29 February 2012

Haudankaivaja viime hetkellä

Huh huh. Nyt en manaa itselleni samaa tilannetta ensi kuun lopulle, vaan sanon suoraan, että seuraavakin Buffy-puku tulee jäämään viimeisiin iltoihin ja teen sen hirveellä kiireellä. Ihan turha edes toivoa muuta.


Nyt olin jo luovutamassa. Kello oli jo yhdeksän ja en millään olisi jaksanut etsiä peruukkia, vaikka mekko toissapäivänä valmistuikin. #cosplay.fi keksi vaan niin ikäviä rangaistuksia, jos laiskottelisin, että oli pakko napata nopsasti muutama kuva. Excel-taulukon tekeminen miun peruukeista vielä menettelisi, mutta tuskin saisin sitä ennen Cruisea tehtyä ja sitten olisi rajoitettu miun virvoitusjuomatarjoilua ja liitettyä asiaan kissankorvat ja ties mitä noloa.


Kuudennen kauden ensimmäisestä jaksosta. Hautajais- tai haudankaivuumekko vähän sanan epänormaalimmassa merkityksessä. Jotain turhan kallista keinokuitua, aika säkki malliltaan, mutta vyö tekee paljon. 

 

Edestä hiukan alle polvien ja takaa nilkkaan asti. Mahdollistaa kivasti vampyyrien rökittämisen. Mukavina yksityiskohtina selän ja hihojen halkiot. 

Ja koska en ottanut yhtään fiksua kokokuvaa, saatte vähemmän fiksun.

Ahdistunut tappaja on ahdistunut.

Tämä asu tietysti kaipaa kuvausympäristökseen palavia taloja tai edes nuotioita, syrjäkujia ja roskiksia. Katsotaan kenet kuvaajan kaappaan matkaani kunhan sää muuttuu vähemmän lumiseksi.

Ilona

ps. arvatkaa kellä on ihan kauhee kiire Cruisen kanssa? o/

27 February 2012

Tarina taistelusta Sinistä Lohikäärmettä vastaan, eli kuinka peruukki pisti kampoihin


Olipa kerran, kaukaisessa Savonmaassa, noita nimeltä Ilona. Jo Ilonan syntymän aikaan ennustettiin, että hänen kohtalonaan olisi kerätä peruukkeina tunnettuja reliikkejä, noita mystisiä artefakteja, joita kovin harvat todella rakastavat. Ilona toteutti kohtaloaan ostamalla epätoivoisilta prinsessoilta heidän hiuksiaan kuparikolikoita vastaan ja keräsi torniinsa kokoelman, jonka veroista ei oltu nähty mailla eikä halmeilla.

Tarinamme alkaa  siitä, kun eräänä päivänä Ihanien Poikien ritarikunnan jäsen sir Tounis lähestyi noitaa avunpyynnöllä. Ritarien hovin kokoontumiseen oli aikaa vain puolikas kuunkierto, eikä Touniksella ollut sopivaa peruukkia täydentämään hänen haarniskaansa. Ilonan maine peruukkitarujen tuntijana oli kantautunut myös ritariston korviin ja siksi kirjekyyhkyt lensivät noidan torniin mukanaan kuva halutusta peruukista. 



Heleän taivaansininen peruukki kirvoitti Ilonalta epäonnistumisen kyyneleitä, sillä juuri sinisten  peruukkien puuttuminen oli hänen kokoelmansa heikko lenkki. Kaukaisten itämaiden sinihiuksiset prinssit ja prinsessat, jotka olisivat rahaa vastaan voineet auttaa, eivät olisi tavoitettavissa vaaditussa ajassa, eikä näiden kotimaan kukkulaiden ja järvien lomasta löytynyt yhtään ritarin arvolle sopivaa reliikkiä.

Ilona oli edellisessä elämässä ollut kissa ja eli edelleen hyvin pitkälti kiitoksilla. Ennen kuin huomasikaan, Ilona oli luvannut toimittaa peruukin. Hänen kokoelmassaan oli useita vaaleita peruukkeja, joista noitaliemien avulla olisi kenties mahdollista tehdä kaivatun sinisen sävyisiä.

Vain muutama päivä myöhemmin vaeltava kirjeenkantaja toi noidan tornille Reliikki Viisikymmentäyhdeksän, jonka kylmän huurteisessa valkoisuudessa Ilona heti näki mahdollisuuksia. 


Valitettavasti tarinamme liemenkeittäjä oli jo jonkin aikaa kärsinyt Hajamielisyys –loitsun vaikutuksista, erityisesti suunnitelmallisuuden ja aikataulujen osalta. Vaikka tornin seinän kuukalenteri kertoi selkeään kieltään päivien hupenemisesta, alkoi taikaliemin keittäminen kuitenkin vasta kolme päivää ennen määräaikaa.



Tämän tarvittavan taikaliemen valmistus oli onneksi varsin nopeaa. Iloisesti hyräillen Ilona sekoitteli oikeassa suhteessa Wanhoja Hywäksi Hawaittuja aineksia (vettä, Sinolia ja tipottain sinistä ja mustaa mustetta). Jo vuosia suvussa kulkeneella suihkepullolla liemi levitettiin peruukkiin. Tässä vaiheessa noita huomasi, että kaikki ei ollut hyvin. Väri tarttui peruukkiin hyvin heikosti. Huolestuttavan heikosti.

Kuivatustaikojen jälkeen vedellä peseminen paljasti kaamean totuuden. Sininen väri oli tarttunut tuskin lainkaan, ainoa mitä se todella oli värjännyt, olivat noidan sormet. Ei muuta kuin koko rituaali alusta loppuun asti uusiksi. Tulos oli jälleen sama, vai aavistuksen värjäytynyt peruukki, paljon siniseksi värjäytyneitä sormia ja sinisävyinen lavuaari. 


Häpeän merkkinä Ilona kuurasi sormiaan puhtaaksi samalla, kun koetti keksiä, mikä kurja sattumus oli mahdollistanut tämän epäonnistumisen. Vaihtoehtoina oli paitsi hajamielisyys seoksen tekovaiheessa, sinolin ja veden suhteen kun tunnetusti pitää olla hyvin tasapainossa onnistuneeseen lopputulokseen, myös musteen laatu, sillä mustepullon pohjat olivat olleet noidan hallussa jo vuosien ajan, eikä niiden värjäystehosta voinut olla aivan varma. Tuuli kuiskutteli korviin myös tarinoita sellaisista peruukeista, joiden suortuviin oli loitsittu hyvälaatuisuuden taika niin vahvana, ettei mikään väri niihin tarttunut.

Syy epäonnistumiselle jäi Ilonalle –ja myös teille tarinan kuulijoille- hämärän peittoon. Sillä syistä riippumatta aika juoksi koko ajan vääjäämättä eteenpäin, eikä peruukki ollut vielä lainkaan sininen. Koska ensimmäinen loitsu oli tehty onnen toivossa –tai ajan rakenteen muututtua- ilta-aikaan kuun paisteessa, oli Ilonan odotettava seuraavaan päivään, että hän pystyi täydentämään liemivarastojaan. Sinolia löytyi vielä, mutta sinistä mustetta ei tornin varastoista enää löytynyt.

Koska tarinamme tapahtui talven tuiskujen aikaan, matkasi Ilona seuraavana iltapäivänä uskollisella Skodillakki –ratsullaan läheiselle markkinapaikalle lumikinosten poikki ja pakkasen paukkuessa korvissa. Ilona oli onnistunut manaamaan itselleen myös Sen Wanhan Ajan Räkä Taudin, joten hän pyrki tekemään ostoksensa nopeasti. Musteliemiä myyvän putiikin hyllyjä vilkaistuaan Ilona nappasi nopeasti mukaansa kauniin, vaaleansinisen pullon, jonka piti pelastaa tilanne.


Torniin palattuaan Ilona suoritti valmistelut hyvin huolella. Taikalienten poristessa hän mittasi jokaisen ainesosan erityisen tarkkaan ja henkeään pidättäen –vai hiukan sinolihöyryjä nuuskien- värjäysrituaali alkoi jälleen.

Harvoin on noidan tornissa kuultu yhtä katkeraa maanaamista, kuin neljännestuntia myöhemmin. Osa taiasta oli toiminut. Nyt väri tarttui paremmin, suortuvat värjäytyivät ja jälki oli kaunista. Valitettavasti väri, joka pullossa näytti taivaansineltä kauniina talvipäivänä, ilmenikin peruukin pinnassa turkoosina. Liekkö ollut vain mielikuvitusta, kun Ilona kuvitteli kuulleensa erään itämaiden laulajan konemaisen äänen kaikuvan kylpyhuoneen kaakeleissa. 



Manaamisesta oli jälleen aika siirtyä käytännön toimiin. Hillitäkseen turkoosin hohdetta, Ilona värjäsi sen päälle vielä muutaman kerroksen harmaata taikalientä ja jätti peruukin yöksi kuivumaan, toivoen, että yön aikana tapahtuisi ihme ja aamulla odottamassa olisi kauniit, siniset suortuvat. 


Aamulla odotti kuitenkin lohduton näky. Ei hyvällä tahdollakaan, kylmimmässäkään valossa voinut peruukkia väittää siniseksi. Järjen Äänet käskivät Ilonaa jo lopettamaan, Ritarikunta viestitti ritarillisesti, että varmasti peruukki oli jo aivan hyvä ja uusikin päivä näytti kiireisemmältä kuin edeltäjänsä. Mutta ei. Skodillakki oli jälleen valjastettava ja uusien aineksien turvin Ilona ryhtyi toimeen, vielä viimeisen kerran. 


Noidan pimeässä, ilmastoimattomatta huoneessa peruukki joutui ensin sinolikylpyyn, jonka avulla vanhat, huonoa onnea tuottavat värit saatiin haalistumaan. Tämän jälkeen uusi, tällä kertaa hyvin tarkasti kaupassa valikoitu sininen väri, johon varmuuden vuoksi lisättiin vielä hiukan violettia taittamaan pois loppujakin turkoosin muistoja, suihkutettiin äärimmäisen varovaisesti paikalleen.

Sinolihöyryjen haihduttua, peruukin kuivuttua ja kylmän vesipesun vielä varmistettua, että väri todella pysyi, Ilona saattoi huokaista helpotuksesta. Sen seitsemäs värjäyskäsittely oli tuottanut toivotun lopputuloksen, vaaleansinisen peruukin. Sivullisina kärsijöinä olivat olleen muun muassa kylpyhuoneen suihkuverho, muutama kampa ja Ilonan aivosolut.

Mutta kun Ilona saattoi painaa reliikin sir Touniksen päähän ja näki, miten täydellisesti se sopi, oli kaikki ollut sen arvoista. 


Ja kun viikkoa myöhemmin noidan torniin toimitettiin kuvat peruukista varsinaisessa käytössä, saattoi Ilona huokaista tyytyväisenä. Koskaan ei minkään reliikin kanssa työskentely ollut opettanut yhtä paljon, ja vaikka saattaisikin kulua jonkin aikaa, ennen kuin noidan kattiloissa sinolisoppa seuraavan kerran porisisi, olisi kapustan heiluttaja ainakin montaa kokemusta rikkaampi.


Kerrattakoon tarinan opetukset vielä niille, joille ne eivät ole epäselviä:

1) Mieti tarkkaan, ennen kuin suostut avuksi ristiretkille. Kaikki eivät voi löytää riittävää palkintoa kiitoksesta ja lopputuloksen näkemisestä. Ilona kyllä kehräsi tyytyväisenä.
2) Koska aikataikuus on haasteellista kokeneimmillekin velhottarille, on suotavaa tehdä myös kaikki peruukkivärjäilyt ajoissa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Ilonan värjäilyt epäonnistuivat näin pahasti.
3) Tarkista kunnolla musteen sävy, ENNEN kuin ostat sitä. Liemikaupassa myyjä osaa kertoa taittaako väri vihreään vai violettiin, kun vain näet sen vaivan, että kysyt.
4) Suojaa värjäysympäristö kunnolla. Myös omat sormesi.
5) Jos mahdollista, tee värjäys kesällä ja ulkona. Älä ainakaan huonosti ilmastoidussa tornihuoneessa.
6) Hanki vieläkin täydellisempi peruukkivarasto, että siellä löytyy tarpeen mukaan kaikki perusvärit kaikissa pituuksissa. Kunhan joku Robin Hood ensin vain lahjoittaa rahaa tätä pyhää tehtävää varten. 

Sen pituinen se.

Ilona

ps. 7) Ota enemmän kuvia. Koko ajan ja kaikesta.

12 February 2012

Cosplaykisojen tuomarit: top secret vai jotain muuta?

Ette saakaan edistymisraporttia, kun intouduin samalta istumalta kirjoittamaan ihan muita juttuja!


Irkin puolella on jo pariinkin otteeseen keskusteltu cosplaykilpailujen tuomareista. Ei edes niinkään siitä, millaisia tyyppejä tuomaristossa kannattaisi olla, vaan siitä pitääkö/saako/kannattaako tuomaristo julkistaa ennen tapahtumaa, sen jälkeen vai eikö kenties koskaan.

Nyt voitte painaa tuossa ylhäällä olevaan äänestysnamiskaa ennen kuin luette minun ranttauksen aiheesta. Saa vastata, olitte sitten kisaaja, katsoja, tuomari, cosplaysta täysin piittaamaton tai ihan kuka vaan. Tahdon nähdä mitä mielipiteitä teillä on. (Takaan, että tulkitsen ”Ihan sama” –vastauksen oman mielipiteeni myöntäilyksi myös.)

Itse kannatan ehdottomasti tuomariston julkistamista etukäteen. Se ensinnäkin kertoo yhtä ja toista kisan tasosta. Kuukausia ennen tapahtumaa nettiin laitetut tuomariprofiilit esimerkiksi osoittavat, että tuomariston hankintaan on panostettu, asiaa on oikeasti mietitty ja jokainen voi itse arvioida, ovatko tuomarit tehtävänsä tasalla.

Jos tuomareista ei hiiskuta sanallakaan mitään, ei ole takeita, etteikö tuomareita värvätä edellisenä iltana/samana aamuna conijärjestäjän/cosplayvastaavan kavereista, mahdollisesti täysin välittämättä siitä, ovatko he itse cosplayaajia tai muuten sopivia tuomareiksi. Tämmöistäkin kun on nähty vielä ainakin viime vuoden aikana. Minusta on kisaajien oikeus, että he tietävät minkä tasoiseen kisaan osallistuvat niin fyysisten puitteiden (onko esitystä, musiikkeja, valoja) kuin tuomaristonkin puolesta.

Tuomareiden tietäminen etukäteen hälventää myös kisaajien jännitystä. Tai ainakin suurimmalle osalle kisaajista on varmasti helpotus tietää ainakin tuomareiden määrä, nimet ja naamat siihen päälle vielä kertovat yleensä jo paljon skenessä mukana olleille, että millaisia ihmisiä siellä tuomaroinnissa on. Tuomareiden ei tarvitse olla mitään pelottavia puolijumalia, vaan oikeasti harrastajia siinä missä kisaajatkin, toivottavasti vaan hiukan suuremmalla tai spesifimmällä kokemuksella varustettuna. Esimerkiksi Frostbiten tuomaripaneeli varmasti hälvensi kuulijoidensa pelkoa tuomareita kohtaan, tuomareiden esittely etukäteen täyttää osittain ihan samaa tehtävää. Että ihan samaa höpsöä juttua tässä harrastetaan.

Tästä toki päästään siihen, että tahtoisin olettaa Suomen cosplayskenen olevan jo sellaisissa kantimissa, että huonoja tuomareita ei ole, tai ainakaan huono tuomari ei tuomaroi kahta kertaa missään kisoissa. Eli kisaajilla ei pitäisi olla pelkoa siitä, että tuomaristo kiusaa, haukkuu, ahdistelee, käyttäytyy sopimattomasti tai itkettää, vaikka tuomarit eivät mitään kaikille tuttuja skenevaikuttajia olisikaan.

"Olet saanut selville kilpailumme tuomariston, muistisi pyyhkiytyy.... nyt"
Kaikista cosplayaajista ei ole nimittäin ole tuomareiksi, olivat he sitten harrastaneet tätä miten pitkään tahansa. Itse olen tuomaroinut kahdesti ja tunnen omat heikkouteni sillä alalla. Tykkään arvioida muiden pukuja itsekseni tai kuvien perusteella, mutta tuomarihommat sen suuremmin eivät minua kiinnosta. Tuomarointi olisi suuri kohteliaisuus jne jne, mutta kun tiedän, etten ole tuomarina kovinkaan hyvä, en tuomarointihommiin hakeudu. Plus että yleensä tahdon olla itse lavalla.

Tuomarointia voi toki oppia ja uusia tuomareita tarvitaan kovastikin, mutta ihan ketä tahansa niihinkään hommiin ei pitäisi ottaa. Ainakaan pystymetsästä, vaan pikkuhiljaa. Näen mieluummin samat, asiansa osaavat ja taitavat tuomarit vaikka jokaisessa Suomen kisassa. Kenestä tahansa ei ole cosplaykilpailua tuomaroimaan, koska se ei ole mitään ”vilkaise kuvaa – vilkaise pukua – olipa nätti, toi vois voittaa” –tasoa. Ainakaan sen ei pitäisi olla. Tuomarointia miettivät ja muutkin lukekaa Anikin ketju Cosplayn arviointikriteereistä ja erityisesti Roran teksti. Ei se ole niin simppeliä.

Ainoa (millään tasolla järkevä tai minun aivojen ymmärrykseen mahtuva) syy, millä tuomareiden pimittämistä on käsittääkseni perusteltu, on lahjomattomuus. Kun tuomarit eivät ole etukäteen tiedossa, eivät kisaajat voi yrittää vaikuttaa tuomareiden mielipiteisiin.

Hei nyt oikeesti.
Piirit on niin pienet, että jos todella tahtoisin lahjonnalla pärjätä jossain kisassa, lahjoisin vaan tusinan verran tunnettuja harrastajia ja todennäköisyys, että osuisin oikeaan, olisi jo hyvin suuri. Ihan samalla tavalla siellä kisaajissa voi olla tuomareiden kavereita/tuttuja/tyttö-/poikaystäviä joiden kohdalla voitaisiin herättää kysymys jääviydestä, vaikka tuomareita ei kerrotakaan etukäteen. Ja jos näin pienissä piireissä joku todella koettaisi vaikuttaa tuomareiden mielipiteisiin epäurheilijamaisin keinoin ja joku tuomari olisi niin idiootti, että tähän vielä lähtisi mukaan, niin homma paljastuisi aivan satavarmasti. 


Eikä tuomaristoon pitäisi missään kisassa päätyä sellaisia ihmisiä, joihin voitaisiin lahjonnalla (tai kiristämisellä tai uhkailemalla :D) vaikuttaa! Jotain mätää on Tanskanmaalla, jos tuomaristoa pitää suojella mahdollisilta lahjontayrityksiltä pimittämällä heidän identiteettinsä. Itse väitän, että tuttujen ja läheisten pukuja tuomaroi aina tavallistakin tarkemmalla seulalla. Mainitsinko jo pari kertaa, että piirit ovat pienet? Mielestäni avoimuus palvelee paljon paremmin, koska silloin valveutunut cosplaykansa tietää ketkä tuomaroi ja stalkkaava cosplaykansa tietää hyvin nopeasti heidän mahdollisista suhteistaan kilpailijoihin.

Rora sanoikin Frostbiten paneelissa, että esimerkiksi sellainen taktikointi, että valitsee kisaan jonkin tuomarin lempihahmon, yleensä vain vaikeuttaa omaa pärjäämistä. Sen lempihahmon kun tuntee aina parhaiten ja osaa heti sanoa, jos värisävy on väärä, paidassa ylimääräisiä saumoja tai olkapanssarit väärän malliset. Kuva ehkä liittyy. 


Tällä hetkellä cosplaykisoista löytyy hyvin kirjavaa käytäntöä. Desucon ja CosplayGaala julkaisevat tuomaristonsa esittelyjen kera, Desucon vieläpä antaa tuomaristolle puheenvuoron ja oikeasti näyttää keitä nämä pelottavat otukset ovat. Sitten toisaalta taas esimerkiksi Chibicon näemmä pimittään tuomaristoaan ihan viimeiseen saakka. Kitaconin tuomaristoa ei julkaistu etukäteen eikä ainakaan näin päivä tapahtuman jälkeenkään. 

Suomalaisia cosplaykisojahan ei systemaattisesti arkistoida minnekään. CFT:n omat tapahtumat tuloksineen päivittyvät heidän sivuilleen, muut tapahtumat pitävät tietoja näkyvillä sivuillaan jos pitävät ja niin pitkään kuin haluavat. Jos tuomareita ei ole ennen tapahtumaa julkistettu, hyvin harvassa tuntuvat olevan tilanteet, että nimiä jälkeenkäänpäin mistään internetin syövereistä saisi kaivettua esille.

Mikä on mielestäni suuri sääli. Olisi mahtavaa, jos vielä vuosienkin päästä voisi tarkistaa kuka tuomaroi Nönnööö kisaa vuonna X, eikä pelkästään mikä puku kisan voitti. Mutta tähän taitaa olla vielä melkoisen pitkä matka.

Ilona

Ilona 2v ja blogibisnes

Tänään vietetään Ilona Cosplayn 2v synttäreitä. Kuten yleensä tähän ikään ehdittyä (viittaan siis nyt muuhun kuin blogin ikään), kaikki aikamääreet tuntuvat samaan aikaan sekä pitkiltä että lyhyiltä. Onko tosiaan JO kaksi vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen kerran? Ja onko siitä todella VASTA kaksi vuotta? Ja onko tänne taas löydetty näin uskomattomilla hakusanoilla?

Koko blogin isoin kävijäpiikki, "uliuu" tai "puskaraiskaus" otsikoinnissa on selkeästi voittoa.
Kirjoitin vuosi sitten blogin synttäreiden aikaan hyvin samankaltaista sepostusta siitä, miten blogi ehkä on vaikuttanut minuun cosplayaajana ja mitä muuta hyvää ja pahaa se on tuonut tullessaan. Nyt toisen vuoden jälkeen voin toki lisätä (blogi)CV:hen maininnan Vuoden parhaan animeblogin pitämisestä ja pariin blogiin liittyvään paneeliin osallistumista, mutta muuten fiilikset on edelleen aika samat. Paineita pukujen suhteen, paikka avautua, pieni pelko siitä, että ihmiset luulevat minun luulevan itsestäni liikoja, tolkuttomasti upeita kavereita, joihin tutustumista ei voi laittaa pelkästään blogin piikkiin, mutta joita blogin pitäminen on varmasti edesauttanut. 

Ikähaitari on ainakin laaja
Cosplay- ja animeblogit ovat edelleen lukijamääriltään ja vaikuttavuudeltaan pisaroita meressä verrattuna esimerkiksi lifestyle- ja muotiblogeihin, jotka vetävät viikossa saman määrän lukijoita kuin minä vuodessa. Silti herään aina silloin tällöin pohtimaan, kuinka paljon internetissä huutelu vaikuttaa ihmisten mielikuviin tästäkin harrastuksesta. Sanoinkin asiasta Frostbitessa, kun puhuin suosituista sarjoista ja miten kovaääniset fanit ja jatkuva pukusuunnitelmista vouhkaaminen helposti sotkee käsitystä siitä, mitkä sarjat määrällisesti todella ovat suosittuja cosplayn kohteita. Ei Buffy ole edelleenkään Suomessa suosittu hahmo, vaikka minä siitä 12 pukua vuodessa tekisinkin, mutta se kyllä helposti jää ihmisten mieleen kun siitä huutelen.

Joku on selkestä ollut kiinnostunut Nekoconista.
Itse olen tähän asti pitänyt blogini lähes täysin mainosvapaana. Nuo sivulla olevat tapahtuma/ani.mu –bannerit ovat joko tapahtumista, joissa itse olen mukana tai joita tahdon tukea. Kuriositeettina mainittakoon, että Nekoconia lukuun ottamatta mikään tapahtuma itse ei ole mainostusta myöskään pyytänyt. Yleensä sniikkailen kuvatkin tapahtuman nettisivuilta ja ennemminkin mietin itse, että jaa, pitäisiköhän ilmoittaa, että tämmöisen bannerin otan käyttöön. 

Olette myöhässä, muutin Kuopioon jo kaksi vuotta sitten.

Olen yleisesti ottaen varsin kriittinen mainonnan suhteen. Ehkä aihetta joskus jollain korkeakoulutasolla muutaman sosiologian kurssin verran pähkäilleenä näen piilomainontaa monesti sielläkin missä sitä ei ole ja vähäinenkin tavaroiden tai ajatusten tyrkyttäminen saa miut heti takajaloilleni. Tästä syystä luen lifestyleblogeja lähinnä hermojenhallintatreeninä, kun ilmaisten tuotteiden arvostelut ja arvioinnit, vaatteiden ostopaikat ja yleinen kauppojen vinkkailu nostattaa verenpainetta aika tehokkaasti. Tosin suomalaisistakin blogeista aika iso on onneksi tajunnut rueta itsekin siitä hyötymään, eivätkä vain lammasmaisen hyväntahtoisesti tuo uusia asiakkaita jo ennestään teinien täytteisiin vaatekauppoihin, vaan ottavat mainoksista oikeasti rahaa. 

Elffiiii~
On mahtava elokuva.

Cosplayn puolella homma on onneksi paljon simppelimpää. Kun koko Suomen mittakaavassa toimivia kangaskauppaketjuja on tasan yksi, en koe suurta ahdistusta, että kerron kankaiden olevan sieltä. Toisaalta taas jos googlaatte esimerkiksi sen toisen kuopiolaisen kangaskaupan Savon Palan, (jolla ei edes ole omia kotisivuja), miun blogimaininnat löytyvät aika nopeasti linkkien joukosta. Mielelläni kerron ihmisille, että hei, Eurokankaan lisäksi Kuopiossakin on vaihtoehtoja. Tai ainakin yksi.

Hyvin hämmentävää, varsinkin näin aakkosten mukaan ryhmiteltynä.

Cosplayssa on yhtenä isona osana juuri se vinkkien ja kikkojen jakaminen. Kun tykkään kertoilla miten olen jonkin osan askarrellut, miksipä en myös kertoilisi mistä löysin jotkin osat tai tietyn sävyiset kankaat, sitä suuremmalla syyllä jos niiden löytäminen oli yhtään haasteellista? Miksi en tahtoisi auttaa kanssaharrastajaa, ettei jokaisen tarvitsisi viettää esimerkiksi ebayssä yhtä paljon aikaa, kuin mitä minä vietän?

Selenen myönnän, mitään muuta en!

No mutkun ilmainen mainonta on ihan tyhmää! Miksi minä hyvää hyvyyttäni toisin asiakkaita yritykselle ilman, että hyödyn siitä itse mi-tään? Kapitalisti minussa vastustaa tätä ajatusta kynsin hampain. 

Vosuja, vosuja kaikkialla!

Tästä kaksi ääriesimerkkiä. Savon pala, jota ihan mielelläni välillä mainitsen, koska kyseessä on pieni ja sympaattinen yritys, joka tarjoaa kivan (joskin hivenen kalliin) vaihtoehdon Eurokankaalle. Ja jossa voi haukkua Eurokangasta mielin määrin.
Tracon. Tracon. vielä kerran Tracon.

Toisaalta tilaan nykyään piilarini Aasian suunnalta yrityksestä, joka ei ole pieni tai sympaattinen ja jota ei kiinnostanut yhteistyö blogini kanssa kun asiasta kysyin. Minulla on siis ongelma. Tiedän, että tietyn sävyisten piilolinssien löytäminen voi olla monelle ongelmallista, varsinkin jos niitä tarvitsee vahvuuksilla. Olisi mukava helpottaa kanssacosplayaajien elämää vinkkaamalla, että tuolta minä omani tilaan ja käyttökokemukset ovat olleet tämmöiset ja tämmöiset. Mutta yh, kun en tahtoisi antaa ilmaista mainosta. Ja piilolinsseihin toki liittyy ne terveysriskitkin, että en tahdo kannustaa ketään käyttämään piilolinssejä edes sitä conipäivää ilman, että käy optikolla tarkastuttamassa silmänsä ja piilareiden sopivuuden. Jos ette ole vielä lukeneet tätä, niin lukekaa.
Tiukkaa ja tissejä. Ja Darkki.

No juuri menneellä viikolla huutelin kyllä ympäri irkkiä ja naamakirjaa, että ketkä tahtovat tekemään yhteistilausta piilareista, joten miten se taas muka eroaisi siitä, että kertoisin asiasta blogissa. Niinpä. Ei ehkä mitenkään.
Niin.

Olin väittämässä, että kukaan suomalainen cosplayblogaaja ei vielä ole saanut samanlaisia diilejä kuin vaikka lifestyleblogit, mutta tässä juuri pari päivää sitten kuulin, että yhteistyötarjouksia on kyllä tullut muille. Tai ainakin Ilselle


Paitsi, että olen tosi katkera siitä, että minulle ei ole moisia sähköpostiini sadellut, herätti tämä minut todella tajuamaan, että cosplayblogit on mainospaikkoja siinä missä muutkin internetsivustot. Itse en ole vielä kokenut tarpeelliseksi ottaa yhteyttä mahdollisesti kiinnostuneisiin mainostajiin (tuota piilarilafkaa lukuun ottamatta ja heitä homma ei kiinnostanut), koska pitää edes vähän esittää vaikeasti tavoiteltavaa. Toisaalta ajatus yhteistyön tekemisestä aika monenkin tahon kanssa kutkuttaisi kyllä, ja jos sähköpostini ei tämän päivityksen jälkeen täyty yhteistyötarjouksista ja postilaatikkoni lahjuksista, saatan vielä joskus saada jotain tämänkin asian suhteen aikaisiksi. Katsotaan tapahtuuko mitään ennen kolmeveesynttäreitä.

Blogosfäärin sosiaalisia suhteita tulee taas ylläpidettyä tulevana viikonloppuna. Harmi, että talven blogimiitti sattui vajaan viikon verran hutiin blogini synttäreistä. Tosin ehkä juhlistan tätä merkkipaalua kuitenkin hitusen myöhässä ensi viikonloppuna. Railakkaat blogisynttärit, check.

Vilauttelua sukkahousut jalassa ei lasketa.

Chibiconhan jää tämän Helsingin otoksensa osalta miulta välistä, joten cosplayn suhteen ei juuri mitkään deadlinet hengittele niskaan. Kahden viikon kiroukseenkin on Cruisen osalta aikaa... 2 viikkoa. Ohoh. Edistymistä luvassa ensi päivityksessä!

Ilona