Tracon 2017 eli parin päivän pahistelut

No niin, nyt pukkaa coniraporttia ennen kuin tapahtumasta on kulunut edes kolmeakaan kuukautta! No siis hyvin hilkulla on se kolme kuukautta mutta kuitenkin!

Kuten ylläolevasta huomaa, tämä teksti oli ihan julkaisemista vaille valmiina jo viime vuoden marraskuussa. No siis kuvien lisäämistä ja julkaisemista vaille ja siitäpä se sitten jäikin kiinni ja roikkumaan ja ohoh ja hupsista, nyt vasta sain aikaisiksi. Mutta parempi myöhään kuin ei ikikuunapäivänä jne yms. 

Vuosi sitten (siis 2016 syksyllä) vietin vain yhden päivän Traconin Jäbän kanssa, tänä vuonna (siis vuonna 2017) päätin tehdä yhden yön reissun ihan yksikseni. Minua pyydettiin tuomarointihommiin jo ties kuinka kauan aikaisemmin, joten takaraivossa coniin lähtö oli jo pidemmän aikaa. Jotenkin vaan oli vähän vaikea löytää sitä jotain perinteistä Tracon-fiilistä ja pukujenkin osalta keskittyminen oli oikeastaan jo CosplaynSM:n puolella, vaikka siitä pitikin olla vielä ihan hissunkissun. Mutta ihan kiva reissu ja onneksi tuli tehtyä!

Tampere on Kuopiosta katsottuna juuri siinä kipurajoilla että kyllä sinne ajelee mutta ei kyllä kovin mielellään. Ainakaan itsekseen ja ainakaan Helan puku päällä, joka ei ole tarkoitettu istumista varten vaan hiljalleen tuhoaa niskan kuten kuoleman jumalattaren kuuluukin. Mutta omaa tyhmyyttänipä pistin puvun jo kotona valmiiksi päälle. Jotenkin oli vaan niin tuoreessa muistissa niin monet kerrat kun olen vihannut mennä Tampere talolle puku vaan puoliksi päällä. Onneksi oli tankki täynnä niin ei tarvinnut pysähtyä säikyttelemään ketään matkalla.

Tämmöisellä goottimeiningillä mentiin viikonloppu!

Pukuhommat päättivät itse itsensä kuin vahingossa. Retan kanssa oltiin puhuttu Miyun ja Larvan cossaamisesta ties kuinka monta vuotta sitten. Minähän en erityisemmin harrasta crossplayta. Ikinä. Paitsi silloin on hahmo pukeutuu jättimäiseen kaapuun ja sen kaveriksi saa Vampyyriprinsessa Miyun. Kun Reta vielä tuomaroi samoja kisoja, oli tämä puku ihan selviö.

Tampere talo siinsi jo silmissä!

Toisesta puvusta pitää kiittää ja syyttää ihan vaan ihanaopekollega-Cillaa, joka hönki minulle riittävästi Thor: Ragnarok -leffaa ja Kate Blachettia siinä. Kun sitä traileria katsoi riittävän monesti ja mietti että niin, Traconin teemana on pahikset, syntyi päätös tämän pahistädin pukuilusta kuin itsestään. Tiesin myös, että nyt olisi ainoa hetki kun saisin puvun tehtyä ilman itkuja ja hampaidenkiristelyjä, eli kun saatoin vielä antaa itselleni taiteellisia vapauksia ja mennä niiden muutamien kuvien perusteella, sulkea silmät liian vaikeilta tekniikoilta ja nautti vaan siitä sinne päin tekemisestä. Kirjoitan nyt että nauttia, mutta oikeasti piti vaan olla raudanlujana itseni kanssa ja valita ne pari kuvaa jonka mukaan mentiin, koska oikeasti trailerissakin näkyi noin kolmea eri versiota puvusta ja sitten ne resoluution puolesta parhaat kuvat näyttelyissä olleista puvuista olivat vielä ihan oma lukunsa.

Eli Hela oli minun pukuluokitukseni mukaan tekele, mutta tekele johon suhtauduin kuitenkin melkoisella vakavuudella. Kun mitään yksittäistä kangasta sopivalla tekstuurilla ei löytynyt, yhdistin bodysuitissa alla mustaa keinonahkaa ja päällä semmoista uunoturhapuromaista reikäkangasta jotka molemmat löysin Savon Palasta. Toimivat kivasti, olisivat toimineet vieläkin kivemmin jos reikäkangas olisi joustanut yhtä moneen suuntaan kuin keinokangas, mutta se olisi ilmeisesti ollut liikaa toivottu. 

Olisin halunnut käyttää kaavoissa Yaya Hanin bodysuit-kaavaa jota en vieläkään ole päässy testaamaan, mutta olin onnistuneesti hukannut koko kaavan jossain kesäisessä siivoushulluudessa. Löysin sen sitten about viikko Traconin jälkeen, joten jospa se sitten seuraavassa makkarankuoressa pääsee oikeasti tositoimiin, nyt käytin sitä jotain vanhaa kaavaa jolla olen about jokaisen bodysuit-pukuni tehnyt. Oli kivaa tehdä tuommoista asua taas pitkästä aikaa, tai ainakin tuntuu että pitkästä aikaa, en tiedä onko siitä oikeasti kovin pitkä aika.  Kengät olivat asussa tosi mukavat, kun päällystin neljä syksyä ja kevättä palvelleet kiilakorkosaappaani. Ja päällystin ne vielä niin että päällysteet saa pois ja kengät vielä joskus taas käyttöön, hyvä minä.

Makkarankuoren vihreät kuviot olivat loppujen lopuksi yllättävän helpot tehdä, kun annoin itselleni riittävästi lupaa sooloilla kuvioiden asettelujen kanssa. Kangas oli vihreää vinyylikamaluutta kankaita.comista ja kiinnitin siitä suurimman osan ihan kuumaliimalla. Kangasliimaa käytin ensin, mutta sen kuivuminen kiristi hermoja ja pysyminen oli huonompaa kuin kuumaliimalla. Muovisen kankaan liimaamiseen kuumaliima toimi ihan todella hyvin, erityisesti kun liimasin suurimman osan kuvioista ainakin osittain niin, että puku oli päälläni jolloin kangas jousti sen verran kuin pitikin. Vihreät osaset kestivät ja pysyivät paikallaan todella hyvin, myös myöhemmin photoshoottia varten.

Esan nappaama kokovartalokuva ja vielä yksi selfie instagramin läpi suodatettuna

En saanut Helan päähinettä valmiiksi Traconiin ja conissa kiitin siitä onneani kun katselin ihan jäätävän tukkoisia käytäviä ja kuvittelin lävistäväni kaikki niillä piikeillä. Tein nimittäin päähineestä mahdollisimman ison version, eli julisteiden mukaan. Leffan nähneet tietävätkin että piikit kasvavat Helan päästä ja muuttavat kokoaan, joten nyt on melkoinen kiusaus tehdä semmoinen pieni ja näpsäkkä piikkikruunu myös. Iso piikkipäähine kohtasi nimittäin voittajansa yhden pienen Jäbän käsissä ja on nyt jo entinen.

Ihanin Ilsu!

Mutta Tracon mentiin tosiaan ihan mustalla goottitukalla! Ja goottimeikillä, josta nautin jotenkin erityisen paljon, koko puku tuntui ihan hirmuisen kivalta ja pahikselta ja ihmiset jotka eivät tunnistaneet minua kruunasivat koko homman. Kun nyt kirjoittelen tätä, on Ragnarok lopultakin nähtynä ja Hela cosplayta putkahtelee somessa vastaan jatkuvasti. Leffassa pystyi onneksi aika pian unohtamaan pukujutut, vain välillä teki mieli ponnahtaa pystyy ja kiljaista että ahaaa, vai tuolta se niska näytti, kas kun ette voineet jo trailerissa paljastaa! Joidenkin pukujen kohdalla käy niin, että sen oman tekeleensä jälkeen ei oikein tunnu kivalta edes nähdä referenssikuvia tai muiden samoja pukuja, mutta Helan kohdalla pääsin siitä fiiliksestä aika pian onneksi yli!

Mutta ainiin joo siitä Traconistahan minun piti kirjoittaa.

Iso oli taas lava ja sali!

Vaikka olenkin katkaissut napanuorani Desuconiin, oli desupöytä ympäristöineen jälleen Se Paikka Jossa Olla, kun lopulta saavutin conipaikan yhden aikaan iltapäivällä. Kerkesin hengaamaan siellä hetken ennen kuin lauantain oikeasti siinä vaiheessa ainoa kiinnostava ohjelma, eli cosplaykisat, alkoivat. Seuraavan päivän tuomarointihommat antoivat privileegion pujahtaa bäkkärille fiilistelemään jännitysfiiliksiä ja sieltä katsomoon, jossa oli ihan hurjan virkistävää seurata kisoja ihan rauhallisesti ilman mitään omakohtaisia vastuita. WCS-tietysti nostatti hirmuisesti tunteita pintaan ja ai että voittajien esitys oli niin ihastuttavan söpö! Pitkältä kisahommat kyllä tuntuivat väliaikoineen ja keskittymien meinasi kummasti välillä herpaantua.

Kommentaattorit oli asemissa!

Tämän kuvan pöllin törkeästi UruharaFC:ltä, kun en äkkiseltään muita samasta poppoosta otettuja kuvia löytäny, vaikka kameroita oli useampikin räpsymässä. Hootti oli katsomossa jossain ihan yläparvella eikä jaksanut juosta alas, joten Hootti puuttuu. Pitäisi photoshopata Hootin pää tuonne minun ja Maijun väliin vaikka.

Kisojen jälkeenpä ei ollut luvassa kuin hetki päätöntä palloilua ja sitten Ilsun kautta syömään. Oli ihana istua oikein pitkän kaavan mukaan syömässä hyvää ruokaa Haraldissa aivan ihanassa seurassa jota nykyään näkee aivan liian harvoin! Sitten iski vanhuus eikä jatkettu enää minnekään, vaikka majapaikassa jäätiinkin suustamme kiinni maailmanparannuksen tiimoilta aamuyön tunneille. Onneksi seuraavan aamun meikki ja puku olivat sen verran simppelit, että en kiroillut ihan tavattoman paljon kun jouduin hipsimään autolle jo ennen kahdeksaa. Sitten kiroilin jonkin aikaa kun olivat menneet rakentamaan kaikenmaailman tunneleita ja ties mitä Tampereelle ja piti oikeasti navigaattorin kanssa seikkailla paikalle, mutta siitäkin selvittiin.

Pienempi kuin kolme

Sunnuntaiaamun punottavat silmät

Sitten alkoi sunnuntain tuomarointirupeama, joka oli pitkä ja uuvuttava. Päivin, Iriksen ja Retan kanssa tuomarointiin ensin esityskisa ja sitten samaan syssyyn vielä hallcosplay ja sen jälkeen olo olikin sen mukainen. Vitsailin olevani se tuomari joka istuu krapulassa pimeimmässä nurkassa Larvan kaavun sisällä naamari päässä enkä puhu mitään, mutta kukaan tuskin yllättyy että eihän se niin mennyt. Olen lähes poikkeuksetta se tuomari joka puhuu ja kyselee paljon. Osa kysymyksistä jopa liittyy aiheeseen mutta eiköhän se yleensä tuomarointitilanteessa ole aina niin, että sitä jonninjoutavaa jutustelua tulee suurin osa.

Muikea tuomaripoppoo on muikea!

Tai ei jonninjoutavaa, olen ihan pohjattoman utelias kuulemaan miten kisaajat on juttuja tehneet, mutta suuri osa kysymyksistä ja vastauksista ei vaikuta esim pisteytykseen mitenkään. Esimerkiksi se klassinen, miten pitkään olet tätä pukua/esitystä tehnyt ei oikeasti vaikuta mihinkään, koska ei sillä ole väliä oletko tehnyt puvun viikossa vai vuodessa, jos lopputulos näyttää hyvältä. Ja yleensä sen kyllä puvusta näkee milloin aikataulutus on kussut tai milloin aika on käytetty järkevästi ihan kysymättäkin.

Tämä liippaa läheltä sitä toista ikuisuusaihetta kisapukunen osalta, eli kuinka alkutekijöistä puvun tekeminen pitäisi aloittaa, mistä vielä saa lisäpistettä ja mikä on ihan vaan turhaa hifistelyä tai ainakaan ei vaikuta tuomaroitiin. Esim että jos olet virkannut tai neulonut itse jotain osia pukuun, onko se parempi kuin jos olisit löytänyt referensseihin nähden yhtä hyvää neuletta valmiina? Tai jos kasvatat itse sitä puuvillaa takapihallasi, josta kudot sen kankaan josta ompelet sen puvun, niin onko siinä jotain erityistä verrattuna pukuun jonka kangas on ihan vaan ostettu kaupasta? 

Nyt en mene puhumaan kaikkien cosplaytuomareiden suulla, mutta jos säännöissä ei erikseen lue että pisteitä annetaan pitkän ajan käyttämisestä tai älyttömästä omistautumisesta, niin nuo seikat ei vaikuta pisteytykseen. Tuomarit arvioivat sitä lopputulosta, että miten hyvin se lopputulos korreloi sen referenssikuvan kanssa, ihan riippumatta miten pitkään tai mitä materiaaleja siihen on käytetty. Vähän sama kuin välillä kuulee vähän vähättelevästi kerrottuna jos jokin puvun osa on tehty pahvista, softiksesta tai jostain muusta kuin Pyhän Graalin maljan oksennuksesta jota worblaaksikin sanotaan. Silläkään kun ei ole mitään väliä, että mitä materiaalia jokin juttu on tai kuinka kallista se on tai mistä se on hankittu, jos se näyttää oikealta ja järkevältä.

Nautin niin minun ja Retan pituuserosta!

Kisojen jälkeen minulla oli vähän tuli hännän alla että kotimatkalle pitäisi keritä, kun Jäbä-ikävä oli melkoinen ja ajomatka taas sen neljä tuntia. Retan kanssa kuitenkin oli tarkoitus saada kuviakin ja onneksi yhytettiin Teppo kameroineen ja seikkailtiin sitten jossain lastausovilla kivasti kuvaamassa. Sitten suuntasin nälkäkiukkuisena kohti Kuopiota. Ens kerralla selkeästi ruokatauko tuomarointiin, nyt vänkäriruokailu ehti jo loppua ennen meidän urakan päättymistä.

Kuvaajana Teppo Suominen

Kuvaajana Teppo Suominen

Larvasta ei ole mitään ihmeempiä kerrottavaa. Kankaana käytin Eurokankaan jotain halpispolyesteriä kaapuun kun sitä kului niin älyttömästi tällä pituudella plus lisäkoroilla. Alla oli kunnon olkatoppaukset tuomassa ryhtiä ja profiilia ja meikillä hain jotain vähän edes erilaista kuin normaalit animutsirpulasilmäni. Naamarin tein thibraasta omien kasvojen päälle, sekun muotoutuu nätisti senkin jälkeen kun ei ole enää polttavan kuuma. En ehkä silti suosittele samaa taktiikkaa muille, vaikka siistin kuolinnaamioefektin silleen saakin aikaan. Tälleen crossplayaaminen oli ihan kivaa, kun sai kaapuilla ja pitää maskia naamalla, mutta tuskimpa tulen taas crossaamista harrastamaan ihan hetkeen. Alto mekossa ja Larva kaavussa riittänee.

Kuvaajana Teppo Suominen

Kuvaajana Teppo Suominen

Eli ihan kiva Tracon, ihan kivat puvut, oli kivaa. Ensi vuonna sitten taas ja kauhuteema kuulostaa siltä, että siihen on helppo jotain teemaan liittyvää pukuakin keksiä. 

Ilona

ps. blogi tais just täyttää taas vuosia, mutta onneksi ei näillä päivittelytahdeilla paljon tarvitse juhlia!

Luukku 1: Matkalaukku, muovilaatikko ja ensimmäinen oikea peruukki

(Jos kaikki menee kuten keikaku, pääsette yövirkut lukemaan tätä aamukolmelta. Testailen bloggerin ajastustoimintoa, katsellaan mihinkä kalenterin oikea julkaisuaika sitten asettuukaan. Ei ehkä jatkossa aamuyölle. Ehkä)

Ehdin jo lupailemaan, että seurailen vaan muiden joulukalentereita tänä(kin) joulukuuna, kun mitään fiksua tai inspiroivaa joulukalenteri-ideaa ei coslayblogin aiheiden piiristä oikein tullut mieleen. Sitten irkissä Hoothoot keksi ehdottaa peruukkiaiheista joulukalenteria ja innoistuin ihan kympillä! Miun peruukkipakkomieltee--- mieltymykseni on ainakin #cosplay.fi jo turhankin tunnettua, kun pölpötän niin usein peruukkien ostamisesta tai kuinka niitä tipahtelee postilaatikosta aika tiuhaan tahtiin. Tietysti tämä idea olisi voinut miulle itsellenikin tulla, ja mielellään vielä vähän aikaisemmin kuin marraskuun toisiksi viimeisenä päivänä...

Joulukalenterissa en vain esittele peruukkeja yksi kerrallaan. Ensinnäkin aika jouluaattoon ei tulisi millään riittämään niiden kaikkien esittelyyn ja toisekseen se olisi kovin tylsää. Joissain luukuissa saatan höpöttää vain yhdestä peruukista, joissain esittelen lähes identisiä peruukkeja ja selitän miksi molemmat muka ovat tarpeellisia. Samoin luvassa on juttua peruukkien ostamisesta, hoitamisesta ja stailaamisesta. Kaikenlaista peruukkijuttua siis! Ei varsinaisesti missään loogisessa järjestyksessäkään vaan kivasti fiiliksen ja kerkiämisen mukaan.

Ensimmäisen joulukalenteriluukun kunniaksi esittelen peruukkien säilytystä. Tästä ei välttämättä kannata ottaa esimerkkiä.

  

Kaikki alkoi tästä. Äidiltä saatu vanha matkalaukku, jonka lukkosysteemin toimimattomuus estää sen järkevän käyttämisen mitenkään muuten kuin vaakatasossa. Tähän tallensin ensimmäiset peruukkini, jotka olivat karmeaa suomilaatua ja jotka esittelen erikseen vielä teillä tässä joulukuun kuluessa. Aika pitkään survoin kaikki peruukkini surutta tähän yhteen ja samaan paikkaan, vaikka matkalaukku jo protestoi eikä mennyt ollenkaan kiinni. Oli vaan niin kivaa fiilistä ottaa peruukkeja esille tämmöisestä vanhasta ihanuudesta.

Lopulta peruukkien määrä kävi liian suureksi pelkästään matkalaukussa säilytettäväksi ja kuvioihin astuivat erilaiset muovilaatikot. Jonkin aikaa riitti yksi tällainen Maxi Makasiinista ostettu laatikko  (joiden kannet muuten pysyy ihan hävyttömän huonosti kiinni), sitten kaksi ja tällä hetkellä paremman puutteessa suurin osa peruukeista majailee tässä jo kertaalleen videolla nähdyssä harmaassa kannettomassa laatikon rumiluksessa.

Nyt täynnä muuta rojua, joskus majoitti peruukkeja.

Ruma kuin mikä.

Paras tapa säilyttää peruukkeja olisi tietysti auringonvalolta ja turhalta kuumuudelta suojatussa tilassa, peruukkipäässä ja vielä niin, että siitä käytäisiin pyyhkimässä pölyjä välillä. No mie olen organisoinut omat peruukkini tylysti suljettaviin pakastepusseihin. Pusseja on monen kokoista, joten runsaammille peruukeille sitten ne isommat pussit ja pienemmille pienemmät. Pusseihin saa nätisti kirjoitettua jonkinlaisen kuvauksen peruukista tai hahmon nimen, koska kuitumytyistä on vähän vaikea aina arvailla, mikä peruukki sieltä löytyy. Itse en yleensä letitä pitkiäkään peruukkeja, vaan kiepautan niitä vaan vähän itsensä ympärille ja laitan pussiin. 

Minigrip tai vastaavat halpispussit pelastaa päivän.

Onko nykyinen systeemini kätevä? No ei todellakaan. Tuo laatikko hakee vielä paikkaansa meidän huushollissa ja vaikka koetankin laittaa tuonne matkalaukkuun ne peruukit, mitä luulen tarvitsevani/hiplaavani seuraavaksi, päädyn aina kaivelemaan tuolta laatikon pohjalta jotain tukkaa. Ja kun varsin tavallista hupia on peruukkien sovittaminen, eivät ne yleensä päädy heti takaisin pusseihinsa vaan pyörimään pöydille ihan valtoimenaan. Ja sitten on ne pussit hukassa. Being a wig-addict is suffering.

Tämän päivän esittelyvuorossa on loogisesti ihka ensimmäinen ”oikea” peruukkini. Suomiperuukeista tulee juttua tosiaan erikseen. 

Iiih, eka coni ja eka cosplay

Ihan ensimmäinen parempaa kuitua oleva peruukkini oli vuoden 2008 Nekoconiin tekemääni Vampire Princess Miyuta varten ebaysta ostamani perusruskea, otsatukallinen peruukki. Miulla ei ole mitään muistikuvaa, miltä myyjältä tämä oli, mutta muistelisin, ettei tämän metsästämiseen mennyt kovin pitkään. Jännitin tietty ihan kamalasti, kun ekaa kertaa tilasin mitään ulkomailta ja huolehdin, että tuleekohan se peruukki perille ollenkaan ja mitä jos se on vääränlainen ja apua apua! Peruukki tuli ja oli aivan täydellinen. Leikkasin sivutukan lyhyemmäksi ja trimmasin otsatukkaa. 

Onneksi kuvailin itseäni nolosti jo vuonna 2008!

Ensimmäiseksi cosplayksi Miyu oli siitä haastava, että heti pääsi tekemään ylhäällä olevaa ponnaria, jossa tukkaa oli vielä ihan tosi paljon. Muistan vielä kun ähersin tämän kanssa, nostin osan tukasta suoraan vaan ponnarille ja kieritin sitten loput tukasta takaa ja sivuilta ponnaria kohti, että sain kaiken verkon piiloon. Ponnarina miulla oli semmoinen iso hörsylä (jonka tiedän vieläkin pyörivän täällä jossain, mutta jota nyt en löytänyt kuvaamista varten) jonka ympärille olin kiertänyt jostain suomiperuukista irrotettuja kuituja, niin että se sai jäädä näkyviin. Näin jälkeenpäin katseltuna peruukki näytti muuten aika kivalta! Vaikka oma vihreä tukkani vähän meinasikin kurkkia välillä pulisongeista. 

Ja vuonna 2009

Miyu pääsi uusintakäyttöön vuoden 2009 Animeconiin ja on sen jälkeen majaillut hyvin vähällä pidolla laatikossa. Näköjään en ollut hoitoainekäsitellyt sitä käytön jälkeen, joten takkuja sai selvitellä aika paljon. Kuitu on kuitenkin aivan ihanaa, mukavasti karhentunutta ja kiiltoa on ihan tosi vähän. 

Ilman ponnaria tai muuta lisähärpäkettä.

Ai niin, onhan tämä ollut festaritukkanakin, ilmankos oli takkuinen.

Lupaan, että kaikissa luukuissa ei ole näin pitkät pätkät pölisemistä! (...eipä)

Häviävä huhtikuu

Hupsista heijakkaa, tämä huhtikuu on kadonnut jonnekin ihan huomaamatta ja cosplayn osilta homma on ihan levällään, edelleen. Ajattelutyötä on tehty paljon, käytännön tekemisen kustannuksella, joten Rinoa ja Queen Mab olisivat molemmat pientä viilausta vaille valmiina, mutta jotenkin se viimeistely on ollut ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Kuulemma nuoret opettajat ovat tuomittuja sairastamaan vähintään joka toisen koulussa kiertävän flunssa- tai vatsataudin, ja mie olen kyllä nyt taas oman osani täyttänyt tältä vuodelta. Tai siis kerkiänhän mie vielä muutaman flunssan tässä saamaan, mutta jos ne oksennustaudit olisi tältä keväältä sairastettu, kiitos. Ja silloin kun ei sairaudet vaivaa, päätän tietysti lähteä Helsinkiin blogimiittailemaan sen sijaan, että tekisin pukuja. Ei tämä edistymättömyys siis oikeastaan yllätä yhtään. Tosin blogimiitissä oli taas ihan huippua, oli se sen arvoista.

Sivuprojektit sivuun (nyt kun nuo perhanan lumetkin kerkesi sulaa ennen Mabin kuvaamista), nyt on  pakko saada asioita aikaan. Ilmeeni, kun Bakaconin kisainfo napsahti sähköpostiin...

Voisi kuvitella, että helmikuussa ”parin päivän” päässä valmistumisesta ollut puku olisi todellakin viimeistelyvaiheessa, mutta hohohoo, eipä ole! Otin Beatrixin ensimmäistä kertaa edes esille helmikuun jälkeen tällä viikolla ja hommahan näyttää juuri niin pahalta, kuin voisi kuvitella. Tekemistä on ihan helvetisti. Samaan aikaan elämä antaa semmoisia palapelinpalasia eteen, että voi vielä kaikki tämän vuoden cosplaysuunnitelmat napsahtaa jäihin, mutta tämänhetkisillä tiedoilla Bakacon kisoineen edelleen on ohjelmistossa. Kisapuvun lisäksi muut puvut on kyllä täysin ehkä-listalla, voi olla, että innostun tekemään uusia pukua, tai voi olla että aika menee ihan kaikkeen muuhun ja sitten  käytän esim Rinoaa ja Mabia. Katsellaan. Tällä hetkellä mitään kiveen hakattuja suunnitelmia on ihan turha tehdä.

Ja toisena asiana, Rullarinkeli hämmensi minua You are beautiful–namiskalla. Ja pelasti minut siis tekemästä pelkkää ”hei olen elossa” –päivitystä. Hommahan on seuraavanlainen:

You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille. Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!

Olipa muuten oikeasti hankala löytää kivoja kuvia, joita en olisi jo jossain päin internettiä julkaissut. Meinasin jo ottaa tähän vain kolme pahinta herpderp-ilmekuvaa, ihan vaan sitä sisäistä kauneutta korostaakseni, mutta löytyihän noita ihan kivoja kuvia sitten kuitenkin muutama.

Tästä kaikki alkoi! Vampire Princess Miyu vuoden 2008 Nekoconista, ihka ensimmäinen cosplayni. Jos nyt tekisin puvun uusiksi, satiininen rusetti palaisi helvetin tulessa. Miyusta ei kovin monia loistokuvia ole historiaan jäänyt, kun en ollut kouluttanut äidistäni tehokuvaajaa.

Vuoden 2009 Bakaconista FFX:n Shiva. Hyvän kuvaajan ansiosta kivoja kuvia tuli paljon, ja suurinta osaa näistä olen kyllä spämminyt ympäri nettiä. 

Fayeta kävin kuvauttamassa vielä Joensuussa asuessani naapurin parkkihallissa ilta-auringossa joskus kesällä 2009. Pitäisi muistaa lähteä useamminkin kaupunkiympäristöön kuvailemaan. Tosin kaikki luottokuvaajani ovat tällä hetkellä akselilla Oulu-Kiina... 

Ultimecia, viime Desucon. On tästä puvusta näköjään edes jokin kuva jossa en esittele rintakehääni tai lähde siipien kanssa lentoon.

No ehkä tämä on sitten sitä sisäistä kauneutta. Quinatar viime keväältä.

Ja haastan hommaa jatkamaan seuraavat kaunottaret:

http://lilyoflilian.blogspot.com/

http://alice-in-passionland.blogspot.com/

http://voronan.blogspot.com/  

Tämän päivän hommana olisi ainakin Bean kenkien maalaaminen. Ja miekka numero kakkonen (ykkösen tarinan kerron jahka tuo toivottavasti parempi versio valmistuu) pitäisi saada aluilleen. Ja käsipanssareiden osat pitäisi leikata. Ja --- Niin, just tämän takia en harrasta listauksia kaikista tekemättömistä osista, iskee ahdistus tekemisen määrästä.

Ilona

Story so far.

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Oikeastaan alussa oli tekstiilitöitä koulussa inhonnut pikkuinen tyttönen, joka lukioaikana ajautui live-roolipelaamisen ihmeelliseen maailmaan. Kyllä fantasialarpin hahmokin saattoi olla vähän käsi ompelemisen kanssa, joten hyvin minäkin uskaltauduin itse ompelemaan ja muokkaamaan vaatteita. Eihän ne mitenkään kauhean hyvältä näyttäneet mutta sitten ikää ja kokemusta karttui niin neulalla ei tullut pistettyä enää aivan yhtä monta kertaa sormeen kuin alussa. Tuli ommeltua historiallisia mekkoja, cypertoppeja ja fantsukaapuja.

Penkkareissa ensimmäistä kertaa testasin millaista on luoda mahdollisimman tarkka jäljennös toisesta asusta ja vaikka jälkikäteen olenkin tyytyväinen, että siitä kuningatar Amidalasta ei ole kauheasti kuvamateriaalia, sain kuitenkin sen verran kehuja, että innostus ompeluun sen kuin kasvoi. Seuraava jäljitelmä olikin jo paljon paremmin onnistunut, 1920-lukuun sijoittuvan larppin toimittajahahmoni näytti hätkähdyttävän paljon Gwyneth Paltrown toimittaja-hahmolta Sky Captain and the World of Tomorrow elokuvasta.

Tässä vaiheessa, noin vuonna 2007 kuulin myös ensimmäistä kertaa cosplaysta. Missä tynnyrissä olin sitä ennen asunut, sitä voi vain arvailla. Nekocon 2008 oli ensimmäinen coni ja ensimmäiset oikeasti cosplayt. Final fantasyjä oli tullut pelailtua jo yläasteelta saakka ja animen maailmaan ovet aukesivat selkoselleen larppien välityksellä. Tosin lapsuusvuosien Lady Lady kokemusten takia isosilmäiset tytöt on aina tuntuneet kauniilta. Ensimmäisiksi cosseiksi valitsin rakkaimpia hahmoja. Ja jo tässä vaiheessa jonkinlainen outo pakkomielle vähän harvinaisempia cosseja kohtaan oli nähtävillä. Miyu katseli conimaailmaa silmät ymmyrkäisinä ensimmäisenä päivänä ja Edea tunsi olonsa hämmentyneen suosituksi seuraavana.(Miyu/Vampire Princess Miyu, Edea/Final Fantasy VIII)

Tässä vaiheessa homma oli jo menetetty ja olin niin pahasti koukussa ettei paluuta enää ollut. Seuraavaan coniin oli kuitenkin aikaa sen verran runsaasti, että ehdin opetella muun muassa vuorittamisen saloja ja Quistiksen takki istui melkoisen kauniisti Traconissa. Ensimmäinen kilpailu siellä jännitti hiukan, mutta tuolloin en lähtenyt kyllä voittoa hakemaan, vaan testaamaan millaista se Nekoconissa niin mukavalta näyttänyt kisaaminen oikeastaan olikaan.(Quistis Trepe (SeeD uniform)/Final Fantasy VIII)

Kuva: Miika Ojamo

Olen monessa suhteessa perfektionisti ja kaipaan myös uusia haasteita. Sen takia lähes jokainen puku on opettanut jotain uutta, eronnut jotenkin selvästi edellisistä. Bakaconissa varpaita palelsi Shivana, mutta se tunne kun oli tyytyväinen pukuusa, lämmitti sitäkin enemmän. Toinen sija cosplaykisassa, johon jo pelkästään valituksi tuleminen olisi ollut riittävä kunnia, oli melkoinen yllätys.

Coneja ei ole minun mielestä tarpeeksi, ja siksi kahden päivän coniin voi hyvin tehdä kolme pukua. Shivan peruukkia ei kukaan pystyisikään koko päivää pitämään päässään. (Shiva/Final Fantasy X, Julia Heartilly/Final Fantasy VIII, Ellone /Final Fantasy VIII)

Animecon 09 oli neljän cossin reissu. En ollut edes tajunnut miten kilpailuhenkinen olin ennenkuin huomasin sen potutuksen määrän joka iski kun cosplaykilpailu meni täyteen ennenkuin ehdin ilmoittautua. Kyllä sitä tekemistä oli sitten muutenkin, aika ei kerinnyt käydä pitkäksi.(Garnet/Final Fantasy IX, Faye Valentine/Cowboy Bebop, Buffy Summer/Buffy the Vampire Slayer season 7 episode 22, Miyu/Vampire Princess Miyu)

2009 vuoden lopulla tuli tehtyä ensimmäinen kaappicossikin, puku jota en suunnitellut pitäväni missään conissa. Nooh, mieli on vähän muuttunut ja voi hyvinkin olla että Priss lähteepi bilettelemään joko Bakassa tai Desussa. (Pricilla S. Asagiri/Bubblegum Crisis)

Gradu nielaisu loppuvuoden ja kaverin häät ensimmäisen CosplayGaalan, johon suunniteltu kuningatar Hilda siirtyi sitten vuoden 2010 aloittajaksi. Ja sillähän oli varsin hyvä aloitella :) Hilda&Cid kuvauksia olikin luvassa tänään lumihangessa ja tuloksia näkyypi täälläkin päin toivottavasti tämän viikon aikana. Ohitse viuhtovat hiihtäjät ainakin saivat hupia kun ihmettelivät jättimäisiä helmojani lumisen lammen keskellä, penkkareihin menijäksi lähinnä veikkailtiin (kun omista penkkareista on nyt jo kuitenkin 6 vuotta, oli tuo melkoinen kohteliaisuus).

Ilona

ps. osasinpas laittaa tänne kuvia. ensi kerralla opettelen laittamaan ne vielä jotenkin nätimmin ;)