24 June 2010

Trallallaa, Traconia odotellessa



Hupsista heijakkaa, tässähän on jo viikko edellisestä päivityksestä, gosh! Viikonloppuna piti Kuopiossa kirjoitella jo Traconista siivoamisen lomassa, mutta iskikin jokin ihan uskomaton cosplayinspis ja tekemisen vimma, joten teinkin sitten vaan pukuja yömyöhään asti. Sitten vietin viimeiset päivät taas Pohjois-Karjalan puolella ja tietysti laiskana tyttönä jätin läppärin kotiin. Noh, eipä tässä Tracon-stressiä kummempaa kirjoittamista ole :D


Traconin ohjelmakartta oli aluksi aika blääh. (No ensinnäkin tuo väritys, hei pliis, voiko olla enää luontaantyöntävämmän näköistä?) Desucon totuttaa ihmiset liian hyvään ja runsaudenpulaa toivoo jokaikiseen coniin. Mutta sittenpä rupesin oikeasti ympyröimään että mitä kaikkea haluaisin päästä näkemään ja kappas kappas, halutessani saisin kyllä istua koko viikonlopun luentosaleissa, on tuota miuta kiinnostavaa ohjelmaa kuitenkin onnistuttu tuon väriyhdistelmäkauheuden alle haalimaan. Desusta kuitenkin oppi sen verran, että niitä hengähdystaukoja oikeasti tarvitaan välillä, ja varsinkin jos ulkona on kaunis keli ja Sorsapuisto täynnä toinen toistaan ihanampia kuvauskohteita, skippaan kyllä muutamat ohjelmat valokuvaamisen takia.


Avajaisten lisäksi tarkoituksena olisi käydä ihastelemassa MyuPron tanssailua, jonka jälkeen pitääkin varmaan taas suunnata cosplaytakahuoneeseen kisaa varten (missasin OP-animaatiot jo kerran Desussa, ja nyt uudestaan Traconissa. Graah!) Tarut, tarinat ja historian henkilöt animessa ja mangassa houkuttaisi myös, jos kisan jälkeen sinne ennättää ja jaksaa istua paikoillaan. Lauantain baarijatkot kuulostaa hyvältä, tosin toivon että Tampereen känniääliöiden lukumäärä olisi hivenen pienempi kuin Lahdessa.


Sunnuntaina Jokacossaajan peruukkiluento aloittaa aamun, vaikka zombien evoluutiokin hiukan kutkuttaisi. Animeharrastuksen lieveilmiöt voipi myös olla katsastuslistalla, Moe melodies kutsuu jos en vanhoine luineni jaksa jonottaa ryhmäkilpailuun, minkä näkeminen kyllä muuten kiinnostaisi, mutta olen liian mukavuudenhaluinen siihen jonotukseen. Larppauksen ja animen ydistäminen luennolla hiukan hirvittää, mutta pakko kai sinne on kumpaakin harrastaneena ja myös yhdistäneenä mennä. Ja siinäpä sitä onkin tekemistä yhdelle viikonlopulle.


Onneksi hotelli on ihan kivenheiton päässä Tamperetalosta, niin voipi tarvittaessa vetäytyä sinne lataamaan akkuja välillä. Ja onneksi saan kyydinkin Tampereelle, niin ei tarvitse huolehtia auton parkkeeraamisesta. Tosin pakkaamiseen pitää kiinnittää hiukan enemmän huomiota kuin Desussa, jossa miun auto oli oikeasti ihan kamala törkyläjä miljoonan pienen nyssäkän ja kapsäkin ja irtotavaroiden kanssa. Mutta hotellissa on silitysmahdollisuus, joten kaiken survominen mahdollisimman pieneen tilaan ja ryppyyn kassin pohjalle on ihan hyvä vaihtoehto.


Puvuthan olen jo pariinkin otteeseen kertonut, mutta kerrataanpa. Lauantaiaamuna (ja ehkä myös kisan jälkeen jos jaksan putsata meikkejä, meikata uudestaan ja en ole hajottanu kaikki sukkahousujani siihen mennessä,) tuleepi Mio uuden takkinsa (joka on kyllä edelleen vaan kangaspakka) kanssa. Korvat ja häntä löytyy tällä kertaa myös, mutta katana taitaapi tälläkin kertaa jäädä tekemättä.

Mion uudet kengät puolivalmiina.


Kisaamaan mennään sillä kolmannella velhottarella, eli Final Fantasy VIII Adel hämmentää androgyynillä olemuksellaan, vaikka naiseksi tuota koko pelin ajan tituleerataan.

Ultimecia opettaa huonoille tavoille sen suhteen, että vahvuuksettomilla piilareilla mennään taas. Jos en Lahdessa tippunut niiden kanssa lavalta, niin tuskin Tampereellakaan. Toivottavasti. Adelin kanssa olen tähän mennessä keskittynyt ennen muuta pieniin yksityiskohtiin, kokonaiskuva on vielä vähän hämärä, mutta onhan tässä onneksi vielä reilu viikko aikaa. Adelin tukasta ja tuosta muustakin edistymisestä teen oman päivityksen tässä varmaan juhannuksen tietämillä.

Adelin silmät on oikeasti kokonaan punaiset, mutta nyt mennään näillä normikokoisilla punaisilla. Tilattu, kuten Ultinkin simmut, osoitteesta http://www.youknowit.com/


Rannekoruja ja otsahärpäkettä. Nahkaa, softista ja nappi


Sunnuntaina sitten avokämmenellä miehiä läiskimässä on Pirates of the Caribbean hehkeän blondi Tortuga-hutsu Giselle.

Tämä on ihan ompeluteknisesti ollut kyllä yksi haastavimmista asuista mitä olen tehnyt, jo tässä vaiheessa siis kun koko komeus ei edes ole valmis :P Refekuvien tuijotelu vei pohjan alkuperäiseltä idealtani tehdä alle erillinen korsetti ja plansettikin piti piilottaa, mutta lopputulokseen tuon yläosaosan suhteen on pakko olla tässä vaiheessa varsin tyytyväinen. Saisin suorastaan lihottaa itseäni ennen conia, että saisin tuosta mukavan kireän päälle, kun en taaskaan raaskinut tehdä tarpeeksi napakkaa.

Roikkuvaa härpäkenauhaa, jonka selittäminen nauhakaupassa oli vähän haastellista. Ihan sopivaa ei löytynyt, joten piti pätkiä tuosta ostetusta nauhasta nuo silmukat auki. Varmasti voisin olla vielä tarkempikin yksityiskohdista, ihan varmasti.

Yllä olevasta voitte loistavasti päätellä että kyllä, kaikki asut ovat aivan kesken. Mutta koska on kesäloma ja koko ensi viikon saan hyvällä omallatunnolla käyttää oikeasti vaan pukujen kanssa, ei vielä ole kerinnyt iskemään paniikki. Kiire tulee varmasti ja jos ulkona on noin upea kesäsää kuin nyt, niin voipi vähän taas miettiä tämän harrastuksen ihanuutta kun istuu ompelukoneen ääressä sisällä, mutta eiköhän tämä tästä.


Ilona

5 comments:

  1. ...oikeasti rupeaa hävettämään tämä oma stressi-ininä, kun jotkut ne vain puskee vielä Eurocosplayn jälkeenkin tuollaisia asuja. 8'D Oot sie kyl supernainen, ei tuo ole enää ihmismäistä touhua!

    ReplyDelete
  2. Huh, Adelin värkkäämisessä onkin jo sitten runsaamman puoleisesti haastetta. :o Tai ainakin sellaisen kuvan saa, ehkä siihen sitten on niksinsä. Tai ehkä, kuten Biitti sanoi, sinä sitten vaan olet supernainen. Oli miten oli, odotan innolla lopputuloksen näkemistä!

    ReplyDelete
  3. Biitti,
    nooh, katotaan ensin että mitä noista oikeasti tulee. Ja ei kyllä tälleen maanantaiaamuyön puolella, kangaskasoja ja epämääräisä cossikasoja tuijotellessa ihan supernaiselta tunnu :D

    Mirka,
    Adelia on ollut tosi kiva tehdä, koska tässä on päässy tekemään ihan uusia juttuja. Jännitän vielä että noinkohan kaiken kerkiän tekemään ihan niinkuin toivon, mutta pietään sormet ristissä :D Ja kilometrin mittainen syväluotauspäivitys Adelista on luvassa heti kun saan puvun viittä vaille valmiiksi.

    ReplyDelete
  4. Eräs stalkkeri (joka löysi juuri tänne)28/06/2010, 21:59

    Jos joskus kaipaat "vähemmän erikoisia" värillisiä piilareita mutta vahvuuksilla, tsekkaa lenson.com. Sieltä löytyy crazy lenses-osiosta ainakin punaiset, valkoiset ja mustat piilarit. Klikkaat sivulta siis värilliset linssit > crazy lenses. Ja toki sivustolta löytyy myös muita värillisiä/sävyttäviä piilareita, joskin valikoimat eivät cosplayjaajan kannalta ole järisyttävät.

    ReplyDelete
  5. Eräs (Lensonin ovelasti palkkaama?:D) stalkkeri:

    Lenson on kyllä ihan tuttu mesta, olen tainnut tuolta tilailla noita peruspiilareita joskus, nykyään vaan löytyy muualta yleensä halvemmalla. Crazy lensessejä en tilaile vahvuuksilla ihan oman piheyteni takia, kun silmien vahvuudet on vielä keskenään erit, pitäisi ostaa yksittäiset lissit molempiin. 44 euroa yhtä päivää varten piilareihin on jopa miun mielestä liikaa, Crazyt kun ei sopisi miun omille silmille jokapäiväiseen käyttöön, joten vahvuuksettomilla mennään :D

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.