20 July 2011

Acon11: Turusta selvitty hengissä

Heh heh, ”selvä” -sanan käyttäminen tämän viikonlopun osalta on vähän ironista

Finncon-Animecon itsessään ei herättänyt suuria tunteita positiivisessa tai negatiivisessa mielessä, viikonloppu oli ihana conista riippumattomista syistä. Ilona-hengaajaernu tässä hei!

Melkein Turussa, säätila melko masentava.

Finncon-Animecon oli tämän vuoden coniryppäästäni se eniten ”ehkä”-sarjassa pyörinyt. Vain viikko Nekon jälkeen Turussa oleva coni, jonka mielessäni yhdistän lähinnä hengaamiseen, random fffighteihin ja vähän lisähengaamiseen, olisi tippunut ensimmäisenä pois, jos jokin coni olisi pitänyt välistä jättää. Kun majoitus kuitenkin järjestyi paremmin kuin hyvin (kiitos niidel ja hui < 3) ja Kcs:n kokous pidettiin Turussa, päätin kestää ne vajaat 6 tuntia suuntaansa, jotka junassa matkustaminen vei ja sivistää itseäni käymällä ensimmäistä kertaa elämässäni lounaisrannikolla. Turun nähtävyyksiin tai mihinkään muuhunkaan en kyllä kerinnyt tutustumaan, jokin joki siellä kyllä näytti olevan ja kyllähän se pikkaisen muistutti Kuopiota. 


Uhkaavia pilviä taivaanrannassa

Tulin Turkuun perjantaina, mutta conipaikka kutsui vasta lauantaiaamuna muutaman nukutun tunnin jälkeen. (kiitos niidelin pohjaton baarikaappi...) Vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja pudistelin jo päätäni koko viikonlopun onnistumiselle, mutta onneksi sää parani selkeästi. Verrattuna Nekon karmeaan kuumuuteen oli Aconin ilma paljon siedettävämpi, vaikka lauantaiaamun kosteus kyllä aiheuttikin tiloihin trooppista ilmastoa. Yllättäen olin osannut pukeutua säätilaan sopivasti, ei ollut kylmä eikä kuuma koko viikonloppuna.

Anikissa piisaakin jo kritiikkiä conin järjestämispuolta kohtaan, eikä miullekaan hommasta jäänyt kauhean vakuuttunut olo, kun esimerkiksi naurettavan pieneen narikkaan jonottaessa kuulin viiden minuutin aikana infon vastaavan kolme kertaa ”en tiedä” ihan peruskysymyksiin. Huhupuheena kuulin perjantaina etsityistä cosplaytuomareista, vänkäreiden puuttuvista työvuorolistoista, vänkäreiden nakittamisesta myös työvuorojen ulkopuolella sekä yleisestä säätämisestä. Toki perusconikävijälle tämä säätö ei varmaankaan näkynyt. 

Random fffightia pihalla. Kuinka yllättävää.

Jollain oudolla tavalla tykkäsin yliopistosta conipaikkana. Vaikka rakennukset olivatkin jakautuneet melko pitkän matkan päähän toisistaan, paikkojen löytäminen oli välillä vaikeaa ja selventävät kartat meinasivat lähinnä vaan sotkea, oli conipaikka kuitenkin oma alueensa, jonka poikki kävellessä tunsi olevansa irrallaan normaalimaailmasta. Samasta syystä tykkäsin Bakaconin aikaisemmista tiloista. Kun en mennyt massaohjelmiin, en kokenut missään vaiheessa, että conissa olisi ollut tungosta tai liikaa ihmisiä, mutta voin kyllä kuvitella miten tuskaista olisi ollut jos koko viikonlopun sää olisi ollut sateisempi. Istuma- ja kuvauspaikkoja löytyi kivasti niin sisältä kuin ulkoakin ja kun ohjelmiin juoksemisesta en ottanut stressiä, ei yliopistoa tarvinnut kipittää päästä päähän ihan tukka putkella. 

Aurinkoa ja pihahengausta.
Ennen conia ohjelmakartta yllätti positiivisesti. Siellä oli jopa päällekkäisyyksiä mielenkiintoisilta kuulostavien ohjelmien kanssa. Toki kiinnostavista ohjelmista suurin osa keskittyi conien tekemiseen eikä animeen tai mangaan, mutta nooh, parempi sekin kuin ei ohjelmaa ollenkaan. Lauantai varsinkin näytti ohjelmatykitykseltä, mutta olen oppinut itsestäni jo sen verran, että yleensä conissa väsähdän saleissa istumiseen varsin nopeasti, enkä nytkään ottanut mitään stressiä ohjelmien näkemisestä. Cosplaykisat jätin kokonaan välistä, kun kisaan jonottaminen oli jo pelkästään ajatuksena ihan kuvottava. 

Ihana Hoothoot ja sienet.


Päädyin lauantaina sitten katselemaan Janne Elffi Rusasen Proppien rakentamisen lyhyttä oppimäärää, Antti Myyrän Yksityinen tekee conitkin paremmin -esitystä ja Lassi Väänäsen Maailmanlopun conia. Kaikki ohjelmat olivat mukavaa seurattavaa, joskaan mitään uutta niissä ei minulle ollut. Elffin luento oli uudistettu versio jo kertaalleen kuullusta proppeilusta Bakasta, Antin kanssa kaupallisista coneista on tullut juteltua jo muutenkin ja Lassin kanssa keskustelin tulevasta animeconista noin kolme tuntia jo valmiiksi menneellä viikolla. Mutta mukava oli herroja kuunnella. Väliajat sekä lauantaina että sunnuntaina menivätkin valokuvaushommissa.

Miun lempparipuku koko viikonlopulta. Tara < 3

Lauantai-ilta kului Kcs:n kokouksessa ja äänestystuloksista hämmentyneenä saunoillessa. Yöllinen Turku oli kaunis ja Teerenpeli aina jees, vaikka ikäraja ja portsari ikävästi hajottikin porukkaa.  Edellisen yön tapaiset vajaan neljän tunnin yöunet alle ja conia jatkamaan.


Jokin joki, joitain tyyppejä.

Sunnuntai oli jo vähän väsypäivä, kävin vain kurkistamassa osan Teemu Sandblomin Starblom tähtien kanssa –talkshowta, joka oli parempi kuin odotin, ja Animeconin perilliset paneelia, joka tarjosi ohjelmallisesti kyllä conin suurimman pettymyksen. 

Jos ohjelmaa suunnitellessa joku todella luuli, että 45-minuuttia riittää neljälle panelistille näin laajassa aiheessa, niin reality check please. Homma pääsi vasta ihan aluilleen kun piti jo lopettaa, mitään varsinaista keskustelu ei edes ehditty käymään ja alun kysymysten olisi pitänyt olla paljon jämäkämpiä. Paneelinvetäjän olisi pitänyt oikeasti vetää paneelia, eikä höpötellä itse pitkään ja antaa muiden höpöttää vielä pidempään. Tulipahan ainakin selväksi miten kukin neljästä esillä olleesta conista on syntynyt, mutta se oli suurimmalle osalle kuulijoista jo muutenkin selvää ja yleisö olisi tahtonut kuulla jo jotain muuta. Tuolla panelistiporukalla olisi varmasti saanut aikaan kunnon keskustelua, oli todella harmi, että nyt sille ei annettu riittävästi aikaa.

Ja se on kyllä kumma, miten noista cosplaytarvikkeista saadaan niin usein draamaa, mutta oishan se kyllä kamalaa, jos conin pitäisi hankkia jotain hakaneuloja pukuilijoille, siis ihan kamalaa. Note to self, kirjoitan conin cosplaypakeista joskus pidemmästikin, nyt niidel kyllä tiivisti aikas hyvin tuolla ps. -osiossa. Ja tuo päivitys muutenkin on < 3

En ole ruuan suhteen nirso, mutta ihan karmeaa kuraahan tuo ruoka oli. Nuudelimössöä lisämössöllä, hyi yök.

Onneksi fiksuna tyttönä ostin junalipun illan viimeiseen Kuopioon lähtevään junaan jo aamulla, ounastelin sen olevan täpötäynnä coniväkeä. Asema pullisteli conittajia, mutta junassa tilanne ei ollut ihan niin paha; itse sain röhnöttää koko matkan kahdella penkillä, kun viereinen paikkan oli jatkuvasti tyhjä. Olen vanha ja raihnainen ja animetunnareiden yhteislaulu junassa ei matkanautintoani lisännyt, mutta onneksi Tampere ja Jyväskylä karsivat ernujen määrän vaunussa jo pienemmäksi.

Kasvot vähemmän kalvakkoina junassa. Viikonlopun heräteostoperuukille löytyi heti käyttöä sekä la että su, kun oma tukka ei peruukkipäivien jälkeen ollut erityisen kauniissa kunnossa.

Ei tullut turha reissu Turkuun. Seura oli mahtavaa, herpderp-hengauksen lisäksi tuli oikeasti juteltua ihan asiaakin ja puvuistani oli pitkästä aikaa oikeasti hyvä fiilis. Tästä on hyvä jäädä conitauolle ainakin Traconiin asti. Acon puvuista tulee päivistystä heti kun jaksan käännellä, väännellä ja muokata noita kuvia.


Ilona
ps. Tommoinen yks tapahtuma on kanssa tulossa, piti sitäkin vähän mainostella viikonloppuna:

Esucon!
Vai ehkä kuitenkin Desucon Frostbite (featuring facepalmaava, vastentahtoinen mainosmalli Hootti)

Elffin luennolla pystyi keskittymään oleelliseen.
http://winter.desucon.fi/ ja ihana Ilse

2 comments:

  1. Enhän mie koskaan, ehkä vähän oon ottanu! Oli muuten mukava nurmikko.

    ReplyDelete
  2. Siis sinäkö joskus joisit alkoholia? Vaikea uskoa! :D

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.