22 February 2013

Frosti13: Coniruttoa, vilkkuvia kylttejä ja ihanaa kiirettä

Hyvä tapa aloittaa 4. blogivuosi on tietysti pistää kaikki statistiikat sekaisin yhden cosplayidolin skandaalinkäryisen kuvan levitessä netissä kulovalkean tavoin. En ota edellisestä päivityksen ideasta kunniaa itselleni, olkoon se osoitus siitä, mitä käy kun riittävän pöhköt ihmiset pistetään samaan huoneeseen.

Miten paljon tavaraa voi yksi ihminen muka tarvita viikonlopuksi mukaan? Varsinkin kun ei ollut edes mitään kisapukua tai proppeja mukana :/
Mutta nyt ehkä varsinaista Frostikuvausta luvassa! Perjantaista maanantaihin kestänyt pidennetty ihanuusviikonloppu jätti jälkeensä kipeät jalat (muka-hyvistä kengistä huolimatta), jo perjantaina iskeneen coniruton (jossa ilmeisesti yhdistyivät kotoa mukaan otetut flunssa-aihiot ja hotellihuoneen bakteericoctail) ja ihan sikahyvän fiiliksen. Niin ja innon lähteä tekemään kesän Desuconia ja uusia pukuja nyt nyt nyt nyt heti!
Hämmentäviä minimunkkeja Juvalla. Suurin osa kännykän kuvista perjantailta liittyi ruokaan, jännä.
Edellisillä kerroilla olen melkein joka kerta huristellut Kuopiosta Lahteen ja takaisin ylhäisessä yksinäisyydessäni, seuranani vain oma ääneni ja radion tarjoamat karaokemahdollisuudet. Tällä kertaa koko viikonlopulle oli loistavaakin loistavampaa seuraa, kun Kizzy oli mukana sekä autoilemassa, kehittämässä älyttömiä hotelli-ideoita että toimimassa aivoinani aina kun meinasin itse derpata totaalisesti. 

Pukuhuoneet rakentuvat ystävällisissä tunnelmissa.
Frosti-chanille ei ihan lyhyt köysi riittänykään.
Perjantaina ohjelmistossa oli autoilun lisäksi pukuhuoneiden järjestämistä, kaalin masteroimista eli avajaisharjoituksia, vastaavien kesken ruokailua, tärkeitä coniin liittyviä palavereja läheisissä ravitsemusliikkeissä ja sitten muka ajoissa nukkumista, eli kovaäänistä kälätystä aamuyölle asti.
"Ai että coni huomenna vai?"
 Lauantaina aamu alkoi sillä, että kurkusta löytyi kaktus ja pari päivää perhepiirissä vellonut flunssa tiedotti löytäneensä uuden uhrin. Lääkkeiden voimalla sitten koko viikonloppu! Eniten jännitti äänen kestäminen avajaisissa, mutta eipä sen kanssa onneksi sitten mitään ongelmia ollut. Ja koetin pestä käsiäni jatkuvasti, etten ihan jokaisen cosplaypaikkalipun lomassa antanut ikävää flunssabonusta.

Aamuvirkkuja ihmisiä Ompun edessä.
Jätin tänä vuonna narikan pyörittämisen taakseni ja toimin ensimmäistä kertaa Desuconissa cosplayvastaavana. Koko Frosti oli monessa mielessä oppimiskokemus, jonka opit toivottavasti näkyvät kesädesussa entistä tomerampana ja tehokkaampana cosplayvastaavava. Nyt oli onneksi niin ensiluokkainen vänkäritiimi ympärillä, että koko kisakuvio sujui mukavaisesti. Hall Cosplay kisamuotona on pääsääntöisesti saanut kehuja ja tällä kertaa mukaan saatiin aivan erityisen paljon ensikertalaisia, mikä oli aivan mahtavaa. Kisan kulusta saapi heittää edelleen ihan mieluustikin palautetta cosplay@desucon.fi osoitteeseen, josta myös kisaajat voivat kysellä palautetta. 

Tämän verran kävin kisaa itse permannan puolelta seuraamassa, muuten kuvakulma olikin...
...tämä.
Ainoa kisatekninen asia, jota erityisesti jäin Frostin jälkeen miettimään, on yleisöäänetys. Voin jos spoilata, että kesäDesussa sitä ei tulla näkemään, koska en itse koe sen antavan oikein mitään kenellekään. Vai mitä mieltä te olette, onko järkeä pitää yleisöäänestyssarjaa, jossa äänestäjiä on kuitenkin sen noin 300 kappaletta aina ja mitä tuo äänestys oikeastaan kertoo? Yleisöäänestykseen kun kuitenkin aina liittyy se mahdollisuus, että tunnetut cosplayaajat / tunnetut hahmot saavat ääniä ihan riippumatta siitä, miten taidokkaasti ne on toteutettu. Tämän vuoden tuloksiin olin itse kyllä varsin positiivisen yllättynyt, mutta se vaara kuitenkin aina on olemassa. Joten eiköhän jätetä se yleisöäänetys jo historiaan, korkeintaan sen voisi ajatella toimivan tuomaroitavan sarjan osana, eli tuomariston päätösten lisäksi yleisö valitsisi vielä yhden suosikkinsa (huh huh mitä missikisameininkiä), mutta eipä sekään nyt ihan hirmuisesti anna mitään kenellekään.

Yleisöäänestys auki! Silloin kun tietokone vielä toimi.
Useampikin ihminen kommentoi, että minut näki koko viikonloppuna vain juoksemassa Metsähallin poikki. Tämähän on ihan silkka valhe, koska juoksentelin korkeintaan kuusi kertaa ja nekin juoksut (tirsk) ajoittuivat kaikki noin parin tunnin ajalle ennen lavaosuuden alkamista. Suurimman osan conista hengasin ihanassa infossa vilkkuvan cosplaykyltin katveessa jakamassa paikkalippuja, ottamassa vastaan kisaajia, etsimässä referenssikuvia ja laskemassa ääniä. Lauantai kului siinä oikeastaan lähes kokonaan, avajaisia lukuun ottamatta.

Ens kerralla kidnappaan suoraan sankarin, ei tartte kuunnella Frostin kitinää!
Jäähorosta saatte ihan oman päivityksenne, nyt vain mainittakoon, että verestin vanhaa näytelmäkerhotaidottomuuttani esittämällä avajaisten pahista ja kekkuloimalla pitkin päälavaa kermakakussa. Kaiken kaikkiaan upea kokemus, ensi kerralla jos vastaaviin hommiin päädyn, on cosplaynurkkaus toivottavasti kuitenkin kunnossa eikä miun tarvitse yrittää olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.
"Onkohan tolla cosplayvastaavalla noussu pissa peruukkiin?"
Eipä lauantaista varmaan sen kummempi, kisahommissa se meni ja jokaisesta hetkestä (aamuista hetkellistä tulostin-itkua ehkä lukuun ottamatta) nautin. Niin ihanaa kun kaikkina aikaisempinakin kertoina on ollut olla järjestämässä Desuconia, niin nyt se oli ihanuus potenssiin tuhat, kun pääsin tekemään sitä, mikä oikeasti tuntuu omalta hommalta.

Harmi, ettei kenkulit näy yhdessäkään kuvassa, oli semmoiset paljettitolpat että huh huh!
Kisan jälkeen oli varsin väsynyt mutta onnellinen olo, lyhyen kuvaussession jälkeen vaihtauduin hetkeksi Cruise-anekin iltabilekamppeisiin, mutta väsymys kyllä verotti tanssijalkaa sen verran, että kävin pyörähtämässä tanssilattialla vain puolikkaan biisin ajan. Tuunattu desumekko sai paljon kehuja, valmistuskuvia näkyypi täällä

Teeris
Ilta jatkuin oikeasti yhdelle Teerenpeliin ja siitä hotellille jonkinlaisiin valokuvaussessioihin, joista näittekin jo todisteen viimeksi. Sunnuntaina oli himpun verran väsynyt fiilis, mutta se karisi ennätysnopeasti, kun pääsi taas Sibbelle. Olin mukana Lavakammoa karkuun ohjelmassa ”haastateltavana”, mutta koska osallistuja oli pajassa lopulta kourallinen, saimme aikaan oikeasti mukavan keskustelupiirin, jossa pähkäiltiin lavapelon lisäksi kaikkea mahdollista cosplaykisajuttua. Osa ajatuksista jäi elämään ja ainakin yksi ideoitu paja tulee toteutumaan jo kesän Desuconissa!
Se vilkkuukin! Kahdella eri nopeudella!
Waksuuu!

Käväisin myös ConTV:n jututettavana (32 minsan kohdilta etiäpäin) cosplayasioiden tiimoilta ja sitten kipitin kuuntelemaan Wakamotoa edes hetken aikaa. Sitten tosin iski syyllisyys, koska piti olla laskemassa äänestyslappuja eikä valuttamassa aivoja ulos korvien kautta sen äänen takia. Päättäjäiset, palkintoja, paikkojen laittamista pakettiin, siivoamista, vähän kuvaushommia, autoon tavaroiden survomista ja subwayn kautta hotellille. Pääsinpähän taas sanomaan, että paras vaihe cosplayssa on sen riisuminen, kun luikertelin Julian kengistä ja puvusta pois mahdollisimman nopeasti ja sitten Kizzyn kanssa valitettiin kipeitä jalkojamme kilpaa. 
Pylly oli päivän sana, myös pukkareita siivotessa.
Kiusaus vain jäädä lämpimän peiton alle nukkumaan oli suuri, mutta koska kaatajaiset ovat aina ennenkin olleet niin huiput, piti vielä niihinkin jaksautua. No suunnilleen tunnin kuluttua hotelli tuntui sitten kuitenkin paremmalta vaihtoehdolta, vaikka räpätäteinä taidettiinkin taas räpättää turhan myöhään.  
E-e-ei sillä että väsyttäisi tai mitään.

Kesädesun tavoite: ottaa vielä enemmän viehättäviä kaverikuvia! Featuring Korppu. (joka voisi päivittää blogiaan...)
Ja tämä piti pölliä Ilseltä :3
Lahti oli taas aika kaukana Kuopiosta, varsinkin jos sinne koukkaa Pohjois-Karjalan kautta, mutta sainpahan matkalla suunniteltua kesän cosplaysuunnitelmat aika mallilleen. Kotona odotti edelleen nurkissa pyörivä #muuttoviha, joka ei viimeisenkin Ikea-kaapin kokoamisen jälkeen oikein ota asettuakseen. Yritän pakottaa itseni oikeasti järjetämään koko kodin mieluiseksi ennen kuin annan itselleni luvan aloittaa yhtään pukua. Ja koska pukuinnostus on taas ihan tolkuton, luulisi tämän kiristyskeinon toimivan. Tässä joku päivä. Ehkä.
Mutta ihanan viikonlopun voimilla jaksaa vielä nuo viimeisetkin muuttolaatikot kyllä tyhjentää!
Seuraavaksi sitten pukupulputusta, joko yhdessä tai kahdessa erässä, riippuen miten nyt jaksan odotella kaikkien pukujen kuvia.

Ilona 

Translation: Last weekend was Desucon Frostbite and I was in charge of the cosplay competitions there. The whole weekend was busy, but in a really, really good way, I loved every second of it! 

ps. jännäilen tässä meneekö 200 rikki ensin Ilona Cosplay facebooksivulla vai blogin lukijoissa. Saatte vaikka... videopäivitystä sitten sen kunniaksi, tai viimeistään kun molemmat kaksisataset paukkuu!

10 comments:

  1. En voi olla nauramatta noille kuville. Ollaan ihania ja niin on muutkin! ♥

    ReplyDelete
  2. PRATAR DU SVENSKA?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja, jag pratar väldig bra svenska!

      Delete
  3. Todella hienoa, että idearinkimme Lavakammoa karkuun pajaohjelmassa tuotti tulosta! ^^ Tosin tuntuu, etten muista puoliakaan, mitä silloin keskusteltiin kun olin niin täpinöissäni siitä, kuinka keskustelevia ihmiset olivat ja kaikesta muusta. Mutta taidan kyllä muistaa, mitä ideoitiin ja varmaankin tiedän, mitä kesän Desuun on tulossa.

    Kiitos sinulle vielä kaikesta! Ja mukava muutenkin lukea tätä blogiasi.
    ~dessu

    ReplyDelete
    Replies
    1. :3 Keskustelupajat on kyllä parhaita, varsinkin silloin kun ne toimii näin kivasti. Tosi kiva oli olla mukana :3

      Delete
  4. "Hyvä tapa aloittaa 4. blogivuosi on tietysti pistää kaikki statistiikat sekaisin yhden cosplayidolin skandaalinkäryisen kuvan levitessä netissä kulovalkean tavoin."

    Onko Elffin fanitytöiltä tullu jo paljonkin tappouhkauksia?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ole tullut vielä yhtään vihapostia!

      Delete
  5. Jes, conin toinen valokuva, jossa esiinnyn (se toinen onkin niin nörttiä tavaraa, etten tunnusta sen olemassaoloa).

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.