Tracon VI: Dat Ass eli Poison Ivy ja kisapäivitys

Jos jollekulle vielä on epäselvää, missä puvussa Traconin lauantaipäivän vietin, niin eipä ole pitkään. Kuvien lisäksi luvassa on ihan oikeaa asiaakin. WIP-kuvia saattaa löytyä vielä jonkin kameran kätköistä, joten Ivy ei ehkä jää tähän.

Ensinnäkin miksi tämä puku? Batman ja Robin -elokuva on yksi niitä leffoja, joiden huonous menee niin yli, että se muuttuu hyväksi. Itse siis pidän hurjasti tästä onelinereita viljelevästä ysärikarmeudesta, jossa riittää näyttävyyttä ja huumoria, jonka tahallisuudesta ei koskaan voi olla täysin varma. Poison Ivy on upean näyttävä hahmo ja pidän erityisesti hänen asuistaan juuri tässä elokuvassa. Suurin valinnan vaikeus oli pukujen välillä pähkäileminen, ihana Uma Thurman nähdään leffan aikana muratoimassa niin monessa kutkuttavassa puvussa. 

Ai että vähänkö nämäkin hotsittaisi?

Loppuasun uskomattomuus houkuttaisi kovasti, varsinkin ruusun piikeillä varustellut reisimittaiset saappaat :D

Oh nuo aurinkolasit!

Kisapukuna tämä oma valintani, Poison Ivyn asu uuden piilopaikan raidaamisen aikana, oli mielestäni järkevin, koska se on näyttävä, sen tekemisessä joutui sekä askartelemaan että ompelemaan ja se tarjosi oikeasti haastetta. Korsetti/bodyosio Ivylla on päällään myös julkisen ensiesiintymisensä  aikana, mutta pelkäsin ettei se yksistään riittäisi kisassa pärjäämiseen, siksi tein myöhemmässä kohtauksessa näkyvän viitankin.

Referenssikuvien puolesta toivoisin tuomaroinnin siirtyvän pian sähköiseen aikakauteen niin, että referessikuvia ei tarvitsisi lähettää vain yhtä (tai muokata siis yhteen kuvaan montaa kuvaa) ja tuomareiden ei tarvitsisi tihrustaa kuvia paperista.

Lauantaipäivänä oli käytännössä pelkkää kisaamista. Jopa niinkin kisa-addiktoitunut ihminen kuin minä aloin miettiä, että kyllähän sitä conipäiväänsä voisi jotenkin muutenkin viettää, kuin loputtomalta tuntuvasti odottelemassa bäkkärillä. Kuten kisoissa aina, aikataulut eivät aivan pitäneet ja epätietoista odottelua oli aika paljon. Toki osittain itseaiheutettuna, kun en jaksanu jokaisessa vartin välissä lähteä bäkkäriltä minnekään. Kisan alun viivästyminen oli kuulemma aivan suunniteltu (tasalta yleisö sisään, kisa alkaa puolelta) mutta olisihan tämäkin ollut ihan kiva kisaajienkin tietää sen sijaan, että kärsimättömyys ja jännitys käytäväodottelun lomassa kasvoivat. 

Tämä kuva napsaistu Hanskun blogista, kaikki muut kuvat on Animeconin kuvien tapaan Jirin ottamia

Tiedonkulku ei ollut aivan sulavaa kaikinpuolin, itsehän kyselin taas kuin utelias lapsi kaiken mahdollisen (osan jo viikolla ennen kisaa), mutta kaikki perustieto ei tuntunut saavuttavan kaikkia muita kisaajia (Kysyykö juontaja kysymyksiä lavalla? Pitääkö numerolappua pitää lavalla? Kuuluuko lavalla jotain musiikkia yms). Cosplaymammojen määrä tuntui olevan aika hyvä suhteessa kisaajien määrään, mutta mammatkaan eivät tienneet vastauksia moniin (miun mielestä) peruskysymyksiin. Vastauksia kyllä sitten selviteltiin tarvittaessa cosplayvastaavalta asti, mutta olihan siinä ylimääräistä säätöä. Ja odottelua. Jotenkin koko kisasta jäi vahva odottelufiilis, mutta toisaalta mitään paniikkikiirettä ei missään vaiheessa ollut. Joustettiin tarpeen mukaan.

Cosplaypukuhuoneet toimivat varsin mainiosti, vaikka ihmisten tapa jättää ne omat matkalaukkunsa ja muut tavaransa lojumaan sinne onkin vähän meh. Kiva, että tavaraa voi sinne omalla vastuullaan jättää, ettei narikasta tarvitse jokaista unohtunut osasta lähteä etsimään, mutta kaupunkilaisjärkeä saa kyllä käyttää siinä tavaroiden asettelussa, pöytätasot ja tuolit kun on tarkoitettu ehkä muuhunkin. Ensiapupakkauksista löytyi kaikki tarpeellinen ja jossain vaiheessa bäkkärille tuli myös keksiä ja kivennäisvettä. Tästä olisi kisaajia voitu informoida paremmin ja takahuonepurtavat olla paikalla heti alusta asti, eikä ensimmäisen läheltäpiti-pyörtymisen jälkeen. Aivan absurdia kyllä, että samana conikautena, kun jotkin conit yhä närkästyvät siitä, että kisaajat kehtaavat pyytää hakaneuloja käyttöönsä, tai että takahuoneissa olisi mahdollisuus silittää pukuaan, toiset sen sijaa pyrkivät kehittämään takahuoneen tarjontaa entistä paremmaksi. Pukkaritunnelma oli taas oikein ihanan panikoiva, kerrankin itselläni oli asu, jossa pystyi auttamaan kanssakilpailijoiden panssareiden kiinnityksissä tai viitan asettelussa.

Tuomarointi oli traumatisoivaa. Karmeita hävyttömyyksiähän ne tuomarit lateli ja Asagi kehtasi dissata tätä Batman elokuvien aatelia! Ei mutta ihan oikeastippa tuomarointi oli oikein kivaa. Toki kun tuomaristossa on ihmisiä, jotka ovat viikkokausia lukeneet miun sufferoinnista lehtien kanssa #cosplay.fi –kanavalla, niin siellä oleminen on erilaista, kuin ihan tuntemattomien kanssa. Tuomareitahan ei julkistettu ennen kisaa, mutta koetin silti viimeisinä päivänä olla huutelematta pitkin irkkiä missä kaikissa asioissa menin aidan matalimmmasta kohdasta puvussani, kun jokin kuudes vaisto kyllä pisti arvailemaan osan tuomaristosta ihan oikein.

Kisaajien kesken tuli ihan hyvääkin keskustelua tuomaroinnista, jota eilen jatkettiin myös irkin puolella. Nyt tuomaristoa oli ohjeistettu olemaan kannustavia ja mukavia (niin, odotan sitä kertaa kun tuomaristoa erikseen kehotetaan olemaan vit--- kettumaisia ja kamalia), josta johtuen osalle kisaajista jäi ilmeisesti epärealistinen tunne omasta pärjäämisestään kisassa. Kun pukua kerran vaan kehutaan, niin miksi en sitten olekaan top kolmosessa? Minun mielestä _kritiikin_ paikka ei ole tuomaroinnissa ja täysin tuppisuut tuomarit, jotka eivät kommentoi pukua lainkaan, eivät ole yhtään mukavia. Joten kehujen sanominen ääneen tuomaroinnissa rentouttaa kisaajia ja jos kehuun osaa suhtautua niin, että se ei tarkoita samaa kuin ”täydellinen puku, sä niin voitat tän koko jutun!”, homma toimii. Kritiikkiä tuomaristo voi aivan varmasti antaa myös ihan jokaisesta puvusta, myös niistä voittajista, mutta mielestäni sitä pitää pyytää erikseen.

Ja miten se odottelu Traconissa sitten palkittiin? Lavajuoksukisat eivät ole omia henk. koht. suosikkejani, mutta jokainen cosplayvastaava tekee kisoista oman näköisensä. Itse harmittelin vähän lavahaastattelun täydellistä puuttumista, olisi kerrankin ollut kiusaus larppailla lavalla, kun Ivy on hahmona vaan niin nnnngghhg, mutta näin suurella kisaajajoukolla se ei olisi ollut toimiva ratkaisu. En muista milloin olisin ollut vain katsomassa cosplaykisaa, joten miulta on vähän hämärtynyt mikä katsomon puolelle on viihdyttävintä, katseletteko mieluummin ~40 kisaajaa pelkillä poseilla vai esim 25 kisaajaa, joille esitetään pari kysymystä? Nyt toki WCS-karsinta tarjosi sitä hiillostusosiotakin; harmillista, että me pukukisaajat emme nähneet mi-tään sinne bäkkärille, täytyy vain uskoa että eeppisiä esityksiä oli. Jos itse olisin kisajärjestystä ollut päättämässä, olisin laittanut pukukilpailijat ensin, ”lämmittelynä” WCS-kisaajille. Tällöin toki tuomaristo olisi taas tarvinnut tuomarointiajan, joka nyt tuli kivasti luonnostaan pukukilpailun aikana.

Sunnuntain esityskilpailu jäi omalta osaltani näkemättä, koska maha vaati syötävää. Kunhan youtube alkaa suoltamaan esityksiä pihalle, odotan kyllä innolla niiden näkemistä, kuulemma sen verran huippuja settejä oli. Muutamaa sunnuntain kisaajaa jututeltuani kuulosti siltä, että tiedotus sunnuntaina ei mennyt kisan osalta ihan nappiin, kun tiedot harjoitusajoista tai kuvauksista tai aikatauluista yleensä eivät ihan kaikille kisaajille asti päätyneet. Pukuhuoneita oli myös kivasti tuplabuukattu cosplaykisaajille ja (”itsekeskeisille epäsolidaarisille nirppanokille”) lolitoille, mikä ei varmaan ainakaan vähentänyt bäkkäristressiä. 

Itsehän tein taas kisassa Desut, eli menin suoraan lavalta bäkkärille itkemään, kun viitan solki tarttui peruukkiini ja omasta mielestäni varsin näpsäkkä miniesitys muuttui noloksi soljen irrotteluksi hiuksista. Se harmitti ihan kamalasti ja jännitys purkautui sitten taas vollotuksena. Ilmeisesti tästä nyt on tulossa miulle tosi huono tapa. Jännitin ennen esitystä, mutta se lavalle menemisestä tuleva fiilis oli jälleen pökerryttävä. Ja sen ”hyvä ope!” kannustuksen huutaja saa kyllä ilmiantaa itsensä!

Tällä kertaa sentään sain silmäni vähemmän punaisiksi ennen kisaajien yhteiskuvaa ja kun se toinen sija sitten tuli, onnenkyyneleet olivat taas lähellä. WCSn voittajien julkistus sitten saikin melkein kaikki ympärillä itkemään, tunnelataus tarttui kaikkiin. Onnea vielä kertaalleen Maijulle ja Elinalle < 3

Kilpailu oli todella kovatasoinen ja siksi toiselle sijalle sijoittuminen tuntuu aivan erityisen hyvältä. Kisatessa tahtoo pärjätä sen takia, että on itse hyvä, ei sen takia että muut olisivat huonoja. En yhtään kadehdi tuomaristoa parhaimmiston valkkaamisessa, olisin itse kyllä repinyt tukkaa jo päästäni. Sijoittuminen oli tavoitteenani, joten olen ihan supertyytyväinen tällä hetkellä. Palkintopokaalin koko on jo vähän herpderpluokkaa, vaikka tuo kakkospokaali on vielä ykköstä pienempi. Miusta pienempi olisi vähän tyylikkäämpi ja uusi cosplaylajimitalli kyllä kelpaisi tuonne vitriiniin. Paras palkintokombo on kyllä tyylikäs pokaali ja kylmää käteistä, nyt pokaalista löytynyt vaalean vihreä lanka aiheutti kylmiä väreitä kun juuri olin ommellut metrikaupalla sifonkia tismalleen samalla langalla :D Myös palkinnoista tarpeen mukaan nillittävä Ilona tässä moi!

Puvusta muutamia faktatietoja kuvien paljoutta ryhdittämässä:

Bodyn lehdet on leikattu ohuesta, pikkaisen kuviollisesta kankaasta, maalattu drybrushaamalla noin viidellä erilaisella vihreälla ja keltaisella maalilla, reunustettu mustalla maalilla, liimattu kiinni bodyyn ja glitteröity vielä päältä. Maalattuja lehtiä on koko asussa yhteensä 452 kpl (parinkymmenen lehden virhemahdollisuudella). 

Bodyssa on 12 metallista spiraaliluuta ja vetoketju takana. Se ei kiristä vaan ainoastaan tukee. Samalla kyllä estää mukavasti istumisen. 

Sukkahousut on ihan Seppälästä ostettu ja maalattu sitten autoille tarkoitetulla spraymaalla tuon häivytyksen aikaansaamiseksi.  Näytin parisuhdeväkivallan uhrilta puoli viikkoa, kun automaali tietysti meni sukan läpi myös jalkaan. Nämä conissa olleet housut olivat kolmannet mitä maalasin, edellisillä kerroilla muun muassa viritin limpparipulloja housujen sisään, niin ettei jalkoja olisi tarvinnu maalata, mutta jälki ei ollut tyydyttävää. Kuviot on maalattu kankaille tarkoitetulla kohovärillä, myöskin niin, että sukkahousut oli jalassa.

Viitta on suunnilleen puoliympyrän mallinen ja painaa suunnilleen tonnin. Lehtikuviot selkäpuolelle on erillisestä verhoilukankaasta, joka painoi tosi paljon. Kiinnitys viitassa on kyllä oikean näköinen, mutta kuristava, kun koko viitan paino osuu juuri kurkun kohdalle. Tästä johtuen pidin viittaa päällä vain lavalla ja kuvissa. Sain pikkaisen wonderflexia tähänkin pukuun, kun viitan soljet on tehty tuosta ihmeaineesta.

Peruukki on aivan mahtavan värinen, kävi todella hyvä tuuri että näytöllä hyvältä näyttänyt tukka näytti livenä vielä sopivammalta. Tukkaa on pikkaisen lyhennetty, mutta suurin haaste oli hiusten yläosan saaminen kuosiin. Peruukin reunat eivät koskaan voi näyttää yhtä sulavalta kuin oikeat hiukset, mutta hiustenkuivaajan ja lakan avulla sain tukan mielestäni varsin kivan näköiseksi. Koko tukan hiusraja on siis käyty läpi kasarikuumalla kuivaajallani niin, että kuitujen normaali ”kasvusuunta” kääntyy ja ne pysyi melkein ilman lakkaa kohti takaraivoa. Muovilehtiä ei tuettu puvussa ollenkaan, vaan maalattujen lehtien lisäksi tukkaa somistivat lähi-Prismasta ostetun murattivehkan Tampereelle asti kannetut oksistot.

Ivyn WIP –päivityksen yhteydessä esittelinkin jo noita kulmakoristeita, jotka liimasin conipäiväksi Grimasin tujummalla liimalla. Pysyi aivan loistavasti ja lähti varsin tuskaisesti, vaikka Rora (< 3) lainasinkin poistomyrkkyainetta. 

Hihat, huivi ja viitan sisäosa on sifonkia. Sen reunojen huolittelu polttamalla tarjosi puvun tekemisen tunnelmallisimmat osat, kun istuin elokuisessa illassa pimeällä parvekkeella ja sulatin reunoja sytkärillä. Käyttäkää muuten mieluummin kynttilää, tulee vähemmän palovammoja. Oikea hiha oli murheenkryynini, kun se otti ja hajosi conissa. Pullistelin liikaa hauiksiani. Nyt pitää tehdä se kokonaan uudestaan, maalatut lehdet sentään pystyn kierrättämään. 

Hajonnut hiha on hajonnut :<

Anteeksi, kiusaan teitä taas vaan lupaamalla pyllykuvia, mutta kun niitä löytyi omalta kameralta kovin vähän, niin tämäkin piti pölliä niidelin tötteröstä

Ja ihan totta, taidan korjata sen hihan tässä pian. Sillä Ivysta tuli kertaheitolla suosikkipukuni, joka aivan varmasti nähdään vielä jossain tulevassakin conissa. Muratin kuulumisia lisää kunhan nämä loputkin afterconfiilikset laantuu ja aivot palautuu normitilaan. Sitä ennen luvassa vielä kala- ja kurahousuja.

Ilona

Tracon VI: Se Pakollinen Yleisraportti

Coniraportteja! Kaikkialla coniraportteja! Ilonalla taas miljoona coniraporttia kaikista puvuista erikseen! Tämä ensimmäinen vielä tylsästi ilman kuvia! Oman coniurani kolmas Tracon on nyt nähty ja fiilikset ovat oikein hyvät. Kyllä tämä menee Desun jälkeen vuoden toiseksi parhaaksi coniksi omalla listallani, vaikka odotukset viikonlopulle olivatkin niin ylimitoitetut, että ihan niihin eeppisiin mittoihin tai Parasta Ikinä –kategoriaan ei yllettykään.

Koska en osaa tiivistää ja tekstistä paisui pullataikinaa, kisamietteet tulee yhdessä Muratti –kuvien kanssa (luultavasti myöhemmin tänään), muista puvuista omaa päivitystä ja tässä löpinää kaikesta siitä muusta.

Tampere on Kuopiosta katsottuna huomattavasti inhimillisemmän matkan päässä kuin edellisen conireissun Turku, ja kun kyytiläisiä tarttui matkaan, oli puvun kuljetus autolla huomattavasti miellyttävämpää kuin olisi ollut junassa. Autoseura teki varsinkin paluumatkasta oikeasti varsin mieluisan ja majoitusvastaavat Ilse ja Jiri takasivat, että mahdollisuus kunnon yöuniin olisi ollut. Koko viikonlopun nukuttujen tuntien saldo jäi puvun viimeistelyn ja iltabileiden takia kyllä sinne kuuden tunnin korville, mikä ehkä vähän näkyikin jo sunnuntaina.

Tampere talo on paikkana ihana, tykkään sen valoisuudesta ja nyt jopa sen putkimaisuus viehätti, vaikka vuosi sitten vielä kaipailin jotain Sibeliustalon Metsähallin tyylistä yhteistä tilaa. Nyt yksittäisten ihmisten epätoivoinen metsästäminen conialueelta toimi kyllä vähemmän kivana hyötyliikuntana (Spike, oi Spike kuinka sinua kaipasinkaan!) varsinkin epämukavien kenkien kanssa. Tilaratkaisut tuntuivat kivoilta ja kun en osallistunut mihinkään jonottamista vaatineeseen ohjelmaan, oli miun mielestä kaikkialla kivaa ja väljää ja mukavaa. Ja päivisin niin ihanan valoisaa, yöaikaan ihanan tunnelmaista. Sorsapuiston muuttuminen rakennustyömaaksi häiritsi ainakin minua paljon vähemmän kuin luulin, ja tavallaan oli mukava, miten ihmiset nyt pysyttelivät lähempänä rakennusta eivätkä hajaantuneet ihan jättimäisille alueille. Syyskuun sää oli kylmä auringonpaisteesta huolimatta, joten oma ulkoiluni rajoittui muutamaan palelevaan kuvausretkeen.

Ohjelmiston puolesta Traconin tarjonta vaikutti ”ihan kivalta”. Etukäteissuunnitelmat on etukäteissuunnitelmia, enkä yleensä niitä koskaan noudata, joten nyt en oikeastaan suunnitellut mitään. No paitsi ne paneelit mihin osallistuin itse ja Hootin Macross-luento. Peruukkiluento olisi voinut kiinnostaa ilman sunnuntain zombiefiilistä, Alastomuus animessa vaikutti loistavalta sen vartin ,jonka siellä istuin ennen kuin totesin nukahtavani, jos en lähde kävelemään ja Elffin proppiluentoakin melkein päädyin kuuntelemaan kolmatta kertaa. Hopeanuoli ei ole koskaan minuun kolahtanut, joten se puoli ei minua Traconissa houkuttanut. Fanien olemista ja menemistä ja intoilua sen sijaan oli kyllä kiva seurata vierestä ja toivon tosiaan, että Hopeanuolimusikaali tekisi paluun johonkin toiseenkin coniin, tahtoisin päästä näkemään senkin livenä.

Hoothootin Macross-luento oli juuri sitä mitä olin siltä toivonutkin. Vaikka oma Macross-fanitukseni rajoittuu (vielä) pääasiallisesti Frontieriin, tarjosi luento juuri sen sopivan annoksen syvällistä tietoa ilman älyttömiä spoilauksia koko Macross-tuotannosta, joten sekä sarjan fanit että uudet tuttavuudet varmasti saivat siitä paljon irti. Tiedän kyllä, mitä animua saattaa kovalevyilleni ilmestyä. Juuri tällaisia ovat ne _hyvät_ _anime_aiheiset luennot ja näitä todellakin saisi olla coneissa enemmän. Ulina siitä, että animeohjelmat muka eivät tarjoa mitään uutta sarjan nähneille eivätkä ole kiinnostavia näkemättömille, kertoo vaan siitä, ettei ole nähnyt oikeasti hyvin toteutettua animeohjelmaa. Ei animeohjelma tarkoita wikipedia tietojen luettelemista yleisölle. Tämä luento oli loogisesti etenevä, rakenteeltaan hyvä, sopivasti huumorilla höystetty ja perusteellinen paketti, jossa pitäjän panostus ja tietämys todellakin tulivat esille. Ja ne ihmissuhdekaaviot! < 3

Itse olin osallisena kahdessa paneelissa, joiden aiheet liippasivat hyvin läheltä toisiaan. Cosplay ja blogaaminen on niitä juttuja joista jotain tiedän ja joita harrastan, joten niistä puhuminen tuntui varsin loogiselta ja luonnolliselta, ja olin varsin otettu kun miuta pyydettiin puhujaksi. Kävijäkatoa voi toki tulkita niin, että aiheen kuuntelu ei sen sijaan välttämättä ole kamalan kiinnostavaa.

Lauantaiyön Inside the/a cosplayer’s studio tuli ohjelmistoon valitettavan myöhään, eikä siksi näkynyt ohjelmalehtisen ohjelmakartoissa. Kuulijoita meidän kuuden cosplayblogaajan hiillostusta kuuntelemassa oli noin 40,  mikä selittyy yllä mainitun lisäksi varmasti osittain myös ajankohdalla. Iltabileet olisivat itseänikin kutsuneet jo Hootin luennon jälkeen, jos en tähän paneeliin olisi lusikkaani pistänyt. Ideana enemmän talkshow/roast –tyylinen paneeli on loistava ja mahdollistaa viihdyttävän ohjelman. Nyt toteutus jäi ehkä hiukan vajavaiseksi eikä paneelista saatu irti kaikkea mahdollista. Ehkä vielä provosoivammat kysymyset, hiukan pidempi aika tai vaihtoehtoisesti vähemmän panelisteja olisi jotenkin muuttanut tilannetta. Tai sitten ei. Minulla oli ainakin hauskaa paneloida ja me kaikki panelistit oltiin hurjan hauskan itseironisia koko ajan. Tai ihan karmeita elitistikusipäitä. Hirveiden housujeni ja päivällä vilkkuneen takapuoleni saama huomio oli hämmentävää. Olisi kiva kuulla katsojien kommentteja, millaista paneelin seuraaminen oli.

Sunnuntain zombioloa selittää 2,5 tunnin yöunet, joihin suurimpana syyllisenä oli iltabileet, jonne piti rynniä hirmuisella vauhdilla (tosin parin mutkan kautta) heti puolenyön jälkeen. Iltabileistä voisi tiivistettynä todeta, että  ihan paskaa kun piti jonottaa baaritiskille niin pitkään (ja niin usein). ”ihan jees” Unelmailtabileethän yhdistäisi sen mukaansatempaavan tanssilattian ja hiljaisemman, keskustelut mahdollistavan paikan, nyt painotus oli ensimmäisellä ja esim tanskalaisten kunniavieraiden kanssa ylhäällä ei juurikaan pystynyt jutustelemaan. Tanssilattialla oli kuitenkin ihanaa, tuttuja oli mahtava nähdä ja bileitä olisi voinut jatkaa vielä paljon pidempäänkin. Host ja hostess –klubi kuulosti ideana ihan mielenkiintoiselta, kun itse tulin bileiden loppupuolella paikalla, en osaa sanoa kuinka paljon maksullisia seuralaisia hosteja käytettiin /hyödynnettiin / ostettiin pidettiin kiireisinä tai miten idea sitten käytännössä toteutui.

Sunnuntain Cosplayjournalismi netissä –paneeli käsitteli osittain samoja asioita kuin yöllinen ohjelma, tällä kertaa vaan asiallisemmin. Itse olin kanssa pyöritellyt vastaavanlaista ohjelmaideaa pienessä päässäni, joten great minds think alike selvästikin. Oliko se sitten englannin kielen käyttö, suhteellisen aikainen ajankohta (noh, riippuen unimäärästä) vai samaan aikaan ollut Suurin pätijä, oli katsomossa valitettavasti vain noin 25 henkeä. Irtsa veti paneelia hyvin, Rimpun ja Casperin kanssa oli mukava jutella, vaikka yöunien vähyys verotti omaa aivokapasiteettia aivan liikaa, enkä omissa puheissani ollut lainkaan looginen. Anteeksi siitä. Irtsan kanssa jo vähän puheltiin, että we must go deeper, suomeksi puhuttuna vastaavanlaisesta paneelista saisi varmasti vielä irti hyvää ohjelmaa. Mihin coniin,  millaisella timeslotilla ja ketkä siellä puhuisivat, jää vielä nähtäväksi. Tai ketkä sitä kuuntelisivat, sillä en itse osaa hahmottaa kiinnostaako ketään (itse blogia pitämätöntä) keskustelu cosplayblogeista, vaikka painotuksena ei olisikaan vain puhujien omat blogit.

Conien teemoittaminen tuntuu olevan kovin muodikasta, mutta koskaan aikaisemmin en ole nähnyt sen toimivan ja näkyvän samalla tavalla kuin Traconissa. Koko viikonlopun mittainen conipeli hymyilytti, vaikka siihen en osallistunutkaan kuin viime hetkellä, kun Vihreä vallankumous tempaisi mukaansa, mutta jatkuva larppailu toi tapahtumalla sopivan tunnelman. Muutenkin Traconin pienet lisäjutut kuten conzine-lehdet antoivat aivan ihanaa lisätunnelmaa, vaikka Surunan bäkkärihaastattelu ei niihin tainnutkaan päätyä. Vaikka sunnuntai olikin itselleni väsypäivä, iski conihaikeus jo keskellä päivää. Olisihan tuota touhua vielä vaikka päivän verran katsellut ihan mielellään.

Iso sali on iso

Kuopio kutsui vasta päättäjäisten jälkeen, joissa konkretisoitui paitsi conin järjestäjien suuri määrä, myös ensimmäistä kertaa itselleni Tampere talon suurimman salin koko. Olen aikaisemmin vain istunut pääsalissa jossain permannolla tai ollut lavalla, nyt yläparvelta koko kokonaisuuden näkeminen oli aika vaikuttavaa. Kalakukkokaupunki vastaanotti lapsensa juuri ennen puoltayötä puherikkaan ajomatkan jälkeen.

Tämä coni taas muistutti siitä, miten pitkän matkan olen conikävijänä tullut ensimmäisestä, vuoden 2009 Traconistani, jossa sooloilin yksin koko viikonlopun ja uskaltauduin puhumaan vaan kisan takahuoneessa lähimmille jonottajille. Kyllä ne kanssaconittajat tekevät ison osan tapahtuman viehätyksestä, nyt talo oli täynnä kavereita, tuttuja, puolituttuja, blogin lukijoita (ei ollut kerta eikä kaksi kun kun kuulin ”ai mä oonkin lukenu kun sä maalasit noita lehtiä”), irkkituttuja, entisiä oppilaita ja ihan uusiakin tuttavuuksia. Valitettavasti tämä aiheuttaa tietysti senkin, että kaikkien kanssa ei ehdi juttelemaan niin pitkään kuin tahtoisi, osaa näki vain vilahdukselta. Kiireinen con on kiireinen, vaikka jotain muuta yrittäisikin.

Tracon tuntui kehittyneen valovuoden verran edeltäjästään ja jos sama suunta ja tahti jatkuu, maltan tuskin odottaa ensi vuotta. Myös tässä conin jälkeen näyttää siltä, että palautteen vastaanottamisessa ja kommentoinnissa vedetään pisteet täysillä kotiin, sillä tokihan hiomista vielä löytyy, mutta tahto ja asenne parantua ja kehittyä tuntuu olevan juuri oikea.

Kuusi viikkoa aikaa seuraavaan koitokseen, joten conifiilistelyjen lomassa katseet kääntyy jo Talksia ja Gaalaa kohti. Traconin pukupäivitystä ja kisa-avautumista luvassa ihan pian.

Ilona

Viherpeukalon WIP ja Tracon-mainostusta

Piti olla vaikka kuinka paljon aikaa ja olemattoman vähän stressiä. Painotus sanalla piti. En varmaan ole ainoa, jolle se kahden viikon kirous hiipi niskaan huohottelemaan. Itseähän vietän tosin työttömän huoletonta elämää eli päivät voisi pyhittää cosplaylle, mutta TosiElämä kyllä pukkaa kummia velvoitteita tielle ja vanha larppikärpänenkin on puraissut, joten seuraavaan viikkoon en taida keritä juurikaan pukujuttuja tekemään.

Oikeastihan tilanne näyttää ihan hemmetin hyvältä. Verrattuna miun normaaliin kaksi-viikkoa-coniin –tilanteeseen, hommat ovat oikein mukavasti edistymässä. Hirveä kiire tulee taas, mutta se nyt oli ehkä odotettavissa. Koska cosplayblogeissa kaikkia (tai ainakin Vahvinta) kiinnostaa vaan ne kuvat, niin voila: (kuvat tällä kertaa puhelimella napsittuja, taidan kuitenkin jatkossa jatkaa järkkärillä kuvaamista mieluummin, ei oikein valotehot riitä näissä. )

Ilona keskittyy oleelliseen: OIKEAN sävyinen kynsilakka on tietysti tärkeintä.

#cosplay.fi on muutamaan kertaa neuvonut jo ostamaan niitä muovisia muratinlehtiä, kun eivät jaksa kuunnella miun solkkaamista lehtien maalaamisesta. Mutta ei voi, kun Ivy bodyn lehdet eivät edes yritä näyttää oikeilta. Jotain jokainen niistä on maalattava ensin noin kuudella maalikerroksella ja sitten kiinnitettävä bodyyn. 

Alussa tussasin reunoja, mutta maalaaminen oli kivempaa.

Edeae: Miksi laitoin tuomareille refekuvan tästä viitan takaosasta... Oisin voinu vaan kirkkain silmin sanoa että ei siellä ainakaan mitään lehtiä ole!  Eli vielä vähän lisää lehtiä!

Tidii, lehtiä kiinnitettynä 0 kappaletta ja nuppineuloja näkyy edelleen, sukkahousut modaamatta enkä ottanut teille edes pyllykuvaa. Mutta peruukki vilahtaa vähän, sävy on aivan ihana!

Body ei ole korsetti, vaan takana on ihan vetoketjukiinnistys. Sen sijaan innostuin taas korsettiluista ja niinpä tässä on sen tusinan verran spiraaliluita, jotka tukee aivan ihanasti.

Kulma"karvat" on tietysti Ivyn meikissä oleellisimmat. Softiksesta lähdettiin liikkeelle.

Ja sitten sitä softista leikeltiin ja vuoltiin ja muokattiin. Ja maalattiin.

Ja maalattiin vielä paljon lisää (oisin ite tykänny tummemmista vihreistä, mutta refekuvan mukaan on mentävä) Ja vielä timangeja sinne sekaan niin valmista on!

Traconiahan miun ei varsinaisesti tarvitse mainostella, hypetys sen suhteen on jo muutenkin melkoinen ja _kaikki_ on totta kai tulossa sinne. Mutta koska Traconinin mainostoimisto ei ole tahtonut pönkittää minun egoani mainitsemalla miun nimeä ohjelmistojen joukossa, miun pitää tehdä se itse! 

Sunnuntaina klo 12-13 Studio. Cosplayjournalismi netissä. Vaikka ohjelmakartta hehkuttaakin vain tanskalaisia kunniavieraita, voi Studiossa näillä  näkymin kuulla myös allekirjoittaneen ja erään videoblogeillaan maailmaa sulostuttavan suomalaisen cosplayblogaajan englannin kielen ääntämistä ja mietteitä blogimaailmasta. Tarjolla toivottavasti ihan oikeaa asiaa ja edellisen illan pituudesta riippuen huonoa huumoria. Ja vetäjänä on toki iki-ihana Irtsa. Tällä mainostuksella koetan ryöstää pelastaa edes osan teistä conikävijöistä samaan aikaan pyörivältä kauhean karmean kuivan tylsän tympeältä Suurin pätijä –ohjelmanumerolta. Tulkaa mieluummin kuuntelemaan meitä! (no oikeesti menisin itekin seuraamaan pätijöitä, jos ei oma ohjelma ois sen kanssa päällekäin. Mutta tulkaa silti!) Samalla pääsette toteamaan mihin päätökseen tulen sunnuntain pukuni suhteen, uutta en saa (tai kerkiä) tekemään, vanhoista houkuttaisi aika monikin puku.

Ja YHTÄKKIÄ LISÄÄ PANELISTI-ILONAA! Jo ennen sunnuntain englanniksi solkkaamista pääsen ääneen, sillä jos yökunto kestää, niin Sopraano lauantain viimeisenä tuntina Inside the cosplayer's studio tarjoaa vähän erilaista cosplaypaneelia. Ohjelmasta tiedän tätä kirjoittaessa ihan yhtä paljon kuin tekin saatte tietää ohjelmakuvauksen lukemiselle, mutta kun mukaan pyydettiin, päätin uhrata iltabileaikaani paneloimalla. Yötunteina kielenä on sentään tämä ensimmäinen kotimainen. Tulkaa sinnekin!

Ja oikeastaan jo täällä voitte todeta, että miun yhden puvun taktiikka ei onnistunut. Iltabiletyspukua erikseen luvassa, kyllä kyllä. Buffy linjalla mennään, mutta nyt se toinen Slayer luvassa. Miten kehtaan kulkea Tampereella näissä housuissa conipaikan ja iltabileiten väliä, jää vielä nähtäväksi.

Kangas oli karmeaa jo alunperinkin.

Sitten maalasin siitä vielä hirvittävämpää...

Ja arvatkaas onko housujen tiukkuuskin melko karmaisevaa laatua? :D

Viime vuoden Tracon-paidasta pystyi kivasti ottamaan mallia, kun en kaavoja osaa vieläkään käyttää.

Pahasti näyttää kiireiseltä conviikonlopulta. Paitsi, että tahdon ottaa kuvia ihanien Ilsen ja Jirin kanssa, hengata noin miljoonan muunkin ihanan ihmisen kanssa, olla Desupyödällä, kisata, olla kahdessa paneelissa, iltabilettää ainakin kahdessa paikassa (yhtä aikaa), niin ohjelmatarjontakin näyttää oikeastaan helkutin hyvältä. Ehdottomasti Must See on Hoothootin Macross-luento. Mutta koitan olla ottamatta stressiä ja nauttia kaikesta mihin satun ennättämään. 

Päivityksiä olisi jonoksi asti tuloillaan, mutta ne saattaapi jäädä odottelemaan Traconin jälkeistä aikaa. Menen kärsimään maanantai-illan pyllyangstista, kun Ivy esittelee bootiaan koko kansalle ja Faithin pöksyt lisäävät n. 20 kiloa sinne takakontin suuntaan. Mutta hei, ihan on ihana tämä harrastus!

Ilona

Cosplay, kisaaminen ja kisajännitys; teh kilometripäivitys

Ywi kyseli tuolla kommenttiosiossa, miten itse olen saanut rohkeutta kisaamiseen, ja miten kisajännitystä ehkä voisi helpottaa. Koska en näköjään taaskaan osannut vastata lyhyesti ja ytimekkäästi, tein tästä ihan oman päivityksensä. Luvassa ihan itsestään selviä asioita kisaamisesta, muutamia niksejä sen jännityksen vähentämiseen ja paljon diipadaapaa. Ja vielä ilman kuvia, hyi minua! Tekstiin mitenkään liittymättömiä Rinoan herpderp-kuvia piristykseksi, olkaapa hyvä. Ne vähemmän idiootti-ilmeilyä sisältävät kuvathan löytyy täältä.

Miksi kisata?

Vaikka kärjistän ja yleistän paljon teksteissäni ja helposti tulee väitettyä kaikkia cosplayaajia huomiohuoraajiksi, niin toki on niitä poikkeuksia, jotka tekevät puvun _vain_ fanittaakseen hahmoa ja sarjaa, ja joita ei voisi vähempää kiinnostaa saako puku conissa huomiota vai ei. Kisatessa on pakko tykätä siitä huomiosta, sillä sitä kyllä tulee sekä hyvässä että pahassa.

Kisatessakin puku (ja esitys) ovat kuitenkin pääosassa, ei cosplayaaja, eikä kisat saisi olla mitään pukuilijan oman egon pönkitystilaisuuksia. Kisaan lähdetään puvulla, jonka tekemisestä on itse ylpeä ja jota tahtoo esitellä muillekin (huomaatteko miten en itse tee kuten opetan, vaan päädyn aina lavalla puolivalmiissa tuherruksessa?). Toki ensimmäisiin kisoihin voi lähteä vain keräämään kokemusta, mutta minun mielestäni kisaaminen on ...turhaa, jos tarkoituksena ei ole voitto tai sijoittuminen. Puvulle tai itselleen huomion hakeminen kisalavalla, vaikka itse kokee ettei puvulla ole mitään mahdollisuuksia voittoon, on vähän plaah. Jos sinne lavalle tahtoo vaan näkyvyyden takia, niin ehkä ne muut aktiviteetit, kuten fffight tai cosplaydeitti ovat sopivampia paikkoja. Tai näytösmuotoiset ”kisat”, joita nykyisellään on kyllä kovin vähän.

Mutta pelkästään tahto voittaa ei kyllä tee kisaamisesta hyvää kokemusta, kyllä siitä meiningistä pitää myös tykätä, tuli sitä sijoitusta tai ei. Mie rakastan kisaamista ja sen tuomaa fiilistä, kävi lavalla miten tahansa, ja olen tustutunut aivan ihaniin ihmisiin juurikin kisojen takahuoneissa tai lavalle jonottaessa.

Sen oman kisamotivaation selvittäminen on tärkeää ennen kisaamista. Suurin osa cosplayaajista ei kilpaile aktiivisesti tai koskaan (luojan kiitos, satojen ihmisten putkijuoksukisat olisi ihan kamalia), eivätkä koe jäävänsä mistään paitsi. Osa kisaa joka conin kisassa, osa tekee uuden puvun joka kisaan, osa kisaa samalla puvulla ties kuinka monesti, osa panostaa enemmän esitykseen, osa ottaa kisaamisesta stressiä, osa ei. Osa pettyy kovastikin kun ei sijoitu, osa vollottaa iloitkua lavalla kolmannesta sijasta. Monet testaavat kisaamista kerran ja toteavat, ettei ollut oma juttu. Kisaaminen ei tee sinusta yhtään sen huonompaa tai parempaa cosplayaajaa, vaikka toki pukuihin panostaminen saattaa joillain lisääntyä, kun tietää niillä kilpailevansa. 

Ennen kisaa: Harjoittele, harjoittele, harjoittele

Jännittämistä vähentää huomattavasti se, että hommat on valmiina ajallaan. Oli kyseessä sitten kävely- tai esityskisa, puvun valmistuminen sen verran ajoissa, että siinä kävelemistä ja liikkumista ehtii oikeasti harjoitella ja siihen totutella, on äärimmäisen suositeltavaa. Itse aion ensi kerralla kun puku ja esitys oikeasti valmistuu ajoissa (röhönaurut tähän kohtaan) ottaa tekniikan avuksi ja videokuvata pukua, jotta näen itsekin miltä siinä liikkuminen ja esitys näyttää. Esim Bakan jälkeen videoiden katsominen oli vähän tuskaista, kun olisin todellakin miettinyt jalkojeni asentoja uusiksi, jos olisin kuvannut esitykseni etukäteen. Desun videoista nyt puhumattakaan :D On myös hyvä huomata ennen lavalle menoa, jos mekon etumus valahtaa heti kun nostaa käsiä, tai helmoihin kompastuu kun koettaa peruuttaa tai käsiä ei saa nostettua ylös ollenkaan. Sitten voi suunnitella esityksen tai poseeraukset puvun ehdoilla eikä tarvitse ottaa siitä stressiä.

Videokameran tilalla ihan se vessan peilikin jo auttaa. Kaikissa kisoissa pitää poseerata (...paitsi jos unohdatte kuten minä desussa) ja sen harjoitteleminen etukäteen on tärkeää. Pitää siis tuijotella itseään peilistä loputtomalta tuntuvia aikoja, harjoitella ilmeitä ja eleitä. Ihan perus kävely-ja-pose –kisassakin pitää siis harjoitella. Sitä kävelemistä ja poseeraamista. Olo on paljon varmempi, kun on valmiiksi miettiny ne muutamat poseeraukset, eikä vaan seistä töllötä lavalla nollat taulussa.

Kisapäivänä: Ole ajoissa, kysy tyhmiä, syö ja juo

Kisapäivään kuuluu yhtä ja toista, joten aikatauluttaminen on tärkeää. Yleensä ennen lavalle astumista pitää ilmoittautua paikallaolijaksi, käydä valokuvassa, käydä erillisessä tuomaroinnissa ja saapua takahuoneeseen jonkin aikaa ennen kisan alkua. Normaalisti aikataulut eivät ole mitenkään stressaavat tai liian tiukat, mutta on hyvä tiedostaa, ettei kisaa ennen välttämättä ennätä katsomaan ohjelmia tai tekemään pitkiä kuvausretkiä. Aikatauluista kannattaa pitää kiinni, jos ei tahdo vihaista cosplayvastaavaa niskaansa. Tai jos aikataulut tuottavat ongelmia, kannattaa siitä kertoa HETI, koska joustamisen varaakin yleensä on.

Jos jokin asia on epäselvää, siitä pitää heti kysyä. Oli asia sitten lavalla oleminen, vesipisteiden sijainti, aikataulu tai tuomariston arviointikriteerit, niin on ihan turha jäädä sufferoimaan epätietoisuuden kanssa. Jos kisassa on cosplaymammoja käytössä, ovat he juuri näitä kysymyksiä (ja yleistä orjuuttamista) varten olemassa, jos ei, niin muut kisaajat, info tai cosplayvastaava ovat sitten niitä, keiden puoleen kääntyä. Tyhmiä kysymyksiä on, mutta niitäkin saa kysyä.

Pyörtyvät kisaajat eivät ole kenenkään mieleen (...kai), joten syöminen ja juominen on tärkeää. Mie unohdan aina syödä (ja juod---oh wait), joten varaan takahuoneeseen yleensä pienen rasian karkkia tai suklaata ihan sitä varten, että saan verensokerin nousemaan. Vielä parempi kyllä olisi syödä ihan kunnolla, mutta missään nimessä syömistä ei saa unohtaa kokonaan. Kiristävä puku+syömättömyys takaa huonon olon.  Vettä on yleensä aina tarjolla takahuoneessa, jos ei ole, niin kysy mistä sitä voi hakea. Mehua tarjoilee ainakin desun bäkkäri.

Apua! Tuomarit!

Nykyään onneksi suurimmassa osassa kisoja on käytössä erilliset tuomaroinnit, joissa tuomaristo näkee puvun läheltä ja voi kysyä puvusta kysymyksiä. Sanon onneksi, sillä pelkkä katsomosta tuomarointi on miun mielestä epäreilua sekä tuomareita että kisaajia kohtaan. Yleensä tuomaroinnille on varattu oma tila ja jokaiselle kisaajalle oma aika tuomarointia varten, tai sitten kaikki jonottelee vuoroaan ja tuomarointikin voi tapahtua yleisesti bäkkärillä.

Tuomarointiin varattu aikakin vaihtelee, mutta tuskin se koskaan yli 10-minuuttia on. (Paitsi bakassa kun muita tuomaroitavia ei ollut vielä tullut ja kulutin varmaan sen 20 minuutia puvustani höpöttäen) Yleensä aikataulutus taitaa olla tehty noin 3-5 minuuttia per puku, eli ihan todella lyhyt aika, jossa ei juuri muuta kerkiä kuin pyörähdellä ympäri ja vastata muutamiin kysymyksiin. Etukäteen on hyvä jo miettiä vastaukset niihin todennäköisimpiin uteluihin (mikä osa oli vaikein tehdä, mihin osaan olet itse tyytyväisin, mitä tekisit nyt uudestaan, paljonko aikaa johonkin juttuun kului, miksi tämä hahmo jne). Tuomaristolle kannattaa oma-aloitteisesti myös kertoa, jos jonkin jutun haluaa heidän tietoonsa saattaa, vaikka yleensä viimeistään viimeinen kysymys on vielä ”haluatko vielä kertoa jotain puvustasi?”. Koska aika on rajattu, ei kannata ihan jaarittelemaan jäädä, vaan poimia oikeasti ne jutut, joihin itse olet tyytyväinen tai joiden tekemisessä oli jotain erityistä.

Tuomaristolle kannattaa puhua totta ja olla avoin. Jos tuomaristo kysyy, mitkä osat puvustasi on ostettu, niin ne kannattaa tosiaan kertoa siinä, koska osto-osat kyllä yleensä erottaa. Samoin mahdollisesti saamastasi avusta ompelussa tai juuri sen hienon propin viimeistelyssä, jota tuomaristo hehkuttaa, kannattaa mainita tässä vaiheessa.

Tuomarit on nykyään onneksi yleensä itse cosplayharrastajia, joilla suurimmalla osalla on myös itsellään kisaamiskokemusta. He eivät ole tahallaan ilkeitä, tylyjä tai pelottavia, vaan oikeasti tahtovat kannustaa kisaajia ja tehdä kisaamisesta ja tuomaroinnista mukavan kokemuksen. Poikkeuksiakin voi toki olla ja esim väsyneenä kuka tahansa voi olla kärttyisä, mutta tuomarointia on aivan turha sen takia pelätä, että siellä muka kamalasti haukuttaisiin tai kritisoitaisiin. Yleensä tuomarointivaiheessa ei anneta vielä ollenkaan palautetta siitä puvusta, tai korkeintaan kehutaan, palautetta voi pyytää sitten jälkikäteen erikseen. Tuomaristolle voi myös ihan suoraan sanoa, että kylläpä jännittää tai että olet ensimmäistä kertaa tuomaroitavana. 

Kisakumppanit

Itselleni monesti conin raastavimmat ja parhaat hetket on koettu bäkkärillä. Ennen lavaosuutta on käytännössä aina odotteluaikaa, joka vietetään lavan takahuoneessa, tai vaihtoehtoisesti katsomon etuosassa, jos takahuoneita ei ole. Ennen kisaa näkee hyvin erilaisia kisaajia, erilaista jännitystä ja  erilaista sosialisoitumista. Itse höpöttelen aika paljon ennen esitystä, joka tuttujen tai tuntemattomien kanssa ja olen huomannut sen helpottavan. Cosplaysmalltalk ja jonokaverin puvusta kyseleminen rauhoittavat ainakin itseäni kummasti.

Itse en ole koskaan vielä kokenut takahuoneessa tai lavalla jonottaessa, että olisin ollut negatiivisessa mielessä kilpailijoiden ympäröimä, mitään kyräilyä tai huonoa fiilistä kisaajien kesken ei ole ollut. Toki niitä muiden pukuja tulee odotellessa katsottua ja ”ei samperi tuo on muuten hienosti tehty proppi” tai ”nuo maalauksen reunat ovat vähän epätasaiset” –ajatuksia tulee, mutta hyvässä hengessä. Omaa pukuaan tulee väkisinkin vähän verrattua muiden pukuihin ja yleensä se oma kriittisyys hämärtää todellisuudentajua sen verran, että kaikkien muiden puvut näyttävät tuhat kertaa paremmilta ja ”uliuu, miksi ees menen lavalle kun oon näin paska” –ajatuksia on ehkä kuultu muutamaan kertaan. Mutta onneksipa se et olekaan sinä tai muut kisaajat, jotka voittajasta päättävät, vaan tuomarit, joiden tehtävänä on pisteyttää hyvinkin erilaiset puvut toisiinsa nähden.

Kaikki eivät tosin varmaan bäkkärihöpötyksestä tykkää ja esityskilpailuja ennen varsinkin osa istuu nurkassa vaan miettimässä koreografiaa tai höpöttelemässä itsekseen. Tämä on vähän sama tilanne, kuin koulussa ennen kokeita; joillekin se viimeisten minuuttien kertaaminen on tarpeellista, jotkut vaan ahdistuvat siitä. Yleensä juttuseuraa kyllä aina löytyy, jos sitä on vailla. Muita kisaajia ei tarvitse pelätä ja jos joku vaikuttaa töykeältä, se on luultavasti vain jännitystä (tai sitten se vaan on töykeä, siirry juttelemaan seuraavalle). 

Apua, lavalle!

Jokaiselle se pahin jännityspiikki iskee yksilölliseen aikaan. Minulla se on noin minuutti ennen lavalle menoa, kun tuntuu, että mahan pohjassa on kylmä iso kivi, jalat ja kädet tärisee ja pyörryttää. Helpoin kikka tätä pahinta fiilistä vastaan on hengittäminen. Syvään hengitys sisäänpäin nenän kautta ja ulos suun kautta. Pari tämmöistä ja jos vieläkin pyörryttää niin sitten istahtaminen alas. Ja jotain sokeripitoista syömistä tai juomista. Lavan takana ei käytännössä ole missään vaiheessa yksin, joten jos oikeasti rupeaa ahdistamaan, niin siitä kannattaa sanoa ääneen. Toisaalta taas toisen ”iih iih kun jännittää” –ihkutukset voi jättää kuuntelematta, jos ne lisää sufferointia.

Oli kyseessä sitten esityskilpailu tai kävelyä, lavalla ei ole mitään kiirettä. Eläytymisestä teen ihan oman päivityksensä, mutta sen hetken kun lavalla olet, joudut vähän larppaamaan; oikeasti eläytymään siihen hahmoon, liikkumaan ja poseeraamaan kuten hahmosi. Vaikka kuinka tuntisit olosi epävarmaksi siellä lavan takana, lavalle mennessä pitää nostaa leuka ylös ja nauttia siellä olemisesta (eri asia jos hahmosi on ihan ujonysväke, sitten joudut larppaamaan semmoista).

Jos tuomaristoa ei tarvitse pelätä, niin ei myöskään yleisöä. Se parhaassa tapauksessa satapäinen yleisö on tullut katsomaan juuri niitä kisapukuja, juuri sitä sinunkin pukuasi. 99% yleisöstä on myös hyväntahtoisia ja kannustavia, eikä niistä muutamasta mulkusta tarvitse välittää. Yleisö tahtoo nähdä onnistuneita esityksiä ja kannustaa kilpailijoita, ja tämän muistaminen ennen lavalle astumista helpottaa kummasti.  

Mut entä jos juontaja kysyy ihan karmeita?

Kisasta riippuen lavalla saattaa juontaja kysellä yhtä ja toista. Toivottavasti kisaajille annettaisiin mahdollisuus itse ehdottaa kysymyksiä, mutta vaikka näin ei olisikaan, ovat kysymykset yleensä sitä ”miksi tämä hahmo/mistä tuo iso miekka on tehty/miksi tahdot valloittaa maailman” –tasoisia. On ihan omasta mieltymyksestä kiinni, tahtooko vielä tämän haastattelun ajan eläytyä hahmoksi vai vastata puvun tekijänä, itse suosin jälkimmäistä. Toisaalta taas yleisön kannalta larppaaminen voi olla viihdyttävämpääkin, ainakin jos kysymykset on hyviä ja hahmo sellainen, että sen eläytymisen ja vitsit tajuaa useampi kuin muutama katsoja.

Lavalla jäätyminen ei ole mitenkään vaarallista ja sitä sattuu kaikille. Jos et osaa vastata johonkin kysymykseen niin sitten voit vaan todeta ettet osaa vastata. Näitä sattuu lähes jokaisessa kisassa, ei maailma siihen kaadu, eikä tuomaristo rokota, vaikka et olisikaan sulavakielinen runoniekka lavalla. 

"Jos silleen tosi eeppisesti heilauttaisin hiuksia, se näyttäisi varmasti tosi hyvältä."

Ohi on!

Lavalle menemisestä, olemisesta ja poistumisesta PITÄISI aina olla kunnon info ennen kisaa ja jokaisen kisaajan pitäisi tehdä itselleen selväksi, pitääkö poistua jostain tietysti reunasta lavaa, minne mennä istumaan yms. Yleensä aina on mahdollista myös mennä takaisin bäkkärille, jos ei tahdo istua seuraamaan kilpailua.

Palkinnot jaetaan joko heti kilpailun jälkeen tai vasta päättäjäisissä. Vaikka sanoinkin, että kisaan lähdetään voittamaan tai sijoittumaan, niin ei sitä silti pitäisi ottaa liian vakavasti. Jos kaikki kisaisivat verenmaku suussa ja tosissaan vaan voittaakseen, olisi kisojen jälkeen paljon pettyneitä naamoja, kun sijoittuneita on vaan se kolme (tai vähemmän jos on samalanlainen tuomaristo kuin nekon sunnuntaina) ja kunniamainintojakin vain muutama. Suurin osa kisaajista jää ilman mitään mainintaa, (Ja niin sen pitääkin olla, pienissä kisoissa menee naurettavuuksiin se, että on neljä kisaajaa ja kolme palkitaan) ja elämä jatkuu.

En tiedä teistä muista, mutta itse aina kuvittelen kyllä tietäväni mikä puvussa tai esityksessä mätti, miksi voittoa tai sijoitusta ei tullut. Palautteen pyytäminen tuomaristolta on miun mielestä pelottavaa, ja olenkin tähän mennessä uskaltanut kysyä sitä vain voittopuvuista. Jokaisella kerralla olen kuitenkin saanut semmoisia vinkkejä, mitä en olisi itse ikinä tajunnut, joten voisi rohkaistua useamminkin. Palautetta voi pyytää myös tarkentaen, jos tiedät mitkä asiat esityksessä menivät mönkään, voit pyytää palautetta puvusta tai toisinpäin. Ja on hyvä muistaa samalla, että tuomareiden mielipiteet on kuitenkin vain tuomareiden mielipiteitä, eivät aina ehdottomia cosplaytotuuksia. 

Tämä herra ei ees ollut siis ainoa yhteiskuvaan halunnut. Savolaiset on linssiluteita.

Kisaamaan!

No niin, nyt voi kommenttilaatikko täyttyä ulinoista, kuinka ette koskaan uskalla testata kisaamista, kun se kuulostaa niin pelottavalta! Mie itse jännitän edelleen ihan kamalasti ennen kisaa, mutta se kuuluu miun perusluonteeseen muutenkin, suurin osa kisaajista tuskin edes joutuu jännitystään miettimään.

Kisaaminen on oikeasti hauskaa ja ihanaa puuhaa, ja vaikka ammunkin itseäni jalkaan kun hankin lisää kilpailijoita samoille kilpa-areenoille, suosittelen kyllä lämpimästi kisaamisen testaamista, jos yhtään siihen tuntee halua. Traconin pukukisaankin taitaa vielä olla muutama paikka auki, jos nyt innostus iski ;) Nyt voitte itse kukin jakaa jännitysvinkkinne kommenttilootassa tai avautua muuten vain kisaamisesta, itse taidan siirtyä kasvattamaan myrkkymurattia, jonka valmistuminen on taas yllättävän hidasta.

Hysteeristä naurua, aiheuttajana edelleen se paidaton herrasmies kommentteineen.

Ilona

3+3 huonointa ja parasta

Tunnen välillä suuria antipatioita blogeissa kierteleviä kiertopäivityksiä kohtaan, varsinkin silloin kun ne eivät tarjoa lukijalle oikeasti mitään mielenkiintoista luettavaa. Välillä sattuu päinvastaisiakin tapauksia (Wepi, don’t worry, 30-min cosplay saa huomioni heti kun vaan innostus ja ylimääräinen puolituntinen sattuu samaan aikaan ja paikkaan),  mutta harvemmin.

Nyt kaikki cosplayblogistit ovat kaivelleet aivojaan Ane-uen laittamalla top3+3 -listalla ja tunnen suurta sosiaalista painetta tehdä samoin, kun tagauksia satelee joka suunnalta.  Olen kuitenkin maailman huonoin valitsemaan mitään parhaimpia tai huonoimpia juttuja, arvon aina loputtomasti enkä päädy yhteen juttuun juuri koskaan. En tiedä onko muiden mielestä näiden lukemisessa mitään mielenkiintoista, miusta on kiva lukea mitä ihmiset ajattelevat omista puvuistaan tai tapahtumista.

Mutta. Menköön. Yritetään. Ilonan top6. Kyllä muuten oli pähkäileminen.

On kuusi asiaa jotka teidän täytyy kertoa. 3 negatiivista ja 3 positiivista, tietysti rehellisesti. Lopuksi taggaat kuusi blogia ja linkkaat blogin ales joka sinut linkkasi.

Kolme negatiivista asiaa jotka sinun täytyy kertoa. 1.Cossi joka on vähiten suosikkisi ja syy. 2.Huonoin kokemus conissa. 3.Huonoin conisi ja syy.

Kolme postiivista asiaa jotka täytyy kertoa. 1. lempi cossisi ja syy. 2. Paras kokemus. 3. Paras conisi ja syy.

1. Inhokkicosplayni.

Olenpa erilainen nuori enkä sanokaan mitään ekoista puvuistani, vaan inhokkini löytyy tältä kesältä.  Vaikka olenkin turhan kriittinen, enkä voi sanoa olevani täysin tyytyväinen mihinkään pukuun, inhokkipuku on helppo valita, koska puku on vielä kesken. 

"Tee minut loppuun!" "..."

 

Tai no helppo ja helppo, Ashen molemmat puvuthan on vielä viimeistelemättä, mutta tuo perusasu kismittää mieltäni eniten. Tein sitä karmeessa kiireessä ja tuskassa, ja vaikka moniin pikkujuttuihin olenkin tyytyväinen (hameen väri on sopiva ja käsivarsipanssarit onnistui kivasti) niin kokonaisuutena puku on ihan karmea. Toki pukua piti myös tehdä vähän normaalista poikkeavalla lähestymisellä, kun se piti saada vaihdettua lavalla päälle mahdollisimman nopeasti. Tarranauhavelmuilujen miettimiseen meni aikaa, jonka olisi voinut käyttää muuhunkin. Ashe roikkuu tälläkin hetkellä tuossa seinällä. Aion saada sen vielä joskus tehtyä, mutta onko se joskus tänä vuonna vai viiden vuoden päästä, en tiedä. Menen nykyään ihan innostuksen mukaan, juuri nyt Ashe ei innosta yhtään. 

2. Huonoin kokemus conissa.

Kokemuksia on hirveän vaikea jälkeenpäin laittaa mihinkään järjestykseen, kun muisti muokkaa niitä koko ajan. Siksi koitan kirjoittaa coniragetraportit mahdollisimman pian, viikko tapahtuman jälkeen aika on jo kullannut muistot. Ashea en tähän kohtaan laita, koska vaikka tämän vuoden Desun kisaan valmistautuminen olikin uskomatonta sufferointia, sain itseäni kuitenkin niskasta kiinni ja kaikki meni odotettua paremmin. Huonoimmasta en mene takuuseen, mutta yksi huonoimmista hetkissä oli edellisen vuoden Desussa, jossa oma esitykseni feilasi. En ollut kuitenkaan ladannut siihen niin karmeita odotuksia kuin tämänvuotiseen, joten mitenkään murskaava kokemus sekään ei ollut. Bakan tuomarointiin jonottaminen vuonna 2010 oli myös aika sufferointia, kun Quinan asu aiheutti fyysisesti niin karmean olon.

3. Huonoin coni

Miehän olen conien suhteen ihan nyyppä, vasta 2008 vuodesta asti coneja kiertänyt, eikä mikään coni ole jäänyt mieleen katastrofaalisena. Kaikissa on hyvää ja huonoa, ja hyvinkin järjestetyissä coneissa voi olla ikävää, samoin kuin surkean conin pelastaa seura tai puvut. Ehkä tämän vuoden Bakacon on itselleni se ”huonoin”, vaikka Baka-viikonlopussa oli paljon hyvääkin. Ohjelmien vähyys ja kisaepäselvyydet verottivat omaa kokemustani sen verran, ettei edes seura sitä kokonaan pelastanut.

1. Lempparicosplayni

Tätä oli tosi jännä valita, koska lemppari voi olla puku, johon liittyy hyviä muistoja, vaikka puku itsessään ei olisi täydellinen, tai puku jonka tekemiseen käytti sydänvertaan, vaikka lopputulos ei kriitikon silmää täysin miellyttäisikään. Tai lempihahmon puku, tai sitten se puku joka täydellisimmin muistuttaa referenssikuvia. Aika vaikuttaa myös paljon, ei  ensimmäisiin tekemiini pukuihin enää ole sellaista tunnesidettä, että niistä oikeasti nousisi mikään lemppariksi. Jos saisin valita kolme lempparia, ne juuri tällä hetkellä olisi:

Hilda, johon liittyy ihania muistoja ja joka pukuna on omasta mielestänikin ihan onnistunut

Giselle, samoista syistä (vaikka hame feilaa edelleen)

  

ja Pris, jonka tekeminen on vielä tuoreessa muistissa ja jota tehdessä muistin taas miten ihanaa cosplay onkaan.

 Yhtä yksittäistä lempparipukua en osaisi valita, se taitaisi vaihdella päivittäin.

2. Paras kokemus conissa

Hmm. Niin kovin vaikeaa. Tämä voisi olla ensimmäisen Nekoconini sunnuntai, kun Edeasta tultiin pyytämään ensimmäistä valokuvaa. Tai Bakacon 2009, kun sijoituin ensimmäistä kertaa cosplaykilpailussa. Tai seuraavan vuoden Gaala, kun voitin ensimmäistä kertaa. Mutta jos ihan masokistiselle linjalle lähdetään, niin opettavaisin, hämmentävin ja siinä mielessä siis paras kokemus oli kyllä tämän vuoden Desucon ja cosplaykilpailun palkintojenjako. 

Opettavaisuus on hyväksi, siksi yksi parhaista hetkistä.

3. Paras con

Taitaa se vuoden 2010 Desucon tämän tittelin viedä. Coni oli järjestelyjen puolesta mahtava, pukuihinikin olin (tuolloin) ihan tyytyväinen ja vaikka kuljinkin soolona koko viikonlopun, olin jo sen verran uskaltautunut sosialisoitumaan, että tuttujakin alkoi löytyä. Se oli ihana seikkailuviikonloppu, josta jäi hirmuisesti hyviä muistoja ja uusia tuttavuuksia, ja tuntuu että osittain olen tuolla seikkailulla vieläkin. Tämän vuoden Desu olisi päihittänyt edeltäjänsä ilman kisasufferointia.

Noin. Miut on tagannut jo ties ketkä kaikki, ja kaikki ketä meinasin tähän linkittää, ovat myös taginsa jotain kautta jo tainneet saada. Mutta koska näitä on yllättävän mielenkiintoista lukea, niin tehkääpä tekin, ketkä epähuomiossa meinaatte ilman tagia jäädä.

//edit: no perhana, tagaanpa kuitenkin: Irtsa, Rimppu, Majo, Asagi, Ashy-boy, Vorona
Nyt teidän on ihan PAKKO tehdä tämä. Irtsan varsinkin.

Ja vielä mainostusta loppuun. Jos ihmeaine Wonderflex kiinnostaa, niin Dora järjestää parhaillaan kimppatilausta Anikissa. Itse istun pienen WF-kasan päällä pohdiskellen, että mitähän siitä tekisi, joten itse en tällä hetkellä uutta tarvitse. Postimaksut vähenee useammalla tilaajalla, joten nyt hop hop mukaan tilaamaan. Kaikki meistä ei voi olla synnynnäisiä wonderflex-taitureita kuten Elffi, mutta ihanaa tavaraa tuo kyllä vähän tumpelommankin käsissä on.

Ilona