28 February 2010

Eyes on Me

Intensiivisen kuvien tuijottelun jälkeen minulla on ongelma. Piilolinssiongelma. Ainoat videopätkät (noh, yhden ruudun välähdystä ei oikein voi edes sanoa pätkäksi) näyttävät valitettavan selvästi, että Ultimecialla on keltaiset silmät. Dissidian kuvat tukee samaa tulkintaa.


Noh. Keltaiset piilolinssit vahvuuksilla ovat sitten näköjään yksi vaikeimmista asioista löytää. Kyllä löytyy kaikenmaailman cyperkeltaisia kosmeettisia linssejä aivan jokaisesta putiikista mutta -3 näöllä ei paljon koko päivää vietetä ilman mitään vahvuuksia. Ja hei, kukaan ei halua nähdä Ultimeciaa silmälasien kanssa.


Joten nyt kysyn teidän apua oi ihanat blogini stalkkaajat ja satunnaiset eksyilijät. Paras referenssikuva Ultyn silmistä on tämä:


Täydellisimmät piilolinssit, joiden hinta ei ole kolminumeroinen on nämä kaunokaiset:

Ongelmaksi vain muodostuu tuon usalaisen firman reseptipolitiikka, eli he vaativat nimenomaan näille piilolinsseille kohdistetun reseptin faksaamista ennen kuin mitään kaunokaisia tippuu postiin. Olen kyllä aikeissa käväistä jonkun optikon luona selvittämässä onko suomessa sellaisen reseptin kirjoittaminen edes mahdollista (eli siis kirjoittaako kukaan optikko reseptiä linssille, jota heillä ei itsellään ole myynnissä. I doubt it) mutta sen hankkiminen taas nostaa luultavasti piilareiden hinnat siihen kipukynnyksen tuntumaan.

Joten nyt otan enemmän kuin mieluusti vastaan vinkkejä keltaisista piilareista vahvuuksilla. Crazy lenses, jota löytyy lähes jokaisesta nettipiilariputiikista, tarjoaa mielestäni kaksi harkittavaa vaihtoehtoa ja jos en olisi tuota usalaista ihanuutta löytänyt, saattaisin jopa tyytyäkin jompaankumpaan näistä:



Joten kertokaapa. Jos käy niin, että vaihtoehto 1 on poissa pelistä, onko numero 2 vai 3 parempi. Vai tietääkö joku vielä paremmin referenssikuvan silmiin sopivat linssit, joihin vielä saisi niitä vahvuuksia?


Ilona


ps. Heti tämän kirjoittamisen jälkeen rupesin surffailemaan piilarijuttuja netistä ja kyllä rupesi karmaisemaan. Sen verran ikäviä juttuja löytyi silmille aiheutuneista ongelmista kun on pidetty vääränmallisia piilareita tai ei ikinä edes opeteltu sitä käyttöä kunnolla optikolla. Itsellänihin on kertakäyttöisiin piilareihin optikon reseptit, vaikka nyt muistinkin kyllä että taitaisi olla paikallaan vuositarkastuksessa käyminen.

Myönnän kyllä tilailleeni jossain välissä netistä ihan hinnan perustella kertakäyttöpiilareita, jotka eivät ihan sitä itselleni määrättyä merkkiä olleetkaan, mutta piilareiden käyttöni on ollut niin epäsäännöllistä, että en nyt pelkää aiheuttaneeni mitään isompaa vahinkoa. Yhdet kuukausilinssit, viime kesän Miyun ja Daggerin ruskeat nappisilmät, tilasin ilman reseptiä, mutta niiden käyttö onnistui ilman ongelmia. Kun kyseessä on muutaman päivän pitoon tarkoitetut piilarit, en jaksa nähdä suurta vaaraa niiden käyttämisestä ilman ihan ajanmukaista reseptiä. Mutta jos kuukausilinssejä meinaa oikeasti sen kuukauden ajan käyttää, niin kylläpä itsekin optikolle kipittäisin. Näkö on kuitenkin sen verran tärkeä asia, että sen kanssa ei kannata leikkiä. Itselläni on herkät silmät, joiden kanssa ei tulisi mieleenkään ruveta pelleilemään, mutta ihan samalla tavalla pitää kaikkien silmien kanssa olla varovainen. Ennen muuta se piilareiden laitto, poisottaminen ja huolto pitää opetella oikeasti kunnolla ja mielellään ammattilaisen kanssa, eikä vaan lukea netistä hyviä vinkkejä. Ja jatkuvassa käytössä hyvältäkin tuntuvat piilarit saattavat aiheuttaa vahinkoa silmälle, jos niiden sopivuutta ei ole oikeasti ammattilainen tarkistanut.

Että käykeehän siellä optikolla jos meinaatte piilareita aktiivisesti käyttää. Itse tuumailen juuri kuukausilinssien käytön aloittamista, joten käyn tässä lähiviikkoina optikolla tarkastamassa niiden sopivuuden ja samalla kysäisen noista crazylensestä. Olisi kiva nähdä ihan livenä tämänkin postauksen vaihtoehdot, että miten paljon tuossa mustakeltaisessa esimerkiksi todella on tuota keltaista...

Tämä postaus ei ollut minkään optikkoliikkeen maksettu mainos ;) iski vaan huoli siitä kun piilareita on niin helppo nykyään saada ihan ilman mitään reseptejä ja silmille mahdollisesti aiheutuneita vahinkoja ei välttämättä huomata ennen kuin vuosien päästä kun homma on jo menetetty, että cossaajienkin pitää olla tietoisia siitä mitä niihin silmiinsä ovat tunkemassa ja mitkä siinä on riskit, jos tässä kohti koittaa rahaa säästää jättämällä optikkokäynnin väliin.

7 comments:

  1. En ikävä kyllä osaa neuvoa mitenkään noiden keltaisten piilarien kanssa (olen tähän asti käyttänyt ainoastaan ei-värillisiä päivälinssejä), mutta piti heti tulla komppaamaan tuota kommenttiasi. Ts. olen täysin samaa siitä, ettei oman näön kanssa pidä missään nimessä ruveta leikkimään. Kävin hiljattain tarkistuttamassa näköni ennen uuden piilarisatsin tilaamista, mikä osoittautuikin järkeväksi teoksi, sillä 2-3 vuoden takaiset tiedot eivät enää pitäneet täysin kutinsa. Mitään estettä piilarien käytölle ei ilmennyt, mutta piilarin käyttö on monta kertaa mukavampaa kun tietää käyttävänsä niitä turvallisesti. :)

    Mutta tsemppiä piilarien metsästämiseen! Toivottavasti hyvät löytyvät. Odotan innolla tämän cossin valmistumista.

    Ja muuten, onnittelut Gaalan johdosta! U-P-E-A puku + esitys. <3

    ReplyDelete
  2. Itse ostaisin nuo vasemmanpuoleiset, vaikka nuo reseptijenkkipiilarit olisikin toki paremmat.

    Minua kyllä kiinnostaisi nähdä Ultimecia silmälaseilla... mutta se taas kertoo ehkä enemmän omista, öh, preferensseistäni :P

    ReplyDelete
  3. M: kiitos kiitos :) Optikkokäyntejähän suositellaan (tai ainakin miulle on suositeltu) kerran vuodessa jos piilolinssien käyttö on yhtään aktiivisempaa, kun näkö ja silmät voi muuttua varsinkin nuoremmilla niin hirmuisen nopeasti. Miun piilarimetsästys ei ole edennyt vielä minnekään, vakaana aikomuksena oli tällä viikolla keritä optikolle mutta ei... Onneksi Desuconiin on vielä aikaa :)

    niidel, I knew it! Silmälasipäisiä hahmoja on kyllä valitettavan vähän, hahmosuunnittelijat ei ota kaikkia, kröhm, preferenssejä tarpeeksi huomioon ;)

    ReplyDelete
  4. Tosin - onko se sitten niin paha jos on silmälasit? Voihan ne ottaa pois kun joku ottaa kuvia.

    ...noh, tietysti toivoen, että se valokuvaaja viitsii ilmoittaa kuvanottoaikeistaan etukäteen, ja sehän jo tiedetään, että kaikki eivät viitsi. Salakuvauksen kirot, jne.

    ReplyDelete
  5. niidel,

    itse olen se pahin salakuvaaja (note to self, tästäkin voisi joskus kirjoittaa pidemmästikin) joten jos en ole kuvaamassa, salakuvien määrä tapahtumassa varmasti pienenee murto-osaan :D Itselläni lasit häiritsee, kun tietää että ne ei kuulu hahmolle ja niitä pitää sitten jatkuvasti vekslata pois ja päälle.

    Jo pelkkä ajatus lava+huono/sokaiseva valastus+piilarit ilman vahvuuksia+lähes aina liikkuvuutta rajoittava asu aiheuttaa kolotusta luissa ja ytimissä, olisin aivan taatusti turvallani alta aikayksikön :D

    ReplyDelete
  6. Selvä, tiedän, että tämä keskustelu on kaksi vuotta vanha, mutta sanon nyt lyhesti erään asian kaikille niille, joilla tämä värillisten piilarien kirous on mukanaan:


    On täysin mahdollista laittaa alle normaalit, nykymättömät piilolinssit, ja päälle värilliset.
    Se ei satu, se ei vahingoita silmää, värilliset piilolinssit eivät tipu tai liiku väärin silmässä, eikä se heikennä näköä.
    Itse teen sen aina, jos cossaan hahmoa, jolla on värilliset silmät. Minullakin -3:set kummassakin silmässä. :)

    Eikä kahta piilolinssiä ole vaikea ottaa pois, jos väritön ei jää silmään kun otat värillisen pois, pistä molemmat kiinni toisissaan olevat linssit nesteeseen, ota sormelle ja irrota. Ne lähtevät kyllä irti. :)

    -Trixena

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ohoh. Olen vain kuullut huhuja moisesta hullutuksesta, mutta että joku oikeasti tekee niin ja se vielä toimisi, vautsi. Yli kahden vuoden takaa muistan kyllä aiheesta lukeneeni ja pienellä etsinnällä se löytyikin:

      http://www.piilolinssioptikko.net/kahdet-piilolinssit-paallekkain-harvinaisen-huono-idea/

      Ilmeisesti sinulla on harvinaisen hyväkuntoiset ja paljon kestävät silmät. Harmi vaan, että pelkästään se silmissä hyvältä tuntuminen ei takaa, etteikö jotain vaurioita silti voisi tulla.

      Että en kyllä lähtisi itse tuota suosittelemaan vaikka jollain yksittäisellä ihmisillä ei mitään ongelmia aiheuttaisikaan. Onneksi nykyään on myös vahvuuksilla aivan kaiken värisiä linssejä, jos vaan jaksaa esimerksi Aasian puolelta nettikaupoista etsiä :)

      Delete

murheita, ideoita, ahdistuksen aiheita? antaapi kuulua vaan.