Luukku 7: Pon-pon-ponnari

Karvaista joulunodotusta! Ilona Cosplayn joulukalenterissa puhutaan tänä vuonna pelkästään peruukeista! Joka päivä on esittelyssä yksi tai useampi peruukki sekä jaossa vinkkejä, tarinoita ja turinoita ihanista ja kamalista tekotukista.

(moi, oon Ilona ja osaan numerot, kuudennen luukun jälkeen pitäisi tulla numero 7.)

Silloin tällöin internetin peruukkikeskusteluissa herättää kauhua jo pelkkä ajatuskin poninhännän tekemisestä peruukkiin. Nätin ponnarin tekeminen on ilmeisesti mahdottoman vaikeaa ja tuskien taipaleen takana. Tai sitten ei.

Ponnareiden ja kaikkien muidenkin hiusrajasta ylöspäin suuntautuvien kampausten kanssa isopäisyys nousee jälleen ongelmaksi. Peruukkien säätöhihnojen pitäisi mahdollistaa tekotukkien sopivuus päähän kuin päähän, mutta tosiasiassa suurin osa Aasiassa tehdyistä peruukeista on suunniteltu varsin pienipäisille ihmisille. En tiedä miten itse pärjäisin, jos omaa tukkaa olisi nykyistä enemmän, kun jo tällä tukkamäärällä peruukit ovat nippanappa sopivia ja joidenkin kampausten kohdalla saa tosissaan taistella, että hiusraja ei jäisi näkyviin. Tämä noin niinkuin disclaimerina jo alkuun!

 Lakko Noitien Mion ponnaritukka on ainoa kiinteä ponnarikampaus, mitä olen tehnyt. Kiinteä tarkoittaa tässä tapauksessa juurikin sitä, että tuota peruukkia ei pysty purkamaan, korkeintaan poninhännän voi kieputtaa jonkinlaiselle nutturalle jos siltä tuntuu. Tein tämän vuonna 2010 Desuconiin ja tukka on kestänyt hämmentävän hyvin niin säilytystä kuin käyttöäkin. 

2010 Traconissa

Ponnari on tehty kahdesta osasta, pohjalla olleen peruukin kuidut on koottu ponnarin tyveen asti, leikattu poikki ja sudittu täyteen liimaa. Tämän jälkeen toisesta peruukista on tehty varsinainen häntäosio, joka on kiinnitettyä tämän töpön päälle. Eli siis stubattu. 

Hiusrajan kanssa auttaa paljon, kun omatkin hiukset on tummat.

Tarpeelliset pulisonkihaituvat, joihin palaan vielä.

Koska Miosta ei mitään wip –kuvia ole, enkä mitään toista pysyvästi poninhäntäistä peruukkia tarvitse, testailin simppelimpää ponnarikampausta kahteen peruukkiin. Nämä toimivat loistavana demostraationa ainakin siitä, että peruukkeja on eri kokoisia ja se koko oikeasti vaikuttaa kampauksen lopputulokseen vähintään yhtä paljon kuin ne kuidut. 

Potilas ykkönen, aivan ihastuttava baby pink –tukka, jonka ostin nyt syksyllä vain, koska se näytti niin söpöltä. Tätä olen pitänyt vasta yhden kerran larpissa antamassa sopivaa kontrastia turvallisuuspäällikön nahkahousuiseen kovistyyliin. Kuitu hyvää ja kerroksittain leikattua, mutta peruukin koko on vähän turhan pieni omaan päähäni, ilman kampausta se vielä menee eikä pahasti purista, mutta miulla oli omat epäilykseni tämän ponnari-idean suhteen...

Tässä vaiheessa se oman pään kokoinen peruukkipää on ihan pakollinen. Peruukki pitää nuppineulata kunnolla kiinni päähän reunoistaan. Ja tässä tapauksessa venyttää ihan äärimmilleen. Nuppineulat kiinni ainakin keskelle, pari niskaan, yksi otsaan ja yksi molemmille pulisongeille. 

Toki sitä tukkaa voi kerätä ponnariin pään ollessa pystyasennossakin, mutta tuhat kertaa helpompaa se on kiepauttamalla peruukkipää vaan vaakaan.

Harjan avulla kuitujen kokoaminen oikeaan kohtaan ja napakalla ponnarilla kiinni.

No ei näytä hullumalta. Selkeästi tässä tukassa on kuituja vähemmän kuin Miossa, hiusraja näyttää jo nyt vähän huonolta.

Ja niin, eihän se omassa päässä näytä kivalta. Tilanne olisi korkeintaan pelastettavissa, jos olisin muistanut käydä kampaajalla ja uudelleen värjäyttänyt niskahaituvani pinkeiksi. Ja silti ne olisi olleet väärää sävyä.

Ponnari itsessään kyllä on ihan kiva, liian pieni myssy vaan teki tästä aika karun, koska millään väkivaltaisella venyttämiselläkään omaa hiusrajaa ei saanut riittävästi piiloon.

En kuitenkaan lannistunut, vaan otin käsittelyyn ensimmäisen käteeni osuneen peruukin, joka tuntui päässä väljemmältä. Tämä tukka ei ole päässyt esiintymään vielä missään, vaikka olenkin omistanut blondin ihanuuden jo varmaan vuoden päivät. Tällä on parikin potentiaalista hahmoa, tällä hetkellä pussin kyljessä lukee vaan ”pitkä blodi”

Sama homma kuin edelliselle. Kunnolla kiinni ja peruukkipää pötkölleen.

Ja voila, heti muuten näyttää paremmalta.

Tässä on niskassa kivasti lyhyitä kuituja, jotka tuo vielä realistisempaa vaikutelmaa.

Pulisongit sen sijaan... No mikään peruukki ei niitä peitä ja kun oman tukan ylikasvanut luonnollinen väri on aika tumma, näkyy ne ikävästi.

Sen takia irrotin molemmille puolille suortuvat, jotka laitoin erikseen menemään korvien taakse. Jos olisin tehnyt tämän kampauksen ihan ”oikeasti”, olisin lyhentänyt noita suortuvia niin, että ne loppuisivat korvaan taakse, eivätkä roikkuisi miten sattuu.

Ei oikeestaan pöllömpi poninhäntä.

Conclusion: Ei se ponnarin/muun takaraivolla olevan kampauksen tekeminen mitenkään mahdottomuus ole. Kunnon työskentelyvälineet, lähinnä peruukkipää, sopivan kokoinen peruukki ja aikaa harjoitella on kaikki mitä tarvitaan. Näissä peruukeissa ei missään ollut edes lakkaa, ja pysyivät oikein nätisti paikallaan.

Ilona