Tracon VI: Se Pakollinen Yleisraportti

Coniraportteja! Kaikkialla coniraportteja! Ilonalla taas miljoona coniraporttia kaikista puvuista erikseen! Tämä ensimmäinen vielä tylsästi ilman kuvia! Oman coniurani kolmas Tracon on nyt nähty ja fiilikset ovat oikein hyvät. Kyllä tämä menee Desun jälkeen vuoden toiseksi parhaaksi coniksi omalla listallani, vaikka odotukset viikonlopulle olivatkin niin ylimitoitetut, että ihan niihin eeppisiin mittoihin tai Parasta Ikinä –kategoriaan ei yllettykään.

Koska en osaa tiivistää ja tekstistä paisui pullataikinaa, kisamietteet tulee yhdessä Muratti –kuvien kanssa (luultavasti myöhemmin tänään), muista puvuista omaa päivitystä ja tässä löpinää kaikesta siitä muusta.

Tampere on Kuopiosta katsottuna huomattavasti inhimillisemmän matkan päässä kuin edellisen conireissun Turku, ja kun kyytiläisiä tarttui matkaan, oli puvun kuljetus autolla huomattavasti miellyttävämpää kuin olisi ollut junassa. Autoseura teki varsinkin paluumatkasta oikeasti varsin mieluisan ja majoitusvastaavat Ilse ja Jiri takasivat, että mahdollisuus kunnon yöuniin olisi ollut. Koko viikonlopun nukuttujen tuntien saldo jäi puvun viimeistelyn ja iltabileiden takia kyllä sinne kuuden tunnin korville, mikä ehkä vähän näkyikin jo sunnuntaina.

Tampere talo on paikkana ihana, tykkään sen valoisuudesta ja nyt jopa sen putkimaisuus viehätti, vaikka vuosi sitten vielä kaipailin jotain Sibeliustalon Metsähallin tyylistä yhteistä tilaa. Nyt yksittäisten ihmisten epätoivoinen metsästäminen conialueelta toimi kyllä vähemmän kivana hyötyliikuntana (Spike, oi Spike kuinka sinua kaipasinkaan!) varsinkin epämukavien kenkien kanssa. Tilaratkaisut tuntuivat kivoilta ja kun en osallistunut mihinkään jonottamista vaatineeseen ohjelmaan, oli miun mielestä kaikkialla kivaa ja väljää ja mukavaa. Ja päivisin niin ihanan valoisaa, yöaikaan ihanan tunnelmaista. Sorsapuiston muuttuminen rakennustyömaaksi häiritsi ainakin minua paljon vähemmän kuin luulin, ja tavallaan oli mukava, miten ihmiset nyt pysyttelivät lähempänä rakennusta eivätkä hajaantuneet ihan jättimäisille alueille. Syyskuun sää oli kylmä auringonpaisteesta huolimatta, joten oma ulkoiluni rajoittui muutamaan palelevaan kuvausretkeen.

Ohjelmiston puolesta Traconin tarjonta vaikutti ”ihan kivalta”. Etukäteissuunnitelmat on etukäteissuunnitelmia, enkä yleensä niitä koskaan noudata, joten nyt en oikeastaan suunnitellut mitään. No paitsi ne paneelit mihin osallistuin itse ja Hootin Macross-luento. Peruukkiluento olisi voinut kiinnostaa ilman sunnuntain zombiefiilistä, Alastomuus animessa vaikutti loistavalta sen vartin ,jonka siellä istuin ennen kuin totesin nukahtavani, jos en lähde kävelemään ja Elffin proppiluentoakin melkein päädyin kuuntelemaan kolmatta kertaa. Hopeanuoli ei ole koskaan minuun kolahtanut, joten se puoli ei minua Traconissa houkuttanut. Fanien olemista ja menemistä ja intoilua sen sijaan oli kyllä kiva seurata vierestä ja toivon tosiaan, että Hopeanuolimusikaali tekisi paluun johonkin toiseenkin coniin, tahtoisin päästä näkemään senkin livenä.

Hoothootin Macross-luento oli juuri sitä mitä olin siltä toivonutkin. Vaikka oma Macross-fanitukseni rajoittuu (vielä) pääasiallisesti Frontieriin, tarjosi luento juuri sen sopivan annoksen syvällistä tietoa ilman älyttömiä spoilauksia koko Macross-tuotannosta, joten sekä sarjan fanit että uudet tuttavuudet varmasti saivat siitä paljon irti. Tiedän kyllä, mitä animua saattaa kovalevyilleni ilmestyä. Juuri tällaisia ovat ne _hyvät_ _anime_aiheiset luennot ja näitä todellakin saisi olla coneissa enemmän. Ulina siitä, että animeohjelmat muka eivät tarjoa mitään uutta sarjan nähneille eivätkä ole kiinnostavia näkemättömille, kertoo vaan siitä, ettei ole nähnyt oikeasti hyvin toteutettua animeohjelmaa. Ei animeohjelma tarkoita wikipedia tietojen luettelemista yleisölle. Tämä luento oli loogisesti etenevä, rakenteeltaan hyvä, sopivasti huumorilla höystetty ja perusteellinen paketti, jossa pitäjän panostus ja tietämys todellakin tulivat esille. Ja ne ihmissuhdekaaviot! < 3

Itse olin osallisena kahdessa paneelissa, joiden aiheet liippasivat hyvin läheltä toisiaan. Cosplay ja blogaaminen on niitä juttuja joista jotain tiedän ja joita harrastan, joten niistä puhuminen tuntui varsin loogiselta ja luonnolliselta, ja olin varsin otettu kun miuta pyydettiin puhujaksi. Kävijäkatoa voi toki tulkita niin, että aiheen kuuntelu ei sen sijaan välttämättä ole kamalan kiinnostavaa.

Lauantaiyön Inside the/a cosplayer’s studio tuli ohjelmistoon valitettavan myöhään, eikä siksi näkynyt ohjelmalehtisen ohjelmakartoissa. Kuulijoita meidän kuuden cosplayblogaajan hiillostusta kuuntelemassa oli noin 40,  mikä selittyy yllä mainitun lisäksi varmasti osittain myös ajankohdalla. Iltabileet olisivat itseänikin kutsuneet jo Hootin luennon jälkeen, jos en tähän paneeliin olisi lusikkaani pistänyt. Ideana enemmän talkshow/roast –tyylinen paneeli on loistava ja mahdollistaa viihdyttävän ohjelman. Nyt toteutus jäi ehkä hiukan vajavaiseksi eikä paneelista saatu irti kaikkea mahdollista. Ehkä vielä provosoivammat kysymyset, hiukan pidempi aika tai vaihtoehtoisesti vähemmän panelisteja olisi jotenkin muuttanut tilannetta. Tai sitten ei. Minulla oli ainakin hauskaa paneloida ja me kaikki panelistit oltiin hurjan hauskan itseironisia koko ajan. Tai ihan karmeita elitistikusipäitä. Hirveiden housujeni ja päivällä vilkkuneen takapuoleni saama huomio oli hämmentävää. Olisi kiva kuulla katsojien kommentteja, millaista paneelin seuraaminen oli.

Sunnuntain zombioloa selittää 2,5 tunnin yöunet, joihin suurimpana syyllisenä oli iltabileet, jonne piti rynniä hirmuisella vauhdilla (tosin parin mutkan kautta) heti puolenyön jälkeen. Iltabileistä voisi tiivistettynä todeta, että  ihan paskaa kun piti jonottaa baaritiskille niin pitkään (ja niin usein). ”ihan jees” Unelmailtabileethän yhdistäisi sen mukaansatempaavan tanssilattian ja hiljaisemman, keskustelut mahdollistavan paikan, nyt painotus oli ensimmäisellä ja esim tanskalaisten kunniavieraiden kanssa ylhäällä ei juurikaan pystynyt jutustelemaan. Tanssilattialla oli kuitenkin ihanaa, tuttuja oli mahtava nähdä ja bileitä olisi voinut jatkaa vielä paljon pidempäänkin. Host ja hostess –klubi kuulosti ideana ihan mielenkiintoiselta, kun itse tulin bileiden loppupuolella paikalla, en osaa sanoa kuinka paljon maksullisia seuralaisia hosteja käytettiin /hyödynnettiin / ostettiin pidettiin kiireisinä tai miten idea sitten käytännössä toteutui.

Sunnuntain Cosplayjournalismi netissä –paneeli käsitteli osittain samoja asioita kuin yöllinen ohjelma, tällä kertaa vaan asiallisemmin. Itse olin kanssa pyöritellyt vastaavanlaista ohjelmaideaa pienessä päässäni, joten great minds think alike selvästikin. Oliko se sitten englannin kielen käyttö, suhteellisen aikainen ajankohta (noh, riippuen unimäärästä) vai samaan aikaan ollut Suurin pätijä, oli katsomossa valitettavasti vain noin 25 henkeä. Irtsa veti paneelia hyvin, Rimpun ja Casperin kanssa oli mukava jutella, vaikka yöunien vähyys verotti omaa aivokapasiteettia aivan liikaa, enkä omissa puheissani ollut lainkaan looginen. Anteeksi siitä. Irtsan kanssa jo vähän puheltiin, että we must go deeper, suomeksi puhuttuna vastaavanlaisesta paneelista saisi varmasti vielä irti hyvää ohjelmaa. Mihin coniin,  millaisella timeslotilla ja ketkä siellä puhuisivat, jää vielä nähtäväksi. Tai ketkä sitä kuuntelisivat, sillä en itse osaa hahmottaa kiinnostaako ketään (itse blogia pitämätöntä) keskustelu cosplayblogeista, vaikka painotuksena ei olisikaan vain puhujien omat blogit.

Conien teemoittaminen tuntuu olevan kovin muodikasta, mutta koskaan aikaisemmin en ole nähnyt sen toimivan ja näkyvän samalla tavalla kuin Traconissa. Koko viikonlopun mittainen conipeli hymyilytti, vaikka siihen en osallistunutkaan kuin viime hetkellä, kun Vihreä vallankumous tempaisi mukaansa, mutta jatkuva larppailu toi tapahtumalla sopivan tunnelman. Muutenkin Traconin pienet lisäjutut kuten conzine-lehdet antoivat aivan ihanaa lisätunnelmaa, vaikka Surunan bäkkärihaastattelu ei niihin tainnutkaan päätyä. Vaikka sunnuntai olikin itselleni väsypäivä, iski conihaikeus jo keskellä päivää. Olisihan tuota touhua vielä vaikka päivän verran katsellut ihan mielellään.

Iso sali on iso

Kuopio kutsui vasta päättäjäisten jälkeen, joissa konkretisoitui paitsi conin järjestäjien suuri määrä, myös ensimmäistä kertaa itselleni Tampere talon suurimman salin koko. Olen aikaisemmin vain istunut pääsalissa jossain permannolla tai ollut lavalla, nyt yläparvelta koko kokonaisuuden näkeminen oli aika vaikuttavaa. Kalakukkokaupunki vastaanotti lapsensa juuri ennen puoltayötä puherikkaan ajomatkan jälkeen.

Tämä coni taas muistutti siitä, miten pitkän matkan olen conikävijänä tullut ensimmäisestä, vuoden 2009 Traconistani, jossa sooloilin yksin koko viikonlopun ja uskaltauduin puhumaan vaan kisan takahuoneessa lähimmille jonottajille. Kyllä ne kanssaconittajat tekevät ison osan tapahtuman viehätyksestä, nyt talo oli täynnä kavereita, tuttuja, puolituttuja, blogin lukijoita (ei ollut kerta eikä kaksi kun kun kuulin ”ai mä oonkin lukenu kun sä maalasit noita lehtiä”), irkkituttuja, entisiä oppilaita ja ihan uusiakin tuttavuuksia. Valitettavasti tämä aiheuttaa tietysti senkin, että kaikkien kanssa ei ehdi juttelemaan niin pitkään kuin tahtoisi, osaa näki vain vilahdukselta. Kiireinen con on kiireinen, vaikka jotain muuta yrittäisikin.

Tracon tuntui kehittyneen valovuoden verran edeltäjästään ja jos sama suunta ja tahti jatkuu, maltan tuskin odottaa ensi vuotta. Myös tässä conin jälkeen näyttää siltä, että palautteen vastaanottamisessa ja kommentoinnissa vedetään pisteet täysillä kotiin, sillä tokihan hiomista vielä löytyy, mutta tahto ja asenne parantua ja kehittyä tuntuu olevan juuri oikea.

Kuusi viikkoa aikaa seuraavaan koitokseen, joten conifiilistelyjen lomassa katseet kääntyy jo Talksia ja Gaalaa kohti. Traconin pukupäivitystä ja kisa-avautumista luvassa ihan pian.

Ilona