Showing posts with label Faye. Show all posts
Showing posts with label Faye. Show all posts

8 December 2011

Luukku 8: Hutiostosten Faye

Karvaista joulunodotusta! Ilona Cosplayn joulukalenterissa puhutaan tänä vuonna pelkästään peruukeista! Joka päivä on esittelyssä yksi tai useampi peruukki sekä jaossa vinkkejä, tarinoita ja turinoita ihanista ja kamalista tekotukista.

Kolmoisperuukkiluukku luvassa. Vuosi oli 2009. Ilona vasta opetteli käyttämään ebayta ja referenssikuvienkin katsominen oli välillä yllättävän haasteellista. Oli anime, joka oli vienyt sydämen ja jonka kurapukuinen naishahmo oli pakko päästä toteuttamaan. Alkoi violetin peruukin metsästys. Tämä tarina ehkä osaltaan selittää, miksi nykyään aloitan sopivan peruukin etsimisen heti enkä kohta kun jokin hahmo kutkuttaa mieltä.

Joo joo, tuota tukkaa vaan kattelette.
En ihan tarkkaan tiedä mitä ajattelin tätä ensimmäistä ostaessani. Tai siis nyt kyllä näkisin heti, että tuossa on ihan erilainen leikkaus, eikä pituus millään riitä Fayen tukkaan. Mutta kun se näytti kuvissa niin nätiltä! Enkä ollut varmaan hahmottanut vielä oman pääni kokoa suhteessa kuvien mallipäihin, niissä olkapäille olevat suortuvat kun miulla loppuvat tuohon leuan kohdalle.

Ensimmäinen yritys.

Mutta tästä hutiostoksesta on pakko olla tosi tyytyväinen. Se on leikkaukseltaan aivan upea ja ei ole yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun sitä on luultu ihan omaksi tukakseni, muun muassa vappuna töissä. Varsinkin silloin, kun omat hiukset oli leikattu lähes samalla tavalla, tällä oli kiva huijata ihmisiä.



Ja yritys numero 2.

Toisen peruukin kohdalla menin sitten ihan toiseen ääripäähän. Ostin värillisesti melko nappiin osuneen, alunperin yli olkapäiden mittaisen tukan, jota suunnittelin pätkiväni ja muokkaavani. 


Kuten sanottu, väri osui nappiin, rakenne ja kuitujen määrä ei. Tämä peruukki on yksi littanimmista mitä olen ikinä omistanut. Kuitua on kyllä niin, ettei verkko paista mistään läpi ja muutenkin ihan laadukkaasti peruukista on kyse, mutta littana on vaan kovin littana.


Tämä toimisi täydellisesti monelle muulle hahmolle, mutta kun Fayen tukka on semmoinen tuuhea ja iso, totesin leikkausoperaation puolessa välissä, että ei tästä tule mitään. Tämä on ollut puolittain leikattuna odottamassa, että sopiva hahmo tulee vastaan, ja nyt kuvailemisen lomassa ihastuin varsinkin tähän väriin taas ihan täysillä. 

Kolmas kerta toden sanoo..
Kolmatta hutiostosta en sentään tehnyt, vaan lähdin rohkeasti testaamaan ihka ensimmäistä värjäysoperaatiota. Lähtökohtana oli aivan kylmän valkoinen polkkatukka, jonka olin muutamalla dollarilla huutanut ebaysta. 


Värjääminen tapahtui tällä Krauterteen mainiolla ohjeella, sinolia, vettä ja tussia. Muutaman värjäyskerran tuo vaati, mutta olin lopputulokseen tyytyväinen. Violetissa näkyy eri sävyjä mikä tekee siitä luonnollisemman näköisen. Mitä toisaalta en kyllä Fayen tapauksessa haluaisi, yksivärinen värikypärä kun toimisi ihan yhtä hyvin. Eikä maistuisi sinolilta.



Toisaalta kuvissa tuo on ollut ihan jees.

Mitä opimme: tuhlataan kaikki opintotuet peruukkeihin Mietitään mitä ostetaan ja ostetaan riittävän ajoissa. 

Ilona

ps. Teen tänään tuplakalenterit, kurkatkaapa siis jossain vaiheessa päivää myös Desuconin joulukalenteriin!

8 September 2011

Tracon VI: Kurapuvun paluu eli flirttailevaa pyllycosplayta koko viikonloppu


Kun Muratti ja Faith täyttivät lauantain pukukaapin, tajusin miettiä vasta conia edeltävällä viikolla, että jotainhan sitä sunnuntainakin pitäisi päälle laittaa. Alasti tuleminen taisi olla järjestyssäännöissä kielletty ja siviilivaatteet conissa olisi melko hämmentävä kokemus, jota ehkä vielä joskus testaan, mutta kun siviilivaatteita pitää kaikkina muina päivinä, piti jotain cosplayta kaivaa kaapista. Oli kyllä hyvin lähellä, että en olisi laittanut Murattia myös sunnuntaina, tykästyin asuun lauantaina niin paljon, mutta hajonnut hiha, jota ei oikeastaan mitenkään järkevästi voi edes korjata, turmeli sen suunnitelman. Onneksi olin varautunut kolmospuvulla.  Joskus vielä yksi asu koko viikonlopun ajaksi!
Kurapuku -nimityksestä kiitos Traconin yölliselle cosplaypaneelille.


Faye on siis tehty vuoden 2009 Animeconia varten (olipa jännä huomata, että en voikaan linkittää mihinkään Fayesta kertovaan päivitykseen koska lol, 2009 mitään blogia vielä pitänyt) ja on niitä harvoja pukuja, joihin olen itse varsin tyytyväinen. Punainen paita (...josta itselläni ei olekaan muuten yhtään kuvaa, hups) on ihan ostotavaraa, muuten puku oli tuolloin ihana haaste, kun ensimmäistä kertaa värjäsin peruukkia, tein bootcoverit ja ompelin ihan karmeaa keltaista kurahaalari-kangasta. Faye on myös sellainen puku, että kuvamateriaalia siitä on jo enemmän kuin riittävästi, kun silloin pari vuotta sitten joensuulainen parkkihalli toimi kuvausympäristönä. Nyt viikonloppuna ei ollut siis mitään ehdotonta pakkoa saada miljoonaa kuvaa. Cowboy Bebop on rakkautta ja Faye on hahmona niin upea, että tätä pukua kantaa aina ilolla päällään. Myös Tampereen keskustassa, jossa se syömään mennessä herätti vähän huomiota.



Kaivoin puvun cosplaykaapista conia edeltävänä torstaina ja totesin sen riemukseni säilyneen ihan kunnossa. Aitonaisellisesti iloni oli suuri, kun ainoa korjailu, mitä piti tehdä oli shortsien kaventaminen parille sentillä; näköjään äärimmäisen laiska kuntosaleilu on tehnyt edes jotain. 


Faye olisi muuten aivan upea puku. Mutta ne kengät, ne kengät! Alunperin sopivat kengät meni bootcovereiden teossa auttamattomasti liian pieniksi ja epämukaviksi ja conissa kävely oli taas kuin puukkojen päällä olisi astellut. Kyllä sitä ne ekat tunnit kesti, mutta lopulta oli pakko kipitellä ilman kenkiä. Lupaan, että seuraavissa puvuissa ostan kunnon kengät. Kun sitä rahaa menee ihan naurettaviin pikkujuttuihin, kuten piilareihin, niin samalla voi hyvin panostaa parempiin (eli ehkä jopa yli 5 euroa) maksaviin kenkiin. Ja syödä sitten kaurapuuroa pitkän aikaa...

Piilareista puheenollen, oli pikkaisen pettynyt näihin Sea Green linsseihin.  Samat vihreät linssit oli siis päässä sekä Ivyllä että Fayella. Varsinkin kuvissa niiden vihreys hukkuu ihan kokonaan, vaikka kisabäkkärillä sainkin kehuja niistä. Kyllä ne pikkaisen vähentää silmieni sinisyyttä, mutta täydellisten vihreiden etsintä jatkuu edelleen. 
Koko Traconviikonloppuni suurimpia harmituksia oli, että en päässyt ottamaan yhteiskuvia paikalla olleen Spiken kanssa. Näin herraa aamulla pariinkin otteeseen, ja uhkasin, että oman paneelini jälkeen tulen ahdistelemaan kuvaamisen merkeissä, mutta koko loppuconissa en Fayen Unelmien Miestä sitten löytänytkään, vaikka ramppasin pitkin conialuetta jalat kipeinä. Voi surua ja murhetta ja tuskaa! Voisin lirutella yhyhyyy, Spike-ihanuus –kommenttia Anikin conitutut kateissa –ketjuun, paitsi että siitä ei olisi mitään hyötyä. Faye tuskin ihan heti uudestaan lähtee conittelemaan, tai ainakin sen kengille tapahtuu jotain radikaalia sitä ennen. Julia sen sijaan edelleen hengaa pukulistallani mustan  (tekemättömän) bodysuittinsa kanssa, jospa ko. neidinkin Unelmien Mies sattuisi sitten joskus samaan coniin.  Koitan vaan lohdutella itseäni, että olen liian pitkä Fayeksi ja olisi pitänyt taktikoida kovasti kuvissa, että en ois näyttäny ihan jättiläiseltä, mutta silti YHYHYYYY SPIKEEEE~ (Oli muuten hauska kun ensimmäisen kerran miulle mainittiin Spiken läsnäolosta lauantaina illalla, jolloin piti ihan tosissaan kysyä että kumpiko Spike? Olisi Faithillekin se toinen Spike kelvannut)
Kiitti ylilauta, nyt voin ikuisesti kuvitella mite ihania yhteiskuvia olisi ollut mahdollista saada ;__; "Spike, Spike, saavu infotiskille, Faye odottaa sinua!"


Nyt loppu Tracon -päivitykset. Odottakaa hetki, niin alkaa joko Gaala-avatuminen tai alan lopultakin suoltamaan noita puolta tusinaa puolivalmista päivitystä ulos. 

Ilona

ps. Todellakin lupaan videopäivitystä HETI kun se 100 bloggerin kautta tunnistautunutta lukijaa täyttyy. Parhaat ideat on pöllittyjä, Rimppu <3

25 April 2011

Häviävä huhtikuu


Hupsista heijakkaa, tämä huhtikuu on kadonnut jonnekin ihan huomaamatta ja cosplayn osilta homma on ihan levällään, edelleen. Ajattelutyötä on tehty paljon, käytännön tekemisen kustannuksella, joten Rinoa ja Queen Mab olisivat molemmat pientä viilausta vaille valmiina, mutta jotenkin se viimeistely on ollut ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Kuulemma nuoret opettajat ovat tuomittuja sairastamaan vähintään joka toisen koulussa kiertävän flunssa- tai vatsataudin, ja mie olen kyllä nyt taas oman osani täyttänyt tältä vuodelta. Tai siis kerkiänhän mie vielä muutaman flunssan tässä saamaan, mutta jos ne oksennustaudit olisi tältä keväältä sairastettu, kiitos. Ja silloin kun ei sairaudet vaivaa, päätän tietysti lähteä Helsinkiin blogimiittailemaan sen sijaan, että tekisin pukuja. Ei tämä edistymättömyys siis oikeastaan yllätä yhtään. Tosin blogimiitissä oli taas ihan huippua, oli se sen arvoista.

Sivuprojektit sivuun (nyt kun nuo perhanan lumetkin kerkesi sulaa ennen Mabin kuvaamista), nyt on  pakko saada asioita aikaan. Ilmeeni, kun Bakaconin kisainfo napsahti sähköpostiin...



Voisi kuvitella, että helmikuussa ”parin päivän” päässä valmistumisesta ollut puku olisi todellakin viimeistelyvaiheessa, mutta hohohoo, eipä ole! Otin Beatrixin ensimmäistä kertaa edes esille helmikuun jälkeen tällä viikolla ja hommahan näyttää juuri niin pahalta, kuin voisi kuvitella. Tekemistä on ihan helvetisti. Samaan aikaan elämä antaa semmoisia palapelinpalasia eteen, että voi vielä kaikki tämän vuoden cosplaysuunnitelmat napsahtaa jäihin, mutta tämänhetkisillä tiedoilla Bakacon kisoineen edelleen on ohjelmistossa. Kisapuvun lisäksi muut puvut on kyllä täysin ehkä-listalla, voi olla, että innostun tekemään uusia pukua, tai voi olla että aika menee ihan kaikkeen muuhun ja sitten  käytän esim Rinoaa ja Mabia. Katsellaan. Tällä hetkellä mitään kiveen hakattuja suunnitelmia on ihan turha tehdä.

Ja toisena asiana, Rullarinkeli hämmensi minua You are beautiful–namiskalla. Ja pelasti minut siis tekemästä pelkkää ”hei olen elossa” –päivitystä. Hommahan on seuraavanlainen:

You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!

Olipa muuten oikeasti hankala löytää kivoja kuvia, joita en olisi jo jossain päin internettiä julkaissut. Meinasin jo ottaa tähän vain kolme pahinta herpderp-ilmekuvaa, ihan vaan sitä sisäistä kauneutta korostaakseni, mutta löytyihän noita ihan kivoja kuvia sitten kuitenkin muutama.

Tästä kaikki alkoi! Vampire Princess Miyu vuoden 2008 Nekoconista, ihka ensimmäinen cosplayni. Jos nyt tekisin puvun uusiksi, satiininen rusetti palaisi helvetin tulessa. Miyusta ei kovin monia loistokuvia ole historiaan jäänyt, kun en ollut kouluttanut äidistäni tehokuvaajaa.

Vuoden 2009 Bakaconista FFX:n Shiva. Hyvän kuvaajan ansiosta kivoja kuvia tuli paljon, ja suurinta osaa näistä olen kyllä spämminyt ympäri nettiä. 


Fayeta kävin kuvauttamassa vielä Joensuussa asuessani naapurin parkkihallissa ilta-auringossa joskus kesällä 2009. Pitäisi muistaa lähteä useamminkin kaupunkiympäristöön kuvailemaan. Tosin kaikki luottokuvaajani ovat tällä hetkellä akselilla Oulu-Kiina... 


Ultimecia, viime Desucon. On tästä puvusta näköjään edes jokin kuva jossa en esittele rintakehääni tai lähde siipien kanssa lentoon.

No ehkä tämä on sitten sitä sisäistä kauneutta. Quinatar viime keväältä.

Ja haastan hommaa jatkamaan seuraavat kaunottaret:

Tämän päivän hommana olisi ainakin Bean kenkien maalaaminen. Ja miekka numero kakkonen (ykkösen tarinan kerron jahka tuo toivottavasti parempi versio valmistuu) pitäisi saada aluilleen. Ja käsipanssareiden osat pitäisi leikata. Ja --- Niin, just tämän takia en harrasta listauksia kaikista tekemättömistä osista, iskee ahdistus tekemisen määrästä.

Ilona

21 November 2010

”Yhyy, oon liian läski”

Myöntäkää pois, ”Cosplayn luomat ulkonäköpaineet hyvässä ja pahassa” ei olisi yhtään niin raflaava otsikko.


Cosplaysta ja ulkonäöstä on puhuttu iät kaiket ja puhutaan varmasti jatkossakin. Näin ulkonäkökeskeisen harrastuksen kanssa herää aina kysymyksiä ja ajatuksia siitä, missä määrin on ihan hyvä, että sitä oma kroppaansa katsoo arvioiden, ja milloin ulkonäköpaineet taas menevät yli. No minullakin on tämä teksti ollut raakileena jo kuukausitolkulla odottamassa viimeistelyä, ja nyt sain motivaatiota taas ajatella asiaa, kun ihq-galtsu ilmoitti seuraavanlaisesta uudesta Cowboy Bebopin Faye –kuvan kommentista:

Minä saan hirveän harvoin kommenttia painostani tai ulkonäöstä yleensäkään cosplaykuviin tai coneissa livenä. Minulle ei tulisi itelleni mieleenkään sanoa kenellekään, että ihan kiva puku, oisitpa vielä laihduttanu kymmenen kiloa, niin näyttäisit paremmalta. Tai ylipäätänsä kritiikin antaminen jostain muusta kun puvusta tai maskeerauksesta tai propista tuntuisi minusta ihan utopistiselta ajatukseltakin. Kyllä voin hyvin kehua (ja usein kehunkin), jos jonkun kasvot vaikka näyttävät juuri siltä miltä pitääkin (tai kun joku miespuolinen cossaaja näyttää nätimmältä kun kaikki desuconin tytöt yhteensä...), mutta painon tai fyysisen olemuksen kritisoiminen ei tulisi mieleenkään. Raaka totuushan se on, että langanlaihan animehahmon cossaaminen näyttää paremmalta, jos cossaajana on langanlaiha ihminen ja varmasti itse kukin esimerkiksi kuvia katsellessaan huomaa kyllä, jos paino tai kasvonmuodot tai ne tissit selvästi poikkeavat lähteestä, mutta en ymmärrä, mikä mekanismi ihmisen päässä saisi sitten muotoilemaan nämä ajatukset kirjoitukseksi ja kommentoinniksi. Vähän helpompi on ymmärtää jotain 4chanin ketjuja, joissa nyt oletusarvoisesti kuvan kohde itse ei ole kommentteja lukemassa, tai jos on niin luultavasti on jo niihin läski –kommentteihin varautunut, kuin oikeasti kuvissa esiintyvälle henkilölle suoraan kommentointia.


En siis edes rageta tuosta itse saamastani kommentista, tuohan on oikeastaan vaan kohteliaisuus. En haluaisi kyllä näyttää yhtään enempää syömishäiriöiseltä tuossakaan kuvassa. Hirveän usein cosplayn kohdalla puhutaan vaan niistä ulkonäköpaineista ja niiden negatiivisesta puolesta. Ja minäkin puhun ihan kohta, mutta Fayen puku on varsin hyvä esimerkki myös siitä toisenlaisesta vaikutuksesta. Cosplay kun voi tehdä myös ihmeitä itsetunnolle ja myös kehonkuvalle. Sen tajuaminen, että näyttää hyvältä juuri sellaisena kun on, vaikka se sitten vaatisikin pinkin peruukin ja pienen pvc-hameen tajuamista helpottamaan, on varmasti yksi elämän tärkeimmistä oivalluksista. Cosplayn kohdalla tulee helposti ajatelleeksi, että ne on lähinnä niitä teini-ikäisiä tyttöjä, jotka galleriassa vinkuvat miten läskejä ovat kun mahasta saa pinseteillä kiinni, jotka jotain ulkonäköön liittyvillä kommenteilla tekevät, mutta väittäisin suurimman osan ihmisistä olevan sen verran persoja kehuille, että kaikki cosplayaajat mieluusti kuulevat kehuja puvun lisäksi myös siitä, miten hyvin itse sopii pukuun. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että cosplayaajille se puku ei olisi tärkeintä tai että puvun saamat kehut ja kiitokset eivät sydäntä lämmittäisi. Mutta kukapa ei pitäisi sen kuulemisesta, että näyttää itse hyvältä, puvun hyvältä näyttämisen lisäksi?

Huolestuisin, jos oikeasti näyttäisin tuolta ylemmältä kuvalta.

Minä esimerkiksi olen kuullut melkoisen monta kehua puvuistani, mutta silti yksi mieleenpainuvimmista kommenteista oli, kun Nekoconissa minulle ennestään tuntematon tyttö, johon en sen conin jälkeen ole törmännyt, sanoi odottaneensa pitkään, milloin joku Suomessa tekisi Edean puvun. Ja sitten hän kertoi olevansa hirmuisen iloinen, että nyt tämä ensimmäinen hänen näkemänsä Edea oli juuri sellainen kun pitää, pitkä ja laiha. (Itseasiassa 10 senttiä liian pitkä...) Jotainhan tämä kertoo minunkin vääristyneestä minäkuvasta, kun tämä painoon ja pituuteen liittyvä kommentti on jäänyt paljon paremmin mieleen, kuin tuon puvun tai päähineen saamat kehut. Animeconista en osaa yksilöidä yhtään Fayen pukuun liittyvää kommenttia, mutta sen sijaan muistan päivän kirkkaasti, miten yksi kuvaaja kehui miten hyvältä minä näytän. Selfish much?


Mainitsin itse jo keväällä Ultimecian mahamakkaroista puhuessani, että olen koettanut laihduttaa varmaan jokaista cosplayta varten. Painotus sanalle koettanut. Yleensä se on tarkoittanut viikko ennen conia alkanutta karkkilakkoa, joka pettää viimeistään conia edeltävänä yönä, kun sokerihiiri sisälläni vaatii saada polttoainetta jaksaakseen ommella vielä ne viimeiset pistot. Kesällä 2008 Edean jälkeen muistan suunnitelleeni pieneneväni pikkuisen, että kehtaisin keväällä tehdä Shivan. No Shiva-Ilona painoi tismalleen yhtä paljon kuin Edea-Ilona ja melko hyvin kehtasin siitä huolimatta kuljeskella Pieksämäellä. Shivan jälkeen sama ajattelukaava toistui Fayen ja Daggerin, Prissin ja Ultimecia, sekä viimeisimpänä Lanin kanssa. Voi jos painaisin sen 5-10 kiloa vähemmän, näyttäisin varmasti paremmalta! Pukukritiikkiä olen pyytänyt ja saanut pyytämättäkin välillä, painoon liittyviä kommentteja en tuota galtsukommenttia lukuun ottamatta ole kuullut tai olen jättänyt kuulematta. Opetustyössä oppii sen verran paksunahkaiseksi, että tällä hetkellä haukkumiset eivät paljoa lannistaisi, ja toisaalta tiedän olevani itseni pahin kritisoija. Sen harvan kerran kun minua on lenkkipoluilla tai zumbaamassa nähty, on silmissäni varmasti kiilunut jokin tuleva hahmo. Tiedostan myös itse varsin hyvin, että en ole mikään 150 senttinen ruipelo, vaan sekä pituutta että massaa on enemmän. Se on sitten ihan toinen juttu, vaikuttaako tämä tiedostaminen mitenkään hahmovalintoihin...


Meinasin ihan unohtaa sen pahimmat repeilyt aiheuttaneen galtsukommentin. En itse kyllä näe, että Lady Gagassa ja Prississa olisi paljon yhteistä, mutta: AmericanTaliban: lady gaga yritys epäonnistuu aika rajusti vaikka se on mies se ei oo puolikskaan yhtä ruma ku sä.

Cosplay on monessa mielessä epäreilu harrastus, kun kaksiulotteiselta animetytöltä näyttäminen tosielämässä ei ole mahdollista. Vaikka ajatuksena voi tuntua uskomattomalta, että kenenkään syömishäiriö esimerkiksi puhkeaisi cosplayn takia, ei se ihan niin älytön huomio ole. Tutkimusten mukaan joka viidennellä tytöllä on syömishäiriöoireilua nuoruusvuosien aikana ja varmasti vielä useammalla on jollain tapaa epäterve suhtautuminen omaan kehonkuvaan ja syömiseen. Jos tähän alkuoletukseen liitetään sitten harrastus, jossa pitäisi näyttää gasellilta kilometrin mittaisine jalkoineen samalla kun tissit ovat aivan luonnottoman kokoiset, ei ole mikään ihme jos siinä tuntee itsenä riittämättömäksi (lue= liian lihavaksi). Itselläni nousee niskavillat pystyyn aina kun kuulen normaalikokoisten tyttöjen valittavan omaa lihavuuttaan, ja vaikka iso osa siitä onkin vain huomiohakuisuutta, on cosplayta harrastavilla tytöillä varmasti enemmän paineita näyttää siihen tiettyyn muottiin sopivilta. Tai siis miksei pojillakin, eivät nuo animepojat juurikaan sen terveempiä kehokuvia tarjoa.


Eivät cosplayn ulkonäköpaineet tietenkään ole vain huono asia. Suurimmalle osalle ihmisistä lisäliikunta tai terveellinen ruokavalio tekisi ihan hyvää, joten jos se napapaitainen hahmo siihen motivoi, niin hyvä vain. Ongelmatapauksia lienevät ne ihmiset, joilla tämä sitten menee yli. Tai joiden käsitys terveellisestä ruokailusta ja liikunnasta on parin kuukauden näännytyspaasto ennen conia yhdistettynä liialliseen urheiluun. Joita on siis oikeasti olemassa, niin älyttömältä kun tuo ajatus kuulostaakin.


Cosplayn ollessa niin hurjan kuvakeskeistä, pääsee tässä väkisinkin myös näkemään itseään muutoin kuin vaan peiliin tuijottelemalla. Omien valokuvien näkeminen, varsinkin niiden, missä ei aivan suoraan poseta kameralle juuri sillä peilin edessä harjoitetulla hymyllä, voi olla aluksi hyvinkin omituista. Kuvat kuitenkin auttavat kummasti hahmottamaan sitä, miltä se oma vartalo näyttää. Tai se oma naama. Nykyisten digikameroiden aikana kuvia otetaan enemmän ja herkemmin ilman mitään syytä, mutta nuoruutensa filmikameroiden kanssa eläneenä miulle oli oikeasti melkoinen totuttelu siihen, että kuvista näki itsensä muutenkin kuin vaan se teennäinen hymy kasvoilla sukujuhlissa. Ei, kaikissa kuvissa ei voi onnistua, conikuvien joukosta löytyy varmasti niitä kuvia, joissa naurat niin että kaksoisleuka näkyy, joissa puku on huonosti tai hakaneuloja törröttää vaikka kuinka koetit niitä piilottaa. Mutta onko se taas niin hirveän vaarallista?


(Meinasin laittaa tähän oikeasti älyttömämpiä kuvia mitä miusta coneissa otettu, mutta en ehkä kuitenkaan anna niin helppoa saalista oppilailleni. Plus että jokinlainen kumma sensuurikone on ilmeisesti iskenyt kaikki herpderp-ilmeisiin...)


Cosplayn perimmäisenä tarkoituksena pitäisi aina kuitenkin olla se hauskuus ja nautittavuus. Voidaan vääntää kättä sitten siitä, millaisilla puvuilla pitäisi kisata tai miten paljon kenenkin pitäisi pukuunsa panostaa, mutta ihmisen pitäisi nauttia siitä, mitä tekee. Osa nauttii siitä stressistä ja paineesta mitä täydellisen puvun tavoitteluun liittyy. Jatkuvasti itsensä tai painonsa kyttääminen ja sen oman epävarmuuden ruokkiminen (heh heh) ei tee tästä harrastuksesta yhtään sen nautittavampaa, päinvastoin. On ihan normaalia olla epävarma siitä omasta olemisestaan ja puvustaan ja siitä että voi kamala, mitähän ne muut nyt minusta ajattelee, mutta se ei saisi olla koko harrastusta leimaavana ajatuksena. Kun on tyytyväinen itseensä ja pukuunsa, ja kantaa pukua itsevarmuudella, on aivan sama mitä se mittari puntarissa näyttää.


No niin, nyt voin raksia tämänkin aiheen to-do-listaltani. Blogitekstit itsessään eivät (cosplay)maailmaa paranna, jos niin olisi, kaikki ulkonäköpaineet olisi kaikonneet jo Rimpun paatoksen myötä, mutta tämä ulkonäkökysymys on sellainen asia, että siitä pitää puhua ja pitää aihetta silloin tällöin esillä. Itse elelen taas sitä vaihetta vuodesta, kun lupailen itselleni kuntoilun ensi kesän cosseja varten alkavan ”heti huomenna”. Luultavasti painan kesällä taas grammalleen yhtä paljon kuin nyt, mutta jos jokunen niistä hetkistä, mitä tavallisesti viettää peilin tai vaa’an edessä tuskailussa, tulisi nyt käytettyä pukuihin panostamisessa, olisin parantanut ainakin omaa cosplaymaailmaani.


Ilona

16 February 2010

Story so far.


Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Oikeastaan alussa oli tekstiilitöitä koulussa inhonnut pikkuinen tyttönen, joka lukioaikana ajautui live-roolipelaamisen ihmeelliseen maailmaan. Kyllä fantasialarpin hahmokin saattoi olla vähän käsi ompelemisen kanssa, joten hyvin minäkin uskaltauduin itse ompelemaan ja muokkaamaan vaatteita. Eihän ne mitenkään kauhean hyvältä näyttäneet mutta sitten ikää ja kokemusta karttui niin neulalla ei tullut pistettyä enää aivan yhtä monta kertaa sormeen kuin alussa. Tuli ommeltua historiallisia mekkoja, cypertoppeja ja fantsukaapuja.

Penkkareissa ensimmäistä kertaa testasin millaista on luoda mahdollisimman tarkka jäljennös toisesta asusta ja vaikka jälkikäteen olenkin tyytyväinen, että siitä kuningatar Amidalasta ei ole kauheasti kuvamateriaalia, sain kuitenkin sen verran kehuja, että innostus ompeluun sen kuin kasvoi. Seuraava jäljitelmä olikin jo paljon paremmin onnistunut, 1920-lukuun sijoittuvan larppin toimittajahahmoni näytti hätkähdyttävän paljon Gwyneth Paltrown toimittaja-hahmolta Sky Captain and the World of Tomorrow elokuvasta.
Tässä vaiheessa, noin vuonna 2007 kuulin myös ensimmäistä kertaa cosplaysta. Missä tynnyrissä olin sitä ennen asunut, sitä voi vain arvailla. Nekocon 2008 oli ensimmäinen coni ja ensimmäiset oikeasti cosplayt. Final fantasyjä oli tullut pelailtua jo yläasteelta saakka ja animen maailmaan ovet aukesivat selkoselleen larppien välityksellä. Tosin lapsuusvuosien Lady Lady kokemusten takia isosilmäiset tytöt on aina tuntuneet kauniilta. Ensimmäisiksi cosseiksi valitsin rakkaimpia hahmoja. Ja jo tässä vaiheessa jonkinlainen outo pakkomielle vähän harvinaisempia cosseja kohtaan oli nähtävillä. Miyu katseli conimaailmaa silmät ymmyrkäisinä ensimmäisenä päivänä ja Edea tunsi olonsa hämmentyneen suosituksi seuraavana.(Miyu/Vampire Princess Miyu, Edea/Final Fantasy VIII)

Tässä vaiheessa homma oli jo menetetty ja olin niin pahasti koukussa ettei paluuta enää ollut. Seuraavaan coniin oli kuitenkin aikaa sen verran runsaasti, että ehdin opetella muun muassa vuorittamisen saloja ja Quistiksen takki istui melkoisen kauniisti Traconissa. Ensimmäinen kilpailu siellä jännitti hiukan, mutta tuolloin en lähtenyt kyllä voittoa hakemaan, vaan testaamaan millaista se Nekoconissa niin mukavalta näyttänyt kisaaminen oikeastaan olikaan.(Quistis Trepe (SeeD uniform)/Final Fantasy VIII)
Kuva: Miika Ojamo

Olen monessa suhteessa perfektionisti ja kaipaan myös uusia haasteita. Sen takia lähes jokainen puku on opettanut jotain uutta, eronnut jotenkin selvästi edellisistä. Bakaconissa varpaita palelsi Shivana, mutta se tunne kun oli tyytyväinen pukuusa, lämmitti sitäkin enemmän. Toinen sija cosplaykisassa, johon jo pelkästään valituksi tuleminen olisi ollut riittävä kunnia, oli melkoinen yllätys.
Coneja ei ole minun mielestä tarpeeksi, ja siksi kahden päivän coniin voi hyvin tehdä kolme pukua. Shivan peruukkia ei kukaan pystyisikään koko päivää pitämään päässään. (Shiva/Final Fantasy X, Julia Heartilly/Final Fantasy VIII, Ellone /Final Fantasy VIII)



Animecon 09 oli neljän cossin reissu. En ollut edes tajunnut miten kilpailuhenkinen olin ennenkuin huomasin sen potutuksen määrän joka iski kun cosplaykilpailu meni täyteen ennenkuin ehdin ilmoittautua. Kyllä sitä tekemistä oli sitten muutenkin, aika ei kerinnyt käydä pitkäksi.(Garnet/Final Fantasy IX, Faye Valentine/Cowboy Bebop, Buffy Summer/Buffy the Vampire Slayer season 7 episode 22, Miyu/Vampire Princess Miyu)



2009 vuoden lopulla tuli tehtyä ensimmäinen kaappicossikin, puku jota en suunnitellut pitäväni missään conissa. Nooh, mieli on vähän muuttunut ja voi hyvinkin olla että Priss lähteepi bilettelemään joko Bakassa tai Desussa. (Pricilla S. Asagiri/Bubblegum Crisis)


Gradu nielaisu loppuvuoden ja kaverin häät ensimmäisen CosplayGaalan, johon suunniteltu kuningatar Hilda siirtyi sitten vuoden 2010 aloittajaksi. Ja sillähän oli varsin hyvä aloitella :) Hilda&Cid kuvauksia olikin luvassa tänään lumihangessa ja tuloksia näkyypi täälläkin päin toivottavasti tämän viikon aikana. Ohitse viuhtovat hiihtäjät ainakin saivat hupia kun ihmettelivät jättimäisiä helmojani lumisen lammen keskellä, penkkareihin menijäksi lähinnä veikkailtiin (kun omista penkkareista on nyt jo kuitenkin 6 vuotta, oli tuo melkoinen kohteliaisuus).

Ilona

ps. osasinpas laittaa tänne kuvia. ensi kerralla opettelen laittamaan ne vielä jotenkin nätimmin ;)