Conista toipuminen ei todellakaan ole hyvällä mallilla, (kuten voi päätellä siitä, että sorrun viikonlopun ylikäytetyimpään meemuun jo otsikossa) unta ei ole tullut vieläkään tarpeeksi ja ajatukset koko viikonlopusta varsin hajanaiset. Saatte nyt eka tämän yleispäivityksen, pukuja (kaikkia neljää, hohohoo) näette sitten joskus kun niistä muutamasta, joista kuvia otettiin, saan todistusaineistoa.
Ensinnäkin ajelin Kuopiosta Lahteen omalla luotettavuudessaan kyseenalaisella Skodillakillani ja iloitsin, kun ei tarvinnut miettiä kenenkään muun matkatavaroita pakatessa. Auto jopa käynnistyi nätisti sunnuntai-iltana, vaikka seisoi toista vuorokautta pakkasessa. Onneksi oli parkkihalli vielä su-ma yöksi, niin pääsin takaisin kalakukkolandiaankin. Holtiton tavaramäärän mukaan ottaminen kostautui tietysti moneen kertaan, kun lupauduin tarjoamaan ihmisille kyytejä. Hyvin mahtui autoon 4 cosplayaajaa itseni lisäksi kaikkine tavaroineen. Kahdesti. Tai vähemmän hyvin, mutta ilmeisesti tiivis tunnelma ei haitannut. Edes ulkolaisia edustajia. Hi Stine and Casper!
Frostbitessa kerkesin tekemään aika montaa juttua. Vastasin narikan toimivuudesta ja sen aiheuttamista etukäteisahdistuksista
avauduinkin jo. Narikkapaikkoja oli 500 vähemmän kuin kävijöitä ja pinta-alallisesti Metsähallin kakkosnarikka oli vielä perusnarikkaa pienempi. Itse stressasin paitsi narikan konkreettisesta riittävyydestä, myös siitä, millaisena se näyttäytyy kävijöille. Ja matkalaukkukaaoksen alettua myös vänkäreiden jaksaminen oli huolena, koska mikään helppo homma se ei tällä kertaa ollut. Aivan uskomattoman hyvin vänkärit kuitenkin tsemppasivat ja olivat hyväntuulisia, joten ehkä sain kanavoitua kaiken huolen vaan itselleni.
|
Kivasti vaan kännykällä kuvailin, rakeisia kuvia otin.
|
Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin pelkäsin. Suuria jonoja ei muodostunut missään vaiheessa ja kävijät olivat kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Paitsi kuulemma kertaalleen joku vanhempi kävijä oli hermostunut, kun oli joutunut odottaamaan ”JO VIISI MINUUTTIA”. Huoh. Metsähallissa tavaroita olisi saanut levitellä vähän väljemmin ja pöytien alaosat ottaa käyttöön jo aikaisemmin. Ihmisten kykenemättömyys järkevään jonottamiseen tuli taas huomattua, kävelevänä megafonina toimiminen oli jatkuvasti hommana. Monia juttuja olisi voinut tehdä toisinkin, ja jos joskus vielä talviconissa narikoista vastaan, niin tämä Frostin narikka opetti kyllä paljon. Ensi kerralla askartelen ainakin lisää narikkalappuja niin, että saadaan kaikkiin narikoihin yhtenäinen numerointi.
Nyt narikkahommat oli semmoisena pienenä jatkuvana sydämentykytyksenä koko conin ajan. Joten jos näytin stressaantuneelta se yleensä johtui siitä, että olin stressaantunut :D Narikkapöydistä
kerroinkin jo anikissa, meni pikkaisen opettaja-moodi päälle kun joutui ihmisiä komentelemaan.
|
Omenahotelli perjantaina about kello 21.
|
Sitten pidin puheohjelmaa. Jos pukujen kohdalla lupailen jokaikinen kerta, että nyt muuten loppuu se viime tippaan jättäminen, niin näköjään ohjelmien kanssa käy ihan samoin. Viimeiset viilailut ohjelmaan tein perjantaina, vaikka pääpointit ja runko ja huonot vitsit oli päässä olleet valmiina jo pari kuukautta.
|
Edellinen kuva saattaa liittyä slaideille jääneisiin kirjoitusvirheisiin
|
En rupea nyt ohjelmaa sen tarkemmin itse ruotimaan, koska odottelen mieluummin palautetta kuuntelijoilta, sanottakoon vaan, että itse en ollut siihen täysin tyytyväinen. Tosin noh, tuleekohan semmoista ohjelmaa koskaan pidettyä, josta jotain paranneltavaa ei löytyisi. Innostuin avautumaan meta-jutuista ja sarjojen käsittely jäi vähemmälle kuin ihan alunperin olin suunnitellut. Siis välillä tosiaan maininnan tasolle. Ohjelma tulee varmasti taas torrenttina/tai youtubevideona tässä kevään aikana jakoon, linkkailen tänne bloginkin puolelle. Huomasi muuten, että edellisestä opetustunnista on reilusti yli puoli vuotta, sen verran jänskätti taas puhua yleisölle.
Ja ketuttaa niin muutama pointti, jotka unohdin sanoa! Argh! No lupaan blogata tästä samasta aiheesta, tai siis noh, hahmovalinnoista yleisestikin vielä pariinkin kertaan.
Toisena vastuullani olleena ohjelmana oli yöcosplaypajan järjestäminen, eli käytännössä tarvikkeiden hankkiminen ja roudaaminen paikalle, sekä sopivan yövirkun vänkärin löytäminen vahtimaan, että kuumaliima ei polta koko taloa yön aikana. Pajalaisilla oli ollut ilmeisen hauskaa ja aikamoisen mielikuvituksekkaita pukuja sunnuntain puolella sitten nähtiinkin. Katsotaan nyt, lähdenkö ainakaan itse vastaavaa pajaa kesälle pitämään, koska yhden vänkärin sitominen pajaan, jossa kävijöitä kuitenkin se max 15 on vähän derp.
|
Kivasti cossit valmistuu. |
Toisaalta taas noh, ihmiset tuntuu nauttivan pajasta. Joten kuulostelen vielä kovasti palautetta ja mietin sitten, olenko ainakaan itse pajaa pitämässä. Eli palautetta, kiitos!
Ohjelmien puolesta en itse katsonut mitään kokonaan. Eurocosplay –infopläystä kävin vilkaisemassa, tuomarointipaneelista kävin kurkkaamassa alun ja yöllinen animen rakastaminen teoria siirsi nukkumissuunnitelmiani tunnilla. Edes Valtterin ja Matiaksen ihanuus ei voinut pitää minua hereillä loppuun asti. Pääsin (huomatkaa miten positiivisena kokemuksena otin tämän!) ensimmäistä kertaa kokeilemaan työvoimamajoitusta eli Kuusisalin lattiaa. Kolmen tunnin yöunien jälkeen oli pakko todeta, että väsyneenä kyllä nukkuu ihan missä vaan, mutta ei sitä juuri levänneeksi itseään voi tuntea sen jälkeen.
|
Ihanuuden määrä ylitti jo sallitut rajat! |
Sunnuntai olikin paljon vähemmän stressaava päivä, kun yöcosplaypajan purkamisen ja lavaosuuden lisäksi ainoana huolena oli edelleen se narikka. Jos näytin stressaantuneelta, se johtui siitä, että se on miun vakioilme silloinkin, kun en oikeasti edes sufferoi :D Sosialisoinnin puolesta Frostbite oli kiireinen, en ehtinyt kovinkaan monen kanssa pidempiä aikoja juttelemaan ja desuperinne Teerenpelin jatkoistakin jäi toteuttamatta. Scooterin tahtiin tanssiminen Metsähallissa osaltaan kyllä piristi tilannetta. Muutamat blogiani ja erityisesti joulukuista peruukkikalenteria kommentoineet ihmiset saitte kyllä sydänalani väpättämään taas.
|
Hoothoot melko tunnistamattomana |
Upeita pukuja näkyi paljon. Luentoni takia kiinnitin erityistä huomiota viime vuoden sarjojen paljouteen, kun Pingviinirumpua, Madokaa ja Steins;Gatea tuli vastaan tasaiseen tahtiin. Ja numero kutosta. Ja sitä AO No Exorcistia. Cosplaykisat jäi itseltäni katsomatta ja vilkuilin kisaajien kuvat vaan jälkikäteen. Varsin vaikuttavaa settiä ja hallcosplay –konseptina toimi ilmeisen hyvin. Yleisöäänestykset on yleensä miun mielestä vähän herp ja derp kun ei oikein voida sanoa, mitä niissä mitataan, mutta nyt oli cosplayagentit sekä löytäneet oikeasti päheitä pukuja, että tuo tuomaroitava osio tasapainottamassa.
Kaatajaisissa houkutti kyllä kummasti ajatus nurkassa nukkumisesta, kun kolmena edellisenä yönä unet oli jääneet yhteensä siihen, mitä yleensä nukun yhdessä yössä, mutta rynnäkkökän- siis hyvä seura ja huonot jutut piristi niin, että Omppuhotelli kutsui vasta aamukolmelta. Kaiken kaikkiaan Frostbite oli viikonloppuna hurjan antoisa. Mie olen sen suhteen vähän kummallinen, että sufferointi ja stressaaminen ei ole pelkästään negatiivisia asioita. Coniasioista huolehtiminen tarjosi todella tarpeellista vastapainoa irl-tilanteelle ja oli kivaa vaihtelua, kun pukustressiä ei sanottavammin ollu. Mutta niistä enemmän ensi kerralla.
|
Cosplayblogit animeblogeja asdfasfa
|
Jos Darkki ei olisi eturivistä kameransa takaa huutanut minulle, että en saa itkeä lavalla, olisin vollottanut taas. Tästä kuitenkin lisää joskus hiukan myöhemmin, nyt sanon vaan että vau, olen tyrmistynyt ja hirmuisen otettu. Jos kuva on epäselvä, niin voitin DesuGaalassa Vuoden (anime)blogi kategorian. Kuulin vasta lauantaina, että olin edes ehdolla missään kategoriassa, olin jo ihan itku silmässä pelkästä ehdokkuudesta.
Ei silleen mitään paineita tämän blogin kanssa!
|
S.S. Astron opettajissa ei ole mitään tuttua. |
Ai niin ja olinhan mie melkein läsnä avajaisissakin! Tai miun ääni oli ainakin avajaisvideossa kertomassa tulevaisuuden kauheuksista, jotka Frosti-chan onneksi torjui!
Tästä lähtee tämän vuoden conit oikein näpsäkästi kyllä käyntiin! Ajatukset on samaan aikaan sekä kesädesussa että
Cruisessa, jonka hyttejä ei muuten ole enää kovin pitkään myynnissä. Ja tulevissa puvuissa. Ja ihanissa ihmisissä. Postcondepis lähtee vain tulevia coneja suunnitellen!
Ilona
ps. Hourailin väsymyksen takia ilmeisesti aika pahasti, koska kuvittelin kuulleeni viikonlopun aikana ehdotuksen Simoun -ryhmäcosplaysta. Harhakuvat voivat kyllä vahvistaa tämän tiedon esim sähköpostiin mp.edeae at gmail.com