Suursiivous, kuvailua ja ultimate inhokkipuku

Kovin kuvapainotteinen päivitys edessä!

Oon avautunu ennenkin, että se yksi osa-alue tästä harrastuksesta, johon tahtoisin panostaa enemmän, on valokuvaus. Harmittavan monesta puvusta on ainoastaan conikäytävällä napattu derppauskuva tai nykyään vain peilin kautta otettu selfie. Olen ihan äärimmäisen laiska pukemaan pukuja toista kertaa päälle, kovin usein puku ei selviä conista kotiin vaurioitumattomana, jolloin pitäisi jaksaa fiksata se kuntoon. Sen sadan puvun kanssa en kuollaksenikaan muista, että mikä puku on ihan kunnossa, minkä peruukki on jo modattu seuraavalle hahmolle, minkä kengät jäi Japaniin jne. 

Käytin yhden kesäpäivän siivoamalla cosplayvarastohuoneeni eli nykyään välittömässä naapurissa sijaitsevan oman vanhan huoneeni. Olen survonut sinne oikeastaan kaikki larppi- ja cosplayasuni siitä asti kun asuja olen alkanut valmistaa ja sen näköinen se huone sitten olikin. Kuuden tunnin taistelun jälkeen olin käynyt huoneen jokaisen nurkan läpi ja samalla tutkaillut kaikki siellä majailevat puvut.

Osa puvuista päätyi suoraan kierrätyspinoon. Se on yks tämän hetkisistä tavoitteistani, kierrättää niitä pukuja, joista tiedän että en tule niitä koskaan enää pitämään. Oikeastihan en tule varmaan 99% puvuistani enää uudestaan pukemaan, mutta on siellä kymmenittäin niitä pukuja jotka _voisin_ vielä uudelleen käyttää sellaisenaan ja kymmenittäin sitten niin, joihin liittyy niin paljon muistoja, että tahdon säilyttää ne, vaikka eivät enää kunnossa olekaan. 

Mutta nyt suursiivouksen aikana kymmenittäin pukuja päätyi myös kierrätyskasaan, eli vetoketjut talteen, kankaat uudelleenkäyttöön, napit ja nepparit irti. Minulta on vain kerran kysytty myisinkö pukujani ja se oli sellaisen puvun kohdalla, josta en haluaisi luopua. Mutta ei noista kyllä mitään kehtaisikaan myydä, suurin osa juuri niitä viime hetkellä tai parissa päivässä askarreltuja simppeleitä pukuja.

Mutta niin! Tässä kesän aikana olen kaivanut kolme vanhaa pukua kuvattavaksi! Iltasanomat otti yhteyttä tuossa alkukesästä, että tekivät juttuja vähän vanhemmista cosplayaajista. Annoin haastattelun oikein mielelläni ja sen voi lukea verkosta nyt täältä. 

Kuvaus sovittiin samalle viikolle ja sitten iski paniikki että voi apua, minkä puvun haluan ikuistaa kansalliseen iltapäivälehteen! Viimeaikaiset puvut, joihin olin tyytyväinen, eivät oikein olleet näyttäviä tai semmoisia, että kokisin ne kelpaavan lehteen. Joo joo 70% puvuistani on juuri niitä ei-näyttäviä ja tosi simppeleitä omituisia sivuhahmoja, joten nyt näyttävän puvun valitseminen on vähän huijaamista, myönnän!

Kaikki Hilda-kuvat kuvasi Timo Hartikainen.

Päädyin sitten ottamaan varastoni naftaliinista puvun viiden vuoden takaa. Kuningatar Hilda oli eka menestyksekäs kisapukuni ja on roikkunut hengarissa vuodesta 2010 saakka. Puvun rakennen ja ompelujälki on semmoista, että tykkään siitä vieläkin. Tosin miksi olen ommellut niin kauhean paljon käsin, en ymmärrä! Referenssikuvaahan puku ei niinkään muistuta. Kun nyt tein kruunun uusiksi, löysin pari Hildan arttikuvaa, joista vuonna 2010 minulla ei ollut mitään tietoa, vaan silloin tein puvun juuri niiden pikselimössökuvien perusteella. Ja sain ottaa ihania taiteellisia vapauksia!

Joten päätin nytkin olla ahdistumatta ja tehdä kruunun vain hiukan soveltaen ja vaihtaa peruukin. Hilda on yksi niistä harvoista puvuista, josta pyysin tuomareilta palautetta ja edelleen muistan miten Hootti kommentoi, että ehkä peruukin kuuluisi olla semmoiset prinsessa Leia -tyyliset nutturat sivuilla. No uusien refekuvien perusteella ei pitäisi, mutta tahdoinpa tehdä semmoiset kuitenkin!

Tukkanutturat näkyy näissä parhaiten. Ja nassussa oli vähän enemmän meikkiä kuin viis vuotta sitten.

Oli jännää olla ammattikuvaajan kuvattava, joka ei ollut cosplayasuja koskaan ennen kuvannut. Kuvista tuli tosi kivoja ja tunnin kuvaussetti oli tosi mukava, vaikka asuna tuo mekko ei anna ihan kauheasti poseerausvaraa. Nyt sain kesäisiä kuvia Hildasta lumessa tarpomisien lisäksi. (Ja pääsin lehteen, wup wuu!)

Melkein juostiin oikeesti aaltojen päällä.

Toisena kuvailuhommana oli videokuvailua Ponyosta ja Ponyon äidistä cosplaydokkaria varten. Nyt alkoi olla viimeiset hetket Helinälle pitää tuota pukua, leveys ei ole ongelma mutta mekon helma ei kyllä ole ihan sillä korkeudella kun mitä alunperin parisen vuotta sitten sen tein :D 

Mut ihan se vesi ei kuitenkaan kantanut.

Ei Granmamareakaan, kivasti kahlailin.

 

Videokuvailtiin lähirannalla ja kun olin kerran laittanu Granmamaren meikit nassuun ja pukua oli kiva pitää päältä, jatkettiin vielä parin kuvan verran kotirannassa. Husbandosta saa koulutettua vielä oikein etevän cosplaykuvaajan nyt kun ei tarvitse lähteä kuin ulos omasta ovesta ja on jo keskellä mitä erilaisimpia kuvausympäristöjä.

Granmamaren kuvista tuli vielä kivempia kuin oletin, tykkään väreistä ihan sikana ja veden kanssa on aina kiva kuvata. Vesi oli suurinpiirtein 18 asteista ja tuntui jäätävän kylmältä kun pulahdin sinne viimeisiä kuvia varten. 

Näistä lopun uintikuvista tuli suosikkejani, koska kerrankin hahmo voi kelluskella ilman hukkumisviboja.

Seuraavana päivänä päätin kaivaa esille yhden murheenkryynini, Yukiconissa kisalavalla käväisseen Moon Maiden Clairen Final Fantasy IXstä. 

Puvun tekeminen oli tosi mukavaa, tykkäsin ihan sikana kaikista kivoista yksityiskohdista mitä pääsin sen kanssa tekemään ja joululoma hurahti tuon ja Eikon kanssa näperrellessä. Puvun osien katselemisesta tulee vieläkin hyvä mieli. Facen puolelle lisäilin just wip kuvia aikamoisen liudan, käykääs sieltä kurkkaamassa

Ja sitten pistin puvun päälle. Voi jumpe että voi jotain pukua vihata! En tiedä onko se vanhuus vai mikä, mutta puku, jossa päätä painaa miljoona pinniä, naaman peittää hengistystä vaikeuttava kuono, kengillä ei voi kävellä normaalisti (vaikka jalassa olivatkin ihan miellyttävät) ja sormissa on makkarat oli aivan kamala. Olin unohtanut tän tuskan Yukiconin jälkeen ja ihmettelin et miks puvusta jäi jotain negailufiilikset. (Kisahommista muuten kirjoitan vielä juu juu!) No muistin eilen kun aloin pukemaan sitä päälle. Itsensä maalaaminen harmaaksi oli vielä ihan fine, mutta hrrrr kaikki siitä eteenpäin. Tuskailin puvun kuitenkin päälleni, että sain siitä muutaman kuvan. Kuvista tuli kyllä ihan kivoja, joten oli se tuskan arvoista. 

Tykkään edelleen pöksyistä ja topista ja hihoista ja kaikesta ei-ikävästä puvussa ihan tosi paljon, joten siinä missä häntä ja korvat lähti Helinän leikkeihin, säästelen edelleen puvun muita osia. Minulle heräsi eilen nimittäin halu kuvata Cleyran tanssailijaa ihmisversiona, ilman kaikkia ikäviä rajoittavia ulokkeita. Mutta opettavaisena kokemuksena koitan muistaa tämän jatkossa hahmovalintoja tehdessä. Liikkuvuus on aika tärkeetä ja jotenkin semmoinen yleinen mukavuus. Jos puvussa tuntuu ihan tuskaiselta, niin ei se niin kauhean hyvältä kyllä silloin näytäkään.

No sitten vielä tuommoinen yks Eiko oli sitä mieltä, että häntä pitää kuvata kanssa. Ihan mielettömän helppoa kuvata tytyä, joka viihtyy kameran edessä ja itse kommentoi että tää ja tää pose sopis varmaan Eikolle. Söpöin tyty, ihanin Eiko :3

Oishan tuolla komerossa vaikka kuinka monta pukua, jotka kuvauksia vielä ansaitsisivat. Mutta ehkä nyt on aika keskittyä tuleviin pukuihin.... eikun siis töihin, jotka alkaa kohta!

Ja tosiaan kuvia ja kaikkea muuta päivittyy edelleen huomattavasti ripeämmällä tahdilla tuonne fb:n puolelle. Sinne hus hus!

Ilona

Söpöyskuolema, avaat omalla vastuullasi

Omatkin silmäni meinaavat sulaa, söpöysmaksimus luvassa. Enkä puhu kyllä itsestäni.

Päivityksen kuvista kiitos Kyuu Eturautti, Tytti Levänen, Teppo Suominen,  Konsta Väänänen, nyymix ja Yumi :3

Olen ennenkin todennut, että välillä ne viime hetkellä viikon inspiraatiossa tehdyt puvut on parhaita, tai niistä tulee ainakin ihan tosi hyvä fiilis. Ponyo ja Ponyon äiskä Granmamare tuli lopulta tehtyä vajaassa viikossa, kun yukisuunnitelmat varmistui ja pikku-Ponyo lähti testaamaan conielämää kanssani. Kankaat ja peruukit oli tosin hankittu jo ties kuinka pitkän aikaa sitten, niitä kun ei ihan kädenkäänteessä saa taiottua. 

Granmamare on ihana, mutta referenssikuvien määrä on äärimmäisen rajallinen. Kun rouva muuttaa itsensä ja ainakin hihojensa kokoa ja muotoa hetkestä toiseen, annoin itselleni luvan ottaa taiteellisia vapauksia puvun kanssa. Uskomattoman kammottava turkoosi lycra oli paitsi juuri sopivan sävyistä, myös kivan merellistä yleiseltä fiilikseltään. Ilman saumuria olisin kyllä kironnut kangasvalintani Mariaanien hautaan saakka, nyt saumurin kanssa suit sait sukkelasti sujui kaikki ompelu. Lisäsin mekon taakse pienen lettiosion, jolla kuroin varsin muodotonta mekkoa edes vähän kokoon. 

Että voikin ihminen näyttää vajokilta. Taidetaan pitää poseeraustreenauksia kotona seuraavana.

Niinku oikeesti. Ilona nyt ne ilmeet.

Korut on tehty Fimosta, jonka lakkasin kynsilakalla vielä sopivan kiiltäviksi, sekä kultaisista muovihelmistä. Peruukki on vanha tuttu Hibarilta, mutta se sai vielä päälleen vähän punaista liukuvärjäystä, kun tahdoin tukasta vähän punertavamman tumman pinkin sijaan. Peruukin värjääminen pienessä vessassa talvella oli just niin ikävää kuin muistelinkin. Ei koskaan enää ennen kuin ensi kerralla. Ja tuhannen takussa peruukki myös on.

Ponyon mekon ompelu oli ihanaa, kun jotenkin pienen ihmisen päällä kaikki näyttää kivan söpöltä ja kaavoittaminen (tai noh siis noh, kankaiden leikkaaminen) oli jotenkin paljon helpompaa kun kohteena oli joku muu kuin minä itse ja vielä tuommoinen pikkuihminen. Pöksyihin laitettiin sopivaisesti tylliä sisään, että kunnon puffff-efekti oli taattu. Talvella ei paljain kintuin voinut juoksennella, joten ihon väriset sukkikset ja suosikkitöppöset jalkaa ja menoksi. 

"Ei tunnu missään tää satapäisen yleisön edessä oleminen"

"Tai no ehkä silleen vähän jänskättää"

"Ihihii, ne taputtaa kaikki"

Niin ja peruukki päähän. Miulta moni kyselikin conissa, että miten sain Ponyon pitämään peruukkiaan. Meillä peruukkikauppias on yksi parhaista ja suosituimmista leikeistä heti kangas- ja pukukauppiaan jälkeen ja kun yleensä joudun kieltämään, että helposti takkuuntuviin ja vaivalla stailattuihin peruukkeihin ei saa koskea, oli nyt ihan ylin ilo se, että sai olla ihan oma peruukki päässä lähes koko päivän. Kyllä se pitkän päivän jälkeen vähän kuulemma rupesi kutittamaan. 

"tulkaa nyt jo haastattelemaan!"

Kisasta kirjoitinkin jo vähän pari päivitystä sitten. Ponyolle ihan huippukiva kokemus, tosin nyt pari viikkoa olen saanut selittää mitä nettiäänestys tarkoittaa ja ettei kukaan vielä ole voittanut kisaa. Yksin ihan noin pientä ei olisi lavalle voinut laittaa, joten olin haastattelussa henkisenä tukena. Homma ois kyllä varmaan onnistunut neidiltä ihan yksinkin, vaikka vähän olikin jännitystä havaittavissa takahuoneessa.

"Haluatko lähettää terveisiä?" "...TERVE"

Ja kaiken tämän sepostuksen jälkeen klikedi klik, menkääpä ja äänestäkää Ponyo Suomen nuorimmaksi cosplayvoittajaksi Yukiconin nettipukukisassa. Numero 5.

Ilona

Translation: Me as Granmamare and #lainaspawni as Ponyo in Yukicon. You can vote for us (or for her, she's way cuter than I am) here: http://www.yukicon.fi/nettipukukilpailu/  Number 5!

Anteeksi, mutta hengellinen johtajamme Desuguru ottaa teidät vastaan vasta vähän myöhemmin, hänellä on nyt päiväuniaika.

Ihan kiva Yukicon

Ottakaas pitkästä aikaa perinteinen coniraportti. Kuvia puvuista saatte sitten kun niitä on, tarinoin ja turinoin puvuista sitten enemmän. 

Jos en olisi lupautunut cosplaytuomariksi, olisin varmaan kieriskellyt päättämättömyyden tuskassa ennen Yukiconia, että pittäisköhän sitä mennä sinne vai eikö sitä pittäis. Espoo on kaukana täältä kalakukkojen luvastusta maasta katsoen, eikä ohjelmakartta tarjonnut minulle kuin muutaman mielenkiintoisen ohjelman. Puhtaasti hengaustapahtuman takia ihan syvään etelään lähteminen näin lähellä itselleni sitä alkuvuoden päätapahtumaa eli Frostbitea (johon on muuten vieläkin lippuja myynnissä, klikedi klik!) olisi tuntunut aavistuksen pöljältä. Tuomarointihomma kuitenkin ratkaisi arpomisen puolestani ja pääsin taas testaamaan miten kuolettavan pitkästyttävä se tie Kuopiosta Espooseen onkaan. 

Oikeesti mun piti twiitata tämä kuva, koska twiitti twitterseinästä, jossa twiitataan mulle ois ollu aika deeppiä.

Yhdyn aika moneen jo sanottuun mielipiteeseen, että conipaikka oli tälle kävijämäärälle aikalailla sopiva, kasvun varaa sen sijaan ei kyllä ole. Suosittujen ohjelmien aiheuttamat jonotukset ja koko rakennuksen rakenne eli käytäviä toisensa perään aiheuttivat helposti ihmistukoksia. Varsinkin, kun perinteiseen tapaan isolta osalta kävijöistä unohtui taas taito tarkkailla ympäristöään. Portaat olivat kyllä sen verran leveät, että yksittäinen ihminen voi niillä istua ilman, että aiheuttaa ruuhkaa, mutta isompi porukka sen sijaan aiheutti heti ainakin minulle ahdistusta, kun ei päässyt kunnolla kulkemaan. Erityisesti se tapa, miten portaitten ala- tai yläpäähän jäädään vaan seisomaan ja ihmettelemään aivan välittämättä siitä, että joku ehkä siellä takana tahtoisi liikkua, raivostuttaa minua ihan suunnattomasti. Meinasin välillä iskeä opemoodi päälle, mutta yritin olla komentelematta ihmisiä liikaa. 

Sokkeloita talossa kyllä riitti ja jos olisin ollut etsimässä jotain tiettyä salia tai yrittämässä ehtiä tiettyyn ohjelmaan, niin olisin itkenyt jo katkeria kyyneliä moneen otteeseen. Nyt kun pakollinen liikkuminen rajoittui välille ovi-desuteltta-bäkkäri -niin homma pysyi aika hyvin kasassa.

Lauantaipäiväni kului käytännössä kokonaan tuomarointihuoneessa tai cosplaykisan yleisössä. Tuomarointi oli pitkähkön tauon jälkeen opettavaista ja mukavaa. Huomasin kiinnittäväni huomiota sellaisiin juttuihin, mitä ei ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksikaan ja luulen, että tämä huomio välittyy kyllä omiinkin pukuihini. Toivottavasti tuomarointi oli kiva kokemus kisaajille, yritimme olla rentoja ja mukavia, vaikka ainakin omat vitsini olivat ehkä aavistuksen, pikkuriikkisen huonoja. (Voi energia-muna...)

Oon kuullu huhuja, et sekä mie että ihanin Yumi osataan posettaa yhdessä nätistikin, mut todisteita en oo vielä nähny.

Kisaajien määrä putosi vielä lauantaina puoleen siitä, mitä listat alunperin näyttivät. En muista olenko koskaan ihan noin korkeita perumisprosentteja nähnyt, kun kokeneista taisi karsiutua oikeasti puolet, eli vain kahdeksan kisaajaa tuli lavalle asti. Ilmeisesti iso osa kisaajista ei ollut edes peruuttanut, vaan ainoastaan jättänyt tulematta. Tuomarina tämä toki teki päivästä huomattavasti kivemman, kun jokaista kisaajaa kohti oli nyt tuplasti enemmän aikaa, mutta osoittaa melkoista ajattelemattomuutta ja epäkunnioitusta conia ja cosplayvastaavaa kohtaan. Tuntekaa suuri pistos sydämessänne te lurjukset, jotka ilmoittamatta jätitte vain tulematta. (No en edes oikeasti tiedä, että oliko näitä ilmoittamattomia tapauksia kuinka paljon, huhut vain semmoista kertoivat, mut yleisemminkin, ilmoittakaa AINA jos joudutte perumaan kisan ja vielä ilmoitus aina MAHDOLLISIMMAN AIKAISIN). Nyt tosiaan ei tarvinnut olla aikataulujen kanssa ihan niin tarkkana, joten aikataulutus vähän venyi ja paukkui ja juttelimme mukavia pidemmästi. 

Mikäli kisaajat haluatte kommentteja puvuistanne, niin minuun saapi yhteyden maililla mp.edeae@gmail.com. Kisaajat olitte ihania ja juuri sitä kisafiilistä, minkä toivoinkin näkyvän teissä, suorastaan sädehti kaikista :3 Toivottavasti varsinkin aloittelijoista osalle tarttui kisakipinä vahvemminkin ja nähdään teitä uudestaankin kisalavoilla!

Esityskisan peruuntuminen oli tiedotuksellisesti vähän Jännä Juttu, kun se meni niin viime tippaan. Toki peruminen on aina ikävää ja onneksi nyt tuli nettipukukisa sunnuntaille paikkaamaan esityskisan puutetta. Voin joskus kirjoitella pidemmästi cosplaykisoista Suomessa tällä hetkellä, mutta tiivistetysti kisaajamäärät eivät ole juurikaan nousseet, vaikka uusia tapahtumia ja kisoja on syntynyt paljonkin. Mutta kirjoitan tästä tosiaan pidemmästi vielä! Ja muutenkin törmistäydyn tämän blogin kanssa taas, meinasi ihan itku tulla kun heti tapahtumaan tullessa sain kommenttia miten kiva blogiani on lukea. Palaute on parasta, kiitos.

Ois pitäny ottaa taas enemmän näitä pöhköilykuvia, tai kuvia ylipäätänsä. Ilsu!

Lauantaina oli vakaana aikomuksena päätyä jonnekin ihmisten ilmoille, koska kaipuu sosiaalisiin kontakteihin oli suuri, mutta liekitetyt letut ja jäätävä väsymys voittivat. Onneksi, koska en ois taatusti jaksanu sunnuntaina jos olisin jatkanut iltaa ravitsemusliikkeeseen.

Sunnuntaina oli vuorossa vähän erilainen conipäivä, kun aamulla autolla paikalle hurahti allekirjoittanut Granmamarena eli Ponyon äiskänä ja miulla oli mukanani edes välttämättä kovasti liitoittelematta sunnuntain kuvatuin ja eniten söpöyskohtauskuolemia aiheuttanut Ponyo 4-v. 

Kiitos ihana Tounis-setä kun antoi lainaspawnillekin muistoksi oman badgen. < 3 Meillä luetaan iltasaduksi Anime-lehteä!

Ponyon mekko oli varmaan ensimmäinen mittatilauscosplaytyö minkä olen tehnyt ihan oikeasti cosplayna, Mörköä sun muuta ei lasketa kun ne on olleet naamiaisasuja. Oli ihana ommella pikkuiselle tytylle söpö mekko ja pöksyt ovat olleet ahkerasti jalassa jo ennen conia, kun tyllitäytteiset "buffhousut" ovat niin söpöt. Koska "pukutapahtumat" ovat käytännössä aina puheissa tarkoittaneet pukukilpailuja, oli nyt ennen conia vaikea selittää, että mitä conissa tehdään jos siellä ei kilpailla. Selitin ihan turhaan, koska Ponyo/meidät pyydettiin mukaan sunnuntain nettipukukisaan. Itse olin lähinnä statistina mukana, koska neiti Neljäveetä ei ihan vielä yksin voi kisaamaan laittaa. Oli kivaa päästä kuitenkin taas kisaajapuolellekin ja kun bäkkäririvissä viereen osui vielä Ponyon lempihahmo Talvililja, joka on siviilissä oma oppilaani, niin takahuonehengailu oli oikein kivaa. Lavaosuus meni superkivasti, odotan että sähköpostini täyttyy kuvista minusta juoksemassa Ponyon perässä kun piti saada kisaajien yhteiskuvaa. 

Leikitysvuorossa Korppu-täti.

Jos harkitsette pikkusisarusten tai lapsienne tai lainalasten tuomista mukaan coneihin, niin muutaman vinkin voin antaa. Tapahtumassa pitää olla lapsen ehdoilla, eli ohjelmissa ei istuta jos muksua ei kiinnosta, kun väsyttää niin levätään ja ruoka-ajoista kannattaa pitää conissakin kiinni. Miulla oli se onni, että pääsin greenroomiin ja bäkkärille aina välillä lepäilemään, koska jo pelkästään ihmisvilinä ja ihmispaljoudesta lähtevä meteli uuvuttaa pikkuihmisiä huomattavasti isoja ihmisiä enemmän. Eli jokin rauhallisen, hiljaisen huoneen löytäminen ei ole mitenkään huono idea. Lainaspawni on aavistuksen (:D) puolueellinen, joten Desuteltta oli tietysti paras, mutta hyvänä kakkosena oli kyllä Traconin legolinna, jonka kanssa leikkiessä kului hetki jos toinenkin. Kuvia meistä pyydettiin tosiaan ihan älyttömästi ja aluksi Ponyo jaksoikin poseerata, sitten siitä meni maku. Toivottavasti kaikki kuvaa pyytäneet, jotka saitte kuvan vain Ponyon niskasta tai karkuun kipittävistä jaloista ymmärsitte tilanteen, jos kuvassa oleminen ei huvita niin tietenkään ei ole pakko olla kuvattavana.

Kaiken kipittelyn jälkeen Ponyo väsähti vähän ennen päättäjäisiä, jossa vaiheessa oli sitten aika hipsiä majapaikan kautta taas autolla kohti kotia. Itse nukuin suurimman osan matkasta, mutta maanantaina oli silti aivan jäätävä conidarra ja koomaus. Onneksi kahvilla voi korvata ison osan oikeasti aivotoiminnasta.

Autossa oli ollut kylmä.

En tiedä oikein mikä Yukiconissa jäi jotenkin mättämään, mutta "ihan kiva" on paras kuvaus mitä pystyn tapahtumasta sanomaan. Jännä nähdä, mihin suuntaan Yukicon lähtee kehittymään, peruspaketti näyttää olevan kivasti kasassa ja kysyntää pääkaupunkiseudun conille varmasti on jatkossakin. Uhmaanko seuraavallakin kerralla Suomen maanteitä riippuu pitkälti siitä, tarjoaako Yukicon jatkossa itseäni kiinnostavaa ohjelmaa, sattuuko se sijoittumaan sellaiseen ajankohtaan, että tarvitsen sosiaalisia kontakteja tai päädynkö sinne taas töihin. 

Kaksi conipäivää hurahtivat ohi niin nopeasti, että nyt tuntuu, etten nähnyt puolikaan niistä ihmisistä, keitä olin suunnitellut tapaavani ja niitäkin keitä näin, en ehtinyt näkemään tarpeeksi. Onneksi ihan nurkan takana kurkkii jo Frostbite, joten koetan kääntää tämän conidepression äkkiä odotusinnoksi.

Ilona

Translation: I was at Yukicon last weekend, still feeling tired. The con was okay, nothing really special but a positive experience over all. At Saturday I judged the cosplay competition and during Sunday I ended up going on stage too, with the cutest little Ponyo. Too bad it's such a long way from my home town and during two days I still didn't meet all the people I wanted or spent long enough time those that I did meet. Luckily Desucon Frostbite is just around the corner :3