9 July 2013

(Nibut)A(ni)conia kohti!

Huppista heijakkaa, kylläpä on ollut laiskottelua sekä blogin että cosplayasujen puolella viimeiset pari viikkoa. Twitteriä seuraavat ovatkin tietoisia, että olen ollut hautautunut muuttoapupuuhiin, eikä koko päivän siivoamisen tai kantohommien jälkeen tee paljoakaan mieli tehdä muuta, kuin istua alas ja katsoa animua. (Korkkasin eilen kesäkauden ja vahingossa 7 sarjaa. Luotan siihen, että droppaan edes jonkin noista, koska muutenhan miusta tulee vahingossa taas animuharrastaja....). Aivot kyllä pähkäilevät cosplayhommia koko ajan, joten eiköhän tässä jotain valmistukin. Jossain vaiheessa.

Kun aasinkakkaisen autotallin siivoamiselta ennätin, matkasin pidennetylle viikonlopulle Helsinkiin. Jos joku väittää, että yhdistystoiminta on tylsää ja ikävää, niin olisittepa olleet näkemässä KCS:n vuosikokouksen lauantaina. En tiedä kenen jännitystä kanavoin itseeni koko puheenjohtajavaalin ajan, mutta voi vitsi kun oli sydän kurkussa asti melkein koko ajan, vaikka ei ihan oikeasti olisi ollut edes juuri mitään jännittämistä. Puheenjohtajasta lopulta päättänyt kolikko on minulla hyvässä tallessa, täytyy varmaan kehystää Desuconin kymppivuotisnäyttelyä varten.

Animeconiin on tätä kirjoittaessa aikaa muutama hassu päivä. Tällä kertaa itse en osallistu järjestelypuolelle ollenkaan enkä edes vietä conia desupöydän takana, vaan olen ensimmäistä kertaa conissa tutkivana journalistina eikun siis blogaajana. Tarkoituksena on käydä katsomassa paljon ohjelmaa, tutkailla conia sekä kävijän että entisen vastaavan näkökulmasta ja kirjoittaa pitkästi ja rönsyilevästi miltä vuoden 2013 kalakukkocon tuntui. Blogaajana tapahtumaan pääsy on myös paras motivaattori poistua edes välillä Villa Ilonasta, jonne tämänhetkisten laskujen mukaan olen majoittamassa 20 ihanaa conittajaa ja jonka grillipaikan ja saunan lumosta voisi hyvän sään sattuessa olla vaikea poistua.

Ennakkofiilikset Aconista on aavistuksen ristiriitaiset. Allekirjoitan oikeastaan kaiken, mitä Korppu tässä päivityksessään sanoi. Tällä hetkellä itken kun koetan saada selvää ohjelmakartasta, ohjelmakuvauksista ja aikatauluista kun ne nettisivuilla ovat vain aakkosjärjestyksessä ilman, että kuvauksen kohdalla esim lukisi aikoja tai paikkoja. TOIVOTTAVASTI tämä on kuitenkin ohjelmakartassa korjattu kuntoon, koska muuten meneepi varmasti osa ohjelmista ohi ihan vaan sen takia, että niiden kuvausten tai aikojen löytäminen on niin vaikeaa.

Mutta nopsasti ja puolihuolimattomasti lukaistuna minua kiinnostavia ohjelmia olisi näinkin paljon:
 Plus animekonsertin jälkeen Desucon vs. Animecon koripallopeli! Ja sitten varmaan iltabileitä, jos sauna ja Kallavesi eivät houkuttele liikaa.


Erityisesti harmittavat päällekkäisyydet ovat kunniavieraan laittaminen cosplaykisan päälle lauantaina ja virkani puolesta kiinnostanut Hetaliaa ja historiaa luotaavan luennon sijoittuminen just esityskisan kohdille. Mutta enköhän mie tule istumaan molempina päivinä kisakatsomossa seuraamalla mielenkiinnolla millaisia kisoja on luvassa ja muistellen millaista itse oli olla vuosi sitten bäkkärillä huutelemassa ohjeita.

Niin ja tosiaan niitä pukuja! Laitoinkin facebookkiin tämän teaser-kuvan, jonka perusteella hahmon arvaaminen oli varsin helppoa. Vaikka esim tuo Bellows houkuttaisi pistää uudestaan päälle, niin vielä enemmän kutkuttaa ajatus yhden hahmon cossaamisesta koko viikonlopun ajan, kolmen eri puvun kanssa vain. Tai miksei neljänkin, kun Nibutanin peruspuku minulla on jo Frostin jäljiltä valmiina. 
 



Eli luvassa on Mori Summeria, cheerleaderia (vähemmän yllättävästi korismatsin ajaksi) ja spesiaalijakson kaapukarmeutta eli koko viikonloppu Nibutani Shinkaa Chuunibyou demo Koi ga Shita!sta. Päätän kaapulämpöhalvauksen ja keveän kesämekon päivät varmaan vasta kun sääennusteisiin uskaltaa luottaa vielä hiukan enemmän, näillä näkymin pilvisempi päivä olisi sunnuntai, joten ehkä kesämekkoilen lauantaina. Lämmintä tulee kuitenkin! Niin ja joo, kaikki puvut on vielä kesken, joten tässä voi tapahtua vielä ihan mitä vaan :D Tai olla tapahtumatta jolloin tulen jossain vanhassa puvussa.

Niin ja juu, WCS-puku on päätetty, peruukki matkalla Suomeen ja materiaalien haalinta alkanut. Tänä vuonna en pidä sitä ehkä ihan yhtä isona salaisuutena kuin vuosi sitten, varsinaisia wip-päivityksiä en taida tehdä (paitsi varastoon ja laitan ajastukselle kesken Traconin, ettei käy kuten Leonin kanssa, josta ei ole vieläkään mittään päivityksiä...) mutta jos jossain vaiheessa lipsautan ja jostain kuvasta on hahmo arvattavissa, niin maailma ei siihen kaadu. Kunhan Acon vaan on ohi niin alkaa tekeminen ja hnnnnhggggghhhh, että olen jo innoissani! Tracon tule jo ja pysy kuitenkin kaukana, ettei tule kiire!

Animeconissa nähdään!

Ilona

ps. jos en heinäkuun aikana kirjoita edes jotain wonderflexista ja worblasta, niin keksin itselleni jonkin tosi ikävän cosplayhaasteen tehtäväksi. Tai jonkin muun rangaistuksen. Ehdotuksia voi jättää kommentteihin.

2 comments:

  1. Itseäni myös harmiittaa hiukan tuo että useimmat hyvät luennot on pistetty päällekäin cosplay kilpailujen kanssa :( mutta aina ei voi saada mitä haluaa. Toivottavasti näemme taas Aconissa. Halaillaan ja jutsataan siellä enemmän ^^

    ReplyDelete
  2. Kiitos Marialle kattavasta raportista. Annoit niin reilua palautetta useammalta kantilta, että nämä eivät varmasti jää huomiotta ensi vuotta suunnitellessa.

    Kiitos myös palautteesta, jonka allekirjoittaneen luennosta annoit. Olisi ollut todella kiva, jos olisit voinut jäädä seuraamaan luennon loppuun :)
    Otan opiksi palautteestasi, ja seuraavalla kerralla ole kokemusta viisampi.

    Kiitos *haleja*

    Kedine
    aka
    Violetta M

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.