Luukku 14: Kuinka monta melkein samanlaista peruukkia voi nainen tarvita?

Karvaista joulunodotusta! Ilona Cosplayn joulukalenterissa puhutaan tänä vuonna pelkästään peruukeista! Joka päivä on esittelyssä yksi tai useampi peruukki sekä jaossa vinkkejä, tarinoita ja turinoita ihanista ja kamalista tekotukista.

Otsikon kysymykseen ainoa oikea vastaus on tietysti, että ei nämä ole edes melkein samanlaisia! Tämä kalenterin pitäminen on ihan hyvää itsereflektiota kun pitää käydä varastoa läpi, sillä olisin kivenkovaan väittänyt omistavani ”vain” kuusi enemmän tai vähemmän tummaa kiharaa tukkaa. Kuvasinkin ne kuusi ja olin tyytyväinen itseeni, kunnes tänään matkalaukusta löytyikin vielä yksi.

Joudun ehkä myöntämään, että kaikki näistä eivät _välttämättä_ ole aivan tarpeellisia. Ehkä. Mutta luultavasti ovat!

Edetään tummimasta ja vähiten kiharasta vaaleimpaan (mutta edelleen selvästi ruskeaan) kiharakasaan. 

Tämä peruukki on tarpeellinen ja selvästi nimetty. (Tekee poikkeuksen näihin muihin tukkiin nähden siis). Kunhan saan itseluottamuksen ja ompelutaitoluottamukseni siihen kuosiin, että kokovartalokumipuku kiinnostaa, pätkäisen tämän olkapäille asti ja pistän Selenen päähän. Pakko myöntää, että tammikuu ja neljännen elokuvan ensi-ilta kutkuttaisivat mielessä ihan potentiaalisena deadlinena, jos Frostbite ei osuisi niin ikävään saumaan. 

Otsatukka tekee ison eron. Tai no ei tee näissä kuvissa niinkään, mutta estää tämän peruukin käyttämisen täysin otsatukattomilla hahmoilla, ainakin jos hahmo on jotain muuta kuin piirretty. Näpsäkkä musta tukka tämäkin on, kiiltoa ottaisin talkilla pois, jos oikeasti olisin huijaustukkana käyttämässä ja omaksi tukaksi  väittämässä.

 

Vielä enemmän otsatukkaa löytyy tästä seuraavasta, ihan puhtaasti heräteostoksesta. Ane tahtoi luopua omasta, osittain leikatusta peruukistaan ja minä annoin sille mieluusti uuden kodin. En ole itse tähän saksilla koskenut, joten osa kuiduista on pikkaisen pöhkön mittaisia. Kuitu ihanan kiillotonta ja jättipää-efekti syntyy heti kun tämän laittaa päähänsä. Aconissa tämä palveli lauantai-illan ja sunnuntaisen junamatkan tukkana.

Faithin tukka on kiilloltaan ja kuitujen rakenteeltaan aika jännä verrattuna moniin muihin peruukkeihin. Kuidut on tosi raskaita ja esimerkiksi jakauksen paikan vaihtamiseen tarvitsee tosiaan aika rutkasti lämpöä. Traconia varten talkkasin tätä ihan reilusti, että edes osa kiillosta jäi pois kuvissa.

 Kuvausolosuhteet näin joulukuussa on mitä on, enkä jaksa kikkailla valaistuksella, joten tämän peruukin oikea värisävy jää nyt vähän piiloon. Oikeasti ihan näin tummasta peruukista ei nimittäin ole kyse, sävy on melkein samaa kuin Faithillä, mutta valossa heijastaa vaaleampaa ruskeaa. Tätä tuumailin joskus Amidalan tukan pohjaksi. Suunnitelma ei ole kyllä miksikään muuttunut, vaikka tämä tukka onkin larppikäytössä matkustellut jo esimerkiksi Oulussa saakka ja muuttunut vähän sotkuisemmaksi kuin alunperin oli. 

 Kiharaperheen vaaleimmat jäsenet taitavat molemma olla alunperin Mrs. Lovettia varten ostettuja. Kunhan saan taas inspiraation eräät munapäät julkaisevat sen seuraavan Gaalan päivämäärän, alan pähkäilemään kumpiko pääsee sävytysoperaation kohteeksi.

Tiukat korkkiruuvit ja melkoisesti turhan paljon kiiltelevä kuitu.

Tummempi ja löysemmillä kiharoilla.

Kiharoiden peruukkien kanssa harjaaminen on vähän oma operaationsa. Laadukkaat kiharat tukat kyllä palautuvat muotoonsa hellän harjaamisen ja pesemisen jälkeenkin (kunhan ei ole pesty kuumalla vedellä). Korkkiruuvikiharat eivät kuitenkaan pysy korkkiruuveina, jos niitä harjaa tiheällä harjalla kovakouraisesti auki. Itse koitan välttää näiden peruukkien harjaamista oikeastaan kokonaan, korkeintaan ihan pintakuituja kevyesti harjailen, että näkyvät takut lähtee pois. Samasta syystä talkin käyttö on vähän haasteellisempaa, että jauhon saa leviämään kaikkialle ilman, että kiharoita pitää harjata aivan muodottomaksi.

Ilona