19 December 2014

Luukku 19: Ihaninta tyttöenergiaa

Hyvää joulua tai ainakin joulukuuta!
Ilona Cosplayn joulukalenterissa esittelen jokaisena joulukuun päivänä aina jouluaattoon asti joitakin hahmoja, joita tahtoisin cosplayata. Hahmot saattavat olla vain haaveita, todellisia suunnitelmia tai jo aloitettuja projekteja, mutta niitä kaikkia yhdistää Se Jokin. Tule mukaan selvittämään millaisia pukuja blogissa vielä saatetaan nähdä oikeasti toteutettuinakin! Kissa elää kiitoksilla ja itse saan pukujen tekemiseen lisäpuhtia aina, kun joku kommentoi innostuvansa samoista hahmoista tai odottavansa valmiin puvun näkemistä. Joten kommenttilaatikko laulamaan!

Kuluneella viikolla meillä oli töissä taas luokkani järjestämä disko. Jo viime keväänä oli hämmentynyt, kun ekaa kertaa diskovalvojana kuulin illan viimeisen hitaan olevan My heart will go on, vaikka Titanicin uppoamisen aikaan kukaan oppilaista ei ollut ees syntynyt. Jokainen disko sen jälkeen on saanut huomaamaan, että niin vaan nämä aikaisintaan 99 syntyneet tanssivat Darurea ihan fiiliksissään samalla kun valvojat nurkassa huokailee nostalgista nuoruuttaan.  (Tai valvojasta riippuen ehkä tanssii mukana, allekirjoittanut ehkä aina tanssii)

Joten kivasti siellä Robinin ja Justinin välissä toisinaan pääsen fiilistelemään Sitä Parasta ja Upeinta bändiä, eli Spaissareita. 

Jos teatterihommien fanittaminen yhdessä vaiheessa  väääähän karkasi käsistä, niin ehkä 128 Spice Girls julisteen pitäminen yhtä aikaa huoneen seinillä oli ihan normaalia teini-ikään kuuluvaan fanittamista. Olisin ihan seonnut, jos nykyinen somemaailma ja mahdollisuus kommunikoida idoleiden kanssa näinkin helposti ois ollu sillon olemassa. Jotenkin siihen hämyiseen aikaan ennen internettiä ja kun ei ollut mahdollisuuksia oikein edes aina päästä kaupungin isompiin kauppoihin ostamaan englannin kielisiä fanilehtiä, oli fanittaminen semmoista ihanan paikallista.  Lähikioskille käveltiin ostamaan niitä ihania purkkatikkareita joihin piti säästää viikkorahoja ties kuinka pitkään.  Vuonna 1998 kun Spice Girls kävi Suomessa ja oli viimeine yhteinen keikka Gerin kanssa, olin 13v ja ei puhettakaan , että olisin päässyt minnekään Helsinkiin isoille areenoille keikkaa katsomaan. Katkeria rivejä ehkä aiheesta päiväkirjaani rustailin ja elämäni ekan englannin kielisen kirjeenkin kun olin niin huolissani Gerin erosta. Ei tullut fb tai twitter replyä vastauksena, vaan postikotti jossa mainostettiin uutta Spice Grils lehteä. Vähänkö se ehkä oli hienoin aarre ikinä. 


Kymmenen vuotta myöhemmin sainkin jo itse päättää että menenkö keikoilla vai enkö mene, ja kun Spaissarit ei tule Ilonan luokse niin Ilona menee Spaissareiden luokse. Kävin Lontoon 02 areenalla katsomassa yhden tuolloin Spice girlsien tekemistä keikoista ja voi jumpe että oli siistiä.  




Mutta niiiiin siis pukuja, juu.  Aikoinaan mun lemppari spaissari oli Victoria, Geri hyvänä kakkosena. Nykyään Geri on kyllä se paras, vaikka soolotuotannoltaan oonkin luukuttanu eniten kyllä Mel Ctä. Puvullisesti Victoria ja Geri kiehtoisivat ja joku ehkä muistaakin miun kuumotelleen Victorian karmivaa kokovartalomakkaraa Say You'll Be There videosta. No kevyesti kyllä kuumottelen Geriäkin siitä. Koska huh huh 



Istanbulin livevediota tuli katsottua niin usein, että vhs vinkui tuskissaan. Victorialla ois taas ihana makkara, mut niin on Gerilläkin ihanuuspuku.

Koska GIRL POWER !

Osaisin piirtää noi Victorian mekon ympyrät unissanikin oikeille paikoille, selkeesti tästä oli juliste jossain mistä tuijottelin sitä jatkuvasti.

Ihanin Geri tui tui

Oikeesti se toteutuslistalla ykkösenä oleva puku on kyllä tietysti se paras mahdollinen iltabilecosplay.  Eli tämä rakkaus:






Ilona

Ps. Blogger vihaan sun käyttämistä padilla, oot nyt ehkä kolmeati hukannu tekstit,  näiden muotoilu on mahdotonta ja kuvat menee ihan miten sattuu. Kakkiainen voisitko toimia kunnolla :{

4 comments:

  1. Geri oli ja on paras♡
    Itsellänihän oli lapsena Geri-barbiekin :D
    Ja nyt kun tulin spaissari leffan katsoneeksi niin alkoi itseänikin hieman kuumoittelemaan spaissareiden cossaaminen!
    (Ja spaissareita kuuntelen aina siivotessa, saan selkeesti kunnon Girl Poweria niitten musiikista :D vihaan siis siivoamista)

    ReplyDelete
  2. GERIIIII <3

    Ps. Saatoin olla katsomassa sitä Spaissarien Helsingin keikkaa, joka jäi Gerin viimeiseksi. Vanhempien tutuilta irtosi ylimääräinen lippu aivan yläkatsomin takaperukoilta, mutta pakkohan sitä oli lähteä vaikka puolikuntoinen tuolloin olinkin!

    ReplyDelete
  3. Mä olen jo monta vuotta yrittänyt koota Spaissari cossiryhmää, mutta harvat kuumenee idealle. Itseä huokuttaa ehdottamasti myös Geri, koska parhaus! Osaan edelleen tanssit ulkoa ja ei ole mikään bändi vielä vienyt multa Spaissarien paikkaa sydämessä <3

    ReplyDelete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.