Luukku 9: Lapsuuden sankaritytyt

Hyvää joulua tai ainakin joulukuuta!

Ilona Cosplayn joulukalenterissa esittelen jokaisena joulukuun päivänä aina jouluaattoon asti joitakin hahmoja, joita tahtoisin cosplayata. Hahmot saattavat olla vain haaveita, todellisia suunnitelmia tai jo aloitettuja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää Se Jokin. Tule mukaan selvittämään millaisia pukuja blogissa vielä saatetaan nähdä oikeasti toteutettuinakin! Kissa elää kiitoksilla ja itse saan pukujen tekemiseen lisäpuhtia aina, kun joku kommentoi innostuvansa samoista hahmoista tai odottavansa valmiin puvun näkemistä. Joten kommenttilaatikko laulamaan!

Tämä luukku oli kauhean vaikea taas rajata, kun tavallaan tuolla pari muutakin tytyä vielä on odottamassa, mutta toisaalta teen heistä ehkä ihan oman luukkunsa, eeeehkä. No mutta tänään valokeilaan pääsee kolme fiktiivistä naista, jotka olivat oman lapsuuteni sankareita ja joita ihan ehdottomasti tahtoisin joskus päästä pukuilemaankin. Koska nostalgiapukuilu on parasta.

Koska Turtlesit oli aika pitkän aikaa siisteintä ikinä, on April O’Neill tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. April oli niiiiin ihana ja niin hänessä yhdistyi niin itsenäinen toimittajanainen ja kuitenkin jatkuvasti pulaan jäävä tyty. 

Niin nätti tyty, niin pöljä keltainen haalari. Ei varmasti imartelevin pukuvaihtoehto koskaan.

Oma ihan lempparijaksoni on se, missä April muuttuu kissaksi ja melkein syö Tikun välipalakseen, (Hiljaa siellä taas niitten turrikommenttien kanssa, Isperia ihan varmasti kuulen siun mutisevan jotain!) joten ehkä Ilona en-ees-tiiä-montako-vee on kuitenkin tykännyt eniten siitä, että tytyt ei ole vaan muiden riepoteltavissa. Kiitos nykyajan, jakso muuten löytyy youtubesta,  tosin itselleni siihen kyllä kuuluu erottamattomana osana suomalaiset äänet. Ja jakso löytyy VHS:ltä edelleen, sen takia se varmaan on niin hyvin jäänytkin mieleen.  Ja ei ees aloteta puhumaan Silppurista, huh huh. 

Hnngghh Santtu

No sitten toinen vielä vähemmän mitään jätkien apua tarvitseva Itsenäinen ja Vahva Nainen on tietysti Prätkähiirten Santtu. Ihan ykköstyttö, jota halusin aina lapsena leikkiä. Ja nyt kuin muistelen niin oli miulla  Santtu-figukin, tai siis on edelleen koska hamstraajat hamstraa eikä heitä lapsuuslelujaan pois. Kivasti voisin sitä cosplayreferenssinä käyttää.

Mikäs tässä chillaillessa hiirijäbien kanssa

 Kai se on muuten universaalisti tunnustettu tosiasia, että Vinski on paras? Hyvä.

Sekä Prätkähiirissä että Turtleseissa on se oma jotenkin surullisen suloinen viehätyksensä, että en ole katsonut niitä lapsuuden jälkeen. Englanniksi molemmat varmaan löytyisikin jo ihan vaivattomasti, mutta tavallaan tahdon pitää niissä jotain semmoista kahdenkymmenen vuoden (!!!) tuomaa ajan kultausta, enkä todeta vieläkö sarjojen lumo olisi tallella nyt kun ikää on aavistuksen enemmän.

 

Sen sijaan sarja, jonka katsoisin tältä istumalta jos vaan käsiini saisin, olisi Ansa ja Oiva. Ja okei, myös Ansan ja Oivan TV-asema.

Ansa ja Oiva kuuluivat ihan erottamattomina miun viikonloppuaamuihin herkässä kymmenen vuoden iässä. Hahmoina molemmat ovat niin mielettömän hienoja ja oivaltavia (heh heh heh), että ihan itkettää miksei nykylapsien anneta nauttia vastaavanlaisesta laatuohjelmasta. Ja hiljaa siellä nyt aikaa kultaa muistot –viisastelujen kanssa, ei voi pitää paikkaansa tämän sarjan kanssa! Jotenkin jo tuolloin 10v oivalsin, että monet vitsit uppoaisivat vielä varmasti paremmin vanhempiin katsojiin, ja olisikin ihana nähdä miten erilaisilla silmillä toilailuja junassa ja tv-asemalla katselisi nykyään.  Nyt kulutan Elävän arkiston pätkiä puhki.

Niin pöljä haalari, niin kovin Ansa!

Ja siis oikeesti todellakin teen Ansa-cosplayn vielä. Ehkä itselleni synttärilahjaksi. Meinasin tippua teatterin penkiltä kun pari viikkoa sitten kävin kahden vuoden tauon jälkeen Kuopion kaupunginteatterilla ja tajusin vasta kesken näytelmän, että Oivaa näytellyt Ari-Kyösti Seppo on nykyään Kuopiossa ja kun rooli Kaikki Kivestä –näytelmässä oli vielä niin... Oiva, olin ihan pähkinöinä. Kun saan Ansan joskus tehtyä, menen varmaan hiippailemaan vaan teatterin liepeille ja kyttään milloin kehtaisin mennä pyytämään yhteiskuvaa Ari-Kyöstin kanssa. En varmaan ikinä, mutta jos luette lehdistä, että joku hiippari on pidätetty teatterin nurkilta, niin se olen luultavasti sitten minä. 

Joko punahaalariasu tai sitten tämä toinen :3

Huuh mitkä nostalgiapärinät iski. Ei tee hyvää vanhalle sydämelle tämmöinen! Käytän varmasti kesällä iskeviä pyöreitä vuosiani tekosyynä kaikkien lapsuusajan sankarittarien tekemiselle. Tai ainakin niiden kaikkien suunnittelulle.

Ilona