Bakan puvut

Mietin eilen, että mikä on cosplayssä se ihanin hetki. Kun laittaa valmiin puvun ensimmäistä kertaa päälle? Kun joku pyytää lupaa ottaa valokuva? Kun saapuu tapahtumaan onnistuneessa puvussa? Ihania hetkiä on niiden onnistuneiden pukujen kanssa paljon, mutta tänä viikonloppuna olen taas kokenut ehkä ne omat suosikkihetkeni, sen kun puvusta on valmistunut niin paljon osasia, että ensimmäistä kertaa tulee tunne että tässähän on valmistumassa oikeasti kiva puku. Siitä tulee niin suuri innostuksen ryöppy, kun kaikkien ongelmien jälkeen puku on jo selvästi hahmottumassa, mutta vielä on jotain tehtävää, jotain mihin purkaa sitä innostusta. Jos tuo innostus vielä pysyisi päällä hetkeä pidemmän aikaa ja kohdistuisi välillä myös työjuttuihin...

Tänä viikonloppuna olen hiljaisuuden vallitessa (en kyllä varmaan ilman angiinaakaan juttelisi kamalasti itselleni pukuja tehdessä. Muistaakseni) muun muassa värjäillyt, kihartanut, suoristanut ja leikannut peruukkeja, ommellut, purkanut, lyhentänyt, pidentänyt, leventänyt ja kaventanut hameita ja mekkoja, paistanut fimo-kakkusia, maalannut kultasprayllä, tiputellut tavaroita kulkemalla ympäriinsä jättimäisessä mekossa, peilaillut pitkään ja hartaasti ja hymyillyt yllättävän paljon. Paljon on vielä tekemistä, pari kohtaa aiheuttaa oikeasti ensi viikolla taatusti harmaita hiuksia, mutta nyt puvut alkaa näyttämään jo puvuilta. Alkaa tuntua, että noista tulee oikeasti jotain. Aivan tautinen (eh eh) kiire on kyllä taas luvassa, varsinkin kun työjutut on myös suunnittelematta ja angiinalääkitys väsyttää niin, ettei yöajan aktiivinen käyttö oikein tule kysymykseenkään.

Mutta kun puvut ovat siinä kunnossa, että jos mitään ihmeempiä ei tapahdu (koputtelen täällä puuta varmuuden vuoksi) pitäisi kaikkien valmistua Bakaconiin mennessä, kerrottakoon nyt mimmoisina kuvatuksina sinne olen ilmestymässä:

Lauantai 1: Quina Quen, Final Fantasy IX.


En vieläkään pääse eroon crossplay-neitsyydestäni, Quina kun on kaikkien Qu-rotuisten tapaan sukupuoleton olento. (Pakko kyllä sanoa että itse pelatessa mielsin Quinan enemmän kyllä mieheksi kuin naiseksi.) Iso, epämukava, hankala ja varmasti parin tunnin jälkeen kivulias puku, jonka kanssa ei syödä eikä juoda (tosin jos olisi oikeasti kuuma kesäconi, niin kehittelisin kyllä sellaisen letkusysteemin että nesteytyskin onnistuisi) eikä varmaan istuta edes alas. Hyvä minä, taas todella hyvin valittu puku siis! Bakacon on jo perinteisesti ollut miulle myös päänsärkycon, nyt taitaa enemmän hartiat olla kärsimässä. Näkökenttä on tämän puvun kanssa myös näillä näkymin aika minimaalinen, joten käytännöllisyys on ihan huipussaan. Minut löytänee siis lauantaina pääosin seisoskelemassa salin takaosassa sellaisessa kohdassa josta juuri ja juuri näen lavalle :D Tosin puku tulee luultavasti aiheuttamaan myös lämpöhalvauksen, joten todennäköisesti nököttelen myös ulkosalla ison osan ajasta.


Lauantain 2: Buffy Summers, Buffy the Vampire Slayer Season 1, episode 12 ”Prophecy girl”



Buffynähän olen ollut jo aikaisemmin, viime kesän Animeconissa oli pukuna tv-sarjan viimeisen kauden viimeinen jakso, nyt palataan ihanaan ysäriin ekan kauden finaalin merkeissä. Luvassa morsiussatiinia ja sifonkia. Käytössä on sama peruukki kuin kesällä, mutta leikattuna, värjättynä ja muokattuna. Buffy on vaan ihanin sankaritar koskaan, ja Prophecy girl saa aina kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. En aiheuta conin turvallisuusvastaavalle harmaita hiuksia, vaan saavun paikalle kyllä ihan aseettomana.


Sunnuntai: Prinsessa Romy (ihmisenä) Maailman ympäri 80 päivässä animaatiosarja





Jos jokin yksittäinen piirretty pitäisi mainita, mikä on lapsuudesta jäänyt mieleen, se olisi tämä Maailman ympäri 80 päivässä. Jopa enemmän kuin Alfred J. Kwak tai Muskettikoirat, jotka myös ovat ainaisen nostalgisointini kohteina. Ette voi edes kuvitella miten iloiseksi tulin kun pari vuotta sitten koko sarja ilmestyi dvdlle alkuperäisillä dubbauksilla ja muutenkin täydellisenä. Dvditä katsellessa on tullut ommeltua puku jos toinenkin ja olenpa käyttänyt Passepartoun ja Tikon toilailuja Bombayssa myös opetusmateriaalina imperialismin ajasta. Alkuperäinen Jules Wernen kirja on myös aivan vastustamaton.

Romy on 1800-luvun tyypillinen nainen hädässä, ei kovin moniulotteinen tai mielenkiintoinen hahmo, mutta häneen liittyy itselläni niin paljon tunnesiteitä ja muistoja, että Romyn cossaaminen jossain vaiheessa oli ihan itsestäänselvää, ja kun se yksi peruukki teki oharit, tuli tästä nyt sunnuntain puku. Ehkä lapsuuteni vaikuttavimpia tv-kokemuksia oli jakso ”Romyn pelastaminen”, joka pelotti ja kiehtoi samaan aikaan. Ja vaikutti myös näin jälkeenpäin ajateltuna varmasti mielikuviini Intiasta ja hindulaisuudesta. Niin sitä vaan lapsia aivopestään.... Mutta siis Romyn pelastaminen sekopäisiltä Kalin palvojilta, jotka tahtoivat polttaa hänet kuolleen aviomiehensä ruumiin mukana, oli ihan järisyttävää.

En kuitenkaan valinnut Romyn puvuksi tuon jakson surupukua, vaan sen toisen sarjassa esiintyvän puvun, jonka kaula-aukko kyllä tekee melko jännittäviä muutoksia koko sarjan ajan. Kuten kuvasta näkee, Romy on myös tuollainen violetinsävyinen kissa. No minä en tällä kertaa halua olla kissa, enkä violetti, niin sunnuntaina on luvassa ihan ihmishahmoinen Romy. En kuitenkaan tahtonut tehdä hahmosta täysin realistista, joten esimerkiksi korujen kanssa olen koettanut tehdä niistä vähän övereitä.

Että näin. Tekemistä riittää, nyt taidan korjata vähän kokeita. Ja ottaa päiväunet.


Ilona

ps. Homma näyttää olevan todella hyvin kasassa. kirjaimellisesti. Sängyn päälle kasatusta sotkukasasta pilkotteleepi jokaisesta puvusta jokin osanen :)