Huh huh. Desutus tuntuu yhden kotona nukutun yön jälkeen vieläkin koko kehossa. Joku on ilmeisesti koittanut iskeä pinnejä päänahan läpi, silmät on vieläkin sirrillään piilareiden liikakäytöstä, niska tuntee Ultimecian päähineen painon, vaikka koko hökötys periaatteessa olikin kevyt, hartiat muistaa siipien kantamisen, erityisesti siinä tuulessa ja tuiskussa, molemmat kädet on Momoin keikan heilumisen jälkeen edelleen kipeät, vatsalihaksia on ilmeisesti koetellut nauraminen, istumalihakset ja jalat kärsivät eilisestä 6 tunnin autolla ajamisesta ja varpaat huomauttelevat, että niitä Mion kenkiä olisi voinut testata kunnolla ennen conia.
Mutta siitä huolimatta suupielet nousee kyllä hymyyn väkisinkin kun muistelen viikonloppua, oli kyllä kevyesti elämäni paras con ja nyt jo on ikävä sinne takaisin.
Matkahan alkoi viime postauksen jälkeen tunkemalla enemmän tai vähemmän helläkätisesti autoon niin omat tavarani kuin Hämeenlinnaan vietävän miehekkeenkin kamppeet. Olo oli vähän kuin sillillä purkissa ja jokaisessa käännöksessä piti toivoa ettei päähine ota kovin pahasti osumaa kun se matkusti takapenkillä siipien seurassa. Kuopio-Jyväskylä-Hauho -matka sujui vielä ihan mukavasti, mutta heti kun pääsin ylhäiseen yksinäisyyteeni, alkoi jännittämään ihan hirmuisesti. Ja taivaalta välillä kaatamalla tuleva vesi ei ollut omiaan vähentämään jännitystä.
Matkalla opittua osa 1. Ota kartta mukaan, se että tuijottelet sitä tietokoneen ruudulta ennen lähtöä, ei riitä. Ei vaikka kuinka kuvittelet muistavasi sen. Lahtikaan kun ei ollut kaksiulotteinen katujen verkosto, johon katujen nimet olisi kivasti kirjoitettu katuun itseensä. Ensimmäinen eksyminen tapahtui siis jo majoituspaikalle mentäessä, onneksi Sibelius-talon kyltit löytyivät, kävin pyörähtämässä Sibbe-talolla, kilauttamassa pikkuveljelle, joka onneksi aina istuu netin ääressä ja sitten uusien ajo-ohjeiden kanssa majoitukseen. Yksi harvoja miinuksia koko viikonlopusta on kylttien vähyys, kaiken maailman (Suomen) presidenttien katuja piti pyöriä pitkän aikaa, ennen kuin oikea sisäpiha löytyi. Lauantaina siinä onneksi taisi jokin kyltti ollakin ilmestynyt.
Jo päivä ennen virallista vanhenemista huomasin olevani liian vanha lattiamajoitukseen, pitkin rakennusta kipittely suihkujen tai tilavampien vessojen perässä, yli-innokkaat kanssanukkujat, jotka onneksi kaikki kiltisti hiljenivät kymmeneltä, mutta heräsivät klo 0630 metelöimään, ja kielto, ettei suurempia tavaroita saanut tuoda nukkumasaliin, joka esti siis viimeisen illan paniikinomaiset siipikorjailut tai peruukkiahdistuksen, saivat miut kyllä varmistumaan, että Traconiin varaan hotellihuoneen, jossa saapi olla ihan itsekseen. Oli majoituksessa jotain hyvääkin, savolaisuus toimii kuin magneetti, joten viereen tuli oikee savolaenen immeinen nukkumaan, jonka kanssa sai viäntee oikeitten immeisten kieltä, kun ei niitä kaikkia muita edes ymmärtänyt kun puhuivat niin hassusti. Että jos Saara päädyt tänne blogiin joskus niin kiitos seurasta :)
Lauantaina oli tosiaan herätys aivan liian aikaisin, kahdeksaan astihan piti periaatteessa olla nukkuaikaa, mutta puoli seitsemästä eteenpäin vessassa juokseminen, pukujen vaihtaminen, pakkaaminen ja yleinen jännitys kyllä täyttivät luokan semmoisella metelillä että piti itsekin herätä. Sookien puku päälle, kiroilua kylmästä ilmasta ja ei kun Sibelius-talolle. Tosin onnistuin ensin eksymään, taas. Varmaan karman tapa rangasta minua siitä, etten tarjonnut kellekään kyytiä majoituksesta conipaikalle, mutta jälleen Sibelius-talon kyltit pelasti tilanteen. Taas olisi kaivattu selkeämpiä kylttejä itse conipaikan ulkopuolle, kun rannekkeiden vaihto -teltan lisäksi muualla ei lukenut miten milloin ja mistä kukakin sisälle pääsee. Kylmähän siinä jo kerkesi tulla, mutta oma vika jos shortseilla lähtee Suomen kesään.
Sibeliustalo toimi conipaikkana ihan loistavasti. Viime vuoden Desun kuvien perusteella odotin enemmänkin väljyyttä, mutta tuplamäärä ihmisiä kyllä tuntui välillä. Mikä ei haitannut minua yhtään, conissa pitääkin olla ihmisiä, ja aina pääsi kuitenkin kulkemaan. Pääsali oli ihana, metsähallin parvilla tuli vietettyä paljon aikaa paparazzisoimassa viatonta conikansaa ja muutenkin tilojen käyttö oli miun mielestä onnistunutta. Pukuhuoneet toisessa kerroksessa olivat hyvät ja kaksi pukuhuonetta naisille oli todella fiksu veto, vaikka toinen pukuhuone ilmeisesti sitten loppupäivästä poistuikin yleisestä käytöstä? Ainoana miinuksena pukuhuoneiden sijoittelu niinkin lähelle myyntisalia, ihmisiä ramppasi siinä käytävässä jatkuvasti ja jotenkin se pukuhuoneen oven laittaminen kiinni perässään oli aika monelle liian hankalaa. Noh, pahoittelut jos huomaamattani strippailin kovin julkisesti puvun vaihdossa.
Desunoteni hiukan kärsinyt lauantaisivu, jonka luulin jo hukanneeni lauantaina.
Ohjelmaa oli paljon ja ensimmäistä kertaa conissa tuli tunne, että välillä on pakko pitää taukoa kun kiinnostavaa ohjelmaa olisi tullut ihan ihan koko ajan. Kunnia ja ylistys desutiimiin pohjattomalle viisaudelle tallentaa ohjelmat, muuten olisi oikeasti itkenyt lauantaina maalaillessani kinttujani samaan aikaan kun Utena -ohjelma oli menossa. Avajaiset sopivat tapahtumaan kuin nappi nallekarhun silmään ja Momoin esitys siellä oli ihana lisä. Kunniavieraita en kerinnyt näkemään kuin Momoin keikallaan ja Fukumoton Maydayssa jatkoilla, sen verran tiiviillä aikataululla meni koko lauantai. Avajaisten jälkeen hetken kiertelyä ja sitten pitikin sulkeutua pukuhuoneeseen kahdeksi tunniksi, kipittää kuvaan ja kisaan. Kisasta enemmän sitten ensi entryn yhteydessä.
Momoin keikalle piti myös käytännössä juosta, kun piti vaihtaa vaatteetkin. Ultin päähine ei olisi ihan ollut sopiva keikkavaruste. Sookien shortsit, tukka ja paidat päälle, piilarit pois, meikinpoistoaineella enimmät värit naamasta veks ja keikalle. Eipähän tarvitse mitään käsitreeniä tehdä vähään aikaan, sen verran tehokasta heilumista se oli. Illan viimeinen ohjelma oli Yuri-paneeli, jonka viivästyminen vähän koetteli väsyneitä hermoja, mutta joka ehdottomasti oli kuulemisen arvoinen. Koko kongressisiiven läpi ulottunut jono vihjailee, että en ollut ainoa, jonka mielestä yuri-ohjelmaa saisi coneissa olla vielä nykyistä enemmänkin.
Info toimi, vaikka Desunotet loppuivatkin kesken. Ja vesipisteet <>
Ihaninkaan ohjelma ei kuitenkaan voi pelastaa conitunnelmaa, jos koko viikonlopun hiihtää ihan yksikseen epäsosiaalisena. Onneksi näin ei käynyt, aikaisempien tuttujen lisäksi, joista Ane-ue ja Zero erityisesti tarjosivat korvaamatonta apua puvun kanssa, juttelin varmasti useamman ihmisen kanssa kuin missään aikaisemmassa conissa. Sydän hypähti riemusta joka kerta, kun joku lukija kävi kysymässä olenko Ilona, tai onnittelemassa syntymäpäivien johdosta tai kehumassa pukuvalintaa (lähinnä sunnuntaina :D). Otin myös itseäni niskasta kiinni ja pakottauduin ujouskohtauksista huolimatta juttelemaan monella niistä ihanista cossaajista ja muista ihmisistä, joita aikaisemmin on tullut ahdisteltua vaan netin välityksellä, ja uskomatonta kyllä, internetin ihmemaailmassa mukavilta tuntuneet tyypit oli livenä vielä ihanampia! Erityiskiitos siis ihanille bloggaajakollegoille ja lukijoille, you made my weekend <>
Jakoavain cossasi nähtävästi välillä mukinokkadelfiiniä.
Lauantai-ilta jatkui viihteellä aamukolmeen asti, ja vaikka hetkellisesti meinasi iskeä ikäkriisi ja angsti pitkän päivän jälkeen tuntemattomassa kaupungissa ilman kavereita, korjaantui sekin lopulta. Conimaailman kiemuroiden ihmettely aamuyön tunteina hyvässä seurassa nostatti kyllä Lahden yöelämän pisteitä kummasti.
Conimaailman parannusta Teerenpelissä
Sunnuntaiaamuna oli hiukan heikko happi, mutta vesisade piristi kummasti ja ei kun taas matkaan! Aamun Crossplay, consept cosplay ja saabisu -paneeli oli rautaa, osaavat puhuja, aiheessa pysyminen ja aktiivinen yleisö tekivät siitä todella nautittavan kokemuksen.
Animefanien pariutumisen määrä lähtee taatusti nousuun, sen verran loistavan ohjelman herra OTM piti seuraavaksi, enkä ilmeisesti ollut ainoa ohjelmasta tykännyt, niin ääriään myöten täynnä sali näytti olevan.
FFFight ei ole miun teekupposeni, ja vaikka nyt olikin tarkoitus käydä sitä vilkaisemassa, päädyinkin vaan parantamaan cosplaymaailmaa muun muassa ihanan Hoothootin seurassa. Tässä vaiheessa alkoi jo iskeä haikeus kun coni läheni loppuaan, ja päättäjäisissä koetin vain muistuttaa itselleni, miten pian Tracon on, ettei ihan kerinnyt suru tulla puseroon. Housut jalkaan, viimeiset kuvat conipaikasta, lohduttavana olkapäänä toimimista ja auton nokka Hämeenlinnan kautta takaisin Lahteen ja sitten kohti Kalakukkokaupunkia. Kyllä se aurinko tietysti sitten kotimatkalla paistoi, vaikka koko viikonlopun koettikin pysyä piilossa.
Nyt on vuorossa satojen valokuvien läpikäyminen ja nettiin latailu, rohkeuden kerääminen, että kehtaisin katsoa youtubesta oman kisaesitykseni (oikeasti en vielä siihen pysty) ja normaaliin arkeen palaaminen. Eli Traconin pukujen tekeminen alkakoon! Desuhaikeus iski jo eilen ja tuntuu tänään vielä voimakkaampana. Ensi vuonna uudestaan.
Ilona
