#TISSIKOHU, Yukicon ja jonnet ei muista Leeloota

Aina yhtä turhauttavaa olla poissa conista, joka aihettaa somepöhinää. Toisaalta pöhinästä pääsee nauttimaan kotisohvalta ja utelemaan yksityiskohtia lokkina ja kärppänä heti, mutta olisi kyllä ollut kiva olla livenä paikalla kuluneen viikonlopun Yukiconissa. No en ollut ja pahoin pelkään, että ensi viikonlopun Nekocon Winteristä ei saada yhtään yhtä raflaafia cosplayskenefiilistelyjä aikaan. Ellen innostu itse trollaamaan...

Kaksi asiaa nostattivat verenpaineitani etäconittamisen aikana:

NCC-kisaajien olematon määrä. Kisaajia oli kaksi. 2. Kyllä, kaksi kisaajaa. Määrää voi yrittää selittää monella asialla. a) selkeät informaatiokatkokset ennen kisaa, en ole koskaan nähnyt yhtä monen kisaajan julkisesti ilmoittavan perumisestaan koska kisaajalla on ollut niin epävarma olo kisan järjestämistä kohtaan b) NCC:n maine ja yleinen arvostus ja hypetyksen puuttuminen tässä ennen karsintoja c) (ja tästä otan syyn osittain niskoilleni) muut kisat, erityisesti kuukausi sitten ollut ECG ja parin kuukauden päässä oleva Cosvisionin kutsuvieraskisa, jotka molemmat vetää semmoisia kisakonkareita puoleensa. En ole itse NCC:n kanssa missään tekemisissä atm, joten en tiedä miten kauaskantoisia suunnitelmia kisan suhteen on ylipäätänsä tehty. Jos Suomi ensi vuonna on mukana, on paikallaan varmaan kunnon kasvojenkohotus tai ehkä sen miettiminen, voisiko noita NCC-paikkoja ynnätä CosplaynSM tapaan muiden edustuspaikkojen kylkiäisiksi. Vai onko cgl-oikeassa ja kaksi edustushommaa yhtenä vuonna on liikaa kaikille, jotka ottavat kisaamisen ja puvut tosissaan? En tiedä, pitää haastatella Helenaa asiasta kun Portugalin ja Ruotsin reissut on ohi. 

Kuitenkin se varsinainen Kuuma Aihe, johon välttämättä haluan päästä lusikkani sohaisemaan ennen kuin kukaan blogaajakollegani on edes päässyt conista kotiin ja internet pureskellut koko aiheen olemattomasti, on tietysti tämä:

Lue cossaajan itsensa kertomana tapaus täältä

(Ja facebook on jo aika tehokkaan täynnä asiallista ja asiatonta keskustelua aiheesta, kurkkaa omalla vastuulla) 

Tiivistän: Kill la Kill sarjan Ryukoa cosplayannutta Pisamia Cosplayta kehotettiin vaihtamaan vaatteet kesken conin/pukemaan lisää päälle, koska puku ei ollut tapahtumaan sopiva. Kehoittajina Yukiconin järjestyksenvalvojat. Ilmeisesti kaksi kappaletta. 

Niitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta muistelen silti. Tämä on käsittääkseni toinen kerta Suomen cosplayhistoriassa, kun tapahtumassa on vastaavaa tapahtunut. Tai ainakin toinen kerta, että siitä on noussut riittävän iso meteli ja internet on pauhannut asiasta. Edellisestä kerrasta onkin jo seitsemän vuotta eli jonnet ei todellakaan muista ja aivan samoja argumentteja käsitellään jälleen aivan uusina juttuina. 

Fift Element ja Leeloo. Kuva siis leffasta, ko. cosplaysta kuvan etsiminen ylitti internetsalapoliisitaitoni.

 Edellisen kerran Leeloo cossaajaa kehotettiin pukemaan enemmän päälle Animeconissa kesällä 2009. Jälkeenpäin tapahtuman järjestäjät totesivat, että tarvetta lisävaatetukselle ei edes ollut ja pyysivät cosplayaajalta sekä henk. koht. että julkisesti anteeksi. Tuohon aikaan kaiken draaman keskuksena oli vanha kunnon aniki. 

Ja nyt päästään siis aikamatkalle takaisin vuoteen 2009 ja Suureen Tissikeskusteluun. Että paljonko pitää olla päällä conissa, onko bikinicossit sallittuja ja niin edelleen ja niin edelleen. Toki Suomen cosplayskene ja coniskene ovat menneet seitsemässä vuodessa paljon eteenpäin. Isoimpana uudistuksena (oikeasti pääsymaksut varmaan) vain täysi-ikäisille suunnatut tapahtumat, joihin on tässäkin tapauksessa viitattu. Että onneksi on sentään k18-tapahtumia, joihin saa pukeutua paljastavasti. (No oikeastaanhan se ei liity ikärajaan mitenkään vaan ihan tapahtuman järjestyssääntöihin mutta no hei, itse tuuletan aikuisten tapahtumien puolesta niin paljon, että tässä kohti vähän hutiin menevät argumentit sallin ihan mieluusti)

En ole lakimies *summon niidel* mutta coneissahan järjestäjät päättävät järjestyssäännöt ja järjestyksenvalvojat valvovat järjestyssääntöjen noudattamista. Useampikin on tästä yukitapauksesta kommentoinut, että tapahtuman järjestyssäännöthän eivät ota lainkaan kantaa pukeutumiseen. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö järjestyksenvalvojilla olisi oikeutta puuttua, jos joku vaikka alasti siellä conipaikalla olisi, mutta tässä tilanteessa harmittaa järjestäjien puolesta, että he eivät ole aiheesta mitään kirjanneet. Nyt yksittäiset JV:t ovat joutuneet tekemään ratkaisun (Johon muuten jo herran vuonna 2009 ehdotettiin, että tämmöiset tapaukset käsiteltäisiin JV-esimiehen tai vaikka pääjärjestäjän kanssa, eikä niin että yksittäinen JV tekee päätöksen) voimatta oikeastaan vedota mihinkään kirjoitettuun järjestyssääntöön. Ja höpö höpö, että tuo asu rikkoisi mitään Suomen lakia sukupuolisiveellisyydestä, varsinkin kun nuo upeat tissit ovat cossaajan itsensä tekemät. 

Kuten sanoin jo argumenttien kierrättämisestä, tässä on haistettavissa ihan samoja viboja kuin seitsemän vuotta sitten. Kenelle coneja järjestetään ja jos Joku KukkahattuTätiSetä pahastuu vaikka cosplaysta, niin onko cossaajan sensuroitava itseään vai KukkaHattuTätiSedän Korianteri-Pettereineen mietittävä, että oliko tapahtuma sittenkään hänelle sopiva paikka? #ajatelkaalapsia ja "joku lapsihan voi traumatisoitua kun näkee tissit" ovat niin karmivan huonoja perusteluja tapahtumassa, jossa muutakaan sisältöä ei sensuroida kaikille perheen pienimmille sopivaksi. Ihan varmasti näkyi enemmän muovitissiä myyntipöytäsalissa ja keskimääräinen cosplayesitys dramaattisine kuolemineen traumatisoi ihan varmasti enemmän. 

Ja ihanana meta-analyysina pääsee tietysti siihen, että millaiset puvut ovat seksikkäitä tai onko pelkästään liika paljas pinta se, mikä tekee asusta epäsopivan.  Tai että onko tässä nyt ongelmana se kuuluisa alatissi samaan aikaan, kun perinteisempää tissivakoa saisi esitellä miten paljon vaan ilman ongelmia? Onko materiaaleilla väliä, eli musta nahka aina automaattisesti pahempi kuin valkoinen fleece, vaikka näkyvissä olevan ihon määrä olisi ihan sama? Menevätkö bikinicosplayt suoraan kieltolistalle, vaikka niillä saisi lain mukaan kävellä conipaikan vieressä ihan rauhassa?  Onko seksikkyys ainoa, mitä lähdetään rajaamaan tapahtumassa, jossa ei ole ikärajaa (En suostu tituleeraamaan Yukiconia lasten coniksi, jos se sellaiseksi tahtoo profiloitua niin sitten ymmärrän kaiken sensuurihalukkuuden) vai rajoitetaanko verisiä zombicosseja myös? Entä onko Muumien Mörkö soveltuva hahmo coniin, jossa on lapsia jotka SAATTAVAT TRAUMATISOITUA??

Tämän hetken suosikkianimuni suosikkityty Ruru Myriad Colorsista ei varmaan pääsisi Yukiconiin. Vai onko kyseessä vain #alatissisyrjintä?

Jos tästä täysin puolueellisesta ranttauksesta nyt vielä jäi epäselväksi, niin mielestäni tässä on tehty aivan väärä ratkaisu. Liberaalisuuden kukkaketo, jolla cosplaymaailmassa olen istuskellut jo vuosikausia, kehottaa kaikkia cossaamaan juuri semmoisia hahmoja mitä itse mieli tekee, juuri niin paljastavasti kuin mieli tekee! Jos varsinaiset sukupuolielimet pysyvät piilossa niin kaikki ok! Kaikkien cosplayn ulkonäköpaine -keskustelujen jälkeen (vai aikana? Onko se keskustelu koskaan ohi?) se, että joku ei viitsisi, kehtaisi, uskaltaisi laittaa haluamaansa pukua päälle koska pelkäsi tapahtumassa jonkun kertovan, että se on liian paljastava... Ai vitsi että tekisi mieli sukeltaa vielä syvemmälle pähkäilemään mitä kaikkea kätkeytyy nimenomaan naisten pukuvalintojen ja niiden paljastavuuden syynäämiseen #tyttöpoika hengessä, mutta jätänpä sen nyt tekemättä.

Nyt pallo on tietysti Yukiconilla. Tätä kirjoittaessa Pisamian kuvaa on jaettu 145 kertaa ja puolisentuhatta ihmistä on käynyt asiaan reagoimassa. Eli ihan pieni myrsky vesilasissa tämä ei ole, ja luotan Yukiconin pelisilmään siinä, että KUN todetaan kyseessä olleen aiheeton kehoitus, asiasta tehdään vuoden 2009 tapaan sekä henkilökohtainen, että julkinen anteeksipyyntö. Koska hei hessut, ei näin. 

Vuoden päästä lupaan vilautella paljon enemmän tissejä kaikissa lapsiystävällisissä coneissa. Ja vaikka ihan keskellä conia. Jos saan yhdistettyä imetysgaten vielä tähän keskusteluun, olen tyytyväinen. 

Ilona

ps. Koska en ole enää vastaavan asemassa Desuconissa, olen uudelleen löytänyt osan kärkkäästä ulinakirjoitustyylistäni, kun enää ei tarvitse ajatella, että kaikki mitä kirjoitan, luetaan Desuconin virallisena kantana. Eläköitymisen yllättäviä hyviä puolia!

pps. Ahaa onneksi internetin muisti on pitkä, kolmas vastaava tapaus oli Saki cosplayaajan takapuolenpeittopyyntö viime vuoden Desuconista!  Tämä pääsi unohtumaan, koska aiheesta ei kohistu juuri lainkaan tuolloin.

/Edit. 3.3. Yukicon julkaisi coninjälkeisblogauksen, jossa virallisesti otti asiaan kantaa. http://yukicon.fi/blogi/kiitos-yukiconista #tissikohu olikin #pyllykohu!

Cosplay, ulkonäkö ja itsetunto. Miten taas päädyin kirjoittamaan tästä?

En aio selata blogiani nyt yhtään taaksepäin, en etsi edellistä päivitystä, jossa olen sivunnut ulkonäköasioita enkä myöskään varmasti jostain löytyvää lupausta olla enää jauhamatta yhtään tästä aiheesta, josta on jo sanottu kaikki mahdollinen ja mahdoton lukemattomia kertoja.

Koska jotenkin koen vastustamatonta halua palata taas tämän ikuisuuskysymyksen äärelle, enkä jaksa linkittää niitä puoltatusinaa päivitystä, joissa olen asiaa jo sivunnut. Voin etsiä ne vielä jossain vaiheessa ja todeta taas vain kirjoittavani jo kertaalleen (tai kymmenen kertaa) kirjoitettuja asioita sen sijaan, että käyttäisin tämän ajan jotenkin hyödyllisemmin, mutta en aio välittää siitä juuri nyt. On joitain asioita, joista kannattaa kirjoittaa usein, jotka pitää nostaa esille aina silloin tällöin ja luotan siihen, että hyödyn tästä kirjoituksestä vähintään sen verran, että ymmärrän taas itseäni paremmin. Tai huonommin, mistäs sen varmaksi tietäisi.

Ajatus lähti siitä, että jesmo itketti minua menneellä viikolla omalla kirjoituksella cosplaysta ja ulkonäöstään ja fiiliksistään omasta kropastaan. Koin tuota lukiessa jonkinlaisen valaistumisen, jota vähän koetin tuonne kommenttiboksiinkin laitella, että tämä on varmaan oikeasti ainoa tuore ja järkevä tapa puhua niistä ulkonäköpaineista tai ylipäätänsä cosplayn suhteesta ulkonäkööön, että menee oikeasti iholle ja henkilökohtaisuuksiin, kertoo oikeasti oman tarinansa ja sen, miltä itsestään on tuntunut, tuntuu nyt ja ehkä tuntuu tulevaisuudessa.

Joten antakaa anteeksi taatusti jatkossa esiintyvä toisto, jos ulkonäöllinen itsereflektointi ja henkilökohtaisuuksien kertominen ei kiinnosta niin voitte odotella vaikka seuraavaa oikeasti puvuista kertovaa päivitystä.

Minusta on aina jotenkin nurinkurista, että kun puhutaan cosplaysta ja ulkonäöstä, lähtökohdat ovat lähes aina jotenkin negatiiviset. Korostetaan sitä, että eihän 3D ihminen koskaan voi näyttää siltä piirretyltä tsirpulalta, että aina tulee olemaan niitä, jotka huutelee että olet liian läski, että puvun kantajan ulkonäkö pitäisi jättää vähemmälle huomiolle ja keskittyä siihen tehtyyn asuun. Ja toki olen kirjoittanut näistä kaikista itsekin ja tottahan ne on, mutta kun jesmon insiroimana jäin miettimään oikeasti sitä, mikä oma suhtautumiseni itseeni ja omaan ulkonäkööni tällä hetkellä on ja miten suurelta osin tästä on kiittäminen tai syyttäminen cosplayta, teki mieli soitattaa jotain fanfaareja siitä, että kyllä tämä ulkonäkökeskeinen harrastus oikeasti voi saada aikaan hyvääkin.

En ole oikeastaan koskaan pitänyt itseäni mitenkään nättinä tai kauniina. Olin teininä sellainen geneerinen pitkätukkainen, massaan sulautuva kaikkien kaveri. Vähän taiteellinen, mutta ei sitten kuitenkaan mikään hippi, en kai mitenkään ruma mutta en kauniskaan. Ala-asteen hetkellisten lyhyytkompleksien jälkeen kasvoin nopsasti nykyiseen pituuteeni ja 178 senttiä yhdistettynä perittyihin isoihin ja painaviin luihin eli leveisiin hartiohin ja yleisestikin ruumiinrakenteeseen, jota ei voinut sanoa mitenkään siroksi, ei mitenkään rohkaissut tuomaan itseäni esille. Pidin itseäni aina "ihan ookoona", normaalin ulkonäkökeskeisen median aivopesemänä nuorena tietysti "oisin vielä ookoompi kymmenen kiloa laihempana" ajattelulla varustettuna. Välillä se oma ulkomuoto ahdisti suunnattomasti, välillä taas ei. Ja seksikäs oli lähestulkoon viimeinen sana, jolla olisin itseäni kuvannut. 

Sitten kypsässä iässä kaksikymmentäkaksivuotiaana löysin cosplayn. Tai cosplay löysi minut. Myöhäisteinivuosien larppaamisharrastusta on varmasti kiittäminen siitä, että ulkonäköasiat olivat hyvin taka-alalla omassa mielessäni, olin rohkaistunut olemaan oma itseni ulkonäöstäni huolimatta. Nimenomaan nyt jälkikäteen ajateltuna siitä huolimatta, ei niinkään sen takia tai sen hyväksyen. Lähdin tähän cosplayn ihanuuteen mukaan täysin fanituspohjalta, tahdoin päästä näyttämään, että nämä on niitä hahmoja, jotka on sykähdyttäneet minua eniten, näiden pelien ja näiden sarjojen kanssa olen itkenyt ja nauranut ja juuri näiden hahmojen takia tahdon käyttää aikaa ja vaivaa tekemällä pukuja! Ensimmäisestä conistani, vuoden 2008 Nekoconista olenkin fiilistellyt. Että miten oudolta se tuntui oikeasti olla valokeilassa, oikeasti kokea, että ihmiset pitivät minua jotenkin nättinä, tai jos ei nättinä niin riittävästi hahmoni näköisenä. Parhaiten koko conin kaikista kommenteista mieleeni jäi se, että olipa kiva kun joku teki Suomessa Edea-cossin ja olipa kiva, että cossaaja oli pitkä ja laiha. 

Laiha. En ollut ikinä pitänyt itseäni laihana, aina ajatellut, että olen se yläkoulun terkkarin lakonisen oppaan (no mikä ikinä olikaan, jokin naiseksi tulemisesta ja miten kaikki on erilaisia ja missä normaalipainoisuus tuodaan esille jotenkin hyvänä asiana, mutta minkä teini-ikäinen kääntää aina tarkoittamaan läskiä) keskiverto normaalipainoinen tapaus, joka voisi yhtä hyvin tiputtaa kymmenen kiloa ja olla edelleen normaalipainoinen. Ei cosplay ollut ensimmäinen kerta, kun tunsin itseni kauniiksi, luojille kiitos siitä, mutta se oli ensimmäinen kerta kun laajemmin tiedostin asian.

Jesmo puhui kuvaamisesta, valokuvien ja poseeraamisen merkityksestä. Toivon todella, että joku tutkii tätä nykyistä sukupolvea suhteessa edellisiin ja heidän käsitystään omasta kehostaan ja siitä, miltä he oikeasti näyttävät. Muistan vieläkin, millaista oli saada ensimmäistä kertaa lainaan kaverin digikamera, jolla pystyikin ottamaan sen 20 kuvaa, (kyllä, muistikorttien tila oli rajallinen!) katsoa ne heti läpi ja poistaa huonot. Kuvata uudestaan. Taas katsoa että hei, miltäs minä näytänkään. Harjoitella ilmeitä ja huomata, että se mitä näkee peilistä ei vastaakaan ihan sitä, mikä tallentuu valokuviin. Kuulkaas nyt te nuoriso, tämä ei ole ollut kaikille itsestäänselvää! Ja sitten vielä, että ne oman kuvat jaetaan muualla kuin vanhempien kirjahyllyssä olevassa valokuva-albumissa, voi apua miten erilaisessa maailmassa te nykynuoret elätte kuin kaikki teitä edeltäneet sukupolvet!  Ja voi vitsi mitä mitä tämä mahtaakaan tehdä teidän psyykkeelle ja käsitykselle itsestänne ja voi jumpe kumpa olisin vielä joku yliopiston tutkija ja saisin oikeasti tehdä tästä väitöskirjaa! Seuraan esimerkiksi omien oppilaideni somekäyttäytymistä häkeltyneenä siitä, että miten nykyään on täysin ok laittaa nettiin myös niitä oikeasti tyhmän näköisiä kuvia itsestään, miten jokaisen kuvan ei tarvitse olla superkaunis, että sitä voi somessa jakaa. Muistelen irc-galleria-aikoja, jolloin kaikki kuvat otettiin siitä tietysti ylävinkkelistä, joka muka oli kaikista imartelevin. (Ei, älkää menkö katsomaan miten omat instagramkuvani ehkä edelleen huokuvat tuota aikaa, yritän opetella pois siitä!)

Niin takaisin asiaan. Tuli cosplay, tuli pukuja, tuli kuvia. Yhtäkkiä tuli ihan uudenlainen tietoisuus siitä, miltä näytin. Varmaan se aika perinteinen nörttityttötilanne, kun koskaan ennen ei oikein ollut ollut huomion keskipisteenä ja nyt sitä puvuilla saikin. Tavallaan tahtoisin päästä vaihtoehtotodellisuuteen, jossa olisinkin keksinyt tämän harrastuksen herkässä yläasteiässä, miten erilaiseksi se olisi minua muuttanut ja olisinko edelleen harrastuksen parissa. Väitän, että nuorempi Ilona olisi ollut yhtä pöhkö kuin vanhempikin, etsinyt oikein kaikki ne netin anonyymipalstat ja sen sijaan, että pystyi nyt oikeasti nauramaan hevosvertauksille, olisi nyyhkinyt itsetunto-ongelmissaan viikkokausia. Olen puhunut painosta ja laiduttamisesta täällä bloginkin puolella välillä, kuinka jokaista paljastavampaa, ihoamyötäilevämpää, mahaa paljastavaa pukua suunnitellessa olen ottanut tavoitteeksi tiputtaa sen pari kiloa. Ja painanut jojoilun jälkeen jatkuvasti melkein grammalleen saman verran. Toki tässä kuudessa vuodessa olen vanhentunut (tai aikuistunut) niin, että osa kiloista on kyllä vaihtanut paikkaa ihan kivasti, joten puntarin sijaan mittanauhalla mitattuna en näytä enää samalta kuin parikymppisenä. Aivot tulevat kyllä jäljessä tässä kehityksessä ja aika usein omia kuvia katsoessa tulee se tunne, että olenko tuossa oikeasti minä. Sekä hyvässä että vähemmän hyvässä mielessä.

Isompi muutos on tietysti mittanauhan sijaan tapahtunut tuolla oman kalloni sisällä. Jos voisin tehdä aikamatkan kymmenen vuoden taakse, sanoisin ilona kahdeksantoistaveelle että älä hätäile. En osaa analysoida kuinka paljon tästä suhtautumismuutoksesta omaan kroppaan on kiittäminen ihan vaan ajan kulumista, sitä kuuluisaa viisastumista ja sen kautta itsensä kanssa sinuksi tulemista, ja kuinka paljon tätä harrastusta. Cosplayasu näyttää monesti juuri niin hyvältä kuin millaiseksi sen kantaja tuntee oman olonsa. Minulle se tuntuma siitä, että oikeasti näytänkin hyvältä, että olen enemmän kuin "ihan ok jos laihduttaisin" on tullut ihan hiljaa ja huomaamatta. Havahdun siihen aina välillä, erityisesti kuvia selatessani kun huomaan ajattelevani, että näytän oikeasti kivalta. Ei pelkästään niin, että puku näyttää kivalta, vaan minä näytän kivalta. Grammalleen sama paino, ikää tullut lisää, mutta jotenkin sen oman kuvansa näkee nyt eritavalla. Hyväksyvämmin. Tulee se fiilis, että tuossa olen minä, tuolta minä näytän ja kaikkien virheiden sijaan näkeekin niitä hyviä juttuja. Myös niissä vanhemmissa kuvissa. 

Hyvältä näyttämistä valokuvissa voi harjoitella, sen voi oikeasti oppia. Tahtoisin sanoa, että se ei riitä, jos tykkäät siitä miltä näytät vaan silloin, kun kuvaaja on tehnyt täydellistä työtä, valaistus on täydellinen ja leukasi juuri siinä tietyssä kulmassa. Ja ei cosplayaajien ole tarkoitus näyttää täydellisen kauniilta aina ja jokaisessa kuvassa! Antakaa itsellenne lupa näyttää itseltänne.

Voi apua pomppoilevat ajatukseni. Mutta yhtenä isoimmista fiiliksistäni, joka jesmon tekstiä lukiessani tuli, oli se että en olisi arvannut sen mielettömän kauniin, upeita pukuja tekevän tytön voivan olla joskus epävarma omasta ulkonäöstään. Ja että valitettavasti eiköhän suurin osa meistä cosplayaajista ole, ainakin jossain vaiheessa, ainakin jossain tilanteessa, kokenut olevansa epävarma. Tai enemmänkin kuin epävarma, kokenut itsensä rumaksi ja että ei sovi pukuunsa, että ei ole yhtään kaunis. Sen cosplaykisan hienoimman puvun kantaja, se ihminen joka näytti upeimmalta kokonaisuutena, saattaa olla ihan kauhean epävarma siitä, sopiiko hän siihen hahmoon tai siihen pukuun. 

Olen itse kauhean huono vastaanottamaan kehuja. Perisuomalaiseen tapaan vähättelen heti, pelkän kiitoksen sanominen tuntuu jotenkin tyhmältä. Ja tästä johtuen varmaan niiden kehujen antaminenkin on välillä vaikeaa. Ei sen pitäisi olla. Ei nykymaailmassa, jossa ikävien anonyymien kommenttien kirjoittaminen nettiin, toisten haukkuminen hetki kun siihen on tilaisuus ilman kiinnijäämisen riskiä, on niin yleistä. Mikä siitä on niin vaikeaa sanoa toiselle, että näytät kivalta? Laihaksi kommentoiminen ei ole kehu, älkää sanoko sitä oli se sitten totta tai ei, mutta hyvältä ja kivalta, kauniilta näyttäminen on sellainen kehu, joka varmasti tuntuu hyvältä ihan jokaisen cosplayaajan mielestä. Kun tietää, miten vähäistä kehuminen suomalaisessa kulttuurissa on, on naurettavaa miten helposti yksikin negatiivinen kommentti voi pyyhkiä muistista kymmenen kehuvaa. Kehukaa enemmän ja oikeasti ottakaa ne kehut vastaan. Uskokaa, että olette oikeasti hyviä, oikeasti kauniita, seksikkäitä tai lahjakkaita. (voi pyly, aavistan huomiohakuisuuspäivityksen kurkkivan jo olkapääni yllä... ehkä sit ensi yönä kirjoitan sen.)

Kehonkuva ja ulkonäkö ja kaikki on niin kauhean ristiriitaista. Tahtoisin vain julistaa cosplayn rakastavaa ja ihanaa ja upeaa ilosanomaa kaikille, sanoa jokaiselle pukuilijalle miten ihanalta hän näyttää, koska jokainen on oikeasti kaunis, täytti sitten ne kuvitteelliset standardimitat tai ei. Tavallaan samaan aikaan tahtoisin irrottaa koko ulkonäkökeskustelun cosplaysta, sanoa että sillä ei ole väliä, mutta kuitenkin samaan hengenvetoon todeta, että cosplay on auttanut minua ihan suunnattomasti itseni hyväksymisen ja kaikkiin ulkönäköön liittyviin paineiden kanssa. Ja toki ulkonäköasiat muutenkin koko tässä yhteiskunnassa kihelmöivät minua ristiriitaisuudellaan. Kun alaluokan oppilas sanoo minulle, että kylläpä ope olet laiha, en tiedä mitä vastata. Mikä kehu laihuus on, mitä sanoa kun "kiitos" ja "no enkä ole" eivät kumpikaan sovi? Miten ravistella koko tätä systeemiä tajuamaan, että ulkonäkö, laihuus tai lihavuus eivät ole niitä oleellisia asioita! Ja entä kun itse olen juuri nyt niin tyytyväinen itseeni ja siihen miltä minusta juuri nyt tuntuu ja miltä juuri nyt näytän, että muiden mielipiteet ei voi sitä horjuttaa ja samalla jokainen kehu tuntuu niin kivalta? Miksi kirjoitan tästä aiheesta aamuyöntunteina, kun tiedän, että en edes keskipäivällä saisi ajatuksiani oikeasti kunnolla järjestykseen?! Jatkaa tästä oi ihanat kanssablogaajani, ottakaa kiinni katkenneista ajatuksistani ja etsikää punainen lanka täältä jostain tekstiviidakosta!

Olen sanonut ennenkin, että cosplayssa tärkeintä on se, että itse tunnet olosi hyväksi. Elämässä on myös tärkeintä tuntea olonsa hyväksi, riippumatta siitä mitä on päällä, missä tilanteessa on. Paljon juttuja voit korjata valokuvien kuvakulmilla. Voit laihduttaa kilon tai kymmenen. Voit käydä kauneusleikkauksessa lisäämässä tai poistamassa juttuja. Mutta kaikesta tuosta huolimatta tai sen lisäksi pitäisi oppia tuntemaan itsensä, hyväksyä itsensä ja olla onnellinen sellaisena kuin on.  Voit nimittäin pyrkiä olemaan vain paras mahdollinen Sinä, et mitään muuta. 

Ilona

tl;dr: Kehukaa toisianne. Siinä ei menetä mitään, mutta voi antaa ihan uskomattoman paljon. Ulkonäköasiat on ihan karmeen monimutkaisia ja saan pään kipeäksi kun mietin niitä, mut oispa kyllä kiva, jos kaikki tykkäis siitä miltä näyttävät. 

Translation: My random rant about cosplay and body image. Go read jesmo, she said it so much better.

Frostipuvut 1 ja 3, Kaaputyty ja Tiss--pyll--hmm. Evil mastermind

Juppelis puppelis eli vuorossa pakollinen Frostbiten pukukatselmus, vaikka kaikista kostyymeistä saittekin jo esimakua edellisessä selfie-päivityksessä. Tässä esittelyssä perjantain ja sunnuntain puvut, lauantaista luotan saavani eeppisiä kuvia ihan omaan päivitykseensä.

Älä esitä Nibu, tykkäät noista vaatteista. Ja kato tuota Dekoa, ei sulla ole mitään hävettävää.

Perjantaina oli jälleen vuorossa Nibutani Shinka Chuunibyou demo Koi ga Shitai!sta. Tämä taitaisi olla... viides? neljäs? no aika mones kerta kun huomaan hiuspinneileväni. Nibutani on hahmona ihana, sen hahmodesing houkuttaa minua ihan joka kerta ja aina kun uusia pukuja edes vilahtaa ja Chuuni nyt vaan on niin puhdasta rakkautta, että jos nyt pitäisi yksi hahmo valita, jota cossaisin ikuisesti, niin tahtoisin olla ikuisesti ikinuori Hiuspinni. Erityisesti koska näytelmäkerho-hahmo, jolle näköjään heitetään jokaisessa jaksossa uusia pukuja ihan vaan koska voidaan. Haluan vain tehdä ne kaikkiiiiii~

Teppo ihanasti pari kuvaa otti, muuten ihan kuvaton Nibu olisi ollut

Kaapu-Nibu oli tarkoitus tehdä jo kesän Aconiin, jolloin askartelin soljen ja puolet viitasta. Nyt painelin viittaan vähän feikkikuviota, taistelin kengät ja tein mekon. Opin conissa taas uutta mekkojen rakenteesta, Kizzy valisti minua kauniilla sanoilla ("Ilona ens kerralla muista pers pylly") että tosiaan mekon takaosa voisi olla aavistuksen etuosaa pidempi niin pakarat ei ihan vilkkuisi koko ajan. No nyt ei onneksi vilkkuneet koska siveellisyyskaapu, jonka kanssa sai kyllä sitten taiteilla taiteellisten tuultenvireiden kohdalla. Oli nimittäin oikeasti niin lyhyt mekko takaa, että en olisi ilman pyllypeittoa kehdannut sitä pitää.

Vähän sniikkasin lavalle.

Niin kovin feikki Mori Summer

Miuta jäi harmittamaan, että kuvasaldo jäi tosi pieneksi eikä Hootin joulukuusen kanssa saatu yhtään yhteiskuvaa (EIKUN SAATIINPAS, ainakin kaksi kävijää otti meistä kuvan, ne jos vaan jostain internetin syövereistä löytyisi!) joten tässä taas yksi puku jatkuvasti pitenevään Kunhan löydän ihanan kuvaajan Kuopiosta ja ihania kuvauspaikkoja ja aikaa niin kuvataan -listaan. Kaikkien listan pukujen roudaaminen yhtään mihinkään coniin vain kuvattaviksi olisi aivan liian vaivalloista, joten ehkä aloitan tosissani kuvaajan metsästämisen. Jos ryhtyisin pitämään valokuvauskerhoa koululla...

Hidasta chuunibyoukävelyä ja ylhäällä pysyvät kengät! Hallelujaa ompelen tästä eteenpäin kengät aina kiinni itseeni. Siis sukkahousuihin.

Tunteeni lauantaina. Junko Enoshima, Danganronpa

Lauantaina koin jännän ja ihan uuden fiiliksen cosplayurallani, kun conissa pyöri peräti kaksin kappalein hahmo, jota aioin pukuilla seuraavana päivänä. Vaikka jotenkin kuvittelen, että en pukuile vaan pöhköjä sivuhahmoja, joita kukaan ei tunnista, niin taitaa miun pukuvalinnat kuitenkin edelleen yleensä olla aika ei-suosittuja. En muista milloin olisi ihan sama hahmo tullut vastaan conissa. Vai onko ikinä.

Pienet jutut on parhaita.

Joten nyt pääsin ekaa kertaa siihen ahdistavaan vertailun tunnevyöryyn, joka iski siitä, että onko oma puku riittävän hyvä, kehtaanko laittaa sitä päälle, entä jos se on ihan kamala kun näin miten kivoja muiden Junkot oli.  EI SILLÄ, ETTÄ SILLÄ OLISI MITÄÄN VÄLIÄ. Tiedostan kyllä mitä pöljää vertailu on mutta jotenkin sille ei vaan mahtanut yhtään mitään. Iski hetkellinen epätoivo.

ja näpertäminen.

Epätoivoa ois toki auttanut se, että olisi oikeasti testannut koko pukua päälleni ennen conia, nyt olin taas perinteiseen tapaani vaan pistäny osan puvusta päälle ja jatkanut ompelua, siirtynyt seuraavaan osaan jne. Kun sitten laitoin Junkon puvun päälleni sunnuntaina, tykkäsin puvusta ja olin oikeesti varsin tyytyväinen siihen. Lauantaina olin ahdistavan tietoinen vaan kaikista puvun puutteista, sunnuntaina ne eivät häirinneet enää yhtään niin paljon.

Tämän takia pitää tallentaa paljon kuvia, että löytyy oleellisia refekuvia.

Tämän taidon opin ehkä seiskaluokalla. Tosin sillon niitä ruusuja kai tehtiin johonkin muuhun kuin rintsikoihin. Muistaakseni.

Nyt kuvia katsellessa taas kyllä häiritsee melkein kaikki. Junko on nyt pitkästä aikaa hahmo, joka ei todellakaan mene kaapin pohjalle odottamaan sitä mystistä Jotain Päivää, jolloin haluan pitää sitä uudestaan, vaan jätän sen tuijottamaan itseäni kaapin etuosaan, että teen ne tarvittavat muutokset, jotka itseäni vaivaavat ja pidän pukua oikeasti vaikka heti seuraavassa tapahtumassa, mihin olen menossa. Puku oli kaikinpuolin niin mukava, että mielelläni pidän sitä uudestaan, erityisesti jos muita dangatytyjä (ja miksei pojujakin tosiaan) sattuisi samaan coniin.

Tapio Matikainen kuvaili meitä kivasti. Bäkkärin käytävä on ihana.

Lmmz kuvaili sivusta sen about ainoan posen, jonka kesken conipäivää jaksoin miettiä kun kuvaa pyydettiin.

Junkohan oli aika viime hetken puku, odottelin aina peruukin tulemiseen saakka että aloin edes tosissani pukua suunnittelemaan. Ainoat kompastuskivet olivatkin sitten oikeastaan kengät, joita pari viikkoa ennen conia aloin etsiä ja viikko ennen conia metsästin jo hyvin epätoivoisesti.  Melkein mitkä hyvänsä edestä nyöritettävät pitkät maiharit olisivat käyneet, mutta kun ei löytynyt ei yksiäkään. Edes oikeista kenkäkaupoista. Niin ja kaulakoru, jonka metsästämiseen en käyttänyt viimeisen viikon stressihetkiäni vaan totesin suosiolta tilaavani ulkomailta. Ihanaa ysärikaulakorua odotellessa siis.

Nämä euron maksaneet kenkulit, jotka roudasin joskus syksyllä kirpparilta kotiin, ihan vaan jotain tämmöistä hätätilannetta varten, saivat nyt toimia riittävän hyvinä kenkinä. Leikkasin saappaat edestä auki, käänsin, tein reikiä, lisäsin mustaa keinonahkaa sisäpuolelle kieleksi ja pujottelin nauhat (sunnuntaina yöllä) ja siinäpä se.

Sisarrakkautta. Tai sit ei.

Epäileväinen ilmeeni on epäileväinen.

En ees tiiä miten tuo Niew saa näistä hörpdörpaisullaonkamera -hetkistä oikeesti julkaisukelpoisia kuvia.

Käytän irtoripsiä ihan superharvoin, Junkolle överiripset sopi ihan kivasti. (en oo ihan varma sopiko sama meikki sit kaatajaisiin Nibutanille, onneksi ripset sit rupeskin irtoomaan.) Kynnet on GTn superalesta ostetut teippifeikkikynnet, jotka oli niin kätevä laittaa sormiin ja myös ottaa pois. Lakkailin niitä kivasti infossa aamutuimaan. Desun cosplaypukuhuoneissa tulee olemaan läpinäkyvää teippiä niin kauan kuin itse niiden sisältöön vaikutan, jos ei muusta syystä niin siksi, että voin itse käydä korjailemassa tissejäni. Yleensä luotan muutamien file-silikoni-rintsikka-asioiden voimaan, tällä kertaa niiden lisäksi kunnon teippaukset takasivat, että asun olellisin osa eli nuo rintsikoiden ruusut, pysyi paikoillaan. Teipin irrottaminen on vaan aavistuksen ikävää.

Ehkä suosikkikuvani! Ihana Korbbunen!

Tai sit ehkä tää.

Juu ei näiden kuvien katseleminen yhtään muuten helpota pukuintoa ja conifiilistä. Onneksi kesädesua saa suunnitella jo ihan täysillä ja parin päivän päästä alkaa talviloma, jolloin minua ei kutsu mikään räntäsade vaan (kokeiden korjaamisen ja oppituntien suunnittelun lisäksi) toivottavasti ihanat pukujutut.

 Ilona

 Translation: Pics from Frostbite! Friday I wore Nibutani once again. I so wanna do all of her costumes! And Sunday was time for Junko from Danganronpa. Small details are important, really important.


ps.

Traconcosplay ♥ Desucosplay. Ja toisinpäin.

Frosti 13: Vielä yksi seks--- cosplayasu

No niin, nyt saatte kuvamateriaalia tämän vuoden ensimmäisestä neiti Keinonahkapyllystä. Cowboy Bebopista olen kirjoitellut ylistystä aikaisemminkin ja vaikka Julia ei olekaan yhtä korkealla suosikkihahmolistallani kuin Faye, on hän kuitenkin kummitellut pukuilulistallani pitkään.

Ulkoilmaotokset kuvaili Iris

Tosi pitkään, lähinnä tämän asunsa takia. Jotenkin jännästi 99% cosplayaajista, jotka cossaavat Juliaa, valitsevat juuri tämän asun, vaikka tästä puvusta on olemassa kaksi kuvaa, eikä kukaan tunnista koko naikkosta, jos muita beboppilaisia ei ole conissa pyörimässä ympärillä. Mikä kumma tässä puvussa lienee niin puoleensavetävää cosplayaajien mielestä?! Huomaatteko miten olen liukumassa taas puhumaan cosplayaajien huomiohakuisuudesta? 

We took these pictures in about 15 minutes in a small and dark corner of Sibelius hall on Sunday evening in Frostbite (while others were carrying stuff to cars and cleaning the place..). I'm just amazed how great these pictures turned out to be, love love love! © Niew Photography

Itse nautin Juliasta ihan suunnattoman paljon. Puku oli päällä ihan tavattoman mukava, tuo once-in-a-life-time-löytö -kangas ei ollut lainkaan liian kuuma edes tungoksen keskellä, se ei kiristänyt, puristanut, hiertänyt tai tuntunut muutenkaan lainkaan ikävältä. Vanhojen talvikenkien kierrättäminen cosplaykengiksi toimi juuri kuten toivoinkin, eli kerrankin jalkojen väsymys ei johtunut huonoista kengistä. Kenkien ja lahkeiden yhtymäkohta sulautui myös tosi kivasti, niin ettei sitä oikeastaan erottanut.

Verrattuna edelliseen kokovartalokuoreen, eli Bayonettaan, Julia oli tietysti aivan tajuttoman helppo tehdä. Vatsan seudulla olevat koristesaumat olivat potentiaalisesti harmauttamassa hiuksia, mutta kun unelmakangas ei ollut moksiskaan siitä, että sitä leikkeli, venytteli ja ompelin ihan miten sattui, lutviutuivat nekin saumat kuin vettä vaan.

Ainoa osa puvusta, johon en ole tyytyväinen, oli kaulus ja vetoketjun yläosa, jota ommellessa en ajatellut yhtään miten se tulee asettumaan vaan surruuttelin vaan menemään. Joten tietysti se kääntyili ja vääntyili ihan miten tahtoi. Onneksi peruukki kääntyili oikein nätisti sen eteen ja lisäilin vähän teippiä vielä pitämään puvun ainakin teoriassa kiinni rintakehässäni.

Tuntui myös ihanalta pitää pukua, jossa tiesin jokaisen jenkkakahvasentin ja mahamakkaran näkyvän ja olla välittämättä siitä tippaakaan. MUTTA säästelen näitä fiiliksiä vielä siihen ulkonäköpäivitykseen, jonka punaviinipullo minä vielä tässä joku päivä kirjoitan loppuun.

"Ainiin meen muuten lavallekin tämä puku päällä! Nooh, menköön" Kuvasi Veera Kontioranta

Nyt kun sain näin onnistuneita otoksia puvustani, uskallan lähteä työstämään sitä eteenpäin. Selenen makkarankuori kun on hyvin samanlainen kuin Julialla ja yritän nyt päästä helpolla ja välttää kokonaan uuden kostyymin ompelemisen. Vetoketju menee vaihtoon jos sen irrottaminen vaan onnistuu nätisti. Toivotaan parasta, vaikka epäilenkin kyllä jossain vaiheessa leikkaavani pukuun reiän jonnekin keskelle.

jesmo kuvaili myös

Thomasz, Ilse and Mattias with cameras at the same time.

Hnngghh, ihan hirmuinen pukuinto iski kun sain näin kivoja kuvia!


Ilona

Translation: So here's the visual evidence of this years first but by no means last bodysuit cosplay. I love Cowboy Bebop and Julia is a great character, though I'm the first to admit that I did not choose this particular costume (that can only be seen in two pictures) only because of the character. :D It was amazingly comfortable and enjoyable to wear something so slinky. It wasn't too warm at all, and even though I did freeze my butt when we had those pics outside, it was such an nice cosplay to wear. I'll try to modify Julia's bodysuit to Selene's outfit, hopefully I'll not just destroy it during the process...

edit: Minua syytettiin kauheasta harhaanjohtamisesta, kun täällä ei ole yhtään pyllykuvaa! Ensi kerralla pitää muistaa kuvata myös selkäpuolta, tällä kertaa joudutte tyytymään tähän jo julkaistuun tuplapyllykuvaan.

Kuumia puumia, tissit, pylly ja mieshuora: Frosti 2013

"Ajattelin haastaa itseni kirjoittamaan tulevasta Frostbitesta sellaisen coniraportin, jonka oikeasti voi lukea useammankin kerran läpi ilman pitkästymistä, katsotaan onnistunko."



Ilona

Translation: Well you get the picture.

DesuCruise 2012: Paljastava cosplay (=tissit, pylly, tissit, zettai ryouiki, pylly, tissit)

Heräsinpä tuossa päivänä muutamana lähisukulaisen hääjuhlissa liian lyhyessä mekossa ahdistuessani pohtimaan, miten voin täysin ongelmitta juoksennella kotikaupunkini keskustassa alushousut ei ainoastaan vilkkuen vaan suorastaan paistaen, mutta että nyt epävirallisissa hääjuhlissa puolireiteen saakka oleva hame tuntui aivan liian hävyttömältä. Aloin jo kirjoittaa syväluontaavaa analyysia paljastavasta cosplaysta ja sen erilaisista nyansseista, kunnes muistin, että olen ehkä kirjoittanut tätä ennenkin. Ja kappas kappas, olen ihan unohtanut julkaista DesuCruisen luentoni täällä! Vaikka olen kirjoittanutkin tämä melkein blogimuotoon jo valmiiksi.

Aika perushuttua siis paljastavasta cosplaysta, jos kirjoittaisin alusta asti nyt, niin kirjoittaisin toisin, mutta toimikoon tämä hyvänä pohjustuksena tuleville vähäpukeispohdinnoilleni! Myönnän muutaman punaisen langan hukkuneen aikavälillä Cruise - nykyhetki! Syytän Cruise-anekia, joka varmasti varasti minulta ainakin muutaman ajatuksen.

Disclaimer: päivityksessä käytettyjä kuvia ei ole käytetty millään tapaa loukkaavassa mielessä ja hyvin harvasta puhuin hävyttömyyksiä edes varsinaisella luennolla ;)

Mitä paljasta cosplay on?

Hahmovalinnat paljastavat paljon cosplayaajan  sielunelämästä tai animemausta, puvun toteutus paljastaa ompelutaidon tai –taidottomuuden, mutta nyt tarkoitan vähän ruumiillisempaa määritelmää. Yksinkertaisuudessaan itse tarkoitan paljastavalla cosplaylla cosplayta, joka paljastaa paljon pukuilijansa ihoa.

Mikä sitten on ”paljon” onkin jo mielenkiintoisempi kysymys. Mikään cosplaykomitea ei ole määritellyt, että paljastamalla tietyn prosenttiosuuden ihostasi, harrastat nimenomaan paljastavaa cosplayta. Jokainen pukuilija ja jokainen katsoja näkee sen paljastavuuden omista lähtökohdistaan. Cosplayn ulkopuolella stripparina toimiva ihminen, joka on tottunut näyttämään ihoaan ja kehoaan, ei varmasti koe samoja asuja paljastaviksi, kuin 15 kesäinen ujo ernutyttö. 

Bikinicosplay on selkeästi paljastavaa, univormut ei. Harmaa alue näiden välillä sitten onkin ihan katsojasta kiinni.

Paljastavan cosplayn määritelmästä on lähinnä noussut keskustelua silloin, kun puhutaan conipukeutumisesta. Mikä on sovelias asu coniin, mikä on minimimäärä vaatetta, mitä pitää päällää pitää. Asiasta pitkällistäkin keskustelua vuodelta 2009löytyy Otakunvirasta. Tietääkseni mikään coni ei tosissaan ole järjestyssäännöissään määriltellyt, miten paljon ihoa pitää peittää, että conialueella saa käveleskellä. Ainoana poikkeuksena ehkä Bakacon, joka (yli) vuosi sitten mainitsi cosplaykisansa osalta, että hyvän maun vastaiset puvut tai turhan paljastavat puvut voidaan poistaa kilpailusta. Tarkennuksia aiheesta löytyy Anikin puolella, mutta varsinaisesti taaskaan ei mitään prosenttimäärää kankaan peittävyydestä annettu.

Ai peitettävä vähintään yhtä paljon kuin bikinit?

Paljastava cosplay = seksikäs cosplay?

Seksikkyys on paljastavuuden tapaan myös katsojan silmässä. Eri ihmiset pitävät eri asioita seksikkäänä, vaikka toki perinteisesti tissit on parhaat, ja pylly. Näiden ruumiinosien peittäminen tai paljastaminen herättää keskustelua conien ulkopuolellakin, eli ei ole kysymys pelkästään siitä, miten paljon paljastetaan, vaan myös siitä, mitä paljastetaan. Ja toki mistä kulttuuritaustasta asiaa tarkastelee, esimerkiksi länsimaiden ja Japanin käsitykset siitä, mitä on ihan ok paljastella ja mitä ei, eroavat huomattavasti.

Paljastava cosplay ei automaattisesti ole seksikästä cosplayta. Seksikkyys voi tulla kantajasta itsestään tai hahmosta, pelkällä ihon näyttämisellä sitä ei välttämättä saada aikaan. Paljas selkä voi olla hyvin seksikäs, kun taas pelkässä univormun takissa kekkuloimisessa ei välttämättä ole mitään seksikästä. 

Toki mistä tahansa asusta saadaan seksikäs. Tai vähintään pornoa.

Miksi joku tahtoo cosplayata paljastavasti?

Tämä liittyy tietysti laajempaan asiaan, eli miksi joku tahtoo ylipäätänsä cosplayata. Tästä kerroinkin jo Frostbitessa, että itse koen pohjimmaiseksi syyksi sen fanittamisen. Toki fanittamista on monenlaista ja voi hyvinkin fanittaa vaikka vaan sitä designia. Osittain tämä ihan sama fanittaminen liittyy myös paljastavaan pukuiluun.

Tosin vain osittain. Ehkä vielä vähän enemmän asiaan liittynee se vanha totuus, jonka taisin alunperin muotoilla sanoilla, joissa vertasin cosplayharrastajia jonkinlaisiksi huomion hakuisiksi maailman vanhimman ammatin harjoittajiksi, mutta koska siitä termistä on nyt noussut niin paljon pahaa mieltä, niin sanottakoon vain, että iso osa cosplayaajista nauttii siitä, että saa huomiota.

Tissien näyttämisellä saat aivan takuuvarmasti huomiota. Ja kuten viime aikaiset blogikommenttikeskustelut ovat osoittaneet, osalle pukuilijoista se huomio on tärkeintä. Jos tälle huomiolle ei aseta minkäänlaisia kriteereitä, vaan kaikki internetjulkisuus kelpaa, niin paljaalla pinnalla sitä saa melko helposti. Varmasti saa myös niitä negatiivisia kommentteja, mutta jos sen ei anna haitata niin mikäs siinä!

Eräs 27-vuotias  28-vuotias lakimies on pariinkin otteeseen kuulutellut, että missä viipyvät Suomen cosplaybeibit. Kyllä suomalaisetkin cosplayaavat paljastavia hahmoja, osa enemmän ja osa vähemmän, mutta ketään tämmöistä cosplaymallia, joka profiloituisi nimenomaan pukuilemaan niitä paljastavia hahmoja ja hakemaan niillä huomiota ei ole. Bikinicosplaynkin määrä on varsin vähäinen.

Tietysti hahmovalintaan voi vaikuttaa se, että jos nyt sattuu kropaltaan näyttämään aivan animehahmolta juuri niissä bikineissä, ja uskoo tähän ”cosplay on muutakin kuin vaatteet ja kropankin pitää olla just sama”, niin on ihan loogista valita niitä hahmoja. Itseäni taas Frostbitesta lainatakseni, 2D=/=3D ja ette te emme me niiltä animutsirbuloilta näytä kuitenkaan.

Millaisia paljastavasti pukeutuvia hahmoja valitaan?

Ottakaa yksi  kuva paidattomasta Elffistä, varsinaisella luennolla niitä taisi olla sen seitsemän.

Paljastavien cosplayden löytämisen luulisi olevan äärimmäisen helppoa, koska ovathan kaikki animen naishahmot tunnetusti tissimonstereita, bimboja ja muutenkin sellaisia, ettei kukaan itseäänkunnioita, kunnollisia hahmoja etsivä cosplayaava voisi sellaisia edes harkita. Vaikka cosplayaajat ovatkin huomion hakuisia, ei tätä toki voi ääneen sanoa ja tunnustaa. Paljastavatkin cosplayt valitaan usein ”puvusta huolimatta” ja ”hahmon takia”. Toisinaan tämä on helppoa, kuten tapaus Cowboy Bebop osoittaa:

Faye on helppo selittää. Oikea, hieno hahmo, mitä nyt sattuu pukeutumaan mikroshortseihin. 

Samasta sarjasta Judy taas olisi jo paljon vaikeampi selittää millään muulla kuin ”haluan näyttää tissini”, kun hahmolla ei juurikaan luonnetta, suurta merkitystä tai tarinaa ole. 

Ryhmäcosplayssa kaikki on tietysti myös sallittua, koska enhän minä tätä paljastavinta hahmoa olisi muuten valinnut, mutta kun kaikki muut oli viety/tämä on ainoa sopivan pituinen/insert hyvä selitys.

Rehellisesti sen myöntäminen, että cosplayaan paljastavasti ihan paljastavasti cosplayaamisen riemusta, on harvinaisempaa. Mikä on harmillista. Voin jo spoilata tulevia päivityksiä sen verran, että itse ainakin aion sen myöntää.

Kuka saa cosplayta paljastavasti?

Aika ajoin Liian usein Koko ajan Toisinaan nousee keskustelua siitä, pitääkö cosplayaajan näyttää myös kroppansa puolesta hahmoltaan. Tai miten pitkälle tätä voidaan vaatia. Tissien bindaamisen vaatiminen on ok, mutta cosplayn takia laihduttamista taas harvempi kehtaisi toisella parannusehdotuksena sanoa. Varmasti on niitä ihmisiä, joiden mielestä vain langanlaihat mallitypyt saisivat cosplayata ylipäätänsä, saati sitten paljastavasti. Toistanko taas liikaa itseäni, jos sanon, että kunhan itse olet ylpeä puvustasi ja kannata sen ylpeydellä, se riittää? Jos annat muiden kommenteille liikaa painoarvoa, suosittelen harrastuksen vaihtamista. 

Ikäkysymys on yleensä ensimmäisiä asioita, mitä nostetaan esille. Ensinnäkin conin alaikäiset kävijät voivat traumatisoitua iäksi, jos näkevät vaikka vahingossa tissin. Tai pyllyä. Koska eivät varmasti ole niitä koskaan nähneet missään muualla. Kesällä rannallakin ihmiset aina kokovartalouimapuvuissa uivat, saunovat säkki päällä ja onneksi televisiosta tulee vain mustia palkkeja. Suomessa k18-coneja ei ole vielä olemassa, suuressa maailmassa ne eivät ole mitenkään ennenkuulumattomia, ja netin paljastavimmat conicosplaykuvat ovat yleensä juurikin näistä ikärajallisista coneista.  

Cosplayaajan oma ikä on toinen asia. Saako alle 18 (tai noh, Suomen suojaikäraja huomioon ottaen sanotaan vaikka alle 16) –vuotias cosplayata paljastavasti? Tästä asiasta myös Bakaconin vaatekeskustelussa oli kysymys, ja yleensä kyse on conien huolesta kävijöidensä turvallisuuden suhteen. Missä menee conin vastuu, jos selkeästi alaikäinen joutuu ahdistelun kohteeksi conissa paljastavan vaatetuksensa takia? Minä otin kantaa asiaan jo viime kesänä, ja pitäydyn kannassani edelleen. Lapsien pukeutuminen on vanhempien vastuulla myös conissa, mutta olen ensimmäisenä kyllä kukkahattuilemassa jos omia oppilaitani pyörii pylly paljaana conissa. 

Miksei paljastavaa cosplayta ole (Suomessa) enempää?

Kaikki huomio, mitä (paljastavalla) cosplaylla saa,  ei ole positiivista. Ruma huora –kommentteja saa aivan varmasti netissä, jos ei muilta niin kateellisilta kanssacosplayaajilta. Parhaankin itsetunnon omaava saa olla aika teflonpintainen, jos etsii itsestään kaikki kommentit ja voi sanoa, ettei tunnu missään. Helpoin ratkaisu on olla erikseen kaivelematta niitä kommentteja, varsinkin paikoista joista cosplaytypyjen arvioiminen rumiksi läskeiksi on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Yleisin syy paljastavan cosplayn tekemättä jättämiselle on tietysti epävarmuus siitä omasta kehosta. Tai no ehkä ihan yleisin syy on vaan se haluttomuus esitellä omaa kehoa, oli se sitten miten täydellinen tahansa. Mutta pienikin epävarmuus omasta painosta, tissien koosta, takapuolen muodosta tai muusta voi olla hyvinkin se syy, miksi paljastavampi pukuilu jätetään muille.

Koska paljastavien pukujen kanssa oman kropan feikkaaminen muun malliseksi kuin se onkaan, on vaikeampaa. Kun ihoa peittävää kangasta on vähän, ei muotoilevien alusvaatteiden, bindaamisen tai toppaamisen käyttäminen olekaan enää yhtä helppoa kuin ”tavallisten” pukujen kanssa.

Väitän, että paljastavan cosplayn vähyys liittyy paitsi nyymikommenttehin, myös maineeseen skenessä. Kuka tahtoo saada otsaansa ”sen paljastavasti pukuilevan tyrkyn” leiman? 

Paljastava cosplay = kyylääviä tyyppejä kaikkialla!

Paljastava cosplay: laiskan cosplayaajan pelastus!

Kun kangasmäärät ovat vähäiset, luulisi puvun tekemisenkin olevan helpompaa, kuin yhdeksän metriä poimutettua pitsiä sisäänsä ahtavan kermakakun ompeleminen. Paljastava cosplay ei kuitenkaan välttämättä tarkoita yhtään sen helpompaa tai vähemmän työlästä pukua, kaikki riippuu siitä, mitä tekijä itse kokee helpoksi. Itse kavahtaisin ajatusta kunnolla istuvien bikineiden tekemisestä. 

Kannattaako?

Vaikka housuttomuus tai vilkkuvat tissit virkistää välillä kummasti, niin tärkeintä on se, että olet itse tyytyväinen pukuusi ja itseesi. Mikään ei ole kamalampaa katsottavaa kuin paljastavasti pukuileva (alaikäinen), joka häpeilee itseään ja pyytelee koko olemuksellaan anteeksi itseään. Jos vaatteet vähenee, niin rinta sitäkin enemmän rottingille, leuka pystyyn ja asennetta mukaan siihen pukuiluun! 

tl:dr: Jos olet itse tyytyväinen ja osaat suhtautua myös mahdolliseen negatiiviseen kommentointiin, niin go for it! Lisää vähäpukeisia cossaajia, kyllä kiitos!

 

Housuttomin terveisin ja Rimpun sanoja väännellen: Älkää pitäkö vaatteita päällänne!

 

Ilona

ps. Suomessa tulee sitten helposti kylmä liian vähillä vaatteilla :(