Cosplayn SM: vöitä, nahkaa ja kehitysmahdollisuuksia

Joo-oo, blogitaukoa on piisannut pitkään ja hartaasti ja nyt joulukuussa olen lomaillut myös facebookin ääreltä. CosplaynSM päivitys, ulkolaisconiturinat ja jonkinlainen katsaus kuluneen vuoden pukuihin olisi tässä kuitenkin tarkoitus puristaa vielä blogiin, jos nyt ei kaikkia tämän vuoden puolella, niin jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa kuitenkin!

Hassua, että yksi suosikkikuvista koko reissulta on napattu kännykkäkameralla Glorian edessä. Jokin cosplayn yhdistämisestä ihan tavalliseen katukuvaan vaan saa sydämeni sykkimään.

Cosplayn SM –kisoista on nyt jo vierähtänyt toista kuukautta ja ehkä saan hajanaiset ajatukset nyt koottua ihan lopulliseen blogimuotoonsa. Osallistuin itse siis kisaan ja kokemuksena homma oli positiivisempi kuin oletin, vaikka itse kisakonseptista minulla onkin kriittisiä ajatuksia. Kolmanneksi tuleminen oli aivan huippua, joten katkeran häviäjän tilityksenä tätä ei tarvitse lukea, luonnoksena tästä suurin osa oli jo tuossa syksyllä ennen kisaa. Mutta jos samaa kisakonseptia meinataan jatkaa tai kehittää, niin muutama asiaa vaatii miettimistä. Tai no ei vaadi, kai sen voi vetää samalla tavalla kuten tänä vuonnakin, ei tuo katastrofi ollut, mutta mahdollisuuksia olisi jatkossa vielä vaikka mihin!

Marraskuussa pidettiin siis ihka ensimmäiset cosplayn suomenmestaruuskisat. Miksi? No koska riittävän aktiiviset harrastajat halusivat sellaiset järjestää. Ihan rehellisyyden nimissä en näe Suomessa ja Suomen kokoisessa harrastajakunnassa tarvetta suomenmestaruuskisalle. Ja oikeastaan vielä harrastajakunnan kokoa isompi ongelma liittyy siihen, että kun cosplay ei ole kilpaurheilua. Ei voi verrata cosplaykolmiloikkatuloksia pitkin vuotta ja sitten objetiivisesti valita parhaat kisaamaan ja sitten pisin loikka voittaa. Kuten olen toitottanut jokaisessa cosplaykisaamista käsitelleessä päivityksessäni ikinä, cosplaykisan tulos on vain juuri se tulos joka sattuu olemaan juuri silloin, juuri siinä kisassa, juuri niillä kisaajilla ja juuri sillä tuomaristolla. Cosplayn suomenmestari ei ole Suomen paras cosplayaaja. Mutta sellainen kuvahan tuosta tittelistä väkisinkin tulee. 

Eli titteli on huono, hus pois semmoiset. 

Mutta jos oikeasti tahdottaisiin pitää uskottavat cosplayn suomenmestaruuskisa, jossa oikeasti olisi Suomen parhaat cosplaykisaajat, niin niihin pitäisi liittyä karsintoja. Ideaali tapauksessa siis pitkin vuotta cosplaykisoissa parhaiten pärjänneet eli ne pitkin vuotta paikalliskisoissa pisimpiä vauhdittomia kolmiloikkia hyppineet urheilijat, saisivat kutsun suomenmestaruuskisoihin. Tällöin kisassa olisi oikeasti uskottavuutta ja ajankohtaisuutta myös kuhunkin kuluvaan vuoteen. 

Kuvaajana Mialiina

Toki tässä tullaan seuraavaksi siihen harrastajien vähyyteen. Aika harvassa on kisaajat, jotka jaksavat kisata tosissaan ja panostaa esim kolmeen kisaan vuodessa. Jos siis voittaisit vaikka Desuconissa ECC-karsinnan ja saisit kutsut SM-finaaleihin, olisi sinulla vielä se ECC-finaali kanssa mietittävänä. Tai no en tiedä kuinka monelle se olisi kynnyskysymys, riippuu varmaan miten kauhean kilpaurheilijamaisen tosissaan kukakin näihin kisoihin suhtautuu. Tai kuinka ikävästi vanhojen pukujen käyttöä rajattaisiin.

Toki tänä vuonna käytettyä portfoliohakua voisi käyttää siinä rinnalla. Nythän sen ongelmana oli että  juuri kukaan ei hakenut. Pikkaisen ehkä ilmeilin tuskaisesti kun ensin väänsin kymmenen sivun portfolion ja sitten selvisi, ettei hakuja alunperin tullut riittävästi ja loppuvaiheessa mukaan pääsi huomattavasti kevyemmälläkin kuvauksella puvustaan ja taidoistaan. Miksi erityisesti yksilöpuolelle oli niin vähän tulijoita selittyy mielestäni sekä markkinoinnilla että kisan nimellä. Cosplayn suomenmestaruuskisa kuulostaa juuri siltä, että sinne pitäisi hakea kaikkien mahdollisten entisten ECC ja WCS ja NCC edustajien ja vanhojen cosplaykuninkaallisten kaivautua naftaliineistaan. Joten kynnys lähteä mukaan oli varmasti aika korkea. En ole itse markkinointiguru, mutta kun olin itsekin ihan totaalisesti unohtanut koko kisan kesäkuun puoliväliin saakka ja vasta sitten havaihduin koko asiaan, niin ei mikään ihme jos jollekulle cosplayskeneä vähemmän seuraavalta harrastaalta se on mennyt vaikka kokonaan ohi. Eli jollain tapaa sitä positiivista pöhinää olisi pitänyt olla paaaaaaljon enemmän vielä. 

Itselläni on ollut jotenkin tosi jännä fiilis koko SM:stä mitä on ollut kauhean vaikea selittää. Vaikka tunnen itse järjestäjät, niin silti en ollut varma saavuttiko SM oikeasti semmoisen ”tää on meidän suomalaisten cosplayaajien yhteinen upea juttu, tulkaa mukaan tekemään” fiiliksen, jota sille ois toivonut. Vähän samaa jäin kaipailemaan Cosvisioninkin kanssa. Ja tätä minun on ihan kauhean vaikea oikeasti selittää, että mikä se on se jokin mitä kaipaan. Ehkä tartteisin Rimpun naaman selkeämmin kaikkeen markkinointiin, jotenkin henkilöllistettyä sitä hommaa  enemmän. Tai en tiiä. 

Korpulta sai parhaat kuvatuet

Kun itse hain mukaan kisaan, ei kumpaakaan arvokisaedustuspaikkaa oltu julkaistu. NCC:n osalta olin kuullut kyllä huhuja ja World Cosplay Masters paljastettiin meille kisaajille ennen kuin sitä varsinaisesti julkistettiin, mutta portfolion kirjoitin ihan vaan, että pääsen kisaamaan tittelistä. Yhden voittajan lähettäminen kahteen kisaanhan on kansainvälisesti aika yleistä ja minusta ihan toimiva systeemi. Toki vaatii varmasti osalta kisaajilta vähän asennemuokkausta, koska muuten saa itsensä stressipalloksi ja verenpaineet nousemaan, varsinkin jos ihan uusilla puvuilla meinaa maailmaa lähteä valloittamaan. Ainoa mikä tänä vuonna tökki, oli tuo NCC-edustus. Suomenmestarin ei minun mielestäni pitäisi olla yksi kolmesta Suomen edustajasta, erityisesti kun esim Ruotsin vastaava mestari istui viime vuonna NCC:ssä tuomaroimassa. Mieluummin vaikka pelkkä World Cosplay Masters –edustus, jolloin se olisi ollut uutta ja upeaa ja tuo SM-tittelille ihan omaa arvoaan.

Ja toki jos ryhmäsarja pidetään mukana, niin olisihan senkin voittajat kiva lennättää ihan oikeasti kisaamaan. Harmi että lähinnä sopiva finaalikisa taitaisi olla tuo ecg...

Aika paljon keskustelua ja spekulointia sosiaalisenmedian puolella herätti Yle ja se, miten pitkältä showta tehtiin television ehdoilla. Osalla kisaajista oli todella ikäviä sattumuksia ääniraitojensa kanssa (tiivistettynä: kaikkia ääniraitoja ei voitu tekijänoikeudellisista syistä käyttää televisiossa. Osaa uudelleendubattiin, osa sensuroitiin telkkarista, osa perui osallistumisensa tämän takia) mutta jos sellaista ei omalle kohdalle osunut, ei televisioinnin osuuttaa ennen kisapäivää huomannu juuri muuna kuin tavallista tarkempana listauksena käytetyistä ääniraitamateriaaleista (itsehän nappasin kaikki suoraan youtubesta eh eh) ja että esityksen harjoituksista piti toimittaa etukäteen video. Muuten valotoiveiden tai synopsisksen toimittaminen ei oikeastaan eronnut muista isoista kisoista.

 

Kisapaikkana Gloria oli.... no Gloria. Eli aivan niin pimeä ja ahdas kuin muistelinkin. Tekisi mieli sanoa, että vihonviimeinen paikka oikeasti cosplaykisojen järjestämiseen, mutta onneksi se saatiin näyttämään ihan kivalta telkkarissa. Bäkkäritilat on tosiaan ahtaat ja bäkkäriltä ei pääse lavalle järkevästi mitenkään. 

Bäkkäripeiliselfiehommad

Kisapäivä oli tietysti pitkä. Aamukahdeksalta tuskailin autoni parkkiin jonnekin Glorian huudseille ja laittelin pukua päälle. Lavaharjoitusten aikataulua venähti, kuten aina, ja kun treenasin viimeisimpien joukossa, vedin oman settini lavalla vain kerran. Ja senkin liian tunteella kun puku jo repesi. Onneksi oli Meri auttamassa. Ennen yleisön pääsemistä sisään oli läpimeno, jossa kaikki tehtiin kuten tulevassa lähetyksessäkin. Ohjaajan muistisääntö, että lavalla ei saa katsoa silmillään vaan kuvitella, että silmät on nänneissä ja katsoa siis rinnoillaan, syöpyi varmasti lähtemättömästi kaikkien kisaajien mieliin. Ikuisiksi ajoiksi. Harmi ettei ollu sellaisia liimattavia pyöriviä silmiä mukana, Seiban pukuun ne ois oikein kivasti tarttunu oikeille kohti.

Ennen läpimenoa oli tuomarointi, johon oli varattu (jos en nyt ihan valehtele) vajaa 10 minuuttia. Miehän kävin tuon päivän aikana ihan kaikki tunneskaalat läpi pukuni suhteen. Autoa ajaessa olin vielä ihan tyytyväisillä mielin, koska oikeasti tykkään puvustani. Tein sitä hartaammin kun varmaan mitään pukuani ja skittini oli omasta mielestäni (:D) hauska. Glorialle päästyäni ja kun näin kaikkien muiden puvut, teki mieli vaan kääntyä 180 astetta ja painelle vaikka katsomoon, sillä kaikkien muiden puvut näyttivät paljon paremmilta kuin omani. Tuomarointi tuntui tilanteena ihan kamalalta. Olin suunnittellut vaikka mitä, mitä tahtoisin kertoa puvustani ja olin höpöttänyt lukemattomien työmatkojen ajan pukuni vaiheita englanniksi ja sitten kun oikeasti oli se tuomarointitilanne, niin jäädyin. Tuntui, etten saanut sanottua puoliakaan siitä, mitä olisin halunnut. Tsemppasin kyllä positiivisuuden suhteen, eli keskityin tuomaroinnissa vain niihin juttuihin joihin olin tyytyväinen, enkä maininnut sanallakaan hiukan revennyttä pyllyikkunasaumaani tai muita mietityttäneitä juttuja. 

Mutta jäi tosiaan ihan tosi ikävät fiilikset tuomaroinnista, vaikka tuomarit olikin kivoja. Ehkä osittain se oli taas ongelmana, että tuomarit olivat niin tuttuja, etten oikein osannut sitten kertoa mitään fiksua esim itsestäni cosplayaajana. Koska niin noh, tuomarit taisivat jo tietää kaiken mitä meinasin sanoa.

Päivän positiivisia fiiliksiä aiheuttivat lavatreenit, joissa huomasin esitykseni oikeasti toimivan ihan kivasti myös Glorian lavalla, ja valokuvaus. Olen edelleen ihan kauhean laiska otattamaan kuvia puvuistani ja nytkin jotenkin nippanappa kehtasin pyytää että lähtisikö Mialiina kuvaamaan minua. Onneksi kehtasin, koska kuvat näytti aivan ihanilta ja muutenkin se fiilis kun kävelin puku päällä parinsadan metrin matkan kirkolle (jossa juuri hääseurue poistui vihkitoimituksesta :D) sai aikaan niin kivan kutkuttavan fiiliksen! Olen ennenkin kirjoittanut sirkuseläinsyndroomasta, siis että osa cosplayaajista tykkää siitä, että tavikset töllistelee ja osa ei voi sitä sietää. No kuulun vähemmän yllättävästi siihen ensimmäiseen ryhmään.

Kivasti sopi kirkko Seiban taustaksi

Mut ihan silleen ok fiiliksillä livelähetystä kohti! Oli tosi jännää kisata pitkästä aikaa yksin, ja kaipasin kyllä semmoista omaa tukea bäkkärille. Vaikka mammoja oli ja ihania mammoja olikin, niin silti oman kisaparin tuki on kuitenkin se paras. Vaikka se kisapari ois viisivuotias. Tai ehkä just sillon, kun sitten ei voi ite panikoida mistään vaan selittää kaikki vaan parhain päin.  

Se oikea lavaosuus jännitti aivan sikana. Sydän pomppi kurkussa ja kädet tärisi kuin missäkin horkkataudissa. Tismalleen siihen asti, että istuin paikallani lavalla ja oma musiikkini alkoi. Sitten ei jännittänyt enää yhtään. Uskaltauduin katsomaan esitykseni heti seuraavana aamuna ja vaikka kamerat tekivätkin kaikista esityksistä paljon vaikeaselkoisempia, meni lavaosuus kivasti. Tuntui ihan superhyvältä olla taas lavalla! Olin ihan kokonaan unohtanut, millaisen fiiliksen liveyleisö oikeasti aiheuttaa. Treeneissä lähes tyhjälle salille esitetty skitti tuntui tuhat kertaa paremmalta, kun kannustukset ja nauru kuuluivat lavalle saakka. 

Ja sain lopultakin aikaisiksi laittaa yhteen päivän snäptsättivideoni tuon esitysvideon kanssa. Eli olkaapa hyvä: 

Taustanauhaahan ei näy televisioinnissa kunnolla. Sikäli jos se kiinnostaa, niin löytyy youtuben puolelta. 

Esitykseni punaisena lankanahan oli vanha hääloru jostain vanhasta, jostain uudesta, jostain lainatusta ja jostain sinisestä. Ja vielä kuusipennisestä kengässä. Veikkaan että erityisesti telkkarin välityksellä osa viittauksista jäi tajuamatta, joten voin vääntää ne vielä rautalangasta: Vanhaa sormusta hakiessaan Saber vahingossa tuikkaa Rooman palamaan, uutuutena on koko vuoden animeskeneä ihastuttanut otamatone-soitin, lainaan lähti Rinin alushousut ja sinisyyttä löytyi Hestian tissinauhasta. Pillahdin (tietysti) itkemään kun avasin lavailun jälkeen twitterin ja se oli ihan täynnä aivan ihania viestejä, joissa oli jopa tajuttu animuviittaukseni ;__;

Ja tämähän oli kolmas kerta kun meen naimisiin ja toinen kerta kun teen sen lavalla. Ekaa kertaa kyllä telkkarissa. 

Otamatona ja nyymixin taltioima loistoilme. Lavailmeet ei ehkä taas toimi telkkarissa tai valokuvissa :D

Tajuajat tajusi Hestia-nauhan. Nyymix kuvasi

Vaikka pahin itseinhoni olikin laantunut, olin realistisesti sitä mieltä, että tuskin tulisin olemaan top kolmosessa. Toki en ollut nähnyt suurimman osan esityksiä enkä pukujakaan käynyt läheltä syynäämässä, mutta tämmöinen tuntuma kuitenkin oli. Huvittavinta on, että en oikeasti tunnistanut nimeäni kun se sanottiin lavalla. Kesti varmaan sekunnin että muistin sekä etunimen että sukunimen kuuluvan minulle, yleensä kun olen etunimeltäni Ilona ja sukunimikin on vain puolentoistavuoden ikäinen. 

JKameko kuvasi hetken kun ainoa ajatus oli kansallinen tv ja että en näytä söpöltä kun itken

Joo sitten vähän lavapillitystä ja Wilman kanssa vähän lisää lavapillitystä ja sitten vielä tuomaristo oli ollut ihan oikeassa ja Helena voitti ja vähän piti lisää pillittää. 

 

Kisan jälkeen olo oli lievästi sanottuna väsyneen epätodellinen. Miulle SM-kisalava oli juuri sitä, mitä kaipasin tälle vuodelle, mahdollisuus tehdä unelmien kisapuku ja haastaa itseäni taas uudella tavalla. Ja kuten alussa sanoin, kokonaisuus oli kisaajan kannalta ihan kiva, ei mitenkään katastrofaalinen, vaikka Gloria ja televisiointi omat kommervenkkinsä aiheuttivatkin. Jos kisa tulee ensi vuonna niin... niin. Sen näkee sitten, olenko kisalavalla vai enkö. Jos kisaa meinataan jatkaa, toivon että järjestäjillä on rohkeutta ja aikaa miettiä tämän vuoden onnistumisia ja mahdollisia kehittämisjuttuja sekä tietysti sitä, mitä Cosplayn suomenmestaruuskisojen oikeasti halutaan olevan. Oikeasti Suomen kovatasoisin cosplaykilpailu isolla tavisnäkyvyydellä, vai yksi karsintakisa muiden joukossa, ehkä ilman televisiointia paremmalla lavalla? Vai jotain ihan muuta? 

;____; all dem feels

Saberista en taida omaa erillistä päivitystää kirjoitella, vaan kuittaanpa sen tähän loppuun. Materiaalina kokovartalomakkassa on lähinnä Eurokankaan Brussel –keinonahka, joka oli vain kaksisuuntaisesta joustostaan huolimatta oikein ihanaa. Lempparijuttujani puvussa oli joko huivi, jonka käsinkirjominen oli ihanan terapeuttista tai sitten kaikki vyöt, joiden sirkattamisessa sain käteni kipeiksi. Tosin niin, poltettu pyllyviittakin on kyllä kiva. Kaiken kaikkiaan puku, jota kehtaa kyllä katsella jälkeenkin päin, vaikka tuskin tuota tulen päälleni enää laittamaan. Ehkä.

Ilona

pps. jos olisin taikauskoinen, niin sanoisin jinxanneeni kolmospaikan itselleni miekkavalinnalla. Käytin miekan pohjana finfoamia, jonka päällystin keinonahalla. Sama finfoamlevy oli alunperin Sherylin taustana (1. sija), josta se siirtyi Dog Days esitykseen (2. sija) ja nyt viimeisenä vaiheenaan Saberin miekaksi ja kolmannelle sijalle. Nyt en kyllä uskalla käyttää loppuja palasia mihinkään kisapukuun.

Kivasti oli kesä kun miekkaa tein ja siitä portfolioon kuvia otin.

 pps. Itseäni jäi kovasti kiinnostamaan miltä kisa tuntui paikalle tulleista ja lipun maksaneista katsojista. Sitä valotettiin oikein kivasti täällä ;3