Valtaistuinpeliä tynkä-Frostissa

Coniraporttia heti conin jälkeen, mitä tämä on??

Todistetusti olin siellä! Metsähallissa asti jopa ainakin tunnin verran yhteensä!

Yleensä Desutapahtumien jälkeen täältä blogista on saanut lukea ylistyssanoja ja hehkutusta siitä, miten huippua ja huipumpaa oli. No nyt kun tälleen harmaassa maanantaiaamussa fiilikset ovat vieläkin vähän ristiriitaiset ja yleistunnelmaltaan tasoa "meh", pitää tämä poikkeava tilanne saada raportoitua heti.

Vähän piti linecameran muokkauksilla leikkiä.

Blogin puolella en hehkuttanutkaan etukäteen, että osallistuin ECG-karsintaan Frostissa. Ajatus karsintaan osallistumisesta heräsi syksyllä, kun arki Jäbän kanssa rullaili niin kivasti ja cosplayaikaa oli oikeasti mahdollista löytää. En villeimmissä unelmissanikaan olisi vuosi sitten ekaa karsintaa pienen vauvamahan kanssa juontaessani voinut kuvitella, että pystyn yhdistämään vauva-arjean ja cosplayn ja vielä kisaamisen näin kivasti, mutta niin siinä vaan näköjään kävi. Husbando lupasi lähteä Lahteen olemaan Jäbän kanssa silloin kun itse olin kisailuhommissa, joten vastoin alkuperäisiä oletuksiani, päädyin Frostiin, jonka etukäteen oletin olevan ensimmäinen desutapahtuma, joka jäisi minulta välistä. 

Ihanin kuningatar, älä nyt mokaa mitään seuraavalla kaudella, jooko?

Puvuksi valitsin iki-ihanan Cersei Lannisterin Game of Thronesista, kuudennen kauden viimeisestä jaksosta jossa SPOILERS Cersei lopulta saa itselleen kruunun ja koko valtakunnan. Ainakin hetkeksi. Ihastuin pukuun jo viime keväänä kun se ensimmäistä kertaa televisioruudulle hyppäsi, mutta en arvannut että saisin mahdolilisuutta tehdä sitä näin pian. Koko syksy ja talvi puvun kanssa onkin aika tehokkaasti mennyt, kisaan ilmoittautuminen oli lokakuun lopulla ja sen jälkeen olen joka päivä tehnyt puvun tai lavasteiden kanssa jotain. Sinälläänhän puku ei näytä kauhean työläältä, mutta leikasin jokaisen noista noin seitsemästä tuhannesta reiästä itse käsin saksilla, joten kyllä siinä jokunen päivä vierähti.

Olkapanssarit osa N. Thibra on rakkautta.

Tämmöisella sabluunalla piirtelin ensin ympyrät, sitten leikkasin pienillä saksilla. Oli mukavaa.

Tämmöinen hitaasti ja rauhassa puvun tekeminen on jotain, mitä en olisi vaikka pari vuotta sitten osannut ollenkaan edes kuvitella harrastavani. Rakastin niitä viikonloppuja, kun aloitin puvun tekemisen perjantaina ja lopetin joskus sunnuntaina, muistaen välissä vain vähän nukkua ja syödä. Vauvan saamisen jälkeen ei tuommoisia allnightereita pysty harrastamaan tai turvautumaan viimeisten kahden viikon aika-avaruusjatkumovääristymään, kun cosplayhetkiä on ripoteltu päivän ja iltojen mittaan päiväunien tai Jäbän kiinnostuksen mukaan satunnaisesti. Jonain päivinä saatoin tehdä pukua kolme tuntia, toisinaan viisi minuuttia. Ja tämä pakotti ensimmäistä kertaa oikeasti aloittamaan ja jatkamaan puvun tekemistä todella ajoissa. Siis minun mittapuulla todella ajoissa, tiedän kyllä että osa pukuilijoista tekee pukunsa valmiiksi kuukausia ennen tapahtumia. 

Kettinkiä worblaasta.Otin ihan hävyttömän vähän wip-kuvia tekemisen lomassa, pitää taas törmistäytyä senkin suhteen.

Iron Thronen miekkoja finnfoamista. Samasta palasta edelleen, joka oli myös Sherylin taustana vuonna 2012. Vielä sitä on yksi suikale jäljellä näidenkin jälkeen!

Ja kylläpä harrastuksesta pääsi nauttimaan ihan uudella tapaa, kun ei tullut yhtään unetonta yötä eikä varsinaista kiirettäkään. Jätin viimeistelyjä kyllä ihan viimeisellekin viikolle, koska olisi tuntunut aivan luonnottomalta olla tekemättä mitään niin lähellä ennen conia.

Löysin Tyrionin!

Tällä hetkellä fiilikset puvun suhteen on ihan ok. Olen siihen melko tyytyväinen, vaikka omaan silmään virheet tai kompromissiratkaisut paistaakin tällä hetkellä tosi vahvasti. Puvun kantaminen lauantaina tuntui kuitenkin tosi hyvältä, joten kaikki työ kyllä kannatti.

Ei sillä että jännittäisi!

Kisaamista olin ikävöinyt ihan kamaltasti. Erityisesti tuolla lavalla ja tuon täyden yleisön edessä. Edellisen kerran kisasin Sibbellä 2012 ja vaikka sen jälkeen vietinkin neljä vuotta järjestäjäpuolelle hyvin läheisissä tunnelmissa lavan kanssa, on kisaajana sille pääseminen aina ihan oma juttunsa. Vaikka perjantaina tärisin jännityksestä ja lauantainakin olin välillä ihan pärinöissäni, niin nautin siitä jännittämisestä. Juuri se fiilis, ja euforinen tunne kun lavalta tulee pois, ovat minulle niitä syitä kisata.

Vankilamekon kanssa valmiina lavalle.

Nyymixiltä ilmaantui lavakuvia taas supernopeasti. Pikkaisen jos jäi mekko auki niin ei se ole niin justiinsa.

Vaikka tällä kertaa esitys kevyesti floppasikin, kun lavasteet eivät aivan suostuneet yhteistyöhön ja mekkokaan ei käyttäytynyt niin kiltisti kuin harjoitellessa, oli lavalta poistuessa niin hyvä fiilis, että sillä pärjää pitkälle. Vaikka finaalipaikka olisi ollut unelmien täyttymys, oli oma voittohetkeni se kun olin lavalla taas kisaamassa, alle kuusi kuukautta sen jälkeen kun olin saanut vauvan. Ja ehkä ensi esityksestä jätän suosiolla kaikki riisumiset ja pukemiset pois. Ehkä. Jokin siinä puvunvaihdossa lavalla vaan kiehtoo, tästäkin kokemuksesta huolimatta. Jotenkin jännästi nyt pari päivää kisan jälkeen olo on ihmeen helpottunut ja tyytyväinen, että sain vedettyä suhteellisen älyttömän esityksen kuitenkin läpi ja maailma ei loppunut vaikka se ei mennytkään täydellisesti.

Unohtakaa jo ne jääpojat, Keijo!! oli kyllä syksyn parasta anti!

Ristiriitaiset fiilikset koko viikonloppuun liittyvät siihen, että k18-tapahtumaan osallistuminen samalla kun Jäbä kaipaa maitoa ja äitiä vielä usein ja paljon (ja äiti Jäbää vähintään yhtä usein ja paljon), ei ollut kokemuksena yhtään niin kiva kuin vaikka syksyinen Tracon, jossa puikkelehdimme oikein nautinnollisesti vaunujen kanssa ympäriinsä. Frostbite tapahtumana typistyi itselleni noin 30 minuuttiin perjantaina harjoitusten jälkeen ja toiseen samanmoiseen hetkeen lauantaina tuomaroinnin ja treenien välissä. Koska olin lavalla ekana, oli tuomarointinikin ekana jo yhden aikaan, joten ehdin käväistä hotellilla siinä välissä ennen illa varsinaista kisaa. Himppusta vaikka 6kk Jäbä kyllä pärjäisi maitovaraston kanssa ilman minuakin päivän verran, mutta ikävä tulisi molemmille. 

Jäbä viihtyi kyllä Lahdessa oikein kivasti. Ja kannatti ostaa vähän reilu puku syksyllä, hyvin sopi vielä poksuilut päälle!

Karma siis iski hyvin painokkaasti, kun itse olin aikoinani päättämässä k18 linjauksesta ja siitä, että se rajaa myös sylilapset pois tapahtumista. Jos nyt pääsisin aikakoneella kuiskuttelemaan omaan korvaani, sanoisin että alle 1v vauvat menisivät ihan sujuvasti siellä coniväen joukossa, kun eivät vielä edes juoksentele kenenkään jaloissa. Eli kyllä, pyörtäisin päätöksen heti, jos minulla siihen vaan valta olisi :D

Niin lähellä, mutta niin kaukana!

Toinen iso viikonlopun fiiliksiin vaikuttanut tekijä olivat iltabileet, johon Seurahuoneella majoittuneena oli pakko osallistua, tahtoi tai ei. Voin sanoa, että vauvaunia muutenkin nukkuvalla puoli kahteen asti hotellihuoneessa kuuluva bassojumputus ei ole mitenkään musiikkia korville, varsinkin kun hotelli ei ollut mistään halvimmasta päästä ja oletuksena oli kunnon yöunet. Sunnuntaina poistuttiin Lahdesta siis varsin väsyneinä ja ei kovin hyvillä mielin. Jatkossa pitää varmistaa, ettei satu varaamaan nukkumapaikkaasa bileitten keskeltä, vaikka tässäkään tapauksessa iltabilepaikka ei ollut tiedossa kun varausta tein ja palautetta hotellin suuntaan on kyllä lähdössä. 

Huonosti nukuttu yö ja vain osittainen conikokemus saivat miut tuumimaan että kesän Desucon taitaa upeasta kunniavieraastaan huolimatta jäädä itseltäni väliin. Jos ei koko perheellä keksitä jotain kivaa puuhaa muille Lahdessa tai lähitienoilla conin ajaksi niin, että itselläni ei ole koko ajan huoli muiden viihtymisestä conissa ollessani, ei conissa käväisy kyllä ole kaiken vaivan arvoista. Ellei sitten kisaeuforiankaipuuni iske niin suureksi, että pitää taas päästä lavalle. Siitä ei tietenkään voi vielä mennä takuuseen. 

Sit siellä oli Artsa!

Oli kyllä mukava törmätä tuttuihin, vaikkakin vain kauhean lyhyiden hetkien ajan ja bäkkäritunnelma oli jälleen aivan ihana. Tuli jutusteltua uusien ihmisten ja lukuisten vanhojen tuttujen kanssa ja nähtyä niin upeita pukuja, että cosplayinspiraatio on taas huipussaan!

Niin ihanat haltiat ja ihanat puvut!

Lannisterin leijonan voisi pistää seinälle ja tuntea olevansa kovin isän_maallinen

Eipä sillä, että se olisi missään kohti oikeastaan ehtinyt vähentyäkään, olen joutunut hyvin painokkaasti kieltämään itseltäni referenssikuvien selaamisen ennen Frostia, että varmasti keskityin Cerseihin kunnolla. Se se muuten vasta omituista olikin, että valmistin tapahtumaa varten vain yhden cosplayn! Tai no niin, samalle hahmolle kaksi pukua mutta kuitenkin. Nyt tuntuu taas siltä, että haluan tehdä kaikki puvut nyt ja heti, vaikka se vähän pöljältä tuntuukin, kun ei ole mitään tulevia tapahtumia tiedossa. Luulen, että seuraavaksi valitsen jonkin oikein värikkään animehahmon vastapainona tummanpuhuvalle Cerseille.

Tuoli hetki ennen purkamista ja roskiin heittämistä. Tai siis no tuoli tuli oikeastaan kotiin asti, mutta finnfoam-osat esim jäi Lahteen. Tuolia en raaskinutkaan jättää kun siinä on niin hyvät pyörät alla, vielä voi jossain toisessa lavasteessa käyttää!

Ihanin Maija, jonka voitto ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään. Aivan mielettömästi onnea Pariisiin!

Tai no nyt tälleen pari tuntia myöhemmin kun lähdin ostamaan uutta latauspiuhaa puhelimeeni, että saan kuvia taas koneelle, ja tuli Eurokankaaseen eksyttyä niin joo, kankaita on nyt ainakin värikkäisiin animuhahmoihin. Taitaa alkaa ompelukone surrata tässä illalla, kunhan ensin pikkaisen siivoan pahimpia sotkuja pois tuolta cosplayhuoneesta. 

Eli tl;dr: oli kiva kisata mut muuten en tiiä oliko Frostin reissu kaiken vaivan arvoinen. Nyt taas tekemään miljoonaa ja yhtä pukua yhtä aikaa.

Oikea seitsemän valtakunnan kuningas

Ilona

Vuosi 2016 eli jäbäilypukuilua

Itkuilona tässä taas hei. Onko pöljempää syytä vollottaa kuin se, miten jotenkin oikealta tuntuu viettää vuoden viimeisen päivän viimeisiä tunteja täällä blogin puolella kirjoittamassa kuluneesta vuodesta? Tuskin, mutta niin vaan nostalgia jotenkin hiipi niskan taakse hönkimään.

Niin vaan tämäkin vuosi hurahti! Huomasin tuossa äsken blogia selatessa, että viime vuonna skippasin perinteisen vuosi-blogauksen kokonaan, varmaan koska silloin Jäbä oli vielä suuri salaisuus ja tuntui ihan mahdottomalta kirjoittaa tulevasta ilman että spoilaisin pullauunitilannetta. Ja sitähän tämä vuosi suurimmalta osalta oli ja on edelleen, vauvamahan kanssa olemista ja sitten uuteen ihanaan ihmiseen tutustumista.

Jäbähän se oikeestaan on vuosi 2016. Eli ihan paras vuosi :3

Cosplayn osalta elokuulle asti mentiin jättimahapukujen kanssa ja ilman mitään suuria stressejä tai ennakkosuunnitelmia. Kuten kirjoittelinkin aikaisemmin, ei raskauksista voi koskaan etukäteen ennustaa että miten helppoja ne on, enkä olisi uskaltanut toivoakaan että otatan cosplaykuvia vielä päivä ennen laskettua aikaa tai nappailen poksuja Puijon metsissä ilman sen suurempia kolotuksia. Sama homma sitten vauvan kanssa, etukäteen ei voinut arvata millainen herrasmies sieltä olisi tulossa ja miten paljon cosplayaikaa tai innostusta jäisi.

No jälleen cosplay on todistanut olevansa paras mahdollinen harrastus ikinä, koska olen päässy tekemään juuri sellaisia ihania pikkujuttuja silloin kun olen tuntenut tarvetta luoda jotain uutta, oli se sitten jonkin yksittäisen osan maalaaminen tai pieni ompeluhomma. Ja pienistä puroista on tullut ihan oikeita pukujokia, vaikka en noista kolmea viimeistä olekaan ehtinyt ollenkaan kuvauttamaan.

Vuoden 2016 uudet puvut, 15 kappaletta!

Vanhoja pukuja tuli myös käytettyä, vaikka meinasin ne jo unohtaa. Rin valmistui viime vuoden puolella, vaikka pääsikin tositoimiin vasta tämän vuoden aikana. Lisäksi ankeilin Hildana kevään Nekoconissa mekko puristellen.

Hilda ja Rin

Eli niinhän siinä kävi, ettei perhelisäys tätä harrastusta haudannut tai intoa vähentänyt yhtään. Uusia tapoja harrastaa on kyllä pitänyt miettiä ja tuntuu, että niistä on jopa saanut ihan uutta näkövinkkeliä harrastukseeni. On ollut kiva tehdä niitä juttuja, joista erityisesti nauttii ja miettiä että miksi juuri ne on niin kivoja. 

Conien osalta vuosi oli vähän hiljaisempi kuin edelliset ja se varmasti tulee olemaan jatkossakin se suurin muutos, että valikoin tarkemmin mihin tapahtumiin lähden, koko perheen voimin tai itsekseni. Pukujen puolelta ensi vuonna aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja oikeasti kuvauttaa noita pukuja. Ihan oikeasti tällä kertaa, vaikka tätä lupausta olen tainnut hokea jo aikamoisen monena uutena vuotena. Mutta ensi vuonna ihan aikuisten oikeasti, toivottavasti vaikka ihan studiolla ja ammattikuvaajalla. 

Pukuideoita on mieli ja tietokone edelleen ja jälleen pullollaan ja sormet syyhyää päästä niitä toteuttamaan. Jäbä onneksi ei vielä osaa omaa huonetta kaipailla, joten cosplayhuone saa alkuvuoden ennustuksista poiketen jatkaa cosplaytehtävässään ja tarjota askartelutilaa koko porukalle. Turvaportti pitää ehkä hankkia oveen, sillä nyt jo mahalleen pyörähtelevä Jäbä on siellä varmaan alta aikayksikön tutkimassa että mitähän kivaa sieltä löytyisikään.

Vuotta 2017 kohti lähden hymy huulilla ja pieni jännitys vatsanpohjassa. Toivottavasti kaikilla blogin lukijoilla on ollut hyvä vuosi ja entistä parempi tuloillaan! Muistakaa, että cosplay on juuri niin ihana harrastus, kuin millaiseksi sen itsellenne teette, kukaan muu ei siihen sääntöjä tee!

Ihanaa uutta vuotta!

Ilona

ps. perhosia vatsaan aiheuttaa reilun neljän vuoden tauon jälkeen alkuvuodesta pääsy ihan lempparilavalleni kisaajana. Oi että olen kaivannut tätä kisafiilistä!

Xena

FBssä seuraaville ei juuri mitään uutta auringon alla, tajusin vaan että en ole Xenan kuvia tänne vielä jakanut joten parempi nyt kuin ei ikinä! 

Kaikki päivityksen kuvat on ottanut Anni Savolainen

Niin vaan talvi yllätti cossaajan (vaikka tälle viikolle kovasti taas plussakelejä lupaillaan) ja parikin kuvauksia odottanutta pukua jäi näiltä syksykeleiltä kuvaamatta. Xenaa sen sijaan ehdin ulkoiluttaa tuossa omassa pihapiirissä, joka onneksi tarjoaa geneeristä luontoympäristöä useammankin puvun taustaksi. Vauvan kanssa photoshoottien järjestäminen missään kauempana on vähän haastavaa, tai aikaa ainakin pitää varata tavallista enemmän, kun ruokatauko saattaa yllättää milloin vain. Nyt oli helppo kun Xena saatettiin huudella äititehtäviin kesken kuvaustenkin. 

Xenahan on hahmona minulle ihan tavattoman tärkeä ja rakas. Nostalgisoin sitä jo aikoinaan joulukalenterissakin, kuinka lapsuuden viikonlopuista nimenomaan on jäänyt mieleen se, kun oikeiden lastenohjelmien jälkeen alkoi Hercules ja vähän aikaa Xenakin, kunnes telkkarissa taidettiin tajuta että ei tää ehkä ihan tähän aikaan päivästä sovikaan tämä sarja. Xenan ikonisin taistelupuku on itseasiassa minulla tuolla jossain cosplayhuoneen kaapissa totaalisen kesken ja hylättynä, mutta jossain vaiheessa senkin varmaan vielä kaivan esille jatkoa varten. 

Raskaana ollessa tahdoin tehdä tämän viidennen kauden raskauspuvun, vaikkakin juuri tämä versio, eli jossa Xenalla ei ole semmoista jäätävää talviturkistakkia päällään, näkyy vain yhdessä jaksossa ja oikeastaan vain tässä yhdessä synnytyskohtauksessa. Referenssikuvia oli jälleen ruokottoman vähän ja suurin osa vain kuvakaappauksia sarjasta, eli laadullisesti hyvin heikkoja. Taiteellisia vapauksia piti siis jonkin verran ottaa, mutta tuntui että kerrankin en mennyt niiden kanssa ainakaan helpoimman kautta.

Koko kesän projektina oli hiljalleen kirjoa noita mekon harmaita kasvikuvioita ja se oli taas yllättävän kivaa puuhaa. Sain sen tehtyä ennen sairaalaan menoa, joten ihan en päässyt cosplayta tekemään synnytysosastolla. Kangasosiahan puvussa ei muuta olekaan kuin mekko, jonka yhdistin suoraan rintaliiveihin sekä housut, jotka ovat suoraan kaupasta viitisen vuotta sitten ostetut. Taas huomaa ettei mitään pidä heittää pois, koska bayonetta-pöksyiksi nimetyt puolinahkahousut olivat juuri oikeanlaiset Xenalle. 

Panssareita oli tosi kiva tehdä, kun pääsin kokeilemaan uusia juttuja. Rintapanssareiden pohjana on eva-foam eli siis mitähän äänieristemattoa tuo tuotenimeltään Biltemassa onkaan. Kuin kovaa ja paksua softista! Päällä mustaa worblaata ja sitten jäätävän epärealistiset maalaukset. Kaikki Xenan propit aseista panssareihin astihan näyttävät silleen ysärilarppikamoilta, joten niiitä oli kiva maalailla. Samalla tavalla on tehty myös kaikkien muiden panssariosien kohokuvioinnit. Paljon sirkkoja ja softisosia tekonahalla päällystettynä. Ja kiinnitykset tarranauhalla, eli kaikki osat sai helposti irti ja paikalleen. 

Taisin viimeksi Desun aikaan kirjoittaa miten erilainen fiilis tulee peruukissa ja puvussa, jonka tuntee sopivan itselleen. No Xena on juuri sellainen puku, josta itse tykkään ja jonka koen sopivan omille kasvoilleni ja se välittyy myös kuvissa. Xenan taisteluilmeitä oli yllättävän vaikea saada kuviin aikaan kun repeilin itse niin totaalisesti, mutta kuvaajan kärsivällisyydellä niitä pari saatiin. 

 

Miekka on tehty finnfoam+musta worbla -tekniikalla ja chakram puolestaan finfoamin ja Thibraan yhdistelmästä. Thibraan pinnasta saa huomattavasti helpommin kiiltävän, tasaisen metallisen, mitä chakramiin tarvittiin, miekassa taas riitti se ysärilarppifiilis. 

Kun pukua teki kaikessa rauhassa, tuli siitä mieluinen ja semmoinen, että varmasti ensi kesänä mielelläni sitä vielä jossain conissakin pidän. Kunhan korjaan puvun takaosaa, joka jo kuvauksissa meinasi tipahdella ihan miten sattuu, kun kiinnitys oli huonosti. 

Melkein asiaan liittyen, hurahdin kesällä KonMari -siivoukseen ja cosplayhuonetta lukuun ottamatta koko muu talo on käyty hyvin tiheällä kammalla läpi. Tarkoituksena olisi käydä kaikki cosplayhommatkin, peruukeista vanhoihin pukuihin ja epämääräisiin kangaskasoihin asti ja miettiä että mitä sitä oikeasti haluaa säästää. Tiedän, että suurin osa reilusta sadasta tekemästäni puvusta ei ole enää pitokunnossa, eli joko peruukki on leikattu jo johkin toiseen pukuun tai kengät on hajonneet tai pistetty eteenpäin, ja nyt pitäisi sitten pähkäillä että onko loppuakaan pukua mitään järkeä säilyttää. Jospa tässä joulun aikaan saisin käytyä läpi paitsi tuon cosplayhuoneeni, myös varastohuoneeni naapurissa, jossa suurin osa tehdyistä puvuista oikeasti asustaa. Haaveilen jopa jonkinlaisesta listasta, että oikeasti tietäisin mitkä puvut olisi mahdollista tuosta vaan pistää päälle coniin ja mitä peruukkeja oikeasti omistan. Ja ehkä, siis vaan ehkä, jopa myydä osa peruukeistä eteenpäin. Mutta tuskin sentään. KonMarin periaatteena on, että tavaroisen pitää tuottaa iloa, ja peruukeista kaikki taitaa sitä kyllä tehdä :D

Pienten proppien osalta siivoaminen on helpompaa, kun ne on kivoja sisustusesineitä. Paitsi kun niitäkin on aika paljon...

Lempparikuviani koko kuvauspäivästä. Jäbä pääsi ekaan crossplayhinsa Xenan Eve-tyttärenä

Halloweenin pukuprojektit ansaitsevat myös ihan oman päivityksensä! Ja on tässä muutakin cosplayhommaa koko ajan työn alla! Päikkäriaikojen hyötykäyttöä :)

Ilona

Jäbän 1kk synttärit eli Tracon 2016

Tämä on oikeastaan nyt suunnittelematonta jatkoa kirjoituksille, jossa kerroin neljävuotiaan Helkyn kanssa ekassa Yukiconissaolemisesta  ja raskausmahan kanssa pyörimisestä Desuconissa .

9kk muna ja muut poksuraskausvitsit heti tähän alkuun.

 

Vaikka en tänne blogiin perheuutista erikseen päivitellytkään, niin fiksuimmat ovat ehkä osanneet jo päätellä, että elokuun alussa perheeseemme tupsahti maailman suloisin Jäbä, jota ihmetellessä tässä viimeisin kuukausi on varsin tiivisti mennytkin. Raskausaikana sitä koetti tietysti mielikuvissa varautua kaikkeen, erityisesti kaikkeen ikävään eli unettomiin öihin, jatkuvasti vatsakipujaan huutavaan vauvaan, omien hormonien heittelyyn sitä pahemmin kun ne raskausaikana olivat niin kiltisti, että en uskaltanut edes toivoa ekan kuukauden menevän näin helposti ja upeasti. Jäbä on todellinen herrasmies, korottaa ääntään vain sillon kun oikeasti hätä eli kun äiti ei heti tajua että on nälkä tai että mahaan koskee. Jäbä nukkuu tosi hienosti ja niin pitkiä pätkiä, että unimurmeli-äitikin on saanut levättyä sekä öisin että päivisin. Ja silloin kun en lepää päivisin, kerkiän tekemään esimerkiksi cosplayjuttuja. 

Raskauden aikana sanoinkin kaikille kyselijöille, että syksyn kaikki suunnitelmat on auki niin pitkään kunnes selviää mimmoinen tyyppi sieltä on syntymässä ja miten arki lähtee rullaamaan. En olettanut tosiaankaan, että mieleni tekisi lähteä vauvan kanssa coniin vain kuukausi synnytyksen jälkeen ja vielä vähemmän, että saisin tehtyä ihan uutta cosplayasua tapahtumaa varten, mutta niin vaan kävi. Nautiskelen täysin rinnoin (eh eh imetysvitsi tähän kohtaan) tästä helppoudesta nyt niin kauan kun sitä riittää, internet osaa varoitella ties mistä hulinoista ja vilinöistä, jotka ovat tuloillaan. 

 

Mutta niin, vajaat pari viikkoa ennen Traconia aloin tosissani miettiä että miksipä ei. Hotellit Tampereella oli sen verran tehokkaasti täynnä, enkä Jäbän kanssa viitsi kenenkään kaverinkaan nurkkiin mennä kun meteliä kuitenkin tulee sen verran paljon ja me tosiaan lähinnä nukutaan, että tuumiskelin päiväreissun tekemistä. Omalla autolla ei tullut mieleenkään lähteä, kun olisin tarvinnut kuskin ja silti olisi pitänyt pysähdellä imettämään ja sylittelemään. Busseissa vaunujen kanssa kulkeminen ei houkutellut, varsinkin kun luottofirmani Onnibus lupaa ottaa pienet lastenvaunut kyytiin, jos mahtuu. Juna sen sijaan kuulosti sivistyneeltä tavalta reissata, varsinkin kun selvittelin lastenvaunuvaunujen sijainnit. 

No VR on tietysti vähentänyt juuri Suomen poikki kulkevaa junaliikennettä, eli Suomeksi Kuopio-Tampere välillä kulkee entistä vähemmän junia. Mennessä se ei vielä haitannut, puoli yhdeksältä lähtenyt juna, jossa oli yksi vaihto Pieksämäellä, oli perillä puoliltapäivin eli ihan sopivasti. Sen sijaan takaisin kotiin piti lähteä kuudelta, viimeisellä mahdollisella junalla joka ajeli ensin aivan epäloogiseen suuntaan eli Tikkurilaan, jossa sitten piti vaihtaa Helsinki-Kuopio junaan, jolla pääsi kyllä kivasti perille, mutta matka-aika oli sitten melkein sen kuusi tuntia... Matkustusmukavuuden kannalta juna oli kyllä aivan loistava, Intercity-junaan vaunut saa sisälle ilman eri nosteluja ja tilaa oli kivasti, vaikka liikkeellä oli muutakin vaunukansaa.

Kiitti VR, tässä reitissä ei oo juuri mitään järkeä.

Miksi tämän ikäisen vauvan kanssa sitten kannattaa matkustaa? Kuukauden ikäinen vauva on tyytyväinen kun saa maitoa, unta ja (äidin) syliä. Sillä missä tämä syli, maito tai nukkumapaikka maantieteellisesti sijaitsevat, ei ole mitään väliä. Jäbä nukkui reissun aikana enemmän kuin normaalisti kotona, kun vaunujen liike oli niin unettavaa ja kun sylissäkin oli niin kiva torkkua. Vanhemman vauvan tai taaperon kanssa pitää alkaa ottaa ihan toisella tavalla huomioon lapsen viihtyvyys ja mukavuus, kun kiinnostus ympäröivästä maailmasta on muutakin kuin pari örähdystä silloin tällöin. Ja täysimetyksessä olevan kanssa ruoka kulkee aina kätevästi mukana ja oikean lämpöisenäkin, ei tarvitse miettiä ruoka-aikoja tai paikkoja! (Paitsi äidin, mutta siitä myöhemmin lisää) 

No Traconhan toki oli loppuunmyyty tässä vaiheessa kun loistavan idean saapumisestamme sain, mutta onneksi on tämä blogi. En muista varmaksi, että olisinkohan korkeintaan kerran blogiurani aikana aikaisemmin käyttänyt blogia hyödykseni sisäänpääsyn saamiseen, vai oliko nyt jopa ihan ihka eka kerta. Traconille pisteet siitä, että minulle kerrottiin jo etukäteen remontin aiheuttamista ongelmista lastenhoitohuonoon suhteen, eli että ainoa isompi vessa/lastenhoitotila oli nyt cosplaypukuhuoneena. Ei haitannut meitä mutta ihanaa että siitä kerrottiin jo etukäteen. 

Vaunut on siitä kätevät coni- ja matkustusvehkeet, että niihin saa jemmattua vaikka kuinka paljon tavaraa. Jäbälle varasin ties kuinka monet vaihtovaatteet (joita ei tietenkään sitten tarvittu) kun toisinaan niille puklutellaan hyvinkin tiuhaan tahtiin, itselläni oli kolmet eri kengät ja cosplayasun lisäksi vielä vaihtovaatteet mukana. Ja tietysti eväitä, vaippahommat ja meikkejä. 

Luulette että siellä on vain vauva, oikeasti vaunuista löytyy koko conin selviytymistarvikkeet!

Cossihommia aloin tosissani miettiä vasta Jäbän nimiäisten jälkeen Traconia edeltävällä viikolla. Puku tuli tehtyä siis vähän turhan nopeasti, mutta toisaalta sain siitä niin paljon iloa jo tekovaiheessa, saati sitten conissa, että en jaksa harmitella nyt niitä juttuja jotka olisi ehkä pidemmällä aikavälillä tullut tehtyä toisin. Pokemon Go on ollut meidän perheessä ihan tosi iso hitti, pelailtiin loppukesä sitä jatkuvasti ja lähdin vielä synnytysosastoltakin valtaamaan lähigymejä, vaikka supistukset iskikin sitten sen verran voimakkaina että piti aika äkkiä palata sairaalalle. Jättimahan kanssa on kierretty Puijon metsät ja Jäbän kanssa istuttiin Snellmannin puistossa poksujahdissa kun pikkumies oli vasta viiden päivän ikäinen. Joten sen ainoan oikean tiimin johtajan tekeminen oli aika luonnollinen valinta tässä vaiheessa. Ja Jäbälle olinkin heti syntymää seuraavalla viikolla tilannut oman pikachu kigurumin, joka kaukomailta maksoi saman verran kuin pelkät nepparit olisivat maksaneet Suomessa... 

Toistaiseksi ainoa kokovartalokuva Candelasta, featuring Jäbä ja Reggy :3

Söpöin Pikachu

Candelan mekkotakkiasia on tehty rakkauskankaastani eli Eurokankaan scuba-kankaasta. Sekä saumurini että ompelukoneeni ovat osoittaneet jo pidemmän aikaa vanhenemisen merkkejä, mutta nyt ne hajosivat sen verran tehokkaasti, että korvasin molemmat uudemmilla versioilla. Saumurin kanssa on vielä tutustumisvaihe menossa, mutta ompelukone läpäisi varsin hyvin testin ja ompeli kiltisti jousto-ommelta ties kuinka monen kangaskerroksen ja softiksenkin läpi. 

Lookki vielä Kuopiosta lähtiessä. Oli hyvin jännää laittaa piilarit ja meikkiä, kun kumpiakaan ei kauheasti arkitohinoissa tule hyödynnettyä.

Candelan puvussa oli oikeastaan tärkeintä tehdä siitä sellainen, että imetys se päällä olisi helppoa, siksi valitsin noinkin joustavan kankaan. Kiinnitys oli pelkästään neppareilla ja kun alla oli mustat shortsit ja musta imetyspaita, oli Jäbän hyvä pitää ruokatauko keskellä Sorsapuistoa ilman mitään ongelmia. Junassa aiheutin yleistä hämmennystä, kun meikki ja peruukki olivat kondiksessa koko matkan ajan, mutta tunti ennen Tamperetta vaihdoin koko puvun päälle salakavalasti vessassa. Ehdin vasta oman paikkani kohdalle kun ensimmäinen ohi kulkenut kanssamatkustaja hihkaisi että Candela!

Tampereelle päästiin siis varsin kivasti, vaikka desusää moikkasikin meitä heti kun astuttiin ulos rautatieasemalta. Candelalle käytin samoja valkoisia korkokenkiä, jotka olivat kasuaalin Bayonettan jalassa ja joilla tanssailin hääni läpi, eli periaatteessa oikein kivat kengät, mutta ei noilla ilokseen pitkään kävele. Lenkkarit varasin meno- ja kotimatkaa varten ja conissa sipsittelin oikeasti mustilla ballerinoilla, jotka hajosivatkin lopullisesti tällä reissulla. Mutta kengät siis mukavasti kastuivat jo Tampere talolle tultaessa!  (Mutta vähänkö muuten oli kivaa kun kengät taas mahtuivat jalkaan! Nimimerkki voi jumpe niitä turvonneita nilkkoja kesällä!)

No mutta sehän on Tampere talo!

Mediabadget olivat puisto-ovella, jossa kohtasin ensimmäisen haasteen. Jyrkät portaat. Pitkähköt jyrkät portaat. Hetken jo harkitsin, että kierrän koko matkan pääovelle ja puhun itseni sisälle mutta kun olin jo niin lähellä badgeja, päätin orjuuttaa järjestyksenvalvojaa nostamaan vaunut sisälle. Se olikin sitten ainoa kerta, kun käytin mitään muuta kuin pääovea, koska mistään muualta en vaunuille sopivia luiskia löytänyt. Pääovellakaanhan ei ole varsinaisia luiskia, vaan se pitkä sivu poispäin Sorsapuistosta. Eli kun haluaa vaunujen kanssa mennä tai tulla, pitää kävellä sinne parkkipaikan kulmalle asti ja takaisin. Aikaa siirtymisiin sai siis varata hiukan enemmän, kuin normaalisti. Ja jos jalassa on ne ikävimmät kengät eikä järkevät lenkkarit, alkaa homma jossain kohti vähän keljuttaa.

Selfietä otin ihan laittoman vähän. Jotenkin nykyään kamera osoittelee vaan tuota pienempää naamaa niin ahkerasti, että itseni kuvaaminen meinaa coneissakin unohtua.

Sisällä vastaan iski trooppinen kuumuus, kun alakerrassa ei happeja tuntunut mitenkään kamalasti riittävän. Kävin pikaisesti kiertämässä myyntipöytäsalin ja yllätyin miten hyvin sielläkin pääsi vaunujen kanssa kulkemaan. Kärsivällisyyttä se vain vaati, mutta muuten fiilis oli aika sama kuin tavallisestikin ihmispaljouden keskellä.  Myyntipöydiltä ei tarttunut mitään mukaan, olisin vain halunnut paljon pokemonkrääsää, mutta sitä näkyi kovin vähän. 

Desupöytä ilmeistyi toiseen kerrokseen vasta vähän myöhemmin päivällä, kerkesin jo pariin kertaan kirota sen puuttumista. Desupöydän funktiona on toimia kohtauspaikkana vaikka en enää vastaavahommia teekkään, sille on aina helppo sopia tapaaminen ja yleensä sen luo ihan sopimattakin kerääntyy niitä ihmisiä, keitä tahtoisinkin tavata. 

Kiinnostavasta ohjelmasta valitettavan harva osui lopulta meidän vierailun ajaksi. Tarkoituksena oli lähinnä käydä katsomassa Mikko Lammin Conanista Haruhiin, mysteerit animessa –luento, mutta onnistuin katsomaan ohjelmakarttaa niin silmät ristissä, että luulin sen alkavan kahdelta. Kahden aikaan ymmärsin erheeni kun olin sujuvasti sotkenut kaksi ohjelmaa, joiden nimessä kummassakin se mysteeri –sana komeili niin selkesti. Harmillista.

Kivasti takarivissä istuskeltiin

No yhdeltä päädyin kuitenkin duetto-saliin kuuntelemaan kunniavieras Jennifer Brozekin ohjelmaa An Editor’s Point of View in Gaming and Writing. Vaikka Brozek ei ole minulle henkilönä entuudestaan tuttu, eikä roolipelipuolikaan edes kauhesti kutkuttele, oli todella mielenkiintoista kuulla erilaisia huomioita kirjoittamisesta ja esimerkiksi kustantajan ja editorin (mikä se nyt suomeksi onkaan, kustannustoimittaja?) työstä. Brozek puhui ihanan luontevasti ja sai myös yleisön houkuteltua kysymään aika hyviä kysymyksiä. 45 minuuttia on aikamoisen lyhyt ohjelma-aika, olisin jaksanut kuunnella juttuja paljon pidempäänkin. Toisaalta taas kaksi tuntia oli meidän yhden päivän visiitille liian pitkä ohjelmapläjäys, siksi tehostemaskeeraus jäi tällä kertaa välistä.

Jäbän arvio kunniavierasohjelmasta oli ”oikein hyvä, nukkuisin uudestaankin”.

Emme suinkaan olleet Jäbän kanssa tapahtuman ainoita vaunuihmisiä, vaan kiinnitin ehkä erityisen paljon huomiota miten moni muukin oli liikenteessä sylivauvan tai vähän isomman taaperon kanssa.  Tässä taisi näkyä taas se, että Tracon yhdistää sekä animeharrastajat että roolipelaaja/scifistit yhteen, Finnconissa ja Ropeconissahan on jo jonkin aikaa näkynyt selkestä enemmän jälkikasvua, kuin puhtaasti animepainotteisissa tapahtumissa.  Desukumi on hoitanut hommansa eiku.

Ties monettako kertaa matkalla Sorsapuistosta sisälle eli ramppia etsimässä.

Tampere talon remontti aiheutti tietysti pientä hämmennystä, kun ovia ei enää ollutkaan siellä missä ennen tai yhtäkkiä olikin ilmeistynyt ihan uusia alueita, joista ennen en ollut tietoinen. Vaunujen kanssa kulkiessa kerroksesta toiseen piti aina mennä hissillä ja se vaati hieman suunnitelmallisuutta kun niitä ei ollut aikaisemmin tullut ikinä käytettyä. Liikkuminen oli kuitenkin varsin mutkatonta ja vaikka hissien käyttäjiä oli muitakin, sopu antoi sijaa tai hissit eivät olleet yhtä hitaita kuin Sibeliustalossa. Ainakin Duetto 2 –luentosaliin mahtui vaunujen kanssa myös hyvin istumaan vaikka siellä oli varsin paljon muitakin paikalla, joten kokonaisuutena Tracon saa ehdottomasti kiitoksia sisätilaliikkuvuudesta vaunujen kanssa. Ulko-ovien osalta se pääoville kiertäminen alkoi syödä naista päivän lopussa, mutta sille ei oikein mitään mahda. 

Oli myös virkistävää käydä ihan tavallisessa cosplaypukuhuoneessa, joka ei siis ollut tarkoitettu vain kisaajille. Tämä olikin muuten varmaan ensimmäinen kerta missään Traconissa kun en ollut bäkkärin pukkarissa! Cossaajat kyllä osaavat levitellä tavaransa ihan uskomattoman laajalle alueelle, mutta mahduttiin kyllä silti Jäbän kanssa sinne sekaan vaippaa vaihtamaan. Sinällään harmi, ettei pukuhuoneen viereisiä invavessoja ole varustettu hoitopöydällä, ne kun kokonsa puolesta toimisivat myös vaipanvaihtohuoneina varsin hienosti. 

Kävin kyllä ison salin bäkkärillä moikkaamassa niitä cosplaykisatyöorjia, joihin ei tapahtuman muissa osissa olisi tullut törmättyä. Ja pitihän Jäbälle bäkkäritilat tietysti esitellä. Ihanat Jenni ja Ina toi Jäbylille myös lahjuksia Japanista asti ja kiitoksena Jäbä näytti parhaat naamanvääntelyilmeensä. 

Iiih ihanimmat Tiku ja Taku pyyhkeet!

Sorsapuiston ruokakojut olivat päivän pelastus, sillä minähän tunnetusti unohdan aika usein syödä coneissa. No nyt imetyksen aikaan olen (viimeistään) oppinut että se on todella huono idea, joten suuntasin (käytyäni ensin esittelemässä tulevaa soturia boffauspisteellä) ruokaostoksille. Toki ruokakojuja olisi voinut olla enemmänkin, mutta kahdesta vaihtoehdosta oli helppo valita se, jolle oli vähemmän jonoa. Perus festariruokaa, olihan se kalliimpaa kuin jos olisi kävellyt pari korttelinväliä pitsalle, mutta mieluusti maksaa vähän enemmän kun ei tarvitse kävellä sitä paria korttelia. Ruokailypöydistä ehdottomasti myös plussaa, oli kiva päästä oikeasti istumaan ja syömään lämmintä ruokaa. 

Ruokaaaaa

Isoin syy lähteä Tampereelle olivat kyllä tietysti ihanat ihmiset, joista suurinta osaa olin nähnyt viimeksi Desuconissa. Vaikka nytkin monen näkeminen jäi lyhyeksi kuulumisten vaihtamiseksi (ja omat kuulumiseni nyt olivat aika pitkälti että hyvin voidaan molemmat, syödään ja nukutaan kaikki päivät!) tuntui niin kivalta nähdä niin montaa kaveria taas! Ja esitellä tietysti tuota ihaninta poitsua, jonka pienuutta kaikki jaksoivat kilvan ihmetellä. Ja eihän Jäbä enää edes ole pieni, kohta kilo tullut lisää syntymäpainoon jo.  Jostain syystä kovin harvalla tuntuu olevan syytä tulla Kuopioon niin olipa kiva yllättää monet nyt sitten Tampereella. 

Ennen kotiinlähtöä kävin vielä toistamiseen myyntipöytäsalissa ja nappasin Helkylle mukaan pokepallon ja pari pokemonia. Kun kuvauspisteelle ei sattunut olemaan jonoa, kävin ekaa kertaa vuosiin myös siellä kuvattavana. Nyt on siis jotain todistusaineistoa Candelastakin, kunhan kuvat julkaistaan. Ajattelin säästää kanssajunailijat suuremmilta hämmennyksiltä ja kävin vaihtamassa siviilit päälle ennenkuin vilkuteltiin Tampere talolle heipat ja juostiin juna-asemalle.

Poksulootti Helkylle. Harmi ettei lemppari bulbasauria löytynyt.

 Juostiin siksi, että Jäbälle iski nälkä ja en viitsinyt jäädä enää conipaikalle syöttämään, ettei vaan myöhästyttäisi junasta. No ehkä vähän turhaan panikoin, hyvin kerittiin, mutta pysyinpähän taas ottamaan kantaa julki-imetyksen puolesta rautatieasemallakin.  Jäbän mielestä reissun ainoa ikävä kohta oli Tikkurilassa, kun jouduimme odottamaan junaa kymmenisen minuuttia ulkona lipan alla samalla kun vettä tuli kuin saavista kaataen ja Jäbä ois vaan halunnu saada maitoa. Onneksi se juna ei ollut enempää myöhässä ja  päästiin sisälle syömään.  Kotimatka oli uuvuttava, kun pilkin Jäbä sylissä enkä saanut itse siis nukuttua kunnolla. Jäbä nukkuu yönsä tosiaan ihmeteltävän hyvin, joten edellisen yön nukkumattomuuteni selittyy ihan vaan cosplayn tekemisellä viimeisenä yönä... Ehkä joskus vielä opin, vielä joskus! Kotiin kuitenkin selvittiin kunnialla ja vaikka kumpikin ollaan nyt vähän flunssassa, en pääse edes syyttämään coniruttoa vaan kyllä nämä on ihan kotoisat, kahdelta eri koululta yhdistyvät pöpöt jotka meihin nyt hyppäsivät. 

Väsynyt mutta tyytyväinen ja ei varmasti väsynyt eikä enää nälkäinenkään Tampereen rautatieasemalla.

Siinä missä kavereiden näkemisestä koitunutta iloa osasin ennakoida, en arvannut miten monta iloista kohtaamista aiheutu Candelan pukuilemisesta. Valor sai ansaitsemaansa ylistystä pitkin päivää ja oli ihana kun pitkästä aikaa minut pysäytettiin ja pyydettiin kuvia.  Ja sitten erityiskiitokset kaikille niille, jotka kertoivat lukevansa blogiani tai seuraavansa minua muualla sosiaalisesa mediassa, ette arvaakkaan miten kivalta kommenttinne tuntuivat! Joskun nelisen vuotta sitten vastaavia keskusteluja kävin paljon useammin, nyt kun blogi on ollut niin hiljaa ja jotenkin ehkä myös blogikulttuuri muutenkin hiljentynyt, ei kukaan ole pitkään aikaan aloittanut keskustelua ”hei etkös sinä olekin Ilona?” –lausahduksella. Tuli jotenkin ihan hirmuisen hyvä mieli jokaisesta kommentista. 

Ihana Chamira ja ihana puku :3

Reissu Tampereelle oli siis oikein onnistunut! Minusta on ollut ihana tässä kuluneen kuukauden aikana todistaa, että vauvan syntyminen ei estä cosplayn harrastamista (lyhyetkin päikkäriajat voi käyttää pienten ompelu/maalausjuttujen tekemiseen ja imettämisen aikaan on loputtomasti aikaa tutustua kaikkiin uusiin sarjoihin!) ja nyt että vauvan kanssa voi ihan hyvin myös lähteä tapahtumiin. Traconin ohjelmakartta tarjosi  semmoisen aika perinteisen määrän kiinnostavaa ohjelmaa, tosiaan harmillisesti suurin osa siihen aikaan kun me ei enää/vielä oltu paikalla. Cosplaykisatkin missattiin, olisin halunnut mieluusti testata mitä mieltä Jäbä niistä on, kun muuten mikään meteli tai ihmispaljous ei tunnu häiritsevät unessa tai hereillä, mutta en tiedä vielä mikä fiilis olisi ollut musiikista ja valoshowsta. 

Nyt jatkuu sitten vauva-arki kotosalla. Xenan raskausmekko on ihan viimeistelyä vaille valmiina, joten kunhan huiputan jonkun kuvaajan mukaan, otetaan siitä varmaan kuvia Jäbän kanssa. Sitten olisikin aika alkaa miettiä mitä kaikkea ei-jättimahaisaa haluankaan alkaa taas tekemään! En tiedä pitääkö vielä tehdä jokin erillinen päivitys aiheesta raskauden jälkeiset ulkonäköpaineet cosplayssa, mutta jospa koitan vältellä sitä eli olla ottamatta mitään paineita. Candela oli viikonloppuna vielä sen vajaat kymmenisen kiloa painavampi kuin vuosi sitten olin eikä ihan kaikki entiset vaatteet mahdu päälle, mutta ei kyllä tunnu siltä että cosplayn osalta tarvitsisi millekään puvulle sanoa ei näiden lisäkilojen takia. Ja taitaapa tuo Jäbä innokkaalla syömisellään huolehtia siitä, että noistakaan kiloista kaikki ei jää pysyvästi hengailemaan kanssani. 

 
Ihana ja erilainen Tracon, ensi vuonna toivottavasti uudestaan! 

Ilona

ps. Joku sitä jo viikonloppuna kysyikin, että mites tuo Frosti. Että harmittaako kun ei samanlaista jäbäilyreissua pysty tekemään. No onhan se myönnettävä, että tässä pikkuriikkisen olen harmitellut, kun k18 leimaan ei jätetty sylivauvojen mentävää aukkoa, mutta toisaalta siitäpä sen rajan vetäminen olisikin ollut hankalaa. 1kk vauva ei nukkuessaan häiritse ketään, puolivuotinen vauva saattaisi jo aiheuttaakin semmoista menoa ja meininkiä, että muutkin conittajat sen huomaisivat. Mutta siis joo, nykyisellä linjauksella tuskin olen Frostiin tulossa, kun Jäbä toivottavasti on silloinkin vielä täysimetyksessä ja vaatisi melkoista kikkailua että voisin käydä pari tuntia conissa, imettää vauvaa jossain lähellä, mennä taas coniin jne tai sitten pitää harjoitella pullohommia ahkerasti. Mutta enpä alunperin ollut Traconiinkaan tulossa, joten mieli ehtii vielä muuttumaan moneen kertaan! Cosplayn SM on seuraava tilaisuus joka on harkintalistalla, mutta fiiliksen mukaan mennään. Suattaapi olla, että tullaan sinne, suattaapi olla että ei.