Yhyy, joku tekee saman puvun! Eli pyllykateutta havaittavissa!

Tämä jatkaa Ilonan Pseudosyvälliset Avautumiset sarjaa, edellisinä osina muun muassa Yhyy, oon liian läski. Anteeksi vaan Yumi, jos korvat tätä lukiessa punottaa, totta on joka sana.

Pähkäilin tuolla jossain ihan blogin alkutaipaleella jo sitä, että oma haluni tehdä harvinaisempia hahmoja johtuu varmasti osittain siitä, että tahdon tehdä puvun, jota ei voida verrata mihinkään muuhun kuin referenssikuviin. Kirjoitinkin joskus, että jos en koe itselläni olevan mitään uutta annettavaa hahmolle, eli jos joku on jo tehnyt sen täydellisesti, innostukseni pukua kohtaan yleensä häviää. Mutta näitä tapauksia oli kohdalleni tullut korkeintaan muutamia, valitsemiani hahmoja ei oltu pukuiltu paljoa ja löysin kaikista jotain sellaista, minkä tekisin eri tavalla.

Minulle on muutamaan kertaan sanottu, että joku toinen harrastaja oli suunnitellut tekevänsä esimerkiksi Shivan, mutta että minun tehtyä sen, ei hän sitä nyt sitten teekkään. Mikä oli minusta aivan naurettavaa, koska oman logiikkani mukaan vain se täydellinen puku voisi oikeasti vaikuttaa muiden pukuiluhaluihin, eikä minun Shiva ollut lähelläkään sitä. Jo pelkästään paremmalla kropalla ja itsetunnolla varustettu pukuilija saisi uskottavampaa jälkeä jättämällä bodysuitin pois. Osaisin jo nyt tehdä paremman peruukin ja puvussa on noin miljoona virhettä. Kun niistä omista unelmapuvuistakin parempia versioita oli nähnyt korkeintaan netissä, en osannut ollenkaan suhtautua ajatukseen, että jonkun toisen tekemä puku vaikuttaisi radikaalisti omiin pukusuunnitelmiini, varsinkaan jo aloitettuihin suunnitelmiin.

Hei pliis nolottaa ihan

Mutta voi miten karahti pilkka omaan nilkkaan Nekoconissa. Olin jutellut Yumin kanssa jo Desussa, kun molemmat olimme tekemässä FFXII:n Frania. Yumi suunnitteli sitä aluperin Desuun, minä Nekoon, ja kun Yumin puku ei Desuun kerinnyt, oli Nekoconiin tulossa tupla-Franit. Juteltiin Desussa muutama sana siitä, että kumpaakaan ei kyllä asia haittaa ja että molemmat tekee omaa pukuaan ihan kaikessa rauhassa, otetaan sitten vaikka pupunkorvakuvia yhdessä Nekoconissa. Miun Franille sitten kävi kuten kävi, pari viikkoa ennen Nekoa päätin pistää projektin hetkeksi tauolle ja kisaamisen sijaan tuomaroida. 

Siitä puhe mistä puute.

O.O

Ikinä aikaisemmin ei ole kirjaimellisesti suu loksahtanut auki jonkin cosplayn näkemisestä. Nyt loksahti, kun näin Yumin Franina. Suomessa näkee aivan upeita pukuja, mutta ikinä ennen en ole törmännyt pukuun, jonka referenssikuvia olisin itse juuri viikkotolkulla tutkaillut ja tarkastellut ja miettinyt yksityiskohtia ja mittasuhteita ja toteutusta. Ja sitten se puku kävelee vastaan täydellisesti toteutettuna.

Oma Franinihan oli pikkaisen aloitettu, panssarin osat leikelty Wonderflexista ja muitakin juttua jo pikkuisen starttailtu. Franin kohdalla miuta selvästi vaivasi ”no mutta kun tämä on niin upea puku, ihan hyvin on varaa tehdä joitain juttuja vähän sinne päin” –syndrooma, joka miulle aika usein iskee silloin, kun puku on jotenkin sellainen, että sen mahtavuus hämää silmää. Vähän samaa oli muuten nyt Poison Ivyssakin, jossa esimerkiksi vuorin värityksen suhteen tein myönnytyksiä, joiden oletin jäävän satojen lehtien takia huomaamatta. Eiköhän se tuomaristo ne kuitenkin bongannut, oikeasti vihreästä punaiseen liukuvärjäytyvä vuori kun oli miulla kahta eri kangasta lomittain.

Mutta nyt eksyin aiheesta. Olin siis jo niiden työtuntien aikana, joita olin Franiin käyttänyt, sortunut tekemään joitain juttuja vähän sinne päin. Esimerkiksi surullisen kuuluisien ja vertani vuodattaneiden kenkien kanssa olin muka ollut jotenkin erityisen luova ja hieno, vaikka kengät eivät vielä ollenkaan näyttäneet referenssikuvien tapaisilta. Oletin, että kahdella piikkikorolla varustetut kengät itsessään olisi olleet jo riittävän hienot, että ei niitä ihan oikeanlaisiksi saisi kuitenkaan tehtyä. Ja sitten Yumi kävelee vastaan kenkineen...

Kenkäkateus!

 

Minkään muun puvun kohdalla ei ole samaa tilannetta vielä tullut, eikä edes tekemistäni puvuista ole semmoisia OMFG nyt oma puku nolottaa –tapauksia ole tullut vastaan, sillä esim Ywin Ultimecia nyt Traconissa oli kuitenkin eri versio kuin miun vuosi sitten tekemäni. Tosin siitäkin kävin kateellisena kuolailemassa ihania liukuvärjäyksiä. Oikeastaan ainoita tekemiäni hahmoja, joita on coneissa näkynyt enemmän, on kevään jälkeen ihanasti lisääntyneet Beatrixit. On ihana nähdä livenä pukuja, jotka on itse jo tehnyt ja unohtanut (Beatrixin miekkakin on noin seitsemässä osassa. Tulipahan testattua että finnfoam ei todellakaan sitten kestä lyömistä) ja johon oli varsin tyytyväinen silloin tekoaikana. Eli kun olen jo ”päässyt yli” siitä puvusta, on muiden pukuja tosi ihana nähdä ja katsella miten muut ovat asun toteuttaneet.

Sen sijaan kun se vertailukohta iskee juuri herkkään tekemisvaiheeseen, niin siinäpä ei ollut kuin yksi reagoimisvaihtoehto. Fran lähti nätisti laatikkoon ja laatikko vaatehuoneen perälle. En ole pystynyt sitä vilkaisemaankaan Nekoconin jälkeen. Miuta nolottaa, miten itsevarmalla asenteella olin tekemässä pukua ihan vasemmalla kädellä ja siitä missä aita oli matalin. Toki Wonderflex-panssareista olisi jo tuolloin voinut tulla ihan kivat, sen sijaan monessa muussa kohti olin jo ottanut liikaa taiteellisia vapauksia.

Nekoconin aikaan olin suunnitellut Franista kisapukua Traconiin, aivan kuten Yumikin. Juteltiin asiasta Nekossa ja mie totesin ottavani Franin mieluummin sellaiseen kisaan, jossa on edes pieni esitysmahdollisuus, kun taas Yumi tahtoi ensimmäiseksi kisaksi juurikin lavaposekisan. Eli miun oli tosi helppo kannustaa Yumi kisaamaan, koska en sentään olisi ollut niin hullu, että olisin lähtenyt samalla puvulla samaan kisaan. No ensinnäkin kaksi samaa hahmoa samassa kisassa on jo muutenkin vähän meh, mutta enemmänkin pelkkä ajatus Yumin Frania vastaan kisaamisesta oli älytön.

Tätä pyl---pukua vastaan kisaaminen ei käynyt mielessäkään. pic by jamfoot

Kilpailujen tuloksista on kisaajana aina vaikea sanoa oikeastaan juuta tai jaata, sillä kisaajana kaikkia pukuja ei todellakaan näe samalla tavalla kuin tuomarit. Mutta Franin paikka oli kyllä selvästi palkintolavalla, itse olisin voinut melkein julistaa sen voittajaksi jo Nekoconin jälkeen. Toki olihan se miunkin puku ihan jees. Ja Traconin voittajapukua samaten, mutta silti Franilla on aivan erityinen paikka sydämessäni.

En sitten tiedä teistä muista. Vertailetteko te tekemiänne tai suunnittelemianne pukuja muiden pukuihin? Toki se hivelee puvuntekijän egoa, kun voi todeta omien saumojensa olevan suoremmassa tai kankaan sävyn parempi kuin kanssapukuilijalla, mutta entäs sitten päinvastaisissa tilanteissa? Cosplayn kokonaisvaltaisesta visuaalisuudesta johtuen voi käydä niinkin, että se teknisesti huonommin toteutettu asu on parempi kroppaisen pukuilijan päällä ja näyttää siksi paremmalta, tai ainakin kerää enemmän huomiota. Vaikka meillä Yumin kanssa olisi ollut yhtä täydelliset puvut, en kyllä silti ehkä siihen yhteiskuvaan kehtaisi lähteä. Enkä sano tätä uliuuuoonläski-mentaliteetilla, vaan ihan sen takia, että Yumin Fran nyt vaan näyttää mielestäni paljon täydellisemmältä, kuin mitä itse voisin koskaan näyttää.

Ja tämä päivityshän oli taas ”älkää  nyt te muut ottako tätä harrastusta näin vakavasti” kategoriaa.  Tämä on hauskaa, mukavaa ajanvietettä ja hassujen hahmojen fanitusta, jossa ei tartte ahdistua cosplay-, tissi- tai pyllykateudesta yhtään, jos ei halua. Tosin en onneksi taida olla ihan ainoa joka tämmöistä välillä tuumailee.

Ilona

ps. Vastatkaapa tuohon sivupalkin kyselyyn.

Ai mikä tauko? Uutta projektia putkeen vaan!

Ei enää Traconin nimellä ratsastamista otsikoissa! Seuraavan kuukauden tahkoan vaan Gaalan siivellä!

Miullahan katse on jo suunnattu tietysti tuleviin projekteihin. Tarkoituksena oli kyllä pitää taukoa. Ainakin olla ottamatta mitään isompia juttuja tekeille. Ainakaan ei ollut tarkoitus tehdä mitään vaikeaa, isoa ja kamalaa.

Hah. Ilmoittautuminen CosplayGaalan yksilökisaan lähti samalla hetkellä kun ilmoittautuminen mahdollistui, eli jo ennen Traconia. Hups.

Miulta jo muutama kysyikin, että onko Gaalapukuni jokin Suuri Salaisuus. No ei ole, kun olen toitottanut sen täällä blogissakin jo pariinkin kertaan. Suunnitelmat siis pitävät edelleen paikkaansa ja ihanaakin ihanampi Mrs. Lovett upeaakin upeammasta Sweeney Todd –elokuvasta saapuu tukkimaan kaikki käytävät Glorialla ja kisaamaan CosplayGaalassa. Hildan kanssa oli viimeksi vähän tuskaista, tällä kertaa leveyttä taitaa olla jopa pikkaisen enemmän ja helman pituutta myös.

Trililii, kivasti päivänvarjoilen lokakuussa!

Katsotaan nyt vielä mitä tästä tulee. Kakkossuunnitelma on kyllä olemassa, jos jostain syystä tämä feilaakin, mutta aika luottavaisin mielin vielä olen. Ompelukamppeeni saattavat kyllä parin viikon päästä muuttaa äitini nurkkiin, mutta oman ompelutyöhuoneen pitäminen, vaikka se olisikin toisella puolella kaupunkia, voi olla ihan toimivakin ratkaisu. Toisaalta parhaan ideat syntyy yön  pimeinä tunteina ja jos ompelukone ei silloin olekaan ihan sängyn vieressä...

On oikeastaan aivan turha avautua näistä miun hahmovalinnoista, kun joka kerta teksti on vain ”ihana sarja/leffa ja aivan ihana hahmo” –sanojen muunnelmaa. Rakastuin By the Sea –laulun mekkoon ensinäkemältä. Mekko on tietysti leffan kokonaisuutta ajatellen epäsopivin asu, se hetken aurinkoinen unelma kaiken kurjuuden ja tummuuden keskellä, mutta ehkä se juuri siksi viehättää. Mrs Lovettin pukuilu tuskin jää vaan tähän pukuun, nyt leffan n:llä uusintakatselulla himottaisi taas ihan jokainen puku. Burton on ohjaajana aivan jumala ja Depp ja Bonham Carter -yhdistelmä saa aina selkärankani mutkalle kylmistä väreistä jo pelkästä ajatuksesta. Sweeney Todd toimii elokuvana minulle vaan niin monella tasolla, kun visuaalinen ilme, musikki, tarina, näyttelijät ja henkilöhahmot sulautuu täydelliseksi tajunnan räjäyttäväksi harmoniaksi. Ai leffa vielä katsomatta? Mitä oikein odotat?

Jos vielä harrastaisi älyttömiä puvunvaihtoja, mekon alta löytyisi tietysti uikkarit. Mutta en harrasta, no worries.

Ainoa muka-valmis-asia asusta oli peruukki. Peruukki oli ostettuna jo vuosi sitten. Kun sitten päivänä muutamana istahdin coslayinnostuksen vallassa Oikeasti Suunnittelemaan pukua, iski karmaiseva epäilys, että tukka onkin liian tumma. Lovettin tukka on kaikissa muissa kohtauksissa aika tumman ruskea, pikkaisen punertava, mutta By the Sea –mekon kanssa  se on enemmänkin haalistuneen punaruskea. Tai siis kerrankin valoisa ulkoilma saa sen näyttämään vaaleammalta. Yngh, voi ei, jouduin tilaamaan uuden peruukin! Kuinkahan minä tämän oikein kestän! (Peruukkilakkoni muuten piti aivan loistavasti ennen Traconia. Sen jälkeen olenkin jo laittanut neljä (4) tekotukkaa lentämään kohti Suomea. Mutta kaikki tarpeellisia!)

Ooooooooh miksi niin ihania!?!

Juuri nyt miulla on menossa ihan hurja innostus. Koetan kanavoida tätä intoa mahdollisimman paljon paperille, piirrän, kirjoitan ja suunnittelen. Kirjoitan ylös jokaisen älyttömimmänkin idean. Tämän puvun kanssa sitä tylsää puurtamista on luvassa ihan tolkuttomasti, tuo mekko kankaineen tulee vaatimaan pitkäpinnaisuutta taas ihan riittävästi. Maalaushommia on nimittäin luvassa, punavalkoraidallisen kankaan löytäminen Suomesta, varsinkin kun sitä raitaa vielä on useamman sorttista, olisi mahdoton tehtävä.

Om nom nom tämän elokuvan ihanuutta!

Mutta voi että! Olen jo monta iltaa irkissäkin ollut ihan täpinöissäni! Ilmeisesti se puvun hauduttelu takaraivossa yli vuoden ajan ei ainakaan vähennä tätä alkuinnostusta. Toisaalta into kohdistuu tällä hetkellä esitykseen ja tyhmiin pikkuproppeihin oleellisten asioiden sijaan. Mutta menköön, fiilispohjaltahan mie tätä harrastusta teen, ja nyt on epäoleellinen fiilis.

Jatkan toki perinnelinjaa myös DesuTalksin suhteen. Ainakin yksi cosplay sielläkin siis nähdään, tosin tämän puvun tekeminen on peruukin sävytys ja valmiiden vaatteiden kerääminen mukaan. Bongatkaapa erään taikatytön mutsi DesuTalksin narikan suunnalta.

Ilona

Tracon VI: Kurapuvun paluu eli flirttailevaa pyllycosplayta koko viikonloppu

Kun Muratti ja Faith täyttivät lauantain pukukaapin, tajusin miettiä vasta conia edeltävällä viikolla, että jotainhan sitä sunnuntainakin pitäisi päälle laittaa. Alasti tuleminen taisi olla järjestyssäännöissä kielletty ja siviilivaatteet conissa olisi melko hämmentävä kokemus, jota ehkä vielä joskus testaan, mutta kun siviilivaatteita pitää kaikkina muina päivinä, piti jotain cosplayta kaivaa kaapista. Oli kyllä hyvin lähellä, että en olisi laittanut Murattia myös sunnuntaina, tykästyin asuun lauantaina niin paljon, mutta hajonnut hiha, jota ei oikeastaan mitenkään järkevästi voi edes korjata, turmeli sen suunnitelman. Onneksi olin varautunut kolmospuvulla.  Joskus vielä yksi asu koko viikonlopun ajaksi!

Kurapuku -nimityksestä kiitos Traconin yölliselle cosplaypaneelille.

Faye on siis tehty vuoden 2009 Animeconia varten (olipa jännä huomata, että en voikaan linkittää mihinkään Fayesta kertovaan päivitykseen koska lol, 2009 mitään blogia vielä pitänyt) ja on niitä harvoja pukuja, joihin olen itse varsin tyytyväinen. Punainen paita (...josta itselläni ei olekaan muuten yhtään kuvaa, hups) on ihan ostotavaraa, muuten puku oli tuolloin ihana haaste, kun ensimmäistä kertaa värjäsin peruukkia, tein bootcoverit ja ompelin ihan karmeaa keltaista kurahaalari-kangasta. Faye on myös sellainen puku, että kuvamateriaalia siitä on jo enemmän kuin riittävästi, kun silloin pari vuotta sitten joensuulainen parkkihalli toimi kuvausympäristönä. Nyt viikonloppuna ei ollut siis mitään ehdotonta pakkoa saada miljoonaa kuvaa. Cowboy Bebop on rakkautta ja Faye on hahmona niin upea, että tätä pukua kantaa aina ilolla päällään. Myös Tampereen keskustassa, jossa se syömään mennessä herätti vähän huomiota.

Kaivoin puvun cosplaykaapista conia edeltävänä torstaina ja totesin sen riemukseni säilyneen ihan kunnossa. Aitonaisellisesti iloni oli suuri, kun ainoa korjailu, mitä piti tehdä oli shortsien kaventaminen parille sentillä; näköjään äärimmäisen laiska kuntosaleilu on tehnyt edes jotain. 

Faye olisi muuten aivan upea puku. Mutta ne kengät, ne kengät! Alunperin sopivat kengät meni bootcovereiden teossa auttamattomasti liian pieniksi ja epämukaviksi ja conissa kävely oli taas kuin puukkojen päällä olisi astellut. Kyllä sitä ne ekat tunnit kesti, mutta lopulta oli pakko kipitellä ilman kenkiä. Lupaan, että seuraavissa puvuissa ostan kunnon kengät. Kun sitä rahaa menee ihan naurettaviin pikkujuttuihin, kuten piilareihin, niin samalla voi hyvin panostaa parempiin (eli ehkä jopa yli 5 euroa) maksaviin kenkiin. Ja syödä sitten kaurapuuroa pitkän aikaa...

Piilareista puheenollen, oli pikkaisen pettynyt näihin Sea Green linsseihin.  Samat vihreät linssit oli siis päässä sekä Ivyllä että Fayella. Varsinkin kuvissa niiden vihreys hukkuu ihan kokonaan, vaikka kisabäkkärillä sainkin kehuja niistä. Kyllä ne pikkaisen vähentää silmieni sinisyyttä, mutta täydellisten vihreiden etsintä jatkuu edelleen. 

Koko Traconviikonloppuni suurimpia harmituksia oli, että en päässyt ottamaan yhteiskuvia paikalla olleen Spiken kanssa. Näin herraa aamulla pariinkin otteeseen, ja uhkasin, että oman paneelini jälkeen tulen ahdistelemaan kuvaamisen merkeissä, mutta koko loppuconissa en Fayen Unelmien Miestä sitten löytänytkään, vaikka ramppasin pitkin conialuetta jalat kipeinä. Voi surua ja murhetta ja tuskaa! Voisin lirutella yhyhyyy, Spike-ihanuus –kommenttia Anikin conitutut kateissa –ketjuun, paitsi että siitä ei olisi mitään hyötyä. Faye tuskin ihan heti uudestaan lähtee conittelemaan, tai ainakin sen kengille tapahtuu jotain radikaalia sitä ennen. Julia sen sijaan edelleen hengaa pukulistallani mustan  (tekemättömän) bodysuittinsa kanssa, jospa ko. neidinkin Unelmien Mies sattuisi sitten joskus samaan coniin.  Koitan vaan lohdutella itseäni, että olen liian pitkä Fayeksi ja olisi pitänyt taktikoida kovasti kuvissa, että en ois näyttäny ihan jättiläiseltä, mutta silti YHYHYYYY SPIKEEEE~ (Oli muuten hauska kun ensimmäisen kerran miulle mainittiin Spiken läsnäolosta lauantaina illalla, jolloin piti ihan tosissaan kysyä että kumpiko Spike? Olisi Faithillekin se toinen Spike kelvannut)

Kiitti ylilauta, nyt voin ikuisesti kuvitella mite ihania yhteiskuvia olisi ollut mahdollista saada ;__; "Spike, Spike, saavu infotiskille, Faye odottaa sinua!"

Nyt loppu Tracon -päivitykset. Odottakaa hetki, niin alkaa joko Gaala-avatuminen tai alan lopultakin suoltamaan noita puolta tusinaa puolivalmista päivitystä ulos. 

Ilona

ps. Todellakin lupaan videopäivitystä HETI kun se 100 bloggerin kautta tunnistautunutta lukijaa täyttyy. Parhaat ideat on pöllittyjä, Rimppu <3

Tracon VI: Five by five eli Faith ja karmeat kalahousut

Kalahousut -nimikkeestä kiitos Hoothootille, joka totesi heti kankaan nähdessään, että se näyttää kalalta. Traconin lauantain asuna iltahengausta ja biletystä varten oli se räväkämpi vampyyrintappaja. 

Faithin valitsemista ei varmasti tarvitse perustella kenellekään Buffyä ja Angelia katsoneelle. Nimenomaan tämän Faithin ensiesiintymisasun valitseminen oli aluksi enemmänkin vitsi, koska arvelin, ettei noita housuja saa fiksusti toteutettua. Kiitos Eurokangas ja Party mix –palakangaslaatikko, josta löytyi useampaakin potentiaalista kangasta. Vitsistä tuli totta, vaikka meinasin livistää kyllä noiden housujen pitämisestä vielä viime hetkellä, sillä onhan ne aika karmeat. Yhteisön paine kivasti tähän sitten pakotti: 

< corbin > Sokeatkin saa näkönsä takaisin ihan vain sen takia että voivat haukkua niiden housujen kamaluutta

< adreena > nyt ryhmäpainostus peliin, ei leikitä sun kaa jos ei käytä rumia ysäripöksyjä!

Tässä voisin samalla pikkaisen avautua hahmojen tunnistettavuudesta. Minulle on useampikin ihminen kommentoinut, kun olen sanonut esim. suunnittelevani Buffyn pukuilemista, että harmi kun niitä hahmoja ei tunnisteta. Tämä liittyy myös osittain Irtsan blogin kyselyyn, ketä varten pukuja tekee. Koska olen koko cosplayurani tykännyt tehdä sivuhahmoja, en ymmärrä tunnistettavuudesta vinkumista. Kyllä, se on imartelevaa, kun tullaan pyytämään kuvia, mutta coneissa varsinkin huomaa, että kuvia tullaan pyytämään näyttävistä puvuista myös silloin, kun kuvaajalle ei hahmo ole tuttu. Parhaita keskusteluja pukuilemistani hahmoista on tullut coneissa, joissa ne eivät ole niitä tutuimpia hahmoja (mm. Lani, Mizuho, Pris) eikä kukaan koskaan ole tanssinut fanitustanssia puvulleni ennen Faithia. (Irtsa < 3) 

Toki minun tilanne on vähän erilainen kuin blogia pitämättömän pukuilijan. Kun blogissa mainitsen tekeväni puvun X, todennäköisesti muutama lukija muistaa asian vielä conissakin. Toisaalta Anikin conikohtaiset pukuketjut ajavat vähän samaa asiaa, siellä voipi huudella niistäkin puvuista, joita ihan jokainen conikävijä ei muuten tunnistaisi. Itse teen pukuja kuitenkin ennen muuta itseäni varten. Se, tykkääkö siitä conissa kaksi vai kaksi sataa ihmistä, on enemmänkin sivuseikka.

Laiskuus iski conissa, joten Faithin tatutointia ei miun kädessä nähdä. Kynsien lakkaaminen Macross-luennon aikana vielä onnistui, mutta tatuoinnin väkertämistä en ruennut siellä testamaan. Joten näitäkin housuja on varmaan pakko ulkoilttaa vielä uudestaankin, että saan oikeaoppisia kuvia tatuoinnin kanssa.  

 

Kovin imartelevana en tätä pukua pidä, keskikroppa saisi olla todella timmiä Eliza Dushku –tasoa ,johon nyt meikäläisellä on vielä matkaa. Puku itsessään oli kuitenkin tosi mukava päällä ja pitkään neuletakkiin yhdistettynä tällä pärjäsi myös Tampereen yössä. Törkeästi kyllä vihjailtiin, että baarin poke ei suinkaan kysynyt miun henkkareita nuorelta näyttämisen takia, vaan nähdäkseen minkä ikäinen ihminen kehtaa laittaa tämmöiset housut jalkaansa :D 

Iltabileasuna Faith toimi myös kivasta, vaikka bileissä ei soinutkaan ihan yhtä hyvää musaa kuin Bronzessa Faithin pistäessä siellä jalalla koreaksi. 

Toinen Faithin asu toisesta Faithin hahmokehityksen kannalta merkittävästä jaksosta on jo kaapissa  valmiina ja lähtee kuvattavaksi heti kun ennätän. Siinä on vähemmän karmeat ysäripöksyt, joten se tuskin pääsee conikäyttöön!

Ilona

Tracon VI: Dat Ass eli Poison Ivy ja kisapäivitys

Jos jollekulle vielä on epäselvää, missä puvussa Traconin lauantaipäivän vietin, niin eipä ole pitkään. Kuvien lisäksi luvassa on ihan oikeaa asiaakin. WIP-kuvia saattaa löytyä vielä jonkin kameran kätköistä, joten Ivy ei ehkä jää tähän.

Ensinnäkin miksi tämä puku? Batman ja Robin -elokuva on yksi niitä leffoja, joiden huonous menee niin yli, että se muuttuu hyväksi. Itse siis pidän hurjasti tästä onelinereita viljelevästä ysärikarmeudesta, jossa riittää näyttävyyttä ja huumoria, jonka tahallisuudesta ei koskaan voi olla täysin varma. Poison Ivy on upean näyttävä hahmo ja pidän erityisesti hänen asuistaan juuri tässä elokuvassa. Suurin valinnan vaikeus oli pukujen välillä pähkäileminen, ihana Uma Thurman nähdään leffan aikana muratoimassa niin monessa kutkuttavassa puvussa. 

Ai että vähänkö nämäkin hotsittaisi?

Loppuasun uskomattomuus houkuttaisi kovasti, varsinkin ruusun piikeillä varustellut reisimittaiset saappaat :D

Oh nuo aurinkolasit!

Kisapukuna tämä oma valintani, Poison Ivyn asu uuden piilopaikan raidaamisen aikana, oli mielestäni järkevin, koska se on näyttävä, sen tekemisessä joutui sekä askartelemaan että ompelemaan ja se tarjosi oikeasti haastetta. Korsetti/bodyosio Ivylla on päällään myös julkisen ensiesiintymisensä  aikana, mutta pelkäsin ettei se yksistään riittäisi kisassa pärjäämiseen, siksi tein myöhemmässä kohtauksessa näkyvän viitankin.

Referenssikuvien puolesta toivoisin tuomaroinnin siirtyvän pian sähköiseen aikakauteen niin, että referessikuvia ei tarvitsisi lähettää vain yhtä (tai muokata siis yhteen kuvaan montaa kuvaa) ja tuomareiden ei tarvitsisi tihrustaa kuvia paperista.

Lauantaipäivänä oli käytännössä pelkkää kisaamista. Jopa niinkin kisa-addiktoitunut ihminen kuin minä aloin miettiä, että kyllähän sitä conipäiväänsä voisi jotenkin muutenkin viettää, kuin loputtomalta tuntuvasti odottelemassa bäkkärillä. Kuten kisoissa aina, aikataulut eivät aivan pitäneet ja epätietoista odottelua oli aika paljon. Toki osittain itseaiheutettuna, kun en jaksanu jokaisessa vartin välissä lähteä bäkkäriltä minnekään. Kisan alun viivästyminen oli kuulemma aivan suunniteltu (tasalta yleisö sisään, kisa alkaa puolelta) mutta olisihan tämäkin ollut ihan kiva kisaajienkin tietää sen sijaan, että kärsimättömyys ja jännitys käytäväodottelun lomassa kasvoivat. 

Tämä kuva napsaistu Hanskun blogista, kaikki muut kuvat on Animeconin kuvien tapaan Jirin ottamia

Tiedonkulku ei ollut aivan sulavaa kaikinpuolin, itsehän kyselin taas kuin utelias lapsi kaiken mahdollisen (osan jo viikolla ennen kisaa), mutta kaikki perustieto ei tuntunut saavuttavan kaikkia muita kisaajia (Kysyykö juontaja kysymyksiä lavalla? Pitääkö numerolappua pitää lavalla? Kuuluuko lavalla jotain musiikkia yms). Cosplaymammojen määrä tuntui olevan aika hyvä suhteessa kisaajien määrään, mutta mammatkaan eivät tienneet vastauksia moniin (miun mielestä) peruskysymyksiin. Vastauksia kyllä sitten selviteltiin tarvittaessa cosplayvastaavalta asti, mutta olihan siinä ylimääräistä säätöä. Ja odottelua. Jotenkin koko kisasta jäi vahva odottelufiilis, mutta toisaalta mitään paniikkikiirettä ei missään vaiheessa ollut. Joustettiin tarpeen mukaan.

Cosplaypukuhuoneet toimivat varsin mainiosti, vaikka ihmisten tapa jättää ne omat matkalaukkunsa ja muut tavaransa lojumaan sinne onkin vähän meh. Kiva, että tavaraa voi sinne omalla vastuullaan jättää, ettei narikasta tarvitse jokaista unohtunut osasta lähteä etsimään, mutta kaupunkilaisjärkeä saa kyllä käyttää siinä tavaroiden asettelussa, pöytätasot ja tuolit kun on tarkoitettu ehkä muuhunkin. Ensiapupakkauksista löytyi kaikki tarpeellinen ja jossain vaiheessa bäkkärille tuli myös keksiä ja kivennäisvettä. Tästä olisi kisaajia voitu informoida paremmin ja takahuonepurtavat olla paikalla heti alusta asti, eikä ensimmäisen läheltäpiti-pyörtymisen jälkeen. Aivan absurdia kyllä, että samana conikautena, kun jotkin conit yhä närkästyvät siitä, että kisaajat kehtaavat pyytää hakaneuloja käyttöönsä, tai että takahuoneissa olisi mahdollisuus silittää pukuaan, toiset sen sijaa pyrkivät kehittämään takahuoneen tarjontaa entistä paremmaksi. Pukkaritunnelma oli taas oikein ihanan panikoiva, kerrankin itselläni oli asu, jossa pystyi auttamaan kanssakilpailijoiden panssareiden kiinnityksissä tai viitan asettelussa.

Tuomarointi oli traumatisoivaa. Karmeita hävyttömyyksiähän ne tuomarit lateli ja Asagi kehtasi dissata tätä Batman elokuvien aatelia! Ei mutta ihan oikeastippa tuomarointi oli oikein kivaa. Toki kun tuomaristossa on ihmisiä, jotka ovat viikkokausia lukeneet miun sufferoinnista lehtien kanssa #cosplay.fi –kanavalla, niin siellä oleminen on erilaista, kuin ihan tuntemattomien kanssa. Tuomareitahan ei julkistettu ennen kisaa, mutta koetin silti viimeisinä päivänä olla huutelematta pitkin irkkiä missä kaikissa asioissa menin aidan matalimmmasta kohdasta puvussani, kun jokin kuudes vaisto kyllä pisti arvailemaan osan tuomaristosta ihan oikein.

Kisaajien kesken tuli ihan hyvääkin keskustelua tuomaroinnista, jota eilen jatkettiin myös irkin puolella. Nyt tuomaristoa oli ohjeistettu olemaan kannustavia ja mukavia (niin, odotan sitä kertaa kun tuomaristoa erikseen kehotetaan olemaan vit--- kettumaisia ja kamalia), josta johtuen osalle kisaajista jäi ilmeisesti epärealistinen tunne omasta pärjäämisestään kisassa. Kun pukua kerran vaan kehutaan, niin miksi en sitten olekaan top kolmosessa? Minun mielestä _kritiikin_ paikka ei ole tuomaroinnissa ja täysin tuppisuut tuomarit, jotka eivät kommentoi pukua lainkaan, eivät ole yhtään mukavia. Joten kehujen sanominen ääneen tuomaroinnissa rentouttaa kisaajia ja jos kehuun osaa suhtautua niin, että se ei tarkoita samaa kuin ”täydellinen puku, sä niin voitat tän koko jutun!”, homma toimii. Kritiikkiä tuomaristo voi aivan varmasti antaa myös ihan jokaisesta puvusta, myös niistä voittajista, mutta mielestäni sitä pitää pyytää erikseen.

Ja miten se odottelu Traconissa sitten palkittiin? Lavajuoksukisat eivät ole omia henk. koht. suosikkejani, mutta jokainen cosplayvastaava tekee kisoista oman näköisensä. Itse harmittelin vähän lavahaastattelun täydellistä puuttumista, olisi kerrankin ollut kiusaus larppailla lavalla, kun Ivy on hahmona vaan niin nnnngghhg, mutta näin suurella kisaajajoukolla se ei olisi ollut toimiva ratkaisu. En muista milloin olisin ollut vain katsomassa cosplaykisaa, joten miulta on vähän hämärtynyt mikä katsomon puolelle on viihdyttävintä, katseletteko mieluummin ~40 kisaajaa pelkillä poseilla vai esim 25 kisaajaa, joille esitetään pari kysymystä? Nyt toki WCS-karsinta tarjosi sitä hiillostusosiotakin; harmillista, että me pukukisaajat emme nähneet mi-tään sinne bäkkärille, täytyy vain uskoa että eeppisiä esityksiä oli. Jos itse olisin kisajärjestystä ollut päättämässä, olisin laittanut pukukilpailijat ensin, ”lämmittelynä” WCS-kisaajille. Tällöin toki tuomaristo olisi taas tarvinnut tuomarointiajan, joka nyt tuli kivasti luonnostaan pukukilpailun aikana.

Sunnuntain esityskilpailu jäi omalta osaltani näkemättä, koska maha vaati syötävää. Kunhan youtube alkaa suoltamaan esityksiä pihalle, odotan kyllä innolla niiden näkemistä, kuulemma sen verran huippuja settejä oli. Muutamaa sunnuntain kisaajaa jututeltuani kuulosti siltä, että tiedotus sunnuntaina ei mennyt kisan osalta ihan nappiin, kun tiedot harjoitusajoista tai kuvauksista tai aikatauluista yleensä eivät ihan kaikille kisaajille asti päätyneet. Pukuhuoneita oli myös kivasti tuplabuukattu cosplaykisaajille ja (”itsekeskeisille epäsolidaarisille nirppanokille”) lolitoille, mikä ei varmaan ainakaan vähentänyt bäkkäristressiä. 

Itsehän tein taas kisassa Desut, eli menin suoraan lavalta bäkkärille itkemään, kun viitan solki tarttui peruukkiini ja omasta mielestäni varsin näpsäkkä miniesitys muuttui noloksi soljen irrotteluksi hiuksista. Se harmitti ihan kamalasti ja jännitys purkautui sitten taas vollotuksena. Ilmeisesti tästä nyt on tulossa miulle tosi huono tapa. Jännitin ennen esitystä, mutta se lavalle menemisestä tuleva fiilis oli jälleen pökerryttävä. Ja sen ”hyvä ope!” kannustuksen huutaja saa kyllä ilmiantaa itsensä!

Tällä kertaa sentään sain silmäni vähemmän punaisiksi ennen kisaajien yhteiskuvaa ja kun se toinen sija sitten tuli, onnenkyyneleet olivat taas lähellä. WCSn voittajien julkistus sitten saikin melkein kaikki ympärillä itkemään, tunnelataus tarttui kaikkiin. Onnea vielä kertaalleen Maijulle ja Elinalle < 3

Kilpailu oli todella kovatasoinen ja siksi toiselle sijalle sijoittuminen tuntuu aivan erityisen hyvältä. Kisatessa tahtoo pärjätä sen takia, että on itse hyvä, ei sen takia että muut olisivat huonoja. En yhtään kadehdi tuomaristoa parhaimmiston valkkaamisessa, olisin itse kyllä repinyt tukkaa jo päästäni. Sijoittuminen oli tavoitteenani, joten olen ihan supertyytyväinen tällä hetkellä. Palkintopokaalin koko on jo vähän herpderpluokkaa, vaikka tuo kakkospokaali on vielä ykköstä pienempi. Miusta pienempi olisi vähän tyylikkäämpi ja uusi cosplaylajimitalli kyllä kelpaisi tuonne vitriiniin. Paras palkintokombo on kyllä tyylikäs pokaali ja kylmää käteistä, nyt pokaalista löytynyt vaalean vihreä lanka aiheutti kylmiä väreitä kun juuri olin ommellut metrikaupalla sifonkia tismalleen samalla langalla :D Myös palkinnoista tarpeen mukaan nillittävä Ilona tässä moi!

Puvusta muutamia faktatietoja kuvien paljoutta ryhdittämässä:

Bodyn lehdet on leikattu ohuesta, pikkaisen kuviollisesta kankaasta, maalattu drybrushaamalla noin viidellä erilaisella vihreälla ja keltaisella maalilla, reunustettu mustalla maalilla, liimattu kiinni bodyyn ja glitteröity vielä päältä. Maalattuja lehtiä on koko asussa yhteensä 452 kpl (parinkymmenen lehden virhemahdollisuudella). 

Bodyssa on 12 metallista spiraaliluuta ja vetoketju takana. Se ei kiristä vaan ainoastaan tukee. Samalla kyllä estää mukavasti istumisen. 

Sukkahousut on ihan Seppälästä ostettu ja maalattu sitten autoille tarkoitetulla spraymaalla tuon häivytyksen aikaansaamiseksi.  Näytin parisuhdeväkivallan uhrilta puoli viikkoa, kun automaali tietysti meni sukan läpi myös jalkaan. Nämä conissa olleet housut olivat kolmannet mitä maalasin, edellisillä kerroilla muun muassa viritin limpparipulloja housujen sisään, niin ettei jalkoja olisi tarvinnu maalata, mutta jälki ei ollut tyydyttävää. Kuviot on maalattu kankaille tarkoitetulla kohovärillä, myöskin niin, että sukkahousut oli jalassa.

Viitta on suunnilleen puoliympyrän mallinen ja painaa suunnilleen tonnin. Lehtikuviot selkäpuolelle on erillisestä verhoilukankaasta, joka painoi tosi paljon. Kiinnitys viitassa on kyllä oikean näköinen, mutta kuristava, kun koko viitan paino osuu juuri kurkun kohdalle. Tästä johtuen pidin viittaa päällä vain lavalla ja kuvissa. Sain pikkaisen wonderflexia tähänkin pukuun, kun viitan soljet on tehty tuosta ihmeaineesta.

Peruukki on aivan mahtavan värinen, kävi todella hyvä tuuri että näytöllä hyvältä näyttänyt tukka näytti livenä vielä sopivammalta. Tukkaa on pikkaisen lyhennetty, mutta suurin haaste oli hiusten yläosan saaminen kuosiin. Peruukin reunat eivät koskaan voi näyttää yhtä sulavalta kuin oikeat hiukset, mutta hiustenkuivaajan ja lakan avulla sain tukan mielestäni varsin kivan näköiseksi. Koko tukan hiusraja on siis käyty läpi kasarikuumalla kuivaajallani niin, että kuitujen normaali ”kasvusuunta” kääntyy ja ne pysyi melkein ilman lakkaa kohti takaraivoa. Muovilehtiä ei tuettu puvussa ollenkaan, vaan maalattujen lehtien lisäksi tukkaa somistivat lähi-Prismasta ostetun murattivehkan Tampereelle asti kannetut oksistot.

Ivyn WIP –päivityksen yhteydessä esittelinkin jo noita kulmakoristeita, jotka liimasin conipäiväksi Grimasin tujummalla liimalla. Pysyi aivan loistavasti ja lähti varsin tuskaisesti, vaikka Rora (< 3) lainasinkin poistomyrkkyainetta. 

Hihat, huivi ja viitan sisäosa on sifonkia. Sen reunojen huolittelu polttamalla tarjosi puvun tekemisen tunnelmallisimmat osat, kun istuin elokuisessa illassa pimeällä parvekkeella ja sulatin reunoja sytkärillä. Käyttäkää muuten mieluummin kynttilää, tulee vähemmän palovammoja. Oikea hiha oli murheenkryynini, kun se otti ja hajosi conissa. Pullistelin liikaa hauiksiani. Nyt pitää tehdä se kokonaan uudestaan, maalatut lehdet sentään pystyn kierrättämään. 

Hajonnut hiha on hajonnut :<

Anteeksi, kiusaan teitä taas vaan lupaamalla pyllykuvia, mutta kun niitä löytyi omalta kameralta kovin vähän, niin tämäkin piti pölliä niidelin tötteröstä

Ja ihan totta, taidan korjata sen hihan tässä pian. Sillä Ivysta tuli kertaheitolla suosikkipukuni, joka aivan varmasti nähdään vielä jossain tulevassakin conissa. Muratin kuulumisia lisää kunhan nämä loputkin afterconfiilikset laantuu ja aivot palautuu normitilaan. Sitä ennen luvassa vielä kala- ja kurahousuja.

Ilona

Tracon VI: Se Pakollinen Yleisraportti

Coniraportteja! Kaikkialla coniraportteja! Ilonalla taas miljoona coniraporttia kaikista puvuista erikseen! Tämä ensimmäinen vielä tylsästi ilman kuvia! Oman coniurani kolmas Tracon on nyt nähty ja fiilikset ovat oikein hyvät. Kyllä tämä menee Desun jälkeen vuoden toiseksi parhaaksi coniksi omalla listallani, vaikka odotukset viikonlopulle olivatkin niin ylimitoitetut, että ihan niihin eeppisiin mittoihin tai Parasta Ikinä –kategoriaan ei yllettykään.

Koska en osaa tiivistää ja tekstistä paisui pullataikinaa, kisamietteet tulee yhdessä Muratti –kuvien kanssa (luultavasti myöhemmin tänään), muista puvuista omaa päivitystä ja tässä löpinää kaikesta siitä muusta.

Tampere on Kuopiosta katsottuna huomattavasti inhimillisemmän matkan päässä kuin edellisen conireissun Turku, ja kun kyytiläisiä tarttui matkaan, oli puvun kuljetus autolla huomattavasti miellyttävämpää kuin olisi ollut junassa. Autoseura teki varsinkin paluumatkasta oikeasti varsin mieluisan ja majoitusvastaavat Ilse ja Jiri takasivat, että mahdollisuus kunnon yöuniin olisi ollut. Koko viikonlopun nukuttujen tuntien saldo jäi puvun viimeistelyn ja iltabileiden takia kyllä sinne kuuden tunnin korville, mikä ehkä vähän näkyikin jo sunnuntaina.

Tampere talo on paikkana ihana, tykkään sen valoisuudesta ja nyt jopa sen putkimaisuus viehätti, vaikka vuosi sitten vielä kaipailin jotain Sibeliustalon Metsähallin tyylistä yhteistä tilaa. Nyt yksittäisten ihmisten epätoivoinen metsästäminen conialueelta toimi kyllä vähemmän kivana hyötyliikuntana (Spike, oi Spike kuinka sinua kaipasinkaan!) varsinkin epämukavien kenkien kanssa. Tilaratkaisut tuntuivat kivoilta ja kun en osallistunut mihinkään jonottamista vaatineeseen ohjelmaan, oli miun mielestä kaikkialla kivaa ja väljää ja mukavaa. Ja päivisin niin ihanan valoisaa, yöaikaan ihanan tunnelmaista. Sorsapuiston muuttuminen rakennustyömaaksi häiritsi ainakin minua paljon vähemmän kuin luulin, ja tavallaan oli mukava, miten ihmiset nyt pysyttelivät lähempänä rakennusta eivätkä hajaantuneet ihan jättimäisille alueille. Syyskuun sää oli kylmä auringonpaisteesta huolimatta, joten oma ulkoiluni rajoittui muutamaan palelevaan kuvausretkeen.

Ohjelmiston puolesta Traconin tarjonta vaikutti ”ihan kivalta”. Etukäteissuunnitelmat on etukäteissuunnitelmia, enkä yleensä niitä koskaan noudata, joten nyt en oikeastaan suunnitellut mitään. No paitsi ne paneelit mihin osallistuin itse ja Hootin Macross-luento. Peruukkiluento olisi voinut kiinnostaa ilman sunnuntain zombiefiilistä, Alastomuus animessa vaikutti loistavalta sen vartin ,jonka siellä istuin ennen kuin totesin nukahtavani, jos en lähde kävelemään ja Elffin proppiluentoakin melkein päädyin kuuntelemaan kolmatta kertaa. Hopeanuoli ei ole koskaan minuun kolahtanut, joten se puoli ei minua Traconissa houkuttanut. Fanien olemista ja menemistä ja intoilua sen sijaan oli kyllä kiva seurata vierestä ja toivon tosiaan, että Hopeanuolimusikaali tekisi paluun johonkin toiseenkin coniin, tahtoisin päästä näkemään senkin livenä.

Hoothootin Macross-luento oli juuri sitä mitä olin siltä toivonutkin. Vaikka oma Macross-fanitukseni rajoittuu (vielä) pääasiallisesti Frontieriin, tarjosi luento juuri sen sopivan annoksen syvällistä tietoa ilman älyttömiä spoilauksia koko Macross-tuotannosta, joten sekä sarjan fanit että uudet tuttavuudet varmasti saivat siitä paljon irti. Tiedän kyllä, mitä animua saattaa kovalevyilleni ilmestyä. Juuri tällaisia ovat ne _hyvät_ _anime_aiheiset luennot ja näitä todellakin saisi olla coneissa enemmän. Ulina siitä, että animeohjelmat muka eivät tarjoa mitään uutta sarjan nähneille eivätkä ole kiinnostavia näkemättömille, kertoo vaan siitä, ettei ole nähnyt oikeasti hyvin toteutettua animeohjelmaa. Ei animeohjelma tarkoita wikipedia tietojen luettelemista yleisölle. Tämä luento oli loogisesti etenevä, rakenteeltaan hyvä, sopivasti huumorilla höystetty ja perusteellinen paketti, jossa pitäjän panostus ja tietämys todellakin tulivat esille. Ja ne ihmissuhdekaaviot! < 3

Itse olin osallisena kahdessa paneelissa, joiden aiheet liippasivat hyvin läheltä toisiaan. Cosplay ja blogaaminen on niitä juttuja joista jotain tiedän ja joita harrastan, joten niistä puhuminen tuntui varsin loogiselta ja luonnolliselta, ja olin varsin otettu kun miuta pyydettiin puhujaksi. Kävijäkatoa voi toki tulkita niin, että aiheen kuuntelu ei sen sijaan välttämättä ole kamalan kiinnostavaa.

Lauantaiyön Inside the/a cosplayer’s studio tuli ohjelmistoon valitettavan myöhään, eikä siksi näkynyt ohjelmalehtisen ohjelmakartoissa. Kuulijoita meidän kuuden cosplayblogaajan hiillostusta kuuntelemassa oli noin 40,  mikä selittyy yllä mainitun lisäksi varmasti osittain myös ajankohdalla. Iltabileet olisivat itseänikin kutsuneet jo Hootin luennon jälkeen, jos en tähän paneeliin olisi lusikkaani pistänyt. Ideana enemmän talkshow/roast –tyylinen paneeli on loistava ja mahdollistaa viihdyttävän ohjelman. Nyt toteutus jäi ehkä hiukan vajavaiseksi eikä paneelista saatu irti kaikkea mahdollista. Ehkä vielä provosoivammat kysymyset, hiukan pidempi aika tai vaihtoehtoisesti vähemmän panelisteja olisi jotenkin muuttanut tilannetta. Tai sitten ei. Minulla oli ainakin hauskaa paneloida ja me kaikki panelistit oltiin hurjan hauskan itseironisia koko ajan. Tai ihan karmeita elitistikusipäitä. Hirveiden housujeni ja päivällä vilkkuneen takapuoleni saama huomio oli hämmentävää. Olisi kiva kuulla katsojien kommentteja, millaista paneelin seuraaminen oli.

Sunnuntain zombioloa selittää 2,5 tunnin yöunet, joihin suurimpana syyllisenä oli iltabileet, jonne piti rynniä hirmuisella vauhdilla (tosin parin mutkan kautta) heti puolenyön jälkeen. Iltabileistä voisi tiivistettynä todeta, että  ihan paskaa kun piti jonottaa baaritiskille niin pitkään (ja niin usein). ”ihan jees” Unelmailtabileethän yhdistäisi sen mukaansatempaavan tanssilattian ja hiljaisemman, keskustelut mahdollistavan paikan, nyt painotus oli ensimmäisellä ja esim tanskalaisten kunniavieraiden kanssa ylhäällä ei juurikaan pystynyt jutustelemaan. Tanssilattialla oli kuitenkin ihanaa, tuttuja oli mahtava nähdä ja bileitä olisi voinut jatkaa vielä paljon pidempäänkin. Host ja hostess –klubi kuulosti ideana ihan mielenkiintoiselta, kun itse tulin bileiden loppupuolella paikalla, en osaa sanoa kuinka paljon maksullisia seuralaisia hosteja käytettiin /hyödynnettiin / ostettiin pidettiin kiireisinä tai miten idea sitten käytännössä toteutui.

Sunnuntain Cosplayjournalismi netissä –paneeli käsitteli osittain samoja asioita kuin yöllinen ohjelma, tällä kertaa vaan asiallisemmin. Itse olin kanssa pyöritellyt vastaavanlaista ohjelmaideaa pienessä päässäni, joten great minds think alike selvästikin. Oliko se sitten englannin kielen käyttö, suhteellisen aikainen ajankohta (noh, riippuen unimäärästä) vai samaan aikaan ollut Suurin pätijä, oli katsomossa valitettavasti vain noin 25 henkeä. Irtsa veti paneelia hyvin, Rimpun ja Casperin kanssa oli mukava jutella, vaikka yöunien vähyys verotti omaa aivokapasiteettia aivan liikaa, enkä omissa puheissani ollut lainkaan looginen. Anteeksi siitä. Irtsan kanssa jo vähän puheltiin, että we must go deeper, suomeksi puhuttuna vastaavanlaisesta paneelista saisi varmasti vielä irti hyvää ohjelmaa. Mihin coniin,  millaisella timeslotilla ja ketkä siellä puhuisivat, jää vielä nähtäväksi. Tai ketkä sitä kuuntelisivat, sillä en itse osaa hahmottaa kiinnostaako ketään (itse blogia pitämätöntä) keskustelu cosplayblogeista, vaikka painotuksena ei olisikaan vain puhujien omat blogit.

Conien teemoittaminen tuntuu olevan kovin muodikasta, mutta koskaan aikaisemmin en ole nähnyt sen toimivan ja näkyvän samalla tavalla kuin Traconissa. Koko viikonlopun mittainen conipeli hymyilytti, vaikka siihen en osallistunutkaan kuin viime hetkellä, kun Vihreä vallankumous tempaisi mukaansa, mutta jatkuva larppailu toi tapahtumalla sopivan tunnelman. Muutenkin Traconin pienet lisäjutut kuten conzine-lehdet antoivat aivan ihanaa lisätunnelmaa, vaikka Surunan bäkkärihaastattelu ei niihin tainnutkaan päätyä. Vaikka sunnuntai olikin itselleni väsypäivä, iski conihaikeus jo keskellä päivää. Olisihan tuota touhua vielä vaikka päivän verran katsellut ihan mielellään.

Iso sali on iso

Kuopio kutsui vasta päättäjäisten jälkeen, joissa konkretisoitui paitsi conin järjestäjien suuri määrä, myös ensimmäistä kertaa itselleni Tampere talon suurimman salin koko. Olen aikaisemmin vain istunut pääsalissa jossain permannolla tai ollut lavalla, nyt yläparvelta koko kokonaisuuden näkeminen oli aika vaikuttavaa. Kalakukkokaupunki vastaanotti lapsensa juuri ennen puoltayötä puherikkaan ajomatkan jälkeen.

Tämä coni taas muistutti siitä, miten pitkän matkan olen conikävijänä tullut ensimmäisestä, vuoden 2009 Traconistani, jossa sooloilin yksin koko viikonlopun ja uskaltauduin puhumaan vaan kisan takahuoneessa lähimmille jonottajille. Kyllä ne kanssaconittajat tekevät ison osan tapahtuman viehätyksestä, nyt talo oli täynnä kavereita, tuttuja, puolituttuja, blogin lukijoita (ei ollut kerta eikä kaksi kun kun kuulin ”ai mä oonkin lukenu kun sä maalasit noita lehtiä”), irkkituttuja, entisiä oppilaita ja ihan uusiakin tuttavuuksia. Valitettavasti tämä aiheuttaa tietysti senkin, että kaikkien kanssa ei ehdi juttelemaan niin pitkään kuin tahtoisi, osaa näki vain vilahdukselta. Kiireinen con on kiireinen, vaikka jotain muuta yrittäisikin.

Tracon tuntui kehittyneen valovuoden verran edeltäjästään ja jos sama suunta ja tahti jatkuu, maltan tuskin odottaa ensi vuotta. Myös tässä conin jälkeen näyttää siltä, että palautteen vastaanottamisessa ja kommentoinnissa vedetään pisteet täysillä kotiin, sillä tokihan hiomista vielä löytyy, mutta tahto ja asenne parantua ja kehittyä tuntuu olevan juuri oikea.

Kuusi viikkoa aikaa seuraavaan koitokseen, joten conifiilistelyjen lomassa katseet kääntyy jo Talksia ja Gaalaa kohti. Traconin pukupäivitystä ja kisa-avautumista luvassa ihan pian.

Ilona