Ilona-ope tahtoo olla sirkuseläin (osa 1)

No jo on kun oppilaatkin kommentoivat, että päivittäisit ope jo, ihan tylsä katella aina sitä samaa päivitystä etummaisena. Blogin päivittäminen on nyt taas ollut ihan viimeisenä hyvin pitkällä listalla, johon liittyy niin työ-, elämä- kuin cosplayjututkin, joita tässä kevään aikana on pitänyt ja pitää hoitaa. Mutta koska noista jutuista kahden yhdistelmä tarjosi oivan aiheen superpikaiseen päivittämiseen niin on aika rikkoa blogihiljaisuus!

Jännä juttu taas, miten joitain asioita tulee pyöriteltyä mielessä lyhyellä aikavälillä usein. Ei ole pitkäkään aika siitä, kun kirjoittelin cosplaysta ja sen julkisuudesta, tai siitä miten cosplayaajia tuijotellaan kuin sirkuseläimiä. Taisin vielä tuolloin väittää, että minulla esim ei ole tarvetta heittää tätä harrastusta heti kaikkien silmille ja että pidän mieluusti cosplayn ja muun elämän erillään. 

Hah, kuinka huonosti tunnenkaan itseäni. Heti kun mahdollisuus päästä kertomaan cosplaysta ihan mihin hyvänsä tai edes summittainen tekosyy esiintyä erikoisissa vaatteissa ilmenee, jupisen jotain vastahankaista ja kaivaudun pukukomerooni oikeasti tosi mielelläni.

Pari päivää viikkoa (juu niin tämäkin päivitys piti siis kirjoittaa ikuisuus sitten) osana lukuviikkoa töissä kirjaimellisesti seinäntakana sijaitseva kirjasto järjesti kirjalliset naamiaiset, eli tikkaripalkinnon avulla houkuteltiin oppilaita pukeutumaan yhtenä päivänä kirja- tai sarjakuvahahmoiksi. Vähemmän yllättävästi heti ensimmäisen mainoksen nähtyäni iski minulle kauheat cosplayhimotukset ja viikonloppu ennen tuota päivää päätin ottaa haasteen vastaan ja viimeistellä (eli siis oikeasti tehdä alusta loppuun asti, mutta koetin huijata itseäni) jo pidemmän aikaa listallani olleen Cersei Lannisterin puvun. 

"No mitäpä luulet et saatko jälki-istuntoa jos käytät kännykkää kesken oppitunnin?"

Toki puku varsinaisesti on kirjasarjan telkkarisarjatulkinnasta, mutta roudailin omaa kopiotani Valtaistuinpelistä mukanani koko työpäivän, että pääsin todistamaan hahmon olevan oikeasti kyllä kirjoistakin. 

 

Puku itsessään on hyvin cerseimäinen, vaikka esiintyykin lähinnä ensimmäisen kauden yhdessä jaksossa, hämärästi valaistussa huoneessa (ja vielä huonolaatuisena ladatussa jaksossa eli pikselisillä refekuvilla). Periaatteessa ihan simppeli homma ja vielä simppelimpää olisi ollut jos olisin ensinnäkin osannut laskea kankaankulutuksen kerralla oikein ja jos opettelisin lopultakin oikeasti tuon saumurin salat, nyt kun meni suurin osa ajasta sen kanssa taistellessa. (Kizzy senkin kakkapää mikset ole enää samassa kaupungissa lähitukenani ,___,)

Pienet jutut oli taas parasta, eli kaulakoru, vyö ja sormus saivat paljon rakkautta osakseen. Lannistereiden leijona tehty fimo air -massasta.

Maalailtu jellona, wonderflexista (voi kyllä, sitä on vieläkin) tehty vyö ja vielä ompelemattomat kultaiset koristeet.

Ja sormus, joka ei tullut valmiiksi kun yöllä muistin, että hassusta vaatteesta huolimatta piti myös pitää oikeasti oppitunteja eikä vaan valvoa koko yötä.

Peruukki on taas ghettoratkaisulla kaksi samanlaista peruukkia päällekäin (Tai siis toinen silleen niskassa, kuten tein aikoinaan Hibarin kanssa, saa lisäpituutta ja paksuutta ilman, että tarttee tuhota yhtään peruukkia). Jatkokäyttöä varten meinasin kyllä jaksaa muokata peruukit ihan yhteen ja tuunata hiukset otsalta nätimmin. Kiva tukka oli kuitenkin näinkin ja herätti yleistä hämmennystä töistä. 

Minua kiehtoo ihan kauheasti ajatus kuvauttaa cosplaypukuja ihan niille sopimattomissa paikoissa, ja siihen koulun käytävä lokerikkoineen soveltui oikein hyvin.

Ja tietysti Cersei ottaisi itsestään selfien. Hihat olivat loistopaikat kuljetella avaimia ja kännykkää koko päivän.

Tai kaksi. Meikit ja piilolinssit ens kerralla vielä kuntoon, nyt piti opettaakin (ja juoda kahvia) enka jaksanu istua aamua meikkailemassa tai etsiä vihreitä silmiäni.

Tämä on osa 1 tietysti siksi, että ensi viikolla on Halloweenin lisäksi Se Toinen Kansallinen Cosplay Päivä eli vappu ja taisin erehtyä lupaamaan (taas näennäisen vastahankaisesti) oppilaille, että pukeudun jotenkin erikoisesti vappuaattona. (Oikeasti taisin luvata pukeutua erikoisesti koko viikon eli kokonaiset kolme päivää, mutta jospa ne oppilaat ois unohtaneet sen lupauksen eivätkä lukisi tätä päivitystä kovin tarkkaan...). Eli ensi viikolla sitten varmaan osa 2, miltä vappucosplay tuntui. Puku on vielä valittavana, mutta todellakaan mitään uutta en tällä kertaa saa tehdä. 

Yksi vähän edustavampi kuva tuli myös!

Tiivistetysti tän hetken cosplayfiilikset muuten: WCS, iik, WCS, iiiik! Eli yritän kulkea täysin laput silmilläni enkä anna itselleni lupaa enää yhteenkää pieneen kivaan sivuprojektiin, jollainen tämä Cerseikin oli. 

Toukokuussa olisi luvassa kaksinkin kappalein coneja, kun pyörin töissä sekä Cosvisionissa että Mimiconissa, mutta kumpaankin olisi vakaana aikomuksena päätyä vanhojen pukujen kanssa. Okei yhden päivän ehkä annan itselleni lupaa luoda jotain uutta, mutta muuten kaikki energia ja into menee noihin ihaniin wcs-pukuihin :3 Jos et ole vielä kurkannut mitä ne on, niin klikedi klik tuonne facebookin puolelle! 

Cersei pääsee siis ainakin varmasti conipuvuksikin ja tuo Junkokin löysi itselleen uudet kengät, joten eiköhän ne ainakin lähde Turkua valloittamaan. Tai Mikkeliä. Mutta muutama muu puku pitää vielä kaivaa pukuarkistosta ja toivoa, että ne eivät ole kovasti kutistuneet.

Ilona

Summary: The library right next to the school I work in had a Dress up as a book character -day a few weeks ago. So I finished my Cersei Lannister cosplay from the Game of Thrones and wore it for the whole day. It has felt so boring to wear normal clothes now... :D

”Ootko sä semmonen anime-ope, kun olit lehdessäkin?” eli karman kosto

//edit: blogi saattaa tässä parin päivän aikana häilyä piilotetun ja julkisen välimailla. Riippuu miten paljon jaksan kuunnella oppilaiden kuittailua.

MOI VAAN KAIKKI OPPILAAT! 8A ainakin varmaan tänne vielä uudestaan löytää ja 7C:llä lienee kova yritys, mutta en ihan luota teidän internetsalapoliisitaitoihin riittävästi. Kyllä, täältä löytyy hyvin epäopettajamaisia juttuja ja kuvia, harkitkaa ennen kuin selailette yhtään pidemmälle.

"Ai joku teistä EI ole kuullut Furontosaido ooriita?"

Lifestyleblogiosuus: Kahden viikon ajan hiihtelen taas opettajanhuoneen ja hissan luokan väliä entisessä työpaikassani. Tai tätä kirjoittaessa enää muutaman päivän ajan. Desuconia ja Animeconia on käsitelty jo niin virallisesti kuin epävirallisestikin (no koettakaapa itse keksiä nopeasti oppilaille aukeava esimerkki siitä, mitä kulttuuri- ja liikenneministeri päättää ja tekee? Aivan, eikös tulekin ensimmäisenä mieleen tapahtumarahoitus?) ja jos jollekin luokalle oli vielä epäselvää, että tämä ope välillä pukeutuu hassusti, niin eipä ole enää. 

Vaikka juttu itsessään ei ollut yllätys, niin kansikuvaan pääseminen/joutuminen kyllä meinasi tiputtaa tuolilta.

Tai siis on varmaan, koska eihän nykynuorisosta kuin osa lue lehtiä. Karma päätti heittää pallon miulle, kun kerran menin raivoamaan vähän aikaan sitten Yhteishyvän cosplayartikkelista. Viikkosavon toimittaja otti yhteyttä parisen viikkoa sitten tämän blogin kautta ja tuli tekemään haastattelun, jonka alunperin piti käsitellä japaniharrastusta yleisesti ja cosplayta, mutta koska joku ei osaa esittää asioitaan kovin lyhyesti tai tiiviisti, niin tuosta tuli puhtaasti cosplayjuttu.

Teksti löytyy tuolta Viikkosavon  näköislehdestä sivulta 32 jos haluatte sieltä lukea, mutta koska sinne suoran linkin saaminen olisi ollut niin suuren vaivan takana, niin tässäpä helpommin luettava versio:

Huomaatteko ehkä, että pääpointtina oli tehdä ero larppaus =/= cosplay? Ja kun niitä ”tää on tämmöinen kaikille kaikkea kivaa ja yhdessä olemista ja jee jee” –haastatteluja on jokaisen niemen ja notkon lehdessä, niin eipä haitannut vaikka tästä tulikin vähän tämmöinen kilpaurheilu-fiilis. Sanoin jo alunperin, että miusta ei saa ehkä semmoista peruscosplayaajan haastattelua, iän ja yleisen suhtautumisen takia. Mutta niin, ihan kiva juttuhan tuosta tuli. Harmi, että kaikki kuvat oli vaan tuosta Ashen puvusta, Quinan päästä oli kanssa aika muikeita otoksia.

Mutta nyt saa vapaasti haukkua, että mitä sanoin väärin ja mistä aiheesta ;) Ja aika kivasti tämä juttu sattui juuri niiden kahden viikon aikana, kun liikun muuallakin kuin kodin ja leikkikentän välillä, niin että joku tämän on oikeasti huomannutkin ja kommentoinut. Muutama kymmenen joitakuita niin luokassa kuin opehuoneessakin.

Usein kaikki kyselee oppilaiden suhtautumista tähän harrastukseen ja blogiin. Nyt ensimmäistä kertaa tuli sellainen olo tänään, että pitäisi varmaan harkita välillä mitä tänne kirjoittaa, tai lähinnä mitä kuvia laittelee näkyville, kun oppilaat pyysivät laittamaan paperipussin päähän, kun kuulemma tämän blogin näkemisen jälkeen on vaikea katsoa miuta luokan edessä. Noh, twitterissä onneksi lohdutettiin heti.

Cosplayhommat on... Noh, ne on. Nyt töiden kanssa ei tule tehtyä taas yh-tään mi-tään ja pahoin pelkään, että toukokuukin tulee olemaan tekemisen suhteen vähän heikohkoa. Mutta jospa en nyt negistele enempää, jatkuvasta kevätahdistuksesta huolimatta, tulee mitä tulee sillä aikataululla kun tulee. 

Se näyttää paljon pidemmältä tälleen hengarissa. Se on nimittäin oikeasti melkoisen lyhyehkö.

Ichikalla on jo hame kiinnitystä vaille valmiina. Ensimmäistä kertaa ompelin tuommoisen kaikki-vekit-yhteen-suuntaan –vekkihameen, oli mukavaista. Kauhean paljon sitä kyllä saa aikaa tuhrattua ihan muka-simppeleihinkin ompeluksiin, jos koettaa edes suunnilleen siistiä jälkeä saada aikaan.

Hyppytunnit voi käyttää joko Pottermoressa tai sitten tehdä jotain pukujuttuja.

  Mitä tässä oikeastaan tapahtuu, valkenee teille sitten kesäkuussa. Toivottavasti. Nyt on vähän se vaihe menossa, että testailen juttuja, ja voi hyvinkin olla, ettei suurin osa testailuista koskaan päädy pukuun tai lavalle.

Peruukkeja olisi sävytettävänä ja paljon kaikkia tarvikkeita hankittavana. Sherylin kenkiin suunniteltu keinonahka oli tietysti myyty loppuun ennen kuin kerkesin sitä ostamaan, joten pitää tehdä ne vaikeimman kautta. Ja Lilianaa pitäisi aloitella muutenkin kuin korujen osalta. Tässä tälleen hiljalleen.

Mutta whedonverse –pukupa on melkein valmiina! Onneksi, koska tämä huhtikuukinhan on loppumassa ihan justiinsa! Siitä kuvia luvassa siis ennen vappua.

Kengät valmistumassa. Tämän perusteella tuskin edes Irtsa tai Arana osaa hahmoa arvata. (kyllä, tämä on haaste!)

Ilona

ps. Miten oon taas sijaistamassa, kun on jokin kansallinen pukeudu-hassusti-päivä, eli perjantaina koulun vappurieha? Taidan pistää mahdollisimman siistin jakkupuvun päälle ja hiukset nutturalle. Ihan vaan, koska sitä ne oppilaat tuskin osaa odottaa.

Acon11: Jälki-istuntoa kaikille

Animeconin lauantaina olin melkein kuin töissä, kun pukuna oli Onegai Teacherin ihana alienope Mizuho Kazami. Sarja oli yksi ensimmäisiä animuteoksia mitä katsoin ja josta oikeasti tykkäsin, mutta tämän puvun tekeminen tarvitsi silti vähän ulkopuolista suostuttelua ennen toteutumistaan. Jostain syystä cosplayuran alussa opehahmon cosplayaaminen, varsinkin kun Mizuho nyt on semmoinen... Mizuho, ei oikein houkutellut. Jotain on ilmeisesti miun suhtautumisessa pukuilemiini hahmoihin muuttunut tai opehahmot ei enää tunnu niin tyylittömiltä (äh, englantilaiset sanoo sen paremmin, tacky), sillä minua ei tarvinnut kauhean pitkään suostutella tämä nyt kuitenkin tekemään. Ja voi että olen iloinen että suostuin, pukua oli ihana tehdä ja vielä ihanampi pitää conissa päällä.

Peruukkihan on hankittu jo ikuisuus sitten. Juuri tämmöisiä tapauksia varten ostelen potentitaalisia peruukkeja varastoon heti kun jokin hahmo alkaa mietityttämään. Kun inspiraatio johonkin hahmoon iskee viikko ennen conia, peruukin puuttuminen ketuttaa ihan vietävästi. Peruukin kanssa taistelin vielä torstaina ennen conia, kun huomasin, etten oikein osaakaan kihartaa peruukkia. Suoristamista on tullut tehtyä usein, mutta nyt kun piti saada kaksi isoa kiharaa tuonne taakse, meinasi mennä sormi suuhun. Peruukin kuitu on varmaan ainakin osittain lämpösuojattua, sen verran tujuja lämpötiloja sain käyttää ennen kuin kihartuminen tapahtui. Testasin niin rullia+hiustenkuivaajaa+lakkaa, suoristusrautaa kuin loppujen lopuksi ihan perus piippari-kiharrinta, jolla kiharat loppujenlopuksi onnistuivat. Prosessin aikana kyllä kivasti paloin myös kuituja, mutta eipä noita nähnyt kun nostin kiharoita vähän ylemmäs.  Muuten tukka oli kiinni lähimarketin hiusklipsillä, joka jäi kivasti tukan alle piiloon ja jonka piikit tunkeutuivat melkein yhtä kivasti aivoihin. 

Ainoat itsetehdyt osiot puvussa ovat liivi ja kaulakoriste. Liivikangas ei ollut fiksuin valinta, mutta kun punaista kangasta oli valmiina kotona, päätin käyttää sitä miettimättä sen toimivuutta. Ihan kivalta tuo kuitenkin näyttää, vaikka joustavuutensa takia aiheuttikin pieniä hermoromahduksia ompelun aikana. Onneksi alan oppia tukikankaiden käyttöä edes vähän, niin kauluskin suoristui kivasti.

Kaulakoriste on Fimo Cernit Premo! massaa maalattuna askartelumaaleilla, lakattuna ja liimattuna kultaiseksi maalatun softiksen päälle. Muutama lakkakerros teki korusta kivan kiiltävän, eikä maalatessa jääneet siveltimenjäljetkään näy ihan hirveästi. Kengät, paita ja hame on kaikki ostojuttuja. 

Piilolinssit vähän raivostutti. Ei näitä kyllä violeteiksi voi sanoa kuin hyvällä mielikuvituksella, ja kun kerrankin oli lasit (ei tosin omat ja vähän liian vähillä miinuksilla) käytössä, olisin ihan hyvin voinut hankkia vahvuuksettomat ja paremman väriset. Nyyh.

Sekä Mizuhon että sunnuntaisen puvun tekeminen oli jännä kokemus, kun aikaa oli todella vähän, mutta paineita vielä vähemmän. Annoin itselleni luvan heittää molemmilla puvuilla vesilintua, jos ne eivät olisi silmää miellyttäneet. Oli taas pitkästä aikaa hauska kokemus tehdä pukuja, joista ei ollut huudellut viikkokausia blogin puolella ja joista raivoaminenkin on rajoittunut irkin puolelle.  Mizuhoa valokuvattiin conissa muutamaan kertaan ja parit oikeasti hyvät keskustelutkin tuli käytyä sarjasta. Lyhyestä tekoajasta huolimatta puvusta tuli varsin näppärä ja se meneekin voi pitää vielä uusiksi joskus jossain –laatikkoon. Sinne alkaa kertymään jo ihan kivasti tavaraa.

Kuvausrekvisiitan ja pukuinnostuksen tarjosi Jaksu

Spefisti-Ilona ja sunnuntaipuku tulee esittelyyn varmaan huomenissa.

Ilona

ps. Mizuho on myös fiksu nainen.

Joulu ja loma!

Toistaiseksi vihon viimeisen työpäivän kunniaksi tähän alkuun taas oppilaiden näkemys minusta. Edellinen taideteoshan löytyy täältä. Tämä alla oleva on piirretty pian Chibiconin jälkeen, kun harkitsin tuon kirveen tuomista kouluun ihan vakavissani.

Ja huom huom kaikki te historian opettajiksi haluavat. Jos joku ei ole vielä kertonut, niin meitä on viimeisten parin vuosikymmenen ajan valmistunut liikaa, joten ylitarjontaa (lue= työttömyyttä) on luvassa. Että harkitkaahan vielä. Allekirjoittaneella on näillä näkymin tiedossa animemaratoonien ja cosplayn täyteinen kevät työttömyyskortiston jäsenenä. Loma tekee ihan hyvää, mutta kyllä nousi pala kurkkuun kun pitää nuo ihanat oppilaat jättää. Että jos muistatte omalta kouluajaltanne jonkun opettajan, joka nolosti itkeskeli kevät- ja joulujuhlissa, niin mie olen just semmoinen. Voin vaan kuvitella millainen vollotus iskisi, jos samaa luokkaa opettaisi sen kolme vuotta. 

Cosplaykärpänen puraisi tuossa jo viime viikolla, kun kangaskaupasta löytyi t-ä-y-d-e-l-l-i-s-t-ä violettia taftia Queen Mabin mekkoa varten. Kunhan joulutohinat on ohi, taidan kiinnittää huomioni tähän leidiin samalla, kun mielikuvissani eräs keltashortsinen kaunotar kärttää kovasti, että miksi hän ei ole valmistunut vielä ollenkaan. No Nanamin keltaisen kankaan löytäminen on osoittautunut kyllä sellaiseksi haasteeksi, että järkevämpi ihminen varmaan odottaisi kevättä ja Eurokankaan sesonkivärejä kolmannen hutiostoksen jälkeen (omissa silmissä luonnonvaalea kangas saattaakin olla juuri sen verran sinertävä, että keltaisen kangasvärin kanssa vaikutelma on harmaan vihreä..) Koska en kuitenkaan ole mitenkään järkevä, taistelen edelleen täydellisen keltaisen kankaan kimpussa ja jos sellainen löytyy, Nanami lähtee ehkä hengaamaan seuraavaan Chibiconiin, joka pidetään jo helmikuussa. DesuTalks –lippu on oma joululahja itselleni, mutta niin virallisessa tapauksessa taidan kuitenkin jättää cossaamisen välistä. Ehkä ;)

Ilona toivottelee kaikille lukijoille rattoisaa joulua, seuraavalla kerralla onkin käsittelyssä cosplayhin liittyvät uuden vuoden lupaukset. Joista osa on varmasti tarkoitettu rikottaviksi. 

Samalla tuli testattua miltä uusin ”Nokun niin halvalla saa” –ebay ostos näyttää kuvissa. Livenä peruukki on häiritsevän vihertävän sävyinen, näköjään kuvissa vain vähän häiritsevän harmahtava. Nyt kun vielä muistaisin, että mikä se suuri suunnitelma tämän_kin_ peruukin hankkimisen takana oli...

Ilona

Ope-Ilonan tyyliviikko

Edellinen töihin liittyvä päivitys täällä. Tämän otsikko voisi olla ”Ope, miksi sinä pukeudut koko ajan hassuihin vaatteisiin?”

Oppilaat tuli kertomaan minulle jo monta kuukautta sitten, että koululla järjestetään tyyliviikko. Perinteisesti syksyllä yhden viikon ajan on oppilaita ja opettajia kannustettu pukeutumaan johonkin tiettyyn väriin joka päivä, mutta tänä vuonna hommaa oli vaikeutettu vaihtamalla värit erilaisiin pukeutumistyyleihin. Miksi tästä tultiin heti minulle kertomaan, johtui varmaan suunnitellusta manga-päivästä, kun jokunen luokka on ehkä joskus kuullut, että olen semmoisesta kiinnostunut. No mangapäivä-ajatus jäi suunnittelupöydälle, mutta tällä viikolla muuten on jokaiselle päivälle ollut oma pukeutumistyylinsä. Veikkaan, että osa oppilaista toivoi jo jossain välissä, etten olisi koskaan koko viikosta kuullutkaan, sen verran monesti ”Ei ope oikeesti”/”Aiotko sinä ihan tosissaan pukeutua joka päivä”/”Voi v—” kommentteja kuului.

Eihän tämä oikeasti mitään cosplayta ollut. Sunnuntai-iltana tein inventaarion vaatekaapin kätköistä ja aika hyvin sieltä löytyikin kaikki tarpeellinen. Sopiva peruukki vielä jokaiselle päivälle ja oppilaiden nolostuttaminen alkakoon. Oikeasti suurin osa oppilaista tuntui olevan vaan ihmeissään ja naureskelivat, kun viimeistään viikon puolessa välissä tajusivat, että aion oikeasti joka päivänä laittautua. Ja peruukit ne jaksaa aina hämmästyttää ja kummastuttaa.

Viikon aikana piti siis testata seuraavat tyylit: rokkari, pissis, hoppari, sportti ja hippi.

Rokkaripäivänä kyllä vähän huijasin. Tyyliviikkoa järjestäneiden tukioppilaiden ohjeistuksessa kyllä puhuttiin nykyrokkareista, mutta kun semmoisia vaatteita ei oikein löytynyt, päätin vedota historian opettajan jälkeenjääneisyyteen ja mennä fiftarityylillä. Vaatteet löytyi aivan suoraan normaalista vaatekaapista ja peruukki on yksi ”oi kun on halpa, no ehkä tuota voi vielä johonkin käyttää” –sortumisista. Ei kyllä kuulunut Elvistä välituntimusiikkina.

”Ope, kasvata pitkät hiukset, käy sinulle paljon paremmin”.

Tiistaina oli vuorossa pissis/fruide –päivä. Tälle nauroin jo etukäteen eniten, mutta tässä piti myös eniten rajoittaa itseilmaisuaan. Kun kyseessä nyt kuitenkin on työpaikka, niin en oikeasti ihan niin pahasti voinut legginssit+tissipaita –linjalle lähteä kuin mitä tyyli olisi vaatinut. Alunperin meinasin yhdistää sukkahousut ja shortsit, mutta kun mittari aamulla oleili siellä miinus 20 paikkeilla, oli farkut turvallisempi vaihtoehto.

Gisellen kesäisessä tukassa oli tupeerauksetkin valmiina. Pitäisi ehkä huolehtia peruukeista vähän paremmin...

”Ope, värjää hiukset blondeiksi ja ota pidennykset, kävis tosi hyvin”.

Keskiviikko oli haastavin päivä, kun hopparityylisiä vaatteita ei oikeasti miunkaan vaatekaapista löydy. Onneksi on miehekkeen vaatekaappi, josta löytyi sekä housut että paidat. Lanin hiukset lähti sivuponnarilla huivin ja lippiksen alle. Kombinaatio näytti hyvältä, mutta aiheutti jäätävän päänsäryn, kun lippis puristi ohimoita. Mutta tyylin takia pitää joskus kärsiä, joten olihan sitä hattua koko ajan pidettävä.

”Mitä, eikö nuo muka oo sinun oikeet hiukset?”

Käyrälampi Camping –lippiksen katu-uskottavuudesta voidaan olla ainakin kahta mieltä.

Torstaina majuri Sakamoto oli hengessä ja hiuksissa mukana, kun Mion peruukki pääsi uusiokäyttöön sporttipäivän merkeissä. Tässä olisi voinut vetää överit ja pukeutua opettajanhuoneen painostuksen mukaan kasari aerobic-asuun, mutta koska se olisi vaatinut rahallista panostusta asun hankkimiseen, niin nyt mentiin aika perus liikuntalinjalla. En omista hikipantaa, joten huivi oli aamun pikaratkaisu peittämään sitä tosiseikkaa, että pääni on varmaan kesästä paisunut ja Mion tukka ei asettunut oikein nätisti niskasta ja korvien takaa.

”Onko sulla ope muka oikeesti noin pitkät hiukset?”

Huomenna perjantaina vuorossa on hippityyli. Jostain syystä oppilaat on kamalasti tämän tyylin perään koko viikon kyselleet, saa nyt nähdä miten pahat naurut viimeistään nuo silmälasit aiheuttaa. Tämän tyylin kaikki vaatteet on sellaisia, että olen niitä oikeasti yläasteaikanani käyttänyt. Paitsi housut, ne on ostos ihan viime vuodelta. Peruukki on lemppari larppitukkani, joku huippuhalpa ebaylöytö. Alunperin latvoistaan kiharan peruukin rakenne muuttui ihanan karheaksi ja oikeaa hiusta muistuttavaksi suoristuksen yhteydessä.

Tyyliviikko on ideana tosi hauska, mutta valitettavasti oppilaita ja opettajia taisi taas ujostuttaa melkoisesti. Todella harvat opet tai oppilaat lähti viikon ideaan mukaan, vaikka jokaisella päivällä oli kannustimena palkintokin parhaiten pukeutuneelle. Yhden oppilaan suusta kuultu ”tämä on ihan epäreilua, sinulla on niin paljon peruukkeja ja vaatteita että tämä on sulle ihan helppoa” pitää tietysti paikkaansa, ei suurimmalla osalla ihmisistä ole larppi- ja cosplayvuosien takia hamstrattuna niin älytöntä määrää vaatteita ja krääsää kuin minulla. Tosin jos kokonaisia asukokonaisuuksia ei kotoa löydy, niin olisi jo pienellä asustamisella voinut olla tyyliviikon hengessä mukana, hiuspanta hipille, verkkarit sprottipäivänä, huulipunaa pissikselle jne.

Minulla oli ihan älyttömän hauska viikko, kun pääsi viettämään naamiaisia joka päivä. En tiedä vaikuttiko muiden opettajien haluttomuuteen osallistua viikon rietoihin myös se vanha tuttu ”no en kehtaa” –asenne, oppilailla se ainakin varmasti oli jarruttamassa pukuiluintoa. Ja voin taata, että jos joku oppilas olisi yhtä monta kertaa viikon aikana kokenut, miten selän takana porukka räjähtää nauramaan kuin minä, niin olisi varmasti nolostuminen iskenyt. Tosin ei se, että oppilaat kulkee hupparissa ole ollenkaan niin hauskaa, kun jos kaksi historian opettajaa lampsii peräkanaa luokkiin kuin pahimmatkin teinit housut roikkuen. Sanoin jo tuolla aikaisemmassa opetustyötä koskevassa päivityksessä, että tätä työtä pitää tehdä koko persoonalla ja uskaltaa myös heittäytyä. Ja nolata itsensä silloin tällöin. Näyttää, että oikeasti osaa myös nauraa itselleen. Myönnän, että kyllä se maanantaina vähän jännitti fiftarityylillä lähteä liikenteeseen, coneissa kulkeminen tai niiden yhteydessä satunnaisesti normaalien ihmisten seassa liikkuminen on kuitenkin ihan eri asia, kuin tallustella työpaikalle satojen silmäparien eteen pukeutuneena johonkin ihan muuhun rooliin kuin normaalisti. Tyyleily tarjosi miulle mukavaa piristystä juuri ennen arviointikiireiden alkua, ja päätellen yleisestä hykertelystä, mikä käytävillä vallitsi, saattoi joku muukin siitä ilahtua.

Piti kirjoittaa tämä päivitys näin hiukan etuajassa jo torstai-iltana, kun huomenna heitän hippireleet nopsasti kotiin, riennän suoraan junaan ja suuntaan kohti pääkaupunkia. Katsotaan millaisia uusia kirjoitusideoita blogimiitti tällä kertaa tarjoaa.

Ilona

"Ope, mikset ikinä pukeudu hassusti kouluun?"

Viime päivitykseen liittyen, käykäähän kirjaamassa mietteitänne anikin puolelle siitä, tarvitaanko Suomen cosplayharrastajille uutta nettiyhteisöä ja jos kyllä, niin minkälaista. Minä vaan itkeskelen keskustelun vaikeutta täällä omassa nurkassani, ihana HootHoot tekee asialle jotakin.

Huh huh. Kolmas viikko töitä olisi tälle syksylle käynnistymässä ja ei voi kyllä kun nauraa ja itkeä samaan aikaan. Jos jollekulle vielä oli epäselvää missä vietän päiväni, niin opetan historiaa, uskontoa ja yhteiskuntaoppia yläkouluikäisille (13-15-vuotiaille) ihanuuksille, jotka kyllä pitävät huolen siitä, että jokainen työpäivä on erilainen. Koitan olla tekemättä tästä turhautuneen opettajan avautumisblogia, mutta kun minulta jatkuvasti kysellään miten oppilaat suhtautuvat cosplayta harrastavaan opettajaan, niin voin kai mie siitä muutaman sanasen sanoa.

Opetushommissa ainakin huomaa, miten jotkut alakulttuurit, joiden luulisi olevan itsensäänselviä nuorille, eivät aina sitä ole. Jotkut luokat näyttävät vain kysymysmerkeiltä, jos käytän semmoisia sanoja kuin ”cosplay” tai ”larppaaminen”. Toisaalta niitä yksittäisiä japani-intoilijoita tuntuu olevan kyllä suurimmassa osassa luokkia, toisissa kovempiäänisiä ja näkyvämpiä kuin toisissa. Cosplay- ja japanikaapista tulin ulos ihan vahingossa keväällä, kun lähdin töihin keltaisessa paidassa jossa on chocobon kuva. Oli kuulemma täysin epänormaalia, että opettaja voi edes tietää mikä chocobo on, saati sitten pelata itse Final fantasyjä. FFXn Shivan kuvan käyttäminen uskonnon tunnilla osoittamassa, mitä hindujumalan nimestä osalle oppilaista varmasti tulee mieleen, aiheutti vitsillä heitetyn ”tuota sun ope pitäisi cossata” –kommentin. Niin, voitte kuvitella oppilaiden ilmeen kun sanoin että wanha juttu, tehty jo.

Jokaisen ikävän työpäivän pelastuspaita

Alkujärkytyksestä selvittyään oppilaat ovat olleen ihan hyvillään siitä, että niiden hissan tunneilla voi toisinaan jutella animesta ja osa oppilaista on jo keksinyt, että kääntämällä puheen Final fantasyihin saa miun tuntisuunnitelmat hyvin tehokkaasti sekaisin. Toisaalta kai se on aina luonnollista, että nuoren opettajan kanssa on helpompi jutella tai olettaa, että opettaja tajuaa edes vähän populaarikulttuurista. Tai ainakin minun on vaikea kuvitella kaikkia meidänkin koulun opettajia keskustelemassa tällä hetkellä telkkarissa pyörivien vampyyrisarjojen eroista ja paremmuusjärjestyksestä oppilaiden kanssa. Mutta kyllä, koitan mie keritä jossain välissä opettaa jotain oikeaa asiaakin. Välillä. Cosplayta tuntemattomille oppilaille ja opettajille en ole sitä kovin tarkkaan alkanut esittelemään, mistä saattaa johtua ne lukuisat ”ope mikset sä ikinä pukeudu nalle puhiks kouluun?” –kysymykset. Opettajakollegoille piti pari kertaa selittää, miksi minulla on parinkymmenen peruukin varasto, jonka sisältöä tarjosin keväällä näytelmää varten lainaan.

Tässä voisi puhua pitkästikin siitä, miten opettajan hommissa joutuu tekemään työtä koko persoonallaan ja missä menee se raja kuinka paljon oppilaille pitäisi tai kannattaisi itsestään kertoa. Vaikka cosplay harrastuksena onkin hyvin erilainen kuin nyt vaikka suunnistus tai lukeminen, ei se minulle ole mitään hävettävää, jota en myöntäisi kysyttäessä. Jos minulta kysytään harrastuksista niin cosplay ja larppaus nyt vaan sattuu olemaan ne kaksi ensimmäisenä mieleen tulevaa. Minusta on kiva, että oppilaat näkevät minut kokonaisena ihmisenä, eivät pelkkänä opettajana, vaikka toki raja senkin suhteen on johonkin vedettävä. En voisi kuvitella viettäväni töiden ulkopuolella aikaa oppilaideni kanssa ainakaan vakituisesti, satunnaiset conitapaamiset ovat ainakin tähän mennessä olleet kaikessa hämmentävyydessään jopa melko piristäviä. Osittain kyllä sen takia, että miulla on sattunut olemaan jotain suhteellisen säädyllistä vaatetta päällä. Mutta esimerkiksi paikallisen animeseuran iltamiin osallistuminen juuri tällä hetkellä ei innosta osittain sen takia, että oppilaiden kanssa kaveeraaminen ei innosta. Miulla on maailman parhaita oppilaita, mutta niiden pitää pysyä oppilaina, ei muuttua kavereiksi. Cosplaykisojen takahuoneessa on kyllä monesti tullut huomattua, että se kymmenenkään vuoden ikäero ei tarkoita etteikö jutut voisi olla pelottavastikin ihan samalla tasolla. Vaikka en mie omasta mielestäni ole henkisestikään enää Ilona 15v.

Ja ei, tähän mennessä kukaan oppilaista ei ole kommentoinut tätä blogia tai miun cosplayasujakaan koulussa. En tiedä ovatko pikku-stalkkerini vaan niin uusavuttomia netin käyttäjiä vai lyökö nuo Priss-kuvat luun kurkkuun niin totaalisesti, että kukaan ei kehtaa sanoa yhtään mitään. Tällä viikolla viimeksi kuuntelin, miten muutamat muut opettajat pohtivat, etteivät uskalla laittaa mitään kuvia itsestään edes facebookiin, ettei niitä vaan sitten väärinkäytetä. Niin. Sukupolvien välinen kuilu tai jotain.

Kaikkea tätä olen joutunut tässä taas pohdiskelemaan osittain uusien oppilaiden, osittain Chibiconin takia. Pari päivitystä sitten puolileikilläni puhuinkin siitä, miten kiva olisi kisata tuntemattomana nimimerkin takana ja hetken aikaa harkitsin sitä vaihtoehtoa ihan tosissani. Onneksi töiden alku palautti minut todellisuuteen, minua pari tuntia viikossa tuijottavat oppilaat tunnistavat minut kyllä peruukista tai meikistä huolimatta eikä siinä paljon salanimet auta. Puhumattakaan siitä, että Ilona nimimerkkinä ei Chibissä toimisi kovin hyvin, kun cosplayvastaavana on Se Ensimmäinen Ilona, jolle pahoittelin jo kesällä tahatonta identiteettivarkautta. Että jos jollekulle on vielä epäselvää niin Ilona on vaan miun toinen nimi ja bloginkirjoitus-alias. Ja miut erottaa takuuvarmasti tästä Ensimmäisestä Ilonasta sillä, että minä en osaa tanssia.

Vaikka ajatus napapaitaisena Lanina lavalla pyörimisestä samojen ihmisten nähden, joille seuraavana maanantaina taas pitäisi asiallisesti opettaa historiaa, vaatikin vähän psyykkausta, alan olla jo aika sinut asian kanssa. Jos harrastaisin kilpatanssia niin heiluisin myöskin hyvin vähissä vaatteissa ja ihan yhtä hyvin niitä oppilaita voisi silloinkin olla katsomossa. Tai jos näyttelisin tai voimistelisin. Tai tämän kokoisessa kaupungissa harrastaisin ylipäätänsä mitään

Blogin pitämistä pohdiskellessani jätin kirjoittamatta suuresta syyllisyydentunteesta, joka iskee kun ei päivitä riittävän usein tai ei saa hoidettua niitä asioita, mitä on mennyt blogissa suunnittelemaan. Arvatkaa onko Lanin kankaista ostettu vielä yksiäkään? Kahdesti olen jopa käynyt Eurokankaassa mutta molemmilla kerroilla on iskenyt semmoinen kuvotus kankaita kohtaan, että on pitänyt kipittää äkkiä karkuun. Refekuvia olen kyllä haalinut (kiitos ja ylistys youtuben hq-videoille, screenshoteista saa oikeasti ihan hyviä kuvia ainakin niin pikselipelistä kuin FFIX) ja jotain luonnoksia piirrustellut, mutta muuten homma on aika jäissä. Syksyn alku on koulussa ihan uskomatonta kaaosta, joten viikolla ei varmasti ole aikaa eikä energiaa tehdä mitään kovin tuottoisaa töiden jälkeen, ja viikonloppuja laskeskellessa se Chibi on jo melkein nurkan takana. Minulle siis tulee varmasti taas kiire. Miten tässä taas kävi näin, kysyn vaan! Lupaan ja vannon oikeasti ostavani ne kankaat tällä viikolla, yleensä jo pelkkä kankaiden hypistely lisää motivaatiota puvun tekemiseen huomattavasti. Ja puolivalmiiksi jo ikuisuus sitten kirjoitetun päivityksenkin lupaan ainakin melkein varmasti julkaista huomenna, ettei vaan elokuusta tule tämän blogin ekaa kuukautta, jossa on alle 4 päivitystä. Jokin roti tässä hommassa pitää olla, vaikka kuinka kiireinen muka olenkin.

Ilona

Ope-Ilona

Kevään viimeisen työpäivän kunniaksi:

(Ilona-open muotokuva Mörkö-nimimerkillä esiintyvän oppilaani koepaperista skannattu, surkea kuvanlaatu ja huono tussaus allekirjoittaneen käsialaa. )

Luvassa yhdet lakkiaiset ja sitten minä ja Ultimecia vietetään laatuaikaa ihan kaksistaan. Neidin olisi parasta rueta valmistumaan, joten lauantai-ilta kuluu tiiviisti cosplayn merkeissä. Eikä sanaakaan siitä, että #desuconilla vietetynkin ajan voisi käyttää tehokkaammin puvun kimpussa...



Ilona,
joka lupaa olla tekemättä tämän tyylisiä tynkäentryä kovin usein.