkameralla Glorian edessä. Jokin cosplayn yhdistämisestä ihan tavalliseen katukuvaan vaan saa sydämeni sykkimään.

Cosplayn SM –kisoista on nyt jo vierähtänyt toista kuukautta ja ehkä saan hajanaiset ajatukset nyt koottua ihan lopulliseen blogimuotoonsa. Osallistuin itse siis kisaan ja kokemuksena homma oli positiivisempi kuin oletin, vaikka itse kisakonseptista minulla onkin kriittisiä ajatuksia. Kolmanneksi tuleminen oli aivan huippua, joten katkeran häviäjän tilityksenä tätä ei tarvitse lukea, luonnoksena tästä suurin osa oli jo tuossa syksyllä ennen kisaa. Mutta jos samaa kisakonseptia meinataan jatkaa tai kehittää, niin muutama asiaa vaatii miettimistä. Tai no ei vaadi, kai sen voi vetää samalla tavalla kuten tänä vuonnakin, ei tuo katastrofi ollut, mutta mahdollisuuksia olisi jatkossa vielä vaikka mihin!

Marraskuussa pidettiin siis ihka ensimmäiset cosplayn suomenmestaruuskisat. Miksi? No koska riittävän aktiiviset harrastajat halusivat sellaiset järjestää. Ihan rehellisyyden nimissä en näe Suomessa ja Suomen kokoisessa harrastajakunnassa tarvetta suomenmestaruuskisalle. Ja oikeastaan vielä harrastajakunnan kokoa isompi ongelma liittyy siihen, että kun cosplay ei ole kilpaurheilua. Ei voi verrata cosplaykolmiloikkatuloksia pitkin vuotta ja sitten objetiivisesti valita parhaat kisaamaan ja sitten pisin loikka voittaa. Kuten olen toitottanut jokaisessa cosplaykisaamista käsitelleessä päivityksessäni ikinä, cosplaykisan tulos on vain juuri se tulos joka sattuu olemaan juuri silloin, juuri siinä kisassa, juuri niillä kisaajilla ja juuri sillä tuomaristolla. Cosplayn suomenmestari ei ole Suomen paras cosplayaaja. Mutta sellainen kuvahan tuosta tittelistä väkisinkin tulee. 

Eli titteli on huono, hus pois semmoiset. 

Mutta jos oikeasti tahdottaisiin pitää uskottavat cosplayn suomenmestaruuskisa, jossa oikeasti olisi Suomen parhaat cosplaykisaajat, niin niihin pitäisi liittyä karsintoja. Ideaali tapauksessa siis pitkin vuotta cosplaykisoissa parhaiten pärjänneet eli ne pitkin vuotta paikalliskisoissa pisimpiä vauhdittomia kolmiloikkia hyppineet urheilijat, saisivat kutsun suomenmestaruuskisoihin. Tällöin kisassa olisi oikeasti uskottavuutta ja ajankohtaisuutta myös kuhunkin kuluvaan vuoteen. 

Kuvaajana Mialiina

Toki tässä tullaan seuraavaksi siihen harrastajien vähyyteen. Aika harvassa on kisaajat, jotka jaksavat kisata tosissaan ja panostaa esim kolmeen kisaan vuodessa. Jos siis voittaisit vaikka Desuconissa ECC-karsinnan ja saisit kutsut SM-finaaleihin, olisi sinulla vielä se ECC-finaali kanssa mietittävänä. Tai no en tiedä kuinka monelle se olisi kynnyskysymys, riippuu varmaan miten kauhean kilpaurheilijamaisen tosissaan kukakin näihin kisoihin suhtautuu. Tai kuinka ikävästi vanhojen pukujen käyttöä rajattaisiin.

Toki tänä vuonna käytettyä portfoliohakua voisi käyttää siinä rinnalla. Nythän sen ongelmana oli että  juuri kukaan ei hakenut. Pikkaisen ehkä ilmeilin tuskaisesti kun ensin väänsin kymmenen sivun portfolion ja sitten selvisi, ettei hakuja alunperin tullut riittävästi ja loppuvaiheessa mukaan pääsi huomattavasti kevyemmälläkin kuvauksella puvustaan ja taidoistaan. Miksi erityisesti yksilöpuolelle oli niin vähän tulijoita selittyy mielestäni sekä markkinoinnilla että kisan nimellä. Cosplayn suomenmestaruuskisa kuulostaa juuri siltä, että sinne pitäisi hakea kaikkien mahdollisten entisten ECC ja WCS ja NCC edustajien ja vanhojen cosplaykuninkaallisten kaivautua naftaliineistaan. Joten kynnys lähteä mukaan oli varmasti aika korkea. En ole itse markkinointiguru, mutta kun olin itsekin ihan totaalisesti unohtanut koko kisan kesäkuun puoliväliin saakka ja vasta sitten havaihduin koko asiaan, niin ei mikään ihme jos jollekulle cosplayskeneä vähemmän seuraavalta harrastaalta se on mennyt vaikka kokonaan ohi. Eli jollain tapaa sitä positiivista pöhinää olisi pitänyt olla paaaaaaljon enemmän vielä. 

Itselläni on ollut jotenkin tosi jännä fiilis koko SM:stä mitä on ollut kauhean vaikea selittää. Vaikka tunnen itse järjestäjät, niin silti en ollut varma saavuttiko SM oikeasti semmoisen ”tää on meidän suomalaisten cosplayaajien yhteinen upea juttu, tulkaa mukaan tekemään” fiiliksen, jota sille ois toivonut. Vähän samaa jäin kaipailemaan Cosvisioninkin kanssa. Ja tätä minun on ihan kauhean vaikea oikeasti selittää, että mikä se on se jokin mitä kaipaan. Ehkä tartteisin Rimpun naaman selkeämmin kaikkeen markkinointiin, jotenkin henkilöllistettyä sitä hommaa  enemmän. Tai en tiiä. 

Korpulta sai parhaat kuvatuet

Kun itse hain mukaan kisaan, ei kumpaakaan arvokisaedustuspaikkaa oltu julkaistu. NCC:n osalta olin kuullut kyllä huhuja ja World Cosplay Masters paljastettiin meille kisaajille ennen kuin sitä varsinaisesti julkistettiin, mutta portfolion kirjoitin ihan vaan, että pääsen kisaamaan tittelistä. Yhden voittajan lähettäminen kahteen kisaanhan on kansainvälisesti aika yleistä ja minusta ihan toimiva systeemi. Toki vaatii varmasti osalta kisaajilta vähän asennemuokkausta, koska muuten saa itsensä stressipalloksi ja verenpaineet nousemaan, varsinkin jos ihan uusilla puvuilla meinaa maailmaa lähteä valloittamaan. Ainoa mikä tänä vuonna tökki, oli tuo NCC-edustus. Suomenmestarin ei minun mielestäni pitäisi olla yksi kolmesta Suomen edustajasta, erityisesti kun esim Ruotsin vastaava mestari istui viime vuonna NCC:ssä tuomaroimassa. Mieluummin vaikka pelkkä World Cosplay Masters –edustus, jolloin se olisi ollut uutta ja upeaa ja tuo SM-tittelille ihan omaa arvoaan.

Ja toki jos ryhmäsarja pidetään mukana, niin olisihan senkin voittajat kiva lennättää ihan oikeasti kisaamaan. Harmi että lähinnä sopiva finaalikisa taitaisi olla tuo ecg...

Aika paljon keskustelua ja spekulointia sosiaalisenmedian puolella herätti Yle ja se, miten pitkältä showta tehtiin television ehdoilla. Osalla kisaajista oli todella ikäviä sattumuksia ääniraitojensa kanssa (tiivistettynä: kaikkia ääniraitoja ei voitu tekijänoikeudellisista syistä käyttää televisiossa. Osaa uudelleendubattiin, osa sensuroitiin telkkarista, osa perui osallistumisensa tämän takia) mutta jos sellaista ei omalle kohdalle osunut, ei televisioinnin osuuttaa ennen kisapäivää huomannu juuri muuna kuin tavallista tarkempana listauksena käytetyistä ääniraitamateriaaleista (itsehän nappasin kaikki suoraan youtubesta eh eh) ja että esityksen harjoituksista piti toimittaa etukäteen video. Muuten valotoiveiden tai synopsisksen toimittaminen ei oikeastaan eronnut muista isoista kisoista.

 

Kisapaikkana Gloria oli.... no Gloria. Eli aivan niin pimeä ja ahdas kuin muistelinkin. Tekisi mieli sanoa, että vihonviimeinen paikka oikeasti cosplaykisojen järjestämiseen, mutta onneksi se saatiin näyttämään ihan kivalta telkkarissa. Bäkkäritilat on tosiaan ahtaat ja bäkkäriltä ei pääse lavalle järkevästi mitenkään. 

Bäkkäripeiliselfiehommad

Kisapäivä oli tietysti pitkä. Aamukahdeksalta tuskailin autoni parkkiin jonnekin Glorian huudseille ja laittelin pukua päälle. Lavaharjoitusten aikataulua venähti, kuten aina, ja kun treenasin viimeisimpien joukossa, vedin oman settini lavalla vain kerran. Ja senkin liian tunteella kun puku jo repesi. Onneksi oli Meri auttamassa. Ennen yleisön pääsemistä sisään oli läpimeno, jossa kaikki tehtiin kuten tulevassa lähetyksessäkin. Ohjaajan muistisääntö, että lavalla ei saa katsoa silmillään vaan kuvitella, että silmät on nänneissä ja katsoa siis rinnoillaan, syöpyi varmasti lähtemättömästi kaikkien kisaajien mieliin. Ikuisiksi ajoiksi. Harmi ettei ollu sellaisia liimattavia pyöriviä silmiä mukana, Seiban pukuun ne ois oikein kivasti tarttunu oikeille kohti.

Ennen läpimenoa oli tuomarointi, johon oli varattu (jos en nyt ihan valehtele) vajaa 10 minuuttia. Miehän kävin tuon päivän aikana ihan kaikki tunneskaalat läpi pukuni suhteen. Autoa ajaessa olin vielä ihan tyytyväisillä mielin, koska oikeasti tykkään puvustani. Tein sitä hartaammin kun varmaan mitään pukuani ja skittini oli omasta mielestäni (:D) hauska. Glorialle päästyäni ja kun näin kaikkien muiden puvut, teki mieli vaan kääntyä 180 astetta ja painelle vaikka katsomoon, sillä kaikkien muiden puvut näyttivät paljon paremmilta kuin omani. Tuomarointi tuntui tilanteena ihan kamalalta. Olin suunnittellut vaikka mitä, mitä tahtoisin kertoa puvustani ja olin höpöttänyt lukemattomien työmatkojen ajan pukuni vaiheita englanniksi ja sitten kun oikeasti oli se tuomarointitilanne, niin jäädyin. Tuntui, etten saanut sanottua puoliakaan siitä, mitä olisin halunnut. Tsemppasin kyllä positiivisuuden suhteen, eli keskityin tuomaroinnissa vain niihin juttuihin joihin olin tyytyväinen, enkä maininnut sanallakaan hiukan revennyttä pyllyikkunasaumaani tai muita mietityttäneitä juttuja. 

Mutta jäi tosiaan ihan tosi ikävät fiilikset tuomaroinnista, vaikka tuomarit olikin kivoja. Ehkä osittain se oli taas ongelmana, että tuomarit olivat niin tuttuja, etten oikein osannut sitten kertoa mitään fiksua esim itsestäni cosplayaajana. Koska niin noh, tuomarit taisivat jo tietää kaiken mitä meinasin sanoa.

Päivän positiivisia fiiliksiä aiheuttivat lavatreenit, joissa huomasin esitykseni oikeasti toimivan ihan kivasti myös Glorian lavalla, ja valokuvaus. Olen edelleen ihan kauhean laiska otattamaan kuvia puvuistani ja nytkin jotenkin nippanappa kehtasin pyytää että lähtisikö Mialiina kuvaamaan minua. Onneksi kehtasin, koska kuvat näytti aivan ihanilta ja muutenkin se fiilis kun kävelin puku päällä parinsadan metrin matkan kirkolle (jossa juuri hääseurue poistui vihkitoimituksesta :D) sai aikaan niin kivan kutkuttavan fiiliksen! Olen ennenkin kirjoittanut sirkuseläinsyndroomasta, siis että osa cosplayaajista tykkää siitä, että tavikset töllistelee ja osa ei voi sitä sietää. No kuulun vähemmän yllättävästi siihen ensimmäiseen ryhmään.

Kivasti sopi kirkko Seiban taustaksi

Mut ihan silleen ok fiiliksillä livelähetystä kohti! Oli tosi jännää kisata pitkästä aikaa yksin, ja kaipasin kyllä semmoista omaa tukea bäkkärille. Vaikka mammoja oli ja ihania mammoja olikin, niin silti oman kisaparin tuki on kuitenkin se paras. Vaikka se kisapari ois viisivuotias. Tai ehkä just sillon, kun sitten ei voi ite panikoida mistään vaan selittää kaikki vaan parhain päin.  

Se oikea lavaosuus jännitti aivan sikana. Sydän pomppi kurkussa ja kädet tärisi kuin missäkin horkkataudissa. Tismalleen siihen asti, että istuin paikallani lavalla ja oma musiikkini alkoi. Sitten ei jännittänyt enää yhtään. Uskaltauduin katsomaan esitykseni heti seuraavana aamuna ja vaikka kamerat tekivätkin kaikista esityksistä paljon vaikeaselkoisempia, meni lavaosuus kivasti. Tuntui ihan superhyvältä olla taas lavalla! Olin ihan kokonaan unohtanut, millaisen fiiliksen liveyleisö oikeasti aiheuttaa. Treeneissä lähes tyhjälle salille esitetty skitti tuntui tuhat kertaa paremmalta, kun kannustukset ja nauru kuuluivat lavalle saakka. 

Ja sain lopultakin aikaisiksi laittaa yhteen päivän snäptsättivideoni tuon esitysvideon kanssa. Eli olkaapa hyvä: 

Taustanauhaahan ei näy televisioinnissa kunnolla. Sikäli jos se kiinnostaa, niin löytyy youtuben puolelta. 

Esitykseni punaisena lankanahan oli vanha hääloru jostain vanhasta, jostain uudesta, jostain lainatusta ja jostain sinisestä. Ja vielä kuusipennisestä kengässä. Veikkaan että erityisesti telkkarin välityksellä osa viittauksista jäi tajuamatta, joten voin vääntää ne vielä rautalangasta: Vanhaa sormusta hakiessaan Saber vahingossa tuikkaa Rooman palamaan, uutuutena on koko vuoden animeskeneä ihastuttanut otamatone-soitin, lainaan lähti Rinin alushousut ja sinisyyttä löytyi Hestian tissinauhasta. Pillahdin (tietysti) itkemään kun avasin lavailun jälkeen twitterin ja se oli ihan täynnä aivan ihania viestejä, joissa oli jopa tajuttu animuviittaukseni ;__;

Ja tämähän oli kolmas kerta kun meen naimisiin ja toinen kerta kun teen sen lavalla. Ekaa kertaa kyllä telkkarissa. 

Otamatona ja nyymixin taltioima loistoilme. Lavailmeet ei ehkä taas toimi telkkarissa tai valokuvissa :D

Tajuajat tajusi Hestia-nauhan. Nyymix kuvasi

Vaikka pahin itseinhoni olikin laantunut, olin realistisesti sitä mieltä, että tuskin tulisin olemaan top kolmosessa. Toki en ollut nähnyt suurimman osan esityksiä enkä pukujakaan käynyt läheltä syynäämässä, mutta tämmöinen tuntuma kuitenkin oli. Huvittavinta on, että en oikeasti tunnistanut nimeäni kun se sanottiin lavalla. Kesti varmaan sekunnin että muistin sekä etunimen että sukunimen kuuluvan minulle, yleensä kun olen etunimeltäni Ilona ja sukunimikin on vain puolentoistavuoden ikäinen. 

JKameko kuvasi hetken kun ainoa ajatus oli kansallinen tv ja että en näytä söpöltä kun itken

Joo sitten vähän lavapillitystä ja Wilman kanssa vähän lisää lavapillitystä ja sitten vielä tuomaristo oli ollut ihan oikeassa ja Helena voitti ja vähän piti lisää pillittää. 

 

Kisan jälkeen olo oli lievästi sanottuna väsyneen epätodellinen. Miulle SM-kisalava oli juuri sitä, mitä kaipasin tälle vuodelle, mahdollisuus tehdä unelmien kisapuku ja haastaa itseäni taas uudella tavalla. Ja kuten alussa sanoin, kokonaisuus oli kisaajan kannalta ihan kiva, ei mitenkään katastrofaalinen, vaikka Gloria ja televisiointi omat kommervenkkinsä aiheuttivatkin. Jos kisa tulee ensi vuonna niin... niin. Sen näkee sitten, olenko kisalavalla vai enkö. Jos kisaa meinataan jatkaa, toivon että järjestäjillä on rohkeutta ja aikaa miettiä tämän vuoden onnistumisia ja mahdollisia kehittämisjuttuja sekä tietysti sitä, mitä Cosplayn suomenmestaruuskisojen oikeasti halutaan olevan. Oikeasti Suomen kovatasoisin cosplaykilpailu isolla tavisnäkyvyydellä, vai yksi karsintakisa muiden joukossa, ehkä ilman televisiointia paremmalla lavalla? Vai jotain ihan muuta? 

;____; all dem feels

Saberista en taida omaa erillistä päivitystää kirjoitella, vaan kuittaanpa sen tähän loppuun. Materiaalina kokovartalomakkassa on lähinnä Eurokankaan Brussel –keinonahka, joka oli vain kaksisuuntaisesta joustostaan huolimatta oikein ihanaa. Lempparijuttujani puvussa oli joko huivi, jonka käsinkirjominen oli ihanan terapeuttista tai sitten kaikki vyöt, joiden sirkattamisessa sain käteni kipeiksi. Tosin niin, poltettu pyllyviittakin on kyllä kiva. Kaiken kaikkiaan puku, jota kehtaa kyllä katsella jälkeenkin päin, vaikka tuskin tuota tulen päälleni enää laittamaan. Ehkä.

Ilona

pps. jos olisin taikauskoinen, niin sanoisin jinxanneeni kolmospaikan itselleni miekkavalinnalla. Käytin miekan pohjana finfoamia, jonka päällystin keinonahalla. Sama finfoamlevy oli alunperin Sherylin taustana (1. sija), josta se siirtyi Dog Days esitykseen (2. sija) ja nyt viimeisenä vaiheenaan Saberin miekaksi ja kolmannelle sijalle. Nyt en kyllä uskalla käyttää loppuja palasia mihinkään kisapukuun.

Kivasti oli kesä kun miekkaa tein ja siitä portfolioon kuvia otin.

 pps. Itseäni jäi kovasti kiinnostamaan miltä kisa tuntui paikalle tulleista ja lipun maksaneista katsojista. Sitä valotettiin oikein kivasti täällä ;3

Taas oli Tampere ja Tracon

Dodiin, teen aikuisen ja fiksun ratkaisun käyttämällä väsynyttä ja kiireistä aikaani blogin parissa sen sijaan, että tekisin esim mitä tahansa muuta. Mutta tiedän, että jos nyt en saa oksennettua edes jonkinlaista tekstiä Traconista, en kirjoita sitä ollenkaan, sen verran tapahtumarikasta syksyä on taas luvassa.

Voin tiivistää Traconin lausahdukseen "ihan kiva". Omalle kohdalle about kaikki pelitti silleen ihan kivasti ja oli ihan mukavaa. Ei mitään supermegalomaanisen mahtavaa, mut ihan jees.

Kohti valoa ja Tamperetta! Oikeasti kuvailin tuolta tuommoista pilveä, johon taittui sateenkaaren värit, mutta eipä padi oikein sitä täysin vanginnut.

(Perjantaina julkaistiin Robinin uusin sinkku ja kuuntelin sitä työmatkat molempiin suuntiin loopilla, jotta pystyin sitten käymään järkeviä keskusteluja ilman musiikkia Kuopiosta eteenpäin. Yö kuuluu meille kertoo selkeesti conia edeltävien öiden cosplayfiiliksistä!)  Ex-ihanaoppilas Outi oli jälleen kyydissä koko matkan ja Jyväskylästä napattiin ensimmäistä kertaa ikinä ihan ilman navigaattoria mukaan Teppo. Conimaailmaa parannettiin taas varsin tehokkaasti matkalla Tamperetta kohti ja superin ovelina kävimme katsastamassa parkkipaikkatilanteen seuraavaa aamua silmällä pitäen jo illalla. Hotelli Ilsu on ollut ihanin majapaikkani jo ties kuinka monen Traconin ajan, mutta tänä vuonna se oli entisestään parantunut, kun Hervannassa pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Liljaluolaan. Idan ja Ilsen emännöinnissä oli oikein ihanaa :3

Hei heijastusselfie ovesta tuntui tosi fiksulta idealta heti aamulla, kun näytin niin fiksulta tuossa puvussa.

Lauantai meni kokonaan tuomarointihommissa. Tuomarointi alkoi kympiltä ja ruokataukoa ja superpientä kuvailutaukoa lukuunottamatta se kesti seitsemään asti lavaosuuksineen ja palautekeskusteluineen. Jotenkin aina unohdan, kuinka väsyttävä se päivä oikein voikaan olla!

Ihana madu sai taikakuvia aikaan!

Puvuksi lauantaille valikoitui vähän nurinkurisesti se viikonlopun näyttävämpi puku eli Bravely Defaultin Holly Whyte. Hootti on ehdotellut minulle tätä hahmoa jo ties kuinka pitkään, ja Decu/C/ssä sain sekä pelin että konsolin lainaan ja se oli aika selkeä homma siitä eteenpäin. Final Fantasyille sydämensä menettäneelle Bravely Default oli kuin kadonnut perheenjäsen ja Holly nyt on tytynä tietty melkoinen #ilonahahmo. Peli on vielä kesken, joten ei saa spoilata loppua!

Holly ja Ringabel

Puvun tekemisestä ei varsinaisesti ole sen kummempaa kertomista. Paitsi että kerrankin aloitin sen tekemisen ihan oikeasti ajoissa. No sit kyllä pidin ihan superpitkiä taukoja mutta kuitenkin! Ei tullut ees ihan jäätävää kiirettä. Semmoinen pieni vaan. Mutta saatoin ihan rehellisesti vastata Tepon heti autoon noustessaan esittämään kysymykseen "Onko Ilonalla muka puvut valmiina?" että kerrankin, KYLLÄ.

Puvun kankaina käytin valkoista villatakkikangasta, jonka olin alunperin ostanut Irisvielin takkia varten. Takki jäi silloin tekemättä, mutta tähän pukuun kangas oli aivan täydellistä. Yläosassa on alla vanha larppikorsetti, joka piti ryhdin kivasti kohdillaan koko pitkän päivän ajan. Punainen kangas on jotain Eurokankaan ulkoilukangasasiaa, kääntöpuoleltaan mustaa ja joustoltaan juuri sopivaa. Kenkien suhteen päädyin tekemään mahdollisimman käytännöllisen ratkaisun. Bootsien kangasosiot liitetään kenkiin vain alle menevällä nepparilla, eli saatoin koko tuomaroinnin ajan hengailla helposti sukkasillani. Bootsien yläosa oli ommeltu sukkahousuihin, koska jos jotain vihaan niin valuvia kenkiä.

Kuvailin jalkoja bäkkärillä. Sukkahousuvarpaat on mun.

Hatutti

Lempparijuttu oli ehdottomasti hattu, siitä tuli niin muikea ja iso. Alla on retkipatja, joka on muotoiltu lämmittämällä ja sitten aavistuksen isompi kangasosio, jotta sen sai yläosastaan juuri sopivasti ryppyyn. Sauva on vanha luudanvarsi finnfoam-päällä. 

Hollyllä on iso hattu, sen alle mahtui moni ihanuus.

Mainostin myös ECG:tä. Tai siis Artsa mainosti. 1.11. alkaa ilmottautuminen!

Tykkään siitä, miltä puku näyttää kuvissa ja muutenkin puku onnistui oikeasti kivasti. Lauantaiaamuna vaan fiilikseni olivat varsin ristiriitaiset, kun sininen luomiväri, kokovalkoinen puku, tuhkanvaalea peruukki ja kirkuvan punaiset huulet eivät tuntuneet yhtään sopivan miulle. Olo oli kovin drag queen. Mutta noh ei mitenkään ihan pahimman näköinen drag queen, joten silleen fiilikset parani kummasti kun sai koko puvun päälle.

Cosplayssa oppii aina kaikkea uutta, kuten että sininen luomiväri näyttää ihan jäätävän kamalalta.

Conin puolella ei tullut puvussa käveltyä kuin kerran sorsapuiston ympäri, muttan sen aikana parikin ihmistä kävi kehumassa miten kiva oli nähdä cosseja Bravely Defaultista. Ja allekirjoitan täysin, ihana peli, ihanat designit ja ihania pukumahdollisuuksia!

Mutta takaisin siihen tuomarointiin. Portfoliohaku oli selkeästi tehnyt tehtävänsä, suurin osa pareista oli selvästi nähnyt vaivaa pitkän aikaa pukuihinsa ja peruutuksiakin nähtiin paljon vähemmän kuin tavallisesti.

Ihanimmat rora ja irtsa!

Tuomareitahan meillä oli seitsemän. Se on aikamoisen paljon ja muistan itse kisaajana, että jo viiden tuomarin kohdalla iski helposti ahdistus, kun osa tuomareista ei sanonut mitään. Joten jos tuntui, että olin paljon äänessä, niin se johtui juuri siitä, että tahdoin pitää yllä keskustelua ja välttää ahdistavan hiljaisuuden. Jatkossa voisi melkein varsinaisestikin sopia, että yhdellä tuomarilla on erityinen puhututtamisvastuu. On varmasti kisaajillekin helpompaa kun suurin osa kysymyksistä tulee samasta suunnasta ja yksi tuomari ainakin keskittyy keskusteluun, katsoo silmiin ja rohkaisee jatkamaan. Englannin puhuminen voi äkkiseltään tuntua jännältä, ja koetin parhaani mukaan rohkaista senkin suhteen.

WCS-tuomaristo: Rora, Sabine, Kaisa, Lea, Aino, Hootti ja mie.

Toivottavasti kisaajille jäi tuomaroinnista hyvät fiilikset. Ainahan sitä tuntuu siltä, että aikaa jokaisen parin kanssa olisi voinut käyttää ainakin tuplasti, mutta parin peruutuksen takia ei onneksi ihan tukkaputkella tarvinnut rientää. Ekat itkut tuli jo pukutuomaroinnissa, kun sekä Rora että minä purskahdettiin itkemään jesmon ja yumin poistuttua huoneesta. En pysty vieläkään pukemaan sanoiksi miten mielettömän ison työn tytöt ovat tehneet ja miten käsittämättömän hyvältä puvut näyttivät lähietäysyydeltä. Jännittyneinen fiiliksin lähdettiin esityspuolta tarkastelemaan!

Ja niin kovin kuvauksellisiakin nämä tytyt on!

Esitysten osalta tiivistin koko viikonlopun siihen, että myötähäpeän määrä oli koko Traconissa paljon vähäisempi kuin koskaan aikaisemmin! Esitysten puolella oltiin selvästi tultu aimo harppauksia eteenpäin. Oli upeaa nähdä, miten erilaisia esityksiä WCS-lavalle oli tullut.

Vollotin kahdesti, jesmon ja yumin lämminhenkinen upeus pisti ripsivärit valumaan, mutta ihan ekat tulva-aallot tuli kyllä Rorunen ja Fukkan esityksestä. FFVIII on miun babu ja voi apua miten hyvältä tuntui nähdä upealta näyttävät puvut lavalla, teknisesti aivan mielettömän hyvin toteutettu ääniraita ja näytteleminen ja SE TUNNELMA VOI APUAAAAA. En osaa ees aloittaa kuvaamaan miten tärkeä hahmoa Edea on miulle ja jos oisin Rinoa niin emomurjottava Squall ois kyllä hävinny Seiferille millon vaan 10-0. Seiferin ja Edean tarina ja se, ettei sitä pelissä yliselitetä tai analysoida puhki, on yksi pelin kiehtovimmista jutuista, ja nyt sen näkeminen lavalla niin upeasti tehtynä oli vaan silleeen hhhnnnnffhhhfhfhfllsldfkj. 

KATTOKAA NYT NIITÄ ADGSGDGSGDGSGSFASFSF (Teppo kuvaili)

Verrattuna edellisen vuoden tuomarointikertaan, jouduttiin tällä kertaa oikeasti vähän kiirehtimään, että saatiin tulokset ajoissa. Humanistiminäni itki verta koko ajan, kun piti oikeasti antaa pisteitä ja kun pisteet oli vielä jaoteltu hyvin pieniinkin osiin. Ihan kylmästi pelkillä pisteillä ei menty, vaan keskustelimme myös tuomareiden kesken siitä, mitä mikäkin pisteytys tarkoittaa ja tavallaan lähdetäänkö pisteitä antamaan nollasta vai asteiko keskeltä vai mitenkä. Itselleni edelleen mieluisampi tuomarointitapa on keskustelevampi ja top kolmosen löytäminen yhteisiä muistiinpanoja vertaillen, mutta kyllä tuossa numeroiden pyörittelyssäkin puolensa toki oli. Kisaajat voivat pyytää omaa pistemääräänsä tietoonsa, jos haluavat. Eli sama käytäntö kuin WCS:ssä, jossa pisteitä ei julkaista vaan jokainen tiimi voi kysyä halutessaan vain omat pisteensä. Tykkään tästä tuhat kertaa enemmän kuin ECC:n käytänteestä pistää kaikki pisteet kokonaan julkisiksi. 

Mutta pidemmällä matematiikalla tosiaan saatiin kaikkien pisteet laskettua ja top kolmonen oli juurikin sellainen mitä omissa papereissanikin. Jouduttiin oikeasti kiiruhtamaan lavalla melkoisella kiireellä ja siksi en ehkä ollut ihan skarpeimpana siinä mikin ääressä. Muistin vielä päivällä kertoa tanskalaisille, että kamerat sitten kuvaavat tuomareita yleensä siinä julkistusvaiheessa, mutta enhän minä sitä enää siinä lavalla taas muistanut. En ole itse katsonut vielä videoita, mutta useampi kettuili jo että kivasti oli taas minun naamaan zoomattu, suorastaan kuin joku ois vihjaissut kuvaajille että kenen naamasta ne räkäposkella-itkut saa parhaiten esille.

Joo siinä kivasti naamaa zoomaillaan, vaikka hatun alle yritin itseni piilottaa. Madun kuva

Fiilis oli lähes yhtä epätodellinen kuin vuosi sitten, kun pääsi julistamaan uuden WCS-tiimin. Nyt ehkä haikeuden sijasta pystyi kyllä vielä täydemmin iloitsemaan yumin ja jesmon tulevasta vuodesta, kun omasta reissusta on jo se vuosi. Mutta voi miten ihana ajatella, että siellä he vuoden päästä samoja katuja kävelevät, samalla punaisella matolla hikoilevat ja samojen organisaattoreiden kanssa nauttivat olostaan. Alumniksi Japaniin läheminen houkuttaa ajatuksena aina aika-ajoin, katsotaan onko sen aika vielä ensi kesänä vai joskus muulloin.

Mikael Peltomaa ikuisti viimeisten kolmen vuoden WCS Suomi -parit ja uusimmat edustajat.

Kisan jälkeen olo oli tosi väsynyt ja päänsärkyinen ja suurin osa tiimeistä tahtoi palautetta puvuistaan ja esityksistään. Toki palautteen saaminen ja antaminen on helpompaa heti samana päivänä, kun asiat on tuoreessa muistissa ja tuomaristo pystyy jotenkin kollektiivisesti kertomaan fiiliksiään. Mutta voi juku että piti pinnistellä tällä kertaa, että sai pidettyä palauteosionkin fiiliksen positiivisena, kielen englantina ja palautteen oikeasti kisaajia hyödyttävänä. Oltiin kaikki ihan tosi väsyneitä, mutta toivottavasti kisaajille jäi palauteosiosta hyvä fiilis. 

Koska palautehommat venyi, olin totaalisen myöhässä omasta aikataulustani, johon piti kuulua vaatteiden vaihtaminen ennen syömäilyä. No en nyt sitten ehtinyt vaihtamaan vaatteita (note to self ens kerralla ota ne vaihtovaatteet mukaan) joten marssin Haraldiin Hollyn kuteissa. Että jos oli aamulla drag queen fiilis, niin ei se siitä ainakaan ihan kauheesti muuttunut parempaan suuntaan :D onneksi tuli Ilsu vaihtovaatekassin kanssa. Ruoka oli hyvää, seura erinomaista ja sitten oli hirmuinen väsy, joten Hervanta kutsui. 

Tracon!Sää lopultakin! Olin niin huolissani, kun lauantaina oli sateinen aamu, eikä klassisen viileän aurinkoisen sumuinen aamu aloittanutkaan conia. Mutta sunnuntaina se oli taas paikallaan!

Sunnuntaiaamuna vääntäydyin sängystä ylös melkoisen aikaisin, koska tahdoin lopultakin nähdä Cosplay Tour Europen dokumentin, jonka viikonlopun toinen näytös alkoi luvattoman aikaisin ysiltä. Olin itsekin antanut haastattelun leffaa vertan Desussa 2014, joten nyt oli jännä nähdä se osana suurempaa kokonaisuutta. Tykkäsin dokkarista kovasti ja jos jollakulla on se näkemättä, niin toivokaapa että lisänäytöksiä on tulossa, kyllä tuo kannattaa käydä katsomassa! Oli myös kiva nähdä valkokankaalla ihmisiä eripuolilta Eurooppaa, joihin olin tutustunut oman haastattelun kuvaamisen jälkeen. Vähän tuli ikävä.

:3

Ja katsokaa miten superlyhyt ole! Ihan kääpiö Tessan rinnalla!

Aamuaurinko ja Ida

Sunnuntaina pukuna oli sitten se helpompi ja mukavampi Darja Pasilasta. Olen katsonut Pasilaa loppukesästä ihan tolkuttomia määriä pukuja tehdessä. Olin hämmentynyt, miten paljon rakkautta Darja sai osakseen, kun julkistin sen tekemisen facebookin puolella ja conissakin sain pitkästä aikaa useamman arvostavan kommentin hahmovalinnasta. Jos harrastaisin huomion ja tykkäysten takia, tämä ois varmaan se linja mille pitäisi lähteä.

Darjasta nyt ei ole mitään ihmeempää sanottavaa, hyvin matalan budjetin ja efortin puku, superkiva päällä ja uudelleenkäytettävä helposti.

Esa ja Ilse! Esan kanssa vaihdettiin tärkeitä cosplaykerhosuunnitelmia!

Kävin ulkonakin! Ainakin kerran.

Sunnuntai hurahti ohi ihan hirmuista vauhtia, kun oikeastaan leffan jälkeen kerkesin vain pyörähtää conissa ja pitikin jo menna katsomaan NCC ja esityskisaa. Yksilöesitykset on haastavia ja NCC:ssä sen kyllä huomasi. Esityskisassa meni kylmiä väreitä useammin kuin kerran, oon niin iso Retan fanityttö kuin olla ja voi ja jos joku pystyi kattomaan Rintamasuunnan esityksen ilman, että selkärangassa meni titaaniväreitä, niin en minä ainakaan. Oli kiva kyllä katsoa esityksiä ja jotenkin siitä taas tuli niin hirmuisen inspiroitunut olo. Tahdon lavalla, tahdon tekemään esityksiä!

Esityskisan palkintohommad

Vollotustiimi bäkkärillä. Kaikki mitä sanottiin pahensi aina vaan pillitystä.

Kisojen jälkeen piti vetäytyä Tärkeiden Päätösten ääreen, eli KCS:n hallituksen järjestäytymiskokoukseen. Hukutin varajäsenpettymykseni punaviiniin, jonka ansiosta loppuconi oli kauniin pehmoisen positiivinen kokemus. Niin hullu en sentään ollut, että olisin mennyt testamaan päättäjäisiä, alan hiljalleen oppia, että saan niistä vain negatiivisyyden näppylöitä. Conin loppumisfiilikset sai taas totetamaan, että eihän sitä ollut tullut nähtyä kuin murto-osa niistä ihmisistä, keihin oli tarkoitus törmätä. Ens kerralla sitten joohan?

Kaikki muut on hörppineet jo omat juomansa, kattokaa miten sivistyneesti siemailen omaani

Kamat ja porukka kasaan ja autoon, Hervannan kautta matkalle kotiin. Hootti toi minulle hänen luonaan majailleen Asaman puvunkin, eli punaisen maton paraatipuvun Nagoyasta, jolle nyt keksin uuden edustustehtävän. Tässä en nimittäin ehdi pitkään laakereillani makoilla kun jo seuraava kansainvälinen seikkailu kutsuu. Viikon päästä muistelen nimittäin kuinka peruskoulussa ja lukiossa kahteen kertaan opiskeltu ja sen sata kertaa sen jälkeen unohdettu saksa taipuu, kun suuntana on Connichi -tapahtuma Saksan sydämessä. Näillä näkymin lähden sinne vanhojen pukujen voimin (!!!) eli ainakin Asama ja Hollannissa ulkoilemassa ekaa kertaa käynyt 2BrokeGirlsin Max lähtevät matkalaukkuuni. Kolmen päivän tapahtumaan kyllä vähän houkuttaisi yksi lisäpuku vielä vääntää, mutta katsotaan nyt miten viikonloppuna löytyy aikaa ja intoa.

Outi ja Ilsu ja kukkapää

Tuolla luonnosten puolella on lähes valmis päivitys miun aikaisemmista ulkomaan reissailuista tältä vuodelta, mutta katsotaan saanko tuupattua sitä julkiseksi ennen Saksaa vai kokoanko vielä nekin kokemukset yhteen. Vai odotanko vielä sen tän vuoden viidennen ulkomaisen conireissun vielä samaan...

Eli siinä missä useampikin on jo julistanut conikauden päättyneeksi, allekirjoittaneella tapahtumia sen kuin pukkaa vaan lisää ja lisää :D

Ilona

Summary: my costumes and some stories about Tracon X in Tampere a week ago. Now time to get ready for Connichi!