ADEL

Seuraavaksi luvassa tarkempaa syväluotausta ja suurennuslasitarkastelua Tracon V:n kisapuvustani. Valmiit pukukuvat viimeistä lukuun ottamatta Ane-uen ottamia.

Miksi ihmeessä? [spoiler, spoiler]

Adel on hahmo, jonka Final Fantasy VIII:n pelanneet yleensä kyllä muistavat, viimeistään hetken miettimisen jälkeen, vaikka hahmo pelissä onkin melko pienessä sivuroolissa. Viittauksina Adel kulkee pelin mukana pitkään, Estharin diktaattori, Sorceress warin aloittaja, Ellonen ahdistelija ja kaikin puolin bad ass velhotar, joka singottiin kuuta kiertävälle radalla hengaamaan vankilassa ajasta ikuisuuteen ennen pelin varsinaisia tapahtumia. Ja pelissä tietysti päädytään vapauttamaan Adel ja taistelemaan sitä vastaan samalla kun Rinoa roikkuu neidin rintalihaksissa. Ei kuitenkaan siis hahmo, johon pelatessa voisi sanoa kokevansa suurta samaistumista tai joka luultavasti jäisi päällimmäisenä mieleen. Kovin usein kaikki cosplayaajat laulavat kuorossa, että cossaavat hahmoja, joista pitävät. Minä pidän FF kasista kuin hullu puurosta ja sen takia kai voisi sanoa että tykkään myös Adelista, mutta en todellakaan väitä että mikään suuri tykkääminen olisi ollut tämän hahmon valinnassa se suurin kriteeri. Nykyään tykkään cossata hahmoja, joissa on jotain kiehtovaa ja joiden puvussa on jotain erityistä. Toki hahmo, jota ei itse voi sietää, voi olla vähän huono valinta, kun sen kanssa pitäisi jaksaa jatkaa koko puvun teon ajan ja vielä conissakin näyttää siltä, ettei tahdo kuristaa itseään, mutta olen huomannut, että monesti hahmot, joihin aluksi suhtautuu välinpitämättömästi, muuttuvat kyllä puvun tekovaiheessa tärkeiksi ja mielenkiintoisiksi. Adelin valitsin ennen muuta tuon puvun takia, se on näyttävä, se on erilainen kuin mikään aikaisempi pukuni ja se oli haastava. Ja myönnän suoraan tykkääväni cossata harvinaisia hahmoja, joita muut eivät ole tehneet ja mieltäni kutkuttaa saada tämä kolmaskin velhotar cosplaykokoelmiini. Kasin hahmoista on kyllä vaikea keksiä ketään, jota en haluaisi cossata, jos fysiikka vaan antaisi periksi. Paitsi ehkä Selphie ei hotsita juuri lainkaan.

Jos rupeaa tuijottelemaan tätä kollaasia, joka on myös Traconin kisaferekuvani, huomio kiinnittyy seuraaviin asioihin:

1. Adel on iso. About neljä kertaa normaalin ihminen kokoinen.

Minä olen kyllä 178 sentilläni keskivertoconikävijää pidempi, mutta en ihan noihin Adelin mittoihin kuitenkaan yllä. Ja kun kyseessä nyt on oikeasti jättiläinen, ei mikään 190 senttinen hujoppi, en tietenkään edes pyri siihen todelliseen pituuteen. Kymmenen lisäsenttiä riittää vallan mainiosti, joten yhdet ysärikesäkengät saivat uuden elämän Adelin kenkinä. Ja vielä niinkin hellävaraisesti, että pääsevät vielä muuhunkin käyttöön. Huomasin, että omasin kolmet kengät, joista kahdet olisin ihan mieluustikin uhrannut tätä käyttöä varten, jotka lisäsivät pituuttani melkein millilleen saman verran. Tässä piti siis hiukan pohtia millainen hahmo Adel on ja miten hän todennäköisesti kävelee. Sitäkään ei tosin pelissä näytetä, mutta oletin, että noilla kiilakoroilla sipsuttelu ei ihan olisi ollut hahmouskollista ja kun nuo mustat kengät ovat ihan tavattoman epämukavat jalassa, valitsin ysäri-ihanuudet. Hameen alta noiden vilkkuminen on enemmän kuin todennäköistä, kun joudun pitkää helmaa varmaan jatkuvasti nostelemaan, joten tein niiden päälle tuommoiset... päälliset. Ei nämä ole mitkään shoe coverit edes, hulluudenpuuskassa vuosia sitten ostettua mustaa satiinia vaan väärinpäin ommeltuna putkeksi, kuminauhakuja toiseen päähän ja teippiviritykset toiseen. Nämäkään kengät eivät tietystikään ole mitenkään mukavuuden huippu, vaikka olen kyllä paljon pahempiakin jalkatuskia kokenut conissa. Ja onneksi päälliset olivat melko löysät, niin jalat eivät ihan kuolleet kuumuuteen.

2. Adel näyttää mieheltä. Hyvin treenatulta mieheltä, jolla on hame.

No Adel ei ole mies, vaan häneen viitataan koko pelin ajan naisena. Internet on kyllä täynnä keskustelua tästä aiheesta, tutustukaa lähemmin jos kiinnostaa, mutta itse sanon edelleen kiven kovaan että en ole koskaan crossplayannut, Quina ja Adel on vaan vähän sinne päin kallellaan.

Hame-osio oli helppo homma, peruspolyesteriä vaan kolme metriä ja ihanan laskeutuva, massiivinen ja ryppyyntymätön hame oli valmis. Sen sijaan nämä kolme viikkoa jotka Ultimecian ja Adelin välillä on, eivät ihan riittäneet siihen, että olisin kovimmallakaan hormoonien syömisellä ja salilla käymisellä saanut itseäni noin treenatun miehen näköiseksi. Apuun rynnisti tässä tapauksessa Punanaamio, josta tilasin muskelipaidan. Tilaaminen meni ihan viime tippaan, onneksi kuitenkin muokkaamisaikaakin jäi, sillä vaikka muskelipaita itsessään oli parempi kuin monet muut mitä olen nähnyt, vaati se vähän modaamista. Ja jos nyt pitäisi tehdä koko homma uusiksi, tekisin koko paidan kyllä alusta asti itse, nyt vaan tämä aikaraja asetti pieniä rajoitteita. Tilasin ensinnäkin tietysti ainakin koon verran liian ison paidan, mutta eipä sen pienentäminen kaiken muun askartelun vierellä tuntunut kovinkaan vaivalloiselta. Muskelipaitaan kuului alunperin vain hartia-, rinta-, käsi- ja vatsalihakset, mutta muokkasin oikeastaan kaikkia niistä, lisäsin kylkiin lihaksia ja poistin esimerkiksi aivan liian isot lihakset tuosta ranteen kohdalta. Muskelipaitahan koostuu oikeasti vain sukkahousumaisesta kankaasta, jonka alle on muotoon ommeltu venymätöntä kangasta ja täytetty näin saadut lihaspussukat vanulla. Itse käytin lisämuskeleiden tekemiseen tuommoista patjapehmustetta, jota jostain syystä tuolta komerosta löytyi. Ihan näpsäkkä sixpackihan tuosta tuli. Uskottavaltahan se ei vielä näyttänyt, josta päästäänkin seuraavaan kohtaan.

3. Adel on aika valkoinen ja tatuoitu.

Kun ihonväri on selvästi omasta väristä poikkeava, on kaksi vaihtoehtoa. Bodysuit tai maalaaminen. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta tällä kertaa maalaaminen ei tullut kysymykseenkään kun oman ihon päälle tulee jo valmiiksi tuota muuta lihasmassaa. Olen aikaisemmin tehnyt koko bodysuitin Shivaa varten, joten homma oli periaatteessa aika tuttu, käytännössä taas tämä puku erosi paljonkin reilun vuoden takaisesta. Ensinnäkin käytin venyvän vuorikankaan sijasta valkoista jumppalycraa, joka oli riittävän peittävää ja riittävän joustavaa. Kaavoista en vieläkään ymmärrä hölkäsen pöläystä, joten tein ihan mututuntumalla taas jotain paidan tapaista ja rupesin sitten hienosäätämään. Oleellista bodysuitissa tai tämmöisessä leotardissa on se kireys. Jos koitetaan luoda illuusiota ihosta, niin sen pitää oikeasti sitten olla sileä, ei kupruilla. En ole ehkä ihan täysin tyytyväinen omaan ompelukseeni, mutta tuo alla oleva muskelipaita vaikeutti hommaa kyllä melkoisesti. Ongelmakohta Shivan bodysuitin kanssa oli kaulus, josta en saanut mieleistä, joten nyt vähän pähkäilin sen toteutusta. Kaulaosassa on takana kolme hakasta, joilla sen saa kireäksi, ja oleellisin lisätekijä on kuminauha, joka menee korvan takaa päälaelle ja pitää koko kauluksen pystyasennossa. Vähänhän siinä meinasi kuristua, mutta ihan pikkuisen vaan.

Sekä muskelipaidassa että leotardissa kireyden kannalta oleellista oli myös lisätä siihen kiinnitys alas, ettei paitoja tarvinnut olla koko ajan kiskomassa alemmas. Joten muskelipaita varsinkin näyttää varsin kroteskilta uimapuvulta pienen haaraosionsa kanssa. Ranteista lähtee myös kuminauhat sormien ympärille, niin että käsivarsien kangas pysyy kireänä.

Valkoisen leotardin maalaaminen oli operaatio, johon en ole täysin tyytyväinen. Jos aikaa olisi ollut yli kolme viikkoa, olisin hankkinut jonkinsortin air brush vehkeet ja opetellut käyttämään niitä, kun moisia ei ollut, mentiin mustalla kangasmaalilla. Tatuointien tekemiset oli ihan simppeliä, ja eikä vatsalihasten varjostuksetkaan ihan pieleen menneet vaikka teinkin niitä vaan kuivalla pensselillä. Jos tekisin tämän puvun uudestaan, niin koko homma menisi uusiksi. Adelin ylempi vyö leijuu mystisesti keskellä paitaa tarranauhan avulla. Ja edessä oleva liuhuke pysyy muuten muodossaan ja suunnilleen maata vasten ihan alareunaansa ommellun rautalangan avulla. Ja liukuvärjäys on tälläkin kertaa saavutettu punaisella automaalilla.

Kasvojen valkoisuus olisi ollut helppo homma jos lämpötilaa olisi ollut edes vähän vähemmän. Nyt meikit kestivät juuri ja juuri sen ajan mitä pitikin. Käytin Grimasin rasvaliukoista valkoista pohjavärinä, lähinnä siksi että se on omalle iholleni parempi. Vesiliukoisen maalin kanssa on monet kerrat mennyt iho sen näköiseksi, että en halunnut riskeerata sunnuntain conipäivää, vaan rasvaliukoisella mentiin. Valkoinen puuteri unohtui tietysti hotellihuoneeseen, mutta kyllä koko naama pysyi aika hyvin paikallaan, kun siihen ei koskettanut millään.

Jos joskus meinaatte tehdä hahmon, jolla on haskat ja niiden päällä kynnet, niin sanon vaan että älkää :D Tai oikeastaan kerron teille vinkin miten se on mahdollista, nyt kolmannella kerralla (Shiva, Ultimecia, Adel) ainoastaa kaksi kynttä irtosi ja nekin vasta siinä vaiheessa kun en enää jaksanu varoa sormia yhtään. Shivalla käytin jotain muovikynsiä, Ulti ja Adel on menneet piirtoheitinkalvokynsien kanssa. Eli ihan mitä tahansa piirtoheitinkalvoa, josta leikataan sopivia kynsiä, maalataan halutulla värillä (kynsilakka on melkein paras tähän, ainakaan spraymaalit eivät oikein pysy) ja voila, tekokynnet on valmiit. Näiden kynsien etuna on tekokustannusten vähyyden lisäksi se, että ne on taipuisia, näillä ei satuta itseään eikä kaveria.

Kiinnittäminen on oma operaationsa. Liimat ei tule kestämään kangasta ja muovia vasten, trust me. Ei pikaliimat, ei kuumaliima, ei erikeeper, been there, done that. Paras vaihtoehto on läpinäkyvä teippi. Ja homma on vielä parempi, kun sen lisänä käytetään liimaa ja pientä lisäosaa siellä sormikkaan sisällä. Eli laitoin sormiosien päihin pienet palat softista, pikkuisen kynttä isommat. Sitten sormikas käteen niin että softispala jää siihen kynnen päälle. Kuumaliimaa kankaalle softispalan kohdalle ja kynsi painetaan sitten siihen päälle. Hetken aikaa voipi painaa sitä siihen, sitten läpinäkyvällä teipillä vedetään yksi kierros koko sormen ympärille. Ei liian tiukkaan. Annetaan hetki kuivahtaa ja kappas kappas, siinä muuten pysyvät. Paitsi jos kiskot niistä kynnenpäistä, ei niin.

4. Ja sillä on jonkin sortin siivet.

Tai siipimäiset rakennelmat. Nämä olivat asussa se osa, josta angstaan eniten. Mietin vielä lauantaiaamuna hotelilla, että jätän koko hökötykset pois, mutta kun tyhmänä tyttönä olin lähettänyt tuomaristolle refekuvan, jossa siivet näkyvät, niin päätin sitten kuitenkin ottaa ne matkaan. Ultimecian jälkeen en halunnut tehdä toisia siipiä, joiden kanssa käveleminen oli mahdotonta, joten tein kuljetus- ja coniystävälliset ja pehmeät viritykset retkipatjasta, rautalangasta ja rakennusteipistä. Siipiä sai siis väännettyä mielensä mukaan ja ne joustivat oviaukoissa yms, mutta miinuksena oli yleinen sotkuisuus, ne eivät näyttäneet niin huolitelluilta kuin olisin toivonut. Osaksi kuljetus ja kuumuuus vaikutti tähän myös, vannon että ne oli paremman näköiset Kuopiossa ennen automatkaa ja kuumuutta. En tiedä vieläkään olisiko ollut parempi päätös jättää siivet pois kisassa. Jossittelu on kamalaa.

5. Ja sitten ne hiukset.

Adelilla on kirkkaan punaiset ja todella pitkät hiukset, jotka ovat leveän nahkanauhan avulla pitkällä pötköllä. Ebay on täynnä kauniita ja ihan oikean sävyisiäkin pitkiä peruukkeja, jotka verottavat kukkaroa parin kympin verran. Mutta. Pitkiä peruukkeja useampiakin kertoja tilanneena tiedän, että pitkät(kin) peruukit ovat useimmiten hyvin ohuita. Muistan Shivan peruukin kanssa tapellessani, miten kaksikaan 130 senttistä peruukkia eivät millään riittäneet antamaan riittävää tukkamäärää. Päädyin silloin käyttämään pötkyilöissä tylliä ja kreppikuitua, ja tällä kertaa turvauduin myös jälkimmäiseen. Sen sijaan siis, että olisin tilannut peruukin ja päässyt pienellä modauksella ja tyytynyt vähän ohkaisempaan tukkaan, päätin sitten tehdä peruukin itse. Idea on kyllä käynyt mielessä aikaisemmin, mutta muutaman kerran kyllä olen kironnut, että miksi sitä piti rueta toteuttamaan nyt, kun conien välissä on aikaa kolme viikkoa ja kiire olisi jo muutenkin melkoinen. Noh, lopputulokseen on pakko olla melko tyytyväinen, joten oli se sen arvoista. Napsin kuvia kaikista tekovaiheista tutoriaali mielessä, mutta perhan aivoaaltovaras Wepi kerkesi ennen minua :D Pistän foliohatun päähän nyt heti. Eli ihan tuttua huttua kaikille, jotka on omia welfejä tehneet, mutta jospa tästä olisi jollekulle jotain iloa.

Tarvikkeet:

Kuitua.
Itse käytin kreppikuitua (en kyllä tiiä onko se ihan virallinen nimi, tuollaista karkeampaa kuitua siis kuitenkin.) Tilasin Impstatuksen innoittamana kolme puntillista tukkaa Dreadvioletilta . Punaiset taisivat olla juuri tuolloin tarjouksessa, sen verran halvalla selvisin. Sileän kuidun tilaamispaikkoja en ole vielä joutunut metsästämään, aika halvalla pitäisi saada että oikeasti olisi kannattavampaa tilata kuitua kuin valmiita ebay-peruukkeja jotka voi pistää palasiksi.

Peruukkiverkko. Tämä minulla oli ihan valmiina, kun oli käyttänyt yhtä suomilaatuperuukkia varakuitunauhavarastona ja huomasin että se oli jo melkein kaljuuntunut kokonaan. Tämmöisen tekeminen itsekin olisi ihan mahdollista, parhaiten varmaan toimisi sellainen urheilukangas, joustavuus on aina plussaa. (Keksin jo vaikka mitä ideoita oman skin-top peruukin tekemisestä, joita pitää päästä testaamaan talven pimeinä ja cosplayttomina iltoina) Valmiiden peruukkien tutkiminen kannattaa viimeistään tässä vaiheessa, suurin osa ebay-peruukeista ei sisällä tällaista kokonaista verkkoa, vaan skintopin lisäksi kuminauhamaisen rakenteen, johon kuitunauhat on ommeltu. Semmoisenkin tekeminen kotona houkuttaa kummasti. Vielä joku päivä!

Tylliä. Mieluiten mahdollisimman samanväristä kuin kuidut. Ei tarvitse kovin paljoa.

Sakset, ompelukone, lankaa.

Hyvät hermot.

Vaihe 1. Leikkaa tyllistä vajaan 5 sentin levyisiä ja niin pitkiä pätkiä, kuin tahdot nauhojen olevan.

Vaihe 2. Irrota ja selvitä sopiva määrä kuitua. Irrallisen kuidun kanssa leikkiminen vaatii hermoja ja kunnolla tilaa ja aikaa. Kreppikuitu on huomattavasti anteeksiantavampaa kuin ihan suora kuitu, mutta kyllä silti muutamat kirosanat pääsi ilmoille kun kuitukasa meni totaalisen sekaisin. Jälleen suosittelen tutkimaan niitä valmiita peruukkeja ja katsomaan, miten paljon sitä kuitua yhdessä nauhassa on. Loogisesti, mitä tasaisemman, ”realistisemman” lopputuloksen haluat, sitä tihempään näitä kuitunauhoja on ommeltava, joten sitä vähemmän yhdessä nauhassa kannattaa sitä kuitua olla. Huonolaatuisissa suomiperuukeissahan voi hyvinkin olla että takaraivolla on vaan muutama täyteen ahdettu kuitunauha ommeltuna, joka aihettaa peruukkiverkon näkymistä. Adel oli siinä mielessä hyvin anteeksiantava ensimmäiseksi kotitekoiseksi peruukiksi, ettei sitä tarvinnut miettiä aukipidettäväksi, vaan kaikki on hyvin kunhan peruukkiverkko ei vilku kun Adelin kampaus on paikallaan.

Vaihe 3. Aseta kuidut tyllin päälle. Itse halusin saada peruukkiin sitä pituutta, joten ompelin kuidut kiinni noin kymmenen sentin päästä toisesta päästään, mutta yhtä hyvin tyllin voisi asetella vaikka ihan kuitunipun keskikohtaan. Tällöin vaan yhdestä kuidusta tulee tasapaksu, ja yleensä ihmisten hiuksetkin ovat paksummat tuolta juuresta kuin latvoista, joten ”ylijäävä osa”, joka kohta käännetään samansuuntaiseksi loppujen hiusten kanssa, saapi olla lyhyempää. Tuleepi vähän volyymiä sinne tyveen.

Vaihe 4. Ompele suoralla ompeleella kuidut kiinni tylliin. Säädä ompelukoneen piston pituus mahdollisimman pienelle ilman että ihan napinläpiompeluun joudutaan, jos vaan mahdollista. Tein suurimman osan näistä nauhoista lainakoneella tätivelvollisuuksien välissä, ja tuossa koneessa ei piston pituutta saanut itse päätettyä, joten se oli pikkuriikkisen liian pitkä miun mielestä. Samalla kun rupeat ompelemaan, asettele kuituja tasaisesti tyllin päälle. Niitä on ihan turha asetella siihen valmiiksi esim nuppineulojen avulla, ite ainakin koin parhaaksi vaan liikutella niitä tuossa ompeluvaiheessa.

Vaihe 5. Ompele toinen suora ommel edellisen viereen. Heitän vaikka tämmöisen hyvän mitan kuin puolentoista paininjalan päähän edellisestä :P Eli siis jotain 1-2 sentin päähän.

(Vaihe 5.5. Jos olet hyvin vainoharhainen, toista vaiheet 4 ja 5, eli ompele vielä toisen kerran noiden edellisten ompeleiden päälle. Tätä suosittelen jos vähänkin tuntuu että se koneen lyhyin pistoväli on liian pitkä.)

Vaihe 6. Taita koko komeus keskeltä, äsken ommeltujen ompeleiden keskikohdalta. Saapi nuppineulata jos helpottaa tekemistä, itse en näköjään jaksanut.

Vaihe 7. Ompele edellisessä kohdassa tehdyn taitoksen päältä. Parin millin päästä tästä taittoreunasta siis. Jälleen, jos pelottaa että kuidut tippuu, niin saapi ommella vaikka toiseenkin kertaan.

Vaihe 8. Leikkaa ylimääräiset tyllit pois. Ihan reilusti siis vaan kaikki ompeleiden yli tulevat tyllit veks. Ja varovaisesti, ettet nyt vaan leikkaa niitä vaivalla ommeltuja kuituja samalla, kuten eräs teki pariinkin otteeseen. Samalla ne ylimääräset langanpätkät kannattaa leikata pois, etteivät häiritsi sitten ompeluvaiheessa.

Vaihe 9. Ihastele upeaa kuitunauhaa. Kestää pesua ja kampaamista periaatteessa ihan yhtä hyvin kuin tehdasvalmisteisetkin nauhat. Jos jostain syystä nauha rupeaa tiputtamaan karvojaan, on vika luultavasti tuossa piston pituudessa. Sen pitää oikeasti olla tosi lyhyt.

Osa 2, ompeleminen.

Ompelun suhteen en jaksanu/kehdannut/muistanut ottaa kunnollisia kuvia. Paras ohje mitä voin varmaan antaa, on että tutki mielestäsi hyvän mallista peruukkia ja katso miten sen kuidut on ommeltu. Periaatteessa kuitunauhat kiertävät päätä, poikkeuksena yleensä ihan peruukin etuosa ja mahdollinen jakaus, jotka pitää miettiä ennen kuin ompeluhommiin rupeaa. Ihan reunimmainen kierros kannattaa ommella peruukin sisäpuolelle, jos peruukkiin tekee kampauksen, jossa tukkaa nostetaan ylös, tällöin verkon reuna ei jää näkyviin. Otin tähän esimerkiksi tulevan Lanitukan, jossa näyttääpi olevan 13 kuitinauhakerrosta jo ennen tuota päänpäällistä, vielä tiheämpää osaa.
Adelilla kuitukerroksia tuli yhtäänsä varmaan se kymmenen, mutta kuten sanottu, tämä oli aika anteeksiantava projekti, kun tukan laittoi kiinni, teki etujeejeen ja stailasi vähän muutenkin niin eipä sieltä paljoa hiusverkko vilkkunut. Etutukan kuitunauhat ompelin myös ”väärinpäin”, siis sojottamaan jo alunperin ylöspäin, joilloin tuon kohouman aikaansaaminen oli varsin helppoa.

Huh. Vieläköhän miun piti jostain asiasta kertoa jotain.. Toivottavasti ei. Kysykää jos jotain muka vielä kiinnostaa jokin yksityiskohta, selitän kyllä aina yhtä mielelläni :P Adel oli ihana projekti, haastellinen ja tykkäsin kyllä jollain masokistisella tavalla pitää sitä päälläkin, mutta enpä lupaa enää toiste coniin tänä neitinä tulevani, yksi saunapukukomeus riitti :D

Wixxin kuvaamana

Ilona

Kovin kiireinen hengailucon

Perhanan muusi joka kerkesi ensin käyttämään traportti –termiä!

Koetin käyttää kyydinodotteluhetket sunnuntai-iltana Sorsapuistossa hyväksi ja kirjoittaa tätä jo silloin, mutta kun yhdenkään järkevän lauseen kirjoittaminen ei onnistunut vartin aikana, oli pakko todeta että conitus oli vaatinut veronsa ja keskittyä vaan hereillä pysymiseen. Eilisen päivän vietin Savonlinnassa korkeakulttuurin parissa (loistoreissu tämäkin, vaikka ilmeeni kun viime viikolla minulle vasta selvisi, että oopperamatka oikeasti sijoittui heti Traconin jälkeiselle päivälle), joten olo on vieläkin vähän nuutunut ja tuntuu, että voisin nukkua pari vuorokautta putkeen. Ennen conia ollut viikko meni järjestään niin vähillä unilla ja viikonlopun yhteenlasketut nukkumisetkin jää alle 9 tuntiin, että olo on vähän pöhnäinen.

Hotellin valinta oli osunut miulla kyllä nappiin. Pähkäilin alunperin Omenahotellin ja Holiday Innin välillä ja jälkimmäiseen päätymistä ei kyllä voi katua yhtään. Conipaikan läheisyys oli niin luksusta, että tästä eteenpäin kilometrinkin matka tuntuu hirmuisen pitkältä. Buffetaamupalan voimilla mentiin molempina päivinä koko päivän ajan vesitankkausta ja desumehua lukuunottamatta, ja hotellihuoneen ilmastointi oli todella hyvä ulkona paahtavasti helteestä huolimatta. Välillä itseasiassa jopa palelsi. Viikonlopun jännittävin hetki ei suinkaan ollut cosplaykisassa lavalle meneminen, vaan ekaa kertaa hissistä poistuminen hotellilla Mion asussa. Onneksi respan läpi oli lyhyt matka :D

Tuolla aikaisemmassa päivityksessä luettelinkin kaikkia ihania ohjelmia mitä haluan käydä katsomassa, mutta kuinkas kävikään. Onnistuin koko viikonloppuna katsomaan vain avajaiset, päättäjäiset, pätijöiden tietovisan ja cosplaykisat. Lauantai meni jotenkin ihan totaalisesti ohi, aamulla lähdin hotellilta Miona ja pähkäilin koko aamupäivän käynkö vaihtamassa kisapuvun päälle hotellilla vai raahaanko sen pukuhuoneisiin. Adel oli sen verran epämukava kävelypuku, että päädyin jälkimmäiseen. Joten puvun hakemisessa, vaihtamisessa, tuomaroinnissa, kuvauksissa, jonottelussa, kisassa ja ulkokuvien ottamisessa meni oikeastaan koko lauantai-iltapäivä, niin että kun oli vaihtautunut takaisin Mioon kuuluikin melkein heti jo ensimmäinen kuulutus conipäivän pikaisesta päättymisestä.

Sunnuntai lähti käyntiin hivenen hitaasti edellisen päivän väsymyksen jälkeen, olin Gisellenä conipaikalla vasta kymmenen jälkeen, joten niin peruukit kuin zombitkin jäivät näkemättä. Pätijä tietovisa oli varsin viihdyttävää katsottavaa ja kuultavaa, mutta onnistuin sen jälkeisessä hötäkässä hävittämään kännykkäni. Lopulta kolmen tunnin päästä se kolmannella etsimiskerralla löytyi kuin löytyikin penkkien välisestä kolosesta, mutta harvoin olen tuntenut itseäni yhtä orvoksi kuin noiden kolmen tunnin aikana ja se vähän verotti sunnuntain yleisfiilistä. Ryhmäkisasta kävin katsomassa viimeisen puolikkaan ja ne esitykset, mitä näin, oli todella hyvätasoisia. Sitten piraattien yhteiskuvien ottamista ja hups, olikin jo päättäjäisten aika. Hirmuinen hötäkkä tuntui olevan koko viikonlopun, yhtä aikaa kiirettä ja hengaamista, niin monesti olisin päässyt mieluisiin ohjelmiin vasta niiden loppupuolella.

Lämpötilathan oli juuri niin pahoja kuin pelkäsinkin, mutta jotenkin vaan selvisin siitä huolimatta hengissä. Ikinä ei ole ollut niin mukava päästä suihkuun kuin lauantai-iltana, eikä Mion asu ole koskaan tuntunu yhtä viileältä kuin Adelin jälkeen. Desupöydän houkutus oli kyllä melkoinen mehun ja jäillä varustetun mehun ansioista, vaikka lauantaina kyllä tulikin juotua vettä liian vähän.

Yleisesti ottaen Tracon oli ihan jees. Viikonlopusta jäi mukavat fiilikset, mutta ehkä enemmän ihmisten kuin ohjelman takia. Oli mukava törmätä ihan livenä niin muihin ani.mun bloggaajiin kuin #desuconilla pyöriviin (ja absinttikannuihin..) ja oli kiva pyöriä piraattiryhmän kuvaajana ja sunnuntaina puvun kanssa mukana. Eli omg, olin kuin mikäkin hengaajateiniernu! Jokainen ”hei ootko Ilona” –kommentti lämmitti (heh heh) hirmuisesti, kiitos siis kaikille jotka kävitte kommentoimassa blogiani tai kertomassa että olette innolla seuranneet pukujen edistymistä.

Valokuvia otin ihan luvattoman vähän koko viikonloppuna, en ottanut yhden yhtä kunnollista paparazzikuvaa enkä pyytänyt ketään random conilaista poseeraamaan. Niitä piraattikuvia on kyllä pari tuhatta, mutta kun juuri Desussa pääsin taas kuvaamisen makuun, niin nyt harmitti, ettei Tampere talo tarjonnut samanlaisia salakuvailumahdollisuuksia kuin Sibelius talo tai Kaapelitehdas, joissa molemmissa pääsi kivasti pikkuisen väkijoukon yläpuolelle ja oli selkeästi jokin yksittäinen tila, jonka läpi suurin osa conikävijöitä kulki. Kauniita pukuja oli kyllä todella paljon, eli kuvauskohteita olisi ollut. Mion kanssa kuvaaminen oli kyllä taas yhtä haastavaa kuin Desussa, kun normaalisti kuvaa oikealla silmällä ja nyt siinä oli silmälappu päällä, eikä sen poiskaan ottaminen auta kun ei ole piilaria.

Cosplaykisasta ei ole paljon sanottavaa, oli ihan kiva, että välillä on kisoja, joissa ei ole sitä 3 minuutin esitystä, vaan pääpaino olisi se pukuun keskittyminen, vaikka se syökin kisan viihdyttävyyttä. Käytännön järjestelyt tuntuivat kyllä heti Desun ensiluokkaisuuden jälkeen vähän tökkiviltä, tiedonkulku oli vähän mitä sattuu (no itse kyllä kyselen jatkuvasti pienimmätkin epäselvyydet, niin itse olin melko hyvin kartalla suurimman osan ajasta) ja aikataulut eivät ihan pysyneet kuosissaan. Olisi kyllä kiva joskus olla backstagella niin että näkisinkin jotain, vahvuuksettomilla piilareilla kanssakisaajat jäi taas vähän blurratuiksi. Samoin tuomarit, joista Kokonhoray oli ainoa jonka oikeasti tuomaroinnissa tunnistin :D (pitääkin kaivaa jostain tietoa että keitä ne muut tuomarit edes oli, meni minulta nimittäin ihan totaalisesti ohi) Taas kävi näin että kolmen parhaan joukkoon en päässyt ja kyllähän se taas harmittaa, ja pistää pähkäilemään että mitähän sitä seuraavaksi keksii. Kaikesta siitä mikä puvussa itseäni rassasi, voitte lukea luultavasti jo myöhemmin tänään.

Näillä näkymin Tracon oli miulle tämän vuoden coneista varsinaisesti viimeinen, Helsingin kirjamessuille ja WCS- karsintaa katsomaan olen luultavasti tulossa, mutta taitaa niin Finncon kuin Ropeconkin jäädä tällä kertaa välistä. Ihan pikkuriikkinen tauko deadlinesta ja puvuista saattaisi olla paikallaan. Tosin matkalla Savonlinnasta kotiin taisin päättää jo CosplayGaalan asuni ja miettiä esityksen aika pitkälti, vaikka ei todellakaan ollut tarkoitus. Olen tässä vähän tuumaillut, että seuraava kisa-asu voisi olla jotain, missä oikeasti voi liikkuakin kunnolla, että siihen lavaesiintymiseen saisi vähän vaihteluakin. Mutta sittenpä hoksasin että CosplayGaala on niitä harvoja (ellei jopa ainoa?) coni, jossa länsimaisilla hahmoilla kisaaminen on sallittua, ja miun sormia on jo yli vuoden syyhyttänyt yksi kermakakku-unelma eräästä elokuvasta. Kiroilen jo nyt, jos taas päädyn sinne Glorian kapeille käytäville jättimäisen mekon kanssa ja mietin että mitenhän sen taas edes Helsinkiin kuljettaa, mutta mitä sitä aina cosplaysta ja tuskasta sanotaankaan. Ja ei huolta HootHoot ja muut salaisten cosplayasujen vihaajat, tämän puvun paljastan kyllä heti kun annan idean hetken aikaa hautua pääkopassani ja päädyn oikeasti kangasostoksille.

Kuopiosta Tampereelle ja takaisin matkasin urheiden Sotahuutosotureiden matkassa ja varsinkin kotimatkalla auton keskiosan vallanneet bofferikeihäät oli oikeasti loistavat olla olemassa, harvoin olen torkkunut autossa yhtä hyvin.

Ilona

Hellepäivien askartelut

Ulkona on ollut kaksi kauneinta kesäpäivää tänä kesänä, ja mie olen istunut sidottuna ompelukoneeseen. Muutaman kerran olen miettinyt, että eikö tämä cosplay voisi olla kylmien ja pimeiden talvi-iltojen harrastus mieluummin. Ja sama miete muutaman kirosanan saattelemana toistui kun katsoin viikonlopun säätiedotuksen. Ei pitäisi valittaa kun on kaunis ja lämmin kesä, mutta 27 (ei helvetti, sunnuntaille 29) astetta koko viikonlopun Tampereella on jo vähän kiitos liikaa. Jos selviän viikonlopusta hengissä, koitan muistaa jatkossa, että nämä kesäcossit varsinkin heinäkuun puolella voisivat olla mieluummin niitä bikinibeibejä kuin korsetti- ja alushamepaljouksia. Tosin se kisa-asu tulee kyllä olemaan tuskaisin, mutta senpä kanssa en paljoa ajatellut ulos lähteä meikkejä valuttamaan. Tänään taisin kyllä hankkia kesän ensimmäiset auringonpolttamat, kun maalailin parvekkeella.

Alkuviikko on mennyt jonkinlaisessa cosplayhurmoksessa ja ihan ylikierroksilla vaikka yöunet on jääneet vähälle. Tekemistä on ollut ihan tajuttoman paljon, kaikkia pieniä yksityiskohtia ja isoja juttuja, jotka on vieneet paljon enemmän aikaa kun mitä olin kuvitellut. Ne yksityiskohdat ovat kuitenkin asioita, joihin itse puvuissa kiinnitän huomiota, joten ne on pakko hoitaa. Jos Gisellen hihapitsi ei ole puhtaan valkoista ja miun pitsivaraston pitsit on, niin sitten niitä värjätään teeseoksella aamuyön tunteina.

Aamuyön pitsinvärjäykset. Resepti: 2 halvinta mahdollista teepussia, litran verran kiehuvaa vettä, ämpäri. Pitsi saa liota nesteessä kunnes näyttää kivan väriseltä. Plussana mukava tuoksu. Kuten näätte, aivan huikea värisävyn ero :D

Giselle on kyllä ehkä ollut tosiaan näiden hullujen yksityiskohtien riemuvoitto, sen verran monta tuntia ompelin kiinni noita hiha- ja kauluspitsejä, leikkasin, asettelin, korjasin ja ompelin tuota edessä olevaa pitsiruusukuviota, suoristin noita aikaisemmin leikkelemiäni kaulusrimpsuja kiehuvalla vedellä, maalasin käsin tuota hamekangasta ja asettelin helman laskoksia. Mutta tämän hetkiseen tilanteeseen on pakko olla muuten aika tyytyväinen. Tästä saattaisi jopa olla tulossa puku, johon olen oikeasti todella tyytyväinen. Ainoastaan tuo hamekangas voisi olla semmoinen minkä muuttaisin, tällä aikataululla oli vaan pakko turvautua maalaamiseen.

Kun sopivaa kangasta ei kangaskaupasta löytynyt, tyydyin kivan sävyiseen, pikkukuvioiseen kankaaseen joka oli halpaa kuin mikä, käytin kankaan nurjaa puolta ja maalasiin siihen lisäkuvioita.

Ilmeeni kun ompelin näitä pitsejä varmaan kolmen tunnin ajan.

Korviksista ei miulla ollut kunnollista refekuvaa, jotain vaaleaa siellä Gisellen korvassa roikkuu, joten tein koruvarastoni tarvikkeista tämmöiset helmihöpötykset.

Gisellen tukkatestausta ilman etuosan kiharoita. Sama peruukki kuin Sookielle Desussa, paljon tupeerausta ja takasyherölle vaan.

Pahoittelut likaisista peilikuvista, mutta ehkä noista vähän näkee miltä kokonaisuus näyttääpi. Yläosassa on kymmenisin korsettiluuta ja edessä on piilotettu plansetti.

Purin Mion vanhan takin (ja kaduin samalla sekunnilla) ja tein sen pohjalta kokonaan uuden takin. Edellisessähän ainoa itseäni häirinnyt asia oli se kangaslaatu, puuvilla oli liian ohutta, siitä kuulsi läpi ja se rypistyi ihan luvattoman nopeasti. Nyt on käytössä huomattavasti paksumpaa strechpuuvillaa (ihanassa Savon Palassa oli taas niin käsittämättömän hyvät valikoimat!) joka on just semmoista kuin toivoin. Takki on tällä hetkellä nappeja ja alareunaa vaille valmiina, kengät vaatii vähän viimeistelyä, silmälappu pitäisi uusia ja häntä puuttuu. Ei mitään hätää siis.

Kyllä se siitä valmistuu...

Ja kuinka jaksan pakertaa cosseja koko päivän, monta päivää putkeen ilman totaalista kyllästymistä? Vähemmän salainen aseeni äänikirjat ja mp3-soitin. Tässä on tullut kuunneltua niin Stephanie Meyerin, Anne Ricen, Jane Austenin, J.K. Rowlingin kuin Tolkieninkin tuotanto muutamaan otteeseen kevään mittaan, yleensä vielä englannin kielellä. Äänikirjat on olleet miun rakkaus jo ihan lapsesta asti, jaksan keskittyä niin siivoamiseen kuin ompeluunkin paljon paremmin, kun samalla voin kuunnella jotain muuta kuin musiikkia. Englanninkielistä kirjallisuutta löytyy ihan audio book –hakusanoilla netistä laittomat määrät, suomenkielistä varten kannattaa suunnata kirjastoon. Kesäpäivä cossien teossa sujuu mukavasti kun samalla voi nostalgisoida yhden lapsuuden suosikkikirjani, Saariston lasten parissa.

Syntymäpäiväni sattuivat Desuun, Traconin kummallekin puolelle osuu kaksi merkkipäivää, etunimeni nimpparit (2.7.) ja cosplayurani 2-v synttäripäivä. 5.7.08 sipsuttelin Nekoconiin ihka ensimmäisessä oikeassa cosplayasussa ja sen jälkeen pukuja on näköjään (nämä Traconin puvut mukaan luettuna) tullut tehty 20 kappaletta. Määrä tuntuu yhtä aikaa hirmuisen suurelta ja pieneltä. Desussa koitin luetella tekemiäni pukuja ja kun en luetellut niitä ihan järjestyksessä, en muistanut kaikkia. Kunhan tässä pukupaniikki hellittää, niin luvassa on varmaan jotain suurta ja syvällistä pohdiskelua siitä, mitä tässä kahdessa vuodessa on tapahtunut ja olenko kehittynyt edes johonkin suuntaan.

Ja edelleen lupailen Adelista päivistystä ennen Traconia, huomenna pitäisi koko komeuden olla siinä kunnossa että sen saa laitettua päällekin. Toivottavasti. Tässä vähän kävi nyt näin, että kisapuvun tekeminen jäi viimeiseksi, hups.

Ilona

ps. perhana kun tuo Finncon pikkuisen houkuttaisi, Jyväskylässä ei ole tullut käytyä pitkään aikaan, voisi lähteä ihan normikuteissa tutustumaan ohjelmaan ---hetkonen.... naamiaiskilpailu? oh shit....