Hellepäivien askartelut

Ulkona on ollut kaksi kauneinta kesäpäivää tänä kesänä, ja mie olen istunut sidottuna ompelukoneeseen. Muutaman kerran olen miettinyt, että eikö tämä cosplay voisi olla kylmien ja pimeiden talvi-iltojen harrastus mieluummin. Ja sama miete muutaman kirosanan saattelemana toistui kun katsoin viikonlopun säätiedotuksen. Ei pitäisi valittaa kun on kaunis ja lämmin kesä, mutta 27 (ei helvetti, sunnuntaille 29) astetta koko viikonlopun Tampereella on jo vähän kiitos liikaa. Jos selviän viikonlopusta hengissä, koitan muistaa jatkossa, että nämä kesäcossit varsinkin heinäkuun puolella voisivat olla mieluummin niitä bikinibeibejä kuin korsetti- ja alushamepaljouksia. Tosin se kisa-asu tulee kyllä olemaan tuskaisin, mutta senpä kanssa en paljoa ajatellut ulos lähteä meikkejä valuttamaan. Tänään taisin kyllä hankkia kesän ensimmäiset auringonpolttamat, kun maalailin parvekkeella.

Alkuviikko on mennyt jonkinlaisessa cosplayhurmoksessa ja ihan ylikierroksilla vaikka yöunet on jääneet vähälle. Tekemistä on ollut ihan tajuttoman paljon, kaikkia pieniä yksityiskohtia ja isoja juttuja, jotka on vieneet paljon enemmän aikaa kun mitä olin kuvitellut. Ne yksityiskohdat ovat kuitenkin asioita, joihin itse puvuissa kiinnitän huomiota, joten ne on pakko hoitaa. Jos Gisellen hihapitsi ei ole puhtaan valkoista ja miun pitsivaraston pitsit on, niin sitten niitä värjätään teeseoksella aamuyön tunteina.

Aamuyön pitsinvärjäykset. Resepti: 2 halvinta mahdollista teepussia, litran verran kiehuvaa vettä, ämpäri. Pitsi saa liota nesteessä kunnes näyttää kivan väriseltä. Plussana mukava tuoksu. Kuten näätte, aivan huikea värisävyn ero :D

Giselle on kyllä ehkä ollut tosiaan näiden hullujen yksityiskohtien riemuvoitto, sen verran monta tuntia ompelin kiinni noita hiha- ja kauluspitsejä, leikkasin, asettelin, korjasin ja ompelin tuota edessä olevaa pitsiruusukuviota, suoristin noita aikaisemmin leikkelemiäni kaulusrimpsuja kiehuvalla vedellä, maalasin käsin tuota hamekangasta ja asettelin helman laskoksia. Mutta tämän hetkiseen tilanteeseen on pakko olla muuten aika tyytyväinen. Tästä saattaisi jopa olla tulossa puku, johon olen oikeasti todella tyytyväinen. Ainoastaan tuo hamekangas voisi olla semmoinen minkä muuttaisin, tällä aikataululla oli vaan pakko turvautua maalaamiseen.

Kun sopivaa kangasta ei kangaskaupasta löytynyt, tyydyin kivan sävyiseen, pikkukuvioiseen kankaaseen joka oli halpaa kuin mikä, käytin kankaan nurjaa puolta ja maalasiin siihen lisäkuvioita.

Ilmeeni kun ompelin näitä pitsejä varmaan kolmen tunnin ajan.

Korviksista ei miulla ollut kunnollista refekuvaa, jotain vaaleaa siellä Gisellen korvassa roikkuu, joten tein koruvarastoni tarvikkeista tämmöiset helmihöpötykset.

Gisellen tukkatestausta ilman etuosan kiharoita. Sama peruukki kuin Sookielle Desussa, paljon tupeerausta ja takasyherölle vaan.

Pahoittelut likaisista peilikuvista, mutta ehkä noista vähän näkee miltä kokonaisuus näyttääpi. Yläosassa on kymmenisin korsettiluuta ja edessä on piilotettu plansetti.

Purin Mion vanhan takin (ja kaduin samalla sekunnilla) ja tein sen pohjalta kokonaan uuden takin. Edellisessähän ainoa itseäni häirinnyt asia oli se kangaslaatu, puuvilla oli liian ohutta, siitä kuulsi läpi ja se rypistyi ihan luvattoman nopeasti. Nyt on käytössä huomattavasti paksumpaa strechpuuvillaa (ihanassa Savon Palassa oli taas niin käsittämättömän hyvät valikoimat!) joka on just semmoista kuin toivoin. Takki on tällä hetkellä nappeja ja alareunaa vaille valmiina, kengät vaatii vähän viimeistelyä, silmälappu pitäisi uusia ja häntä puuttuu. Ei mitään hätää siis.

Kyllä se siitä valmistuu...

Ja kuinka jaksan pakertaa cosseja koko päivän, monta päivää putkeen ilman totaalista kyllästymistä? Vähemmän salainen aseeni äänikirjat ja mp3-soitin. Tässä on tullut kuunneltua niin Stephanie Meyerin, Anne Ricen, Jane Austenin, J.K. Rowlingin kuin Tolkieninkin tuotanto muutamaan otteeseen kevään mittaan, yleensä vielä englannin kielellä. Äänikirjat on olleet miun rakkaus jo ihan lapsesta asti, jaksan keskittyä niin siivoamiseen kuin ompeluunkin paljon paremmin, kun samalla voin kuunnella jotain muuta kuin musiikkia. Englanninkielistä kirjallisuutta löytyy ihan audio book –hakusanoilla netistä laittomat määrät, suomenkielistä varten kannattaa suunnata kirjastoon. Kesäpäivä cossien teossa sujuu mukavasti kun samalla voi nostalgisoida yhden lapsuuden suosikkikirjani, Saariston lasten parissa.

Syntymäpäiväni sattuivat Desuun, Traconin kummallekin puolelle osuu kaksi merkkipäivää, etunimeni nimpparit (2.7.) ja cosplayurani 2-v synttäripäivä. 5.7.08 sipsuttelin Nekoconiin ihka ensimmäisessä oikeassa cosplayasussa ja sen jälkeen pukuja on näköjään (nämä Traconin puvut mukaan luettuna) tullut tehty 20 kappaletta. Määrä tuntuu yhtä aikaa hirmuisen suurelta ja pieneltä. Desussa koitin luetella tekemiäni pukuja ja kun en luetellut niitä ihan järjestyksessä, en muistanut kaikkia. Kunhan tässä pukupaniikki hellittää, niin luvassa on varmaan jotain suurta ja syvällistä pohdiskelua siitä, mitä tässä kahdessa vuodessa on tapahtunut ja olenko kehittynyt edes johonkin suuntaan.

Ja edelleen lupailen Adelista päivistystä ennen Traconia, huomenna pitäisi koko komeuden olla siinä kunnossa että sen saa laitettua päällekin. Toivottavasti. Tässä vähän kävi nyt näin, että kisapuvun tekeminen jäi viimeiseksi, hups.

Ilona

ps. perhana kun tuo Finncon pikkuisen houkuttaisi, Jyväskylässä ei ole tullut käytyä pitkään aikaan, voisi lähteä ihan normikuteissa tutustumaan ohjelmaan ---hetkonen.... naamiaiskilpailu? oh shit....

Kuuman kesäpäivän Quina

Maanantaissa mennään, viikonloppu ja Tracon lähestyy uhkaavasti ja Ilonan pukupajassa tehdään töitä välillä kirjaimellisesti sormet verillä. Voi olla, että conissa nuokun puoliunessa jossain nurkassa, kun tällä viikolla pitää ehkä noita yötunteja koittaa nipistää ompeluun ja muuhun askarteluun.

Välillä toki pitää pitää taukojakin, kuten tänään kun kävin äiskän luona syömässä muurinpohjalettuja ja lopultakin ottamassa kuvia kaapin perukoilla huhtikuusta asti henganneesta Quinasta. Kaunis ilma toki houkutti pistämään päälle jotain noin kuumaa ja huonosti hengittävää, mutta varsinaisena syynä juuri tänä kiireisenä viikkona kuvausten järkkäämiseen oli alushame, joka oli vielä hetki sitten ommeltuna tuonne Quinan helmojen alle, mutta jota Giselle kaipasi kovasti. Joten Quina on nyt virallisesti palasina, katsotaan palaako hän vielä joskus hyppimään ympäriinsä. Ehkä jossain hyvin, hyvin kylmässä talviconissa.

Mutta nyt niitä kuvia, palailen asiaan toivottavasti vielä ennen Traconia, Adelista on kilometrin mittainen syväluotauspäivitys tulossa heti kun saan puvun edes viittä vaille valmiiksi.

Ja loppuun vielä huumoribonus.

Ilona

Trallallaa, Traconia odotellessa

Hupsista heijakkaa, tässähän on jo viikko edellisestä päivityksestä, gosh! Viikonloppuna piti Kuopiossa kirjoitella jo Traconista siivoamisen lomassa, mutta iskikin jokin ihan uskomaton cosplayinspis ja tekemisen vimma, joten teinkin sitten vaan pukuja yömyöhään asti. Sitten vietin viimeiset päivät taas Pohjois-Karjalan puolella ja tietysti laiskana tyttönä jätin läppärin kotiin. Noh, eipä tässä Tracon-stressiä kummempaa kirjoittamista ole :D

Traconin ohjelmakartta oli aluksi aika blääh. (No ensinnäkin tuo väritys, hei pliis, voiko olla enää luontaantyöntävämmän näköistä?) Desucon totuttaa ihmiset liian hyvään ja runsaudenpulaa toivoo jokaikiseen coniin. Mutta sittenpä rupesin oikeasti ympyröimään että mitä kaikkea haluaisin päästä näkemään ja kappas kappas, halutessani saisin kyllä istua koko viikonlopun luentosaleissa, on tuota miuta kiinnostavaa ohjelmaa kuitenkin onnistuttu tuon väriyhdistelmäkauheuden alle haalimaan. Desusta kuitenkin oppi sen verran, että niitä hengähdystaukoja oikeasti tarvitaan välillä, ja varsinkin jos ulkona on kaunis keli ja Sorsapuisto täynnä toinen toistaan ihanampia kuvauskohteita, skippaan kyllä muutamat ohjelmat valokuvaamisen takia.

Avajaisten lisäksi tarkoituksena olisi käydä ihastelemassa MyuPron tanssailua, jonka jälkeen pitääkin varmaan taas suunnata cosplaytakahuoneeseen kisaa varten (missasin OP-animaatiot jo kerran Desussa, ja nyt uudestaan Traconissa. Graah!) Tarut, tarinat ja historian henkilöt animessa ja mangassa houkuttaisi myös, jos kisan jälkeen sinne ennättää ja jaksaa istua paikoillaan. Lauantain baarijatkot kuulostaa hyvältä, tosin toivon että Tampereen känniääliöiden lukumäärä olisi hivenen pienempi kuin Lahdessa.

Sunnuntaina Jokacossaajan peruukkiluento aloittaa aamun, vaikka zombien evoluutiokin hiukan kutkuttaisi. Animeharrastuksen lieveilmiöt voipi myös olla katsastuslistalla, Moe melodies kutsuu jos en vanhoine luineni jaksa jonottaa ryhmäkilpailuun, minkä näkeminen kyllä muuten kiinnostaisi, mutta olen liian mukavuudenhaluinen siihen jonotukseen. Larppauksen ja animen ydistäminen luennolla hiukan hirvittää, mutta pakko kai sinne on kumpaakin harrastaneena ja myös yhdistäneenä mennä. Ja siinäpä sitä onkin tekemistä yhdelle viikonlopulle.

Onneksi hotelli on ihan kivenheiton päässä Tamperetalosta, niin voipi tarvittaessa vetäytyä sinne lataamaan akkuja välillä. Ja onneksi saan kyydinkin Tampereelle, niin ei tarvitse huolehtia auton parkkeeraamisesta. Tosin pakkaamiseen pitää kiinnittää hiukan enemmän huomiota kuin Desussa, jossa miun auto oli oikeasti ihan kamala törkyläjä miljoonan pienen nyssäkän ja kapsäkin ja irtotavaroiden kanssa. Mutta hotellissa on silitysmahdollisuus, joten kaiken survominen mahdollisimman pieneen tilaan ja ryppyyn kassin pohjalle on ihan hyvä vaihtoehto.

Puvuthan olen jo pariinkin otteeseen kertonut, mutta kerrataanpa. Lauantaiaamuna (ja ehkä myös kisan jälkeen jos jaksan putsata meikkejä, meikata uudestaan ja en ole hajottanu kaikki sukkahousujani siihen mennessä,) tuleepi Mio uuden takkinsa (joka on kyllä edelleen vaan kangaspakka) kanssa. Korvat ja häntä löytyy tällä kertaa myös, mutta katana taitaapi tälläkin kertaa jäädä tekemättä.

Mion uudet kengät puolivalmiina.

Kisaamaan mennään sillä kolmannella velhottarella, eli Final Fantasy VIII Adel hämmentää androgyynillä olemuksellaan, vaikka naiseksi tuota koko pelin ajan tituleerataan.

Ultimecia opettaa huonoille tavoille sen suhteen, että vahvuuksettomilla piilareilla mennään taas. Jos en Lahdessa tippunut niiden kanssa lavalta, niin tuskin Tampereellakaan. Toivottavasti. Adelin kanssa olen tähän mennessä keskittynyt ennen muuta pieniin yksityiskohtiin, kokonaiskuva on vielä vähän hämärä, mutta onhan tässä onneksi vielä reilu viikko aikaa. Adelin tukasta ja tuosta muustakin edistymisestä teen oman päivityksen tässä varmaan juhannuksen tietämillä.

Adelin silmät on oikeasti kokonaan punaiset, mutta nyt mennään näillä normikokoisilla punaisilla. Tilattu, kuten Ultinkin simmut, osoitteesta http://www.youknowit.com/

Rannekoruja ja otsahärpäkettä. Nahkaa, softista ja nappi

Sunnuntaina sitten avokämmenellä miehiä läiskimässä on Pirates of the Caribbean hehkeän blondi Tortuga-hutsu Giselle.

Tämä on ihan ompeluteknisesti ollut kyllä yksi haastavimmista asuista mitä olen tehnyt, jo tässä vaiheessa siis kun koko komeus ei edes ole valmis :P Refekuvien tuijotelu vei pohjan alkuperäiseltä idealtani tehdä alle erillinen korsetti ja plansettikin piti piilottaa, mutta lopputulokseen tuon yläosaosan suhteen on pakko olla tässä vaiheessa varsin tyytyväinen. Saisin suorastaan lihottaa itseäni ennen conia, että saisin tuosta mukavan kireän päälle, kun en taaskaan raaskinut tehdä tarpeeksi napakkaa.

Roikkuvaa härpäkenauhaa, jonka selittäminen nauhakaupassa oli vähän haastellista. Ihan sopivaa ei löytynyt, joten piti pätkiä tuosta ostetusta nauhasta nuo silmukat auki. Varmasti voisin olla vielä tarkempikin yksityiskohdista, ihan varmasti.

Yllä olevasta voitte loistavasti päätellä että kyllä, kaikki asut ovat aivan kesken. Mutta koska on kesäloma ja koko ensi viikon saan hyvällä omallatunnolla käyttää oikeasti vaan pukujen kanssa, ei vielä ole kerinnyt iskemään paniikki. Kiire tulee varmasti ja jos ulkona on noin upea kesäsää kuin nyt, niin voipi vähän taas miettiä tämän harrastuksen ihanuutta kun istuu ompelukoneen ääressä sisällä, mutta eiköhän tämä tästä.

Ilona

Teidän ilona

Jos kaivatte tuolta blogiarkiston kätköistä esille ihka ensimmäisen kirjoitukseni, määrittelen siellä tämän blogin olevan ennen muuta paikka, jossa raportoin pukujeni edistymisestä. Kun teitä lukijoita kuitenkin on melkoinen joukko, mutta olette jokseenkin laiskoja kommentoijia viime aikaisesta aktivoitumisesta huolimatta, niin miuta kiinnostaisi kuulla, mitä te toivoisitte lisää Ilona Cosplayhin? Ihan kivahan tätä on vaan omaksi mielikseen kirjoitella, mutta vielä kivempi olisi tietää, mitä kaikkea te toivoisitte täältä löytävänne.

Ainakin yhdessä keskustelussa desuconissa tuli esille miun nopeampi päivittelytahti verrattuna suurimpaan osaan muista Suomen cosplaybloggaajista, joka selittynee sillä, että vähemmän salaisena paheenani on lueskella muoti/lifestyleblogeja, joita päivitellään vähintään kerran päivässä. Joten tämä oma tahtini tuntuu minusta välillä ihan hitaalta. Mutta entäs teistä? Onko kivempia pitkät, pohdiskelevat kirjoitukset cosplaymaailman mysteereistä, lyhyet päivitykset pukujen edistymisistä, enemmän kuvia, vähemmän asiaa vai mikä? Pistän nyt tuon pollin tuohon oikealle puolelle sivuun ---> ja se saapi olla siinä toistaiseksi. Toki saatte myös kertoa ideoita, kommentteja, pukuehdotuksia ja ihan mitä vaan tulee mieleen, myös tänne kommentointiosioon, varsinkin jos valitsette tuon muuta -vaihtoehdon. Ja kyllä, saatte valita vaikka kaikki vaihtoehdot, jos siltä tuntuu.

Ja te olette jo nyt miun ilona (hei nyt lupaan että lopetan tämän nimellä ja suomen sijamuodoilla leikkimisen) google analyticsin avulla, jonka lopultakin pari viikkoa sitten muistin asennella. Tuo sivussa oleva kävijämittarihan kertoo melko tylsästi vaan sivulla kävijöiden määriä, analytics sen sijaan paljastaa missä osassa sivua te käytte (loogisesti yleensä siinä uusimmassa päivityksessä), mitä kautta te tänne oikein löydätte (näköjään enemmistö tuleepi ani.mu:n kautta, osa bloggerin lukemistosta ja osa ihan omia aikojaan ilman mitään välikäsiä. Ja viimeisen vuorokauden aikana myös kuvalaudalta tuleva liikenne on kummasti lisääntynyt), millä hakusanoilla blogiin päädytään (jotkut teistä ei vaan osaa kirjoittaa ”cosplay”, kaikenmoisia väännöksiä löytyy) ja missä te koneenne kanssa istutte kun miun juttuja luette. (Helsinki ja pääkaupunkiseutu on selvästi johdossa, Kuopio tulee perässä, mutta löytyypä noita lukijoita niin Rovaniemeltä, Raumalta, Joensuusta kuin vaikka Kotkastakin.) Että mie nyt sitten stalkkaan teitä vuorostani, hah :)

Miun tämä viikko on desuahdistuksen lisäksi kulunut jo Tracon-tuumailuissa, vaikka niitä onkin vähän hidastellut eräs pikku neiti, jonka lapsenvahtina olen vielä osan ensi viikostakin. Poissaolo oman ompelukoneen ja materiaalien luota myös aiheuttaa sydämentykytyksiä, vaikka olenkin paikallisella ompelukoneella jo surruutellut Gisellen mekon yläosaa. Kolme viikkoa conien välissä on kyllä ihan älyttömän lyhyt aika, varsinkin jos on näin saamaton eli aloittaa Traconin puvut vasta nyt... Mutta kyllä tämä tästä, kunhan vielä Kuopiosta saisin loput kankaat ja kaikki miljoona pikku tilpehööriä ostettua, niin sitten vaan cosplaytehdas taas pystyyn. Vai Narnia-vaatekomero sittenkin...

Tädin korsettikaavat ja spiraaliluut päässeet parempaan käyttöön

Ilona

Desuraportti osa 2: Tissivakoa, esitysahdistusta ja housuttomuutta.

Otsikko olisi taas voinut olla muutakin, kun käsittelen vaan omia pukujani ja kisaa, mutta se ei saisi highlighteja vinkumaan yhtään niin tehokkaasti :P

Ensinnäkin, kisa oli kovatasoinen, kuten kuuluikin olla. Oli mukava nähdä, että kaikki kisassa olleet olivat mukana tosissaan ja varmasti olisivat olleet hyviä edustajia Suomelle. Suurinta osaa enemmän tai vähemmän stalkanneena voin olla myös varma, että jatkossakin puvut tulee olemaan yhtä korkeatasoisia, niin hienoja pukuja monien cosplaymenneisyydestä löytyy.

Miulta kysäistiin kisan jälkeen, että olenko pettynyt kun en sijoittunut kolmen parhaan joukkoon. Ja ihan rehellisesti sanottuna kyllä se kirpaisi. Kilpailuhenkisyys on miulla niin kova, ja lähden kisaan nimenomaan hakemaan sitä sijoittumista, oli kisa sitten kuinka kovatasoinen tahansa, että pientä pettymystä ei voinut välttää. Lähinnä pettymys kyllä kohdistuu omaan jaksamattomuuteeni ja esitykseen, josta jaksan angstata edelleen. Ehdottomasti oikea pukuilija kyllä voitti, ja kärkikolmikko oli muutenkin aivan mielettömän upea. Jos en olisi Maijun Balthier-pukua jo aikaisemmin kuvista nähnyt, olisi fanityttökirkumiset ollut aika lähellä. Satuin vielä olemaan ihan Maijun vieressä kun voitto julkistettiin, ja se ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Tuomareiden hommaa ei kyllä voinut kadehtia, puvut olivat loistavia, mutta myös todella erilaisia. Esimerkiksi miun asu nyt ei mikään ompelutyön taidonnäyte ollut, kun koko asussa oli jotain 5 ommeltavaa saumaa, kaikki muu oli (kuuma)liiman, peruukin, sulkien ja maalien taistelua. Monen muun puku taas nimenomaan sisälsi haastavaa kaavoitusta ja ompelua.

En ole vieläkään uskaltanut katsoa sitä omaa esitystäni youtubesta, kun en siihen itse ollut esityksen jälkeen tyytyväinen. Tekniset ongelmat, eli se ettei meidän kisaajien esittämät valotoiveet olleet päätyneet valovastaaville, vaan valot meni suurimman osan esityksissä improvisoiden, olivat samoja kaikille kisaajille ja tuomaristo ei arvioinnissaan valoja tai niiden puuttumista huomioinut, mutta itse annoin sen vaikuttaa ihan liikaa. Tieto siitä, että valot ei tule olemaan ne, mitä olisin toivonut, häiritsi keskittymistä ja koko homma meni vähän plörinäksi. Eli ihan oma moka, olisi pitänyt vaan vetää täysin valoista välittämättä, mutta nyt meni näin. Harmittaa.

Kisajärjestelyistä ei ole moitteen sanaa, valo-ongelmat tai myöhästelyt nyt ei olleet estettävissä, muuten Hoothoot kyllä piti loistavaa huolta kisaajista ja erityisesti ennakkotiedoista ja aikatauluista plussaa, kaikkea kun oli oikeasti mietitty, niin kisaajien jaksamista kuin tuomaroinnin mahdollisimman sulavaa sujumistakin. Näin ne kisat pitäisikin hoitaa.

Tuomariston palautetta en jäänyt kisan jälkeen kuuntelemaan ihan karmivan kiireen takia, ja tällä hetkellä olen vielä kahden vaiheilla kysynkö sitä ollenkaan. Palaute on opettavaista, rakentava kritiikki on tarpeellista, mutta sen vastaanottaminen on välillä vaan ihan tosi vaikeeta. Ehkä sitten, jos tekisin puvun, johon itse olisin ihan täysin tyytyväinen, haluaisin tietää mitä vikaa muut siinä näkee, nyt ne omat virheet loistaa sieltä puvusta ja esityksestä niin pahasti, että ei enää halua kuulla samoja asioita muiltakin. Tosin, selvästi se kärkikolmikosta pois jääminen vaikuttaa tässä, Hildasta kyllä uskalsin kysyä palautteen, kun sillä puvulla olin jo voittanut. Nyt houkuttaisi kyllä vähän tietää miten kaukana se kärkikolmikko olikaan. Mutta saatan kyllä pyytää palautteen ja odottaa sitten jonkin aikaa ennen kuin luen sen. Kyllä, välillä voi olla tämmöinen pelkuri.

Väliaikashow ja näytös menivät pikkuisen sumussa, piilareiden ja esitysjännityksen loppumisen takia, osa esityksista oli ihan mielettömän upeita, osa aiheutti pikkuisen myötähäpeää, mutta niinhän se on aina. Älyttömän hyvä ja toimiva idea tämä etukäteistuomarointi → kisa → väliohjelmaa → tulokset. Tämmöistä lisää.

Ja sitten niitä miun omia pukuja:

Ane-uelle kiitos Sibbellä otetuista kuvista.

Sookie Stackhouse, True blood.

Sookie oli tosiaan miun lauantain cossina silloin kun en ollut Ultimecia. Kaksi (2) ihmistä tuli pyytämään kuvaa ja vain yksi näiden lisäksi ilmaisi tunnistaneensa puvun. Merlotte's paita on tosiaan Seppälän perus t-paita ja siirtopaperille tulostettu ja siitä silitetty logo. Paita oli malliltaan täydellinen, mutta niin läpinäkyvä, että alla piti pitää toppia. Ja kyllä, conin alkamista odotellessa kerkesi tulemaan kylmä, mutta olisihan se pitänyt arvata, että kesäkuu ja shortsit on huono yhdistelmä, vaikka olikin sukkahousut alla. Sookieta kyllä varmasti käytän jatkossakin jos samantyylistä mukavaa hengascossia tarvitsen. Ja kaikki puvun osaset pääsevät myös arkikäyttöön. Hampaiden välissä oleva pikkuinen lisärako hoitui grimasin hammaslakalla.

millamon oli toinen miut tunnistaneista ja kuvanneista

Ultimecia

Ultimeciaksi muuttuminen kesti melkein minuutilleen kaksi tuntia lauantaina. Tatuoinnit oli maalattu ihan Grimasin vesiliukoisilla maaleilla, jotka kesti varsin hienosti sen ajan, mitä niiden pitikin kestää. Tein kaikista kuvioista piirrokset ja kontaktimuovista sapluunat, niin että kuvioista tuli ainakin melkein symmetrisiä ja ne asettuivat samoille kohti. Melkein-patentoidut rintsikkani toimivat loistavasti, useampikin kävi ihmettelemässä miten puku pysyi päällä, kun lavalta keskellä olevaa silikoniosaa ei erottanut kuulemma ollenkaan. Kaulus oli kiinnitetty rintsikoihin mustapäisillä nuppineuloilla, jotka kivasti jäivät sulkien peittoon ja pitivät koko etumuksen kasassa. Hakaneula taas piti mahaosan kiinni minishortseissa (no myönnetään, ne oli vaan hipster-malliset alushousut) ja asennusteippiä oli pikkuisen kauluksen yläosassa toimittamassa kaksipuolisen teipin virkaa. Sen pito vaan oli melko huono.

Siivistä tuli oikeasti ihan kivat, kaikesta niihin kohdistuneesta angstista huolimatta. Ne eivät olleet erityisen painavat, vaikka parin tunnin pitämisen jälkeen kyllä käsien verenkierto oli jo vähän koetuksella. Siivistähän löytyypi kanaverkkoa, josta on tehty keskiosa, sitten puurimoja, jotka lähtevät keskiosasta ja tekevät sen perusmuodon, lakanakangasta näitten rimojen päälle ja sitten ihan helskutin paljon niitä sulkia. Sulkiahan tilasin Piikulta, joskin suurin osa niistä oli liian pientä höyhentä juuri näihin siipiin, kauluksen kukon sulat on ebaystä ja maksoin niistä kyllä itseni kipeäksi. Nätiltä ne tosin näyttävät. Siipien isoimmat sulat on joutsenen sulkia, semmoinen kun lensi sähkölankaan joskus reilu vuosi sitten ja mie kierrätin sen ruumiista toisen siiven, jota koira ei vielä ollut kerinnyt pureskelemaan. Jos samaan hommaan lähtisin uudestaan, tilaisin varmaan jenkkilästä kerralla noita isoja sulkija ja paljon, nyt oli välillä vähän piipertelyä. Ainiin siipien keskellä, siis siellä selässä, oli myös kaksi höyhenpuuhkaa antamassa vähän volyymiä sinnekin.

Mutta en ajatellut ihan heti tehdä pukua, jossa tarvittaisiin sulkia. Että FFVIII Siren cossia saatte odotella vielä aika pitkään ;) Ultin siivet olivat kiinni paksuilla kuminauhahihnoilla, joissa oli semmoiset klipsut. Kauluksen höyhenet peitti hihnat varsin tehokkaasti, paitsi silloin kun tuuli tuiversi juuri väärään suuntaan.

Näin käy kun ei posettaessa mieti että kainalossa menee hahmolle sopimattomia hihnoja. Mutta näättepähän tuosta että mitä mie niillä klipsuilla ja muilla meinaan.

Paljain jaloin hyppely on tullut tutuksi aikaisemminkin Miyun ja Shivan kanssa, nyt saatoin jättää mustia jalanjälkiä kaikkialle, kun jalkaterät oli maalattu mustaksi, tosin muista maalauksista poiketen rasvaliukoisella värissä, jota löytyy varpaiden välistä varmasti vielä juhannuksenakin.

Sivuvaloa kannattaa näköjään käyttää luomaan illuusiota tisseistä

Päähine oli se epämukavin osa, siivet sentään sai pois silloin kun halusi oikeasti liikkuakin, mutta 1,5 metriä leveä päähine oli vähän haasteellisempi. Onneksi se oli sen verta tukevaa tekoa, että ei hajonnut vaikka paukuttelin sitä antaumuksella vähintään joka toiseen ovenkarmiin tai käytävän seinään. Tai Squallin naamaan. Netistä löytävät muut Ulti-cossaajat ovat tehneet päähän harmaat sarvet mitä erilaisimmista materiaaleista, ja samaa meinasin alunperin minäkin. Muistan miten tuijottelin refekuvia ja mietin, että kummasti nuo sarvet vaan on prikulleen saman väriset kuin edessä olevat hiukset. Ja sitten konkreettinen facepalm kun tajusin että perhana, pakko niiden olla Ultin tukkaa, mihinkäs muuhun ne loput hiukset olisivat hävinneet.

Pitäisi melkein tehdä galleria vaan näistä epäonnistuneista otoksista, en vaan välillä ymmärrä ilmeitäni. Tosin tässä taustalla kuuluva caramelldancen saattaa kyllä vähän selittää.

Tötteröiden alla on pahvista tehdyt kartiot, jotka antaa sen muodon. Kartiot on kiinni peruukissa rautalankaviritelmällä, joka pitääpi ne kivasti paikallaan ja oikeaan suuntaan sojottamassa. Miehän ostin alunperin valkoisen pitkän peruukin, jota sitten sävytin harmaammaksi ja josta 90% Ultin tukasta on peräisin. Käytännössä tein kaksi saparoa ylös takaraivolle, leikkasin ylijäävän tukan irti, tein siitä liuskoja ja liimasin kartioihin. Takaa paljastunut kauheus, eli peruukkiverkko, peittyi sitten vanhasta peruukista napsituilla ja värjätyillä hiuksilla. Violetit pahvikartiot tötteröiden päihin ja keskelle ehkä omituisimpia virityksiä mitä olen pitkään aikaan tehnyt. Softiksen tapaista matskua, remonttitasoitetta, gessoa ja maaleja, ja lopputuloksesta tuli yllättävän kestävä, mutta sen verran joustava, että se ei halkeillut.

Violetit simpukkamalliset osaset on tehty ehkä finnfoamista. Pelastin useampiakin levyjä yhden koulun kaatopaikkavarastosta, niitä oli käytetty freskoissa ja sitten autuaasti unohdettu, olettaisin ainakin että ne on finnfoamia. Ja olen aivan rakastunut tähän materiaaliin, Lanin kirves on pakko päästä tekemään jossain vaiheessa ihan vaan senkin takia, että tästä levystä se oikeasti onnistuisi nätisti ja kevyesti. Ultin koruista mie näytinkin jo tekovaihetta pari kirjoitustusta sitten.

Mitäs muuta... Ultimecia on ihan kiva cossi, se on näyttävä, se ei ollu niin epämukava, kuin vois kuvitella, suurimpana ongelmana oli varmaan nuo piilarit ilman vahvuuksia, kun koko maailma oli vähän sumea. En ole tähänkään pukuun täysin tyytyväinen, jotkut pienet yksityiskohdat häiritsee ja yleinen semmoinen suttaisuus, varsinkin noissa conikuvissa, kun puku oli joutunut matkaamaan autossa. Luultavasti laitan puvun päälle korkeintaan kerran enää, kun hovikuvaaja oli niin innoissaan sen kuvaamisesta. Sitten taitaapi äidin vinttikomero saada taas lisää asukkaita muun muassa Shivan peruukin seuraksi.

Mio Sakamoto, Strike Witches

Edit: kuvaajana Blaze :)

Ekaa kertaa conissa tuntui, että miulla on fanityttö, niin innoissaan yksi Miku-cossaaja tästä puvusta oli. Eikä tainnut olla ainoa. Maanantaiaamuani hämmensi tieto, että kuvalaudallakin on kyselty miun miokuvien perään, ja ainakin yksi blogimainintakin on jo bongattu. Sunnuntaipäivän aluksi tuntui kyllä siltä, että suurin osa vaan luuli miun unohtaneen housut kotiin, mutta kyllä käytäväkuiskuttelussa ihan oikeankin sarjan nimeä kuului. Ja sitten ne, jotka sitä kuvaa kävivät pyytämässä tai muuten vain kommentoimassa, saivat miut ihan punastelemaan, en ilmeisesti ollut ainoa, jonka mielestä SW-cosseja on ollut ihan liian vähän. Ja tämä oli tietääkseni (korjatkaa jos olen väärässä) ensimmäinen kerta Suomessa kun cossaaja oikeasti valitsi hahmon jolla niitä housuja ei ollut, eikä luikerrellut housuttomuudesta hahmovalinnoilla. (kts. Esim viime vuoden summit karsinnan ihanat SW-tytöt)

Tälle kuvalle oli jo pakko nauraa kun kuvalaudalta bongasin.

Pikkuisen korvat punoitti sunnuntain aamun paneelissa kun paljastavien pukujen käyttäjien huomiohuoraus maineesta puhuttiin, mutta tottahan se on, tämmöisten asujen pitäminen vaatii oikeasti enemmän niitä teräspalleja kuin moni muu puku, vaikka asuna tämä oli miun mielestä huomattavasti kesympi kuin monet yläosaa varsin avomielisesti esittelevät puvut, mitä desussakin näkyi. Tai ehkä mie en vaan koe jalkojen esittelyä ja pantsujen vilauttelu yhtään niin paljastavana, kuin vähän isommalla rintavarustuksella varustettujen pukuilijoiden kaula-aukkoja.

Pukuun kuului siis univormun takki, peruukki, silmälappu, kengät, sukkahousut ja (huom huom, ei siis suinkaan pantsut vaan) uimapuku. Joista viimeksi mainittukin oli allekirjoittaneen itsensä tekemä, kun nopeampi oli itse ommella kuin etsiä sopivaa kaupasta. Jokainen Strike Witchesiä katsonut tietää, että se pantsujen esittely on oleellinen osa sarjaa, ja se että omani vilkkuivat kun kuvasin parvitasolta, ei minua haitannut pätkääkään, lähinnä nauratti ne ihmiset jotka kävi asioikseen siitä sanomassa. Siis kyllä, ei edes pyytämässä kuvaa vaan pelkästään kertomassa että alhaalta katsottuna miun takin alle näkee. Ihan kuin tuon mittaiseen takkiin pukeutuva ihminen ei itse tulisi asiaa ollenkaan ajatelleeksi... Takki saattoi jopa olla sentin verran liian pitkä ;)

Harmittaa hiukan kun itse en ihan täysin tyytyväinen pukuun ollut, takkikangas meneepi vielä vaihtoon. Eli mitä todennäköisimmin päivitetty Mio saapuupi housuttomuudellaan hämmentämään myös Traconiin, korvien ja hännän ja mahdollisesti jopa oikeammalaisten kenkien kanssa. Katanan tekeminen on myös harkinnassa, jos ylimääräistä aikaa ja innostusta löytyy.

Desurapotti numero kolme, eli muiden kävijöiden pukujen bongausta ja kuvaspämmiä tulossa jahka nuo pari sataa kuvaani päätyvät anikin kuva-arkistoon.

Ilona

Desuraportti osa 1: Sinne ja takaisin.

Otsikko voisi vähemmän kirjallisuusviitteellisesti olla myös Desuraportti osa 1, yleistä höpötystä, mutta se ei kuulosta niin kivalta. Tässä siis ensin yleisiä tunnelmia, kommenttia ohjelmista, järjestäjistä ja immeisistä, toisessa osassa sitten kisasta, (omista) puvuista ja kuvista.

Huh huh. Desutus tuntuu yhden kotona nukutun yön jälkeen vieläkin koko kehossa. Joku on ilmeisesti koittanut iskeä pinnejä päänahan läpi, silmät on vieläkin sirrillään piilareiden liikakäytöstä, niska tuntee Ultimecian päähineen painon, vaikka koko hökötys periaatteessa olikin kevyt, hartiat muistaa siipien kantamisen, erityisesti siinä tuulessa ja tuiskussa, molemmat kädet on Momoin keikan heilumisen jälkeen edelleen kipeät, vatsalihaksia on ilmeisesti koetellut nauraminen, istumalihakset ja jalat kärsivät eilisestä 6 tunnin autolla ajamisesta ja varpaat huomauttelevat, että niitä Mion kenkiä olisi voinut testata kunnolla ennen conia.

Mutta siitä huolimatta suupielet nousee kyllä hymyyn väkisinkin kun muistelen viikonloppua, oli kyllä kevyesti elämäni paras con ja nyt jo on ikävä sinne takaisin.

Matkahan alkoi viime postauksen jälkeen tunkemalla enemmän tai vähemmän helläkätisesti autoon niin omat tavarani kuin Hämeenlinnaan vietävän miehekkeenkin kamppeet. Olo oli vähän kuin sillillä purkissa ja jokaisessa käännöksessä piti toivoa ettei päähine ota kovin pahasti osumaa kun se matkusti takapenkillä siipien seurassa. Kuopio-Jyväskylä-Hauho -matka sujui vielä ihan mukavasti, mutta heti kun pääsin ylhäiseen yksinäisyyteeni, alkoi jännittämään ihan hirmuisesti. Ja taivaalta välillä kaatamalla tuleva vesi ei ollut omiaan vähentämään jännitystä.

Matkalla opittua osa 1. Ota kartta mukaan, se että tuijottelet sitä tietokoneen ruudulta ennen lähtöä, ei riitä. Ei vaikka kuinka kuvittelet muistavasi sen. Lahtikaan kun ei ollut kaksiulotteinen katujen verkosto, johon katujen nimet olisi kivasti kirjoitettu katuun itseensä. Ensimmäinen eksyminen tapahtui siis jo majoituspaikalle mentäessä, onneksi Sibelius-talon kyltit löytyivät, kävin pyörähtämässä Sibbe-talolla, kilauttamassa pikkuveljelle, joka onneksi aina istuu netin ääressä ja sitten uusien ajo-ohjeiden kanssa majoitukseen. Yksi harvoja miinuksia koko viikonlopusta on kylttien vähyys, kaiken maailman (Suomen) presidenttien katuja piti pyöriä pitkän aikaa, ennen kuin oikea sisäpiha löytyi. Lauantaina siinä onneksi taisi jokin kyltti ollakin ilmestynyt.

Jo päivä ennen virallista vanhenemista huomasin olevani liian vanha lattiamajoitukseen, pitkin rakennusta kipittely suihkujen tai tilavampien vessojen perässä, yli-innokkaat kanssanukkujat, jotka onneksi kaikki kiltisti hiljenivät kymmeneltä, mutta heräsivät klo 0630 metelöimään, ja kielto, ettei suurempia tavaroita saanut tuoda nukkumasaliin, joka esti siis viimeisen illan paniikinomaiset siipikorjailut tai peruukkiahdistuksen, saivat miut kyllä varmistumaan, että Traconiin varaan hotellihuoneen, jossa saapi olla ihan itsekseen. Oli majoituksessa jotain hyvääkin, savolaisuus toimii kuin magneetti, joten viereen tuli oikee savolaenen immeinen nukkumaan, jonka kanssa sai viäntee oikeitten immeisten kieltä, kun ei niitä kaikkia muita edes ymmärtänyt kun puhuivat niin hassusti. Että jos Saara päädyt tänne blogiin joskus niin kiitos seurasta :)

Lauantaina oli tosiaan herätys aivan liian aikaisin, kahdeksaan astihan piti periaatteessa olla nukkuaikaa, mutta puoli seitsemästä eteenpäin vessassa juokseminen, pukujen vaihtaminen, pakkaaminen ja yleinen jännitys kyllä täyttivät luokan semmoisella metelillä että piti itsekin herätä. Sookien puku päälle, kiroilua kylmästä ilmasta ja ei kun Sibelius-talolle. Tosin onnistuin ensin eksymään, taas. Varmaan karman tapa rangasta minua siitä, etten tarjonnut kellekään kyytiä majoituksesta conipaikalle, mutta jälleen Sibelius-talon kyltit pelasti tilanteen. Taas olisi kaivattu selkeämpiä kylttejä itse conipaikan ulkopuolle, kun rannekkeiden vaihto -teltan lisäksi muualla ei lukenut miten milloin ja mistä kukakin sisälle pääsee. Kylmähän siinä jo kerkesi tulla, mutta oma vika jos shortseilla lähtee Suomen kesään.

Sibeliustalo toimi conipaikkana ihan loistavasti. Viime vuoden Desun kuvien perusteella odotin enemmänkin väljyyttä, mutta tuplamäärä ihmisiä kyllä tuntui välillä. Mikä ei haitannut minua yhtään, conissa pitääkin olla ihmisiä, ja aina pääsi kuitenkin kulkemaan. Pääsali oli ihana, metsähallin parvilla tuli vietettyä paljon aikaa paparazzisoimassa viatonta conikansaa ja muutenkin tilojen käyttö oli miun mielestä onnistunutta. Pukuhuoneet toisessa kerroksessa olivat hyvät ja kaksi pukuhuonetta naisille oli todella fiksu veto, vaikka toinen pukuhuone ilmeisesti sitten loppupäivästä poistuikin yleisestä käytöstä? Ainoana miinuksena pukuhuoneiden sijoittelu niinkin lähelle myyntisalia, ihmisiä ramppasi siinä käytävässä jatkuvasti ja jotenkin se pukuhuoneen oven laittaminen kiinni perässään oli aika monelle liian hankalaa. Noh, pahoittelut jos huomaamattani strippailin kovin julkisesti puvun vaihdossa.

Desunoteni hiukan kärsinyt lauantaisivu, jonka luulin jo hukanneeni lauantaina.

Ohjelmaa oli paljon ja ensimmäistä kertaa conissa tuli tunne, että välillä on pakko pitää taukoa kun kiinnostavaa ohjelmaa olisi tullut ihan ihan koko ajan. Kunnia ja ylistys desutiimiin pohjattomalle viisaudelle tallentaa ohjelmat, muuten olisi oikeasti itkenyt lauantaina maalaillessani kinttujani samaan aikaan kun Utena -ohjelma oli menossa. Avajaiset sopivat tapahtumaan kuin nappi nallekarhun silmään ja Momoin esitys siellä oli ihana lisä. Kunniavieraita en kerinnyt näkemään kuin Momoin keikallaan ja Fukumoton Maydayssa jatkoilla, sen verran tiiviillä aikataululla meni koko lauantai. Avajaisten jälkeen hetken kiertelyä ja sitten pitikin sulkeutua pukuhuoneeseen kahdeksi tunniksi, kipittää kuvaan ja kisaan. Kisasta enemmän sitten ensi entryn yhteydessä.

Momoin keikalle piti myös käytännössä juosta, kun piti vaihtaa vaatteetkin. Ultin päähine ei olisi ihan ollut sopiva keikkavaruste. Sookien shortsit, tukka ja paidat päälle, piilarit pois, meikinpoistoaineella enimmät värit naamasta veks ja keikalle. Eipähän tarvitse mitään käsitreeniä tehdä vähään aikaan, sen verran tehokasta heilumista se oli. Illan viimeinen ohjelma oli Yuri-paneeli, jonka viivästyminen vähän koetteli väsyneitä hermoja, mutta joka ehdottomasti oli kuulemisen arvoinen. Koko kongressisiiven läpi ulottunut jono vihjailee, että en ollut ainoa, jonka mielestä yuri-ohjelmaa saisi coneissa olla vielä nykyistä enemmänkin.

Info toimi, vaikka Desunotet loppuivatkin kesken. Ja vesipisteet <>

Ihaninkaan ohjelma ei kuitenkaan voi pelastaa conitunnelmaa, jos koko viikonlopun hiihtää ihan yksikseen epäsosiaalisena. Onneksi näin ei käynyt, aikaisempien tuttujen lisäksi, joista Ane-ue ja Zero erityisesti tarjosivat korvaamatonta apua puvun kanssa, juttelin varmasti useamman ihmisen kanssa kuin missään aikaisemmassa conissa. Sydän hypähti riemusta joka kerta, kun joku lukija kävi kysymässä olenko Ilona, tai onnittelemassa syntymäpäivien johdosta tai kehumassa pukuvalintaa (lähinnä sunnuntaina :D). Otin myös itseäni niskasta kiinni ja pakottauduin ujouskohtauksista huolimatta juttelemaan monella niistä ihanista cossaajista ja muista ihmisistä, joita aikaisemmin on tullut ahdisteltua vaan netin välityksellä, ja uskomatonta kyllä, internetin ihmemaailmassa mukavilta tuntuneet tyypit oli livenä vielä ihanampia! Erityiskiitos siis ihanille bloggaajakollegoille ja lukijoille, you made my weekend <>

Jakoavain cossasi nähtävästi välillä mukinokkadelfiiniä.

Lauantai-ilta jatkui viihteellä aamukolmeen asti, ja vaikka hetkellisesti meinasi iskeä ikäkriisi ja angsti pitkän päivän jälkeen tuntemattomassa kaupungissa ilman kavereita, korjaantui sekin lopulta. Conimaailman kiemuroiden ihmettely aamuyön tunteina hyvässä seurassa nostatti kyllä Lahden yöelämän pisteitä kummasti.

Conimaailman parannusta Teerenpelissä

Sunnuntaiaamuna oli hiukan heikko happi, mutta vesisade piristi kummasti ja ei kun taas matkaan! Aamun Crossplay, consept cosplay ja saabisu -paneeli oli rautaa, osaavat puhuja, aiheessa pysyminen ja aktiivinen yleisö tekivät siitä todella nautittavan kokemuksen.

Paneelin peejii Maiju, jonka voitokas Balthier asu oli, Rimpun sanoja lainaten, kuuminta hottia ever.

Animefanien pariutumisen määrä lähtee taatusti nousuun, sen verran loistavan ohjelman herra OTM piti seuraavaksi, enkä ilmeisesti ollut ainoa ohjelmasta tykännyt, niin ääriään myöten täynnä sali näytti olevan.

FFFight ei ole miun teekupposeni, ja vaikka nyt olikin tarkoitus käydä sitä vilkaisemassa, päädyinkin vaan parantamaan cosplaymaailmaa muun muassa ihanan Hoothootin seurassa. Tässä vaiheessa alkoi jo iskeä haikeus kun coni läheni loppuaan, ja päättäjäisissä koetin vain muistuttaa itselleni, miten pian Tracon on, ettei ihan kerinnyt suru tulla puseroon. Housut jalkaan, viimeiset kuvat conipaikasta, lohduttavana olkapäänä toimimista ja auton nokka Hämeenlinnan kautta takaisin Lahteen ja sitten kohti Kalakukkokaupunkia. Kyllä se aurinko tietysti sitten kotimatkalla paistoi, vaikka koko viikonlopun koettikin pysyä piilossa.

Nyt on vuorossa satojen valokuvien läpikäyminen ja nettiin latailu, rohkeuden kerääminen, että kehtaisin katsoa youtubesta oman kisaesitykseni (oikeasti en vielä siihen pysty) ja normaaliin arkeen palaaminen. Eli Traconin pukujen tekeminen alkakoon! Desuhaikeus iski jo eilen ja tuntuu tänään vielä voimakkaampana. Ensi vuonna uudestaan.

Ilona